Browsing by Organization "Helsingfors universitet, Institutionen för ekonomi och politik"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-15 of 15
  • Holappa, Merja (2010)
    In my master’s thesis, I examine rational action and the possibility of irrationality. I begin by exploring how the question of unity of soul and action in raised first time in the Homeric discussion. In Socratic philosophy, the rationality and unity of soul and action is a necessary condition for achieving piece of mind and prosperity of life as a continuum. According to the prevalent interpretation, Socrates denies the possibility of akrasia, on the ground that he sees all the desires that can lead to action as rational. Akrasia, that is a Greek term for ‘weakness of will’ or ‘moral weakness’ is a form of irrationality, where an agent acts consciously, voluntarily, or intentionally against that which he considers the best option overall. Socrates argues that a person always according to his knowledge of the good and the desire for the good is an only motivational force for action. This Socratic view has also been interpreted as a denial of the possibility of akrasia. The Platonic philosophy of soul is seen diverging from the Socratic one in that he argues for the possibility of akrasia. According to this interpretation, Plato divides the soul into three elements, or parts as they as often called which each has its own objects of desires as well as reasoning ability, and therefore the parts can be causes of action without cooperating with the other parts. Akrasia, in this reading, would be possibly, when the less rational desires of the lower parts can outweigh the more rational considerations of the reasoning part. The different views on desires are most often argued as the greatest difference between the Socratic and Platonic accounts on akrasia. In my thesis, I argue against the prevalent readings of the theories of Plato and Socrates. As I see it, their views on akrasia do not differ to the extent that the common interpretation supposes.
  • Junttila, Sonia (2010)
    The Master's thesis examines the media controversy that the awarding of Sarajevo-born director Emir Kusturica's film Underground caused in France in 1995, during the Bosnian War. It maps out the way the film and the polemic over Kusturica were approached by the various media intellectuals and journalists in the 149 articles published in three French newspapers, three weekly magazines and one news agency, during the year of 1995. The French intellectuals Alain Finkielkraut and Bernard-Henri Lévy are identified as the main instigators of the controversy, while Emir Kusturica represents the opposing party in the debate. The different discursive ways that the film and its maker were approached in French print media are conceptualised with three differing frames of discussion: Underground as a Yugoslav film, as a deception and as a scapegoat. The plentiful rhetoric use of the notions of “Nazism”, “fascism” and “propaganda” is also observed. The controversy is approached with the theoretical conceptualisations of the presence of history and the political use of history. The concepts of history culture, historical consciousness and history politics are utilised to form a coherent picture of the lines of influence and interest in the polemic. The basic assumption, on which the thesis works on, is that the examination of the French controversy over Kusturica and Underground provides an ample case study of the various mental shifts apparent in the French public society in 1995. The thesis argues that the polemic is endemic of the French discomfort over the country's position in the post-Cold War world order, its level of involvement in the Yugoslav Wars of Secession and its memory of France's own pro-Nazi Vichy past.
  • Huotari, Riikka (2010)
    Kansainvälinen siirtolaisuus on lisääntynyt voimakkaasti viimeisten vuosikymmenten aikana. Monet maailman kehittyneemmistä talouksista ovat siirtyneet entistä rajoittavampaan maahanmuuttopolitiikkaan, joka pääsääntöisesti suosii korkeasti koulutettuja siirtolaisia. Tämä on myös kasvattanut siirtolaisissa korkeasti koulutettujen suhteellista osuutta (Docquier ja Marfouk 2006). Taloustieteellisessä tutkimuksessa on jo 1960-luvulta alkaen oltu kiinnostuneita siitä, miten korkeasti koulutetun työvoiman kansainvälinen liikkuminen vaikuttaa maailman heikoimmin kehittyneissä talouksissa. Perinteisen näkemyksen mukaan koulutetun työvoima virta kehitysmaista kehittyneisiin talouksiin on haitallista. Tätä ilmiötä kutsutaan aivovuodoksi. Endogeenisen talouskasvun teorialla, joka painottaa inhimillisen pääoman merkitystä taloudelliseen kasvuun vaikuttavana tekijänä, on myönteisempi näkökulma aivovuodon vaikutuksista. Se painottaa koulutetun työvoiman liikkumisen positiivisia vaikutuksia koulutuksen ja inhimillisen pääoman lisääntymisen kautta. Tässä tutkielmassa tavoitteenani on selvittää, miten aivovuoto hyödyttäisi kehittyvää taloutta. Esittelen ensiksi Beinen ym. (2001) teorian jonka mukaan aivovuoto vaikuttaa kehittyvässä taloudessa kahdella tavalla: (i) koulutetun työvoiman maastamuutto johtaa osaamisen ja siten inhimillisen pääoman vähentymiseen kehittyvässä taloudessa, mutta taas toisaalta (ii) maastamuuton mahdollisuus luo kehittyvän talouden väestölle kannustimia hankkia lisää inhimillistä pääomaa. Jälkimmäisen (ii) vaikutuksen ollessa suurempi kehittyvä talous hyötyy aivovuodosta. Koska aivovuodon on osoitettu hyödyttävän kehittyviä, erityisesti väestömäärältään suuria maita (Beine ym. 2008), sitä kannattaa tutkia yhdessä väestönkasvun kanssa. Tutkielmassani tarkastelen myös koulutetun työvoiman liikkumisen vaikutuksia inhimilliseen pääomaan, väestönkasvuun ja taloudelliseen kasvuun nojautuen Mountfordin ja Rapoportin (2007, 2008) teoriaan. Osoitan, että aivovuodolla on positiivisia vaikutuksia sekä kehitysmaassa että kehittyneessä taloudessa. Tutkin myös aivovuodon vaikutuksia globaalin tulonjaon kehitykseen. Vaikka viime vuosikymmeninä globaalin tasa-arvon on havaittu lisääntyneen, aivovuoto voi jatkossa lisätä epätasa-arvoa kiihdyttämällä kehittyvien talouksien väestönkasvua. Mountfordin ja Rapoportin (2007, 2008) mukaan on todennäköistä, että aivovuoto heikentää kehittyvien maiden suhteellista asemaa.
