Browsing by Subject "laajeneminen"

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-3 of 3
  • Grönqvist, Jessica (2008)
    Tämä tutkielma liittyy kolmeen eri aiheepiiriin: EU:n laajentumiseen, Turkin jäsenyysprosessiin ja Kyproksen konfliktiin. Laajentuminen on olennainen osa EU:n toimintaa. Laajentuminen on määritelty pehmeäksi vallaksi sekä ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi välineeksi, jonka avulla EU:n on mahdollista saavuttaa omia tavoitteitaan ja levitää omia arvojaan. Alkujaan kuuden jäsenvaltion yhteisö onkin kasvanut ja kehittynyt yhä laajemmalle alueelle käsittäen nykyään 27 jäsenvaltiota halki Euroopan. Unionin rajoja ei ole kuitenkaan vielä määritelty ja tällä hetkellä jäsenyysneuvotteluita käydään Turkin ja Kroatian kanssa. EU aloitti jäsenyysneuvottelut Turkin kanssa lokakuussa 2005. Näiden jäsenyysneuvotteluiden arvioidaan kuitenkin vievän vuosia, eikä Turkin jäsenyys ole mitenkään varmaa. Turkin liittymisprosessiin liittyykin monia haasteita, joista Kyproksen kysymys on yksi. Kyproksen konflikti liittyy saaren kahden yhteisön välisiin suhteisiin, mutta siihen liittyvät myös kansainväliset tekijät ja toimijat. Esimerkiksi Turkin sotilaallinen läsnäolo jatkuu saarella edelleen. Kypros onkin jakautunut kahtia kyproksenkreikkalaiseen Kyproksen tasavaltaan sekä kyproksenturkkilaiseen Pohjois-Kyprokseen. Kyproksen tasavalta on kansainvälisesti tunnustettu, mutta kyproksenturkkilaisten itsenäisyyden on ainoastaan Turkki tunnustanut. Tutkielman päähypoteesina on, että Kyproksen kysymys on olennainen tekijä Turkin liittymisprosessissa. Työn tavoitteena on selvittää Kyproksen kysymyksen merkitystä Turkin jäsenyysprosessissa. Tämän lisäksi tavoitteena on myös liittää Turkin jäsenyyskysymys EU:n laajentumiskontekstiin. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat: mikä on EU:n kanta ja asema Kyproksen kysymyksessä, miten Kyproksen kysymys näkyy Turkin liittymisprosessissa sekä miten Turkin tapaus asettuu EU:n laajentumispolitiikkaan. Kysymysten kannalta olennaisimmat lähteet muodostuvat EU-materiaalista: Eurooppa-neuvoston puhenjohtajien päätelmistä sekä Turkin liittymisprosessiin liityvistä asiakirjoista, kuten neuvottelukehyksestä, liittymiskumppanuudesta ja vuosittaisista kehitysraporteista. Turkki sopii hyvin EU:n määrittelemiin laajentumisen tavoitteisiin. Turkin jäsenyys vahvistaisi EU:n mukaan demokratiaa, vaurautta ja vakautta Euroopassa. Olennaista Turkin tapauksessa on juuri Turkin positiivisen kehityksen varmistaminen. Turkki asettuu myös hyvin EU:n ulko- ja turvallisuuspolittiisiin tavoitteisiin. Turkin sijainnilla kuten myös sen sotilaallisella vahvuudella on tässä tärkeä asema. Turkin merkitys korostuu myös energiapoliittisesta näkökulmasta. Turkin jäsenyyskysymys kuvastaakin hyvin, miten laajentuminen muodostaa poliittisen välineen. EU-jäsenyyden ehdollisuudesta nousee kuitenkin myös haasteita, joiden suhteen EU edellyttää Turkilta muutosta. Kypros yhtenä näistä on määritelty neuvottelukehyksessä ja liittymiskumppanuudessa tekijäksi, johon Turkin kehitystä arvioidaan ja joka voi näin vaikuttaa neuvotteluiden kulkuun. Kyproksen merkitys Turkin liittymisprosessissa rakentuu EU:n ja Turkin erilaisesta näkökulmasta Kyproksen konfliktiin, Kyproksen kysymyksen liittämisestä Turkin jäsenyysprosessiin sekä Kyproksen EU-jäsenyydestä.
