Browsing by Issue Date

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-7 of 7
  • Koski, Perttu (Evira, 2013)
    Projektissa tehtiin kartoitus Suomessa tehdystä Gyrodactylus salaris – lohiloisen vastustyöstä. 80-luvun puolivälistä asti on pohjoisia Atlantin lohen jokiamme, Tenoa ja Näätämöä, suojeltu elävän kalan siirtokielloin ja suosituksin tai säädöksin kalastusvälineistön kuivaamisesta tai desinfioinnista. Suomen integroituminen Euroopan unioniin on tuonut lainsäädäntötyöhön kansainvälisen ulottuvuuden: on pitänyt vaikuttaa unionin kalatautilainsäädäntöön niin, että tehokas lohiloisen vastustus on edelleen ollut mahdollista. Ehkäisytyötä on ollut tekemässä suuri joukko paikallisista kalastusluvanmyyjistä keskushallintoviranomaisiin ja tieteelliseen tutkimukseen. Kansainvälinen yhteistyö on luonnollisesti ollut vilkkainta Teno- ja Näätämöjokien alueiden naapurimme, Norjan, kanssa. Norjalaisiin arviointeihin ja Tenojoen vesistön sekä Tenon lohen biologian ominaisuuksiin pohjautuen esiselvityksessä todettiin, että valmiussuunnittelussa ei voida tähdätä Teno- tai Näätämöjoen vapauttamiseen lohiloistartunnasta, jos tartunta sinne pääsisi. Sen sijaan täytyisi ilmeisesti pyrkiä pelastamaan lohen geneettinen materiaali eläviin geenipankkeihin. Valmiussuunnittelulla tulisi selvittää, voitaisiinko istutuksilla ja mahdollisesti joitain loisesta puhdistettuja vesistön osia vaelluspoikasten kasvualueina säilyttämällä antaa lohikannalle tekohengitystä. Lohikannan ja lohenkalastuksen mahdollinen palauttaminen edellyttänee nykyistä paremmin lohiloista kestävän lohikannan aikaansaamista. Lohiloistartunnan aiheuttamien näkymien lohduttomuus alleviivaa ehkäisytoimien suurta merkitystä Teno- ja Näätämöjokien lohelle, lohenkalastukselle ja jokialueiden ihmisille. Valmiussuunnitelman teon aloittamista norjalaisten kanssa kuitenkin ehdotetaan, koska katastrofiskenaarion varalta pitäisi myös varautua. Valmiussuunnittelu lohiloisen varalta on Teno- ja Näätämöjokien alueella poikkeuksellisen monimutkainen ja laaja eläintautiin varautumistehtävä.
  • Koski, Perttu (Evira, 2013)
    Projektissa tehtiin kartoitus Suomessa tehdystä Gyrodactylus salaris – lohiloisen vastustyöstä. 80-luvun puolivälistä asti on pohjoisia Atlantin lohen jokiamme, Tenoa ja Näätämöä, suojeltu elävän kalan siirtokielloin ja suosituksin tai säädöksin kalastusvälineistön kuivaamisesta tai desinfioinnista. Suomen integroituminen Euroopan unioniin on tuonut lainsäädäntötyöhön kansainvälisen ulottuvuuden: on pitänyt vaikuttaa unionin kalatautilainsäädäntöön niin, että tehokas lohiloisen vastustus on edelleen ollut mahdollista. Ehkäisytyötä on ollut tekemässä suuri joukko paikallisista kalastusluvanmyyjistä keskushallintoviranomaisiin ja tieteelliseen tutkimukseen. Kansainvälinen yhteistyö on luonnollisesti ollut vilkkainta Teno- ja Näätämöjokien alueiden naapurimme, Norjan, kanssa. Norjalaisiin arviointeihin ja Tenojoen vesistön sekä Tenon lohen biologian ominaisuuksiin pohjautuen esiselvityksessä todettiin, että valmiussuunnittelussa ei voida tähdätä Teno- tai Näätämöjoen vapauttamiseen lohiloistartunnasta, jos tartunta sinne pääsisi. Sen sijaan täytyisi ilmeisesti pyrkiä pelastamaan lohen geneettinen materiaali eläviin geenipankkeihin. Valmiussuunnittelulla tulisi selvittää, voitaisiinko istutuksilla ja mahdollisesti joitain loisesta puhdistettuja vesistön osia vaelluspoikasten kasvualueina säilyttämällä antaa lohikannalle tekohengitystä. Lohikannan ja lohenkalastuksen mahdollinen palauttaminen edellyttänee nykyistä paremmin lohiloista kestävän lohikannan aikaansaamista. Lohiloistartunnan aiheuttamien näkymien lohduttomuus alleviivaa ehkäisytoimien suurta merkitystä Teno- ja Näätämöjokien lohelle, lohenkalastukselle ja jokialueiden ihmisille. Valmiussuunnitelman teon aloittamista norjalaisten kanssa kuitenkin ehdotetaan, koska katastrofiskenaarion varalta pitäisi myös varautua. Valmiussuunnittelu lohiloisen varalta on Teno- ja Näätämöjokien alueella poikkeuksellisen monimutkainen ja laaja eläintautiin varautumistehtävä.
