Browsing by Title

Sort by: Order: Results:

Now showing items 1-20 of 24
  • Oravainen, Jonna; Sahlström, Leena; Lyytikäinen, Tapani (Evira, 2011)
    Afrikkalainen sikarutto on lakisääteisesti vastustettava helposti leviävä sikojen ja villisikojen virustauti, jolla on myös vakavia sosioekonomisia vaikutuksia. Akuutissa tautimuodossa eläimillä esiintyy syömättömyyttä, korkeaa kuumetta, verenpurkaumia iholla, veristä ulostetta sekä mahdollisesti ripulia. Kuolleisuus on lähes 100 % ja tauti johtaa kuolemaan 7-10 vrk tartunnan jälkeen. Tauti ei tartu ihmisiin. Tautia esiintyy sekä kesy- että villisioissa suurimmassa osassa Saharan eteläpuolista Afrikkaa ja Sardiniassa. Vuodesta 2007 lähtien tautia on esiintynyt Kaukasuksen alueella ja vuonna 2011 lähellä Suomen rajaa: Leningradin alueella ja Kuolan niemimaalla. Tässä riskiprofiilissa kartoitetaan reitit ja tapahtumasarjat, jotka voivat johtaa siihen, että afrikkalainen sikarutto tulee Suomeen ensimmäisen kerran. Näistä oleellisimmat ovat: maahantulo infektioalueella matkustaneiden ihmisten mukana, infektoituneen lihan tai lihatuotteen mukana, elävien kesysikojen ja sperman mukana, kontaminoituneiden eläinkuljetusajoneuvojen mukana, kansainvälisen liikenteen ruokajätteen mukana ja Suomeen vaeltavan infektoituneen villisian mukana. Tilatason tautisuojaus sekä tehokas ja kohdennettu tiedottaminen taudin vaaroista ovat avainasemassa, kun halutaan suojata Suomen sikaelinkeinoa afrikkalaiselta sikarutolta.
  • Rosengren, Heidi; Sahlström, Leena; Tammiranta, Niina (Evira, 2009)
    Bluetongue (BT) on vektorivälitteinen märehtijöiden virustauti, joka kuuluu Suomessa vastustettavien, helposti leviävien eläintautien ryhmään. Taudin oireet ovat epäspesifisiä, ja niihin kuuluvat muun muassa kuume, haavaumat suun limakalvoilla, nielemisvaikeudet, turvotukset pään alueella ja ontuminen. Bluetongue-tautia ei ole koskaan todettu Suomessa. Viime vuosina BT-tautipurkauksia on todettu aikaisempaa pohjoisempana. Suomen kannalta lähimpiä tautipurkauksia on todettu Ruotsissa ja Norjassa. Tässä riskiprofiilissa tarkastellaan BT:n maahan tuloon ja tartunnan edelleen leviämiseen liittyviä riskitekijöitä sekä tartunnan leviämisen seurauksia. Tarkastelussa on huomioitu Suomen ilmaston ja eläinpopulaation erityispiirteet. Lisäksi on selvitetty taudin mahdollisia seurauksia, sekä millä edellytyksillä tartunta voisi Suomessa jäädä endeemiseksi. Suomessa esiintyy ainakin neljä Culicoides-suvun lajia, jotka on ulkomailla yhdistetty BT-virukseen. Ilmatieteen laitoksen kymmenen viime vuoden tilastojen mukaan lämpötilat ovat olleet riittävän korkeita tarpeeksi pitkään mahdollistaakseen polttiaisen ja BT-viruksen lisääntymisen ja leviämisen koko maassa, mutta ilmastolliset olosuhteet ovat taudin kannalta suotuisimmat Ahvenanmaalla, Etelä- ja Länsi-Suomessa.
  • Rikula, Ulla (Evira, 2008)
    Canine distemper (CD) is one of the longest-known infectious diseases of dogs and is still prevalent in many parts of the world. Vaccination combined with biosecurity measures is the most productive way to prevent and control infectious diseases. The beneficial effects of vaccination are realized not only on the individual but also on the population level, the latter in the form of herd immunity (HI). Control of CD among dogs relies heavily on vaccination, while in fur farms and zoos with several species or large numbers of CD-susceptible animals in close contact, biosecurity measures in some cases offer the only available means for CD control. Modified live CD virus vaccines have been successfully used to control CD among farmed mink, and since no licensed vaccines for other species kept for fur exist, mink CD vaccines have also been used for foxes and raccoon dogs in CD emergency situations. CD vaccines for dogs (Canis familiaris) and mink (Mustela vison) were studied in experimental settings for their ability to induce virus-neutralising (VN) antibodies in target species. Mink vaccines were also assessed in silver foxes (Vulpes vulpes), blue foxes (Alopex lagopus) and raccoon dogs (Nyctereutes procyonoides). Purpose-bred beagle dogs were vaccinated twice with one of three CD vaccines: Candur® SHP, Canlan®-3 or Dohyvac® DA2P, and the levels of VN antibodies were determined at the time of vaccination and one month after the second vaccination. Fur animals were vaccinated once with Distemink®, Distem®-R-TC or vaccine 3 (which was not licensed in Finland) and the levels of VN antibodies were determined at vaccination and 2-4 times 1-4 months afterwards. Significant differences among vaccine groups were found both in the proportion of animals with measurable levels of VN antibodies and in the mean titres of antibodies. The levels of VN antibodies were also determined from a large field sample (n = 4 627) of vaccinated dogs. In addition to the three CD vaccines in the seroconversion study above, additional two vaccines, Duramune®-4 and Nobivac® DHP, had been used in the field. Each dog with a known vaccination history, date of birth, sex and breed was sampled once. Based on the overall geometric mean titre of the dogs vaccinated with a single vaccine brand, vaccines were divided into high-take (Candur®, Nobivac® and Duramune®) and low-take (Dohyvac® and Canlan®) groups. The vaccine groups differed significantly among dogs less than two years of age both in the proportion of dogs with detectable VN antibodies and in the mean titres. Both the number of vaccinations and age were associated with the titre and vaccine usage. To control for possible confounding factors, the comparison 8 of titres among vaccine usage groups was adjusted by classifying them according to the number of vaccinations (one to four) and the age group (less than one, one to two, or over two years old). The same division into low- and high-take vaccines was observed, irrespective of the number of vaccinations the dogs had received. The observations of this seroprevalence study regarding Candur® , Canlan® and Dohyvac® were consistent with the results of the seroconversion study. CD was reintroduced into Finland in 1990 after 16 years of absence. The disease remained at a low endemic level in 1990-1994, reached epidemic proportions in 1994-1995 and disappeared during 1995. The epidemic also involved vaccinated dogs. Among the virologically-confirmed cases the proportion of Dohyvac®-vaccinated dogs was higher than expected from the market shares on the assumption that all the vaccines had an equal take. As a result of this observation, Dohyvac® was withdrawn from and Nobivac® and Duramune® introduced to the market during 1995. A drastic redistribution of the market shares between the low-take and high-take vaccines took place, and this coincided with the decline and dying out of the outbreak. The observed occurrence pattern of CD from 1990-1996 was largely attributed to the changes in the level of HI, although the possible contribution of other factors, such as developments in the dog demographics, was also recognized. It was concluded that an HI above 75% is needed to keep CD in check, i.e., only sporadic cases of CD, at most, can occur. With the currently used vaccines an HI of 80% corresponds to a vaccine coverage of some 94%. It was concluded that the development of vaccine-induced immunity is a multifactorial process depending on the properties of the vaccine, on the individual variation, age, species and other factors influencing the immunocompetence of the host. On the individual level the prevention of clinical signs is sufficient, but on the population level, halting the circulation of the virus is crucial for the definitive control of CD. The ultimate test and criterion for a vaccine is its contribution to herd immunity. Heterogeneity in the dog population contributes to the occurrence of CD.