  • von Rabenau, Thomas Erik Mikael (2008)
    Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin laajentumisprosessin merkitystä Turkin ihmisoikeustilanteen kehittymisessä. Turkin tasavallan perustamisesta lähtien vuonna 1923 Turkki on määrätietoisesti suunnannut poliittiset, taloudelliset ja sotilaalliset suhteensa länteen. Sen viime vuosien pyrkimykset Euroopan unionin jäseneksi ovat sikäli luonnollinen jatkumo sen harjoittamalle politiikalle. Merkittävimpänä esteenä maan Euroopan unionin jäsenyydelle on yleisesti pidetty sen puutteellista ihmisoikeustilannetta, jota ovat arvostelleet Euroopan unionin lisäksi myös Euroopan neuvosto, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö sekä monet kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt. 2000-luvun alussa Turkki käynnisti mittavan uudistusprosessin näiden puutteiden korjaamiseksi. Tutkielmassa tarkastellaan Turkin ihmisoikeusuudistuksia kansainvälisten sopimusten, lakien ja käytännön osalta ja arvioidaan, kuinka suuri merkitys laajentumisprosessilla on tosiasiassa ollut niiden edistämisessä. Tarkasteluajanjakso sijoittuu vuosille 1998–2008. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään Thomas Rissen, Stephen C. Roppin ja Kathryn Sikkinkin viiden vaiheen spiraalimalliteoriaa. Se on tehokas työkalu selittämään ihmisoikeuksien kehitystä eri yhteiskunnissa. Teoria esiteltiin vuonna 1999 julkaistussa, em. kirjoittajien toimittamassa The Power of Human Rights -kirjassa. Ensisijaisena aineistona tutkielmassa on käytetty Euroopan komission vuosien 1998–2007 vuosittain julkaisemia Turkkia koskevia edistymisraportteja ja muita Euroopan unionin asiakirjoja. Tutkimuksen luotettavuuden lisäämiseksi tuloksia on verrattu Amnesty Internationalin ja Turkin ihmisoikeusyhdistyksen julkaisemiin raportteihin ja tiedotteisiin. Tutkimustuloksena voidaan todeta, että Turkin ihmisoikeustilanne on 2000-luvulla kohentunut perustuslain, rikoslain ja muiden lakien, säädösten ja ohjeiden sekä lakien täytäntöönpanon ja valvonnan osalta merkittävästi. Lisäksi kansainvälisistä velvoitteista on tehty sitovia ja ne on asetettu kansallisten lakien yläpuolelle. Turkin valtio on myös enenevässä määrin alkanut noudattaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä. Analyysissä todistetaan, että nämä muutokset ovat olleet nimenomaan Euroopan unionin laajentumisprosessin aikaansaannosta. Lisäksi todetaan, että Euroopan unionin ehdollisuus eli palkitsevan tuen strategia on erittäin vahva työkalu ihmisoikeuksien edistämisessä.
  • Salminen, Johanna (2008)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, suhtautuvatko EU:n vanhojen jäsenmaiden kansalaiset erilailla uusista ja vanhoista jäsenmaista tulevaan työvoimaan. Tutkimuksen taustalla oli EU:n itälaajentuminen vuoden 2004 keväällä ja laajentumisen aiheuttama pelko kontrolloimattomasta työvoiman tulosta vanhoihin jäsenmaihin. Samalla, kun EU:n tasolla ollaan pyritty sisämarkkinoiden toiminnan tehostamiseen sekä työvoiman vapaan liikkuvuuden edellytysten parantamiseen, asetettiin useille uusien jäsenmaiden kansalaisille siirtymäaikasäännöksiä, jotta heidän maahanmuuttoansa voitaisiin rajoittaa. Tutkimuksessa selvisi, että vanhojen jäsenmaiden kansalaiset suhtautuvat eri tavoin uusien ja vanhojen jäsenmaiden kansalaisten maahanmuuttoon. Kansalaiset suhtautuivat kielteisemmin itäeurooppalaisten kuin vanhojen jäsenmaiden kansalaisten maahanmuuttoon. Tarkoituksena olikin selvittää, mistä tämä ero johtuu. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa käytettiin Matthew Gabelin rationaaliseen valintaan perustuvaa teoriaa, Harry Ecksteinin kulttuurisia tekijöitä korostavaa teoriaa sekä John Zallerin teoriaa poliittisen eliitin vaikutuksesta kansalaisten asenteisiin. Tutkimuksessa käytettiin aineistona vuoden 2000 Eurobarometriä ja tutkimusmenetelmänä käytettiin regressioanalyysiä. Tutkimuksen tuloksena oli, että kansalaisten muista maista muuttavia ihmisiä koskevissa asenteissa on kyse nimenomaan kulttuurisista tekijöistä, eli siitä kokeeko henkilö muut kulttuurit häiritsevinä ja uhkaavina vai suhtautuuko hän niihin myönteisesti. Merkitystä oli myös sillä, kokeeko vastaaja muualta tulevan työvoiman uhkaavan hänen asemaansa työmarkkinoilla vai suhtautuuko hän myönteisesti työvoiman vapaan liikkuvuuden tarjoamiin mahdollisuuksiin. Olennaista oli myös se, missä maassa henkilö asuu ja millainen yleinen mielipide muualta tulevaa työvoimaa kohtaan maassa vallitsee.