Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 5320
  • Nummelin, Tuuli (2016)
    Ammattiyhdistyksen toimikenttä on muuttunut radikaalisti globalisaation myötä. Jotta ay-liike voisi ajaa jäsentensä etuja kotimaassa, on sen otettava kantaa myös kansainvälisiin kysymyksiin, kuten ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutos on yksi niistä merkittävistä globaaleista muutoksista, joihin ay-liikkeen tulisi reagoida, sillä se muuttaa merkittävällä tavalla työelämän painopisteitä sekä rakennetta. Tutkielmassa selvitetään suomalaisten ammattiliittojen keskusjärjestöjen SAK:n, Akavan sekä STTK:n käsityksiä eettis-polittisista ulottuvuuksista ilmastoneuvotteluissa. Eettis-poliittinen ulottuvuus on Veronique Pin-Fatin termi, jonka avulla tutkimuksessa voidaan tarkastella sitä tilaa ja lokusta, jossa ay-liike esittää omien eettis-poliittiset valintojensa tapahtuvan. Lisäksi tutkielmassa huomio kiinnittyy ay-liikkeen muuttuneeseen toimintakenttään, sekä työn ja ilmaston kompleksiseen suhteeseen. Tutkimuksessa avataan myös ay-liikkeen toimintarakennetta sekä sen ajamia agendoja ilmastoneuvotteluissa. Tutkimuskysymykseen etsitään vastauksia kommunitaristista ja kosmopolitanistista teoriaa vasten. Tulosten tulkitsemista ohjaa konstruktivistinen teoria. Tutkielman aineisto sisältää keskusjärjestöjen internetistä löytyviä julkaisuja vuosilta 2009–2015, jotka koskevat ilmastoneuvotteluita. Aineisto koostuu järjestöjen tiedotteista, blogeista ja raporteista ilmastokokouksista. Analyysi tapahtuu laadullisin menetelmin hyödyntäen teoriaohjautuvaa sisällönanalyysiä. Aineiston pohjalta havaitaan, että keskusjärjestöjen eettis-poliittisia ulottuvuuksia on useita, eikä niitä voida redusoida joko kommunitaristisiksi tai kosmopolitanistisiksi. Pikemminkin kyse on päällekkäisistä kentistä ja ulottuvuuksista, jotka eivät sulje toisiaan pois. Havaittavissa on kuitenkin kuusi selvää erillistä ulottuvuutta. Suomea ja suomalaisuutta pidetään tärkeinä eettis-poliitisina ulottuvuuksina. Myös palkansaajien rooli nivoutuu vahvasti suomalaisuuteen. Ay-liike nähdään yhtenäisenä osana suomalaista yhteiskuntaa, jonka edut ovat yhteisiä. Ay-liikkeen voimakasta kansallista näkökulmaa ja lukkiutumista metodologiseen nationalismiin, voidaan selittää ilmastonneuvotteluiden valtiokeskeisellä luonteella. Kansallisen Suomen rinnalla tärkeän eettis-poliittisen yhteisön tarjoaa ay-liike niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Aineistossa havaitaan myös vahvoja kosmopolitanistisia käsityksiä, jotka näkyvät muun muassa käsityksessä universaalista ihmisyydestä sekä halukkuudessa saada pitkälle ulottuvaa kansainvälistä sääntelyä. Merkittävää huomio aineistossa myös on, että eettispoliittista vastuunkantajaa ei määritelty ollenkaan. Havaintojen pohjalta esitetään että, vastaamalla yhä enemmän globaaleihin kysymyksiin, ay-liike voisi palauttaa osan menetettyä relevanssiaan ja keksiä itsensä uudelleen. Moni on myös esittänyt, että ay-liike ajaa itseään entistä ahtaampaan nurkkaan, mikäli se ei vaihda toimintamalliansa reaktiivisesta proaktiiviseksi. Huolimatta aineiston niukkuudesta sekä teoreettisiin valintojen osittaisesta yksioikoisuudesta, tutkimuskysymyksiin onnistutaan vastaamaan halutulla tavalla, sekä pystytään tuomaan esiin suomalaisen ay-liikkeen moninaisia eettis-poliittisia ulottuvuuksia.
  • Gustafsson, Emilia (2016)
    Avhandlingens syfte är att studera skolfrånvaro i högstadiet ur ungdomarnas synvinkel genom ett systemteoretiskt perspektiv. Mitt intresse är att få kunskap om hur de unga själva definierar skolfrånvaro och de problem som anknyter till detta. Hur har de blivit bemötta och vad är det i skolan som förstärker välmående och delaktighet. Finns det en koppling mellan tidigare skolfrånvaro och situationen de är i nu? Resultatet kan ge mer förståelse för skolfrånvaro från ungdomarnas egna perspektiv och kan ge information om hur man kan förebygga social utslagning av ungdomar och utveckla elevvårdstjänsterna. Jag valde att granska detta fenomen genom före detta elevers synvinkel då respondenterna möjligtvis kunde ge en annorlunda synvinkel på skolfrånvaro eftersom de inte längre var i skolsituationen. Jag använde mig av Bronfenbrenners utvecklingsekologiska modell samt ett systemteoretiskt perspektiv som studerar olika risk- och stödfaktorer som endera drar eleven bort från skolan eller drar eleven mot delaktighet i skolan. Med hjälp av systemteori kan man analysera olika relationer och omgivningar som kan påverka skolsituationen. Undersökningen är kvalitativ och materialet har samlats in genom totalt åtta semistrukturerade intervjuer. Jag fick tag i ungdomarna genom Sveps (Svenska Folkskolans Vänner). Alla åtta hade inte själv erfarenheter direkt av skolfrånvaro, men ändå upplevt skolproblematik. Av informanterna var tre stycken pojkar och resten flickor. Materialet har analyserats med hjälp av materialbaserad innehållsanalys. Resultaten visade att systemkrafterna drog personerna åt olika håll, vilket orsakade obalans i systemet. Ungdomarna pratade om relationer i och utanför skolan som varit risk- eller skyddsfaktorer för skolfrånvaro. En persons skyddsfaktor kunde vara en annan persons riskfaktor. Relationer till vuxna och jämnåriga är oerhört viktiga och dessa är krafter som drar dem till skolan eller bort från skolan. Utan dessa relationer upplevde ungdomarna skolan ointressant, obehagligt och mindre meningsfullt vilket ledde till skolfrånvaro. Ifall personerna hade stödjande vuxenrelationer klarade sig ungdomen bättre och ansåg att de inte hade stora svårigheter i skolan. Man kan även konstatera att skoltiden har påverkat nuläget i hög grad. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Skolfrånvaro, mobbning, systemteori, systemkrafter
  • Huhtala, Tanja (2016)
    Pula pätevistä sosiaalityöntekijöistä on viime aikoina muodostunut haasteeksi. Vakansseista jopa 64 prosenttia on kokonaan hoitamatta, koska pätevää henkilöä ei ole saatavilla. Kuntien sosiaalityöntekijöistä määräaikaisia on jopa 33 prosenttia ja kelpoisuusvaatimuksia ei täyttänyt 27 prosenttia sosiaalityöntekijöistä. Tämän tutkielman aiheena on sosiaalityö pääaineena maisteriksi valmistuneiden naisten hakeutuminen muuhun työhön kuin sosiaalityöhön. Tarkoitus on selvittää mitkä tekijät vaikuttavat tähän ilmiöön. Tutkimuskysymykset ovat: miksi monet sosiaalityötä opiskelleet hakeutuvat muille aloille työhön ja mitä yhteistä muihin töihin hakeu-tuneilla on. Kohderyhmänä ovat valtiotieteen tai yhteiskuntatieteen maisterit, jotka ovat opiskelleet pääainee-naan sosiaalityötä ja valmistuttuaan hakeutuneet muihin tehtäviin joko heti tai myöhemmin työurallaan. Tutkielma perustuu narratiiviseen tietokäsitykseen, jonka mukaan ihmisen elämä muodostuu tarinoista, joita hän kertoo itselleen. Narratiivisuus liitetään yleensä konstruktivismiin. Konstruktivismi korostaa näkemystä, jonka mukaan ihmiset rakentavat tietonsa ja identiteettinsä kertomusten välityksellä. Tarinallisen kiertokulun teoriassa sisäisen tarinan käsite viittaa mielen sisäiseen prosessiin, jossa ihminen tulkitsee elämäänsä tarinallisten merkitys-ten kautta. Sisäisellä tarinan tehtävä on ennakoida tulevaisuutta ja muotoilla tarinallisia projekteja, joiden mu-kaan ihminen toimii. Tutkielman aineisto koostuu yhdeksän sosiaalityön maisteriksi valmistuneen, mutta tällä hetkellä muuta työtä tekevän naisen kirjoitetuista tarinoista. Aineiston käsittelyssä on käytetty sisällönanalyysiä sekä