  • Karhu, Sanna (2010)
    Judith Butler (s. 1956) tunnetaan parhaiten performatiivisesta sukupuolikäsityksestään. Tämä pro gradu -tutkielma tarjoaa Butlerin filosofiaan kuitenkin uudenlaisen näkökulman: se käsittelee Butlerin tuotantoa tunnustuksen (recognition) teeman valossa. Butlerin tuotannon läpi kulkeva tunnustuksen teema on lähtöisin G.W.F. Hegelin herran ja rengin tunnustuksen dialektiikasta. Butlerin mukaan yhteiskunnalliset normit ehdollistavat etukäteen sitä, kuka saa tunnustuksen ihmisenä ja kuka ei. Vaikka monet Butler-tutkijat ovat sivunneet tunnustuksen teemaa, sitä ei vielä ole rajattu omaksi tutkimuskohteeksi. Tässä tutkielmassa käsitellään tunnustusta itsenäisenä teemana, joka läpäisee Butlerin tuotannon keskeisimmät osa-alueet. Ne ovat subjektin rakentuminen, sukupuoli ja tunnustuksen politiikka. Tutkielman pääväite on, että tunnustuksen teema sitoo näitä osa-alueita toisiinsa. Butlerin tuotantoa voidaan siis tutkia tunnustuksen näkökulmasta yhdenlaisena kokonaisuutena. Tutkimus jakaantuu kolmeen osaan, joissa jokaisessa tunnustusta tarkastellaan yhden rajatun osa-alueen avulla. Ensimmäisen osan, Tunnustuksen subjektit ja poliittinen ontologia, aiheena on Butlerin relationaalisen subjektikäsityksen yhteys Hegelin herran ja rengin tunnustuksen dialektiikkaan. Butlerin subjektikäsitys paikantuu hegeliläiseen tunnustuksen tematiikkaan, koska Butler painottaa subjektin ontologista suhdetta toisiin subjekteihin. Tämän vuoksi subjekti on ”ekstaattinen” eli lähtökohtaisesti relationaalinen olento. Toisaalta Butlerin subjektikäsitys myös poikkeaa Hegelin käsityksestä, koska hän näkee subjektin rakentuvan valtaa sisältävien käytäntöjen vaikutuksesta. Butlerin ”relationaalinen poliittinen ontologia” tulee selvästi esiin, kun sitä verrataan Robert. R. Williamsin yksilön autonomisuutta korostavaan näkemykseen hegeliläisestä tunnustuksen subjektista. Toisen osan, Tunnustus, sukupuoli ja dialektiikka, tutkimusaiheena on se, miten Butler käyttää tunnustuksen teemaa käsitellessään sukupuolta ja seksuaalisuutta ihmisyyden tunnustamista säätelevien normien näkökulmasta. Ensimmäinen tutkimuskohde tässä osassa on ihmiseksi tunnustamista ehdollistavat normit. Butler katsoo, että tunnustus riippuu tunnustamista edeltävästä sukupuolittavasta vallasta. Valta säätelee sitä, ketkä voidaan tunnustaa ihmisiksi ja ketkä jäävät ihmisen kategorian ulkopuolelle. Toinen tutkimuslinja koskee sitä, miten Butlerin käsitys sukupuolen dialektisesta rakentumisesta kytkeytyy tunnustukseen. Keskeisin argumentti tässä osassa on, että tarkastellessaan heteroseksualisoivia normeja, sukupuolittavaa valtaa ja sukupuolidialektiikkaa, Butler käyttää tunnustusta johdonmukaisesti eräänlaisena kattoteemana. Kolmannessa eli viimeisessä osassa, Tunnustuksen politiikka, tutkitaan ensinnäkin sitä, miten Butler käyttää tunnustuksen teemaa osoittaakseen, että identiteettien tunnustamiseen tähtäävä politiikka voi alistetussa asemassa olevien ihmisryhmien vapauttamisen sijaan vain vahvistaa niitä uhri-identiteettejä, joille poliittista tunnustusta haetaan. Tässä osassa huomio kohdistuu myös Butlerin tunnustuksen teemassa piileviin ongelmallisiin ontologisiin taustaoletuksiin, joita Butler ei kyseenalaista tarpeeksi. Tähän liittyen toisena tutkimusaiheena on Butlerin uudenlainen käsitys tunnustuksen politiikasta, jossa keskipisteessä on kehon haavoittuvaisuus.
  • Lakanen, Annukka (2010)
    Tutkimukseni käsittelee Euroopan unionin (EU) sekä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT) valtioiden kumppanuussuhteita 1970-luvulta tälle vuosituhannelle asti. Osapuolten välisen yhteistyön tavoitteena on edistää AKT-maiden integroitumista maailmantalouteen ja osaltaan torjua köyhyyttä. Kumppanuuden, omistajuuden ja suvereniteetin kunnioituksen periaatteet ovat olleet läsnä yhteistyösopimuksissa jo alkuajoista lähtien, mutta erityisesti kumppanuuteen liittyvä retoriikka on korostunut tällä vuosituhannella. Keskityn tutkimaan erityisesti sitä, millaisia muutoksia EU-AKT -yhteistyössä on tapahtunut suvereniteetin näkökulmasta katsottuna, mitä kumppanuudelta ja taloudelliselta integraatiolta on edellytetty eri aikakausina ja minkälaisia kauppapoliittisia konteksteja nämä edellytykset heijastelevat. Tutkimukseni seuraa sitä kehitystä, jonka AKT-valtiot ovat kokeneet yhteistyössään EU:n kanssa suhteessa valtion rajoihin ja poliittiseen tilaansa. Tutkimukseni pohjautuu kolmen historiallisesti merkittävän yhteistyösopimuksen tarkasteluun sisällönanalyysin menetelmin. Analyysini osoittaa, että EU-AKT -yhteistyön käytännön todellisuus on kulkenut irrallaan kansainvälisesti vahvistuneesta kumppanuuden ja omistajuuden retoriikasta. Alun perin puhtaammin taloudellisena yhteistyönä käynnistynyt prosessi on saanut yhä poliittisempia ulottuvuuksia. AKT-maat ovat pitkälti kokeneet poliittisen liikkumavaransa kaventuvan ja suvereniteetin rajojensa häilyvän. Kansainvälisten toimijoiden vaikutusvalta on lisääntynyt, valtion rajat ovat häilyneet sekä ”taloudellinen” ja ”poliittinen” ovat yhdistyneet historian saatossa. Tämä yhteistyössä tapahtunut kehitys on vaikuttanut osaltaan valtion suvereniteetin eri ulottuvuuksiin. Tutkimukseni osoittaa, että yhteistyö nojaa pitkälti ulkoiseen suvereniteettiin niin AKT-valtioiden kuin EU:nkin kohdalla. Suhteet ovat vahvistaneet osapuolten ulkoista profiilia ja lisänneet kansainvälisten instituutioiden vaikutusvaltaa kansallisessa päätöksenteossa. Samalla yhteistyö on irtautunut yhä enemmän valtioiden sisäisistä poliittisista prosesseista aiheuttaen sisäiselle suvereniteetille uudenlaisia haasteita. Sekä EU:lla että AKT-mailla on vahva tarve korostaa ulkosuhteitaan ja voimistaa ulkoista profiiliaan erilaisten neuvotteluiden kautta. Molemmat kohtaavat haasteita myös legitimiteetin ja empiirisen suvereniteetin näkökulmista. Osapuolten maantieteellisille alueille mahtuu myös moninaisia identiteettejä, kulttuureja ja kieliä, jotka asettavat yhtenäisyyden tunteen luomiselle suuria haasteita. EU ja AKT-valtiot eivät siis varsinaisesti edusta tässä tutkimuksessa valtiotyyppien ääripäitä, vaan jakavat keskeisiä piirteitä. Yksi tutkimukseni johtopäätöksistä liittyykin juuri keskusteluun postkoloniaalisten ja postmodernien valtioiden luonteesta sekä tämänkaltaisen jyrkän erottelun soveltuvuudesta EU:n ja AKT-maiden yhteistyössä.