  • Jakava-Viljanen, Miia (Evira, 2007)
    Pigs coexist with diverse and dense commensal microbiota in their gastrointestinal tract (GIT). Lactobacilli, identified as common members of porcine intestinal microbiota, have been considered to be an important group of bacteria in maintaining the stability of GIT, in preventing intestinal infections and generally, in supporting intestinal health. Because several species of lactobacilli have GRAS (generally regarded as safe) status and some of them have an ability to interact with intestinal epithelial cells, thus promoting host-bacterial interactions, their possible applications as mucosal vaccine vector and/or probiotics have aroused interest. Selection criteria for lactobacilli to be used as vaccine vector or probiotic include the abilities to adhere to the intestinal epithelium cells and colonize the lumen of the GI tract. The adherence to host tissues, which enables the organism to overcome local defences such as mucociliary function and peristaltis, is usually mediated by specialized proteins called adhesins. These adhesins are responsible for recognizing and binding to specific receptor structures of the host cells. Bacterial adhesins are often found in hair-like appendages called pili or fimbriae that extend outward from bacterial surface. Alternatively, they can be directly associated with the microbial cell surface. Surface layer proteins (Slps) of lactobacilli have been shown to confer tissue adherence. In this study, S-layer positive lactobacilli from the intestine and faeces of pigs were isolated and their ability to adhere to pig and human intestinal cells as well as to extracellular matrix (ECM) components, collagen, laminin and fibronectin were studied. The adherence of S-layer carrying lactobacilli varied from strong to moderate for human and porcine small intestine enterocytes and for the components of ECM and basal membranes (BM). Removal of the intact Slps reduced the adhesion of some strains to fibronectin and laminin, whereas, the adhesiveness to laminin increased with some strains. Besides the putative binding properties of Slps, a very large number of surface layer protein subunits present in an S-layer make the use of the S-layer structure a very 7 interesting alternative to surface display antigens. Therefore, the aim of this study was to characterize the S-layer proteins. Two new surface layer proteins (SlpB and SlpD), with potential to be tested as antigen carriers, were characterized, and three S-layer protein (slpB, slpC and slpD) genes were isolated, sequenced, and studied for their expression in Lactobacillus brevis neotype strain ATCC 14869. Under different growth conditions, L. brevis strain was found to form two colony types, smooth (S) and rough (R), and to express the S-proteins differently by mechanism not involving DNA rearrangements. The adhesion studies indicate that L. brevis adheres to human and pig intestinal epithelial cells but it is not currently known whether the binding is mediated by the surface proteins in this L. brevis strain of human origin. To identify the S-layer positive lactobacilli strains used in this study, a polyphasic taxonomic approach was applied. The methods used included 16S rRNA gene sequence analysis, numerical analysis of 16 and 23 rRNA gene ribotypes and DNA-DNA reassociation. In addition, all strains were included in a multilocus sequence analysis (MLSA) study for species identification using housekeeping genes encoding the phenylalanyl-tRNA synthase alpha subunit (pheS) and RNA polymerase alpha subunit (rpoA). These results indicated that six out of eight porcine lactobacilli strains from Finland and the related L. sobrius strains, originating from porcine intestine from elsewhere, constitute a single species, L. amylovorus, and that the name L. sobrius should be considered as a later synonym of L. amylovorus. In the final part of this study, the adhesin FedF of Eschrichia coli F18 fimbriae was characterized. The work aims at developing lactobacilli as a live mucosal vaccine vector for pigs against diseases caused by F18+ E. coli. The F18 fimbriae carrying E. coli strains colonize the microvilli of porcine small intestinal epithelial cells and cause post-weaning diarrhoea (PWD) and edema disease (ED) in pigs. It has been shown that oral immunization of weaned piglets with adhesins can induce a protective mucosal immune response. Naked FedF appeared to be very unstable but in our study it could be produced as a fusion protein with maltose binding protein (MBP). Specific adhesion to isolated porcine intestinal epithelial cells was demonstrated with MBP-FedF fusions as well as the ability of anti-MBP-FedF antibodies to prevent binding of E. coli F18 to porcine epithelial cells.
  • Nuotio, Lasse Olavi (Evira, 2006)
    The monitoring and control of infectious animal diseases, limiting or prevention of their spread and efforts towards their eventual eradication are central tasks of the veterinary civil service. In addition to the cost-effectiveness of prophylaxis over disease and treatment, the animal welfare aspect is also involved. The purpose of this work is to review, describe and assess the available control measures against selected viral infections or diseases of domestic ruminants. The selected infections or diseases are bovine viral diarrhoea / mucosal disease (BVD), infectious bovine rhinotracheitis / infectious pustular vulvovaginitis (IBR), enzootic bovine leukosis (EBL) and maedi–visna (MV) of sheep. Each is recognized as a signifi cant disease of domestic animals. Decisive control and eradication measures are necessarily based on the biological, veterinary and diagnostic characteristics of the affl ictions, as well as on their epidemiology in terms of the intrinsic determinants of the hosts, host–agent relationships and sources and transmission of the infection, and occurrence of these infections or diseases. This information is compiled and presented in the fi rst part of the thesis with special reference to available or possible control and eradication measures. These measures and programmes against the four affl ictions employed in major cattle and sheep producing countries in individuals and herds and on national and international levels are outlined and assessed briefl y. In the descriptive part of the thesis the domestic and EU legislation that forms the offi cial framework for disease control and eradication are outlined. The development in the situation concerning these four infections or diseases is described from the early records to date. The fi rst recorded entries of the occurrence of BVD and EBL in Finland date back to the 1960s, those of IBR to the beginning of the 1970s and of MV to the beginning of the 1980s. Large-scale surveillance and health monitoring among dairy, suckler-cow and beef herds and sheep fl ocks, starting during the fi rst half of the 1990s, enabled the estimation of actual prevalences of these infections and diseases. A common feature of the occurrence of these infections or diseases is that none has had a prevalence of more than an estimated few percent before 1990, and a maximum of 1% since then. This has formed a very favourable starting point for the nation-wide control and eradication measures. The voluntary control programmes or schemes, as well as the offi cial control and eradication measures are described. The successful eradication of IBR and EBL in 1994 and 1996, respectively, and the signifi cant reduction in the occurrences of BVD and MV from 1990 to date, are reported in detail. The effi cacies of the offi cial control and eradication measures and of the actions of the voluntary control programmes or schemes are analyzed further, making use of a heuristic formulation for the infection reproduction number (R), i.e. the number of secondary cases produced by one infective animal. The infl uence of the measures is resolved into the three components of R: the probability of transmission, frequency of infectious contacts and length of the infectious period, and the impact of the measures on each component is graded on a three-step scale. 9 The conclusion is drawn that the offi cial measures complemented by voluntary actions for control and eradication have for the most part been adequate. The signifi cance of fi nancial compensation from the state for the costs incurred in the control of notifi able diseases is noted. In the case of BVD the decisive measures for fi nal eradication have only been available since 2004 and their impact will be seen in the next few years. The role of continued surveillance and health moni toring for both overseeing the situation with BVD and MV, and maintaining an IBR and EBLfree status is emphasized.
