YMPÄRISTÖN- SUOJELU SUOMEN YMPÄRISTÖ 11 | 2009 Ympäristön seuranta Suomessa 2009-2012 Jorma Niemi (toim.) Suomen ympäristökeskus SUOMEN YMPÄRISTÖ 11 | 2009 Ympäristön seuranta Suomessa 2009-2012 Jorma Niemi (toim.) Helsinki 2009 Suomen ympäristökeskus SUOMEN YMPÄRISTÖ 11 | 2009 Suomen ympäristökeskus (SYKE) Taitto: Ritva Koskinen Kansikuva: Juutuanjoki, Jäniskoski (Inari), Maarit Niemi Julkaisu on saatavana myös internetistä: www.ymparisto. /julkaisut Edita Prima Oy, Helsinki 2009 ISBN 978-952-11-3412-8 (nid.) ISBN 978-952-11-3413-5 (PDF) ISSN 1238-7312 (pain.) ISSN 1796-1637 (verkkoj.) 3Suomen ympäristö 11 | 2009 ESIPUHE Tämä julkaisu on katsaus Suomessa vuosina 2009_2012 tehtävään ympäristön seuran- taan. Se laadittiin useiden laitosten yhteistyönä ja noudattaa rakenteeltaan vastaavaa aikaisempaa julkaisua ”Ympäristön seuranta Suomessa 2006_2008 (Suomen ympäristö 24/2006). Julkaisuun on koottu eri organisaatioiden seurannat, joten se antaa yleis- kuvan maassamme harjoitettavasta ympäristön seurannasta. Laitokset yhteyshenkilöineen olivat: Geologian tutkimuskeskus (Hannu Idman), Ilmatieteen laitos (Juho-Pekka Kaukoranta), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (Outi Zacheus), Elintarviketurvallisuusvirasto/Kasvinterveysyksikkö (Hannu Kukkonen), Luonnontieteellinen keskusmuseo (Juhani Lokki), Maa- ja elintarviketalouden tut- kimuskeskus (Laura Höijer), Metsäntutkimuslaitos (Martti Lindgren), Metsähallitus (Heikki Eeronheimo), Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus (Eero So- lehmainen), Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (Martti Rask), Sosiaali- ja terveys- ministeriö (Jari Keinänen), Säteilyturvakeskus (Raimo Mustonen), Tilastokeskus (Leo Kolttola) sekä Suomen ympäristökeskus ja alueelliset ympäristökeskukset. Laitosten asiantuntijat kirjoittivat esitykset laitostensa seurannoista. Ympäristöhallinnon seurantaohjelmiin tehtiin huomattavia muutoksia. Niiden tärkein syy oli valtion tuottavuusohjelma, joka mukaan ympäristöhallinnon seuran- tojen ja raportoinnin resursseista on vähennettävä 15 henkilötyövuotta vuoteen 2011 mennessä. Lisäksi muutoksia aiheutti päätös yhdistää ympäristöhallinnon valtakun- nalliset ja alueelliset seurantaohjelmat. Ohjelmien laatimiseen vaikuttivat myös ym- päristöministeriön laatima ympäristön seurannan strategia sekä EU-lainsäädännöstä ja kansainvälisistä ympäristösopimuksista aiheutuvat vesipuitedirektiiviä, luonnon monimuotoisuutta ja haitallisia aineita koskevat seurantavelvoitteet. Ohjelmaa val- misteltaessa selvitettiin kaukokartoitusmenetelmien ja automatisoinnin mahdolli- suuksia perinteisten seurantamenetelmien täydentäjinä ja korvaajina sekä vesien ja vesienhoitoalueiden biologisen seurannan järjestämistä. EU:n lainsäädäntö edellyttää mm. vesibiologiaa, haitallisia aineita ja luonnon monimuotoisuutta koskevien seu- rantojen ja raportointien aloittamista. Sen vuoksi seurantatavoitteiden ja tuottavuus- ohjelman yhteensovittaminen osoittautui vaativaksi. Ympäristöhallinnon seurantaohjelmaa valmisteltiin ohjausryhmässä ja kolmessa projektiryhmässä: Ympäristöministeriön asettama ohjausryhmä koordinoi ohjelman valmistelua. Ryh- män jäsenet olivat: Antero Honkasalo (YM, pj.), Jarmo Muurman (YM), Jukka Malm (SYKE), Heikki Toivonen (SYKE), Minna Hanski (MMM), Marketta Ahtiainen (PKA), Kari Pääkkönen (KAI), Eeva-Riitta Puomio (UUS) ja Kirsi Krogerus (SYKE, siht.). Jukka Malmin siirryttyä Euroopan kemikaalivirastoon syksyllä 2008 hänen tilalleen tuli Markku Puupponen (SYKE). Ympäristöhallinnon seurantaohjelman valmistelusta vastaava projektiryhmä, jonka jä- senet olivat: Kirsti Krogerus (pj.), Markku Puupponen (hydrologinen seuranta), Sari Mitikka (sisävedet), Heikki Pitkänen (rannikkovedet), Jaakko Mannio (haitalliset ai- neet), Jukka-Pekka Jäppinen (biodiversiteetti), Teemu Näykki (laboratorioanalytiikka) ja Jorma Niemi (siht.); kaikki SYKEstä. Vesienhoitoalueiden vesien biologisen seurannan järjestämistä ja määritysten hankintaa selvittävä projektiryhmä, joka valmisteli ehdotuksen vesien biologisen seurannan jär- jestämisestä. Ryhmän jäsenet olivat: Kari-Matti Vuori (pj.), Seppo Hellsten, Pentti Kangas, Kristian Meissner ja Satu Maaria Karjalainen (siht.); kaikki SYKEstä. 4 Suomen ympäristö 11| 2009 Ympäristön seurannan automatisointia ja uusia menetelmiä (erityisesti kaukokartoitus ja mallinnus) tutkiva projektiryhmä laati ehdotuksen automatisoinnin ja uusien menetel- mien käyttömahdollisuuksista seurannoissa. Ryhmän jäsenet olivat: Timo Huttula (pj.), Pekka Härmä, Kari Kallio, Olli Malve, Bertel Vehviläinen ja Jarmo Linjama (siht.), kaikki SYKEstä. Aluekeskusten nimeäminä yhteyshenkilöinä toimivat Kari Lehtinen (KSU), Hannu Luotonen (PKA) ja Leena Villa (UUS) sekä lisäksi Emir Bilaletdin (PIR) ryhmän kutsumana pysyvänä asiantuntijana. Vuosien 2009_2012 seurantaohjelma valmistuu kaudelle, jonka aikana valtion alue- hallintoa uudistetaan merkittävästi. Nykyisten lääninhallitusten, työvoima- ja elin- keinokeskusten, alueellisten ympäristökeskusten, ympäristölupavirastojen, tiepiirien ja työsuojelupiirien tehtävät organisoidaan uudelleen kahteen yksikköön. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) vastaa valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittä- mistehtävistä alueilla. Siihen kootaan luonnonvaroihin ja ympäristöön, liikenteeseen ja infrastruktuuriin, työvoimaan, elinkeinoihin sekä osaamiseen ja kulttuuriin liittyviä tehtäviä. Aluehallintovirasto (AVI) vastaa lainsäädännön toimeenpanosta, toimeen- panon ohjauksesta sekä lainsäädännön toteutumisen valvonnasta. Uudistuksilla on todennäköisesti vaikutuksia myös seurantaohjelman toteuttamiseen, mutta tässä vaiheessa niitä on mahdotonta ennakoida. Toivon, että tämä raportti osaltaan tukee seurantojen kehittämistä, seurantatulos- ten hyväksikäyttöä sekä laitosten välistä yhteistyötä. Kiitän lämpimästi kaikkia ohjelman valmisteluun osallistuneita. Helsingissä 28.1.2009 Lea Kauppi pääjohtaja Suomen ympäristökeskus Kiitokset Kiitän ohjelman valmisteluun osallistuneita yhteistyöstä raportin kokoamisessa ja Ritva Koskista julkaisun taittamisesta. Jorma Niemi 5Suomen ympäristö 11 | 2009 SISÄLLYS Esipuhe ...........................................................................................................................................3 Kiitokset ........................................................................................................................................4 1 Ympäristön seuranta ..........................................................................................................9 1.1 Mitä ympäristön seuranta on? Jorma Niemi ......................................................................9 1.2 Seurantojen luokittelu Jorma Niemi .................................................................................11 1.3 Ympäristön seurannan kenttä Suomessa Jorma Niemi .................................................11 1.4 Seurantaa harjoittavia laitoksia ......................................................................................12 1.4.1 Geologian tutkimuskeskus Hannu Idman ................................................................13 1.4.2 Ilmatieteen laitos Juho-Pekka Kaukoranta .................................................................13 1.4.3 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Outi Zacheus .....................................................13 1.4.4 Luonnontieteellinen keskusmuseo Juhani Lokki .....................................................14 1.4.5 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Laura Höijer ...................................14 1.4.6 Metsäntutkimuslaitos Martti Lindgren ....................................................................14 1.4.7 Metsähallitus Heikki Eeronheimo ...............................................................................15 1.4.8 Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus (Tike) Eero Solehmainen ....15 1.4.9 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Martti Rask ................................................15 1.4.10 Säteilyturvakeskus Raimo Mustonen .......................................................................16 1.4.11 Tilastokeskus Leo Kolttola .........................................................................................16 1.4.12 Elintarviketurvallisuusvirasto Hannu Kukkonen ..................................................16 1.4.13 Suomen ympäristökeskus ja alueelliset ympäristökeskukset Jorma Niemi ......17 1.4.14 Yhteenveto laitosten seurannoista Jorma Niemi ....................................................18 1.5 Seurantatietojen laadunvarmistus Eeva Hartikainen, Anneli Joutti .............................19 1.6 Kansainväliset velvoitteet Tapani Säynätkari ..................................................................19 2 Luonnonvarojen seuranta ..............................................................................................21 2.1 Vesi ........................................................................................................................................21 2.1.1 Hydrologiset seurannat Johanna Korhonen .............................................................21 2.1.2 Hydrogeologiset seurannat Risto Mäkinen, Mirjam Orvomaa, Juhani Gustafsson .................................................................................................................22 2.1.3 Hydrologiset mallit Bertel Vehviläinen .....................................................................23 2.1.4 Pienten hydrologisten alueiden seuranta Jarmo Linjama .......................................24 2.2 Ilma Juho-Pekka Kaukoranta ................................................................................................24 2.2.1 Säähavaintoasemat .....................................................................................................24 2.2.2 Säähavainnot ..............................................................................................................25 2.3 Maa ........................................................................................................................................25 2.3.1 Valtakunnan metsien inventointi Kari T. Korhonen, Erkki Tomppo .......................25 2.3.2 Peltokasvien viljelyalat Anneli Partala .....................................................................26 2.3.3 Maa-aines Jari Rintala .................................................................................................27 2.3.4 Viljelymaiden kemiallisen tilan valtakunnallinen seuranta Visa Nuutinen, Martti Esala ..........................................................................................................................28 2.4 Eläimet, kasvit ja sienet ...................................................................................................29 2.4.1 Kotieläimet Sanna Vuorisalo.......................................................................................29 2.4.2 Kalatutkimuksen seurannat .....................................................................................29 2.4.2.1 Kalavarat Jari Raitaniemi ...................................................................................29 2.4.2.2 Kaloja koskevat ympäristöseurannat Martti Rask ........................................30 2.4.3 Riistan- ja porontutkimuksen seurannat Juha Tiainen ..........................................31 2.4.4 Puutarhatilastot Anna-Kaisa Jaakkonen ....................................................................34 2.4.5 Marja- ja sienisatoennusteet Kauko Salo ..................................................................34 6 Suomen ympäristö 11 | 2009 2.4.6 Fenologinen seuranta Eero Kubin, Jarmo Poikolainen ...............................................35 2.4.7 Kevätviljapeltojen rikkakasviseuranta Jukka Salonen .............................................35 2.4.8 Kasvintuhoojien runsauden seuranta Irmeli Markkula .........................................35 3 Ympäristöön kohdistuvien paineiden seuranta .....................................................37 3.1 Veden otto ja veden käyttö Maria-Leena Hämäläinen, Lauri Etelämäki .........................37 3.2 Järvisäännöstelyt Mika Marttunen ....................................................................................37 3.3 Jätevesikuormitus ..............................................................................................................39 3.3.1 Yhdyskuntien ja teollisuuden aiheuttama kuormitus Maria-Leena Hämäläinen, Lauri Etelämäki .....................................................................................................................39 3.3.2 Kalankasvatus Erkki Kaukoranta ................................................................................39 3.4 Hajakuormitus maa-alueilta Kirsti Granlund ..................................................................40 3.5 Ilmansaasteiden ja ilmastonmuutoksen vaikutukset vesistöissä Jussi Vuorenmaa ...........................................................................................................................41 3.6 Ilmapäästöt ..........................................................................................................................41 3.6.1 Päästötiedot Kristina Saarinen ....................................................................................41 3.6.2 Kasvihuonekaasuinventaariot Kari Grönfors, Kristiina Regina ..............................42 3.7 Jätteet .....................................................................................................................................44 3.7.1 Jäteseuranta Kirsi Merilehto, Kaija Rainio, Teemu Virtanen .......................................44 3.7.2 Jätesuunnitelmat Tarja-Riitta Blauberg, Eevaleena Häkkinen, Kirsi Merilehto .........45 3.7.3 Jätetilastot Jukka Muukkonen .......................................................................................47 3.8 Kemikaalien käyttö Susan Londesborough ........................................................................48 3.9 Maaperän pilaantuminen Teija Haavisto ..........................................................................49 4 Ympäristön tilan seuranta ..............................................................................................51 4.1 Vesi ........... .. ...........................................................................................................................51 4.1.1 Sisävedet Sari Mitikka .................................................................................................51 4.1.1.1 Sisävesien ekologisen tilan ja vedenlaadun seuranta Sari Mitikka, Kari-Matti Vuori ............................................................................................................51 4.1.1.2 Rajavedet Sari Mitikka.........................................................................................54 4.1.1.3 Maa- ja metsätalouden aiheuttaman hajakuormituksen vesistö- vaikutusten seuranta Kari-Matti Vuori ....................................................................54 4.1.1.4 Haitalliset aineet kaloissa ja sedimenteissä Tarja Nakari, Jaakko Mannio ....55 4.1.1.5 Haitallisten aineiden seuranta simpukkaviljelymenetelmällä Sirpa Herve .....................................................................................................................55 4.1.2 Itämeri Mika Raateoja, Pirkko Kauppila .......................................................................56 4.1.2.1 Veden laadun ja ainevirtaamien pitkäaikaisseuranta Pirkko Kauppila, Antti Räike, Mika Raateoja, Hannu Haahti ...................................................................56 4.1.2.2 Biologiset pitkäaikaisseurannat Mika Raateoja, Seija Hällfors, Pirkko Kauppila, Juha Flinkman, Maiju Lehtiniemi, Alf Norkko, Jouko Rissanen ...................58 4.1.2.3 Operatiivinen Itämeren tilan seuranta Seppo Kaitala, Vivi Fleming-Lehtinen ...................................................................................................61 4.1.2.4 Haitallisten aineiden seuranta Harri Kankaanpää, Mirja Leivuori ................62 4.1.3 Velvoitetarkkailut Heidi Vuoristo ................................................................................63 4.1.4 Kaukokartoitus.............................................................................................................63 4.1.4.1 Lumen sulamisen seuranta Sari Metsämäki ....................................................63 4.1.4.2 Veden laadun seuranta Kari Kallio, Saku Anttila, Jenni Attila .......................64 4.1.4.3 Maankäytön ja -peitteen kartoitukset Pekka Härmä ......................................65 4.2 Ilma ........................................................................................................................................65 4.2.1 Ilmanlaadun seuranta kaupungeissa Pia Anttila ....................................................65 4.2.2 Laskeuma ja ilmanlaatu tausta-alueilla Jussi Vuorenmaa, Sirkka Leppänen .........67 4.2.3 Stratosfäärin mittaukset Rigel Kivi, Esko Kyrö, Tuomo Suortti, Kirsi Latola ...........68 7Suomen ympäristö 11 | 2009 4.2.4 Sisäilman laatu Jari Keinänen .....................................................................................71 4.3 Metsät ...... ............................................................................................................................ 71 4.3.1 Yleiseurooppalainen metsien terveydentilan seuranta Martti Lindgren, John Derome, Päivi Merilä ................................................................................................... 71 4.3.2 Metsätuhotietopalvelu Antti Pouttu ......................................................................... 74 4.3.3 Tuhoseuranta valtakunnan metsien inventoinnissa Kari T. Korhonen ............... 74 4.4 Biodiversiteetti ................................................................................................................... 75 4.4.1 Velvoitteet ja tavoitteet Ulla-Maija Liukko, Anne Raunio ........................................ 75 4.4.2 Yleistilanne Ulla-Maija Liukko, Anne Raunio ........................................................... 77 4.4.3 Toteuttajat Ulla-Maija Liukko, Anne Raunio .............................................................. 78 4.4.4 Lajien seurannat Ulla-Maija Liukko .......................................................................... 78 4.4.5 Luontotyyppien seurannat Anne Raunio ................................................................. 80 4.4.6 Luonnontieteellisen keskusmuseon seurannat ..................................................... 81 4.4.6.1 Fenologia-seuranta Juhani Terhivuo ................................................................. 