narratiivista analyysiä. Tutkielman tuloksena yhdeksästä tarinasta muodostettiin neljä tarinatyyppiä keskittyen kolmeen asiaan, jotka erottavat ne toisistaan: juonenkulku, negatiiviset kokemukset ja arvomaailma. Tarinatyypit ovat: elämän hal-tuun ottamisen tarinat (5), itsensä löytämisen tarinat (2), luopumisen tarina (1) ja odotuksen tarina (1). Elämän haltuun ottamisen tarinat kertovat selviytymistarinan, jossa kirjoittajat ovat ottaneet elämänsä omiin käsiinsä ja ovat tyytyväisiä ratkaisuunsa. Kirjoittajat kokevat hallitsevansa oman elämänsä tarinaa huolimatta siitä, että ovat päätyneet eri tavoitteeseen työelämän suhteen kuin alun perin pyrkivät. Itsensä löytämisen tarinat ilmentä-vät kirjoittajien motivaatiota löytää oma tapa vaikuttaa ja tehdä työtä yhteiskunnassa. Kirjoittajat ovat aktiivi-sia toimijoita, eivät ympäristön uhreja. Tarinat ovat luonteeltaan eteenpäin suuntautuvia ja sosiaalityö näyttäy-tyy kirjoittajien elämänkulussa lyhyenä välivaiheena. Luopumisen tarinan voi nähdä passiivisena, elämän olo-suhteiden heiteltävänä uhrina olemisen kokemuksensa. Odotuksen tarina poikkeaa muista tarinoista positiivisella vireellään, joka sävyttää tarinaa alusta loppuun. Kirjoittajan ote tarinassa on itsevarma, hän tietää olevansa oikealla alalla ja näkee ulkoiset olosuhteet vain hidasteena. Tämän tutkielman mukaan tutkimuskysymyksiin ei ole yksiselitteistä vastausta. Suurin yhteinen nimittäjä tari-noissa lukuun ottamatta odotuksen tarinaa on pettymys. Kirjoittajat pettyvät opintoihin, harjoitteluihin, työpaik-koihin, esimiehiin, kollegoihin, asiakkaisiin ja itseensä. Odotukset sosiaalityöstä ovat muuta kuin reaalitodellisuus. Voidaan kysyä miksi näin on. Keskeinen kysymys on, minkä pitäisi muuttua, etteivät sosiaalityöntekijät katoaisi asiakastyöstä. Tämän tutkielman mukaan ongelmia voidaan osoittaa prosessin joka kohdassa.
  • Isokangas, Hanna (2016)
    Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Sosiaalitieteiden laitos Tekijä – Författare – Author Isokangas, Hanna Työn nimi – Arbetets titel – Title Lastensuojelun edunvalvonta käräjäoikeuden päätösten valossa Oppiaine – Läroämne – Subject Sosiaalityö Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu Aika – Datum – Month and year 1-2016 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 75 Tiivistelmä – Referat – Abstract Tämän tutkimuksen tavoitteena selvittää, mitä edunvalvonnalla tarkoitetaan lastensuojelussa. Suomessa lastensuojelun edunvalvonnasta sellaisenaan on säädetty ensimmäistä kertaa vuonna 2008 voimaan tulleessa lastensuojelulaissa. Lapselle on määrättävä edunvalvoja lastensuojeluasiassa käyttämään huoltajan sijasta puhevaltaa, silloin kun on perusteltu syy olettaa, ettei huoltaja voi puolueettomasti valvoa lapsen etua asiassa ja edunvalvojan määrääminen on tarpeen asian selvittämiseksi tai muutoin lapsen edun turvaamiseksi. Lastensuojelun edunvalvonnan määräämiselle ei ole säädetty yksiselitteisiä perusteita, vaan tilanteisiin liittyy merkittävällä tavalla viranomaisen harkintaa siitä, milloin edunvalvojan katsotaan olevan kyseisen lapsen edun mukaista. Käytännöt edunvalvojan määräämiseksi vaihtelevat eri puolilla Suomea ja todellisuudessa se on melko vähän käytetty lastensuojelun toimenpide. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen. Sen tutkimusaineisto koostuu asiakirjoista; käräjäoikeuden päätöksistä ja niihin liittyvistä hakemuksista lastensuojelun edunvalvojan määräämiseksi. Päätökset (15) ovat vuosilta 2012 ja 2013. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisissa tilanteissa lastensuojelun edunvalvojia on haettu. Toisena ja yksityiskohtaisempana tavoitteena on selvittää, mikä näissä tilanteissa on ollut juuri sellaista, että on päädytty hakemaan lapsen luonnolliselle edunvalvojalle sijaista. Aineiston analyysissa on hyödynnetty sekä laadullista sisällönanalyysia että diskurssianalyysin tarjoamia tekstinanalyysivälineitä. Aineistoa tulkitessa keskeisenä teoreettisena käsiteparina on toiminut kaltoinkohtelu ja laiminlyönti. Aineiston perusteella voi todeta, että lastensuojelun edunvalvojia määrätään kaiken ikäisille lapsille, mutta enemmistö tapauksista liittyi nuorten lastensuojeluasioihin. Päätöksissä lastensuojeluasioina korostuivat kodin ulkopuolelle sijoittamiseen ja huostaanottoon liittyvät kysymykset. Aineiston avulla päädytään neljään kuvaukseen lastensuojelun edunvalvojan määräämisestä: Vanhempi on estynyt hoitamasta huoltajan tehtäviä, vanhemman epävakaa elämäntilanne heikentää arviointikykyä, erimielisyydet lapsen tarvitsemasta tuesta sekä vanhemman vahva epäluottamus lastensuojeluviranomaista kohtaan. Ensimmäisessä kuvauksessa huoltajan ja lapsen välillä vallitsee selvä eturistiriita. Kolmea muuta kuvausta yhdistää lapsen edun tulkintaa koskeva ristiriita vanhemman ja viranomaisen välillä. Keskeisinä johtopäätöksinä esitetään, että lastensuojelun edunvalvojan määrääminen on perusteltua erityisesti huostaanottoon ja sijoituksiin liittyvissä tilanteissa. Kyseisissä lastensuojeluasioissa käytetään julkista valtaa suhteessa lapsen ja vanhemman perusoikeuksiin. Lastensuojelun edunvalvojan määrääminen tulee kysymykseen silloin, kun vanhemman elämäntilanne on niin kuormittunut, ettei hän pysty arvioimaan lapsen tilannetta lapsen edun vaatimalla tavalla tai lastensuojelun prosessin eri osapuolten välillä on asioista niin vahva erimielisyys, että se haittaa lapsen edun puolueetonta arviointia. Näissä tilanteissa lastensuojelun edunvalvoja voidaan nähdä yhtenä lapsen osallisuuden vahvistaminen välineenä. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Lastensuojelu, edunvalvonta, puhevalta, harkintavalta, huoltaja
  • Hellman, Sanni (2016)
    Viimeisen reilun sadan vuoden ajan työajat Suomessa ja läntisessä maailmassa ovat lyhentyneet tasaiseen tahtiin. Kuitenkin viimeistään 1980-luvulle tultaessa pitkään jatkunut työaikojen lyhentyminen taittui, mitä seurasi työaikojen joustavoittaminen ja monipuolistuminen niin tuotannollisista kuin yksilöllisistäkin muutoksista johtuen. Vuosi 2015 on merkinnyt Suomessa kiivasta poliittista keskustelua välillisistä ja välittömistä keinoista pidentää vuosittaisia työaikoja ja mahdollistaa entistä laajempi paikallinen sopiminen työajoista. Työaikakysymys on siis edelleen ajankohtainen osa laajempaa työelämän muutosta. Työaikakysymyksellä on myös terveydellinen ulottuvuus. Erityisesti pitkät työajat ovat saneet laajaa huomiota terveyden ja työn yhteyttä tarkastelevissa tutkimuksissa. Pitkien työaikojen on todettu olevan yhteydessä monenlaisiin terveyden ongelmiin kuten epäterveelliseen terveyskäyttäytymiseen, sydän- ja verisuonitauteihin sekä uupumukseen ja mielenter-veyden ongelmiin. Pitkien työaikojen lisäksi muun muassa vuorotyön ja osa-aikatyön on havaittu olevan yhteydessä uupumukseen, ahdistukseen ja masennukseen. Tutkimuksessa tarkastellaan työajan ja itseraportoidun mielenterveyden yhteyttä työaikojen muutoksen näkökulmasta, joka aiemmissa tutkimuksissa on jäänyt vähemmälle huomiolle. Muutosten yhteyden tarkastelun tekee mahdolliseksi aineistona käytetty Helsingin kaupungin työntekijöille kolmessa vaiheessa vuosien 2000 ja 2012 välillä toistettu Helsinki Health Study -seurantakyselyaineisto. Työaikamuutoksen tarkastelu on rajattu normaalityöajasta työaikojaan lyhentänei-siin ja pidentäneisiin. Aineiston analysointiin käytettiin logistista regressioanalyysia sekä erityisesti pitkittäis- ja seuran-ta-aineistojen analysointiin tarkoitettua Generalized