  • Suomi, Johanna; Ranta, Jukka; Tuominen, Pirkko; Hallikainen, Anja; Putkonen, Tiina; Bäckman, Christina; Ovaskainen, Marja-Leena; Virtanen, Suvi; Savela, Kirsti (Evira, 2013)
    Nitraattia esiintyy luonnostaan monissa kasviksissa ja talousvedessä. Osa syödystä nitraatista muuttuu elimistössä nitriitiksi. Nitraattia ja nitriittiä käytetään myös elintarvikelisäaineina, koska ne hillitsevät haitallisten mikrobien kasvua. Toisaalta niiden suuren saannin katsotaan aiheuttavan terveyshaittoja. Esitetty probabilistinen riskinarviointi perustuu vuosina 2004 – 2012 tutkittuihin valvonta- ja tutkimusprojektinäytteisiin sekä kirjallisuustietoihin. Lisäksi käytettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta saatuja Finravinto 2007- ja DIPP-ravintotutkimuksen tuottamia aikuisten ja lasten ruoankulutustietoja. Nitraattialtistus lisäainelähteistä on vähäistä. Valtaosa nitraattialtistuksesta saadaan luontaisista lähteistä: vihanneksista, hedelmistä ja vedestä. Kasvisten käsittely ja hyvä viljelykäytäntö vähentävät saantia. Paljon nitraattia sisältävien kasvisten suurkuluttajien altistus voi ylittää nitraatin hyväksyttävän päivittäissaannin (ADI). Nitriittialtistus elintarvikkeista ja talousvedestä voi ylittää ADI-arvon noin 14 %:lla 3-vuotiaista ja 11 %:lla 6-vuotiaista suomalaislapsista. Suurin altistuslähde ovat ruokamakkarat. Toisaalta jos nitriittipitoisuuksia alennettaisiin nykytasosta, hygieniavaatimuksia ja kylmäketjuhallintaa olisi tehostettava.
  • Hallanvuo, Saija; Johansson, Tuula (Evira, 2010)
    Opas sisältää perustietoa Suomen kannalta merkittävistä elintarvikkeisiin liittyvistä taudinaiheuttajista: bakteereista, viruksista, loisista ja prioneista. Oppaassa on kuvattu aiheuttajakohtaisesti terveydellisiä haittavaikutuksia, esiintymistä ihmisissä, eläimissä, elintarvikkeissa ja ympäristössä, raportoituja epidemioita Suomesta ja ulkomailta, ruokamyrkytykseen johtaneita tekijöitä ja valvontaa. Valvontaa tarkastellaan elintarvikkeen koko elinkaaren ajalta ja pyritään osoittamaan ne "pellolta pöytään" -ketjun riskikohdat, joissa saastuminen ja mikrobien lisääntyminen yleensä tapahtuu. Valvontatoimenpiteisiin ryhdyttäessä on kuitenkin aina tarkistettava ajantasainen lainsäädäntö. Opas on päivitetty versio EVI-EELA julkaisusta 1/2003 (Opas elintarvikkeiden ja talousveden mikrobiologista vaaroista).
  • Elintrviketurvallisuusvirasto Evira; Maa- ja metsätalousministeriö (Evira, 2010)
    Eläinlääkäreille tarkoitettu suositus MRSA-tartunnan torjunnasta ja ehkäisystä eläimille on tehty Suomen oloja varten. Vastaavia suosituksia on tehty myös muissa maissa, joissa eläimillä esiintyy MRSA:ta selvästi enemmän kuin Suomessa. Meillä eläinten MRSA-tartunnat ovat olleet viime aikoihin saakka harvinaisia. Eläinlääkäreillä on sen vuoksi vain vähän kokemusta tartuntojen toteamisesta, niiden torjunnasta sekä muista toimenpiteistä. Tämän suosituksen tarkoituksena on antaa eläinlääkäreille ja muille asiasta kiinnostuneille lisää tietoa MRSA:sta eläimillä sekä ohjeita eläimen MRSA-tartunnan varalta. Suosituksen on tehnyt Elintarviketurvallisuusvirasto Evira yhdessä maa- ja metsätalousministeriön asettaman pysyvän mikrobilääketyöryhmän kanssa. Suositukset pohjautuvat vuonna 2010 saatavissa olleeseen tietoon. Uutta tutkimustietoa eläimillä esiintyvästä MRSA:sta julkaistaan kuitenkin jatkuvasti, joten tätä suositusta tullaan päivittämään säännöllisesti.