81 4.4.6.2 Hyönteiskartoitus Larry Huldén ...................................................................... 81 4.4.6.3 Perhoskartoitus Larry Huldén .......................................................................... 82 4.4.6.4 Nivelkärsäis- ja pienryhmäseuranta Anders Albrecht .................................. 82 4.4.6.5 Suomen jokihelmisimpukkaseuranta Ilmari Valovirta ................................. 83 4.4.6.6 Merikotkaseuranta Torsten Stjernberg ............................................................. 83 4.4.6.7 Räyskäseuranta Torsten Stjernberg .................................................................. 84 4.4.6.8 Suomen lintuatlas Risto A. Väisänen ............................................................... 84 4.4.6.9 Pesivän maalinnuston muutosten seuranta Risto A. Väisänen .................... 85 4.4.6.10 Vesilintuseuranta Risto A. Väisänen .............................................................. 85 4.4.6.11 Pesäkorttitutkimus Risto A. Väisänen ............................................................ 86 4.4.6.12 Talvilintujen ja -nisäkkäiden ruokintapaikkatutkimus Risto A. Väisänen .......................................................................................................... 86 4.4.6.13 Talvilintulaskenta Risto A. Väisänen .............................................................. 87 4.4.6.14 Lintujen rengastus ja sisämaan seurantapyynti Jari Valkama .................... 87 4.4.6.15 Petolintuseuranta Pertti Saurola ..................................................................... 88 4.4.6.16 Sääksiseuranta Pertti Saurola .......................................................................... 88 4.4.6.17 Suomen sammakkoeläimet ja matelijat Juhani Terhivuo ............................. 89 4.4.6.18 Suomen putkilokasvien levinneisyyskartoitus ja -seuranta Raino Lampinen ............................................................................................................ 89 4.4.6.19 Lepakkoseurantojen kehittäminen Juhani Lokki .......................................... 89 4.4.7 Metsähallituksen seurannat ..................................................................................... 90 4.4.7.1 Metsähallituksen vastuulajiseurannat Heikki Eeronheimo ........................... 90 4.4.7.2 Ennallistamisen ja luonnonhoidon vaikutusseurannat Esko Hyvärinen ... 91 4.4.7.3 Riistan elinympäristöjen hoidon vaikutusseurannat Ahti Putaala ............ 92 4.5 Radioaktiivisuus Raimo Mustonen ................................................................................... 93 4.6 Haitalliset aineet ................................................................................................................ 94 4.6.1 Maaympäristö Tarja Nakari........................................................................................ 94 4.6.2 Raskasmetalli- ja typpilaskeuman seuranta sammalten avulla Juha Piispanen, Jarmo Poikolainen, Eero Kubin .................................................................. 95 4.7 Ympäristön yhdennetyn seurannan ohjelma Jussi Vuorenmaa ................................... 95 4.8 Suomen pitkäaikaisen ympäristötutkimuksen verkosto (FinLTSER) Martin Forsius, Lauri Arvola, Eeva Furman, Juha Helenius, Juha Karjalainen, Kimmo Kurunmäki, Kari Laine, Eero Nikinmaa, Jussi Paatero, Marko J. Reinikainen, Jussi Vuorenmaa .......................................................................................................................... 97 4.9 Kaatopaikat Risto Saarinen, Tuula Rytkönen ..................................................................... 99 4.10 Ympäristömelu Sirkka-Liisa Paikkala .............................................................................. 100 5 Veteen ja terveyteen liittyvä seuranta .................................................................. 105 5.1 Talousvesi Outi Zacheus ................................................................................................... 105 8 Suomen ympäristö 11 | 2009 5.2 Talousveden välityksellä leviävät sairaudet Ilkka Miettinen .................................. 105 5.3 Uimavesi Outi Zacheus ................................................................................................... 106 6 Alueidenkäytön tiedot ja seuranta Kaisu Harju, Kari Oinonen, Antti Rehunen, Kaarina Vartiainen ............................................................................................. 107 7 Ympäristöpolitiikan ja toimenpiteiden seuranta ..............................................110 7.1 Ympäristönsuojelumenot Eila Salomaa .........................................................................110 7.1.1 Julkinen sektori ........................................................................................................110 7.1.2 Teollisuus ..................................................................................................................110 7.1.3 Muut sektorit ............................................................................................................111 7.2 Ympäristöverot Eila Salomaa ...........................................................................................112 8 Ympäristönäytepankit ..................................................................................................113 8.1 Metsäntutkimuslaitoksen Paljakan ympäristönäytepankki Eero Kubin, Jarmo Poikolainen, Juha Piispanen ..........................................................................................113 8.2 SYKEn ympäristönäytepankki Tarja Nakari ...............................................................114 9 Seurantatiedon hallinta ja käyttö ............................................................................115 9.1 Ympäristöhallinnon tietojärjestelmiä .........................................................................115 9.1.1 Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta Jorma Sipilä ...................................115 9.1.2 Valvonta- ja kuormitustietojärjestelmä VAHTI Markku Nurmio .......................116 9.1.3 Paikkatietojärjestelmät Yrjö Sucksdorff ..................................................................117 9.2 Tilinpitojärjestelmät Leo Kolttola, Jukka Muukkonen, Marianne Kaplas, Eila Salomaa .........................................................................................................................117 9.3 Kestävän kehityksen indikaattorit Ulla Rosenström ja Jarmo Muurman .................119 10 Seurantoihin käytetyt resurssit Jorma Niemi ..................................................... 121 11 Ympäristöhallinnon seurannat ja niiden kehittäminen ............................... 122 11.1 Tuottavuusohjelman vaikutukset seurantoihin Jarmo Muurman ........................ 122 11.2 Ympäristöhallinnon seurantaohjelman pääkohtia Jarmo Muurman .................... 123 11.3 Seurantojen automatisointi ja uudet menetelmät seurannoissa Timo Huttula, Jarmo Linjama ................................................................................................. 124 11.4 Vesienhoitoalueiden biologisten seurantamenetelmien kehittäminen Kari-Matti Vuori, Satu Maaria Karjalainen .......................................................................... 125 Liitteet ...................................................................................................................................... 127 Liite 1. Ympäristöhallinnon seurannat Hankkeiden vastuuhenkilöt .......................... 127 Liite 2. Ympäristöhallinnon seurantahankkeiden kuvaukset Hankkeiden vastuuhenkilöt .............................................................................................. 130 Liite 3. Ympäristöalan menetelmästandardit Anja Holmsten ................................... 140 Liite 4. Ympäristön seurantaan liittyviä EU-säädöksiä Tapani Säynätkari ............. 141 Liite 5. Käytetyt lyhenteet ............................................................................................ 148 Kuvailulehdet ........................................................................................................................ 150 9Suomen ympäristö 11 | 2009 1 Ympäristön seuranta 1.1 Mitä ympäristön seuranta on? Jorma Niemi Ympäristön seurannan määritelmä. Ympäristön seurannalla tarkoitetaan ”Seuratta- vien muuttujien toistuvaa mittaamista ajallisten ja paikallisten vaihteluiden ja muutosten toteamiseksi” (Aleksander Maastik ym. 2004. Ympäristösanakirja EnDic2004, Suomen ympäristökeskus). Seurannalle tyypillisiä piirteitä ovat samat havaintopaikat, samat tai vertailukelpoiset menetelmät, pitkä ajallinen kattavuus, tietojen tallettaminen tietojärjestelmiin sekä tietojen analysointi ja raportointi. Ympäristön seurannan tavoitteet. Ympäristön seurannalla pyritään selvittämään sekä ihmisen toiminnasta että luonnollisen vaihtelusta johtuvat ympäristömuutokset. Seuranta voi suuntautua ympäristön eri lohkoille (maaperä, vesi, eliöt jne.) ja kattaa suppeita tai laajoja alueita. Tietoja kerätään tyypillisesti pitkiä aikoja samoista pai- koista samoilla tai vertailukelpoisilla menetelmillä. Tulosten luotettavuus paranee havaintosarjojen pidentyessä. Esimerkkejä pitkäaikaisista seurannoista ovat 1800-lu- vun puolessa välissä aloitetut hydrologiset seurannat, 1910-luvulla aloitettu lintujen rengastus ja 1920-luvulla aloitetut metsävarojen inventoinnit. Seurannat ja ympäristön tila. Ihmisen toiminta, esimerkiksi teollisuus, maatalous ja asuminen aiheuttavat ympäristöön paineita. Ympäristön tilan arviointia käsitellään usein oheisen kaavion mukaisesti (Kuva 1). Kuva 1. Ympäristön seuranta kaaviona. (Euroopan ympäristökeskuksen DPSIR- kaavio: driving forces, pressures, state, impacts, responses). 10 Suomen ympäristö 11 | 2009 Esimerkiksi jätevedet aiheuttavat veden laadulle paineita, joita voidaan seurataan jätevesiseurannoilla. Vedenlaatuseurannat puolestaan tuottavat tietoa ympäristön tilasta. Esimerkkinä vaikutuksista on esimerkiksi uimarannan sulkeminen huonon veden laadun vuoksi. Yhteiskunnallisia ympäristön tilaa parantavia toimia ovat mm. toimintojen kehittäminen ympäristöystävällisempään suuntaan (mm. hyvät viljelytavat maataloudessa, vesikierrot teollisuudessa, klooriton sellun valkaisu jne.) tai vesistökuormituksen vähentäminen esimerkiksi jätevedenpuhdistamoja rakenta- malla tai niiden toimintaa tehostamalla. Lisäksi voidaan tehostaa lainsäädännöllisiä toimia ympäristöön kohdistuvien muutospaineiden pienentämiseksi. Seurannan tulokset, seurantamenetelmien kehittyminen sekä yhteiskunnan muut- tuvat tietotarpeet ohjaavat seurantojen kehittämistä. Seurantatulokset auttavat etsittä- essä kestäviä ympäristöratkaisuja. Seurantojen olisi oltava toisaalta riittävän pysyviä, jotta ne tuottaisivat vertailukelpoista tietoa ja toisaalta riittävän joustavia, jotta niissä voitaisiin ottaa huomioon muuttuvat tietotarpeet. Seurantojen tuottama tieto. Seurantatiedon on oltava edustavaa, luotettavaa ja vertailukelpoista. Tietotarvetta on arvioitava ja tiedon saatavuus on varmistettava tasapainoisesti kootuilla seurantaohjelmilla. Lisäksi tiedon hankinnan (näytteenotto, havainnointi, laboratoriotoiminta jne.) ja tiedon käsittelyn (mm. tietojärjestelmät ja niiden yhteiskäyttömahdollisuudet) on oltava suunniteltua. Seurantatiedon hankin- taa ja sen käyttöä voidaan tarkastella syklinä, jossa seurantaohjelmat tuottavat ympä- ristönsuojelussa tarvittavaa tietoa ja jossa tieto ohjaa ympäristönsuojelua (Kuva 2). Ympäristöhallinnon tietojärjestelmät ovat esimerkki kumuloituvista seurantatie- doista. Niihin on kerätty tuloksia aina 1960-luvulta lähtien, Ympäristöhallinnon tieto- järjestelmissä oli maaliskuussa 2008 vedenlaatutuloksia 64 255 havaintopaikalta (23,6 miljoonaa analyysitulosta) ja kasviplanktontuloksia 2 474 havaintopaikalta (näytteitä 14 409). Lisäksi hydrologisia havaintoja on noin 2 500 havaintopaikalta (23 miljoonaa tulosta). Tiedot ovat käytettävissä ympäristön tilaa koskeviin selvityksiin. Ympäristön seurannan ja ympäristötutkimuksen välillä on läheinen vuorovaiku- tus, vaikka niiden välinen raja on vaikeasti määriteltävissä. Tutkimus saattaa tuoda esiin uusia ilmiöitä, joita on syytä ryhtyä seuraamaan. Toisaalta seurannoilla kerättyjä pitkiä havaintoaineistoja voidaan hyödyntää ympäristöongelmien tutkimisessa sekä esimerkiksi matemaattisten mallien lähtötietoina. Lisäksi seuranta saattaa tuoda esil- le ongelma-alueita tutkimuksen piiriin ja ohjata tutkijoita seurannoissa havaittujen muutosten syiden selvittämiseksi. Seurannan ja tutkimuksen välinen yhteistyö onkin tärkeää seurantatulosten arvioinnissa ja johtopäätösten teossa. Kuva 2. Seurantaohjelmien rooli ympäristönsuojelua koskevan tiedon hankinnassa. 11Suomen ympäristö 11 | 2009 1.2 Seurantojen luokittelu Jorma Niemi Ympäristön seurannat luokitellaan usein neljään osa-alueeseen: Luonnonvarojen seuranta. Luonnonvarojen seurannalla tarkoitetaan ihmisen hyö- dyntämän luonnon (sekä määrän että laadun) seurantaa. Luonnonvarojen seuranta sisältää sekä elottoman luonnon, esimerkiksi maa-aineksen ja kallioperän sekä elolli- sen luonnon, kuten metsät, vedet ja niiden eliöstön. Maa- ja metsätalousministeriöllä on päävastuu luonnonvarojen seurannasta. Paineiden seuranta. Paineilla tarkoitetaan luontoon kohdistuvia haitallisia, yleensä ihmisen aiheuttamia toimia ja niiden seurauksia. Näitä ovat esimerkiksi ympäristön mekaaniset muutokset, veden otto, jätevesikuormitus sekä luonnolle vieraat aineet ja melu. Ihmisen toiminnasta aiheutuvia paineita seuraavat ympäristöhallinnon li- säksi muiden ministeriöiden alaiset laitokset sekä kunnat ja velvoitteellisesti monet yritykset. Ympäristön tilan seuranta. Ympäristön tilan seurannalla tarkoitetaan fysikaalisten, kemiallisten ja biologisten tekijöiden jatkuvaa tai säännöllisesti toistuvaa havainnoin- tia. Esimerkiksi veden laatua voidaan seurata mittaamalla säännöllisesti ravinne- tai happipitoisuuksia. Esimerkkejä ympäristön tilan seurannoista ovat mm. sisävesien ja rannikkovesien veden laadun seurannat, ilman laadun seurannat, metsien tervey- dentilan seuranta ja biodiversiteetin tilan seurannat. Ympäristöpolitiikan ja toimenpiteiden seuranta (ympäristövasteet). Ympäris- tövasteilla tarkoitetaan toimenpiteitä, joita tehdään ympäristöön kohdistuvien pai- neiden pienentämiseksi tai ympäristön tilan parantamiseksi. Tällaisia yhteiskunnan vasteita ovat esimerkiksi ympäristönsuojelumenot, ympäristöverot, hallinnolliset määräykset ja vapaaehtoiset sopimukset. 1.3 Ympäristön seurannan kenttä Suomessa Jorma Niemi Ympäristön seuranta on kokonaisuus. Luonnonvarat, niihin kohdistuvat paineet, ympäristön tilan seuranta ja ympäristöpolitiikka muodostavat kokonaisuuden, jon- ka hahmottamiseen tarvitaan eri alojen asiantuntemusta. Monissa organisaatioissa ympäristön seuranta ja pitkän aikavälin tutkimus kuuluvat säädöksissä määrättyihin viranomaistehtäviin. Viranomaisten on koordinoitava seurantaa kansainvälisellä, kansallisella ja alueellisella tasolla sekä sovittava seurannan pääkohdat ja yleiset tavoitteet päällekkäisyyksien välttämiseksi. Ympäristön seurantaa tekevät laitok- set valmistelevat omat seurantaohjelmansa, jotka yhdessä luovat kokonaiskuvan ympäristön tilasta. Tällaisen hajautetun, maassamme käytössä olevan mallin etuna on, että samassa laitoksessa tutkimusta ja seurantaa tekevät asiantuntijat toimivat yhteistyössä. Ympäristöministeriö koordinoi ympäristön seurantaa ja sillä on seurannan ylin kansallinen vastuu. Ympäristöministeriö määrittelee ympäristön seurannan tavoitteet ja strategiat ja seuraa niiden toteutumista yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa sekä koordinoi valtakunnallisten seurantojen eri osa-alueita. Ympäristöministeriö on laatinut ympäristön seurannan strategian, joka sisältää ympäristöministeriön strate- giset linjaukset vuoteen 2010 (Ympäristön seurannan strategia, Ympäristöministeriön 12 Suomen ympäristö 11 | 2009 moniste 114). Maa- ja metsätalousministeriö sekä muut ministeriöt ohjaavat omien alojensa seurantoja. Maa- ja metsätalousministeriö johtaa uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käy- tön politiikkaa. Lainsäädäntötyössä ministeriö toimii osana valtioneuvostoa ja Eu- roopan unionin päätöksentekoa. Uusiutuvia ovat luonnonvarat, joiden elinvoima kumpuaa luonnon omasta uudis- tumiskyvystä. Näihin kuuluvat kaikki kasvit ja eläimet. Kestävän käytön periaatteen mukaisesti uusiutuvia luonnonvaroja käytetään siten, että niiden arvo säilyy myös tuleville sukupolville. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala kattaa maa- ja puutarhatalouden, maaseudun kehittämisen, metsätalouden, eläinlääkintähuollon, eläimistä saatavien elintarvikkeiden valvonnan ja kalatalouden. Ministeriö hoitaa myös riista- ja porota- loutta, vesivarojen käyttöä ja maanmittausta. Ministeriö koordinoi tulosohjauksella alaistensa tutkimuslaitosten toimintaa, mm. uusiutuvien luonnonvarojen seuran- taa. Sosiaali- ja terveysministeriölle (STM) kuuluu ympäristöterveydenhuollon ylin johto ja ympäristöstä terveyteen haittoja aiheuttavien tekijöiden ehkäisyä koskevan lainsäädännön valmistelu. STM vastaa viimekädessä siitä, että talous- ja uimavesiin liittyvät laatutiedot kootaan kansallisesti ja raportit toimitetaan Euroopan komissiolle määräajoin juomavesidirektiivin ja uimavesidirektiivin mukaisesti. Lisäksi STM on ollut aktiivisesti kehittämässä ja rahoittamassa Ympäristöterveydenhuollon yhteistä kohdetietojärjestelmää (YHTI). Tavoitteena on luoda kaksisuuntainen kohdetieto- järjestelmä; kuntien ympäristöterveydenhuollon valvontatietojen tietojärjestelmistä siirtyy tietoa automaattisesti kohdejärjestelmään, ja kohdejärjestelmästä on mahdol- lista siirtää kohteen tunnistetietoja kuntatietojärjestelmiin. Keskeisenä tavoitteena on moninkertaisen tallennuksen ja siihen liittyvien virheiden vähentäminen sekä valvontakohteiden yhdenmukainen määrittely. Järjestelmän on tarkoitus olla valmis vuonna 2010. 