  • Tuominen, Pirkko (Evira, 2008)
    The drive for risk-based food safety management, systems and control has spread world-wide in recent decades. Since the term is still internationally undefined, its use and implementation vary, producing different realizations. In this Ph.D. thesis, microbiological risk assessment (MRA) was investigated as a basis for risk-based food safety management, which was defined as ‘food safety management based on risk assessment in order to achieve an appropriate level of protection (ALOP)’. Governments are responsible for commissioning MRAs and also for setting food safety targets up to a certain point, but the practical management measures that need to be in place in order to achieve the targets are to be addressed by the operators. On the plant level, food safety is usually managed through regulation, quality assurance systems and a hazard analysis and critical control point (HACCP) programme with its prerequisites. In Finland, food safety management on the food plant level is implemented through an HACCP-like regulated system termed an ownchecking (OC) programme. A quantitative microbiological risk assessment (QMRA) was conducted on salmonella in the beef production chain according to the official standards of the Codex Alimentarius Commission (Codex Alimentarius), and utilized in determining the food safety metrics for beef production. The Finnish Salmonella Control Programme (FSCP) and the main official interventions due to it were examined in the light of risk-based food safety management. The targets set for beef processing plants by the government were converted into quantitative limits, and the results of salmonella monitoring included in the FSCP were examined by the QMRA. The goal of the FSCP was declared in 1994 to ‘maintain the present salmonella situation’, which was considered to refer to the salmonella incidence in humans at that time, and also the de facto ALOP. The requirement for a maximum salmonella prevalence of 1% at defined stages of the beef production chain was embodied in the FSCP. This statement was considered to convey performance objectives (PO) for the aforementioned stages. According to the QMRA, the de facto ALOP was achieved in the referred year 1999, and even the true prevalence levels in the FSCP were estimated to be clearly under the set PO limits with 95% credibility. However, the PO limits were set too high for the de facto ALOP to be maintained in practice. If the salmonella prevalence reached the PO limit of 1% or values near it, the public health risk would increase and overrun the de facto ALOP. The QMRA produced in this work has for the first time provided the possibility to quantitatively asses the relationships between targets set in the FSCP and their impact on public health. At present, imports of beef and beef-derived foods may impose on Finnish consumers a significantly greater exposure than domestic products. If their salmonella prevalence or their share of the foods consumed in Finland increase, the number of human cases could rapidly rise. The models for the QMRA were mainly Bayesian hierarchical models using Markov chain Monte Carlo (MCMC) techniques, which was found to be a flexible and appropriate method for this type of complex modelling. The resulting distributions were also regarded as an advantage compared to the results from models developed with the deterministic approach, because the presentation of results included the extent of the uncertainty, and also in this manner better illustrated the actual operational environment. Based on an inquiry, the personnel in food processing plants had a positive attitude towards food safety management systems, but the knowledge, training and involvement of those employees directly operating on the site with these systems were discovered to be deficient. Therefore, a generic semi-quantitative hygiene risk assessment model, Hygram®, was developed for small and medium-sized food enterprises to offer assistance in understanding, training, and, first of all, detecting the critical steps of the processes, and thereby to contribute to the development of their own-checking systems towards risk-based food safety management. Hygram® was not considered a risk-based tool as such, but whenever the critical limits of the process have been defined as equal to a risk assessment, Hygram® can be used as a risk-based management tool. It can also serve as a tool for systematic hazard analysis and CCP detection when establishing a food safety management system. To conclude, the development of risk-based food safety management is a process in which risk assessment is an essential tool. Scientific, technical, psychological and resource-bound barriers need to be overcome in order to put risk-based management systems into practice. This study showed that QMRA can be valuable in national risk management decision making, although few QMRAs are currently available. Appropriate tools for practical risk management decision making on the industrial level, such as Hygram®, need to be further developed.
  • Schulman, Kitty; Sahlström, Leena; Heikkilä, Jaakko (Evira, 2014)
    Ur djursjukdomsfaro- och smittsskyddssynvinkel är utegångskravet för ekologisk kalkon den största skillnaden mellan ekologisk och konventionell kalkonuppfödning. Smittspärrar mellan omgivningen och produktionsutrymmena kan inte tillämpas lika heltäckande utomhus som i konventionella produktionsanläggningar. Utegående kalkoner kan därför i högre grad utsättas för smittämnen från vildfåglar och gnagare samt för markburna smittämnen. Smittor påverkar kalkonernas hälsa och kan också spridas till konsumenterna via kalkonkött. Uppfödning av ängskalkoner erbjuder en mellanform mellan ekologisk och konventionell uppfödning. Smittrisker förknippade med utomhusvistelse gäller även ängskalkoner. Djursjukdomsriskerna vid betesgång kan begränsas genom kontrollåtgärder såsom skadedjursbekämpning, betesrotation och vaccination mot rödsjuka. Smittskyddet medför naturligtvis extra kostnader för producenten men dess andel av de totala rörliga kostnaderna för ekologisk produktion är ändå förhållandevis liten. Andra smittskyddsrisker inom ekologisk kalkonuppfödning är förknippade med djurstallar, utfodring och djurmaterial. Utomhusvistelse för också med sig många positiva effekter, bland annat ökad motion, lägre beläggningsgrad och bättre luftkvalitet. Med god planering och genom att tillämpa smittskyddsåtgärder kan smittriskerna minskas.
  • Lyytikäinen, Tapani; Sahlström, Leena; Kyyrö, Johanna (Evira, 2012)
    Sikojen tautitilannetta seurataan Suomessa lakisääteisesti monen taudin varalta. Tässä selvityksessä olemme arvioineet seurantaohjelmien edustavuutta Aujeszkyn, PRRS- ja TGE -tautien osalta. Näitä tauteja ei tällä hetkellä esiinny Suomessa ja AD:n ja TGE-taudin varalta Suomella onkin EU-lisävakuudet. Tautiseuranta perustuu noin tuhanteen verinäytteeseen vuosittain, jotka otetaan teurastettavista emakoista. Seurantaohjelmat ovat Suomessa toteutuneet suunnitelmien mukaisesti tarkasteltujen vuosien (2008-2009) osalta. Tulosten mukaan seurantaohjelma tunnistaa herkimmin taudeista PRRS:n, epäherkimmin TGE:n. Yksittäisenkin vuoden tulosten perusteella voidaan varmistua siitä, etteivät taudit ole muuttuneet endeemisiksi Suomessa, mutta tautivapauden osoittamiseksi yhden vuoden seurantaohjelman tulokset eivät ole riittäviä. Tautivapauden osoittaminen tehostuu, kun siihen yhdistetään myös niin sanotun passiivisen tautiseurannan havainnot, sekä arvio tautien maahantuloriskistä arviointijaksolla.