Equation Estimation-menetelmää (GEE-menetelmä). Tulosten perusteella työaikojen lyhentyminen kasvatti keskimääräistä suhteellista riskiä itseraportoidulle mielenterveyden häiriölle verrattuna normaalityöajassa pysyneisiin, kun tilannetta tarkastellaan GEE-menetelmällä. Tulos työaikojen lyhe-nemisen osalta on linjassa aiempien tutkimustulosten kanssa. Kuitenkin aiemmissa tutkimuksissa on havaittu pitkien työaikojen ja mielenterveyden häiriöiden välillä yhteys, mitä tässä tutkimuksessa ei havaittu. Yhteyden puuttumista on tarkasteltu niin menetelmällistä kuin määritelmällisistäkin näkökulmista. Menetelmällisistä näkökulmista erityisesti esiin nousee se, ettei kumpikaan käytetyistä analyysimenetelmistä tarkastele mahdollista vastaajan poistumisen aineistosta seurannan aikana. Varsinkin tapauksissa, joissa tarkastelemme terveyttä, kato seurantatutkimuksista harvoin on täysin satunnaista vaan esimerkiksi vastaajan sairaus ennakoi vastaamattomuutta. Kun putoamista ei analysoida, tarkastelun kohteena olevat sairaudet saattavat tulla aliarvioiduiksi. Jatkotutkimuksessa tulisi lisäksi kiinnittää huomio siihen, että työajalla on muitakin ulottuvuuksia kuin pelkkä pituus. Pi-tuuden lisäksi työajan tempo, autonomia ja ajoitus voivat olla pituuden ohella yhteydessä työntekijöiden mielentervey-teen. Jatkotutkimuskysymyksestä erityisen ajankohtaisen tekee se, että tempoa ilmentävien kiirekokemusten ja työmäärän noususta on puhuttu Suomessa ja maailmalla runsaasti esimerkiksi työn intensifioitumiskeskustelun yhteydessä. Sekä kansainvälisessä että suomalaisessa keskustelussa työaikoihin kohdistuvat muutokset ovat ajankohtaisia kysymyk-siä. Muutosten terveysvaikutuksista ainakin mielenterveyden osalta on kuitenkin tähän mennessä tehty vain vähän tutki-musta. Tehdyn tutkimuksen tavoitteena oli tiettävästi ensimmäisenä Suomessa tuottaa tietoa työaikamuutosten ja mielen-terveyden yhteydestä. Tutkimuksen tulosten perusteella työntekijöiden mielenterveyteen tulisi kiinnittää huomiota ainakin silloin, kun työajat lyhenevät normaalityöajasta.
  • Ahti, Salla Elina (2016)
    Tutkielmassa tarkastellaan läheisavun ja hyvinvoinnin eri ulottuvuuksilla ilmenevän huono-osaisuuden yhteyksiä työssäkäyvien suomalaisten joukossa. Tutkimuksen avulla pyritään selvittämään, ovatko läheisiään päivittäin tai pari kertaa viikossa auttavat alttiimpia huono-osaisuudelle kuin muut työssäkäyvät. Huono-osaisuutta tarkastellaan erikseen seitsemällä hyvinvoinnin ulottuvuudella. Nämä osa-alueet ovat toimeentulo, terveys, tarmokkuus, yksinäisyys, vapaa-ajan toimintamahdollisuudet, koetut kielteiset tuntemukset sekä elämänlaatu. Tutkielmassa tarkastellaan myös huono-osaisuuden kasautumista päivittäin, pari kertaa viikossa ja harvoin tai ei koskaan auttavavien ryhmissä. Tutkimuksen aineistona on Suomalaisten hyvinvointi ja palvelut 2009 -kyselytutkimuksen aineistosta erotettu osa-aineisto, joka muodostuu työssäkäyvistä vastaajista (n=2164). Sovellettava tutkimusote on kvantitatiivinen. Läheisauttajien todennäköisyyttä sijoittua huono-osaisiin tarkasteltiin logistisen regressioanalyysin avulla. Lisäksi tutkittaessa naisten ja miesten sekä eri ikäluokkien todennäköisyyttä valikoitua läheisauttajaksi hyödynnettiin multinominaalista logistista regressioanalyysia. Huono-osaisuuden kasautumista selvitettiin ristiintaulukoimalla ja korrelaatioiden avulla. Saatujen tutkimustulosten perusteella päivittäin läheistään auttavat ovat muita työssäkäyviä alttiimpia huono-osaisuudelle terveydentilan, tarmokkuuden, elämänlaadun, vapaa-ajan toimintamahdollisuuksien sekä kielteisten tunteiden ulottuvuuksilla. Läheistään päivittäin auttavilla riski sijoittua huono-osaisten joukkoon tarmokkuuden, elämänlaadun ja kielteisten tunteiden ulottuvuuksilla oli noin kaksi ja puoli kertainen verrattuna niihin, jotka auttoivat läheistään harvoin tai eivät auttaneet ollenkaan. Terveyden ulottuvuudella huono-osaisuuden riski oli lähes nelinkertainen harvoin auttavien riskiin verrattuna. Läheisen päivittäisellä auttamisella ei havaittu yhteyttä huono-osaisuuden riskiin yksinäisyyden tai toimeentulon ulottuvuudella. Pari kertaa viikossa auttavien havaittiin eroavan harvoin auttavista huono-osaisuuden riskin suhteen ainoastaan toimeentulon ulottuvuudella. Huono-osaisuus myös kasautui päivitäin läheistään auttavien kohdalla. Päivittäin auttavat kokevat muita useammin huono-osaisuutta usealla hyvinvoinnin ulottuvuudella samanaikaisesti.
  • Myllykangas, Anni (2016)
    Suomalaiseen terveydenhuoltojärjestelmään kuuluu äitiys- ja lastenneuvolatoiminta, johon valtaosa vanhemmista osallistuu. Sanallisen ohjauksen lisäksi vanhemmille jaetaan neuvolassa raskausaikaa ja lapsen hoitoa käsitteleviä esitteitä ja opasvihkoja. Tutkimuksen kohteena on vanhempiin kohdistuva hallinta.Tarkoituksena on kartoittaa, millaista toimijuutta oppaat rakentavat vanhemmista ja millaisia odotuksia toimijaan kohdistuu, kun kontekstina ovat erilaiset riskitekijät. Ilmaisujen uusia tapoja jäljitetään vertaamalla nykypäivien ohjeistuksen sisältöä 1980-luvulla ilmestyneiden oppaiden sisältöön. Teoreettinen viitekehys perustuu ranskalaisen filosofin, Michel Foucault'n käsitteistä tehtyihin tulkintoihin vallasta ja biopoliittisesta hallinnasta. Sairauksien ja vaarojen ennaltaehkäisyyn pyrkivässä hallinnassa vastuuta siirretään toimijalle itselleen. Kiinnostuksen kohteena on selvittää, millaisilla keinoilla tätä vastuuttamista tavoitellaan ja millaisia subjekteja tässä prosessissa pyritään rakentamaan. Aineistona käytetään neuvoloissa vanhemmille jaettavia opasvihkoja ja -lehtisiä sekä Kansaneläkelaitoksen jakaman äitiyspakkauksen sisältämiä oppaita. Vanhemmat oppaat ovat pääosin Mannerheimin Lastensuojeluliiton tuottamaa. Aineisto analysoidaan Norman Fairclough’n kriittisen diskurssianalyysin avulla. Keinoja hallinnan siirtämiseen toimijalle itselleen etsitään tarkastelemalla tekstin mikrodynamiikkaa: puhutteluja, kielioppia ja sanastoa. Lopuksi yhdistetään tekstuaalisesta tasosta tehdyt tulkinnat laajempaan sosiaaliseen kontekstiin. Ennaltaehkäisyyn pyritään vastuullistamis- ja muutosdiskurssin kautta. Vastuullistamisdiskurssi liittyy äidin raskauden aikaiseen käyttäytymiseen ja sen myötä sikiöön kohdistuvien riskien pienentämiseen. Riskit ilmaistaan niiden toteutumisen todennäköisyyttä kertomatta. Tätä kautta äitiä vastuullistetaan muuttamaan käytöstään haluttuun suuntaan. Ollakseen vastuullinen yksilön on oltava aktiivinen, ottaa asioista selvää ja toimia ohjeistuksen mukaan. Muutosdiskurssi ilmentyy yleisissä elintapa- ja ravintosuosituksissa, ja sen kohteena ovat molemmat vanhemmat. Diskurssi painottaa terveellisten elämäntapojen omaksumista. Siinä missä vastuullistamisdiskurssi on nykyoppaissa vahvempi kuin vanhoissa oppaissa, on muutosdiskurssi vallalla myös 1980-luvun ohjeistuksessa. Analyysi osoittaa, että riskin kategoria on nykyoppaissa hallitsevampi ja laajempi kuin aikaisemmin. Raskautta hallitaan riskin kautta. Siinä missä aiemmin vastuu oli jakautunut useammalle taholle, on se nykyään yksilöllistynyt koskemaan etupäässä äitiä. Lapsen rooli on oppaiden puheessa myös keskeisemmällä sijalla kuin aikaisemmin. Analyysin perusteella voidaan myös todeta, että vaikka isän toimijuus perheessä on muuttunut tasa-arvoisemmaksi suhteessa äidin toimijuuteen, se jää silti ohueksi. Ohjeistus on myös paikoin ristiriitaista ja epäselvää. Koska materiaalin jakelijana toimii julkinen taho, tähän seikkaan kannattaisi kiinnittää huomiota.