  • Hallikainen, Anja; Rautala, Taneli; Karlström, Ulla; Kostamo, Pirkko; Koivisto, Pertti; Pohjanvirta, Raimo; Hietaniemi, Veli; Rajakangas, Liisa; Tuomaala, Vesa; Kankaanpää, Harri; Verta, Matti; Kostiainen, Eila; Kurttio, Päivi; Turtiainen, Tuukka; Kiviranta, Hannu; Komulainen, Hannu; Rantakokko, Panu; Viluksela, Matti; Niemi, Esko; Nuotio, Kirsti; Siivinen, Kalevi (Evira, 2009)
    Elintarvikkeiden ja talousveden kemialliset vaarat kuvataan nyt uusitussa muodossa. Raportissa käsitellään 40 vierasainetta tai –ryhmää, ja saadaan samalla kertaa kuva koko ongelmakentästä. Kaikki raporttiin valitut kemialliset yhdisteet ovat olleet viime vuosina mukana elintarvikkeiden ja/tai talousveden riskinhallintaa käsittelevissä valmisteluissa tai toimenpiteissä sekä kansallisella että EU-tasolla. Kemiallisista vaaroista oli suurimmasta osasta runsaasti tietoa saatavilla: esiintyminen elintarvikkeissa, tutkimukset ja saantilaskelmat, terveydelliset haittavaikutukset ja valvontaan liittyvät tarpeet ja lopuksi kattavat kirjallisuuskatsaukset. Yhteensä 21 suomalaista kutsuttua vierasaineasiantuntijaa on ollut mukana eri sektoritutkimuslaitoksista tämän raportin sisällön kirjoittamis- ja tarkistamistyössä. Lisäksi suuri joukko muita asiantuntijoita on kommentoinut raporttia. Asiantuntijat ovat eri hallinnonaloilta, ja osa aiheistakin ja niihin liittyvistä vierasaineista, kuten talousveden vierasaineet, kuuluvat hallinnollisesti muihin kuin maa- ja metsätalousministeriön alaisiin asiantuntijalaitoksiin. Tämä raportti on tehty mahdollisimman laajalle käyttäjäkunnalle ottaen huomioon viranomaiset sekä kuluttajat ja opetus- ja tutkimuslaitokset. Raportti on tehty helppokäyttöiseksi ja mahdollisimman selkeäksi ja lyhytsanaiseksi monine taulukkoineen ja kuvineen. Tarkoitus on, että siitä löytyy helposti eri vierasaineiden ominaisuuksia, joita voi tarvittaessa vertailla. Siitä voi etsiä uusimmat tutkimustulokset ja kansainväliset riskinarvioinnit sekä löytää vierasaineiden pitoisuustietoja etenkin kotimaisista elintarvikkeista. Arvioituja vierasainesaantimääriä voi verrata vierasaineille asetettuihin siedettäviin enimmäissaantimääriin tai vaikkapa verrata näitä turvallisuutta kuvaavia suureita eri vierasaineiden kesken. Valvontaviranomaiset voivat löytää lisäksi nopeasti tietoa lainsäädännöstä ja suositelluista valvontatoimenpiteistä. Valvontaan ja muuhun riskinhallintaan liittyvät ehdotukset ovat syntyneet yhteistyössä valvonnasta vastaavien Eviran asiantuntijoiden kanssa.
  • Viljamaa-Dirks, Satu (Evira, 2008)
    Rapu on ollut jo kauan osa pohjoismaista kulttuuriperinnettä. Yli sata vuotta sitten Manner-Euroopasta levinnyt tuhoisa raputauti, rapurutto, hävitti kuitenkin suuren osan tuottavista jokirapukannoista. Monet rapuruton esiintymiseen ja diagnostiikkaan liittyvät kysymykset ovat vielä ratkaisematta vuosikymmeniä kestäneestä tutkimustyöstä huolimatta. Raputautien diagnoosimenetelmiä ja käynnissä olevia tutkimushankkeita käsiteltiin Kuopiossa järjestetyssä tapaamisessa, johon kutsuttiin edustajat pohjoismaisista raputauteja tutkivista laboratorioista. Kokous järjestettiin Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran Kuopion yksikössä. Tutkijoita Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Virosta ja Latviasta oli paikalla, samoin kuin OIE- rapuruton referenssilaboratorion asiantuntija Englannista. Tapaamisen ensimmäisenä päivänä käsiteltiin eri maiden rapukantoja, raputautitilannetta ja tautien tunnistusmenetelmiä. Toisena päivänä keskusteltiin tarkemmin eri diagnoosimenetelmistä sekä raputauteihin kohdistuvasta tutkimuksesta. Tapaaminen järjestettiin Pohjoismaiden Ministerineuvoston tuella.