9. Korvan rakenneKorvan ja yleensä kuuloradan rakenne eivät kuulu fonetiikan keskeisalueeseen. Tähän on ainakin kaksi syytä. Korvan anatomia on fonetiikan tutkimuksen ulkopuolella ja toisaalta korvan anatomia ja fysiologia selittävät fonetiikan varsinaisesta tutkimuskohteesta varsin vähän. Auditiivisen fonetiikan adekvaatimpi alue on puheen havaitsemiseen liittyvät seikat. Perinteisesti fonetiikan oppimateriaaliin on kuitenkin auditiivisen fonetiikan osana kuulunut kuulorataa käsittelevää kirjallisuutta. Jo Frans Äimän Yleisen fonetiikan oppikirjaan (1938) sisältää luvut "Kuuloelimen anatomia", "Kuuloelimen fysiologia" ja "Puhe- ja kuulokeskuksesta". Viimeksi mainitussa luvussa käsitellään puhehermoja ja aivojen rakennetta. Nykyisessäkin fonetiikan kurssikirjallisuudessa on vieraskielistä kirjallisuutta, joka sisältää tähän sektoriin kuuluvia asioita. Tästä syystä tähän monisteeseen on otettu korvan anatomiaa käsitteleviä termejä. Ne on esitetty aakkosjärjestyksessä. Mukana on joitakin neurologian termejä. |

KUVA 9.2. Korvan rakenne.
KUVA 9.3. Korvan simpukan peruskalvon rakenne poikkileikkauksena.