  • Toivio, Joonas Jukka (2016)
    Tutkielma käsittelee tieteensosiologisesta näkökulmasta rahapeliriippuvuuden lääketieteellistä problematisaatiota. Tutkielman taustakontekstina ovat keskustelut addiktion käsitteen laajentumisesta yhä uusien käyttäytymisen muotojen piiriin sekä neurotieteellisten näkemysten vaikutusvallasta näiden näkemysten muuttumisessa. Aihepiiriä lähestytään tapaustutkimuksella rahapeliriippuvuuden lääkehoitokokeilusta, jossa testataan aivojen mielihyväjärjestelmään vaikuttavan lääkityksen sekä käyttäytymisterapian toimivuutta peliriippuvuuden hoidossa. Työn lähtökohtana on tarkastella, minkälainen ongelma peliriippuvuus on lääketieteellisen hoitotutkimuksen kontekstissa. Työssä tarkastellaan asiantuntijoiden ja tutkijoiden näkemyksiä, sekä niitä lääketieteellisiä välineitä, tekniikoita ja toimenpiteitä joiden avulla peliriippuvuus tuotetaan tietämisen ja hoidon kohteeksi. Työ on lähestymistavaltaan kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimusaineisto koostuu viidestä peliriippuvuutta tutkivan ja hoitavan asiantuntijan haastatteluista sekä hoitotutkimukseen liittyvistä dokumenteista ja julkaisuista. Teoreettisilta lähtökohdiltaan työ tukeutuu tieteen- ja teknologiantutkimuksen (Science and Technology Studies, STS) suuntaukseen, erityisesti Annemarie Molin lääketieteen käytäntöjä koskevaan ajatteluun. Aineiston analyysimenetelmänä on hyödynnetty edellä mainittujen tieteen- ja teknologiantutkimuksen käsitteiden ja näkökulmien lisäksi Carol Bacchin kehittämää yhteiskunnallisia problematisointeja koskevaa What’s the problem represented to be -analyysimentelmää. Tutkielman keskeiset tulokset voidaan ilmaista siten, että haastatellut asiantuntijat käsitteellistävät peliriippuvuuden monimutkaisena ilmiönä, jonka syntyyn vaikuttavat niin ympäristö kuin perimäkin. Keskeisessä roolissa riippuvuuden synnyssä katsotaan olevan aivojen mielihyväjärjestelmän toiminnan häiriintyminen. Lääkehoitotutkimuksin yhteydessä ajatus kaikkia addiktioita yhdistävästä mekanismista aivojen palkkiojärjestelmässä mahdollistaa naltrekson-lääkityksen testaamisen myös peliriippuvuudessa. Ilmiön monimutkaisuudesta johtuen haastatellut asiantuntijat eivät kuitenkaan odota peliriippuvuudelle löytyvän ”ihmelääkettä”. Hoitotutkimuksen kontekstissa peliriippuvuudesta hahmottuu kuva kroonisena sairautena, jota ei voida poistaa yksittäisillä lääkeinterventioilla.
  • Heino, Susanna (2016)
    Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan avioliiton merkitystä nykypäivän suomalaisessa yhteiskunnassa. Tutkimuskirjallisuudessa avioliittoinstituution on esitetty deinstitutionalisoituneen ja menettäneen merkitystään. Tätä on perusteltu erilaisilla demografisilla muutoksilla, kuten avioitumisiän ja avioeronneisuuden nousulla. Avioliiton solmiminen ei ole yksilöiden elämänkulussa enää samanlainen itsestäänselvyys kuin ennen vanhaan, vaan siitä on tullut pikemminkin yksilöllinen valinta. Yhteiskunnan yksilöllistymisen myötä keskiöön on instituution sijaan noussut kahdenvälinen suhde: läheisyys, itsensä toteuttamisen mahdollisuus ja tasavertaisuus. Lisäksi yhteiskunnan emotionalisoitumisen ja terapiakulttuurin nousun myötä tällaista yksilöä korostavaa kahden ihmisen välistä rakkaussuhdetta on alettu ymmärtää myös lähtökohtaisesti vaativana ja ongelmallisena. Siinä missä avioliiton ideana on kestää, terapeuttisessa ymmärryksessä parisuhde kiteytyy työtä vaativaksi ongelmakimpuksi. Tässä tutkimuksessa pyritään selvittämään, mikä on avioliittoinstituution luonne ja merkitys nykypäivän yhteiskunnassa, joka asettaa yksilöllisyyden ja läheisyyden varsin keskeiselle sijalle. Tutkimuksen kohteena ovat pääkaupunkiseudulla asuvat ja ensimmäistä kertaa avioituvat nuoret parit, joilla ei ole ennestään lapsia. Analyysi perustuu valmiiseen, laadulliseen aineistoon. Vuosina 2006 ja 2009–2011 kerätty teemahaastatteluaineisto käsittää yhteensä yhdeksäntoista (19) pariskuntahaastattelua. Aineiston analyysissa tukeuduttiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin suuntaviivoihin. Aineistoa on jäsennelty luokittelemalla ja teemoittelemalla avioitumiselle annettuja perusteluja ja puhetta avoliitosta ja parisuhteesta. Tutkielman laajempana teoreettisena viitekehyksenä toimivat yhteiskunnan yksilöllistymiseen liittyvät teoretisoinnit ja uudenlaisia läheissuhteita koskevat tutkimuskeskustelut. Perinteisten instituutioiden kuvataan menettäneen merkitystään ja yksilön elämää ohjaavan traditioiden sijaan pikemminkin itseohjautuvuus. Yksilöllistymisteesiä haastavan Neil Grossin teoretisoinnin avulla pyritään selittämään sitä, miksi avioituminen yksilöllistymisestä huolimatta näyttäytyy yhä merkityksellisenä ja tavoiteltavana haastateltavien elämässä. Parisuhteen merkitystä nykypäivänä ja suhteessa avioliittoon tarkastellaan yksilöllistymiskeskusteluihin limittyvän ja yksilöä korostavan terapeuttisen parisuhdeymmärryksen näkökulmasta. Siirtymää parisuhteesta avioliittoon ja siihen liittyvää problematiikkaa tarkasteltaessa tukeudutaan Georg Simmelin teoretisointiin vuorovaikutuksen muodoista, etenkin dyadin käsitteeseen, ja toisaalta myös Simmelin määritelmään dyadiin kiinteästi liittyvästä läheisyydestä. Analyysin perusteella avioituminen on yksilöllinen valinta, mutta siitä on jäljitettävissä yhä myös perinteiden säätelyvoimaa. Avioliiton ajatellaan tuovan selkeyttä ja suojaa niin parisuhteelle kuin erityisesti jossain vaiheessa mahdollisesti syntyville lapsillekin. Sen koetaan myös vahvistavan sitoutumista ja toimivan sitoutumisen osoituksena niin puolisolle kuin ympäristöllekin sekä linkittyvän vahvasti ajatukseen sitoutumisen myötä syntyvästä yksiköstä, ”meistä” ja perheestä. Lisäksi avioitumisella nähdään olevan paikka osana elämänkulkua. Sillä on kulttuurisen käsikirjoituksen määrittämä oikea aikansa opintojen jälkeen ja ennen mahdollisen lapsen syntymää. Avioliitto on myös osa parisuhteen kulttuurista käsikirjoitusta, parisuhteen kehityksen huippu. Parisuhdepuheesta piirtyy esiin erilaisia toimivuudelle annettuja määreitä. Parisuhteessa arjen tulee toimia ja tulee olla luottamusta. Lisäksi pitää puhua oikealla tavalla ja ymmärtää toista. Parisuhteessa tärkeää on myös tasavertaisuus ja yksilöllisyyden säilyttäminen, mikä mahdollistaa läheisyyden syntymisen. Parisuhde tulee todeta toimivaksi ennen sitoutumista avioliittoon.