  • Huovinen, Leena (2010)
    Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani Naton ja Euroopan unionin kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan diskurssia kriittisestä näkökulmasta. Pyrin löytämään tutkielmassani vastaukset siihen, millaisia käsityksiä kokonaisvaltaisesta kriisinhallinnasta Natolla ja Euroopan unionilla on ja millaisia toimijoita niiden kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan diskursseissa tuotetaan. Tutkielman laajempana tarkoituksena on pohtia diskurssien mahdollisia ideologisia seurauksia ja sitä, mitkä ovat kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan mahdollisuudet kriisinhallinnan uudistamiseksi tai muuttamiseksi. Tutkielmani teoreettisen viitekehyksen muodostaa kriittisen teorian lisäksi sosiaalinen konstruktivismi, jonka mukaan olennaista eivät ole niinkään materiaaliset tekijät, vaan merkitykset, joita niille annetaan. Kriittisen teorian mukaan on keskeistä pyrkiä kyseenalaistamaan ja muuttamaan vallitsevaa todellisuutta sekä löytää emansipatorinen tulevaisuus. Molemmat teoriat kuuluvat kansainvälisen politiikan perinteisten teorioiden haastajiin ja kummankin suuntauksen tavoitteena on pohtia tiedon, intressien sekä vallan välisiä suhteita ja kielen merkitystä sosiaalisen maailman jäsentäjänä. Demokraattisen rauhanteorian tarkoituksena on puolestaan selittää, miksi länsimaat uskovat liberaalidemokraattisten arvojen paremmuuteen ja yrittävät demokratisoida muitakin maita. Kriisinhallinta ja jälleenrakennus konfliktista kärsineessä maassa tarjoavat tähän oivan mahdollisuuden. Tutkimusaineistoni koostuu Naton ja Euroopan unionin kriisinhallintaa käsittelevistä asiakirjoista sekä puheista. Aineisto on rajattu koskemaan vuosia 2003 – 2009, koska kokonaisvaltaisesta kriisinhallinnasta ei puhuta ennen vuotta 2003. Aineiston analyysissä käytin apuna kriittistä diskurssianalyysiä, jonka lähtökohtana on yleensä oletus jonkinlaisten alistussuhteiden olemassaolosta. Niin Naton kuin Euroopan unionin kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan käsite ja toimintamalli juontavat juurensa kansainvälisen turvallisuusympäristön muutokseen ja uusiin turvallisuushaasteisiin, jotka vaativat heidän mielestään aiempaa koordinoidumpaa lähestymistapaa kriisinhallintaan. Kumpikin organisaatio ymmärtää kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan käsittävän niin poliittisia, taloudellisia kuin humanitaarisia toimenpiteitä. Lisäksi korostetaan sotilas-siviiliyhteistyötä ja entistä syvempää yhteistyötä kansainvälisten järjestöjen välillä. Paikallisten toimijoiden rooli kokonaisvaltaisessa kriisinhallinnassa on yllättävän pieni. Heidän roolinsa on lähinnä olla passiivisia sivustakatsojia, kun Nato, Euroopan unioni tai joku muu kansainvälinen organisaatio ratkaisee kriisin ja aloittaa maan jälleenrakennuksen. Kokonaisvaltainen kriisinhallintadiskurssi osoittautui tutkielmassani hegemoniseksi diskurssiksi, joka uusintaa nykyisiä maailmanpolitiikan valtarakenteita ja pyrkii edistämään demokraattisten arvojen omaksumista niiden vakautta tuottavien ominaisuuksien vuoksi. Näin ollen kokonaisvaltainen kriisinhallinta ei tarjoa muutoksen tai kriittisten teorioiden korostaman emansipaation mahdollisuutta.