  • Hakkinen, Marjaana (2011)
    The reported incidence of human campylobacteriosis in Finland is higher than in most other European countries. A high annual percentage of sporadic infections is of foreign origin, although a notable proportion of summer infections is domestically acquired. While chickens appear to be a major source of campylobacters for humans in most countries, the prevalence of campylobacters is very low in chicken slaughter batches in Finland. Data on other potential animal reservoirs of human pathogenic campylobacters in Finland are scarce. Consequently, this study aimed to investigate the status of Finnish cattle as a potential source of thermophilic Campylobacter spp. and antibiotic-resistant Campylobacter jejuni for human sporadic campylobacter infections of domestic origin. A survey of the prevalence of thermophilic Campylobacter spp. in Finnish cattle studied bovine rectal faecal samples (n=952) and carcass surface samples (n=948) from twelve Finnish slaughterhouses from January to December 2003. The total prevalence of Campylobacter spp. in faecal samples was 31.1%, and in carcass samples 3.5%. Campylobacter jejuni, the most common species, was present in 19.5% of faecal samples and in 3.1% of carcasses. In addition to thermophilic Campylobacter spp., C. hyointestinalis ssp. hyointestinalis was present in bovine samples. The prevalence of campylobacters was higher among beef cattle than among dairy cattle. Using the enrichment method, the number of positive faecal samples was 7.5 times higher than that obtained by direct plating. The predominant serotypes of faecal C. jejuni, determined by serotyping with a set of 25 commercial antisera for heat-stable antigens (Penner), were Pen2 and Pen4-complex, which covered 52% of the samples. Genotyping with pulsed-field gel electrophoresis (PFGE) using SmaI restriction yielded a high diversity of C. jejuni subtypes in cattle. Determining the minimum inhibitory concentrations of ampicillin, enrofloxacin, erythromycin, gentamicin, nalidixic acid, and oxytetracycline among bovine C. jejuni isolates using a commercial broth microdilution method yielded 9% of isolates resistant to at least one of the antimicrobials examined. No multiresistant isolates were found among the bovine C. jejuni strains. The study of the shedding patterns of Campylobacter spp. among three Finnish dairy cattle herds included the examination of fresh faecal samples and tank milk samples taken five times, as well as samples from drinking troughs taken once during the one-year study. The semiquantitative enrichment method detected C. jejuni in 169 of the 340 faecal samples, mostly at low levels. In addition, C. jejuni was present in one drinking trough sample. The prevalence between herds and sampling occasions varied widely. PFGE, using SmaI as restriction enzyme, identified only a few subtypes in each herd. In two 2 of the herds, two subtypes persisted throughout the sampling. Individual animals presented various shedding patterns during the study. Comparison of C. jejuni isolates from humans, chickens and cattle included the design of primers for four new genetic markers selected from completely sequenced C. jejuni genomes 81-176, RM1221 and NCTC 11168, and the PCR examination of domestic human isolates from southern Finland in 1996, 2002 and 2003 (n=309), chicken isolates from 2003, 2006 and 2007 (n=205), and bovine isolates from 2003 (n=131). The results revealed that bovine isolates differed significantly from human and chicken isolates. In particular, the - glutamyl transpeptidase gene was uncommon among bovine isolates. The PFGE genotyping of C. jejuni isolates, using SmaI and KpnI restriction enzymes, included a geographically representative collection of isolates from domestic sporadic human infections, chicken slaughter batches, and cattle faeces and carcasses during the seasonal peak of campylobacteriosis in the summer of 2003. The study determined that 55.4% of human isolates were indistinguishable from those of chickens and cattle. Temporal association between isolates from humans and chickens was possible in 31.4% of human infections. Approximately 19% of the human infections may have been associated with cattle. However, isolates from bovine carcasses and human cases represented different PFGE subtypes. In conclusion, this study suggests that Finnish cattle is a notable reservoir of C. jejuni, the most important Campylobacter sp. in human enteric infections. Although the concentration of these organisms in bovine faeces appeared to be low, excretion can be persistent. The genetic diversity and presence or absence of marker genes support previous suggestions of host-adapted C. jejuni strains, and may indicate variations in virulence between strains from different hosts. In addition to chickens, Finnish cattle appeared to be an important reservoir and possible source of C. jejuni in domestic sporadic human infections. However, sources of campylobacters may differ between rural and urban areas in Finland, and in general, the transmission of C. jejuni of bovine origin probably occurs via other routes than food.
  • Hallikainen, Anja; Hirvonen, Tero; Liukkonen, Kirsi-Helena; Kartio, Mirja; Rautala, Taneli; Hietaniemi, Veli; Koivisto, Tauno; Rämö, Sari; Kronberg-Kippilä, Carina; Ovaskainen, Marja-Leena; Sinkko, Harri (Evira, 2008)
    Yleisiä suomalaisissa viljoissa esiintyviä homeiden tuottamia Fusarium-toksiineja ovat deoksinivalenoli, zearalenoni, nivalenoli sekä T-2- ja HT-2-toksiinit. Fusarium-toksiineja esiintyy erityisesti kaurassa. EU:ssa on asetettu enimmäispitoisuusrajat deoksinivalenolille ja zearalenonille. T-2- ja HT-2- toksiinien lainsäädäntö on EU:ssa työn alla. Pitkäaikainen altistuminen Fusarium-toksiineille voi aiheuttaa terveydellisiä haittavaikutuksia, kuten immuunijärjestelmän heikkenemistä. Kaikkia pitkäaikaisen altistumisen vaikutuksia ei kuitenkaan toistaiseksi tunneta. Akuuteissa myrkytystapauksissa oireita ovat esimerkiksi pahoinvointi, oksentelu ja vatsakivut. Suomalaisten altistuminen Fusarium-toksiineille arvioitiin Evirassa yhteistyössä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen ja Kansanterveyslaitoksen kanssa. Saannit ovat alle siedettävän päivittäisen enimmäissaantimäärän lukuun ottamatta T-2- ja HT-2-toksiineja, joita kauran suurkuluttajat voivat teoriassa saada raakaviljasta liikaa. Toksiinipitoisuudet vaihtelevat vuosittain erityisesti satokauden sään perusteella. Lisäksi viljan lajittelulla ja kuorinnalla voidaan vähentää toksiinien määrää merkittävästi. Viljoille asetettuja Fusarium-toksiinien enimmäispitoisuuksia on syytä valvoa jatkuvasti. Valvonnan kohdentamista suositellaan erityisesti kauralle ja kauravalmisteille, joissa esiintyy suurimmat pitoisuudet toksiineja.
  • Metlin, Artem (Evira, 2008)
    Rabies is a fatal disease that affects the central nervous system of all warmblooded mammals. The rabies virus belongs to the order Mononegavirales, family Rhabdoviridae, genus Lyssavirus. This virus has a negative single-stranded RNA genome and the virions are bullet-shaped. Rabies is reported in many countries throughout the world and has been registered in all continents except Australia, where only the bat Lyssaviruses have been found, and in Antarctica where the main vectors of rabies are absent. Russia and most of the bordering countries are affected by rabies. Finland was a rabies-free country from 1959 to 1988, when a sylvatic rabies epidemic appeared with raccoon dogs as the main host and vector of infection. That epidemic was eradicated by the oral vaccination of wild carnivores and the parenteral immunization of dogs and cats; and Finland has been rabies-free since 1991. However, this status is constantly under threat because rabies is endemic in Russia and Estonia. In June 2003, a horse imported to Finland from Estonia was clinically and laboratory diagnosed as rabies positive. The close relationship of the isolated equine virus strain with the current Estonian strains was verified during subsequent molecular epidemiological studies. Because the case was imported, it did not affect Finland’s rabies-free status. Also in 2007 another 2 imported cases of rabies were recorded: one in a human being from Philippines and the other in a dog from India. Five different antigenic variants of the rabies virus were identified among rabies positive field samples from Russia, Finland, and Estonia by using antinucleocapsid monoclonal antibodies. Two rabies virus field isolates showed a different reaction pattern that was similar to that of the vaccine strains of the SAD group, which might suggest a new antigen variant or reverted vaccine strain. Nevertheless, the sequence analysis showed that the vaccine strains RV-97 and SAD B19 included in the oral anti-rabies vaccine “Sinrab” (Russia) and “Fuchsoral” (Germany), respectively, differ considerably from all the field strains. Field rabies viruses collected in recent years from different regions of the Russian Federation were chosen on the basis of mAb studies and geographical origin for molecular epidemiological studies to characterize their genetic heterogeneity and to study their molecular epidemiology. In addition to the Russian viruses, archival samples from Estonia and Finland and Russian vaccine strains were also included in this study. Among the field viruses studied, two main phylogenetic groups were found, and designated as the Pan-Eurasian and Caucasian based on their geographical origin. The Pan-Eurasian 7 group including some reference viruses from Europe was further divided into four subgroups. All the vaccine strains were clearly different from the field strains. No recombination between the field and vaccine virus strains was observed. The critical roles of geographical isolation, the limitation of the genetic clustering, and the evolution of the rabies virus were shown during this study. The rabies virus vaccine strain RV-97 is widely used in Russia as a component of the oral anti-rabies vaccine “Sinrab”. To characterize the molecular properties of this strain, entire genome sequencing was conducted. A simple technique was developed to obtain this sequence, including the 3’- and 5’- ends. The entire genome sequence and deduced amino-acid sequences of the major viral proteins were compared with the sequences of other known fixed rabies viruses. The strain RV-97 formed a separate phylogenetic branch and seems to be more related to the group of Japanese strains. The field strains from the Caucasian group seem to be phylogenetically the nearest group to the RV-97 strain. The data shown herein makes it possible to develop molecular methods for distinguishing between the field rabies viruses from the vaccine strains for the rapid recognition of the vaccine strains that are unstable or have reverted back to their pathogenic form. The wide genetic heterogeneity verified in this study indicates that it is important to remain on permanent alert for the appearance of rabies.