1.4 Seurantaa harjoittavia laitoksia Ympäristön seurannan kenttä on laaja ja seurantaa harjoittavia laitoksia on useita. Lisäksi monet yliopistot ja korkeakoulut ovat mukana erityisesti seurantamenetel- mien kehittämisessä. Tämän raportin laatimiseen osallistuivat seuraavat laitokset yhteyshenkilöittensä kautta: • Geologian tutkimuskeskus, Hannu Idman, etunimi.sukunimi@gsf. • Ilmatieteen laitos, Juho-Pekka Kaukoranta, etunimi.sukunimi@fmi. • Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Outi Zacheus, etunimi.sukunimi@thl. • Elintarviketurvallisuusvirasto, Hannu Kukkonen, etunimi.sukunini@evira. • Luonnontieteellinen keskusmuseo, Juhani Lokki, etunimi.sukunimi@helsinki. • Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Laura Höijer, etunimi.sukunimi@mtt. • Metsäntutkimuslaitos, Martti Lindgren, etunimi.sukunimi@metla. • Metsähallitus, Heikki Eeronheimo, etunimi.sukunimi@metsa. • Tike - maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, Eero Solehmainen, etunimi.sukunimi @mmmtike. • Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Martti Rask, etunimi.sukunimi@.rktl. , • Säteilyturvakeskus, Raimo Mustonen, etunimi.sukunimi@stuk. • Tilastokeskus, Leo Kolttola, etunimi.sukunimi@tilastokeskus. ja • Suomen ympäristökeskus ja alueelliset ympäristökeskukset 13Suomen ympäristö 11 | 2009 1.4.1 Geologian tutkimuskeskus Hannu Idman Geologian tutkimuskeskus (GTK) on työ- ja elinkeinoministeriön (TM) alainen valta- kunnallinen geologian alan asiantuntijaorganisaatio, joka toimii neljässä yksikössä, jotka ovat Espoossa, Kuopiossa, Rovaniemellä ja Kokkolassa. Vuonna 2007 henki- löstön määrä oli 773. GTK tuottaa ja levittää geologista tietoa, joka edistää maan- kamaran hallittua ja kestävää käyttöä. Se tuottaa perustietoa maankamarasta ja sen ominaisuuksista, etsii, inventoi ja arvioi geologisia raaka-ainevaroja sekä ylläpitää niitä koskevia tiedostoja, tekee luonnonvarojen kestävään käyttöön, maankäytön suunnitteluun ja ympäristön tilan seurantaan liittyviä tutkimuksia, vastaa alansa kansallisesta tietopalvelusta sekä tuottaa asiakkaidensa tarvitsemia palveluja ja toimii aktiivisesti kansainvälisissä projekteissa. Lisäksi se seuraa hankekohtaisesti pohja- vesiä (www.gsf. ). 1.4.2 Ilmatieteen laitos Juho-Pekka Kaukoranta Ilmatieteen laitos (IL) on monialainen palvelu- ja tutkimuslaitos, joka tuottaa tie- toa ilmakehän tilasta yleisen turvallisuuden edistämiseksi sekä elinkeinoelämän ja yleisön tarpeita varten. Hallinnollisesti laitos on liikenne- ja viestintäministeriön alainen. Laitos tutkii ilmakehän rakennetta, sen toimintaa ja ilmiöitä, ilmastoa ja sen muutosta, ilmakehämalleja, otsonia ja uv-säteilyä, avaruutta sekä pohjoista ulottu- vuutta ilmastoasioissa sekä yhteiskunnan ja ilmakehän vuorovaikutuksia (www. fmi. ). Laitoksella on toimipisteitä Helsingissä, Vantaalla, Nurmijärvellä, Jokioisissa, Sodankylässä, Tampereella, Kuopiossa ja Rovaniemellä. Niissä työskenteli vuoden 2007 lopussa 599 työntekijää. 1.4.3 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Outi Zacheus Kansanterveyslaitos (KTL) ja Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskes- kus (Stakes) ovat 1.1.2009 yhdistyneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseksi (THL). Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ympäristöterveyden osasto Kuopiossa jatkaa valtakunnallisena asiantuntijayksikkönä ympäristön kemiallisten, biologisten ja fysikaalisten haittatekijöiden aiheuttamien terveysriskien arvioinnissa. Osasto on yksi Euroopan johtavia asiantuntijalaitoksia ympäristöterveyden alueella. Osaston tärkeimmät toiminta-alueet ovat yhdyskuntailma, vesi, hometalot ja kemikaalit. Ter- veyden ja hyvinvoinnin laitos antaa asiantuntija-apua vesivälitteisten epidemioiden selvitystyössä (www.thl. ). 14 Suomen ympäristö 11 | 2009 1.4.4 Luonnontieteellinen keskusmuseo Juhani Lokki Luonnontieteellinen keskusmuseo (LKTM) on Helsingin yliopiston konsistorin alai- nen erillinen tutkimuslaitos. Se on yksi maamme keskusmuseoista ja sen tehtävä on vaalia alansa kansalliskokoelmia. Kokoelmat, jotka sisältävät kasvi- ja eläintieteellisiä sekä geologisia ja paleontologisia näytteitä koko maailmasta, palvelevat tutkimusta ja valistusta luonnontieteiden alalla sekä erityisesti yliopiston laitosten syventävää ope- tusta. Keskusmuseoon kuuluu uudessa organisaatiossa kolme erillistä tutkimusyksik- köä: Ajoituslaboratorio, Eläinmuseo sekä Kasvitieteellinen puutarha ja kasvimuseo. Geologian museo kuuluu Yleiseen osastoon. Eläinmuseossa tehdään valtakunnallista seurantaa, pääasiassa harrastelijoiden yhteistyönä. Seurantahankkeita ovat mm. lin- nustoseuranta, hyönteiskartoitus, kuolleiden, sairaiden ja vahingoittuneiden eläinten seuranta, fenologiatutkimus, sammakkoeläin- ja matelija-atlas sekä tammen äkämä- kartoitus (Bio- ja ympäristötieteiden laitos). Museon organisaatiouudistuksen myötä seurantoihin liittyviä tehtäviä on koottu Eläinmuseossa toimivalle seurantatiimille, jonka toimintaa koordinoi yli-intendentti (www.fmnh.helsinki. ). 1.4.5 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus Laura Höijer Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT) on maa- ja metsätalousministe- riön alainen maatalous- ja elintarviketutkimusta ja maatalouden ympäristöntutki- musta tekevä laitos, joka tuottaa ja välittää tieteellistä tutkimustietoa sekä kehittää ja siirtää teknologiaa koko maatalous- ja elintarvikesektorille. Sen tutkimusaloja ovat biologia, teknologia ja talous. Tutkimustoiminta on organisoitu tutkimusoh- jelmiin. Ohjelmissa luodaan uutta tietopohjaa sekä kehitetään uusia ratkaisuja ja toimintamalleja luonnonvarojen kestävään käyttöön ja tehokkaiden ja vastuullisten elintarvikeketjujen rakentumiseen. Toimipaikkoja on 14 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. MTT:llä on noin 800 työntekijää, joista tutkijoita ja muita asiantuntijoita on yli 300. MTT tekee tieteellistä yhteistyötä useiden koti- ja ulkomaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat lisäksi maatalous- ja elintarvikealan yritykset, järjestöt ja oppilaitokset sekä viranomaiset niin koti- kuin ulkomailla. (www.mtt. ) 1.4.6 Metsäntutkimuslaitos Martti Lindgren Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) tehtävänä on laitoksesta annetun lain mukaisesti edistää tutkimuksen keinoin metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestä- vää hoitoa ja käyttöä. Metla tuottaa tieteellistä tietoa metsäympäristöstä, metsien eri käyttömuodoista ja metsä- ja puutaloudesta. Tutkimustoiminta on organisoitu ongel- makeskeisiin tutkimusohjelmiin ja tutkimushankkeisiin. Laitoksen tutkimuskeskus-, tutkimusasema- ja tutkimusmetsäverkosto kattaa koko maan. Metlassa oli vuoden 2007 lopussa 702 vakituista työntekijää. Tutkijoita oli 330. Noin puolet henkilöstöstä työskentelee pääkaupunkiseudun yksiköissä ja puolet alueellisissa yksiköissä (www. metla. ). 15Suomen ympäristö 11 | 2009 1.4.7 Metsähallitus Heikki Eeronheimo Metsähallitus (MH) on valtion liikelaitos, jolla on sekä liiketoimintaa että julkisia hallintotehtäviä. MH on maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön tulosohjauksessa ja sen julkisia hallintotehtäviä hoitaa luontopalvelut. Luontopalve- lujen tehtäviin kuuluu mm. suojelu- ja erämaa-alueiden, yleisten vesialueiden sekä valtionmaiden eräasioiden ja retkeilypalvelujen hoito ja valtion mailla esiintyvien lajien suojelu- ja hoitotehtäviä. Tehtäviin liittyen luontopalvelut tekee luontotyyppei- hin ja lajeihin kohdistuvia kartoituksia ja seurantoja. Vuonna 2007 luontopalvelujen työpanos oli 568 henkilötyövuotta. (www.metsa. ). 1.4.8 Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus (Tike) Eero Solehmainen Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus (Tike) on maa- ja metsätalous- ministeriön hallinnonalaan kuuluva itsenäinen virasto, joka on ministeriön tulos- ohjauksessa. Tike toimii maatalouden, maaseudun ja elintarviketalouden tilastovi- ranomaisena ja tiedonhallinnan yhteiskäyttöisten ratkaisujen rakentajana tuottaen tietoa, tietopalveluja ja tietotekniikkapalveluja Se tuottaa asiakkailleen kilpailuky- kyisiä asiantuntija- ja tukipalveluja erityisesti tietohallinnon, tietojärjestelmien sekä tilastojen, tietopalvelun ja rekistereiden alalta. Tike tarjoaa tietohallinnon palvelujaan pääasiassa julkisen sektorin organisaatioille. Tilastoviranomaisroolissa Tike tuottaa virallisia maataloustilastoja. Se laatii tilastoja maaseudusta sekä maa- ja elintarvike- taloudesta mm. maatalouden rakenteesta, tuotannosta ja maataloustuotteiden hin- noista. Tietoa tilastoidaan myös elintarvikkeiden tuotannosta ja kulutuksesta sekä elintarviketeollisuuden käyttämistä maataloustuotteista (www.mmmtike. ). 1.4.9 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Martti Rask Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) kuuluu maa- ja metsätalousministe- riön hallinnonalaan. Sen avaintehtäviä ovat kala- ja riistavarojen arviointi, niiden ennustaminen ja tilastointi, eläinkantojen monimuotoisuuden ylläpito sekä kala-, riis- ta- ja poroelinkeinojen edistäminen. Vesienhoitolain ja vesienhoitoasetuksen nojalla RKTL:n tehtäviin kuuluvat myös EU:n vesipuitedirektiivin mukaiset jokien ja järvien kalastoseurannat ja vesien ekologisen tilan kalastoperusteinen luokittelu. Laitos seu- raa ja tilastoi kala- ja riistakantojen kehitystä ja niihin liittyvää elinkeinotoimintaa ja tuottaa näin tietoa, jonka avulla Suomen luonnonvaraisia kala- ja riistavaroja voidaan hyödyntää kestävän käytön periaatteella sekä ylläpitää luonnon monimuotoisuutta tutkimuksen ja vesiviljelyn avulla. RKTL:n tieteellinen erityisosaaminen on tarpeen mm. kala- ja riistavarojen arvioinnissa sekä kalaistutusten vaikuttavuuden, riistan elinympäristöjen ja porolaidunten tutkimuksessa. Alan kotimaisten ja kansainvälisten tutkimusyhteisöjen kanssa laitos tekee tiivistä yhteistyötä osallistumalla mm. EU:n tutkimusprojekteihin. Tutkimuslaitoksen toimipaikkaverkosto kattaa koko maan. Vakituisen henkilöstön määrä on noin 300 henkilötyövuotta. (www.rktl. ). 16 Suomen ympäristö 11 | 2009 1.4.10 Säteilyturvakeskus Raimo Mustonen Säteilyturvakeskus (STUK) on turvallisuusviranomainen, joka asettaa säteilyn ja ydinenergian käytön turvallisuutta koskevat vaatimukset ja valvoo niiden noudat- tamista. STUK on myös asiantuntijalaitos, joka tutkii säteilyä ja sen vaikutuksia, arvioi säteilyriskejä sekä valvoo yhteisen elinympäristömme säteilyturvallisuutta. Henkilöstön määrä on 340 (www.stuk. ). 1.4.11 Tilastokeskus Leo Kolttola Tilastokeskus yhdistää kootut perustiedot ja asiantuntemuksen tilastoiksi ja tieto- palveluiksi kansalaisten, julkishallinnon, elinkeinoelämän, kansainvälisten organi- saatioiden ja tutkimustoiminnan tarpeita varten, toimii julkisen alan tilastotoimen kehittäjänä, kansakunnan muistina ja aktiivisena tiedon levittäjänä. Tilastokeskus on hallinnollisesti valtiovarainministeriön alainen virasto vastaten itsenäisesti toi- minnastaan, palveluistaan ja tilastoistaan. Henkilöstömäärä on runsaat 1 000, josta 200 on tilastohaastattelijoita. Helsingin päätoimipaikan lisäksi Tilastokeskuksella on aluepalvelutoimistot Turussa, Tampereella, Seinäjoella ja Oulussa. Tilastokeskuksen toiminta-ajatuksena on yhdistää tietoaineistot ja asiantuntemus tilastoiksi ja tietopalveluiksi yhteiskunnan tarpeisiin, edistää tilastojen käyttöä ja ke- hittää kansallista tilastotointa. Sen tehtävänä on mm. laatia yhteiskuntaoloja koskevia tilastoja ja selvityksiä, kerätä ja ylläpitää yhteiskuntaa kuvaavia tietoaineistoja, hoitaa tietopalvelua ja edistää tilastotiedon käyttöä, kehittää tilastomenetelmiä ja tehdä ti- lastojen kehittämistä palvelevaa tutkimustyötä, huolehtia valtion tilastotoimen ylei- sestä kehittämisestä yhteistyössä muiden valtion viranomaisten kanssa, koordinoida kansallista tilastotointa sekä osallistua Suomen kansainväliseen tilastoyhteistyöhön ja koordinoida sitä. Ympäristö ja energia -vastuualueelle kuuluvat Tilastokeskuksessa energiatilastot, ympäristötilastot ja ympäristötilinpito (www.stat. ). Kasvihuonekaasujen seuranta ja raportointi kuuluvat Kasvihuonekaasujen inventaario-vastuualueelle. 1.4.12 Elintarviketurvallisuusvirasto Hannu Kukkonen Elintarviketurvallisuusvirasto Evira tutkii ja valvoo elintarvikkeiden sekä maa- ja metsätalouden tuotantopanosten laatua ja turvallisuutta, eläinten terveyttä ja hyvin- vointia sekä kasvinterveyttä. Eviran toiminnan päämääränä on varmistaa elintarvik- keiden turvallisuus, edistää eläinten terveyttä ja hyvinvointia, huolehtia kasvin- ja eläintuotannon edellytyksistä sekä kasvinterveydestä. Evirassa työskentelee noin 750 asiantuntijaa, joista 500 Helsingissä ja 250 alueellisissa toimipaikoissa. Kasvintarkastuksen tehtävänä on karanteenituhoojien leviämisen estäminen sekä taimiaineiston laadun ja terveyden valvonta. Toiminta perustuu kansallisiin kasvin- terveys- ja taimiaineistolainsäädäntöihin, joilla EU:n vastaavat säädökset on pantu täytäntöön. Toiminnasta vastaa Eviran kasvinterveysyksikkö. Kasvintarkastustoi- mintaan kuuluvat tarkastukset viljelmillä ja muilla tuotantopaikoilla, kasvien ja kas- 17Suomen ympäristö 11 | 2009 vituotteiden markkinavalvonta EU:n sisä-markkinoilla, maahantuotavien ja maasta vietävien kasvierien tarkastukset sekä kasvinterveystodistusten myöntäminen vientiä varten. Tarkastuksilla valvotaan kasvintuhoojien esiintymistä, taimiaineiston laatua ja merkintöjen kuten kasvipassin käyttöä. Tarkastuksia tekevät Eviran ja TE- keskus- ten kasvintarkastajat sekä tulli. Tarkastusten kohdentamiseksi on tiettyjä kasveja ja kasvituotteita ammattimaisesti tuottavien, markkinoivien, maahantuovien tai maasta vievien toimijoiden rekisteröidyttävä Eviran kasvinsuojelu- ja/tai taimiaineistorekis- teriin (www.evira. ). 1.4.13 Suomen ympäristökeskus ja alueelliset ympäristökeskukset Jorma Niemi Suomen ympäristökeskus (SYKE) on laaja-alainen ympäristöalan tutkimus- ja asian- tuntijalaitos, joka harjoittaa tutkimus- ja kehittämistoimintaa, tuottaa asiantuntijapal- veluja, tekee viranomaistehtäviä ja ylläpitää ympäristön seuranta- ja tietojärjestelmiä. Se huolehtii myös eräistä valtakunnallisista viranomaistehtävistä. Sen asiakkaita ja kumppaneita ovat ministeriöt, kunnat, alueelliset ympäristö-keskukset, yritykset, yh- teisöt ja kansalaiset. SYKE tekee yhteistyötä kansallisten ja kansainvälisten tutkimus- laitosten ja yliopistojen kanssa sekä harjoittaa kansainvälistä konsulttitoimintaa. SYKE tekee ympäristökysymyksiin keskittyvää tutkimusta ja seurantaa laajalla- alaisesti. Se tuottaa tietoa ympäristöstä, ympäristön tilan kehityksestä ja siihen vaikut- tavista tekijöistä, arvioi vaihtoehtoisia kehityssuuntia sekä kehittää ratkaisuja kestävän kehityksen edistämiseksi. SYKE kokoaa, muokkaa ja välittää ympäristötietoa ja huo- lehtii EU-lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten edellyttämistä ympäristöalan raportointitehtävistä. Lisäksi se hoitaa myös vesivarojen hoitoon ja käyttöön liittyviä tehtäviä. SYKEssä työskenteli vuoden 2007 lopussa 623 henkilöä, kokonaistyöpanok- sen ollessa 575 htv. (www.ymparisto. ) Alueelliset ympäristökeskukset (13 kpl) ovat tärkeimpiä aluehallinnon ympäris- töviranomaisia, joiden toimivalta ulottuu laajalti ympäristölainsäädännön alueelle painottuen lupa-asioihin, laillisuusvalvontaan ja yleisen ympäristöedun valvontaan. Ympäristökeskukset ohjaavat kuntien alueiden käytön suunnittelua ja rakennustoimen järjestämistä. Ne valvovat, että kaavoituksessa, rakentamisessa ja muussa alueiden käytössä otetaan huomioon valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, muut alueiden käyttöä ja rakentamista koskevat tavoitteet sekä kaavoitusasioiden ja rakennustoimen hoitoa koskevat säännökset. Lisäksi ne huolehtivat toimialueellaan ympäristönsuoje- lusta, luonnonsuojelusta ja kulttuuriympäristön hoidosta sekä vesivarojen käytöstä ja hoidosta sekä ympäristöhallinnosta annetun lain mukaisista tehtävistään. Henkilöstön määrä oli vuoden 2007 lopussa 1791 henkilöä. Aluehallintoa ollaan uudistamassa. Uudistus koskee myös alueellisia ympäristökeskuksia (www.ymparisto. ). Suomen ympäristökeskuksen ja aluekeskusten rooli seurannassa. Ympäris- töhallinnolla on yksi yhteinen seurantaohjelma, jota SYKE koordinoi. Alueelliset ympäristökeskukset hoitavat seurantaohjelman mukaisen näytteenoton. Näytteet analysoidaan osaksi alueellisissa ympäristökeskuksissa, osaksi SYKEn laboratoriossa ja osaksi ne tilataan hallinnon ulkopuolelta. Lisäksi ympäristökeskukset huolehtivat vesistöjen velvoitetarkkailujen toteutumisesta. Ympäristöhallinto seuraa tyypillisesti mm. veden määrää ja laatua, veden ottoa, rehevöitymistä, biologista monimuotoi- suutta ja ympäristömyrkkyjä (Liitteet 1 ja 2). 18 Suomen ympäristö 11 | 2009 1.4.14 Yhteenveto laitosten seurannoista Jorma Niemi Laajasti tarkasteltuna maassamme seurataan ilmakehää, maaperää, maalla eläviä kas- veja ja eliöitä sekä vesiä. Ympäristöhallinto (www.ymparisto. ) seuraa näitä kaikkia jollakin tasolla. Muut laitokset seuraavat osaa näistä omilla alueillaan ja lisäksi mm. asumista, rakentamista, jätteitä, elintarvikkeiden laatua sekä eläintauteja. (Taulukko 1). Monia seurantoja tehdään yhteistyössä eri laitosten kesken. Taulukko 1. Laitosten suuntautuminen ympäristön seurannan osa-alueille. Ympäristön seurannan osa-alue Laitos Ilmakehä Maaperä Maaekosysteemi Vesiekosysteemi Muu Elintarviketurvalli- suusvirasto (EVIRA) Kasvin- tuotanto Geologian tutkimuskeskus Maaperä Suot Pohjavedet, sedimentit Ilmatieteen laitos Ilman laatu, sadanta, laskeuma Laskeuma Terveyden ja hyvinvoinin laitos Juoma- ja uimavedet Luonnontieteellinen keskusmuseo Eräät selkärankaiset ja selkärangattomat eläimet, putkilokasvit Sammakkoeläimet, jokihelmisimpukka Fenologia Maa- ja elintarvike- talouden tutkimus- keskus Maatalouden päästöt ilmaan Viljelymaat, kevätviljapel- tojen rikkakasvit, kasvin- tuhoojat Metsäntutkimuslaitos Maaperä Metsät, suot, marja- ja sienisato Fenologia Metsähallitus Eräät uhanalaiset lajit, metsät, suot, perinne- biotoopit Riista- ja kalatalou- den tutkimuslaitos Riistalinnut ja -nisäkkäät, elinympäristö, porolai- tumet Kalat, hylkeet, vesilinnut Suomen ympäristö- keskus ja aluelliset ympäristökeskukset Päästöt ilmaan, laskeuma Maaperä Metsät, suot, viljelymaat, kasvillisuus, hyönteiset, linnut, uhanalaiset lajit Pohja-, pinta- ja merivedet, jätevedet, linnut, kasviplankton, pohjaeläimet, makrofyytit Jätteet, jätehuolto- laitokset Säteilyturvakeskus Säteily Maaperä Säteily Säteily Tilastokeskus Päästöt ilmaan, laskeuma Asuminen, rakentaminen, jätteet Maa- ja metsätalous- ministeriön tieto- palvelukeskus (Tike) Tilastot (maaseutu, maa- ja elintarviketalous, maatalouden rakenne ja tuotanto) 19Suomen ympäristö 11 | 2009 1.5 Seurantatietojen laadunvarmistus Eeva Hartikainen, Anneli Joutti Ympäristönsuojelulaissa on säännös (108 §), jonka mukaan viranomaiselle toimitetta- vat mittaukset, testaukset, selvitykset ja tutkimukset on tehtävä pätevästi, luotettavas- ti ja tarkoituksenmukaisin menetelmin. Pätevyyden osoittaminen perustuu yleisesti analyysi- tai näytteenottomenetelmien akkreditointiin ja/tai näytteenottajien serti - ointiin. Akkreditointi on kuitenkin Suomessa vapaaehtoista joskin laajasti käytettyä. Akkreditointistandardi kattaa mm. johtamisen, koulutuksen, laadunohjausmenettelyt ja vertailumittauksiin osallistumisen. On suositeltavaa, että seurantamenetelmien laadunvarmennus osoitetaan akkreditoinnilla. Näytteenotossa suositellaan vaihto- ehtoisesti käytettäväksi näytteenottajien henkilöserti ointia. Luotettavia ympäristön tilan seurannan tuloksia saadaan vertailukelpoisilla ja kansallisesti/kansainvälisesti hyväksytyillä menetelmillä. Ensisijaisesti suositellaan käytettäväksi standardisoituja menetelmiä, mikäli niitä on käytettävissä (Liite 3). Tulosten on oltava edustavia sekä luotettavia ja niitä on voitava vertailla aikaisempiin tuloksiin. Analyysimenetelmien kehittämismahdollisuudet ja uuden laiteteknologian käyttöönotto, mitkä mahdollistavat tarkempien mittausten suorittamisen, tulee ottaa huomioon ja hyödyntää. Jos menetelmää muutetaan, sen vertaaminen aikaisemmin käytettyyn menetelmään tulee tehdä perusteellisesti. Vertailun tulosten tulee olla seurannoista raportoivien tutkijoiden käytettävissä. SYKEn yhteydessä toimii ympäristönäytteenottajien henkilöserti ointijärjestelmä (www.ymparisto. ) Palvelut ja tuotteet > Asiantuntijapalvelut > Näytteenottajien serti ointi). Syksyllä 2008 serti oituja näytteenottajia oli noin 500. Järjestelmän toimintaa ohjaa serti oin- tilautakunta. Todistukset myöntää serti ointielin. Yhteyshenkilöt Suomen ympäristökeskuksessa: Eeva Hartikainen ja Anneli Joutti, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. . 