  • Lehto, Eliisa (2010)
    Tutkielmani aiheena on vuoden 1905 suurlakkokonflikti hämäläisessä Kangasalan maaseutupitäjässä. Tarkastelen tehdaskaupunki Tampereen kupeeseen sijoittuvan maaseutuyhteisön poliittisten ryhmien, perustuslaillisten, vanhasuomalaisten ja työväen välisiä suhteita suurlakon vaiheilla konfliktin, kokemuksellisuuden ja työväen suurlakkoradikalismin käsitteiden avulla. Tutkimukseni varsinainen painopiste ajoittuu suurlakkoviikon ajalle 31.10.– 8.11.1905. Kangasala on luokiteltu suurlakon vallankumouskunnaksi siitä syystä, että Kangasalla hyväksyttiin suurlakon aikana radikaali punainen julistus. Tavoitteenani on pureutua työväen radikalismin syihin Kangasalla. Mistä Kangasalan työväen suurlakkoradikalismi johtui ja miten radikalismi ilmeni Kangasalla? Miten poliittisten ryhmien väliset suhteet vaikuttivat työväen radikalismiin? Millaiset olivat poliittisten ryhmien väliset suhteet suurlakon aikana Kangasalla? Miksi konflikti puhkesi ja miten se päättyi? Pohdin myös sitä, miten rahvaan vastarintainen asenne ja kansanomainen ’kiistämisen kulttuuri’ ilmenivät Kangasalan työväenliikkeen mentaliteetissa ja toiminnassa suurlakon aikana. Millaisessa valossa fennomaaninen kansan ”ykseys” näyttäytyi suurlakon valossa ja miten kansallinen konsensus-ajattelutapa on vaikuttanut historiantulkintaan? Luonnollisen lähestymistavan tutkimusongelmaani tarjoa mikrohistoria ja sen mahdollisuudet. Mikrohistorian avulla voi tarkastella paikallisyhteisön poliittisten ryhmien välisiä suhteita lähietäisyydeltä. Keskeisellä sijalla on Kangasalan rahvas ja rahvaan järjestäytyminen ensin raittiusliikkeeksi ja sitten työväenliikkeeksi. Merkittävää on myös Kangasalan Työväenyhdistys Kuohun aktiivinen toiminta erityisesti suurlakkoviikon aikana. Vaikka liikunkin mikrohistorian maaperällä, pyrin ottamaan huomioon myös valtakunnallisen kehityksen, unohtamatta myöskään raapaista Venäjän keisarikunnan vaiheita syksyllä 1905. Kangasalan yhteiskunnalliset ongelmat, köyhyys, omistamattomuus, oikeudettomuus ja epätasa-arvo kasautuivat kollektiiviseksi kokemukseksi. Tunnepitoinen aines purkautui yhteiskunnan alimpien kerrosten sosiaaliaggressiona ja vastarintaisena asenteena pitäjän valtaeliittiä kohtaan. Suurlakon poikkeustilanteessa kätkössä olleet ristiriidat tulivat esiin ja synnyttivät poliittisten ryhmien välisen konfliktin. Kangasalan työväenliikkeen toimintalinja kärjistyi radikaaliksi, luokkataisteluhenkiseksi suuntaukseksi suurlakon jatkuessa. Lähteinäni olen käyttänyt Kangasalan työväenyhdistyksen vuoden 1905 suurlakkokertomusta, joka on laadittu vuonna 1919; Kangasalan Urkutehtaan johtajan, Axel Thulén rouvan Minna Thulén kirjettä tyttärelleen 8.11.1905, Kangasalan kunnallislautakunnan pöytäkirjoja ja suurlakkoviikon aikana julkaistuja sanomalehtiä Aamulehteä, Kansan Lehteä ja Tampereen Sanomia.
  • Hanska, Jari; Ahonen, Katariina (2010)
    Tämä pro gradu -tutkielma on tehty parityönä Katariina Ahosen kanssa. Yhteiskunnan eri tahot yrityksistä kansalaisjärjestöihin haluavat yhä enemmän osallistua niitä koskevaan poliittisen päätöksentekoon. Lobbaus on tavoitteellista vaikuttamista yhteiskunnalliseen päätöksentekoon viestinnän keinoin. Lobbauksen hallitseva taho on aktiivisesti mukana sitä koskevassa keskustelussa ja pääsee tätä kautta myös vaikuttamaan sitä koskeviin päätöksiin. Pro gradu -tutkielmassamme tutkimme sekä viestinnän että poliittisen historian oppiaineiden lähtökohdista, mitä lobbaus on kansanedustajien näkökulmasta. Aiemmassa tutkimuksessa lobbauksen kohteen näkökulma on usein unohdettu. Selvitämme, kuinka kansanedustajat kokevat lobbaukseen. Käymme läpi lobbauksen historiaan ja selvitämme lobbauksen käytäntöjä ja priorisointia ja lobbaukseen liittyviä pelisääntöjä sekä lobbauksessa tapahtunutta muutosta. Empiriassa olemme yhdistäneet tapaustutkimuksen ja teemahaastattelut. Kaiken kaikkiaan haastattelimme 18 kansanedustajaa. Lähestymme lisäksi tutkimuskysymyksiämme kahden tapausesimerkin kautta. Toinen esimerkkimme käsittelee sähköisen viestinnän tietosuojalakia eli kansankielellä Lex Nokiaa ja toinen päätöstä lääkkeiden viitehintajärjestelmästä. Tapaukset suhteutetaan laajempaan historialliseen viitekehykseen. Molemmat tapaukset herättivät runsaasti julkista keskustelua. Haasteltavat kansanedustajat valikoituivat kahden tapausesimerkkimme mietintövaliokuntiin kuuluvista kansanedustajista. Kansanedustajien näkökulmasta lobbaus on toisaalta informaation saamista ja jakamista sekä vaikuttamista päätöksentekoon tietyn tahon intressistä käsin. Kansanedustajan kokemus lobbauksesta vaihtelee sen mukaan, kuinka hyvin tai huonosti toiminta on suhteutettu poliittiseen toimintaympäristöön, osapuolten ominaisuuksiin ja lobbaustilanteeseen. Erilaisia lobbaustilanteita ovat asiantuntijakuulemiset, kansalaisvaikuttaminen, organisaation epämuodollinen lobbaus ja toisen kansanedustajan tekemä lobbaus. Suomessa ei juuri ole lobbauksen suhteen yhtenäisiä pelisääntöjä muutamia lakeja lukuun ottamatta. Lobbaus on muuttunut käsi kädessä poliittisen toimintaympäristön kanssa. Parlamentarismi, Suomen liittyminen Euroopan Unioniin ja kansanedustajien työmäärän lisääntyminen ovat esimerkkejä muutoksista, jotka ovat heijastuneet suoraan myös lobbauksen käytäntöihin. Tutkimuksen perusteella kansanedustajat törmäävät edelleen painostavaan lobbaukseen ja käyvät lobbareiden kanssa jääkiekko-otteluissa sekä illanistujaisissa. Lobbaus näyttääkin kohdentuneen avainhenkilöihin. Kansanedustajien työmäärän kasvaessa lakiesitykset ovat tulleet ministeriöistä valiokuntien käsittelyyn entistä valmistellumpina. Tutkimuksen keskeisimmät lähteet olivat kansanedustajien haastattelujen ohella eduskunnan ja valiokuntien päätöksentekoon liittyvät asiakirjat sekä lehtiartikkelit. Teoreettisessa viitekehyksessä on hyödynnetty aiempaa tutkimusta, josta keskeisimpinä ovat olleet Miia Jaatisen väitöskirja Lobbying in Political Issues. A Contingency Model of Effective Lobbying Strategies ja Lobbaus. Yritys yhteiskunnan vaikuttajana sekä Ilkka Ruostetsaaren ja Voitto Helanderin tekemät lukuisat tutkimukset etu- ja painostusjärjestöistä ja Väinö Huuskan väitöskirja Etujärjestöjen painostuspolitiikka Suomessa.