  • Leinikka, Ulla (2016)
    Helsingissä sijaitseva Käpylä on kaupunginosa, jonka rakentamisen alkuaika sijoittuu 1920-luvulle. Tuolloin pyrkimyksenä oli helpottaa työväen asuntopulaa, ja Käpylä määrittyi pitkälti työväen asuinalueeksi. Tutkielmassa tarkastellaan Käpylän kaupunginosan ja käpyläläisyyden julkista kuvaa. Aineistona toimii Helsingin Sanomien lehtikirjoittelu, jota on kerätty 1960-, 1970-, 1990- sekä 2010-luvuilta. Aineiston pitkän aikaperspektiivin avulla pyritään tarkastelemaan Käpylään ja käpyläläisyyteen liitettyjen kuvausten mahdollista ajallista muutosta. Tutkielman lähtökohtina ovat käsitykset kielen merkityksiä rakentavasta luonteesta sekä median potentiaalisesta vaikutuksesta kaupunginosia koskevien mielikuvien muokkaajina. Kaupunkitilan muutosta käsittelevä gentrifikaatiokirjallisuus taustoittaa aineiston analyysiä, ja analyysin menetelmällisenä välineenä toimii jäsenkategoria-analyysi. Eri ajanjaksojen lehtikirjoituksista löytyy sekä samankaltaisuuksia että erilaisuutta. Kaikilla ajanjaksoilla Käpylä määrittyy kaupunginosaksi muiden joukossa sekä kaupunkialueeksi, joka on osa kasvavaa ja kehittyvää kaupunkia. Yhteistä eri ajanjaksojen kuvauksille on myös Käpylän kuvaus fyysisesti puutalovaltaisena ja vihreänä ympäristönä. Muutosta on havaittavissa erityisesti aineiston varhaisimman, vuosien 1968 ja 1970-1971, sekä aineiston myöhäisimpien osuuksien, vuosien 1990-1992 sekä 2010-2012, välillä. Aineiston myöhäisemmissä osuuksissa 1990-1992 sekä 2010-2012 on läsnä kuvauksia käpyläläisyydestä keskiluokkaisuutena, ympäristöystävällisyytenä sekä poliittisesti vihreänä tai vasemmistolaisena suuntautumisena. Lisäksi aineiston uusimmissa osuuksissa Käpylä ja käpyläläisyys määrittyvät vahvasti toiminnallisuuden kategorian kautta: asukasaktiivisuus sekä alueeseen kohdistuvien negatiivisiksi koettujen muutospaineiden vastustamisena että yhteisöllisyytenä ja yhteistoiminnallisuutena ovat läsnä vuosien 1990- 1992 ja 2010-2012 ajanjaksoilla. Aineiston analyysin perusteella Käpylän kuvaukset fyysisen ympäristön kategorian kautta ovat yleisesti positiivisia mutta alueen monimuotoisuutta vähentäviä. Kuvaukset käpyläläisyydestä keskiluokkaisuutena ovat yleistyneet 1990-luvulta lähtien, mikä asettuu osaltaan tukemaan käsityksiä ajan myötä gentrifioituneesta Käpylästä. Käpyläläisten roolia omasta kaupunginosasta määrittyvän julkisen kuvan muotoutumisessa voi myös pitää merkittävänä aineiston kahden ajallisesti myöhäisimmän ajanjakson perusteella.
  • Kujanpää-Heikkinen, Johanna (2016)
    Tutkimuksessa tarkastellaan nuoria 18–24-vuotiaita aikuisia, jotka ovat kohdanneet työttömyyden yhteydessä perusturvan aukkokohdan saaden samanaikaisesti kahta perusturvan etuutta. Nämä etuudet ovat työmarkkinatuki ja toimeentulotuki. Syyperusteinen työmarkkinatuki ei siis riitä ja toimeentulotukea paikataan toimeentuloturvalla. Aineistona tässä tutkimuksessa on Kelan tutkimusosastolla tuotettu TotuHelsinki-niminen aineisto ja Kelan työmarkkinatietoja. TotuHelsinki-aineisto on muokattu Helsingin kaupungin sosiaaliviraston asiakastietojärjestelmän tiedoista. Perusturvan aukkokohdan on Helsingissä kohdannut 1 168 nuorta aikuista vuonna 2009 ja 1 287 nuorta aikuista vuonna 2010. Samanaikaisesti perusturvan etuuksia saavista oli kumpanakin vuonna reilu puolet miehiä. Työmarkkinatukea ja toimeentulotukea samaan aikaan saaneet nuoret aikuiset, eivät ole saaneet tukia samaan aikaan kovin pitkään. Tukikuukausien keskimääräinen määrä on vain reilu kolme kuukautta. Jos tätä verrataan kaiken ikäisiin työmarkkinatukea ja toimeentulotukea samaan aikaan saaneisiin, nuorten 18–24-vuotiaiden tukikuukausien keskimääräinen määrä on noin puolta pienempi (3,2) kuin kaiken ikäisten tukikuukausien määrä (6,0). Nuoria 18–24 -vuotiaita aikuisia, jotka ovat saaneet koko vuoden 2009 tai 2010 työmarkkinatukea ja toimeentulotukea Helsingissä samaan aikaan on hyvin vähän. Kumpanakin vuonna näissä henkilöissä on ollut sekä miehiä että naisia. Nuorista aikuisista huomattavasti suurempi prosenttiosuus ikäluokasta ikävälillä 18–24 vuotta on Helsingissä saanut ainakin yhden kuukauden yhtä etuutta työmarkkinatukea tai toimeentulotukea kuin näitä kahta perusturvan etuutta samanaikaisesti Tarkasteltaessa postinumeroalueita Helsingissä suhteessa prosenttiosuuksiin tuensaajista, erottuu selvästi kolme aluetta, joissa on huomattavasti enemmän työmarkkinatukea ja toimeentulotukea ainakin yhden kuukauden samaan aikaan saaneita henkilöitä kuin muissa postinumeroalueissa. Vuonna 2009 näillä kolmella postinumeroalueella asui 60,9 prosenttia työmarkkinatukea ja toimeentulotukea samanaikaisesti saaneista nuorista aikuisista vuoteen 2010 osuus nousi 62,1 prosenttiin. Alueista positiivisesti erottuivat postinumeroalueet 001 ja 002, niissä oli kumpanakin vuonna vähiten työmarkkinatukea ja toimeentulotuke samaan aikaan saaneita nuoria aikuisia. Nämä negatiivisesti erottuneet postinumeroalueet 005, 007 ja 009 vastaavat Helsingin piirijakojärjestelmässä Keskistä, Koillista ja Itäistä suurpiiriä positiivisesti erottuneet postinumeroalueet 001 ja 002 vastaavat Helsingin piirijakojärjestelmässä eteläistä suurpiiriä. Työmarkkinatukea ja toimeentulotukea samaan aikaan saaneista 18–24 –vuotiaista vuonna 2009 yksin asuvia oli jopa 77,3 prosenttia ja vuoteen 2010 yksin asuvien määrä hieman nousi 78,8 prosenttiin. Sosiaaliturvan keskeisenä periaatteena Suomessa on pidetty sitä, että yhdessä asumistuen kanssa syyperustaisten perusturvaetuuksien tulisi olla tasoltaan sellaisia, että tarvetta turvautua toimeentulotukeen esiintyisi harvoin. Voidaan katsoa, että sosiaaliset oikeudet eivät toteudu nuorilla aikuisilla, jotka joutuvat olemaan työmarkkinatuella ja toimeentulotuella samanaikaisesti kohdattuaan perusturvan aukkokohdan. Positiivista on kuitenkin, että aikuistumisen kulttuurisen mallin ja elämänhallinnan kannalta nuorten 18–24 -vuotiaiden työmarkkinatuella ja toimeentulotuella samaan aikaan oleminen ei tämän tutkimuksen perusteella näyttäisi olevan vielä erityisen suuri ongelma. Keskimääräinen tukikuukausien määrä ei nuorilla ole kovin suuri. Samanaikaisten tukikuukausien määrä on nuorilla huomattavasti pienempi kuin kaiken ikäisillä, jotka saavat näitä tukia samaan aikaan. Voidaan todeta, että tukien samanaikainen saaminen ei ole nuorten kohdalla kovin suuri ongelma Helsingissä, kunhan tukikuukausien määrä ei kasva huomattavasti, sillä mitä pidempään tukia saadaan sitä suurempi vaikutus sillä on sekä aikuistumisen kulttuuriseen malliin että elämänhallintaan nuorilla aikuisilla.