1.6 Kansainväliset velvoitteet Tapani Säynätkari Osa seurannoista perustuu kansainvälisiin velvoitteisiin tai muihin sopimuksiin. Näistä keskeisimmän osan muodostavat EU:n direktiivit ja kansainväliset sopimukset sekä neuvoston päätökset, joista tärkeimpiä esitetään Liitteessä 4. Vesipolitiikan puitedirektiivi on näistä vesistöseurantojen kannalta ehkä tärkein. Sen vaatimukset on otettu huomioon ympäristöhallinnon seurantaohjelmissa (sisä- vedet, rannikkovedet ja haitalliset aineet). Ilman epäpuhtauksien tiedot raportoidaan ilmastosopimukselle ja kaukokulkeutumissopimukselle sekä EU-direktiivien mu- kaisesti komissiolle. Eurooppalaisen luonnon suojelua ja sen seurantaa ohjaavista direktiiveistä tärkeimpiä ovat luonto- ja lintudirektiivi. Euroopan ympäristökeskuk- selle (EEA, European Environment Agency) toimitetaan säädöspohjaista raportoin- tia täydentävää tietoa EEA:n jäsenyyden perusteella. Itämeren suojelukomission (HELCOM) kautta osallistutaan Itämeren seurantayhteisyöhön ja sen kehittämiseen. Meristrategiadirektiivi asettaa velvoitteita meriseurannoille. Venäjän, Baltian maiden sekä Keski- ja Itä-Euroopan maiden kanssa tehdään yh- teistyötä päästöjen ja kaukokulkeumien vähentämiseksi. Ympäristöhallinto on mu- 20 Suomen ympäristö 11 | 2009 kana koordinoimassa jo olemassa olevan alueellisen ympäristötiedon keräämistä lähialueilta ja sen raportoimista. Lisäksi osallistutaan lähialueiden seurantajärjestel- mien kehittämiseen, tiedon arviointiin ja raportointiin sekä kehitetään tähän liittyvää laadunvarmistusta. Yhteystiedot: Tapani Säynätkari, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Linkkejä: Vesipolitiikan puitedirektiivi: www.ymparisto. /default. asp?contentid=93086&lan=FI. Kasvihuonekaasuinventaario: www.stat. /tup/khkinv/index.html Kaukokulkeutumissopimuksen päästöraportointi: www.ymparisto. /default.asp?node=12397&lan= Lintudirektiivi ja luontodirektiivi: www.ymparisto. /default.asp?contentid=854& Itämeren suojelukomissio (HELCOM, www.helcom. Euroopan ympäristökeskus (EEA, www.eea.europa.eu 21Suomen ympäristö 11 | 2009 2 Luonnonvarojen seuranta 2.1 Vesi 2.1.1 Hydrologiset seurannat Johanna Korhonen Hydrologisen kierron seuranta jaetaan hydrometeorologiseen seurantaan, vesistöseu- rantaan ja hydrogeologiseen seurantaan, joka on laajempi kokonaisuus ja esitellään kohdassa 2.1.2. Hydrometeorologinen seuranta. Kokonaisuus käsittää kolme ohjelmaa: aluesa- danta, lumen vesiarvo ja haihdunta. Sadeasemien verkko on Ilmatieteen laitoksen ylläpitämä ja sen laajuus oli vuoden 2008 lopussa noin 310 asemaa. SYKE saa päivit- täin sadehavaintoja, mallintaa sadannan alueellisen jakautumisen ja laskee aluesa- dannan kaikille vesistöalueille. Ympäristöhallinto ylläpitää 160 lumilinjan verkkoa, joilla mitataan lumen vesiarvon vaihteluja ja lumen syvyyttä maastoltaan edustavilla linjoilla. Myös lumen vesiarvon kehittyminen lasketaan vesistöalueille päivittäin operatiivisilla malleilla. Potentiaalista haihduntaa mitataan standardisoidulla Class A– astialla. Haihdunnan mittauksia (paikkoja vuoden 2009 alussa 17) supistetaan ohjelmakaudella. Vesistöseuranta. Vesistöseuranta jakautuu neljään ohjelmaan, jotka ovat veden- korkeuden, virtaaman, jääolojen ja veden lämpötilan seuranta. Vedenkorkeuden havaintoverkko kattaa noin 400 asemaa ja virtaamaa mitataan noin 300 kohtees- sa. Vedenkorkeusasemien automatisointi on jo edennyt melko pitkälle: noin 50 % havaintopaikoista perustuu automaattisiin asemiin, joista mittaustiedot kerätään vähintään päivittäin. Jään paksuutta (65 asemaa), jäätymis- ja jäänlähtötietoja (rekis- terissä 70 jatkuvaa paikkaa) ja veden lämpötilaa (50 kohdetta) mittaavat asemat ovat ympäristöhallinnon ylläpitämiä. Suurin osa jäänpaksuuden ja pintaveden lämpötilan havainnoista saadaan lähes reaaliaikaisesti. Hydrometeorologisen ja vesistöseurannan päätavoitteet ovat operatiivinen pal- velu sekä pitkäaikaisen tiedon tuottaminen Suomen vesivaroista. Operatiiviseen palveluun kuuluu reaaliaikaisen tai miltei reaaliaikaisen tiedon toimittaminen ve- sistöjen käytön ja vesistöennusteiden tarpeisiin, datan päivittäinen toimittaminen havaintoaineistojen käyttäjille sekä tietokantojen reaaliaikainen päivitys. Hydrologi- sen seurannan aineistot ovat keskeistä tietoa tutkittaessa vesivarojen ajallisia ja alu- eellisia vaihteluita ja niiden syitä sekä arvioitaessa ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja niihin sopeutumista. Hydrologisia havaintoaineistoja käytetään myös hydrolo- gisten prosessien tutkimukseen sekä muiden vesiensuojelun ja vesivarojen käytön ja hoidon tehtävien tukemiseen. Hydrologisia havaintoja julkaistaan laajasti mm. 22 Suomen ympäristö 11 | 2009 ympäristöhallinnon päivittyvillä verkkosivuilla sekä hydrologisissa vuosikirjoissa. Vesitilannekatsaus ja -tiedote julkaistaan kuukausittain sekä muita tiedotteita aina kun siihen on tarvetta. Hydrologiseen seurantaohjelmaan on yhdistetty ns. valtakunnalliset asemat ja alueellisten ympäristökeskusten asemat, kun ne tätä ennen muodostivat erilliset ohjelmat. Vesistöseurannan ohjelmaan kuuluu myös paljon hallinnon ulkopuolisten toimijoiden lähettämää tietoa, joka tallennetaan hydrologisiin tietokantoihin ja tieto- järjestelmiin. Seurantojen hoito tehdään ympäristöhallinnossa tiiviissä yhteistyössä SYKEn ja alueellisten ympäristökeskusten kesken. SYKEn vastuulla on erityisesti tietojärjestelmien ylläpito ja kehittäminen. Alueelliset ympäristökeskukset vastaa- vat puolestaan havaintoasemien ylläpidosta sekä havaitsijoiden rekrytoinnista ja koulutuksesta. Erityisesti kenttätyöhön ja mittauksiin painottuva hydrologisen havainnoinnin ohjeistus on koottu ympäristöhallinnon sisäisillä verkkosivuilla (SYKE) olevaan laa- tujärjestelmään (Toiminta ja tulokset > Laatu > Tutkimukset, seuranta ja selvitykset > Hydrologisen havainnoinnin laatujärjestelmä). Tietoja hydrologisesta seurannasta on koottu monipuolisesti internet-osoitteeseen: www.ymparisto. > Ympäristön tila > Pintavedet > Hydrologia ja vesivarat Yhteyshenkilö: Johanna Korhonen, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaih- de), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 2.1.2 Hydrogeologiset seurannat Risto Mäkinen, Mirjam Orvomaa, Juhani Gustafsson Perusseuranta. Yhdennetty valtakunnallinen pohjavesiseurantaverkko tuottaa sekä geohydrologista perustietoa pohjaveden pinnankorkeuden vaihteluista, laadusta ja muodostumisesta luonnontilaisilta alueilta, jotka edustavat erilaisia ilmasto-, maas- to- ja maaperäoloja sekä lisäksi tietoa geologisten ja hydrogeologisten tekijöiden sekä ihmisen toiminnan vaikutuksista pohjaveden laatuun ja määrään. Lisäksi valtakun- nallisilla seuranta-asemilla seurataan maankosteutta, roudan syvyyttä, lumipeitteen paksuutta ja suotautuvan veden määrää. Pohjaveden laatua seurataan pääsääntöisesti 2-4 kertaa vuodessa otettavin näyt- tein lähteistä, kaivoista ja havaintoputkista. Pohjaveden pinnankorkeutta mitataan hydrogeologiseen seurantaan kuuluvista kohteista kullekin asemalle sijoitetuista havaintoputkista kaksi kertaa kuussa. Muista seurantakohteista mitataan pohjaveden pinnankorkeus näytteenoton yhteydessä. Routa-asemilla mitataan luonnontilaisen roudan syvyyttä, roudan sulamista pinnasta sekä lumen syvyyttä aukealla, metsässä ja suolla. Asemat edustavat erilaisia ilmasto-oloja erilaisissa maaperäolosuhteissa. Mittaukset tehdään kunkin kuukauden 6., 16. ja 26. päivänä talvikauden aikana. Tarkempi kuvaus seurantapaikoista ja niiden havaintotuloksia löytyy ympäristö- hallinnon pohjavesitietojärjestelmästä (POVET). Liitteessä 1 eritellään yksittäisten seurantojen havaintopaikkojen lukumäärät ja näytteenottotiheydet. Maa- ja metsätalouden hajakuormitusseuranta. Seurantaverkkoon on tarkoitus sisällyttää maa- ja metsätalouden hajakuormituksen pohjavesivaikutuksien kuvaavia alueita. Seurannan järjestämistä varten alueelliset ympäristökeskukset ovat olemassa olevien pohjaveden laatutietojen ja asiantuntija-arvion perusteella valinneet alusta- vasti noin 60 näytteenottopaikkaa, joista vuosien 2007 ja 2008 aikana otettujen näyt- teiden perusteella valitaan paikat pitkäaikaiseen seurantaan. Havaintopaikat ovat olemassa olevia kaivoja, havaintoputkia tai lähteitä. Pohjavesikohteissa seurannan 23Suomen ympäristö 11 | 2009 pääpaino on ravinteiden sekä torjunta-aineiden seurannassa. Seuranta tulee olemaan osa vesienhoitolain mukaista seurantaa. Tiesuolauksen pohjavesivaikutusten seuranta. Tiehallinnon tiepiirit seuraavat liukkaudentorjunnan vaikutusta pohjaveden erillisen seurantaohjelman mukaisesti. Seurantaohjelmassa on noin 50 erityisseurantapaikkaa ja noin 150 harvemmin seu- rattavaa havaintopaikkaa. Erityisseurantapaikkojen osalta pohjavedestä määritetään lisäksi erikseen sovitun mukaisesti muita pohjaveden laatumuuttujia. Osa seuranta- paikoista on liitetty osaksi vesienhoitolain mukaista seurantaohjelmaa. Vesienhoitolain mukainen pohjavesien seurantaohjelma. Alueelliset ympäris- tökeskukset ovat laatineet vesienhoidon järjestämisestä annetun lain ja asetuksen mukaisen pohjaveden seurantaohjelman. Seurantaohjelman tavoitteena on saada kattavasti luotettavaa tietoa sekä pohjaveden pinnankorkeudesta että laadusta ja niiden luontaisista tai ihmistoiminnan niihin aiheuttamista lyhyen ja pitkän aikavälin vaiteluista. Seurannan tuloksia käytetään pohjaveden luokitteluun ja mahdollisten tarvittavien toimenpiteiden suunnitteluun ja niiden vaikutusten seuraamiseksi. Oh- jelma on koottu olemassa olevista seurannoista joihin kuuluu myös ympäristöhal- linnon pohjavedenseuranta-asemien seurannat. Ohjelmaan tullaan liittämään myös maa- ja metsätalouden hajakuormitusseurannan kohteet. Lisäksi seurantaohjelmaan on liitetty toiminnanharjoittajien lupiin liittyviä pohjavesitarkkailuja ja toiminnan- harjoittajien vapaaehtoisia pohjavesiseurantoja. Ympäristö- ja maa-aineslupiin liittyy myös pohjaveden seurantavelvoitteita. Tie- dot näiden seurantojen tuloksista toimitetaan valvontaviranomaiselle ja alueellisille ympäristökeskuksille. Yhteyshenkilöt Suomen ympäristökeskuksessa, puh. 020 610 123 (vaihde): Risto Mäkinen, sähköposti: etunimi.p.sukunimi@ymparisto. Mirjam Orvomaa ja Juhani Gustafsson, sähköpostit: etunimi.sukunimi@ymparisto. . 2.1.3 Hydrologiset mallit Bertel Vehviläinen Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämä Vesistömallijärjestelmä kattaa koko Suo- men. Sen avulla seurataan vesistöjen hydrologista tilaa ja vesistöjen ravinnekuor- mitusta reaaliajassa laskennallisesti ja tehdään vesistön tulva-, vedenkorkeus- ja virtaamaennusteita. Järjestelmä on liitetty Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämän Hertta-tietojärjestelmän HYDRO- tietokantaan, josta reaaliaikaiset hydrologiset ha- vainnot saadaan laskentajärjestelmän käyttöön. Reaaliaikaisessa laskennassa ja tul- vaennusteissa tarvittavat säähavainnot ja sääennusteet toimittaa Ilmatieteen laitos. Vedenkorkeus- ja virtaamalaskentaa sekä ennusteita tehdään yli 300 vedenkorkeuden ja virtaaman havaintopisteeseen useita kertoja päivässä. Vesistömallijärjestelmän tuloksia voi parhaiten seurata internetin (www.ymparisto.  /vesistoennusteet) kautta kuvina ja karttoina. Osa ennusteista on saatavilla myös taulukkoina ja aikasarjoina. Virtaama ja 20 muuta hydrologista suuretta lasketaan n. 5000 vesistöaluejaon kolmannen jakovaiheen osa-alueille. Laskentatulokset saa- daan käyttöön Vesistömallijärjestelmän käyttöliittymän tai Hertta- tietojärjestelmän kautta. Vesistömallijärjestelmän laskenta- ja ennusteajot on automatisoitu alkaen havaintotiedon keräämisestä aina reaaliaikaisten hydrologisten karttojen piirtoon ja ennusteiden jakeluun asti. Yhteyshenkilö: Bertel Vehviläinen, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaih- de), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 24 Suomen ympäristö 11 | 2009 2.1.4 Pienten hydrologisten alueiden seuranta Jarmo Linjama Havaintotoiminta ns. pienillä valuma-alueilla (0,07_122 km2) tuottaa tietoa veden kiertokulun komponenteista valuma-alueen mittakaavassa. Alueilta purkautuva vesimäärä rekisteröidään mittapadoilla jatkuvasti ja sadannan määrä mitataan vuo- rokausittain. Lisäksi alueilla tehdään lumi- ja routahavaintoja. Vuosina 2009_2012 mittapatohavaintojen (vedenkorkeus, sadanta, lämpötila, vedenlaatukomponentit) automatisointia uudemmalla tekniikalla jatketaan. Nyt lähes puolet mittapadoista on automatisoitu paineantureilla. Vuonna 2009 toiminnassa on 35 järvetöntä mittapato- aluetta. Alueiden fysiogra sia tekijöitä on taannoin kartoitettu maastotutkimuksin. Neljällätoista alueella mitataan myös vedenlaatua hajakuormituksen selvittämiseksi, mistä tarkemmin tämän raportin kohdassa 3.4. Alueiden hydrologisia havaintoja käy- tetään mallien kehittelyssä, maankäytön muutosten selvityksissä, hajakuormituslas- kelmissa ja valuma-alueprosessien tutkimuksissa. Niitä käytetään myös vertailutie- toina alueille, joilta suorat mittaukset puuttuvat. Yli 45 vuoden pituisia, yhtäjaksoisia havaintosarjoja on olemassa 26 nykyiseen verkostoon kuuluvalta alueelta ja niistäkin peräti 21 yltää 50 vuoden aikasarjaan. Osa pienten alueiden verkoista kuuluu kansainvälisiin FRIEND (Flow Regimes from International Experimental and Network Data) ja ERB (European Network of Representative and Experimental Basins) sekä EEA:n EIONET-seurantoihin. Pienten valuma-alueiden kehittämistä ja tulevaisuutta on 2000-luvulla selvitet- ty kolmen eri työryhmän voimin. Tavoitteena pidetty havaintoaineiston entistäkin laajempi hyödyntäminen sekä tutkimusten poikkitieteellisyys ovat toteutumassa. Asemien automatisointi tuo selvää kustannussäästöä. Vehmaalle on perustettu uusi maatalousvaltainen valuma-alue, joka keskittyy erityisesti karjatalouden aiheuttaman hajakuormitukseen vesistössä. TKK:lla on perustettuna kolme uutta taajamavaluma- aluetta, joiden puitteissa yhteistyöstä on sovittu. Yhteyshenkilöt Suomen ympäristökeskuksessa: Jarmo Linjama ja Jukka Järvinen (hydrologia) sekä Seppo Rekolainen ja Kirsti Granlund (hajakuormitus), puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 2.2 Ilma Juho-Pekka Kaukoranta 2.2.1 Säähavaintoasemat Ilmatieteen laitoksen toiminnan katsotaan alkaneen vuonna 1838, jolloin Helsingin yliopiston yhteyteen perustettiin magneettinen observatorio. Observatoriolle annet- tiin tehtäväksi perustaa Suomeen myös säähavaintoverkosto. Ensimmäinen katsaus Suomen ilmastoon julkaistiin jo 1840-luvulla. Ilmatieteen laitoksella on yhteensä 188 kpl sääasemaa ja näiden lisäksi 153 pelkäs- tään sademäärää sekä lumensyvyyttä mittaavaa sadeasemaa. Sään seuranta pysyi jokseenkin samanlaisena aina 1980-luvulle asti: havainnontekijä luki mittarit ja teki muut säähavainnot aina samoina kellonaikoina, 3-8 kertaa vuorokaudessa. Havainto- menetelmien, tietokoneiden ja tietoliikenneyhteyksien kehityksen myötä säähavain- 25Suomen ympäristö 11 | 2009 toverkosto on pääosin automatisoitu. Tällä hetkellä Ilmatieteen laitos tuottaa kaikista havainnoista yli 95 % automaattisin mittalaittein. Ilmatieteen laitoksen lisäksi säähavaintoja tuottavat myös muut laitokset (esim. Finavia ja Tiehallinto) tai viranomaiset (esim. kunnat) ilmanlaatumittaustensa tai muun tutkimustoimintansa yhteydessä. 2.2.2 Säähavainnot Kaikilla Ilmatieteen laitoksen sääasemilla tehtäviä perusmittauksia ovat ilman läm- pötila ja suhteellinen kosteus; niitä mitataan kaikilla 188 asemalla. Tuulen suuntaa ja nopeutta mitataan 157 asemalla, ilmanpainetta 140 asemalla, pilvisyyttä 63 ase- malla ja, näkyvyyttä 69 asemalla. Havaintojen ajallinen tiheys sekä reaaliaikaisuus ovat automatisoinnin seurauksena lisääntyneet, lähes kaikki sääasemat viestittävät havaintonsa 10 minuutin välein. Sadeasemaverkosto on vielä pääosin manuaalinen ja niiltä saadaan sademäärä ja lumensyvyys vain kerran vuorokaudessa, kello 06 UTC. Lisäksi 70 automaattisella sääasemalla mitataan lumensyvyyttä ja sademäärää reaaliaikaisesti, jolloin saadaan laskettua myös sateen intensiteetti. Kaikkiaan yli 200 asemalla mitataan sademäärää. Joillakin asemilla seurataan lisäksi auringonpaisteen kestoa sekä auringon suoraa ja epäsuoraa säteilyä sekä maaperän lämpötilaa. Jokioisten ja Sodankylän observatorioissa seurataan myös yläilmakehän ominai- suuksia tekemällä kaksi kertaa vuorokaudessa luotauksia säähavaintopallolla, joka nousee 20_30 km:n korkeuteen. Muutamalla mastoasemalla mitataan lämpötilan, kosteuden ja tuulen vertikaali- pro ileja maanpinnalta 200-300 metrin korkeudelle asti. Edellä mainittujen meteorologisten havaintojen lisäksi Ilmatieteen laitos tuottaa ilmanlaadun ja maapallon magneettisen kentän mittauksia. Yhteyshenkilö: Juho-Pekka Kaukoranta, Ilmatieteen laitos, www.fmi. , puh. 09 1929 5748, sähköposti: etunimi.sukunimi@fmi. 2.3 Maa 2.3.1 Valtakunnan metsien inventointi Kari T. Korhonen, Erkki Tomppo Valtakunnan metsien inventointi (VMI) on metsien ja metsävarojen seurantajär- jestelmä, joka tuottaa valtakunnallista, luotettavaa, toistuvaa tietoa metsävaroista puuston määrästä, kasvusta ja laadusta, maankäyttömuodoista ja metsien omistus- suhteista, metsien terveydentilasta, metsissä tehdyistä toimenpiteistä ja metsänhoi- totöiden tarpeista sekä metsien monimuotoisuudesta. VMI on keskeinen tietolähde myös YK:n ilmastosopimuksen mukaisessa maankäytön ja maankäytön muutoksia koskevassa metsien kasvihuonekaasujen raportoinnissa. Ensimmäinen tilastolliseen otantaan perustuva valtakunnan metsävarojen inventointi tehtiin jo 1920-luvulla, jon- ka jälkeen inventoinnit ovat toistuneet noin 10 vuoden välein. Tuoreimman, VMI10:n, maastomittaukset tehtiin 2004-2008. VMI perustuu tilastolliseen otantaan. Otosyksikköinä ovat maastossa mitatut koe- alat. Esimerkiksi VMI9:ssä mitattiin yli 70 000 koealaa metsätalousmaalla. Kultakin 26 Suomen ympäristö 11 | 2009 koealalta mitattiin tai arvioitiin yli 150 metsikköä ja kasvupaikkaa kuvaavaa tun- nusta sekä mitattiin noin puoli miljoonaa lukupuuta. Joka seitsemäs luettu puu oli koepuu, joista mitattiin tai arvioitiin mm. pituus, ikä, kasvu, puutavaralajien osuudet ja tuhot. VMI:n otannassa käytettävää menetelmää on vaihdettu inventointikierrosten vä- lissä. Ensimmäiset inventoinnit perustuivat linja-arviointiin ja linjoille sijoitettujen koealojen mittaukseen. 