  • Alanen, Olli (2010)
    Tässä tutkielmassa tarkastellaan immateriaalioikeuksien globaalin hallinnan ja ilmastonmuutoksen välistä suhdetta. Tutkielman pääkysymys on, onko kansainvälinen immateriaalioikeussopimus rakenteellinen este ilmastoystävällisen teknologian leviämiselle ja kehittämiselle. Maailman kauppajärjestön, WTO:n, yhtenä perustamissopimuksena allekirjoitettu TRIPS (Agreement on Trade-Related Aspects of Intellectual Property Rights) on laajentanut kansainvälisen kaupankäynnin immateriaaliselle puolelle. Tutkielmassa tämän tulkitaan ilmentävän kapitalismin sisäistä laajentumista kattamaan uusia kaupankäynnin alueita. TRIPS-sopimusta lähestytään tutkielmassa uuskonstitutionalismin käsitteen kautta. Uuskonstitutionalismin avulla on mahdollista tarkastella perustuslainsäädännöllisiä tai perustuslain kaltaisia muutoksia, jotka tukevat uusliberalismin institutionalisoitumista vallan makrotasolle. Uuskonstitutionalismin mukaisesti kansallisvaltioiden suvereniteetti on heikentynyt kansainvälisten toimijoiden vallan lisääntyessä. Kansallisvaltioiden lakeihin tulkinnallisesti ensisijaisen TRIPS-sopimuksen syntyhistorian analyysi osoittaa sen syntyneen pitkälti poikkikansallisten yritysten sekä Yhdysvaltojen hallinnon toiminnan tuloksena. Valtaa on siirtynyt kansalliselta tasolta kansainväliselle organisaatiolle sekä muille ei-valtiollisille toimijoille. TRIPS:n lisäksi tutkielman kannalta keskeisen tutkimusaineiston muodostavat Kioton ilmastosopimus, sitä seurannut ilmastopoliittinen keskustelu sekä immateriaalioikeuksien ja ilmastonmuutoksen suhdetta käsittelevät julkaisut ja kannanotot. Muuta olennaista aineistoa ovat teokset, joissa pohditaan immateriaalioikeuksia globaalin poliittisen talouden näkökulmasta. Myös tulevaisuudentutkimuksen metodologiaa ja ilmastonmuutosta käsittelevät julkaisut kuuluvat keskeiseen aineistoon. Tutkielmassa nostetaan esille sekä ilmastonmuutoksen että immateriaalioikeuksien poliittinen luonne ja yhteiskunnalliset ulottuvuudet. Immateriaalioikeuksien korostetaan olevan puhtaan taloudellinen konstruktio. Tämä on siirtänyt immateriaalioikeuksien globaalin hallinnan osittain demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin. Myös ilmastonmuutoksen suhteen on havaittavissa samankaltaisia signaaleja. Tutkielmassa argumentoidaan, että ilmastonmuutoksen hallintaan tulisi kehittää poliittisia lähestymistapoja ortodoksisen ekonomismin ulkopuolella. Tutkielmassa edetään immateriaalioikeuksien ja ilmastonmuutoksen politisoinnin kautta niiden suhteen tarkasteluun. Suhde ilmentää sekä multilateraalisissa kauppa- että ilmastoneuvotteluissa vallitsevaa perinteisten teollisuusmaiden ja muun maailman välistä vastakkainasettelua. Sekä Kioton ilmastosopimuksen että TRIPS:n sisällöllinen analyysi osoittaa, että tutkimuksellisesti on mielekkäämpää kiinnittää huomio niiden luomassa viitekehyksessä toteutuvaan ilmastoystävällisen teknologian siirtoon ja kehittämiseen. Tämän lisäksi tutkielmassa muodostetaan tulevaisuustaulukon pohjalta neljä skenaariota, jotka kertovat ilmastonmuutoksen ja immateriaalioikeuksien mahdollisesta suhteesta vuonna 2030. Tutkielman mukaan ilmastoystävällistä teknologiaa ei oteta käyttöön riittävän nopeasti eivätkä olemassa olevat mekanismit edistä tämän toteutumista. Huomio kiinnittyy maailmanjärjestelmän valtarakenteisiin ja hegemonioihin, jotka eivät toistaiseksi tue ilmastonmuutoksen hillintää. Tutkimustieto ja käytännön toiminta ovat irrallaan toisistaan. Tutkielmassa esitetään mahdolliseksi ratkaisuksi omistajuuden muodostamiin ongelmiin valtio- ja sektorirajoja ylittävää vertaistuotantoa, joka tekisi mahdolliseksi teknologian mittakaavaltaan merkittävämmän kehittämisen ja siirron.