  • Lavikainen, Tiina; Karlström, Ulla; Bäckman, Christina; Hirvonen, Tero (Evira, 2007)
    Maksa on monipuolinen ruoka-aine, mutta maksansyönnin turvallisuus raskauden aikana on askarruttanut pitkään niin kuluttajia kuin terveydenhuoltoakin. Maksa sisältää runsaasti retinoidimuotoista A-vitamiinia, joka suurina annoksina voi lisätä sikiövaurioiden ja keskenmenon riskiä. Lisäksi maksa voi sisältää runsaasti kadmiumia ja lyijyä, joilla voi olla haitallinen vaikutus sikiöön. Tämän vuoksi odottaville äideille suositellaan, että maksan syöntiä vältetään koko raskauden ajan. Maksaruokien käytön todellisista riskeistä raskauden aikana ei ole ollut tutkittua tietoa, ja syöntirajoituksen tarpeellisuudesta keskustellaan toistuvasti. Tämän vuoksi Elintarviketurvallisuusvirasto Evirassa on tehty riskinarviointi hedelmällisessä iässä olevien suomalaisnaisten altistumisesta retinoideille maksaruokien välityksellä. Arvioinnissa tarkasteltiin riskiä suositukset ylittävälle retinoidien saannille, mikäli maksaruuat, tai vain jotkin niistä, säilyisivät osana raskauden ajan ruokavaliota. Työssä arvioitiin myös muiden kuin syöntirajoituksiin perustuvien toimenpiteiden vaikutusta retinoidien saantiin. Lisäksi arvioitiin maksaruokien kautta tapahtuvaa kadmium- ja lyijyaltistusta. Arvioinnin pohjana käytettiin maksaruokien kulutustietoja (Finravinto 2002 -tutkimus, KTL), maksaruokien reseptitietoja sekä tuoreita tietoja maksojen retinoidi-, kadmium- ja lyijypitoisuuksista. Arvioinnin välineeksi rakennettiin altistusta kuvaava matemaattinen simulaatiomalli. Altistusta arvioitiin pitkäaikaissaantina (keskimääräinen päivittäinen saanti), ja retinoidien osalta myös altistuksena kerta-annoksesta. Mallin tuloksia verrattiin olemassa oleviin saantisuosituksiin ja saannin ylärajoihin. Riskinarvioinnissa päädyttiin seuraaviin johtopäätöksiin: 1. Maksaruokien käyttö voi altistaa suuremmille retinoidiannoksille kuin mitä pidetään turvallisena raskauden aikana. Liikasaannin riski näyttäisi kuitenkin koskevan lähinnä pääruokana syötäviä maksaruokia, kuten maksalaatikkoa, jauhemaksapihviä ja maksakastiketta. Kohtuullinen maksamakkaran tai maksapasteijan syönti raskauden aikana ei näyttäisi altistavan sellaisille retinoidiannoksille, joiden voidaan katsoa lisäävän sikiövaurioiden riskiä. 2. Tehokkain keino retinoidien liikasaannin riskin vähentämiseksi on välttää etenkin pääruokina käytettyjen maksaruokien syöntiä raskauden aikana. Muiden tarkasteltujen skenaarioiden vaikuttavuus oli selvästi heikompi. Emakonmaksan elintarvikekäytön lopettamisella olisi vain vähäinen vaikutus retinoidien saantiin. Vastaavasti maksojen retinoidipitoisuuksien pitäisi vähentyä noin neljännekseen, jotta vaikutus vastaisi osittaisen syöntirajoituksen (ei pääruokana syötäviä maksaruokia) tehokkuutta. 3. Kun A-vitamiinin saantia tarkastellaan ravitsemuksellisesta näkökulmasta, maksansyönti auttaa saantisuositusten täyttymisessä. Maksa sisältää A-vitamiinin lisäksi myös monia muita tärkeitä hivenaineita ja vitamiineja, kuten foolihappoa ja rautaa. Maksansyönnillä saavutettavat ravitsemukselliset hyödyt voitaneen kuitenkin korvata runsaasti kasviksia ja kohtuullisesti lihaa sisältävällä monipuolisella ruokavaliolla, jolloin retinoidien liikasaannin riskiä ei ole. 4. Maksaa syövillä naisilla kadmiumin ja lyijyn saanti maksaruokien välityksellä on melko vähäistä verrattuna altistukseen muista ravintolähteistä. Maksan sisältämä rauta saattaa vähentää kadmiumin ja lyijyn imeytymistä maksaruuista.
  • Hallikainen, Anja; Airaksinen, Riikka; Rantakokko, Panu; Koponen, Jani; Mannio, Jaakko; Vuorinen, Pekka J.; Jääskeläinen, Timo; Kiviranta, Hannu (Evira, 2011)
    EU-KALAT II hankkeessa tuotettiin tietoa Itämeren kalojen ja kotimaisten järvikalojen sekä kasvatettujen kalojen PCDD/F- ja PCB- sekä PBDE-pitoisuuksista eri ikäisissä ja kokoisissa kaloissa sekä lajeittain että alueittain. Hankkeessa tutkittiin myös perfluorattuja yhdisteitä (PFC) ja organotina (OT)-yhdisteitä sekä lihaksesta että maksasta. Tutkimuksesta saatiin uutta tietoa kalojen haitallisten aineiden pitoisuuksista riskinhallintaa varten. Vuoden 2009 tuloksia verrattiin aikaisempiin tuloksiin vuosilta 2002-2003. Itämeren ja muun kotimaisen kalan PCDD/F- ja PCB-pitoisuuksista nousevat esiin samat kalalajit, joiden on aiemminkin todettu keräävän näitä ympäristömyrkkyjä. Silakka, lohi ja meritaimen sekä nahkiainen ja tässä hankkeessa lisäksi kampela Kotkan alueelta ylittävät PCDD/F- ja PCB-yhdisteille asetetut enimmäispitoisuusrajat. Itämeren kaloista, kilohailin, muikun, ahvenen, hauen, kuhan, mateen ja turskan dioksiinien mediaanipitoisuudet eivät yllä edes puoleen sallitusta enimmäispitoisuudesta, joka on 4 pg/g tuorepainoa. Kun verrataan vuoden 2002-2003 pitoisuuksia vuoden 2009 PCDD/F- ja PCB- sekä PBDE-yhdisteiden pitoisuuksiin, ovat lohen ja silakan keskimääräiset pitoisuudet pienentyneet. Avomerialueiden OT-pitoisuudet lihaksessa olivat noin kolmanneksen pienemmät kuin vuonna 2005–2007 pyydetyissä näytteissä. Pahimpia Itämeren ympäristömyrkkyjä ovat edelleen dioksiinit ja dioksiininkaltaiset PCB-yhdisteet. PBDE- ja PFOS- ja OTpitoisuudet ovat pieniä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Useista kalalajeista suurimmat haitta-aineiden pitoisuudet todettiin seuraavilta alueilta: Selkämereltä Porin edusta ja Turun ja Kotkan pyyntialueet sekä kaikkein pahimpana Helsingin Vanhankaupunginlahti, jossa sekä OT- että PFOS-pitoisuudet antavat aihetta suositella kulutuksen rajoittamista, ainakin isojen ahventen osalta.