  • Paalasmaa, Henri (2016)
    The duties of the state are no longer merely the classical tasks of waging war and guaranteeing internal control, but increasingly the state is responsible in fostering economic growth as well. The developmental state theory is one the most prominent growth theories that examines the role of the state in economic development. It offers a strong case against neoclassical free-market economic theories. The aim of this study is to analyze how the United Nation’s Development Program frames developmental state in order to promote human development in its 2013 Human Development Report. A secondary goal of this research is to analyze the impact of the developmental state theory on the policy prescriptions of the aforementioned report. To achieve this aim the method of frame analysis was used, more specifically Robert Entman’s reasoning devices and frame elements approach. To reduce ambiguity in the coding process a Computer-Assisted Qualitative Data Analysis Software (CAQDA) ATLAS.ti was utilized to code the material. The coding revealed which parts and themes of the material have high salience, or importance, and which parts are less emphasized. This process enabled to first articulate the frame and then analyze it as it is relevant to the research question. According to analysis the UN is eager to frame developmental state as a human development issue. It is important for states to get policy priorities right, rather than getting prices right. It repeatedly emphasizes that higher levels of human development are beneficial to economic growth. This is against the mainstream neoclassical economic theory. According to the UN, human development should be stressed already in the early stages of growth. To achieve human development, a state should focus on ample public spending, which is also the most salient topic in the material. However, the money is not enough by itself, the state also needs to have the means to enforce the goal-oriented public policies. Public spending and levels of human development have direct correlation. The analysis reveals that the UN wants to single out policies that are aimed to job creation and poverty reduction. Job creation, especially in the agriculture sector is beneficial to growth. The UN paints a progression of an ideal developmental state. First, the state needs to become development-friendly, rather than being merely market-friendly. When a developmental-friendly state introduces capable, innovative social programs it might become people-friendly. A people-friendly state provides equal and increasing opportunities to its people. When social exclusion is minimal and education and health care are inclusive the state becomes more competitive in the global market because of its strong human capital. The framing of a political issue is always meaningful. The fact that the UN has decided to frame the developmental state as a human development issue has its implications. The UN can be seen as an elite actor. The discourse of the elite has a notably strong effect. If developmental state and the UN gets associated in peoples’ thoughts, the developmental state might become more legitimate option to policy-makers. Reiteration of ideas becomes a self-reinforcing process. The UN has selected a small number of events from thousands of national, regional and international cases and built their arguments around them. This is what framing is about: frames have the power to stress some bits of information and disregard others.
  • Tähtinen, Tuuli (2016)
    This master's thesis studies intergovernmental transfers from central to regional level in the Russian Federation. Although the reasoning federal grants is based redistribution and equity issues, there is a considerable amount of empirical evidence from different countries that transfers are often in part politically motivated. This thesis attempts to estimate the causal effect of the Russian regions’ political representation in the State Duma on the distribution of intergovernmental transfers. Questions of interest are whether malapportionment, parties’ and legislators’ electoral incentives, home town bias, or party affiliation affect the pattern of transfers. The theoretical background of this study consists of models about electoral competition and legislative bargaining. According to the models of electoral competition, parties target spending to either support or swing voters in order to maximize their votes and win elections. The model of legislative bargaining predicts that unequal representation can lead to unequal influence in the legislature and therefore to unequal distribution of public spending. The thesis uses panel data from the Russian regions that covers the years 2008-2013. To control for heterogeneity between the regions, the thesis employs fixed effects regression model. The robustness of the results is also tested using a generalized method of moments estimation. The results show that regions that produce large pro-incumbent vote shares are rewarded with additional transfers. This supports the Cox-McCubbins model’s prediction that parties allocate spending to their core districts. In addition, the results suggest that more representation per capita is associated with higher per capita transfers. The impact of legislators incentives and party affiliation on transfers is ambiguous.
  • Göös, Jani (2016)
    Tutkielman kohteena on lääketieteellinen kustannustehokkuusanalyysi ja erityisesti siinä esiintyvä problematiikka liittyen sellaisiin tutkimusten kohdehenkilöihin, joille ei ole syystä tai toisesta kertynyt tutkimuksen seurantajakson aikana kustannuksia. Tarkoituksena on kuvata kustannustehokkuusanalyysin käytännön toteutustapa keskittyen erityisesti bayesläisen päättelyn tarjoamiin mahdollisuuksiin nollakustannuspotilaiden estimoinnissa. Tutkimuksessa on käytetty akuutisti huonontuneen sydämen vajaatoiminnan lääkintään keskittyvää Revive II -tutkimusaineistoa. Täydelliselle aineistolle toteutetun kustannustehokkuusanalyysin tavoite on selvittää, onko uusi lääkintämuoto Levosimendan kustannustehokas perinteiseen käytössä olevaan lääkintätapaan verrattuna. Tehdyn analyysin perusteella laskennallinen kannattavuusrajapiste osuu 2400 dollariin päivältä, jonka jälkeen investoinnit Levosimendaniin eivät tuota enää lisähyötyä. Kannattavuusrajapistettä pienemmillä investoinneilla Levosimendan osoittautuu enintään 57 %:n todennäköisyydellä kustannustehokkaaksi vaihtoehdoksi. Toisena suurena ja pääasiallisena aihekokonaisuutena tutkielmassa paneudutaan nollakustannusten vaikutusten mallintamiseen bayesläistä päättelyä apuna käyttäen. Tutkielmassa nollakustannusten mukanaan tuomia jakaumallisia ongelmia pyritään ratkaisemaan nollakustannusten todennäköisyyttä ennustavan logistisen regressiomallin avulla. Tämän jälkeen regressiomallin tulokset yhdistetään positiiviset kustannukset omaavien henkilöiden logaritmiseen normaalimalliin tai gammamalliin. Näin saadusta sekamallista saadaan estimoitua potilaiden keskimääräiset kustannukset, jotka voidaan sijoittaa edelleen kustannustehokkuusanalyysiin. Mikäli nollakustannukset eivät ole hyväksyttäviä vaan puuttuvaa tietoa, halutaan niiden muodostama harha analyysissa minimoida. Puuttuvan tiedon paikkaaminen on toteutettu tutkielman viimeisessä osassa vahvalla informatiivisella priorijakaumalla. Sen avulla nollakustannukset omaaville potilaille tuodaan malliin ennakkotieto kustannusaineiston keskiarvosta ja hajonnasta. Sitä varten positiiviset kustannukset omaavien potilaiden ryhmän kustannuksiin sovitetaan jokin tunnettu jatkuva parametrinen todennäköisyysjakauma. Revive II -tutkimuksen kohdalla kustannuksia kuvaa parhaiten logaritminen normaalijakauma, jota lopullisessa mallissa käytetään priorijakaumana. Näin potilaiden kustannusestimaatit ovat hyväksyttäviin nollakustannuksiin verrattuna huomattavasti lähempänä täydellisen aineiston arvoja.