  • Granfelt, Anna (2010)
    Tutkimuksen tarkoituksena on pyrkiä selvittämään, onko Perussuomalaiset oikeistopopulistinen puolue. Perussuomalaisista ei ole tehty aiemmin kattavaa, puolueen ideologiaa tarkastelevaa tutkimusta. Puolue ei ole myöskään tuonut esille julkisesti ideologisia sitoumuksiaan siten, että niiden perusteella voitaisiin päätellä, mihin puolueluokkaan kohde sijoittuu. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii uuden politiikan teoria. Jälkiteollisissa, moderneissa yhteiskunnissa äänestäminen ja puoluesamastuminen tapahtuvat perinteistä oikeisto–vasemmisto-ulottuvuutta laajemmilla perusteilla. Uusien ristiriitaulottuvuuksien mukana politiikan asiasisältö on myös muuttunut. Poliittisten akseleiden ääripäissä sijaitsevat uusvasemmisto ja uusoikeisto, joista jälkimmäiseen liitetään oikeistopopulismi. Perussuomalaisia tutkitaankin uuden politiikan ja uusoikeiston näkökulmasta. Painoarvoa annetaan myös oikeistopopulismin skandinaavisille erityispiirteille. Tutkimuksen lähteinä käytetään pääasiallisesti lehtiartikkeleita sekä Perussuomalaisten puolueohjelmia. Tutkimusmenetelmä on lähtökohtaisesti laadullinen ja se käsittää tietyt kriteerit, joita sovelletaan tutkimuskohteeseen. Oikeistopopulismille onkin muodostettu kuusi ydinkriteeriä uuden politiikan teorian perusteella. Niiden lisäksi Perussuomalaisten kannattajakuntaa verrataan uusoikeistolaisen kannattajan profiiliin. Tutkimuksen perusteella voitiin havaita, että Perussuomalaiset on vahvasti kansallismielinen ja EU-kriittinen puolue. Maahanmuuttokriittisyys määrittää myös Perussuomalaisten politiikkaa ja puolue on osoittanut melko suurta aktiivisuutta maahanmuuttopolitiikan saralla. Näiden piirteiden lisäksi Perussuomalaiset kannattaa kansalaisten aktiivisempaa ja suorempaa roolia politiikassa. Neljäs tutkimuskriteeri sai myös vahvistusta aineistosta – Perussuomalaiset profiloituu valtiollisen kurinpitojärjestelmän puolestapuhujana. Niin kovemmat tuomiot rikoksista kuin taistelu huumeita vastaan ovat puolueen asialistan kärkipäässä. Perussuomalaisten poliittista ideologiaa tutkittiin myös populismin ja oikeistolaisuuden näkökulmasta. Molemmat kriteerit voitiin havaita tutkimusaineiston perusteella. Perussuomalaisten ja uusoikeiston tyypillisen kannattajakunnan välillä voitiin myös havaita suuri määrä yhtäläisyyksiä. Tutkimuskriteerien perusteella vaikuttaakin vahvasti siltä, että Perussuomalaiset olisi oikeistopopulistinen puolue. Puolue on kuitenkin vetäytynyt aikaisemmin tulkinnoista, joiden mukaan se olisi oikeistopopulistinen. Taustalla saattavat vaikuttaa edelleen vanhaan äärioikeistoon liittyvät negatiiviset mielikuvat, joihin Perussuomalaiset ei halua tulla yhdistetyksi. Perussuomalaisten luokitteleminen oikeistopopulistiseksi rajaisi myös varmasti puolueen kohderyhmää, mikä voi olla ristiriidassa puolueen tavoitteeseen vedota mahdollisimman laaja-alaiseen kannattajakuntaan.
  • Solala, Pyry (2010)
    Tutkimustyöni tarkoitus on selvittää, miksi William J. Clintonia pidetään karismaattisena persoonana. Clintonin sanotaan olevan yksi kaikkien aikojen suosituimmista ja karismaattisimmista Yhdysvaltain presidenteistä. Tarkastelen hänen karismaansa monen ulottuvuuden kautta. Karisma ei ole pelkästään persoonallisuuspiirre tai vastavuoroinen suhde johtajan ja seuraajien välillä. Se ei myöskään ole tiukasti universaalia tai kontekstiin sidottua. Media yksin ei tee kenestäkään karismaattista tai pseudokarismaattista. Karisma on kaikkien näiden edellä mainittujen ulottuvuuksien kombinaatio. Karismaattinen henkilö on seuraajiensa tunnustama, oikea henkilö, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa. Hän on median avulla korostanut itsessään karismaattisille henkilöille tunnustettuja ominaispiirteitä. Tutkimukseni tarkastelu nojaa eri teoreetikoiden ajatuksiin karismasta, joista keskeisimmäksi olen nostanut neokarismaattisen tai New leadership -teorian näkemyksiä. Nämä 1970-luvulta esiin nousseet holistisemmat teoriat soveltuvat paremmin nykyaikaisen presidentin karisman tarkastelemiseen kuin aikaisemmat teoriat, joissa karisma koettiin usein mystiseksi ja maagiseksi lahjaksi Jumalalta. Vaikka tutkimukseni painopiste on enemmän nykyaikaisissa karismaa koskevissa teorioissa, huomioin myös vanhempien karismateorioiden keskeisimpiä ajatuksia. Tutkimukseni menetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi. Sisällönanalyysissä aineistoa tarkastellaan eritellen, yhtäläisyyksiä ja eroja etsien ja tiivistäen. Sisällönanalyysi on diskurssianalyysin tapaan tekstianalyysia, jossa tarkastellaan jo valmiiksi tekstimuotoisia tai sellaiseksi muutettuja aineistoja. Tutkimukseni on kvalitatiivista sisällön analyysiä, jossa vertaan keräämääni aineistoa eri karismateoreetikoiden ajatuksien perusteella muodostamaani neliulotteiseen karismaattisuuden viitekehykseen. Tutkimukseni keskeinen aineisto koostuu Clintonin lähipiirin ulkopuolella olevien henkilöiden kirjoittamista teoksista. Halusin turvata tutkimukseni objektiivisuuden välttämällä valitsemasta vain puolueellisia näkemyksiä Clintonista. Olen myös sisällyttänyt tutkimukseeni Clintonin itsensä tai yhdessä muiden henkilöiden kanssa kirjoittamia teoksia, sekä teoksia Clintonia lähellä toimineilta henkilöiltä, kuten presidentti George Bushilta, varapresidentti Al Gorelta sekä Hillary Clintonilta. Aineistooni kuuluu myös Clintonia käsitteleviä artikkeleita. Lisäksi aineistoon sisältyy teoksia, jotka keskittyvät tarkastelemaan Clintonin persoonaa, karismaa ja presidenttiyttä. Kontekstin kannalta aineistoon kuuluu teoksia, joissa arvioidaan yleisemmin Yhdysvaltain presidenttiyttä instituutiona. Nostan tutkimuksessani myös esille aikaisempien karismateoreetikoiden ajatuksia, joita olen etsinyt joko suoraan kyseisten teoreetikoiden omasta tuotannosta, tai heitä tutkineiden henkilöiden kirjoittamista teoksista ja artikkeleista. Tutkimukseni perusteella on havaittavissa selkeitä yhtäläisyyksiä Bill Clintonin persoonan ja karismaattisen persoonan ”ideaalityypin” välillä. Clinton omaa monia karismaattisiin henkilöihin yhdistettyjä luonteenpiirteitä. Hän toimi presidenttinä ollessaan kontekstissa, joka mahdollisti hänen karismaattisuutensa esiintulon, mutta samalla hänen persoonansa poikkesi ”traditionaalisen amerikkalaisen johtajan” prototyypistä. Clintonin karismaattisuus tunnustettiin hänen seuraajiensa keskuudessa, mutta tutkimuksessa tuli myös ilmi monia Clintonin persoonaan ja käyttäytymiseen liittyviä heikkouksia. Clintonin karismaattisuutta on myös selkeästi pyritty luomaan ja korostamaan median avulla, ei kuitenkaan median toimesta.