  • Lyytikäinen, Tapani; Vehmas, Tuija; Vennerström, Pia (Evira, 2007)
    Kalojen VHS-tauti on vain kalojen välillä leviävä tauti, joka vaikeuttaa kalanviljelyä Suomessa. Tauti aiheuttaa suurta kuolleisuutta erityisesti kirjolohilla mutta tauti voi tarttua myös lukuisiin muihin kalalajeihin. Suomessa VHS-tautia löydettiin ensin 2000-luvun alussa ahvenanmaalaisilta kalanviljelylaitoksilta sekä Pyhtäältä ja myöhemmin Uudenkaupungin-Rauman-Pyhärannan alueelta. Tällä tutkimuksella selvitettiin ja kuvattiin kalanviljelyyn liittyviä toiminnallisia yhteyksiä vuonna 2005, joiden voisi odottaa edistävän VHS-taudin sisämaahan leviämistä. Lisäksi arvioitiin vaikutuksia, joita voisi olla taudin leviämisestä sisämaahan. Tarkastelun kohteina olivat erityisesti Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen merialueen toiminnalliset yhteydet sisämaan kalanviljelyn ja kalanviljelyyn liittyvän toiminnan kanssa. Ahvenanmaa on VHS-rajoitusalue kun taas Lounais-Suomen merialue on pääasiassa vapaa VHS-taudista. Ahvenanmaan ja maantieteellisesti laajemman Lounais-Suomen merialueen toiminta on rakenteeltaan erilaista. Lounais-Suomessa yksiköt ovat pienempiä, perkaustoimintaa harjoittaa useampi yritys, perkaus- ja fileointijätteen käsittely on monimuotoisempaa kuin Ahvenanmaan rajoitusalueella. Ahvenanmaalla kasvatettua kalaa perataan ympäri vuoden kuin taas Lounais-Suomen merialueella perkaaminen on ajallisesti eriytyneempää. Ahvenanmaalta yhteyksiä sisämaahan muodostuu vain välillisesti: silloin kun sisämaan kasvatuslaitoksista tuodaan poikasia Ahvenanmaalle kasvatettavaksi. Sisämaasta tarkasteltaville alueille poikasia toimittaa ruokakalankasvatukseen noin 20 kalanviljelylaitosta. Auton kontaminoituminen VHS-viruksella kaloja purettaessa vaikuttaa epätodennäköiseltä. Koska kuljetuksia on määrällisesti vähän (alle 100 kappaletta vuodessa), kuljetusautot käyvät desinfioinnissa jokaisen kuljetetun erän jälkeen ja sisämaan laitoksissa harjoitetaan lisäksi taudinsuojaustoimia, taudin leviäminen tätä kautta ei vaikuta kovin todennäköiseltä. Ahvenanmaalta on mannersuomeen myös muunlaisia yhteyksiä: sieltä kuljetetaan perkaus -ja fileointijätteitä turkistarhauksessa käytettyjen rehujen raaka-aineeksi, sekä perattua kalaa kulutukseen ja jatkojalostukseen. Nämä yhteydet eivät kuitenkaan kohdistu sisävesistöjen kalankasvatusalueille vaan Pohjanmaalle, Lounais- ja Etelä-Suomeen. Perkaamattoman ja elävän kalan kuljettaminen pois Ahvenanmaalta taas on vastaavasti kielletty. Peratun kalan, fileointi- ja perkausjätteen kuljetukset kulkevat samoja reittejä kuin poikasten kuljetukset Ahvenanmaalle. Poikaskuljetusautojen ja reitin varrella olevien muutamien kalankasvatuslaitosten epäsuora kontaminoituminen tätä kautta vaikuttaa myös epätodennäköiseltä. Jos tauti kuitenkin pääsisi huomaamatta Lounais-Suomeen, taudin päätyminen sisävesistöihin olisi todennäköisempää, koska Lounais-Suomi ei ole rajoitusaluetta ja alueen kalankasvatuksessa voidaan toimia vapaammin. Jos tauti leviäisi sisämaahan, se voisi pahimmillaan jo yksittäisessä tautitapauksessa vaikuttaa kalaistutuksiin. Samat laitokset, jotka toimittavat poikaisia Ahvenanmaalle ja Lounais-Suomeen, kasvattavat myös muita kalalajeja istutustarkoituksiin. Erityisen haavoittuvia voisivat olla erilaisten taimenkantojen istutukset: jopa kolmannes istutuksista voisi estyä yksittäisestä sisävesistöjen VHS-tautitapauksesta. Ahvenanmaalle ja Lounais-Suomeen poikasia toimittavat laitokset ovat pääasiassa erillään muista kalanviljelylaitoksista eikä yksittäisen tautilöydöksen rajoitusalueelle kuitenkaan joutuisi juuri muita kalanviljelylaitoksia. Välillisesti vaikutukset voisivat olla merkittäviä, koska poikasten vienti ulkomaille saattaisi estyä.
  • Lindqvist, Nanna (Evira, 2008)
    Salmonellosis is one of the most significant zoonoses worldwide and also in Finland. The major serovars causing infections in humans are Salmonella Enteritidis and Salmonella Typhimurium. Salmonella Typhimurium definitive phage type (DT) 1 and Salmonella Infantis are considered endemic in Finland. These serovars have frequently caused outbreaks among humans, the source of which is often detected. For the sporadic cases they usually remain unknown. Salmonella Agona was not frequently encountered in Finland until a small outbreak among cattle farms occurred in 1994-1995. S. Agona became the third most common Salmonella serovar in cattle in Finland in 1995. The two more common serovars were S. Infantis and S. Typhimurium DT1. Bacterial typing methods are used for outbreak investigations and for surveillance, where the data can be used for risk assessment calculations in addition to the future prevention of outbreaks. In particular the identification of factors that contribute to the persistence and spread of infection in endemic situations, estimations of the effect of animal reservoirs on human cases, and the identification of other risk factors for human infections are among the important reasons for typing. Salmonella Infantis became more common in cattle in the 1980s, after it spread in the broiler chicken production in Finland in 1971. Subsequently it caused outbreaks among broilers and humans in the 1970s and 1980s. In the 1990s, S. Infantis became the predominant serovar among cattle in Finland. In 1995, a feedborne outbreak of S. Infantis in cattle occurred. We were able to identify the feedstuff-related genotype by XbaI-PFGE methodology. It belonged to the major endemic type, pf1, but differed from it by having a plasmid visible as an intensive band of 60 kb in XbaI-PFGE (plasmid subtype pf1/39). Farms infected with the feedstuff-related genotype pf1/39 or the related genotypes pf1/43, pf1/44, pf1/45, or pf1/46 containing the same 60 kb plasmid were also identified. The stability of the feedstuff-related genotype was followed on selected farms. The plasmid was stable on the farms during the follow-up period. The feedstuff-related genotype did not persist in the cattle population. Moreover, there was a general decline in bovine salmonella infections from 1997 onwards. The genetic diversity of the S. Infantis isolates taken from Finnish cattle was also assessed: the S. Infantis infection in cattle was highly clonal as 99 per cent of the isolates had XbaI-PFGE profiles clonally related to each other. The major genotype pf1 was predominant both at the starting year of our analysis in 1985 and as the infection seemed to fade out in 2003. Traditionally, only one isolate per farm is stored in the national collection. However, an infection may have existed subclinically for a long time in a herd until the first Salmonella isolates were obtained. In our analysis of successive isolates from the same herds, we frequently detected minor changes in banding patterns during long-lasting infections in individual herds. The sampling and testing of several isolates from a herd in outbreak investigations is therefore advisable. There is a trend towards less genetic diversity of the S. Infantis infection among domestic isolates from humans and poultry. Up to eight different ribo/IS200-types were detected in the 1980s isolates, whereas in the 1990s only two different ribo/IS200-types (1A, 1B) were seen. In cattle, 89 per cent of the analysed isolates possessed the ribo/IS200-type 1A, although four different ribo/IS200-types were recorded in the 1980s isolates, and two ribo/IS200-types in the 2000s isolates. The ribo/IS200-types and the most common XbaI-PFGE profiles determined amongst the analysed cattle isolates could also be detected among domestic isolates from poultry and humans. After the outbreak in cattle in the years 1994-1995, isolates of S. Agona taken from the 1984 to 1999 period were characterized by PFGE using XbaI, BlnI, SpeI, and NotI enzymes. Two outbreakrelated genotypes, which were not detected in the earlier isolates of S. Agona, were identified. Another small possibly genetically related outbreak among cattle farms occurred in 1997. In 1999, a large outbreak of S. Agona of domestic origin involving more than 50 human cases occurred. Despite epidemiological investigations carried out by the local authorities, the source of the outbreak remained unknown. Based on our typing data, this outbreak was unrelated to the cattle farm outbreaks, though it did occur in the same region of Finland. The outbreak profile for the 1999 outbreak could not be found in any of the other isolates. As no recent foreign isolates were available, a foreign source of the human infection cannot be disregarded. Salmonella Typhimurium DT1 has become the most common S. Typhimurium phage type among cattle farms in Finland, and has been detected annually since 1980. Domestic and foreign isolates of S. Typhimurium DT1 from 1981 to 1999 were characterised. Furthermore, two clusters formed by the effects of the combination of the XbaI-, BlnI-, and SpeI-PFGE profiles, IS200-profiles and possession of the serovar-specific virulence plasmid were analysed. The major cluster had no virulence plasmid and included the most common XbaI-PFGE profile 10 and IS200-profile D,typical of our endemic infection. The results of XbaI-, BlnI-, and SpeI-PFGE gave 54 different combination profiles, which can be applied in the analysis of outbreaks. In contrast, molecular subtyping by XbaI-PFGE alone is not discriminatory enough in analysing our endemic infection. The source of sporadic human infections is unknown in most cases, and molecular typing did not reveal any clear infection source. The most common XbaI-PFGE profile 10 was also seen in hedgehogs and wild birds. They might act as important reservoirs, maintaining a minimum baseline level of S. Typhimurium DT1 in the environment and consequently be possible sources of human infections.