1960-luvulta lähtien koealat on sijoitettu ryppäisiin ja inven- tointi on edennyt alueittain. Vuonna 2004 aloitetussa VMI10:ssä otantajärjestelmää muutettiin siten, että koealoja mitataan joka vuosi koko maasta ja koko otos mitattiin viidessä vuodessa. Muutetun otantajärjestelmän ansiosta tulokset ovat koko maassa samalta ajankohdalta. VMI:n koealat ovat perinteisesti olleet kertakoealoja eli koealat on kullakin inven- tointikerralla perustettu eri paikkaan. Metsissä tapahtuvien muutosten seurannan tehostamiseksi VMI9:ssä noin viidesosa koealoista perustettiin pysyviksi koealoiksi, jotka on mitattu uudelleen VMI10:n aikana. Monilähdeinventointi. Otannan periaatteiden mukaisesti VMI:n tulokset ovat luotettavia vain suuralueille eli alueille, joilta on mitattu riittävän paljon koealoja. Pie- nalueiden tulosten luotettavuuden parantamiseksi on 1990-luvulta lähtien käytetty maastokoealojen lisäksi satelliittikuvia (pääasiassa Landsat TM) numeerisia kartta- tietoja esimerkiksi numeerisia peruskarttoja ja korkeusmallia. Monilähdeinventointi tuottaa metsävaratiedot kunnittain ja tilauksesta mielivaltaisen kokoisille alueille, esimerkiksi metsätiloille sekä lisäksi tulokset numeerisia metsävarakarttoja. Tuotet- tujen karttojen maastoerotuskyky on 25x25 m. Tulosten luotettavuuden lisäämiseksi monilähdeinventointimenetelmää kehitetään jatkuvasti. VMI-tulosten julkaiseminen. VMI:n päätulokset julkaistaan Metlan julkaisusar- joissa, Metsätilastollisessa vuosikirjassa ja Metlan Metinfo tietopalvelussa. Erityis- teemoista julkaistaan artikkeleita myös muissa tieteellisissä julkaisuissa ja sarjoissa. VMI10:n tuloksista on ensimmäiset julkaistu kahden ensimmäisen mittausvuoden aineiston perusteella erikseen Etelä-Suomelle ja Pohjois-Suomelle vuonna 2006 sekä kolmen ensimmäisen mittausvuoden aineiston perusteella metsäkeskuksittain vuon- na 2007. Inventoinnin metodit on julkaistu ja uudet metodit julkaistaan kansainväli- sissä tieteellisissä sarjoissa. Yhteyshenkilöt: Kari T. Korhonen, Finnish Forest Research Institute, Joensuun toimin- tayksikkö, Pl 68, 80110 Joensuu, puh. 010 211 3030, sähköposti: etunimi.t.sukunimi@ metla. . Monilähdeinventointi: Erkki Tomppo, Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toi- mintayksikkö, Jokiniemenkuja 1, 01370 Vantaa, puh. 010 211 2170, sähköposti: etu- nimi.sukunimi@metla. 2.3.2 Peltokasvien viljelyalat Anneli Partala Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus (www.mmmtike. ), tuottaa tilastoviranomaisena peltokasvien viljelyaloja ja satoja koskevat tilastot. Alkukesästä laaditaan ennakollinen pellonkäyttötilasto, joka perustuu, joka perustuu Maaseutu- viraston tukisovelluksen (IACS) tietoihin. Lopulliset pellonkäyttötiedot saadaan sekä tukea hakeneiden että hakemattomien tilojen kokonaisaineistona loppuvuodesta. Ensimmäiset koko maata koskevat pellonkäyttötiedot ovat valmiina kesäkuun loppuun mennessä. Alueittaiset pellonkäyttötiedot valmistuvat heinäkuun loppuun mennessä. Alueluokituksena käytetään työ-voima- ja elinkeinokeskusluokittelua. 27Suomen ympäristö 11 | 2009 Edellä mainitut IACS:iin perustuvat tiedot pellonkäytöstä ovat luonteeltaan en- nakollisia, vaikka ne ovat varsinkin koko maan tasolla lähellä lopullisia tietoja, jotka julkaistaan vuoden loppuun mennessä. Lopullinen pellonkäyttötilasto saadaan yh- distämällä maaseutuelinkeinorekisterin ja tukea hakemattomien tilojen tiedot. Maa- seutuelinkeinorekisteriin on koottu tiedot IACS:sta eli tiedot perus-tuvat viljelijöiden tukihakemuksiin. Näitä tietoja voidaan käyttää sekä hallinnollisiin että tilastollisiin tarkoituksiin. Koko maan tasolla pellonkäyttötietoja on saatavissa vuodesta 1920 lähtien. Alue- luokituksella näitä tietoja on saatavissa usean vuosikymmenen ajalta. Kuntatason tietoja on saatavissa vuodesta 1910 lähtien 10 vuoden välein suoritettujen maatalous- laskentojen tuloksista. Vuodesta 1995 alkaen kuntatason tietoja saadaan vuosittain. Yhteyshenkilö: Anneli Partala ja Jana Kyyrä, Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, puh. 020 77 21376, sähköposti. etunimi.sukunimi@mmmtike. 2.3.3 Maa-aines Jari Rintala Maa- ja kiviainesten ottaminen turmelee monin paikoin arvokasta ja kaunista maise- maa. Samalla, kun on kysymys uusiutumattomien luonnonvarojen käytöstä, ottotoi- minta lisää merkittävästi pohjavesien likaantumisriskiä. Tilanteen hallitsemiseksi eri tahot ovat yhdessä toteuttaneet Pohjaveden suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovit- taminen -projektia (POSKI). Projektissa kootaan kaikki olemassa oleva tieto harjuista sekä muista sora- ja hiekkamuodostumista, kallioista ja pohjavesistä. Alueilla, joilla tiedot ovat puutteellisia, tehdään täydentäviä tutkimuksia ja selvityksiä. Maa-aineslain 19 §:n mukaisesti lupaviranomaisen on toimitettava ottamislupaa koskeva päätös luvan hakijalle ja lisäksi ilmoitettava ottamisluvasta alueelliselle ympäristökeskukselle viivytyksettä. Ottamislupatiedot tallennetaan alueellisissa ympäristökeskuksissa AHJO:n yhteydessä olevaan NOTTO- tietokantaan. Jokainen aluekeskus vastaa itse oman alueensa lupatietojen tallentamisesta. Lupaviranomai- nen voi lähettää ottamislupaa koskevat tiedot sähköisellä lomakkeella, jolloin tiedot tallentuvat suoraan NOTTO- tietokantaan. Luvan haltijan on ilmoitettava maa-aineslain 23 a §:n 1 momentissa tarkoitetun otetun aineksen määrää ja laatua koskevat tiedot lupaviranomaiselle. Otettujen maa- ainesten määrää ja laatua koskevat vuosittaiset ilmoitustiedot pyritään saamaan mah- dollisimman kattavasti sähköisessä muodossa ympäristöhallinnon AHJO:n yhteydes- sä olevaan NOTTO -tietokantaan. Länsi-Suomen ympäristökeskus toimittaa tiedon saapuneista ilmoituksista kunnan maa-ainestenoton lupa- ja valvontaviranomaisille. Mikäli ottoilmoituslomakkeen sähköinen täyttäminen ja lähettäminen eivät ole luvan haltijalle mahdollista, luvan haltijan tulee toimittaa täytetty ottoilmoituslomake kun- taan edelleen paperimuodossa. Länsi-Suomen ympäristökeskus vastaa tietojen edel- leen siirtymisestä sekä NOTTO - tietokantaan että kiviainestilinpitojärjestelmään. Kiviainestilinpitojärjestelmä tulee toimimaan internetissä ja sen tietosisältö koostuu maa-aineslupa- ja ottoilmoitustietojen sekä keskeisiltä maa-ainesten toimitusalueilta käyttöön saatavien ainesvarantotietojen tiedon hallinnan kokonaisuudesta. Kiviai- nestilinpidon yleisenä tavoitteena on yhdyskuntien maa-aineshuollon turvaaminen ja materiaalitehokkuuden lisääminen kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Kiviainestilinpidon toteuttaminen on mahdollista maa-aineslain (MAL 555/1981) 23 b §:n ja 23 a §:n sekä maa-ainesasetuksen (MAA 926/2005) 9 §:n ottamisen seurantaa ja ilmoitusmenettelyä koskevien säännösten nojalla. Geologian tutkimuskeskus vastaa kiviainestilinpidon ylläpidosta sekä kiviainesvarantotietojen keruusta järjestelmään. 28 Suomen ympäristö 11 | 2009 Geologian tutkimuskeskus vastaa myös maa-ainesten käytön alueellisesta seurannas- ta sekä tilinpitojärjestelmän ylläpitokustannuksista. Kiviainestilinpidon yhteysviran- omaisena ympäristöhallinnon puolesta toimii Länsi-Suomen ympäristökeskus. Pohjaveden suojelun kannalta merkittäviä riskitekijöitä ovat soranotto ja soranot- toalueet, sillä soranottoalueet sijaitsevat usein pohjavesialueilla. Näiden soranotto- alueiden laajuudesta, suoritetuista jälkihoitotoimenpiteistä ja maankäyttömuodoista ei ole kattavaa tietoa. Soranottoalueisiin kohdistuu voimakkaita maankäyttötoiveita. Maa-aineslain edellyttämää ottamisalueiden tilaa selvitetään ympäristöhallinnossa nk. SOKKA-hankkeessa, jossa rajataan pohjavesialueilla sijaitsevat ottoalueet sekä ar- vioidaan jälkihoidettavien soranottoalueiden kunnostustarve alustavasti. Selvityksen pohjalta on myöhemmin mahdollista laatia yksityiskohtaiset kunnostussuunnitelmat yhteistyössä kuntien ja maanomistajien kanssa. Yhteyshenkilö: Jari Rintala, Suomen ympäristökeskus, puh. puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 2.3.4 Viljelymaiden kemiallisen tilan valtakunnallinen seuranta Visa Nuutinen, Martti Esala Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT seuraa noin kymmenen vuoden välein Suomen peltojen pintamaan kemiallisen tilan kehittymistä. Seuranta aloitet- tiin 1974 ja se on toistettu vuosina 1987 ja 1998. Seurannan neljäs kierros toteutetaan vuosina 2008 ja 2009. Näytteenoton osalta se tehdään MTT:n ja Geologian tutkimus- keskuksen (GTK) yhteistyönä. Tutkimus tuottaa alueellisesti kattavaa tietoa maaperän ominaisuuksien muu- toksista peltojen kasvukunnon sekä maatalouden ympäristöriskien kehittymisen seurantaa varten. Seurannassa tällä hetkellä mukana olevat runsaat 700 näytepistettä sijaitsevat viljelijöiden pelloilla kattaen koko maan viljelyalueen. Näytteet otetaan muokkauskerroksesta kokoomanäytteenä aarin alalta ja niistä määritetään maalaji, tiettyjä maaperän yleisiä ominaisuuksia, uuttuvat pää- ja hivenravinteet sekä uuttu- vat raskasmetallit. Seurattavia muuttujia ovat pH, johtoluku, tilavuuspaino, maan orgaanisen aineksen pitoisuus, P, K, Ca, S, Mg, Al, B, Cd, Co, Cr, Cu, Fe, Mn, Mo, Ni, Pb, Se ja Zn. Näytteet on talletettu MTT:n maanäytepankkiin. Tutkimuksen tavoitteena on hyödyttää suomalaista maataloustuotantoa, elintarvi- ke- ja laatuketjua sekä ympäristönsuojelua. Tulosten perusteella arvioidaan peltojen viljavuuden ja puhtauden kehityssuuntia valtakunnallisesti, alueellisesti sekä eri maalajeilla. Osa muuttujista (maan orgaaninen aines, pH, P ja Cd) kuuluu maa- ja metsätalousministeriön uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön mittaristoon. Seuranta on myös osa MTT:n koordinoimaa maatalouden ympäristötuen vaikutta- vuuden seurantatutkimusta (MYTVAS3). Alueellisesti edustava, käytännön viljelmiltä koottu maanäytepankki tekee mah- dolliseksi seuranta-aineiston myöhemmän hyödyntämisen muissa tutkimuksissa ja uusien maa-analyysien tekemisen mittausmenetelmien kehittyessä. Näytteitä on tähän mennessä hyödynnetty esimerkiksi peltomaiden seleenipitoisuuden muutosten sekä maatalouden raskasmetallivirtojen tutkimuksessa. Yhteyshenkilöt: Visa Nuutinen ja Martti Esala, Maa- ja elintarviketalouden tutki- muskeskus, 31600 Jokioinen, puh. 03 41 881, sähköposti: etunimi.sukunimi@mtt. ; www.mtt. 29Suomen ympäristö 11 | 2009 2.4 Eläimet, kasvit ja sienet 2.4.1 Kotieläimet Sanna Vuorisalo Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, (www.mmmtike. ) vastaa tilastoviranomaisena kotieläinten lukumäärää ja tuotantoa koskevista tilastoista. Kotieläinten lukumäärää koskevia tilastotietoja kerätään sekä hallinnollisista re- kistereistä että viljelijöiltä. Nautojen lukumäärät ovat vuodesta 1999 perustuneet nautarekisteriin ja lampaiden sekä vuohien lukumäärät ovat vuodesta 2005 perus- tuneet lammas- ja vuohirekisteristä saataviin tietoihin. Muiden eläinten osalta huhti- kuun ensimmäisen päivän tilanteen mukaiset lukumäärät saadaan Maaseutuviraston tukisovelluksesta (IACS). Lisäksi kotieläinten lukumääriä tiedustellaan viljelijöiltä joulukuussa tehtävällä maatilatutkimuksella. Maatilatutkimukset kohdistetaan 8 000 otantamenetelmällä valitulle maatilalle. Koko maata koskevia tietoja kotieläinten määristä on saatavana vuodesta 1920 lähtien. 1950-luvulta alkaen tilastoja on tuotettu myös alueittain, ensiksi lähinnä neuvonta-organisaation alueluokituksella ja nykyisin hallinnon (työvoima - ja elin- keinokeskukset) käyttämällä jaolla. Alueittaisia ja kuntakohtaisia tilastoja on laadittu myös maatalouslaskentojen yhteydessä kymmenen vuoden välein vuodesta 1910 alkaen. Yhteyshenkilö: Sanna Vuorisalo, Tike, maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelu- keskus, puh. 020 77 21379, sähköposti: etunimi.sukunimi@mmmtike. . 2.4.2 Kalatutkimuksen seurannat 2.4.2.1 Kalavarat Jari Raitaniemi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) tuottaa seurantatietoa taloudellisesti tärkeimmistä kalakannoista ja niiden hyödyntämisestä. Kalakantojen seurantaan velvoittavat useat kalavarojen suojelua ja käyttöä koskevat kansainväliset sopimukset sekä kansalliset tiedon tarpeet. Kalakannan tilasta ja kehityssuunnasta kertovia tuloksia ovat tunnusluvut kuten kutukannan koko, vuosiluokkien vahvuus tai kalastuskuolevuus. Kansainvälisen kalastuksen säätelyn kohteena ovat silakka, kilohaili, turska ja lohi. Pääasiassa kansallisia tarpeita varten tutkimuslaitoksessa seurataan Itämeren kala- kannoista lisäksi mm. siikaa, taimenta, muikkua, kuhaa, ahventa, haukea ja kampelaa. Sisävesissä muikku on tärkeä seurannan kohde. Jokien lohikalakantoja seurataan sähkökoekalastuksin yli 250 koealalla vuodessa. Jokirapu- ja täplärapukantojen tilaa seurataan koeravustusten ja kirjanpitoravustajien avulla. Kalavarojen arvioinnissa yleisesti käytettävät kalakantamallit edellyttävät tietoa kokonaissaaliista, yksikkösaaliista eli saaliista pyyntiyksikköä kohti, saaliin koos- tumuksesta, yksilöiden kasvusta, sukukypsyysasteesta ja lisääntymisen onnistumi- sesta. 30 Suomen ympäristö 11 | 2009 Saalisnäytteitä kerätään ammattikalastajien ja toisinaan myös vapaa-ajankalasta- jien saaliista tai koekalastuksesta esimerkiksi kaikuluotauksen yhteydessä. Istutus- tilastot ja kalojen merkinnöistä saatavat tiedot ovat tärkeitä erityisesti lohikaloilla. Myös geneettiset tutkimukset tuottavat tietoa kalakannoista. Ajoittain kalakantojen arvioimiseksi tehdään erillisiä saalistiedusteluja. Saalistiedot saadaan useimmissa tapauksissa RKTL:n laatimista valtakunnallisista saalistilastoista. Useimmista kalastuksen kannalta merkittävistä lajeista ja kannoista seurantatie- toa on saatavissa 20_30 vuoden ajalta. Seurantojen tuloksia on raportoitu laji- tai kantakohtaisissa erillisjulkaisuissa. Vuosina 1997–2005 tärkeimmät tulokset koottiin Tilastokeskuksen SVT-sarjaan, sittemmin kalavaroista tiedottaminen on siirtynyt RKTL:n internet-sivuille ja vuodesta 2008 alkaen myös Selvityksiä-sarjaan. Kalakan- tarekisteriin on koottu tietoa kalalajien esiintymisestä vesistöaluekohtaisesti. Yhteyshenkilö: Jari Raitaniemi, Turun riista- ja kalantutkimus, Itäinen Pitkäkatu 3, 20520 Turku, puh. 020 575 1685, sähköposti: etunimi.sukunimi@rktl. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Helsingin toimipiste: PL 2, Viikinkaari 4, 00791 Helsinki, puh. 020 57 511 Lisätietoja: www.rkti. 2.4.2.2 Kaloja koskevat ympäristöseurannat Martti Rask Rannikon kalayhteisöjä seurataan Suomessa vuosittain kolmella alueella osana Itä- meren rantavaltioiden yhteistyötä. Seuranta-alueita ovat pääkaupunkiseudun edusta vuodesta 2005 lähtien, Hankoniemellä sijaitseva Tvärminne (2005) sekä Brunskär Saaristomerellä (1991). Lisäksi Helsingin yliopistolla on seuranta alue itäisellä Suo- menlahdella Haapasaarilla (2003). Seurannat tehdään yleiskatsausverkoilla, alle 10 m:n syvyydessä loppukesällä. Menetelmällä saadaan saaliiksi lähinnä ahven- ja sär- kikaloja sekä joitakin runsaimpia merilajeja, joten seuranta ei kata kaikkia rannikolla esiintyviä lajeja. Viileää vettä suosivat lajit samoin kuin litoraalissa esiintyvät pieni- kokoisiksi jäävät lajit jäävät yleensä saaliista puuttumaan. Erityishuomiota seuran- nassa kiinnitetään ahveneen, jonka kasvua ja kannan rakennetta seurataan vuosittain otettavien ikä- ja kasvunäytteiden avulla. Pitkäaikaisimman Brunskärin seuranta- alueen tuloksista näkyy selvästi Saaristomeren makeanveden lajistossa tapahtunut muutos eli särkien runsastuminen saaliissa. Seurannan tuloksista raportoidaan mm. HELCOMin kautta. EU:n vesipuitedirektiivin mukaiset jokien ja järvien kalastoseurannat on annet- tu vesienhoitolain ja -asetuksen nojalla kalataloushallinnon ja RKTL:n hoidettavaksi. Jokivesistöjen kalastoseurannasta sähkökoekalastuksin tutkimuslaitoksella on pit- käaikainen kokemus ja arvokkaita aikasarjoja mm. Tornionjoen ja Tenojoen vesistö- alueilta. Sen sijaan järvien kalastoseurannat verkkokoekalastuksin on laajemmassa mitassa käynnistetty VPD- toimeksiannon seurauksena. Kalastoseurannat käynnis- tettiin vuosina 2006_2008 ja suurin osa seurantakohteista valittiin ympäristöhallinnon valtakunnallisesta seurantaohjelmasta ja vesienhoitoalueiden seurantaohjelmista. Lisäksi on koekalastettu suurin osa maa- ja metsätalouden aiheuttaman hajakuor- mituksen seurantapaikoista. Seurantaohjelmaa ja toiminnan käytäntöjä kehitetään lähivuosina yhteistyössä ympäristöhallinnon seurantojen kanssa niin että pystytään vastaamaan mahdollisimman hyvin vesien ekologisen tilan luokittelun vaatimuksiin. Kalastoseurannan laajuus lienee lähivuosina noin 200 joki- ja 200 järvikohdetta. Itämeren lohen lisääntymishäiriö M74-oireyhtymä on Itämeren lohen lisäänty- mishäiriö, joka ilmenee poikasten suurentuneena kuolleisuutena lohen ruskuaispus- sivaiheessa. Vuosittainen vaihtelu M74:n voimakkuudessa on suurta, ja enimmillään 31Suomen ympäristö 11 | 2009 keskimäärin yli 80 % poikasista on kuollut oireyhtymään. Kuolleisuus vaihtelee myös joki- ja emokohtaisesti. Oireyhtymän esiintymistä seurataan vuosittain. Lohen mätiä otetaan syksyisin talteen Simojokeen, Tornionjokeen, Kemijokeen ja Kymijokeen kudulle pyrkivistä lohista. Kaikkien lohien mätierät haudotaan samassa paikassa, RKTL:n Viikin koetiloissa. Kuoriutuneista poikasista tarkkaillaan M74-oireita ja -kuol- leisuutta, jotta voidaan erottaa mahdollinen muu kuolleisuus M74-kuolleisuudesta. M74:n esiintymistä mainittujen jokien lohikannoissa kuvataan kolmella luvulla: 1) kaikkien niiden lohiemojen osuudet, joiden mädistä kuoriutuneet poikaset kärsivät ainakin jonkinasteisista M74-oireista, 2) niiden emojen osuudet, joiden kaikki poikaset menehtyvät M74-oireisiin ja 3) kaikkien emojen keskimääräinen ruskuaispussipoikas- kuolleisuus. Seuraavan kevään M74:n voimakkuuden arvioimiseksi syksyn mätieristä analysoidaan tiamiinin ja karotenoidien pitoisuudet, jotka indikoivat oireyhtymän esiintymistä. Tietoja M74-kuolleisuudesta tarvitaan lohikantojen tilan arvioinnissa sekä lohen kalastuksen suunnittelussa ja säätelyssä luonnonvarojen kestävän käytön periaatteiden mukaan. Yhteyshenkilö: Martti Rask, RKTL/Evon riistan- ja kalantutkimus, Rahtijärventie 291, 16970 Lammi, p. 020 2575 1422, puh. 040 5238311, sähköposti: etunimi.sukunimi@ rktl. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Helsingin toimipiste: PL 2, Viikinkaari 4, 00791 Helsinki, puh. 020 57 511 Lisätietoja: www.rktl. 2.4.3 Riistan- ja porontutkimuksen seurannat Juha Tiainen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) vastaa kaikkien riistaeläinten kantojen seurannasta. Pääosa seurannoista toteutetaan vuosittain ja julkaistaan tutkimus- laitoksen sarjassa Riista- ja kalatalous — selvityksiä. RKTL tuottaa myös vuosittain lajikohtaiset riistasaalistilastot (lukuun ottamatta hirvieläimiä, suurpetoja ja hallia, joiden saaliin tilastosta vastaa Metsästäjäin Keskusjärjestö), jotka julkaistaan osana Suomen virallista tilastoa. Riistaseurantojen lisäksi seurataan maatalousympäristön ja merensaariston pesimälinnustoa. Riistaseurantojen kenttätyöhön osallistuu vuo- sittain vähintään 5000 vapaaehtoista avustajaa, pääosin metsästäjiä. Riistaseurantaa tehdään riistahallinnon, luonnonvarojen kestävän käytön, elin- ympäristöjen hoidon ja luonnon monimuotoisuuden hoidon ja suojelun tarpeisiin. Maatalousympäristön linnustoseurantoja tehdään esimerkiksi maatalouden ympä- ristötukiohjelman vaikutusten tutkimiseksi. Porolaidunten seurantaa tehdään poron- hoidon kehittämiseksi ja hallinnon tueksi. Riistakolmiot. Riistakolmio on 12 kilometrin mittainen tasasivuisen kolmion muo- toinen metsäalueille sijoittuva reitti, jonka maastotyö tehdään kahdesti vuodessa, loppukesällä ja sydäntalvella. Loppukesän laskennassa saadaan tieto metsäkanalin- tujen tiheydestä ja kannanrakenteesta. Sydäntalvella lasketaan kaikkien riistaeläinten jäljet, jotka ylittävät kolmioreitin; tulokset ovat suhteellisia tiheyksiä (jälkimäärinä 10 kilometriä ja vuorokautta kohden). Riistakolmioita on perustettu noin 1650, joista viime vuosina on vuosittain laskettu noin 800. Riistakolmioiden kesälaskennat aloi- tettiin vuonna 1988 ja talvilaskennat 1989. Loppukesän kolmiolaskennat korvaavat aiemmat reittiarvioinnit, joita tehtiin vuosina 1964–1988. Riistanisäkkäiden esiinty- mistä ja kantojen vaihtelua mittaavaa tietoa ei aiemmin kerätty millään vastaavalla satunnaisotantamenetelmällä. 32 Suomen ympäristö 11 | 2009 Peltokolmiot. Peltokolmiot kehitettiin riistakolmioiden rinnalle vuonna 1999. Nii- den avulla seurataan maatalousympäristön, metsän ja asutuksen muodostamassa maisemamosaiikissa riistaeläinten esiintymistä ja kantojen vaihtelua peltovaltaisil- la alueilla noin sata kilometriä leveällä vyöhykkeellä rannikoistamme sisämaahan. Peltokolmioreitit ovat 6 kilometrin mittaisia, ja ne kuljetaan vain talvella. Kenttätyö- menetelmät ovat samat kuin riistakolmioilla. Kolmioita on perustettu yhteensä noin 350; niistä on vuosittain laskettu noin 260. Hirviseuranta. Hirviseuranta perustuu hirviseurueiden päivittäin metsästyksen aikana hirvihavaintokortille kirjaamiin havaintoihin urosten, naaraiden ja vasojen määristä. Metsästyksen jälkeen seurueet arvioivat alueelleen jääneen hirvikannan koon. Korttiin merkityt havainnot tuottavat tiedon sekä aikuiskannan rakenteesta että vasatuotosta. Tietojen perusteella arvioidaan tiheysindeksien lisäksi hirvikannan vähimmäiskoko laskennallisella menetelmällä ottaen huomioon vuotuiset saaliit ja vasatuotto. Vuosittain syksyn hirvenmetsästyksen aikana hirvihavaintokortin täyttää yli 5000 seuruetta. Korttien kattavuus eli niissä ilmoitettujen kaatojen osuus koko saaliista on lähes 90 %. Nämä tiedot yhdessä runsausindeksin kanssa ovat ensisijaisen tärkeitä arvioitaessa metsästyksen vaikutusta hirvikantaan ja suunniteltaessa pyynti- lupamääriä. Hirvihavaintokortin rinnalle RKTL on myös kehittänyt lentolaskentame- netelmän, joka perustuu pienhelikopterilla tehtävään linjalaskentaan. Lentolaskenta tehdään helmi-maaliskuussa, jolloin lumiolosuhteet ovat hirvien löytymisen kannalta otolliset. Laskennassa jokaisen havaitun hirven sijainti saa oman koordinaattipisteen. Aikuiset hirvet määritetään sukupuolen mukaan, ja vasat merkitään erikseen. Tällä hetkellä lentolaskentamenetelmä ei ole valtakunnallisessa käytössä; menetelmää käytetään mm. maahavaintojen tuloksen kalibrointiin. Metsäpeuraseuranta. Kainuun ja Suomenselän metsäpeurat lasketaan 2–3 vuoden välein maastossa ja lentäen. Tehokkain helikopterein toteutettava lentolaskenta-aika on helmi-maaliskuussa, jolloin eläimet oleskelevat enimmäkseen suppeilla talvilai- dunalueilla. Tärkeimmät esiintymisalueet kartoitetaan ennen laskentaa lentojen suun- nittelemiseksi ja lennettävien alueiden rajaamiseksi. Laskennat tehdään yhteistyössä Kainuun ja Pohjanmaan riistanhoitopiirien kanssa. Suurpetojen runsaus ja lisääntyminen. Vuosittaiset arviot karhun, suden, ahman ja ilveksen runsaudesta ja lisääntymistuloksesta perustuvat pääasiallisesti vapaaeh- toisen havainnoitsijaverkoston kirjaamiin havaintoihin. Runsausarvioissa otetaan huomioon tutkimustieto lajikohtaisesta, eri sukupuolille ja ikäryhmille ominaisesta liikkuvuudesta ja elinpiirien koosta eri vuodenaikoina. Havaintoaineistoa täydentä- vää tietoa saadaan seuraamalla GPS- ja radiolähettimillä varustettuja karhuja, susia ja ilveksiä. Susikanta-arvioissa otetaan huomioon myös saaliin ikärakennetta koskevat tiedot. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksella on esittää suurpetojen vähimmäis- kanta-arviot vuodesta 1978. Itämeren hylkeet. RKTL on tehnyt vuosittaiset lähes koko uloimman saaristovyö- hykkeen kattavat hallien lentolaskennat touko-kesäkuun vaihteessa. Tällöin hallit ovat parhaiten näkyvissä, kun ne makailevat pääasiassa karvanvaihdon takia ulko- luodoilla. Laumat valokuvataan lentokoneesta yksilömäärän laskemiseksi. Tulokseksi saadaan ns. seuranta-arvo, joka ei sisällä samalla hetkellä vedessä näkymättömissä olevien, kuitenkin paljon vähälukuisempien hallien määrää. RKTL:n suorittamat laskennat ovat osa Itämeren hallikannan kansainvälistä laskentaa, joka Ruotsin, Suo- men, Venäjän ja Viron kesken oli sovittu tehtäväksi 23.5.–5.6. Lentolaskentojen lisäksi laskenta-aikaan RKTL kartoitti hallien lukumäärää myös veneellä Saaristomeren ja Ahvenanmaan eteläosissa. Kannan suuruuden määrittämisen lisäksi RKTL toteuttaa hylkeiden terveysseurantaa. Se käsittää ensisijaisesti lisääntymiselinten terveystilan tarkastelun kerättävien kudosnäytteiden perusteella. Terveysseurantaa kehitetään kansainvälisessä yhteistyössä muiden maiden kanssa. 33Suomen ympäristö 11 | 2009 Majavat. Euroopan- ja kanadanmajavakantojen seuranta perustuu pesälaskentoi- hin, jotka hirviseurueet ovat tehneet aluksi joka viides vuosi ja nykyään joka kolmas vuosi vuodesta 1965 lähtien. Viimein laskenta on tehty v. 2006. Sisämaan vesilintujen runsaus ja poikastuotto. Valtakunnallinen sisävesien vesi- lintuseuranta on RKTL:n ja Luonnontieteellisen keskusmuseon Eläinmuseon yhteis- hanke (ks. 4.4.6.10). Vuodesta 1986 tehtyjen parilaskentojen lisäksi metsästäjät tekevät heinäkuussa myös poikuelaskennan, jonka perusteella seurataan sinisorsan, tavin, haapanan ja telkän vuosittaista poikuetuottoa. Runsauden ja poikastuoton lisäksi selvitettiin vuosina 2006–08 syksyisen kannan rakennetta vesilintusaaliista kootun siipiaineiston avulla (n. 5500 näytettä n. 10 lajista). Tutkimus saa seurantamuodon, sillä se toteutettaneen noin viiden vuoden välein. Saaristolintuseuranta. RKTL toteuttaa yhdessä Luonnontieteellisen keskusmuse- on Eläinmuseon kanssa pesivän saaristolinnuston seurantaa, joka on maamme vanhin linnustonseurantahanke. Seurannassa lasketaan pesiä ja aikuislintuja vakioiduilla näytealoilla, jolloin alueyksikkönä on saariryhmä ja raportointiyksikkönä saari. Seu- ranta-alueita Virolahdelta Ahvenanmaalle ja Saaristomereltä Perämeren pohjukkaan on yhteensä lähes 50, joista vuosittaisia laskentoja on tehty vajaalla 20:llä vuodesta 1984 alkaen. Kuudella alueella laskentaa on tehty kohta jo 60 vuotta. Laskennan kohteena ovat kaikki saariston vesilinnut, kahlaajat, lokkilinnut ja eräät varpuslinnut (yhteensä lähes 30 lajia). Maatalousympäristön pesimälinnusto. RKTL toteuttaa yhdessä Luonnontieteel- lisen keskusmuseon Eläinmuseon kanssa maatalousympäristön pesimälinnuston seurantaa. Menetelmänä on reviirikartoitus, joka tuottaa yksityiskohtaista tietoa lähes 40 lajin reviirien lukumääristä ja sijainnista. Tiedot yhdistetään maiseman rakenne- ja ominaisuustietoihin. Tutkimusalueet sijaitsevat eri puolilla Etelä- ja Keski-Suomea. Vuosittain linnusto on laskettu 1 300–13 000 hehtaarin alueilta vuodesta 1984 lähtien. Vuodesta 2000 laskenta on ollut osa maatalouden ympäristötukiohjelman biodiver- siteettivaikutusten seurantaa (MYTVAS). Saalistilastot. Riistasaalistilasto on RKTL:n vuosittain laatima tilasto metsästyssaa- liista. RKTL kokoaa pienriistan osalta saalistiedot otantatutkimuksella, ja Metsästäjäin keskusjärjestö hirvieläinten, suurpetojen ja eräiden muiden luvanvaraisten eläinten (hirvi, valkohäntäpeura, suurpedot ja halli) osalta kaatolupajärjestelmän avulla. Saa- listilastot esitetään valtakunnallisesti ja riistanhoitopiiri-/osa-aluekohtaisesti. Saalis- määrien lisäksi esitetään arvio vuotuisen saaliin rahallisesta arvosta ja lihamäärästä sekä arvio siitä, paljonko alueen saaliista saavat kunkin riistanhoitopiirin tai osa- alueen ulkopuoliset metsästäjät. Riistatiedustelu. Riistatiedustelu on kvalitatiivinen menetelmä, joka perustuu RKTL:n vuodesta 1945 lähtien kahdesti vuodessa (keväällä ja syksyllä) pysyvälle havainnoitsijaverkolle osoitettuun kyselyyn. Tiedusteluun on vuosittain vastannut noin 500 havainnoijaa, joista monet ovat olleet mukana jopa kymmeniä vuosia. Porolaidunten tilan seuranta. Porolaidunten tilan seuranta aloitettiin RKTL:n porontutkimuksessa pysyvänä tutkimustehtävänä vuonna 1995. Laiduntutkimuk- sissa selvitetään porolaidunten määrää, kuntoa ja tuottoa sekä laitumilla tapahtuvia muutoksia ja niiden syitä. Ensimmäinen laaja talvilaiduninventointi tehtiin vuosina 1995–96 ja kesälaiduninventointi 1997–98. Molemmat inventoinnit perustuivat suu- reen määrään maastokoealueita, joilla mitataan jäkälän, luppojen, metsälauhan ja var- pujen määrää, sekä satelliittikuvien avulla tehtyihin laidunluokituksiin. Inventoinnit uusittiin 13 pohjoisimman paliskunnan alueella vuosina 1999–2003. Uusin inventointi on toteutettu vuosina 2005–08 ns. erityisesti poronhoitoa varten tarkoitetulla alueella. Eteläisen ja keskisen poronhoitoalueen uusimman seurantainventoinnin on toteutta- nut Metsäntutkimuslaitos. Jatkossa porolaidunten tilan seuranta toteutetaan RKTL:n ja Metlan sekä mahdollisesti myös SYKE:n yhteistyönä. 34 Suomen ympäristö 11 | 2009 Yhteyshenkilö: Juha Tiainen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, PL 2, Viikinkaari 4, 00791 Helsinki, puh. 020 57 511, sähköposti: etunimi.sukunimi@rktl. . Lisätietoja: www.rktl. 2.4.4 Puutarhatilastot Anna-Kaisa Jaakkonen Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, (http://www.mmmtike. ), pitää puutarhayritysrekisteriä, jonka pohjalta laaditaan myyntiin viljeltävien puu- tarhatuotteiden tilastot. Tilastot koskevat vihannesten, marjojen, hedelmien, koriste- kasvien, taimien ja sienten viljelyä. Lisäksi tilastoista löytyy tietoja kasvihuoneiden käytöstä ja niiden iästä sekä muista aihepiiriin kuuluvista ajankohtaisista asioista kuten energiankulutuksesta. Yleistiedot puutarhayrityksistä saadaan pääasiassa puutarhayritysrekisteristä ja hallinnolle tulevista tukihakemuksista. Tuotantoa ja rakennetta koskevat tiedot kerä- tään vuosittain tehtävällä postikyselyllä. Rekisteriin pohjautuvia tietoja on saatavissa vuodesta 1984 lähtien. Tiedot valmistuvat vuosittain maaliskuun lopulla. Tietoja julkaistaan koko maan tasolla työvoima- ja elinkeinokeskuksittain. Koska kyseessä on totaalitutkimus, myös kuntakohtaisia tilastoja voidaan tuottaa ja eräitä tietoja julkaistaankin kuntaluokituksella. Ennen vuotta 1984 puutarhatilastoja on laadittu maatalouslaskentojen yhteydessä vuodesta 1940 lähtien sekä otantatutkimuksina vuosina 1952 - 1983. Yhteyshenkilö: Anna-Kaisa Jaakkonen, Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopal- velukeskus puh.020 77 21374, sähköposti: etunimi.sukunimi@mmmtike. . 2.4.5 Marja- ja sienisatoennusteet Kauko Salo Metla aloitti valtakunnallisten luonnonmarja- ja kauppasienisatoennusteiden laadin- nan vuonna 1997. Vuosittaisen seurannan kohteena on eri puolilla Suomea yhteensä 250 metsikköä tai suota. Seurannassa ovat mukana taloudellisesti tärkeimmät marja- lajit: puolukka, mustikka ja suomuurain sekä 30 kauppasienilajia, mm. tatit, haperot ja rouskut. Havaintometsiköihin tai -soille on perustettu viisi neliömetrin suuruista havain- toruutua. Jokaiselta ruudulta lasketaan kasvukauden aikana kukkien, raakileitten ja kypsien marjojen lukumäärät. Kauppasienilajien itiöemien lukumäärä lasketaan koko kuviolta. Maastossa tehdyt mittaukset siirtyvät internetin, puhelimen ja faksin välityksellä Metsäntutkimuslaitoksen Joensuun toimintayksikköön, jossa satotiedot käsitellään MASI - tietojärjestelmässä. Tiedotteissa ja marjalajikohtaisissa teemakartoissa esite- tään mm. kukinnan ja kypsymisen aikataulut eri puolilla Suomea sekä marjalajien satotasot. Kolme tai neljä kertaa kasvukauden aikana ilmestyvät satotiedotteet ja teemakartat ovat luettavissa osoitteessa: www.metla. /metinfo/monikaytto/mar- jasieni/ Yhteyshenkilö: Kauko Salo, Metsäntutkimuslaitos, Joensuun toimintayksikkö, PL 68, 80101 Joensuu, puh. 010 211 3034, sähköposti: etunimi.sukunimi@metla. 35Suomen ympäristö 11 | 2009 2.4.6 Fenologinen seuranta Eero Kubin, Jarmo Poikolainen Metsäntutkimuslaitos seuraa yleisimpien luonnonvaraisten puu- ja varpulajien vuo- tuista kasvurytmiä valtakunnallisen havaintoverkoston avulla. Seuranta aloitettiin vuonna 1996. Seurannan tavoitteena on tuottaa tietoa metsäpuiden ja muiden metsä- kasvien biologisten ilmiöiden rytmiikasta ja tutkia, mitkä tekijät siihen vaikuttavat. Seuranta antaa tietoa mm. ilmastomuutoksen vaikutuksesta kasvurytmiin. Havaintoja on tehty tähän asti noin 40 kohteessa eri puolilla maata yhteistyössä Metsähallituksen, yliopistojen sekä tutkimus- ja oppilaitosten kanssa. Vuodesta 2009 lähtien havaintokohteiden määrää tullaan suunnitelmien mukaan vähentämään ja havainnointi keskitetään paikoille, joissa mitataan jatkuvasti ilmastotietoja. Seuran- nassa on mukana yhdeksän eri puulajia, hieskoivu (Betula pubescens), rauduskoivu (Betula pendula), haapa (Populus tremula), pihlaja (Sorbus aucuparia), tuomi (Prunus pa- dus), harmaaleppä (Alnus incana), mänty (Pinus sylvestris), kuusi (Picea abies) ja kataja (Juniperus communis) sekä kaksi varpulajia, mustikka (Vaccinium myrtillus) ja puolukka (Vaccinium vitis-idaea). Lehtipuista seurataan lehteen tulon eri vaiheita, lehtien kellas- tumista, lehtien varisemista ja kukkimista, havupuista kukkimista ja pituuskasvua sekä varvuista kukkimista ja marjojen kypsymistä. Havainnot tehdään kasvukaudella kaksi kertaa viikossa aina samoista puuyksilöistä tai varvuilla samoista kasvupaikois- ta. Osa havaintotuloksista on nähtävissä vuosittain kasvukaudella lähes reaaliajassa Metlan www-sivuilla http://www.metla. /metinfo/fenologia/. Yhteyshenkilöt: Metla, Muhoksen toimintayksikkö, Kirkkosaarentie 7, 91500 Muhos, Eero Kubin, puh. 010 211 3710, Jarmo Poikolainen, puh. 050 391 3753, sähköposti: etunimi.sukunimi@metla. 2.4.7 Kevätviljapeltojen rikkakasviseuranta Jukka Salonen MTT kartoittaa kevätviljapeltojen rikkakasvillisuutta noin 10 vuoden välein. Seuranta toteutetaan 600-700 pellolla 16 alueella Nivala-Vieremä-Kitee – akselin eteläpuolella. Viimeisin kartoitus ajoittuu vuosille 2007-2009. Vastaavia kartoituksia MTT on tehnyt 1960- ja 1980-luvun alussa sekä edellisen kerran vuosina 1997_1999. Tavoitteena on tarkastella viljellyn pellon rikkakasvillisuuden muutoksia ja sitä selittäviä tekijöitä. Rikkakasviseuranta on osa MTT:n koordinoimaa maatalouden ympäristötuen vai- kuttavuuden seurantatutkimusta (MYTVAS3). Yhteyshenkilö: Erikoistutkija Jukka Salonen, MTT Kasvinsuojelu, sähköposti: etuni- mi.sukunimi@mtt. , puh. 03 4188 2483 tai 0400 784 464 36 Suomen ympäristö 11 | 2009 2.4.8 Kasvintuhoojien runsauden seuranta Irmeli Markkula MTT seuraa tärkeimpien kasvintuhoojien, sekä tuholaisten että kasvitautien, esiin- tymistä Suomessa. Tietoja on tallennettu MTT:n tuhoojatietokantaan. Eniten tark- kailutietoja on viljakasvien ja vihannesten tuholaisista. Tavoitteena on ollut koota yhteen tietokantaan tarkastettua, yhdenmukaisin tavoin kerättyä tietoa tärkeimpien kasvintuhoojien esiintymisestä vuosittain. Tietomäärän karttuessa voidaan havain- noida kantojen vaihteluita, uusien lajien tuloa tai entisten lajien uutta käyttäytymis- tä. Tietokannan tietoja on hyödynnetty kasvukauden aikana MTT:n ajankohtaisten nettisivujen päivityksissä, lehtijutuissa ja puhelinneuvonnassa. Vastuuhenkilö: Irmeli Markkula, MTT Kasvinsuojelu, sähköposti: etunimi.sukunimi@ mtt. , puh. 03 4188 2593 tai 03 040 551 7561 37Suomen ympäristö 11 | 2009 3 Ympäristöön kohdistuvien paineiden seuranta 3.1 Veden otto ja veden käyttö Maria-Leena Hämäläinen, Lauri Etelämäki Yhdyskuntien vedenottotiedot voidaan tallentaa VAHTI -tietojärjestelmän Vesihuol- tolaitostietojärjestelmään VELVETiin. Vesihuoltolaitokset hoitavat omien tietojensa tallentamisen TYVI- palvelun kautta. Vesi- ja viemärilaitosrekisterin ja VELVET tieto- järjestelmän tietoja on julkaistu ja käytetty laajalti. Painettuna julkaisu on ilmestynyt vuonna 2001 ja viimeisin kooste vesihuoltolaitosten tiedoista on vuosilta 1998–2000. Tuolloin vesihuoltolaitokset jakoivat vettä keskimäärin 1,12 milj.m3 vuorokaudessa. Yhdyskuntien vesihuoltolaitosten teollisuudelle jakama vesimäärä oli 0,1 milj.m3/d. Pohjaveden ja tekopohjaveden määrä oli vuonna 1999 noin 0,7 milj.m3/d eli 60 % vedenkulutuksesta. Teollisuuden vedenottotietoja on ollut mahdollista tallentaa VAHTI-tietojärjestel- mään vuosiraportoinnin yhteydessä vuodesta 1998 alkaen. Aikaisempien vuosien tietoja ei ole siirretty VAHTIin. Vedenottotietoja tilastoidaan toimialoittain vedenot- topaikan mukaan ja raportoidaan mm. OECD:lle ja Tilastokeskukselle. Yhteyshenkilöt Suomen ympäristökeskuksessa, Lauri Etelämäki ja Maria-Leena Hä- mäläinen, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 3.2 Järvisäännöstelyt Mika Marttunen Vesistösäännöstelyjen ekologisia vaikutuksia on tutkittu useissa laajoissa säännöste- lyjen kehittämisselvityksissä. Säännöstelyjen vaikutusten arviointia varten on tehty maastoselvityksiä, joissa on tutkittu rantavyöhykkeen, erityisesti vesikasvillisuuden nykytilaa ja kalojen, erityisesti hauen, lisääntymistä sekä lintujen pesinnän onnistu- mista. Hankkeet on toteutettu pääosin alueellisten ympäristökeskusten ja SYKEn yhteistyönä. Lisäksi muutamilla säännöstellyillä järvillä on käynnistetty pitkäjäntei- sempi rantavyöhykkeen tilan (Inari, Oulujärvi) ja hauen lisääntymisen onnistumisen seuranta (Päijänne, Iitin Pyhäjärvi). Vesipolitiikan puitedirektiivin mukaista säännösteltyjen järvien nimeämistä ja ekologisen tilan arviointia varten on kerätty vuosina 2003_2007 aineistoa rantavyö- hykkeen pohjaeläimistöstä (Jyväskylän yliopisto/Jukka Aroviita) ja rantavyöhykkeen kalastosta (RKTL/Tapio Sutela). Lisäksi on täydennetty kasvillisuusaineistoa (SYKE/ Seppo Hellsten). Aineistoa on kerätty pääasiassa Pohjois-Suomen voimakkaasti sään- nöstellyiltä järviltä ja säännöstelemättömiltä vertailujärviltä (Taulukko 2). 