  • Pietarinen, Anni (2010)
    My thesis is on the topic of the contemporary remembering of, as well as the interest in, the Chilean women's movement during Pinochet's dictatorship. During the dictatorship the organized women represented a considerable opposition force to the military regime, and were amongst the first social organizations that dared to publically defy it. However, since the transition to a post-dictatorial society the gender-based movement has lost its former visibility and centrality in Chilean politics. The approach of the thesis is twofold. First, it explores the official history politics of the Chilean state to grasp how civil society's influence in the past is portrayed, or whether it is at all. Second, the views of women themselves involved in the past women's movement, as well as the discourse they use in public events, are placed under scrutiny to analyze their interest in conveying their own past as well as their possibilities to do this. Historical memory here is understood according to the theory embraced by Isabel Shafir Piper: memory being created in the present can be construed in endless different ways and no memory is more correct than another. A shared historical memory of the past based only on concepts of repression and tragedy, and without agency, however, have far-reaching consequences for a post-dictatorial civil society. The aspects of the experience of the female societal subjects and the Chilean political history of women are at the core of the thesis. The most important sources are in-depth semi-structured interviews with central Chilean female figures who participated in the women's movement during the dictatorship or who have been central in women's organizations and politics since. Also the Truth Commission reports are used as material for examining the Chilean state's memory politics since the dictatorship. The results of the thesis are that state's interest in portraying women as societal subjects crucial in the past shines with its absence. Neither are later generations interested in the matter of civil society during the dictatorship, nor in the past in general. In consequence, the women who were active in the past are the ones who most convey their own past experiences, and they face considerable challenges reaching a receptive audience for their words, although a clear interest in keeping the past present is detectable. According to the theory of Gabriel Salazar, the official memory and memory originating from the social organizations are in juxtaposition to each other and hence civil society memory acquires the characteristic of resistance to the official oblivion. The analysis of the thesis arrives at that memory can be comprehended as a right and not only a curiosity. In post-dictatorial societies, such as contemporary Chile, one must strive for remembering beyond only human rights violations. In conclusion, change in memory politics and memory activities in the future is possible, as social movement remembering is related to the ever-evolving societal context in which it occurs as well as other aspects of social movement dynamics.
  • Gnosspelius, Maria (2010)
    Pro gradu tutkielma Solidarity with Solidarity - The Polish Democracy Movement and civil activity in Southern Sweden käsittelee Ruotsissa 1980-luvulla vaikuttanutta diaspora-puolalaisten ryhmää, joka Etelä-Ruotsista käsin tuki Puolan oppositioliike Solidaarisuutta (Solidarnosc). Svenska stödkomiten för Solidaritet perustettiin Lundissa joulukuussa 1981 Puolassa julistetun poikkeustilalain päätettyä Solidaarisuus-liikkeen laillisen toiminnan jakson. Ryhmä pyrki tukemaan maanalaista Solidaarisuutta kolmella tavalla: salakuljettamalla liikkeelle tarpeellista materiaalia kuten painokoneita, paperia ja kirjoja, keräämällä ja levittämällä länsimaihin uutisia ja valokuvia Puolan tapahtumista sekä tukemalla Ruotsiin saapuneiden puolalaisten pakolaisten tilannetta. Komitea toimi aktiivisesti koko 1980-luvun ajan aina vuoden 1989 tapahtumiin ja ensimmäisiin Puolassa järjestettyihin puolivapaisiin vaaleihin asti. Tutkielma vastaa kahteen kysymykseen: Minkälainen organisaatio komitea oli ja miten se toimi1980-luvulla? Millä tavalla Lundin komitea sijoittui Solidaarisuutta Puolan ulkopuolelta tukeneeseen verkostoon? Aiempaa akateemista tutkimusta komiteasta ei ole olemassa, minkä vuoksi tutkielman yhtenä tavoitteena on ryhmän toiminnan kartoittaminen ja merkitseminen muistiin. Tutkimusmetodeiltaan tutkielma sivuaa suullisen historian (oral history) kenttää, sillä sen pääasiallinen lähdeaineisto ovat komitean jäsenten ja muiden Solidaarisuus-aktiivien haastattelut. Tutkimusaineistona on käytetty myös arkistomateriaalia, komitean ja muiden Solidaarisuus-aktiivien tapahtumahetkellä tuottamaa kirjallista materiaalia sekä lehtileikkeitä, jonka valossa haastatteluaineiston luotettavuutta on arvioitu. Tutkielman tuloksiksi voidaan lukea ryhmän historian muistiin merkitseminen. Komitea edusti Solidaarisuutta tukeneessa kansainvälisessä verkostossa ruohonjuuritason melko itsenäistä toimijaa, erotuksena kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen organisoimasta virallisesta avusta. Tätä ruohonjuuritasoa ei Solidaarisuus-tutkimuksessa ole vielä juurikaan tutkittu ja komitean historia avaa yhden, varsin edustavan kurkistusaukon monipuolisemman kuvan luomiseen. Ryhmän merkitys Solidaarisuutta Puolan ulkopuolelta tukeneessa verkostossa oli sen sijainti lähellä Puolaa ja hyvät yhteydet maahan. Tutkimusaineistoni perusteella voidaan sanoa, että komitea muodosti koko verkoston kannalta tärkeän kauttakulkupaikan, jonka kautta tapahtui merkittävä osa Puolaan suuntautuneesta, Solidaarisuutta tukeneesta salakuljetuksesta.