  • Isoaho, Eemeli (2016)
    The 2015 World Summit Outcome Document underlined the fundamental role of sovereign states as protectors of their citizens from genocide, war crimes, crimes against humanity, and ethnic cleansing, but it further stressed that should a state fail to protect its citizens from such atrocities, the international community would have a responsibility to intervene. As the first UN document to explicitly declare that states would no longer be safe from foreign interference solely on the principle of sovereignty, the Outcome Document’s formulation of the emerging concept of “responsibility to protect” was unprecedented. In seeking to study the implementation of the responsibility to protect principle in the context of the African Union, this study analyses how the Union has conceptualized sovereignty vis-à-vis humanitarian interventions. The theoretical framework of study is built on two opposing notions of sovereignty a pluralist, state-centered sovereignty akin to traditional Westphalian sovereignty, which considers all states equal in their protection from foreign intervention, and a solidarist notion of sovereignty that prioritizes the protection of civilians against mass atrocities over the protection of states against foreign interference. The discussion of the study’s main findings draws on theories of political realism. The research analyses 346 communiqués issued by the Peace and Security Council of the African Union between 2004 and 2014 to ascertain whether the Union maintains a pluralist or a solidarist understanding of sovereignty. The method of analysis builds on content analysis and combines both quantitative and qualitative analysis. The analysis suggests a twofold argument. On the one hand, the AU PSC maintains a state-centered, pluralist understanding of sovereignty. The Peace and Security council categorically links sovereignty to the territorial integrity of member states, thereby conceptualizing sovereignty in the context of bordered nation-states. It also strongly rejects foreign humanitarian interventions and issues sanctions to primarily to protect states, not civilians. On the other hand, the findings suggest that the African Union is slowly moving towards a more solidarist notion of sovereignty that prioritizes civilian protection. Although most calls for sanctions relate sanctions to the protection of the state, since 2012 the AU PSC has increasingly called for sanctions on humanitarian grounds. The Peace and Security Council has also opened up its traditionally closed deliberations for engagement with civil society actors in open sessions on themes closely related to the protection of civilians. An analysis of the findings suggests that the African Union suffers from severe lack of financial self-sufficiency, which undermines its neutrality but also its ability to react rapidly to emerging crises. Moreover, the notion of subsidiarity and seeking African solutions to African problems are prevalent in the Union’s policy discussions, which contribute to rendering it more likely to oppose non-African interventions in its member states. A theoretical discussion of these findings from the perspective of political realism further points to growing economic interdependence and transnationalization of African crises as factors that might explain the African Union’s shift towards solidarist sovereignty.
  • Elovainio; Elovainio, Mirka (2016)
    More studies are needed to analyse eating related behaviours due to the health and wellbeing related outcomes of unhealthy eating habits. In addition, choosing between multiple food items and different diets has become more complicated, because selection of foods available has increased. As a result, the importance of individual factors affecting food choices has increased. Individual factors that have found to be associated with food choices and food include gender and food choice motives. Therefore, the aim of this study was to examine the potential changes in food choice motives from the year 2007 to year 2014 between genders, and examine whether changes in food choice motives predict relative vegetable and fruit intake in 2014. Additionally, one aims was to test whether differences in changes in food choice motives mediate the gender differences in vegetable and fruit intake. This study is based on data from on-going population-based prospective study called DIetary, Lifestyle, and Genetic determinants of Obesity and Metabolic syndrome (DILGOM). DILGOM is a sub-study of national FINRISK study. The data was analysed with quantitative methods. The main findings of this study were: (a) the importance of ethicality and price motives increased but the importance of health and pleasure food choice motives decreased between years 2007 and 2014 in all participants, (b) the importance of ethicality motive was the only food choice motive that increased more in women than in men from 2007 to 2014. Female gender, being married and change in health and ethicality motive predicted higher vegetable and fruit intake in 2014. Furthermore, change in the importance of ethicality motive mediated partly the associations between gender and vegetable and fruit intake in 2014. As health and ethicality motives predicted higher use of vegetables and fruit, influencing to these motives could be used in promoting higher vegetable and fruit intake in the future. More precisely, if the target is to decrease the disparity of vegetable and fruit intake between genders, should the target be on increasing importance of ethicality motive for men in respect of the results of this study. More studies should be conducted to gain more information about this topic. The methods should be improved and widen in the future if more and more reliable information about the associations and trends in food choice motives and food choices are needed.
  • Korhonen, Kaarina (2015)
    Adolescence is characterized by a substantial rise in the prevalence of depressive disorder. While in adulthood lower socioeconomic position predicts a greater risk of depression, studies have found inconsistent evidence for social differentials in depression in adolescence and early adulthood. Numerous studies have documented that low childhood socioeconomic position predicts a higher risk of later depression, but less research has been conducted to investigate how the individual’s own educational track is associated with depression in adolescence and early adulthood. This thesis investigates whether the risk of depression varies by childhood socioeconomic position and personal educational track. Adopting the life-course perspective, this study examines how childhood socioeconomic position and own educational track combine to predict depression in late adolescence and early adulthood. A social pathway model anticipates that a low childhood socioeconomic position increases the risk of a low personal educational track which in turn increases the risk of later depression. Furthermore, the resource substitution model hypothesizes that the protective effect of a higher educational track is greater for those from more disadvantaged backgrounds substituting for the lacking childhood resources. Gender-specific determinants of depression are also examined. This thesis used annually updated individual-level register data EKSY014, which consisted of a 20-per-cent random sample of 0–14-year-olds living in private households in Finland at the end of year 2000. The study population of this study was restricted to individuals born in 1986–1990 (n=60,829), and they were followed over two educational transitory stages, firstly at age 17–19, and secondly at age 20–23 years. Depression was identified from health care registers maintained by The National Institute for Health and Welfare and The Social Insurance Institution of Finland. Survival analysis using Cox proportional hazards models was conducted to estimate the relative and combined effects of childhood socioeconomic position and educational track on the hazard of depression. According to the results, both low childhood socioeconomic position and lower personal educational track are associated with an increased risk of depression in late adolescence and early adulthood. School discontinuation and prolonged upper secondary schooling and also a vocational track among women predict a greater risk of depression compared to academic track. Educational track mediates the association between low childhood socioeconomic position and the risk of depression but is also independently associated with the risk. Early mental disorders also play a significant role in the process by influencing post-comprehensive tracking. The results further suggest that a higher educational track does not provide as effective protection against depression for 17–19-year-old adolescents if the individual lacks familial resources, but is more important for adolescents with higher socioeconomic backgrounds. Educational track does not moderate the effect of childhood socioeconomic position on depression among 20–23-year-olds. The results of this study fit in with the pathway conceptualization of the life-course approach. Educational track constitutes a social pathway mediating the effect of low childhood socioeconomic position on the risk of depression in adolescence and early adulthood. However, not all differences in risk by educational track are explained by childhood socioeconomic position but a lower educational track poses a risk on mental health independent of childhood resources. The findings do not support the resource substitution hypothesis among adolescents and young adults. In total, the findings demonstrate that early segregation of educational trajectories comes with differential chances for mental health.
  • Huhmarniemi, Tii (2015)
    Tutkielmassa suomalaista historiankirjoitusta tarkastellaan Volksgeschichte-suuntauksen näkökulmasta. Volksgeschichte-suuntauksella viitataan tässä tutkimuksessa erityisesti Saksassa 1920- ja 1930-luvuilla vaikuttaneeseen historiankirjoituksen suuntaukseen, jossa kansanhistoria yhdistettiin poliittisiin tavoitteisiin. Aiemman tutkimuksen perusteella saksalaisessa Volksgeschichte-suuntauksessa korostuivat maatalousyhteiskunnan romantisointi, etnosentrisyys ja aluepoliittiset kytkökset. Aiemmasta Volksgeschichte-tutkimuksesta Willi Oberkromen, Manfred Hettlingin ja Lutz Raphaelin kirjoitukset ovat vaikuttaneet tutkimuksen tavoitteisiin ja kysymyksenasetteluun. Suomalaisen historiantutkimuksen osalta Päiviö Tommilan, Ann-Catrin Östmanin sekä Pekka Ahtiaisen ja Jukka Tervosen tutkimukset ovat olleet keskeisiä suunnannäyttäjiä. Tutkimus oli laadullinen ja sen tarkoituksena oli kuvata, millä tavoin kertomusta suomalaisesta menneisyydestä on rakennettu aikakauden poliittisiin ja ideologisiin tarpeisiin. Tutkimuksessa etsittiin vastausta kysymyksiin siitä, millaisia Volksgeschichte-suuntauksen piirteitä suomalaisesta historiankirjoituksesta on löydettävissä, ja voidaanko suomalaisen historiankirjoituksen kohdalla puhua Volksgeschichte-suuntauksesta. Näihin kysymyksiin vastattiin sisällönanalyysin keinoin. Aineistoa luokiteltiin aiemman tutkimuksen pohjalta muotoiltuun analyysirunkoon, jonka kategorioina olivat juuret, talonpoika ja rajat. Tutkimuksen kohteena oli suomalainen 1920–1950-lukujen historiantutkimus, ja tutkimuksen aineistona oli 50 pituudeltaan ja painotukseltaan vaihtelevaa kirjoitusta 20 eri kirjoittajalta. Kirjoitukset käsittelivät talonpoikais- ja asutushistoriaa. Aineiston perusteella suomalaisesta historiankirjoituksesta löytyi Volksgeschichte-suuntaukselle ominaisia piirteitä. Aineistosta löytyi talonpoikaista elämäntapaa ihannoivaa ja kansallista menneisyyttä kauas ulottavaa historiankirjoitusta, johon liittyi myös aluepoliittisia kannanottoja. Aineisto ei ollut yhtenäinen, ja kirjoitukset vaihtelivat hyvin maltillisista kansan elämäntapojen kuvauksista voimakkaammin värittyneisiin kirjoituksiin. Aluepoliittiset kytkökset näkyivät vain muutamissa kirjoituksissa. Eniten Volksgeschichte-painotuksia esiintyi aineistossa vuosien 1935–1946 välisenä aikana. Tutkimuksen perusteella yhtymäkohtia saksalaiseen Volksgeschichte-suuntaukseen on löydettävissä suomalaisesta historiankirjoituksesta. Kansallisen historian rakentaminen ei ole rajoittunut vain talonpoikaisen elämän kuvauksiin, vaan joissain tapauksissa suomalaista historiaa on ulotettu kauas muinaisuuteen, ja sillä pyritty myös perustelemaan aluepoliittisia tavoitteita.