  • Hallikainen, Anja; Airaksinen, Riikka; Rantakokko, Panu; Vuorinen, Pekka J.; Mannio, Jaakko; Lappalainen, Antti; Vihervuori, Aune; Vartiainen, Terttu (Evira, 2008)
    Orgaanisten tinayhdisteiden (OT) pitoisuuksia kotimaisessa meri- ja järvikalassa alettiin tutkia kattavasti, kun Helsingin uuden suursataman rakentamisen yhteydessä vuonna 2005 mitattiin kalasta ja sedimentistä suuria OT-pitoisuuksia. Tutkimuksessa keskityttiin niihin sisävesi- ja merikaloihin, joita suomalaiset pääsääntöisesti käyttävät ravinnokseen. Näytteitä kerättiin sekä kuormitetuilta satama- ja teollisuusalueilta että alueilta, joilla ei ole paikallista kuormitusta. Sisävesillä kalojen OT-pitoisuudet jäivät yleensä alle 10 μg/kg tuorepaino (tp), mutta neljällä paikkakunnalla (Varkaus, Lohja, Jyväskylä ja Tampere) pitoisuudet olivat 19–28 μg/kg. Varkauden Huruslahden sedimentistä mitattiin hankkeen yhteydessä 2–6 cm:n syvyydeltä jopa 35000 μg/kg kuivapaino (kp) pitoisuus. Merialueiden kaloissa OT-pitoisuudet olivat noin 10 kertaa suurempia kuin sisävesillä. Merialueilla, joilla ei ole paikallista kuormitusta, OT-pitoisuudet kaloissa olivat alle 20 μg/kg tp. Kuormitetuilla alueilla pitoisuudet ylittivät 40 μg/kg. Pahasti saastuneilta alueilta löydettiin 150–500 μg/kg pitoisuuksia. Suurimmat OT-pitoisuudet todettiin Helsingin Vanhankaupunginlahden ahvenista (28–528 μg/kg), joilla sekä pituus että paino korreloivat OT-pitoisuuden kanssa. Suuria pitoisuuksia todettiin myös Naantalin satamassa, jossa pitoisuudet kuitenkin pienenivät nopeasti avomerelle siirryttäessä. OT-pitoisuudet vaihtelivat samoilta pyyntialueilta kerättyjen kalalajien välillä. Ahvenesta, lahnasta ja kuhasta, jotka viihtyvät saaristossa ja sisälahdissa, mitattiin keskimäärin suurempia pitoisuuksia kuin silakasta, lohesta ja kilohailista, jotka viihtyvät lähinnä avomerellä.
  • Laakso, Juha; Lavinto, Mikko; Rasikari, Heidi; Karlström, Ulla (2011)
    Kasvinsuojeluaineita käytetään elintarviketuotannossa kasvitautien ehkäisemiseen sekä kasvintuhoojien vaikutusten ajoittamiseen ja kasvun säätelyyn. Käytettyjen tehoaineiden riskinarviointi yksi kerrallaan on tuottanut tärkeää perustietoa, mutta se ei ole antanut selkeää kokonaiskuvaa kuluttajien altistumisesta. Tämän vuoksi asetelmaa tarkasteltiin kokonaisvaltaisesti, ottaen kaikki elintarvikkeista havaitut tehoainejäämät mukaan arvioon kumulatiivisesti. Aikuisten lisäksi mukana on ensi kertaa myös lapsiryhmiä. Ensimmäistä kertaa Suomessa tarkastellaan sekä pitkäaikaista että akuuttia altistusta. Esitetty kumulatiivinen riskinarviointi perustuu vuosina 2002- 2008 kasvinsuojeluainejäämien valvonnassa yhteensä 10 565 elintarvikenäytteestä saatuihin tutkimustuloksiin. Lisäksi riskinarvioinnissa on käytetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja DIPP-konsortion tuottamia aikuisten ja lasten ruoankulutustietoja (Finravinto 2007 ja DIPP-ravintotutkimukset). Ravinnon välittämälle tehoainejäämien altistukselle on tunnusomaista matala perustaso, jossa esiintyy lyhytaikaisia altistushuippuja. Kun ravinnon välittämä pitkäaikainen altistus kasvinsuojeluaineille on hyväksyttävällä tasolla, ei lyhytaikaisen altistuksen tilanne kaikilta osin ole yhtä hyvä. Kolmivuotiailla lapsilla todennäköisyys aRfD:n ylittymiselle on organofosfaattien ja karbamaattien osalta ollut suurempi kuin 0,1 % eli enemmän kuin yksi tuhannesta, mikä ei vielä vastaa tavoitteita. Ylitykset aiheutuvat tuontituotteista,koska niiden taustalla olevia karbamaatteja ja organofosfaatteja ei enää käytetä Suomessa. Myönteistä kehitystä on tapahtunut, mutta tilannetta on aiheellista edelleen seurata.