  • Siljamäki, Heikki (2010)
    Tutkielman aiheena on suhdannevaihteluiden ennustaminen rahoitusmarkkinoiden avulla. Tutkielmassa pyritään tunnistamaan kokonaistaloudellisia suhdannevaihteluita ennustavia ennakoivia indikaattoreita rahoitusmarkkinamuuttujista sekä testaamaan niiden kykyä selittää ja ennustaa Suomessa toteutuneita suhdannevaihteluita. Kansainvälisessä tutkimuskirjallisuudessa erityisesti pitkien ja lyhyiden korkojen välisen tuottoerotuksen (term spread) on havaittu olevan hyvä ennakoiva indikaattori. Tämän lisäksi tutkielmassa tarkastellaan osaketuottojen sekä rahoitusmarkkinoiden ulkopuolisena muuttujana kuluttajien luottamusindikaattorin soveltuvuutta ennakoivaksi indikaattoriksi. Tutkielman empiirinen osuus koostuu kolmesta päävaiheesta. Ensimmäisessä vaiheessa Suomen bkt-aikasarjasta määritellään binäärinen suhdannekronologia, joka määrittää talouden olevan joko taantumassa tai kasvussa. Toisessa vaiheessa tarkastellaan potentiaalisten indikaattoreiden kykyä selittää toteutunutta suhdannehistoriaa otoksen sisällä probit-mallien avulla käyttäen eri selittävien muuttujien yhdistelmiä että ennustushorisontteja. Korkojen tuottoerotuksen kyky selittää toteutuneita suhdannevaihteluita riippuu merkittävästi tarkasteltavasta ajanjaksosta. Tarkasteltaessa koko aikasarjaa välillä 1975–2007 jää korkojen aikarakenteen kyky selittää suhdannekronologiaa hyvin heikoksi, mutta tarkasteltaessa aikasarjaa vain vuodesta 1988 eteenpäin nousee tuottoerotuksen selityskyky huomattavasti korkeammalle. Näiden erojen voi katsoa johtuvan ennen kaikkea 1980-luvun puolivälin jälkeen toteutusta Suomen rahoitusmarkkinoiden liberalisoinnista, minkä jälkeen sijoittajien makrotaloudellisten odotusten voi arvioida heijastuneen paremmin korkomarkkinoilla. Osaketuottojen ja kuluttajien luottamusindikaattorin kyky selittää binääristä suhdannesarjaa on selvästi heikompi. Ennustushorisontin pituuden näkökulmasta mallien selitysasteet ovat poikkeuksetta korkeimmillaan kahden ja kolmen vuosineljänneksen ennustusajoilla. Tutkielman lopuksi tarkastellaan korkojen aikarakenteen ja osaketuottojen kykyä ennustaa suhdannevaihteluita otoksen ulkopuolelle (pseudo out-of-sample-analyysi). Tutkielmassa estimoidaan kolme eri mallia, joilla pyritään ennustamaan vuosien 1998–2008 aikaisia suhdannevaihteluita. Parhaiten menestyy korkojen tuottoerotuksen sekä osaketuotot huomioon ottava malli kahden vuosineljänneksen ennustushorisontilla ja seuraavaksi parhaiten pelkän korkojen tuottoerotuksen huomioiva malli kahden ja kolmen vuosineljänneksen ennustushorisonteilla. Jokainen kolmesta parhaasta mallista ennustaa oikein sekä vuosien 2001 että 2008 taantumat, mutta jokainen malli kärsii myös väärien hälytysten (false alarms) ongelmasta.
  • Vatanen, Jouni Pietari (2010)
    Tässä tutkielmassa tutkitaan yksityisen kulutuksen ennustamista ja ennusteiden tarkentamismahdollisuuksia. Erityisenä tarkastelun kohteena on Tilastokeskuksen kuluttajabarometri, jossa haastatelluilta kysytään heidän odotuksistaan. Vastaajia on yleensä noin 1500, ja heidän odotuksiensa perusteella muodostetaan kuluttajien luottamusindikaattori, jonka kykyä ennustaa kulutusta tässä tutkimuksessa tutkitaan. Luottamusindikaattoria on kerätty nykymuotoisena vuoden 1995 lokakuusta lähtien. Tässä tutkimuksessa luottamusindikaattorin viimeinen havainto on vuoden 2008 joulukuulta, siten tutkimuksen aineisto rajoittuu välille 10/1995–12/2008. Yksityisen kulutuksen jakautumisesta yli ajan on kehitetty taloustieteellinen teoria, jota kutsutaan pysyvän tulon hypoteesiksi. Teorian mukaan yksityinen kulutus ei ole ennustettavissa. Empiirinen tutkimus on kuitenkin osoittanut, että yksityinen kulutus on ennustettavissa ja että kuluttajien luottamusindikaattori on yksi kulutusta ennustavista muuttujista. Tässä tutkimuksessa esitellään teorian ja empiirisen tutkimuksen välisen ristiriidan selityksiä. Pääpaino on empiirisessä tutkimuksessa, jossa ennustetaan yksityistä kulutusta. Tässä tutkimuksessa yksityistä kulutusta ennustettiin lineaarisilla regressiomalleilla, joissa keskivirheet laskettiin heteroskedastisuus- ja autokorrelaatiorobustein menetelmin. Tutkimuksessa havaittiin, että aikaisemmasta tutkimuksesta poiketen kuluttajien luottamusindikaattori ei ennustanut kulutusta yksinään. Seuraavaksi tutkittiin, ennustaako luottamusindikaattori kulutusta muiden muuttujien kanssa. Tätä varten määriteltiin kulutusta ennustava malli, jossa selittäjinä olivat käytettävissä olevan tulon, korkojen tuottoeron ja yksityisen kulutuksen menneet arvot. Muuttujat valittiin aikaisemman tutkimuksen ja tilastollisten testien perusteella. Luottamusindikaattorin ennustekykyä mitattiin lisäämällä luottamusindikaattori malliin, ja vertailemalla malleista saatuja tuloksia keskenään. Tutkimuksessa havaittiin, että luottamusindikaattori ennusti kulutusta muiden muuttujien kanssa tilastollisesti merkitsevästi. Yksityisen kulutuksen ennusteita voidaan tarkentaa tuottamalla uutta ja merkitsevää informaatiota. Aikaisemman tutkimuksen mukaan luottamusindikaattori ennustaa yksityistä kulutusta, ja luottamusindikaattorin jakaminen osiin tuottaa uutta informaatiota. Siten on mahdollista, että jakamalla luottamusindikaattori osiin voidaan tarkentaa yksityisen kulutuksen ennusteita. Tässä tutkimuksessa luottamusindikaattori jaettiin osiin taustamuuttujien mukaan, joita olivat tulotaso, sukupuoli, asuinalue, ikä, kotitalouden rakenne, sosioekonominen asema ja koulutustaso. Näille laskettiin väestöryhmittäiset luottamukset, ja havaittiin, että luottamusindikaattorin jakaminen osiin tuottaa uutta informaatiota. Väestöryhmittäisten luottamusten ennustekykyä mitattiin käyttämällä selittävänä muuttujana kuluttajien luottamusindikaattorin sijaan väestöryhmittäisiä luottamuksia. Tulokseksi saatiin, että tiettyjen väestöryhmien luottamukset tarkensivat yksityisen kulutuksen ennusteita. Väestöryhmiä olivat rikkain tuloneljännes, pääkaupunkiseudulla asuvat, 45–54-vuotiaat ja aikuistaloudet. Uutta informaatiota voidaan mahdollisesti käyttää myös ennustettaessa jotain muuta muuttujaa kuin yksityistä kulutusta.