  • Kohonen, Laura (2015)
    Tämän tutkielman kiinnostuksen kohde on siinä, miten Suomessa on otettu huomioon etiikan ja integriteetin vaatimukset julkisten hankintojen hallinnassa. Suomessa ei juuri esiinny perinteisiä korruption näkyvimpiä muotoja kuten suoraa lahjontaa, mutta eettisen hallinnon kokonaisuuteen mahtuu monimutkaisempia ongelmia. Uhkia eettiselle hankintatoimelle aiheuttavat esimerkiksi rakenteellinen korruptio. avoimuuden laiminlyönti, Avoimuuden toteutuminen ja virkavastuun hämärtyminen. Tutkielmassa hahmotellaan eettisen hankintatoimen ideaalimalli, joka on lainattu OECD:n määrittelystä, ja pohditaan miten Suomessa olisi mahdollista päästä tähän ja millaisia integriteetin ja eettisen hallinnon toteutumisen uhkia tai ongelmia on havaittavissa. Tutkimus seuraa systeemiteoreettista traditiota, ja metodina käytetään pehmeää systeemimetodologiaa. Tutkimuksen tuloksena nähdään, että Suomi noudattaa jo osittain ansiokkaasti OECD:n mallia ja mallin toteutuminen tai siihen pyrkiminen olisi realistinen tavoite, jos tiettyihin toimintoihin kohdennettaisiin varoja (integriteettiin ja etiikkaan liittyvä koulutus, kansalaisyhteiskunnan sitominen prosesseihin). Eettisen osaamisen kehittäminen ei selkeästi ole ollut osa julkisen hankintatoimen strategiaa tai ohjeistuksia. Eettisesti korkeatasoisen toiminnan voidaan nähdä toteutuvan julkisen hankintatoimen mallissa, vaikka sitä ei suoraan etiikaksi kutsuta. Etiikan voidaan myös olettaa olevan virkamiesten sisäistämää, jolloin he toteuttavat sitä automaattisesti. Kehittämiskohtia löytyi esimerkiksi julkisen hankintatoimen valvontamekanismien yhteistyön suunnittelusta ja ulkoisesta valvonnasta. Myös sidonnaisuuksien ilmoittamisessa olisi Suomessa parannettavaa. Tutkimuksessa tuodaan esiin myös kehittämiskohteena, se miten voitaisiin edistää kolmannen sektorin, median ja kansalaisten mahdollisuuksia tarkastella julkista hankintaa
  • Paavonen, Anna-Marie (2015)
    Sosiaalinen ahdistuneisuus ja mielenterveyden häiriöksi luokiteltava sosiaalisten tilanteiden pelko rajoittaa tuskaisuudessaan yksilön jokapäiväistä elämää. Sosiaaliset pelot saattavat olla myös työttömyyden ja muiden mielenterveyden häiriöiden kuten masennuksen taustalla. Sosiaalisten tilanteiden pelon yhtenä keskeisenä oireena on yksilön pelko joutua negatiivisen arvioinnin kohteeksi sosiaalisissa tilanteissa. Useimmiten sosiaalisia pelkoja selitetään tiedonkäsittelyn vääristymillä. Miksi yksilö ennakoi joutuvansa negatiivisen arvioinnin kohteeksi sosiaalisissa tilanteissa ja mikä johtaa vääristyneen tiedonkäsittelyn kehittymiseen? On esitetty, että sosiaalisten pelkojen taustalla on aina yksilön negatiivisesti vääristynyt käsitys itsestä ja tämän ei-toivotunlaisen itsen paljastumista yksilö pelkää vuorovaikutustilanteissa. Tässä tutkimuksessa tarkastelen laadullisesti, millaisia pelkokokemuksia sosiaalisen ahdistuneisuuden taustalta hahmottuu. Lisäksi tarkastelen, millaista käsitystä itsestä, muista ihmisistä ja sosiaalisista tilanteista havaitut pelkokokemukset heijastavat. Tutkimuksen teoreettis-metodologisena perustana on tulkinnallinen fenomenologinen analyysi (Interpretative Phenomenological Analysis, IPA) ja sen aineistona viiden nuoren aikuisen puolistrukturoidut teemahaastattelut. Haastattelut toteutettiin syksyn 2013 aikana. IPA-menetelmä perustuu kolmeen tieteenfilosofiaan: fenomenologiaan, hermeneutiikkaan ja idiografiaan. Sen avulla on mahdollista tarkastella niitä yksilöllisiä, henkilökohtaisia pelkokokemuksia, joita sosiaalisen ahdistuneisuuden taustalta hahmottuu sekä sitä, millaista käsitystä itsestä pelkokokemukset heijastavat. Koska yksilön kokemuksen ajatellaan rakentuvan suhteessa ympäröivään sosiaaliseen ja kulttuuriseen ympäristöön, tutkimalla haastateltujen käsityksiä itsestä, saadaan myös käsitys siitä, millaisena haastatellut kokevat muut ihmiset ja sosiaaliset tilanteet. Tutkimuksessa haastatellut kuvasivat vuorovaikutustilanteet sellaisina kriittisinä tapahtumina, joissa epäonnistuminen saattoi vaikuttaa kokonaisvaltaisesti heidän elämänsä kulkuun ja muut ihmiset sellaisina merkityksellisinä arvioitsijoina, joilta saamansa palautteen kautta he ohjasivat omaa toimintaansa. Tällaisen kokemusmaailman kautta he kuvasivat kolmentyyppisiä pelkoja. Ensinnäkin haastatellut pelkäsivät olevansa jollakin tavoin huonompia kuin muut ihmiset ja tämä saattaisi paljastua muille ihmisille vuorovaikutustilanteissa. Toinen ja kolmas pelko liittyivät kiinteästi toisiinsa: Haastatellut kuvasivat jonkin sellaisen traumaattisen tapahtuman, jonka toistumista he pelkäsivät. Useimmiten tämä traumaattinen tapahtuma sijoittui haastateltujen kouluaikaan ja siihen liittyi torjutuksi tuleminen tai ryhmän ulkopuolelle jättäminen. Kolmanneksi haastatellut liittivätkin samantyyppisiä vaaroja kaikkiin sosiaalisiin tilanteisiin. He kokivat vuorovaikutustilanteet riskialttiina tapahtumina, joilla saattoi olla vakavia ja kauaskantoisia seurauksia. Sosiaalinen ahdistuneisuus näyttäytyi sellaisena kokonaisvaltaisena kokemuksena, jossa itsen paljastumisen uhka, uhkaaviksi tulkitut kehon tuntemukset ja uhkaavaksi koettu sosiaalinen ympäristö ylläpitivät ahdistuneisuuden tunteita. Tutkielman tärkeimmät lähteet olivat: McManus, F., Peerbhoy, D., Larkin, M., & Clark, D. M. (2010). Learning to change a way of being: An interpretative phenomenological perspective on cognitive therapy for social phobia. Moscovitch, D. A. (2009). What Is the Core Fear in Social Phobia? A New Model to Facilitate Individualized Case Conceptualization and Treatment. Stopa, L. (2009). Why is the self important in understanding and treating social phobia? Smith, J.A., Flowers, P., & Larkin, M. (2009). Interpretative phenomenological analysis: theory, method and research. Avainsanat: SOSIAALISTEN TILANTEIDEN PELKO, SOSIAALINEN AHDISTUNEISUUS, MINÄKÄSITYS, TULKITSEVA FENOMENOLOGINEN ANALYYSI (IPA)