  • Siekkinen, Kirsi-Maarit; Nuotio, Lasse; Rikula, Ulla; Sihvonen, Liisa (Evira, 2009)
    Naudan virusripuli, BVD, on endeeminen ja prevalentti tauti Pohjois-Amerikan (Yhdysvallat ja Kanada) alueella. Suomessa BVD:n esiintyminen on saatu rajattua kansainvälisesti katsoen erittäin alhaiselle tasolle. Tämä kuvaileva riskinarviointi noudattaa Maailman eläintautijärjestön (OIE) ohjeiden mukaista jaottelua tuontiriskin arvioinnissa. 1. Vaaran tunnistus: Nautaeläinten keinosiemennys on eräs tunnettu BVD -viruksen (BVDV) tartuntareitti. Pohjois-Amerikasta maahan tuotavan sperman mahdollisesti sisältämää BVDV kontaminaatiota on pidettävä vaaratekijänä Suomen hyvän BVD -tilanteen kannalta. 2. Leviämisarvio: Pohjois-Amerikasta tuotavien sperma-annosten joukossa voi vuosittain olla joitakin BVDV:n kontaminoimia annoksia. Näihin annoksiin liittyy vähäinen, mutta ei täysin olematon riski BVDV - tartunnan leviämisestä suomalaiseen nautakarjaan. 3. Altistumisen arviointi: Kontaminoitujen tuontispermaerien oletetaan voivan aiheuttaa tartunnan ainakin puolessa altistuneista emistä. BVDV -tartunnan saaminen tätä kautta on vuositasolla harvinainen, mutta todennäköisyydeltään ei täysin olematon tapahtuma. 4. Seurausten arviointi: Pysyvästi infektoituneen (PI) vasikan syntymisen odotusarvona voidaan laskelman mukaan pitää yhtä PI vasikkaa / 4 – 8 vuotta. Gamma jakauman avulla mallinnetuista tapahtumien välisistä ajanjaksoista 90% on alle 11,2 ja vastaavasti alle 25,0 vuotta. 5. Riskin kokonaisarviointi: PI-vasikan syntyminen Pohjois-Amerikasta peräisin olevan sperman tuonnin seurauksena on varsin harvinainen tapahtuma. Tapahtuman potentiaalisten seurausten kannalta arvioitua taajuutta ei voi pitää täysin merkityksettömänä.
  • Suominen, Kimmo; Rosengren, Heidi; Sahlström, Leena (Evira, 2009)
    REE-tuotteet ovat vähittäiskaupan raakoja entisiä eläinperäisiä elintarvikkeita, jotka päiväyksen vanhenemisen tai jonkin muun syyn vuoksi poistetaan myynnistä. Tässä selvityksessä tarkastellaan tekijöitä, jotka vaikuttavat mahdollisuuteen, että sikarutto, suu- ja sorkkatauti tai korkeapatogeeninen lintuinfl uenssa leviävät tuotantoeläimiin REE-tuotteiden tai niistä biokaasutai kompostointilaitoksilla valmistettujen lannoitevalmisteiden välityksellä. Suomessa ei tällä hetkellä esiinny suu- ja sorkkatautia, sikaruttoa tai korkeapatogeenistä lintuinfl uenssaa. Suomeen on vuosina 2005–2007 tuotu tuoretta lihaa maista, joissa näitä tauteja on esiintynyt. Jos tartuntaa eläimessä tai virusta lihassa ei havaita ajoissa, saattaa virusta sisältävää lihaa päätyä markkinoille. Tällöin REE-tuotteet voivat sisältää eläintautiviruksia. Suomessa oli 31.12.2008 kolme eläinsivutuoteasetuksen (EU) No 1774/2002 mukaista biokaasulaitosta ja yksi kompostointilaitos sekä kolme jätteenpolttolaitosta. Näissä laitoksissa REE-tuotteiden hävittäminen on mahdollista. Näiden laitosten käsittelyjen katsotaan tuhoavan sikarutto-, suu- ja sorkkatauti- ja korkeapatogeenisen lintuinfl uenssaviruksen käsiteltävistä tuotteista. Suomessa on mahdollista käsitellä REE-tuotteita maa- ja metsätalousministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön esittämän käytännön mukaisesti 31.7.2011 saakka myös ns. kansallisin kriteerein tai pelkän ympäristölainsäädännön hyväksytyissä biokaasu- tai kompostointilaitoksissa sekä viedä REE-tuotteita ympäristölainsäädännön mukaisesti hyväksytyille kaatopaikoille. Tällaisten laitosten käsittelyvaatimukset (partikkelikoko, lämpötila) ovat lievempiä kuin eläinsivutuoteasetuksen mukaisten laitosten vaatimukset, eivätkä kansallisin kriteerein tai pelkän ympäristölainsäädännön perusteella hyväksyttyjen laitosten prosessit välttämättä riitä tuhoamaan kyseisiä eläintautiviruksia. Eläinsivutuoteasetuksen ja kansallisin kriteerein hyväksyttyjen biokaasu- ja kompostointilaitosten lopputuotteita voi käyttää lannoitevalmisteina. Jos jokin riskinhallintaketjun osa ei toimi ja REE-tuotteiden käsittelymenetelmät ovat riittämättömiä, saattaa muodostua reittejä, jotka mahdollistavat tuotantoeläinten altistumisen sikarutto-, suu- ja sorkkatauti- ja korkeapatogeeniselle lintuinfl uenssaviruksille esimerkiksi luonnonvaraisten eläinten tai saastuneen lannoitevalmisteen tai veden välityksellä.
  • Liukkonen, Kirsi-Helena; Lyytikäinen, Tapani; Hirvonen, Tero; Bäckman, Christina; Kronberg-Kippilä, Carina; Virtanen, Suvi (Evira, 2008)
    Maksa sisältää runsaasti A-vitamiinia ja monia muita ravintoaineita. Vaikka maksa on monipuolinen ruoka-aine, sen käytössä on myös haittansa. A-vitamiini esiintyy maksassa retinoidimuodossa, mikä voi jatkuvina suurina annoksina aiheuttaa myrkytyksen. Liiallisen A-vitamiinin saannin ehkäisemiseksi maksaruokia ei vuodesta 1990 lähtien ole suositeltu alle 1-vuotiaille. Leikki-ikäisten lasten maksaruokien (jauhemaksa- ja maksapihvi, maksakastike, maksalaatikko), maksamakkaran ja –pasteijan käyttöä on neuvottu rajoittamaan pariin kertaan kuukaudessa. Suositusten tarpeellisuuden arvioimiseksi Elintarviketurvallisuusvirasto Evirassa tehtiin riskinarviointi suomalaislasten A-vitamiinin saannista maksaruokien välityksellä. Riskinarvioinnin tavoitteena oli arvioida 1-, 3- ja 6-vuotiaiden lasten altistumista maksaruokien retinoidimuotoiselle A-vitamiinille sekä samalla selvittää, tuleeko lasten maksaruokien käyttöä edelleen rajoittaa. Riskinarvioinnissa käytettiin maksaruokien kulutustietoja (DIPP-ravintotutkimus) sekä resepti- ja retinoidipitoisuustietoja. Monte Carlo -simulaatiolla arvioitiin A-vitamiinin ja retinoidien saantia maksaruoista sekä ilman maksaruokien käyttöä. Altistusta arvioitiin pitkäaikaissaantina sekä altistuksena kerta-annoksesta. Simulointituloksia verrattiin saantisuosituksiin ja saannin ylärajoihin. Simulointimallin avulla arvioitiin myös maksaruokien turvallista annoskokoa ja syöntitiheyttä. Riskinarvioinnissa tehtiin seuraavat johtopäätökset: 1. Vaikka maksansyönti auttaa joitain lapsia A-vitamiinin saantisuositusten täyttymisessä, se voi altistaa toisia lapsia liian suurille retinoidipitoisuuksille. 2. Todellisten maksansyöjien osuus on hyvin todennäköisesti suurempi kuin kolmen päivän ruoankäyttötietojen perusteella voidaan olettaa. 3. Tarkasteltaessa maksaruokien pitkäaikaiskäytön turvallisuutta todetaan, että annoskoon lisäksi syöntitiheydellä on keskeinen merkitys. Yksivuotias voi turvallisesti syödä maksamakkaraa tai –pasteijaa ja kolme- ja kuusivuotias kaikkia maksaruokia, kunhan syöntitiheys ei ole liian suuri. Turvallinen annoskoko ja syöntitiheys riippuvat lapsen iästä ja maksaruuasta. Yleisesti maksamakkaraa ja –pasteijaa voi käyttää useammin kuin maksalaatikkoa, maksakastiketta tai maksapihvejä.