Browsing by Organization "Helsingfors universitet, Institutionen för ekonomi och politik: Praktisk filosofi"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Hermunen, Taneli (2010)
    Käyn Pro gradu –tutkielmassani läpi ongelmia, joita Robert Nozickin (1938–2002) Anarchy, State and Utopiassa (1974) kehittelemään valtionmuodostusteoriaan sisältyy. Työni tavoite on esittää Nozickin teoria nimenomaan libertaristisesta, ja Nozickin teorian sisäisiin epäjohdonmukaisuuksiin keskittyvästä, näkökulmasta. Esittelen työssäni ensiksi tämän hänen teoriansa pääpiirteet, sekä hänen ajatuksensa utopian kehyksestä (framework for utopia). Nozickin tavoitteena on muodostaa valtio, John Locken (1632¬–1704) määrittelemästä luonnontilasta, ilman kenenkään sitä yrittämättä ja ilman että kenenkään oikeuksia rikotaan sitä muodostettaessa. Valtio on tässä määritelty Max Weberin (1864– 1920) mukaan. Valtion kriteeri täyttyy, kun tietyllä maantieteellisellä alueella, vain yhdellä taholla on hallussaan väkivallan monopoli. Nozickin valtionmuodostusteoriassa valtio muodostuu kahdessa osassa. Ensin dominoivan turva-agentuurin saavuttaessa monopolin turvamarkkinoilla. Tätä kutsutaan ultraminimaaliseksi valtioksi. Sitten dominoiva turva-agentuuri saavuttaa valtion määritelmän liittämällä itsenäiset (independent) itseensä kompensaation periaatteen avulla. Tätä kutsutaan minimaaliseksi valtioksi. Työssäni ongelmalliseksi muodostuvat, niin ultaminimaalinen–, kuin minimaalinenkin valtion. Ultraminimaalisen valtion ongelma on sen kenekään tarkoittamattomuudella muodostuminen. Minimaalisen valtion ongelma on puolestaan sen oikeutus. Väitteeni on, ettei Nozickin valtionmuodostusteoria välttämättä johda valtioon. Hänen käyttämänsä näkymättömän käden (invisible hand) selitykset voivat johtaa myös toisiin lopputuloksiin. Väitän myös, ettei Nozickin valtionmuodostaminen ole moraalisesti hyväksyttävä, koska se ei kunnioita itsenäisten oikeuksia. Esittelen työni lopuksi Murray Rothbardin teksteihin perustuen vaihtoehtoisen loppu tuleman Locken luonnontilasta muodostuvasta yhteisöstä. Esitän myös, että tämä markkina-anarkistinen vaihtoehto voisi myös olla yhteensopiva Nozickin ajatukseen utopian kehyksestä.
  • Tirkkonen, Sanna (2010)
    Tutkielma käsittelee Michel Foucault’n (1929 - 1984) etiikkaa vuosina 1982 - 1984. Foucault tunnetaan parhaiten tiedon ja vallan filosofina, joka ajattelee subjektin muodostuvan erilaisissa säännönmukaistavissa sosiaalisissa koodistoissa, diskursseissa, pysyvän olemuksellisuuden sijaan. Lähtökohtana Foucault’n etiikalle on, ettei diskursiivinen subjektikäsitys pysty täysin vastaamaan kysymyksiin siitä, kuinka henkilö perustelee itselleen toimintansa ja asettaa itsensä oman toimintansa kohteeksi. Aluksi Foucault kääntyy yksilön itsesuhteen ja -reflektion pohdintaan. Tästä johtuen Foucault’n etiikkaa on tulkittu yksilökeskeisenä ja yhteiskunnallisesta toiminnasta irrallisena. Foucault on universaalietiikan kriitikko. Hän muodostaa tilannekohtaisuuteen perustuvaa etiikkaa ”olemassaolon taitojen” (l’art de l’existence) ja ”olemassaolon estetiikan” (esthétique de l’existence) käsitteillä. Englanninkielisessä keskustelussa tämä on johtanut tulkintoihin, joissa Foucault’n etiikka on vertautunut individualistisiin taiteisiin. Seksuaalisuuden historian osassa Huoli itsestä (1984) Foucault tarkastelee sitä, kuinka tiukentunut käsitys seksuaalimoraalista ei johda I ja II vuosisadalla suoriin kieltoihin vaan kehotuksiin ”pitää huolta itsestä”. Foucault tutkii, kuinka ”itsestä huolta pitäminen” liitetään ”itsensä tuntemiseen” ja erilaisiin itseen kohdistuviin harjoitteisiin (pratique de soi). Foucault’n Collège de Francessa pitämä luentosarja L’herméneutique du sujet (Subjektin hermeneutiikka, 2001) tutkii kuitenkin itsesuhteen etiikan lisäksi suhdetta, joka avautuu toiseen. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, kuinka suhde toiseen neuvotellaan tasavertaiseksi, ja minkälaista yhteiskunnallista relevanssia Foucault suhteella näkee. Hiljattain ilmestynyt Le courage de la vérité (Totuuden rohkeus, 2009) irrottautuu kokonaan subjektin sisäisyyden etiikasta ja pohtii subjektipositioiden neuvottelusuhdetta yksilöiden välillä. Etiikka määrittyy tällöin uudella tavalla: ekspressiivisenä, yhteiskuntaan suuntautuvana toimintana ja kritiikkinä yhteisössä. Luentosarjoja on tutkittu Suomessa vähän. Tutkielman tarkoituksena on luoda uusi, Foucault’n etiikan eri tutkimuslinjat huomioiva tulkintakehys. Tutkielma tuo esille, että etiikka ”taiteen” sijaan määrittyy ”taitona”, myös sosiaalisessa merkitysyhteydessä. Etiikka taitona merkitsee ainutkertaisessa tilanteessa tapahtuvaa toimintaratkaisua, jolle annetaan erilaisia kontekstisidonnaisia ja suhteissa neuvoteltavia merkityssisältöjä. Foucault’n etiikka ei palaudu yhteen, subjektilähtöiseen tulkintakehykseen, vaan sitä on tutkittava genealogisen tutkimusmenetelmän mukaisesti useina eri lähtöpisteinä, jotka Foucault’n etiikan kohdalla löytyvät antiikin filosofiasta. Foucault’n antiikintutkimukset ovat analogisia kohteita nykyisyydelle, vaikka eksplisiittisesti nykyisyys on teksteissä pienessä roolissa; karkeiden antiikintulkintojen avulla Foucault tutkii lopuksi myös oman ajattelunsa ongelmallisuutta.
  • Tiensuu, Paul (2010)
    La mort de Dieu, dont parla Nietzsche, est un phénomène épistémologique : Dieu est devenu inutile pour le savoir dès que l'Homme s'est substitué à Dieu comme pièce centrale de l'épistémè. Dans le système représentatif du savoir, la conscience humaine discerne les représentations des objets et les systématise, tandis qu’auparavant le savoir s'approchait de la vérité absolue de Dieu. Pourtant, en définissant le monde en en discernant les parts, le système représentatif met fin aux concepts universels et infinis – tel l'Homme comme subjectivité abstraite au centre de l'épistémè. D'où la mort de l'Homme. Parce que l'épistémè n'est pas distincte de la politique, il faut qu'il y ait un rapport entre le changement d'épistémè et le développement politico-économique. Dès lors, un phénomène associable à la mort de l'Homme doit aussi exister en politique. Comme il n'y a pas encore de recherche sur ce sujet, la première tâche de cette recherche est de montrer que la mort de l'Homme peut être liée à certains phénomènes sociaux et politiques – puis d’analyser cette liaison. L'approche théorique est ici deleuzienne. Son pluralisme laisse voir les points arbitraires qui existent encore dans le système représentatif mais, parce qu'ils sont systématisés, il n'y a pas de place pour une décision non systémique. Comme un système fermé se réalisera nécessairement selon ses règles, la systématisation sans force extérieure et arbitraire peut rendre la politique et la vie sociale complètement systématisées (Deleuze & Guattari, Foucault, Sartre, Wiggins). Une généalogie nietzschéenne de la sécularisation montre que, si les idéologies n’existent plus, l’élite n’a pas pour autant transmis le pouvoir au peuple : le pouvoir s’est déplacé de l’élite vers le système lui-même (Nietzsche, Tocqueville, Weber, Polanyi, Negri). La démocratie est ainsi un spectacle qui participe à l'illusion que les gens sont au pouvoir, tandis que le pouvoir est déplacé vers le système politique, dont l'économie de plus en plus précise systématise la société. À cause de cette illusion, les gens se répriment de plein gré. J'appelle cet événement la mort de l'Homme en tant qu'événement politique et l'illustre par analogie avec le mythe du zombi (Sennett, Heidegger, Deleuze).