38 Suomen ympäristö 11 | 2009 Säännöstelyn kehittämissuositusten täytäntöönpanon ja vaikutusten arvioimi- seksi laaditaan vuosittain säännöstelyn toteutumisen jälkiarviointi Inarijärvellä ja Päijänteellä. Siinä vedenkorkeus- ja virtaamatietoihin sekä aikaisempiin vaikutus- tutkimuksiin nojautuen arvioidaan toteutuneen säännöstelyn vaikutuksia vesistön tilaan ja käyttökelpoisuuteen sekä annettujen säännöstelysuositusten toteutumista. Vertailukohtana ovat keskimääräiset säännöstellyt vedenkorkeudet ja luonnonmu- kaiseksi palautetut vedenkorkeudet. Vuonna 2009 selvitetään mahdollisuudet laa- jentaa jälkiarviointien laadinta sellaisiin vesistöihin, joissa valtio on säännöstelyn luvanhaltijana. Useilla säännöstellyillä järvillä on tarvetta käynnistää seuranta säännöstelyn kehit- tämissuosituksista vesiluontoon ja käyttöön kohdistuvien vaikutusten arvioimiseksi. Seurantaväli voi olla 5-10 vuotta ja sen perusteella voidaan arvioida suositusten hyödyt ja haitat sekä tarve tarkistaa esitettyjä suosituksia. Taulukko 2. Yhteenveto järvisäännöstelyjen vaikutustutkimuksissa 2000-luvulla kerätystä biologisesta aineistosta. Lu on no nt ila ise t Järvi nro Järvi Pinta- ala (km2) Talvi- alenema 1980-1999 (m) Vesikasvit Pohjaeläimet Ranta- vyöhykkeen kalat 1 4.41 Pielinen 894 2007 2 59.31 Änättijärvi 24 0.32 2003 2003 2003 3 59.35 Kivesjärvi 26 2007 4 59.52 Saarijärvi 6 2004 5 59.54 Pesiöjärvi 13 2004 6 59.92 Lentua 78 0.40 2004 1984-86&2003 2003 7 59.57 Piispajärvi 13 0.21 2004 8 59.88 Jormasjärvi 20 0.41 2003 2003 9 59.91 Lammasjärvi 47 0.55 2003 2003 10 59.94 Kellojärvi 22 0.43 2003 2004 11 61.38 Tyräjärvi 24 2006 12 64.05 Simojärvi 55 0.22 1999 2004 13 67.93 Miekojärvi 53 2006 Sä än n ös te lly t 1 4.94 Koitere 164 1.76 2004 2004 2 4.39 Vuoksen Pyhäjärvi 207 0.19 Kirj. (1996-98) 3 59.30 Oulujärvi 329 1.54 1980,-85,-90&-95 2002 2003&2004 4 59.41 Iijärvi 22 1.19 2003 2004 2007 5 59.43 Hyrynjärvi 18 1.30 2003 2007 6 59.51 Kiantajärvi 188 3.12 2003 2004 2004 7 59.62 Vuokkijärvi 51 4.71 2003 2004 2004 8 59.81 Nuasjärvi 96 1.52 1999 2003 2007 9 59.82 Kiimasjärvi 4 1.43 2002 2003 10 59.84 Iso-Pyhäntä 12 3.50 2001, 2008 2003 2004 11 59.91 Ontojärvi 105 3.51 2004 1984,85,86&2003 2003 12 61.32 Irnijärvi 32 3.24 1998 2006 13 61.62 Kostonjärvi 44 4.02 2002, 2007 14 65.30 Kemijärvi 206 6.75 1998 1983&2002 2004 15 65.39 Yli-Suolijärvi 33 2.27 2000 16 67.96 Raanujärvi 25 2006 17 67.96 Iso-Vietonen 35 2006 18 71.11 Inarijärvi 1100 1.21 Kirj. (1977&2003) 39Suomen ympäristö 11 | 2009 Yhteyshenkilö: Mika Marttunen, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 3.3 Jätevesikuormitus 3.3.1 Yhdyskuntien ja teollisuuden aiheuttama kuormitus Maria-Leena Hämäläinen, Lauri Etelämäki Ensimmäiset valtakunnalliset tiedot yhdyskuntien vesihuollon tilannetta kuvaamaan koottiin vuonna 1970. Nykyään jätevedenpuhdistamoiden kuormitus- ja toimivuus- tiedot kerätään ympäristölupavalvonnan käyttämään VAHTI- tietojärjestelmään. VAHTI sisältää tietoja asukasvastineluvultaan yli 50 asukkaan puhdistamoista ja kaikkiaan siellä on noin 560 puhdistamon tiedot. Tallennettavia kuormitusmuuttujia ovat BOD, COD, kokonaistyppi, kokonaisfosfori ja kiintoaine. Alueellisen ympäristö- keskuksen asiantuntija varmistaa tietojen laadun ennen tiedon siirtämistä tietokan- taan. Muut vesihuoltolaitoksia koskevat tiedot kerätään vuoden 2006 alussa käyttöön otettuun VELVET- tietojärjestelmään (ks. 3.1) Teollisuuden jätevesikuormitusta on mitattu Suomessa jo 1960-luvun lopulta läh- tien. Kaikilla merkittävillä luvan nojalla toimivilla jätevesikuormittajilla on velvoite tarkkailla jäteveden laatua, määrää ja vaikutuksia vesistössä. Ympäristönsuojelulaki antaa mahdollisuuden asettaa tarkkailuvelvoitteita myös yleiseen viemäriin liitty- neelle teollisuudelle. Yksityiskohtainen tarkkailun sisältö määritellään tarkkailu- ohjelmassa. Jatkuvan kuormitustarkkailun ohella jätevesikuormitusta selvitetään varsinkin metallien ja erilaisten ympäristölle haitallisten aineiden osalta myös eril- lisselvitysten avulla. Ympäristöhallinnossa on ollut käytössä vuodesta 1997 alkaen Valvonta- ja kuor- mitustietojärjestelmä VAHTI, johon päästötiedot tallennetaan. VAHTIin on siirretty vanhojen rekistereiden tietoja 1970–luvulta alkaen, mutta tiedot eivät ole kaikilta osin kattavia. Tarkkailuvelvolliset laitokset toimittavat vuosiraportin edellisen vuo- den päästöistä sähköisesti TYVI- palvelun kautta alueelliseen ympäristökeskukseen helmikuun loppuun mennessä. VAHTI- rekisterissä on jätevesipäästötietoja noin 220 teollisuuslaitoksesta. Säännöllisesti tarkkailtavia päästömuuttujia on noin 20 (happea kuluttavat aineet, kiintoaine, AOX, P, N, öljy, fenoli,  uoridi, n. 10 metallia). Päästö- tiedoista kootaan SYKEssä kansalliset päästöraportit ja tietoja käytetään mm. EU:n, HELCOM:n, OSPAR:n ja OECD:n päästöraportointeihin. Tietoja vesistökuormituksesta on ympäristöhallinnon internet-sivulta osoitteessa http://www.ymparisto. /paastot. Yhteyshenkilö: Maria-Leena Hämäläinen, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 3.3.2 Kalankasvatus Erkki Kaukoranta Yli puolet kalankasvatuksen tuotannosta ja kalankasvatuksen ravinnekuormituksesta kohdistuu Saaristomeren ja Ahvenanmaan merialueelle. Pohjois- ja Keski-Suomen 40 Suomen ympäristö 11 | 2009 sisävesialueella on noin neljännes tuotannosta ja kuormituksesta. Kalankasvatuslai- tosten vaikutukset, kuten esimerkiksi veden ravinnepitoisuuden nousu ja siitä johtu- va rehevöityminen (mm. päällyslevästön lisääntyminen) ovat havaittavissa laitosten lähialueilla. Joissakin tapauksissa rehun haju tai rehusta liukeneva rasvakalvo tai lokkien aiheuttama melu voivat myös aiheuttaa haittaa lähinaapureille. Vesiensuojelun tavoiteohjelman 2005 kuormitustavoitteet (vähennystavoite 30 % vuoden 1993 tasolta) on kalankasvatuksen osalta saavutettu ja alitettukin lähes 20 %:lla. Tämä on tapahtunut osaksi tuotannon vähenemisen ja osaksi myös ominais- kuormituksen pienenemisen seurauksena. Vesiensuojelun tavoitteet 2015 periaate- päätöksessä kalankasvatukselle ei ole asetu yleistä valtakunnallista kuormituksen vähentämistavoitta, mutta kuormitusta pyritään vähentämään alueilla, jotka ovat alle hyvän tilan tai joiden tila uhkaa heiketä kalankasvatuksen kuormituksen joh- dosta. Erityisen hyvin kalankasvatuksen soveltuvilla alueilla (avomeri ja/tai hyvät laimentumisolosuhteet) kalankasvatuksen tuotantoa ja kuormitusta on mahdollista lisätä edellyttäen, ettei se vaaranna alueen hyvää tilaa. Kalankasvatuksen ympäristö- vaikutuksia pyritään vähentämään sijainninohjauksella ja muilla ympäristöpolitiikan keinoilla. Kalankasvatuksenympäristövaikutuksia on selvitetty kokonaisvaltaisessa kalankasvatuksen elinkaariarvioinnissa. Alueelliset ympäristökeskukset seuraavat kalankasvatuslaitosten ympäristövai- kutuksia. Alueelliset ympäristökeskukset pyytävät kalankasvatuslaitoksilta vuosira- portit laitosten toiminnasta ja seuraavat lupaehtojen toteutumista. Päästöt lasketaan verkkoallaskasvatuksessa (ja pienillä maalaitoksilla) ainetaseena eli kasvatukseen käytetystä rehun ravinnemäärästä vähennetään kalojen lisäkasvuun sitoutuneet ra- vinteet. Suurehkoilla maalaitoksilla päästöt mitataan laitokselle tulevan ja lähtevän veden ravinnepitoisuuksien erotuksena (kokoomanäytteinä) ja kuormitus lasketaan virtaamalla painotettuina. Tiedot talletetaan VAHTI- järjestelmään. Ahvenanmaa ei kuulu alueellisten ympäristökeskusten valvontaan. Lounais-Suomen ympäristökes- kus pyytää Ahvenanmaan maakuntahallitukselta erikseen kalan-kasvatusta koskevat tiedot, jotka liitetään SYKEn ja Lounais-Suomen aluekeskuksen (www.vyh. /aluek. htm) yhteistyönä kokoamaan kalankasvatuslaitosten kokonaispäästöjen yhteenveto- taulukkoon. Yhteyshenkilö: Erkki Kaukoranta, Lounais-Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 102 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 3.4 Hajakuormitus maa-alueilta Kirsti Granlund Maatalouden, metsätalouden ja haja-asutuksen aiheuttamaa hajakuormitusta ve- sistöihin arvioidaan mittaamalla veden laatua ja määrää maankäytöltään erilaisilla valuma-alueilla sekä tutkimalla maatalouden kuormittamien jokien veden laatua. Maaperän luontainen fysikaalinen ja kemiallinen eroosio, maa- ja metsätalouden laaja-alainen maankäyttö sekä luonnontilaisen ja ihmisperäisen laskeuman epäpuh- taudet kuormittavat vesistöjä valunnan välityksellä. Hydrologisten ilmiöiden voi- makkaasta vaihtelusta johtuen myös hajakuormituksen vuosittaiset vaihtelut ovat suuria. Hydrologiset ja ilmastolliset tekijät vaikuttavat suoranaisesti myös niihin maaperän prosesseihin, joissa potentiaalista kuormitusta muodostuu. Maa-alueilta tulevaa hajakuormitusta ja siihen vaikuttavia hydrologisia muuttujia seurataan eräillä pienten valuma-alueiden verkostoon (ks. 2.1.4) kuuluvilla, maankäytöltään erilaisella valuma-alueilla (14 asemaa). Tiheä automaattinen vesinäytteenotto kuormitushuip- pujen aikana mahdollistaa tarkan kuormituksen arvioinnin. 41Suomen ympäristö 11 | 2009 Pienten valuma-alueiden tuloksia on käytetty laajasti maatalouden, metsätalou- den, luonnonhuuhtouman ja laskeumaperäisen vesistökuormituksen arvioinnissa. Pienten valuma-alueiden pitkät aikasarjat ovat korvaamattomia mm. ainetase- ja huuhtoumamallien kehittämisessä. EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi (VPD) vel- voittaa jäsenmaitansa mm. ensin arvioimaan piste- ja hajakuormitustasonsa ja sitten vähentämään sitä. Pienillä valuma-alueilla on myös näissä hajakuormitusselvityk- sissä oleellinen merkitys. Yhteyshenkilö: Kirsti Granlund, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 3.5 Ilmansaasteiden ja ilmastonmuutoksen vaikutukset vesistöissä Jussi Vuorenmaa Ohjelma tuottaa tietoa laaja-alaisten ympäristömuutosten kuten kaukokulkeutuvien ilmansaasteiden ja ilmastonmuutoksen aiheuttamista vaikutuksista sekä niiden pit- kän aikavälin muutoksista järvivesistöissä. SYKE seuraa näitä ympäristövaikutuksia tiheällä veden fysikaalis-kemiallisella vuodenaikaisseurannalla koko maan kattavalla pienten metsäjärvien verkolla 31 järvellä. Ilmaperäisen happamoitumisen seuranta järvissä alkoi 1979, ja jatkuu edelleen kansallisen ja kansainvälisten ohjelmien mukai- sesti. Seurantaverkko palvelee myös ilman kautta kulkeutuvien haitallisten aineiden kuten raskasmetallien ja pysyvien orgaanisten yhdisteiden vesistövaikutusten seu- rantaa. Seuranta ja tutkimus ovat laajentumassa ilman epäpuhtaussektorilta muihin aihealueisiin, kuten ilmaston/-globaalimuutosten vesistövaikutusten seurantaan. Seurantatuloksista raportoidaan pääasiallisesti kansainvälisissä tieteellisissä aika- kausilehdissä sekä kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti UNECE:n ICP Waters- ohjelman raporteissa. Yhteyshenkilö: Jussi Vuorenmaa, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaih- de), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 3.6 Ilmapäästöt 3.6.1 Päästötiedot Kristina Saarinen Suomen ympäristökeskus tuottaa ympäristön kuormituksesta tietoja, joita käytetään kansainvälisten sopimusten raportoinnissa, päätöksenteossa, selvitysten ja raporttien laadinnassa sekä tutkimuksessa. Lisäksi niitä tuotetaan julkiseen käyttöön. SYKEssä tehdään päästöinventaarioita, selvityksiä ja raportteja kansainvälisten sopimusten mukaisesti (mm. YK:n kaukokulkeutumissopimus ja sen alaiset kahdeksan pöytä- kirjaa, YK:n ilmastosopimus, ja EU:n direktiivit koskien ilman epäpuhtauksia) sekä alueellisten sopimusten mukaisesti (mm. HELCOM- ja OSPAR- sopimukset). SYKE on YK:n kaukokulkeutumissopimuksen ja EU:n ilman epäpuhtauksia koskevien di- rektiivien päästöraportoinnin vastuuyksikkö ja osallistuu YK:n ilmastosopimukselle 42 Suomen ympäristö 11 | 2009 toimitettavaan kasvihuonekaasupäästöjen raportointiin tuottamalla jätesektorin, ns. F-kaasujen ja NMVOC- yhdisteiden päästöinventaariot. Päästötietojen tuottaminen käsittää myös ilmasto- ja kaukokulkeutumissopimus- ten ohjeistusten mukaiset epävarmuusanalyysit ja laadunhallintajärjestelmät. Suo- men ympäristökeskus kehittää ja ylläpitää tietoa kansallisista päästöjen arviointime- netelmistä ja päästökertoimista yhteistyössä alan tutkimuslaitosten ja teollisuuden kanssa ja osallistuu tähän liittyvään kansainväliseen, pohjoismaiseen ja kotimaiseen asiantuntijayhteistyöhön. Tietokannat ja – järjestelmät. Suomen ympäristökeskus ylläpitää ilmapäästötieto- järjestelmää (IPTJ), joka sisältää. päästötiedot rikin- ja typen oksideista, hiilimonok- sidista, ammoniakista, haihtuvista orgaanisista yhdisteistä, hiukkasista, pysyvistä orgaanisista yhdisteistä, raskasmetalleista,  uoratuista hiilivedyistä, sekä energian- tuotannon osalta myös hiilidioksidista, metaanista ja typpioksiduulista. Päästöjen inventoinnissa käytetään teollisuuden, alan tutkimus-, asiantuntija- ja tilastolaitosten sekä ympäristöhallinnon tuottamia tietoja Yhteistyötä tehdään eri- tyisesti Tilastokeskuksen, VTT:n ja MTT:n kanssa. Lisäksi tehdään erilliskyselyjä toiminnanharjoittajille. Päästöjen laskennassa käytetään IPCC:n ja EMEPin hyväk- symiä menetelmiä. Päästötietojen julkaiseminen. Päästöihin liittyviä tietoja on saatavilla ympäristö- hallinnon internet-sivuilta www.ymparisto. /paastot. Päästöinventaarioihin liitty- viä tutkimusraportteja on julkaistu sekä SYKEn julkaisusarjoissa että www-sivuilla. Suomen ympäristökeskus julkaisee neljästi vuodessa Ympäristölehteä, johon sisäl- tyy myös päästökatsauksia. Ympäristöhallinnon Hertta- käyttöliittymän avulla on syksystä 2002 lähtien ollut mahdollisuus hakea ja yhdistellä osaa näistä tiedoista hakemalla päästötietoja esimerkiksi päästölähde- tai paikkatietokohtaisesti. Käyttö- liittymätasot ovat asiakaskohtaisia: julkisia, yhteistyökumppaneille tarkoitettuja sekä ympäristöhallinnon sisäisiä. Yhteyshenkilöt Suomen ympäristökeskuksessa, puh. 020 610 123 (vaihde): Kristina Saarinen (ilman epäpuhtaudet), Jouko Petäjä (jätesektorin kasvihuonekaasut), Tuuli Alaja ja Päivi Lindh (F-kaasut), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Otsoni. Suomen ympäristökeskuksen kemikaaliyksikkö on otsonikerrosta hei- kentävistä aineista annetun EU-asetuksen mukainen toimivaltainen viranomainen Suomessa. Yhteyshenkilö: Eliisa Irpola, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 3.6.2 Kasvihuonekaasuinventaariot Kari Grönfors, Kristiina Regina Tilastokeskus on Suomen kasvihuonekaasuinventaarion kansallinen vastuuyksikkö, jonka tehtävänä on mm. koota yhteen eri asiantuntijalaitosten vastuulla olevat sek- torikohtaiset inventaariolaskelmat ja vastaavat menetelmäkuvaukset raportoitavaksi YK:lle ja EU:n komissiolle osana vuosittaista kasvihuonekaasuinventaariota. Lisäksi Tilastokeskus vastaa energiasektorin ja osaksi teollisuusprosessien inventaariolas- kennasta. Tilastokeskus tuottaa tietoja Suomen energian tuotannon ja kulutuksen sekä te- ollisuusprosessien ilmapäästöistä ILMARI -laskentamallin laskentamallin avulla. Järjestelmään sisältyvät rikki-, hiilimonoksidi-, hiilidioksidi-, hiilivety-, metaani-, 43Suomen ympäristö 11 | 2009 typpioksiduuli-, typenoksidi- ja hiukkaspäästöt luokiteltuina toimialoittain, poltto- laitostyypeittäin, polttoainelajeittain sekä pistelähteiden osalta alueittain. Laskentamallin avulla laskettuja päästötietoja käytetään kansainväliselle ilmasto- sopimukselle tehtävässä raportoinnissa ja julkaistaan muun muassa Tilastokeskuksen Energiatilastot ja Ympäristötilastot - julkaisuissa, jotka ilmestyvät vuosittain. ILMA- RIn toimialoittaiset tiedot ovat myös keskeinen osa ympäristötilinpitoa. ILMARIn tietoja käytetään soveltuvin osin tausta- ja vertailutietona eräiden Suo- men ympäristökeskuksen vastuulla olevien päästöraportointien (mm. ECE) lasken- nassa. Ilmapäästöjen laskentamallissa päästötiedot tuotetaan ilman kyselytutkimusta tai muuta erillistä tiedonkeruuta. Lähtökohtana ovat toiminnanharjoittajien ympä- ristöhallinnolle vuosittain ilmoittamat tiedot päästöistä, eri polttoaineiden käytöstä ja prosesseista. Laskentamallin ylläpito vaatii lisäksi laitosten toimiala- ja polttotek- niikkatietojen sekä polttoaineesta ja polttotekniikasta riippuvien päästökerrointie- tojen pitämistä ajan tasalla. Näiden tietojen avulla mallilla voidaan laskea halutut päästötiedot. Laskentamallin keskeinen tietolähde on vuodesta 1997 alkaen ollut ympäristöhal- linnon VAHTI -tietojärjestelmä, johon on koottu tietoja teollisuus- ja energialaitosten ympäristönsuojelulainsäädännön perusteella tekemistä päästöraporteista. Ilmoitus- velvolliset laitokset toimittavat vuosittain alueellisille ympäristökeskuksille tiedot prosessien ja osaprosessien päästöistä ja polttoaineiden käytöstä. VAHTI- järjestel- mästä saatavia laitoskohtaisia tietoja täydennetään Tilastokeskuksen omien kyse- lyaineistojen (energian tuotanto- ja käyttökyselyt) sekä tarpeen vaatiessa muiden lähteiden (esim. sähkö- ja kaukolämpötilastot sekä päästökauppajärjestelmän vuo- sitiedot) perusteella. Liikenteen ja työkoneiden päästöjen osalta tietolähteenä käytetään VTT:n kehit- tämiä ja ylläpitämiä LIPASTO ja TYKO -laskentamalleja. Muiden lähteiden päästöt arvioidaan polttoaineenkulutustietojen ja polttoainekohtaisten päästökertoimien perusteella. ILMARI -laskentamallin tuloksista voidaan laatia valinnaisia yhteenvetoja pääs- tö- ja polttoainemääristä haluttujen luokitusten ja kriteerien mukaisesti. Yksittäisiä yrityksiä tai laitoksia koskevia tietoja ei Tilastokeskuksen aineistoista kuitenkaan voida paljastaa. ILMARI laskentajärjestelmää on uudistettu ja koko aikasarjan tiedot on päivitetty vuosien 2005_2007 aikana. Yhteyshenkilöt Tilastokeskuksessa: Kari Grönfors ja Teemu Oinonen, puh. 09 17 341 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@tilastokeskus. , kasvihuonekaasut@ tilastokeskus. Lisätietoja: http://www.tilastokeskus. /kasvihuonekaasut. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus osallistuu Tilastokeskuksen koor- dinoimaan kasvihuonekaasuinventaarioon tuottamalla vuosittain YK:n ilmasto- sopimukselle ja EU:n komissiolle toimitettavaan raportointiin päästöinventaarion maatalouden osalta. Näitä päästöjä ovat kotieläinten ruuansulatuksen metaanipääs- töt, lannankäsittelyn metaani- ja dityppioksidipäästöt ja maaperän dityppioksidi- ja hiilidioksidipäästöt. Lähtötiedot kootaan pääosin käyttämällä MMM:n tietopalvelu- keskuksen kokoamia tilastotietoja, ja laskenta tehdään noudattaen IPCC:n laskenta- ohjeita. Lisätietoja maatalouden päästöistä: www.mtt. /luonnonvarapuntari 44 Suomen ympäristö 11 | 2009 Yhteyshenkilöt: Martti Esala, puh. 03 418 82411, Kristiina Regina, puh. 03 4188 2426 ja Sanna Pitkänen, puh. 03 4188 2412, sähköposti: etunimi.sukunimi@mtt. 3.7 Jätteet 3.7.1 Jäteseuranta Kirsi Merilehto, Kaija Rainio, Teemu Virtanen Jätteiden kertymistä ja käsittelyä koskevia tietoja tarvitaan sekä kansallisen että Eu- roopan yhteisön jätepolitiikan luomiseksi ja niiden vaikuttavuuden arvioimiseksi. Ympäristöhallinto raportoi valtakunnallisia jäteseurantatietoja mm. Euroopan komis- siolle sekä jätteiden kansainvälisiä siirtoja koskevan Baselin sopimuksen sihteeristölle. Yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa raportoidaan Euroopan ympäristökeskukselle sen hyväksymien ohjelmien edellyttämät tiedot. Jätealan seurantajärjestelmä (Suomen ympäristö 215/1998) tukeutuu suurelta osin ympäristöhallinnon ylläpitämään ympäristönsuojelun tietojärjestelmään, ns. VAH- TIin ja sen jätetietoihin. Tiedonkeruu perustuu ympäristönsuojelulain velvoitteeseen ympäristönsuojelun tietojärjestelmään kerättävistä tiedoista. Lisäksi SYKE ylläpitää jäteasetuksen mukaisesti rekisteriä kansainvälisiä siirtoja koskevista päätöksistä ja alueelliset ympäristökeskukset jätekuljettajista ja jätteen myyjistä tai välittäjistä. Pirkanmaan ympäristökeskuksen on jätelain mukaisesti ylläpidettävä tuottaja- tiedostoa. Tiedostoon merkitään ne tuottajat ja tuottajayhteisöt, joiden on tehtävä ilmoitus tuottajatiedostoon hyväksymistä tai merkitsemistä varten. Rekisteriin tal- lennetaan vuosittaiset seurantatiedot, joiden toimittamisesta säädetään jätelajikohtai- sissa säädöksissä (VNp pakkauksista ja pakkausjätteistä, VNa käytöstä poistettujen renkaiden hyödyntämisestä, VNa keräyspaperin talteenotosta ja hyödyntämisestä, VNa romuajoneuvoista, VNa sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta sekä VNa paris- toista ja akuista). Alueelliset ympäristökeskukset keräävät VAHTI -tietojärjestelmään vuosittain tiedot jätteiden hyödyntämisestä, käsittelystä ja varastoinnista sellaisten laitosten osalta, joiden ympäristöluvat tai niihin rinnastettavat muut viranomaispäätökset käsittelee alueellinen ympäristökeskus tai ympäristölupavirasto. Kunnilla puolestaan on mahdollisuus kirjata vastaavat tiedot ns. KuntaVAHTIin sellaisten ympäristölupaa edellyttävien laitosten osalta, joiden luvat käsittelee laitoksen sijaintikunnan ympäris- tölupaviranomainen. VAHTI -tietojärjestelmässä jätteet luokitellaan soveltaen EU:n jäteluetteloon perustuvaa ympäristöministeriön asetusta yleisimpien jätteiden sekä ongelmajätteiden luettelosta. Jätealan seurantajärjestelmä edellyttää jatkuvaa ylläpitoa ja kehitystyötä. VAHTI -tietojärjestelmän kehittämisen yhtenä painopistealueena on viime vuosina ollut jätteiden hyödyntämis- ja käsittelytoimintoja koskevan luokituksen kehittäminen. Valtakunnallisten jätetilastojen tuottamisen ja jätetietojen kansainvälisen raportoinnin osalta laadittiin vuonna 2002 yhteistyösopimus SYKEn ja Tilastokeskuksen välillä; sopimuksella selkeytettiin jäteseurannan ja tilastoinnin työnjakoja em. osapuolten kesken. Sopimuksen mukaisesti osapuolet toimivat yhteistyössä jätetietojen laadun parantamiseksi kansallisten tarpeiden sekä EY:n jätetilastoasetuksen, EY:n jätteitä koskevien direktiivien, Baselin sopimuksen ja muiden kansainvälisten ympäristöso- pimusten vaatimusten mukaisesti. 45Suomen ympäristö 11 | 2009 Yhteyshenkilöt: Yleinen jäteseuranta: Kirsi Merilehto, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde) Jätteiden kansainväliset siirrot: Kaija Rainio, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde) Tuottajavastuuasiat: Teemu Virtanen; Pirkanmaan ympäristökeskus, puh. 050 402 4207, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 3.7.2 Jätesuunnitelmat Tarja-Riitta Blauberg, Eevaleena Häkkinen, Kirsi Merilehto Jätteitä koskeva suunnittelu on keskeinen ohjauskeino EY:n jätepolitiikassa. Jätesuun- nitelman laatiminen perustuu jätteistä annettuun EU-direktiiviin (2006/12/EY), sekä Suomen jätelakiin (40 §, 1072/1993). Ensimmäinen valtakunnallinen jätesuunnitelma hyväksyttiin valtioneuvostossa vuonna 1998 ja sen tarkistus hyväksyttiin vuonna 2002. Valtakunnallisen jätesuunnitelman toteutumista arvioitiin vuonna 2006 ilmesty- neessä julkaisussa ”Valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen 2016 - Taustaraportti”, http://www.ymparisto. /download.asp?contentid=69139&lan= . Valtioneuvosto hyväksyi huhtikuussa 2008 uuden valtakunnallisen jätesuunni- telman (http://www.ymparisto. /download.asp?contentid=83458&lan= ), joka on voimassa 31.12.2016 asti tai siihen asti kun seuraava uusi jätesuunnitelma tulee voimaan. Suunnitelmassa esitetään toimia, joilla edistetään luonnonvarojen järkevää käyttöä, kehitetään jätehuoltoa sekä ehkäistään jätteistä aiheutuvia vaaroja ja ympä- ristö- ja terveyshaittoja. Suunnitelma sisältää Suomen jätehuollon päämäärät ja tavoit- teet vuoteen 2016 sekä keskeiset toimet niiden saavuttamiseksi. Tavoitteeseen pää- semiseksi on ehkäistävä jätteen syntymistä, edistettävä jätteiden uudelleenkäyttöä, edistettävä jätteiden biologista hyödyntämistä ja materiaalikierrätystä, edistettävä kierrätykseen soveltumattoman jätteen energiahyödyntämistä ja turvattava jätteiden haitaton käsittely ja loppusijoittaminen. Keskeisenä ilmastotavoitteena on vähentää jätteistä aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä vähentämällä kaatopaikkakäsittelystä aiheutuvia metaanipäästöjä. Tavoitteeseen pääseminen edellyttää, että biohajoavaa jätettä sijoitetaan kaatopaikoille oleellisesti vähemmän mitä nykyisin. Valtakunnallinen jätesuunnitelma edellyttää, että ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus laativat suunnitelman toteutumisen ja vaikutusten arviointia varten seurantaohjelman, jossa on nimetty seurattavat indikaattorit keskeisille ohjauskei- noille. Seuranta edellyttää tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Suunnitelmassa esitettyjen ohjauskeinojen käyttöönoton edistämistä ja vaikutusten arviointia sekä seurantaa varten nimetään tietyt vastuu- ja yhteistyötahot, jotka yhdessä muodos- tavat suunnitelman seurantaverkoston. Verkoston työtä koordinoidaan ympäristö- ministeriöstä käsin. Seurantaohjelman käytännön toteutus tapahtuu hyvin pitkälti yhteistyössä jätesuunnitelman toimeenpanotahojen kanssa. Jätesuunnitelman seuranta voidaan jakaa seuraaviin osa-alueisiin: seurantaver- koston perustaminen, verkoston työn koordinointi ja sille asetettujen tavoitteiden toteutumisen seuranta; käyttöönotettujen ohjauskeinojen vaikuttavuuden arviointi mm. toimeenpantujen tutkimusten ja selvitysten avulla, ja seurantaindikaattorien kehittäminen ja ylläpito suunnitelmassa määrällisesti asetettujen tavoitteiden toteutu- neisuuden seurantaa ja käyttöönotettujen ohjauskeinojen vaikuttavuuden arviointia varten. Seuranta perustuu pääasiassa Tilastokeskuksen kokoamiin jätealan tilastoihin. Seurantaa varten teetetään tarvittaessa erillisiä tutkimuksia. Indikaattorien tulee 46 Suomen ympäristö 11 | 2009 perustua pääsääntöisesti olemassa oleviin tietojärjestelmiin ja tilastoihin. Väliraportti jätesuunnitelman toteutumisesta laaditaan vuosina 2010 ja 2013. Jätelain mukaan alueellisten ympäristökeskusten on laadittava alueellinen jäte- suunnitelma, jolla pyritään vaikuttamaan alueiden ratkaisuihin siten, että ne edistävät valtakunnallisen jätesuunnitelman tavoitteita. Alueellisten jätesuunnitelmien seu- ranta- ja tarkistusraportteja on julkaistu vuosina 2001_2008 (http://www.ymparisto.  /default.asp?contentid=271335&lan= &clan= ). Uusien alueellisten jätesuunni- telmien laatiminen on alkanut. Ne valmistuvat vuosien 2008–2009 kuluessa. Edelli- set jätesuunnitelmat laadittiin vuosina 1996–1997 ja tarkistettiin vuosina 2001–2004. Jätesuunnitelmat laaditaan vuorovaikutteisesti kansalaisten, viranomaisten ja eri si- dosryhmien kanssa. Yleisöllä on mahdollisuus osallistua jätesuunnitelmien valmiste- luun. Jätesuunnitelmista järjestetään mm. kyselyitä ja niiden ympäristövaikutuksista tehdään SOVA - lain mukainen arviointi. Alueelliset ympäristökeskukset ovat koonneet vuosittaisia jätesuunnitelmien seu- rannassa tarvittavia jätemäärätietoja mm. VAHTI -tietojärjestelmää ja muita tietoläh- teitä hyödyntäen. Vuonna 2008 on Oulun läänin alueelle valmistunut alueellinen jätesuunnitelma Kainuun ympäristökeskuksen ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen yhteis- työnä (http://www.ymparisto. /default.asp?contentid=276908&lan= &clan= ). Jätesuunnitelmassa esitettyjen painopistealueiden seurantaa varten on laadittu seu- rantaindikaattorit. Lisäksi laadullisten kehittämistoimenpiteiden toteutumista seura- taan osana jätehuollon valvonnan virkatyötä. Vuonna 2013 laaditaan suunnitelman seurannasta väliraportti. Lisäksi valmisteilla on seuraavat alueelliset jätesuunnitelmat: Keski-Suomen alueellinen jätesuunnitelma: http://www.ymparisto. /default. asp?contentid=255346&lan=FI, Etelä- ja Länsi-Suomen jätesuunnitelma: Pirkanmaan, Hämeen, Lounais-Suomen, Länsi-Suomen, Kaakkois-Suomen ja Uudenmaan ympäristökeskukset http://www. ymparisto. /elsu Itä-Suomen jätesuunnitelma: Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan ym- päristökeskukset www.ymparisto. /isu ja Lapin alueellinen jätesuunnitelma: http://www.ymparisto.fi/default. asp?node=21257&lan= . Etelä- ja Länsi-Suomen jätesuunnitelman yhteyteen on tarkoitus laatia seuran- taohjelma. Suunnitelman valmistelun aikana on indikaattoritietoa koottu mukana olevien ympäristökeskusten nettisivuille (http://www.ymparisto. /elsu: jätteet ja jätehuolto > jätteet indikaattorien valossa). Myös Keski-Suomen alueelliseen jäte- suunnitelmaan samoin kuin Lapin alueelliseen jätesuunnitelmaan on tarkoitus laatia seurantaohjelma. Yhteyshenkilöt: Valtakunnallinen jätesuunnitelma: Tarja-Riitta Blauberg, ympäristöministeriö, puh. 020 690 160 sekä Eevaleena Häkki- nen. ja Kirsi Merilehto, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähkö- posti: etunimi.sukunimi@ymparisto. . Alueelliset jätesuunnitelmat: Oulun läänin alueellinen jätesuunnitelma: Unto Ritvanen, Kainuun ympäristökeskus, puh. 040 593 3572 ja Saana Meski, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus, puh. 0400 262 833 Itä-Suomen jätesuunnitelma: Pirjo Angervuori, Etelä-Savon ympäristökeskus, puh. 040 750 9643, Lea Koponen, Pohjois-Savon ympäristökeskus, puh. 040 775 6105 ja Eeva Ottoila, Pohjois-Karjalan ympäristökeskus, puh. 0400 884 648 47Suomen ympäristö 11 | 2009 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen jätesuunnitelma: projektipäällikkö Sirje Stén, Pirkanmaan ympäristökeskus, puh. 050 301 0461, Päivi Vilenius, Hämeen ympäristö- keskus, puh. 040 8422 686, Asta Asikainen, Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, puh. 0400 121 434, Lassi Liippo, Lounais-Suomen ympäristökeskus, puh. 0400 556 616, Jari Tolppanen, Länsi-Suomen ympäristökeskus, puh. 040 560 6527, Virve Sallisalmi/ Pirkanmaan ympäristökeskus, puh. 050 563 3708 ja Matts Finnlund, Uudenmaan ympäristökeskus, puh. 0400 291 644 Keski-Suomen alueellinen jätesuunnitelma: Hannele Yli-Kauppila, Keski-Suomen ympäristökeskus, puh. 040 576 8234 Lapin alueellinen jätesuunnitelma: Jukka Alatervo, Lapin ympäristökeskus, puh. 040 537 5477. Sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 3.7.3 Jätetilastot Jukka Muukkonen Tilastokeskus laatii valtakunnalliset jätetilastot. Tilastojen laadinnassa keskeiset käytettävät luokitukset ovat EU:n jäteluokitus LoW, tilastollinen jäteluokitus EWC- Stat ja toimialaluokitus (NACE). Jätetilastot julkaistaan vuosittain Tilastokeskuksen Ympäristötilasto-julkaisussa, ja niitä käytetään muun muassa valtakunnallisen jäte- suunnitelman laadinnassa ja seurannassa. Jätetilastoja raportoidaan säännöllisesti EU:n komissiolle ja tilastovirasto EUROSTAT:lle sekä OECD:lle. Euroopan Parlamentin ja Neuvoston asetus jätetilastoista (EY No 2150/2002) edel- lyttää jätteen syntyä ja käsittelyä koskevia tilastotietojen raportointia joka toinen vuosi alkaen vuodesta 2006, jolloin raportoitiin vuoden 2004 tiedot. Jätetilastoja käytetään myös jätealan EU-direktiivien edellyttämiin raportointeihin, joista keskeisiä ovat jätedirektiivi sekä jäteöljy-, liete-, ongelmajäte- ja kaatopaikkadirektiivit. Tiedot yh- dyskuntajätteistä ovat yksi EU:n rakenneindikaattoreista. Jätetilastot perustuvat suurelta osin ympäristöhallinnon VAHTI -järjestelmään kerättäviin ympäristölupavelvollisten laitosten vuosiraportointitietoihin sekä näitä tietoja täydentäviin Tilastokeskuksen tietoihin. Rakentamisessa ja purkamisessa syn- tyvien jätteiden määrää ja laatua Tilastokeskus selvittää yhteistyössä VTT:n kanssa. Viranomaisrekistereistä kerättyjä tietoja rakentamisen laajuudesta yhdistetään VTT:n tietoihin erilaisten rakentamiskohteiden ominaisjätekertymistä. Muita jätetilastojen keskeisiä tietolähteitä ovat Pirkanmaan ympäristökeskuksen ylläpitämä tuottaja- vastuurekisteri sekä Metsäntutkimuslaitos, maa- ja metsätalousministeriö ja työ- ja elinkeinoministeriö. Ympäristöhallinto ja Tilastokeskus ovat yhdessä linjanneet jätteiden luokittelua Suomessa EU:n jäteluokituksen mukaiseksi. Tilastokeskus julkaisi ympäristöministe- riön vuoden 2002 jäte- ja ongelmajäteluettelon mukaisen jäteluokitusoppaan vuonna 2005. Yhteyshenkilöt: Simo Vahvelainen ja Jukka Muukkonen, Tilastokeskus puh. 09 17 341 (vaihde), sähköposti: ympäristö.energia@tilastokeskus. Lisätietoja: www.tilastokeskus. /ymparisto 48 Suomen ympäristö 11 | 2009 3.8 Kemikaalien käyttö Susan Londesborough Kemikaalien päästöt kohdistuvat kemikaalin ominaisuuksista, käyttötarkoituksesta ja käyttötavasta riippuen joko suoraan luontoon, työympäristöön, kotitalouksiin tai kaupunkiympäristöön. Ympäristöhallinnon vastuulla on valvoa ja arvioida ekosys- teemin altistumista kemikaaleille. Kemikaalilain perusteella kemikaalien aiheuttami- en ympäristöhaittojen ehkäisemisen ja torjumisen ylin valvonta kuuluu ympäristömi- nisteriölle. Terveyteen liittyvästä valvonnasta vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. Erilaisia kemikaaleja on runsaasti käytössä. Suomessa on ilmoitettu Sosiaali- ja ter- veysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) tuoterekisteriin noin 33 000 vaaralliseksi luokiteltua tai vaarallista ainetta sisältävää valmistetta. Nämä valmisteet sisältävät yli 5 000 vaaralliseksi luokiteltua ainetta. Pitoisuusmittauksiin perustuvaa kuor- mitustietoa on vain hyvin harvoista aineista ja näidenkin osalta vain suurimmista pistemäisistä päästölähteistä. Kemikaalien piste- ja hajakuormitusta arvioidaan usein laskennallisesti, koska mit- taustietoa on saatavilla vähän tai sitä ei voi yleistää. Useiden kemikaalien leviämistä ympäristöön ei pystytä toteamaan pitoisuusmittauksilla alhaisien pitoisuuksien ja soveltuvien mittausmenetelmien puuttumisen vuoksi. Toisaalta osalla kemikaaleista on vaikutuksia jo alhaisissa pitoisuuksissa. Biotestausmenetelmien käyttö päästöjen haitallisuuden arvioinnissa on tähän mennessä ollut Suomessa vähäistä. Lasken- nallinen kuormituksen arviointi perustuu kemikaalien käyttömäärä- ja elinkaari- tietoon sekä tutkimustuloksiin aineen ominaisuuksista ja leviämisestä. Tuonti- ja valmistusmäärien sekä käyttömäärien tunteminen aine- ja valmistekohtaisesti on edellytys kemikaalikuormituksen laskennalliselle arvioinnille. Esimerkiksi haloge- noitujen hiilivetyjen päästöt arvioidaan käyttökohdekohtaisen päästökertoimen ja käyttömäärätiedon perusteella. Pistekuormituksen päästöistä ei tiedetä, mitä kemikaaleja päästöt kokonaisuudes- saan sisältävät, eikä osaa ainekuormituksesta mitata alhaisten pitoisuuksien vuoksi. Esimerkiksi massa- ja paperiteollisuuden tarkkailuissa ei mitata raskasmetalleja eikä prosesseissa käytettäviä tai niissä muodostuvia haitallisia aineita. Yhdyskuntien jä- tevedenpuhdistamot mittaavat puhdistetusta jätevedestä ja lietteestä säännöllisesti ainoastaan rehevöitymiseen liittyviä muuttujia sekä lietteen raskasmetallipitoisuuk- sia. Vesihuoltolaitoksen viemäriin pääsee kuitenkin kemikaaleja esimerkiksi kotita- louksista ja pk- sektorilta. SYKEn koordinoimassa 3-vuotisessa kartoitusprojektissa havaittiin yhdyskuntien jätevedenpuhdistamojen jätevedessä pieniä pitoisuuksia mm. alkyylifenoleita ja niiden etoksylaatteja, organoklooripestisidejä ja haihtuvia organoklooriyhdisteitä. Vuotuista kansallista kokonaiskuormitusta arvioidaan laskennallisesti noin 20 haitalliselle aineelle (raskasmetallit, NMVOCx eli haihtuvat orgaaniset yhdisteet metaania lukuun ottamatta sekä klassiset pysyvät orgaaniset yhdisteet). Teollisuuden metalli-, öljy- ja AOX-kuormitus vesiin arvioidaan pitoisuusmittausten perusteella. Ilmaan kohdistuvat päästöt arvioidaan pääosin laskennallisesti. Suojauskemikaalien ominaisuuksien ja myyntimäärätietojen keräämisestä vastaa SYKE ja sallittujen kasvinsuojeluaineiden myyntimäärätietojen keräämisestä Elin- tarviketurvallisuusvirasto (Evira). Kasvinsuojeluaineiden aiheuttamaa ympäristö- kuormitusta on arvioitu riski-indikaattorilla, joka yhdistää tiedot aineen myyntimää- rästä, pysyvyydestä, kertyvyydestä, myrkyllisyydestä eliöille sekä kulkeutumisesta pohjavesiin. SYKE kerää tietoja  uorattujen kasvihuonekaasujen päästöistä, joiden pohjalta raportoidaan vuosittain F-kaasupäästöjen määrästä ja kehityksestä. Suomen kasvihuonekaasujen päästöraportoinnista vastaa Tilastokeskuksen kasvihuonekaasu- 49Suomen ympäristö 11 | 2009 jen inventaariyksikkö. SYKE kerää myös tietoja otsonikerrosta heikentävien aineiden käyttömääristä. Kemikaaliasetuksen 19 § velvoittaa kemikaalin valmistajan ja maahantuojan ilmoit- tamaan arviot valmistamiensa tai maahantuomiensa kemikaalien määristä. Tuotere- kisterin sisältämät määrätiedot ilmoitetaan luokittain Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskukselle kemikaalirekisterin tuoterekisteriin. Ilmoitusmenettely on toiminut käytännössä vuodesta 2002 alkaen. Kasvinsuojeluaineiden ja biosidien ennakkohyväksymismenettelyillä pyritään jo etukäteen estämään liian haitallisten uusien kemikaalien pääsy markkinoille ja hy- väksytyn aineen leviäminen ympäristöön asettamalla käyttöä koskevia rajoituksia. Hyväksymisen yhteydessä ei käytännössä aseteta seurantavelvoitteita, vaan mah- dollisesti velvoite tehdä lisätutkimuksia. Nämä uudet tiedot hakija toimittaa yleensä myyntiluvan uusimisen yhteydessä. EU:n uusi kemikaaliasetus (REACH, 1907/2000) astui voimaan 1.6.2007 ja sen sää- döksiä sovelletaan vaiheittain seuraavien 11 vuoden aikana. Päävastuu kemikaalien turvallisesta käytöstä kuuluu aineiden valmistajille ja maahantuojille, jotka arvioi- vat aineiden ympäristö- ja terveysriskit sekä turvallisen käytön edellytykset aineen rekisteröinnin yhteydessä. Rekisteröinti ei edellytä seurantavelvoitteita, mutta siinä voidaan käyttää hyväksi tietoja aineen esiintymisestä ympäristössä. Yhteyshenkilö: Susan Londesborough, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 3.9 Maaperän pilaantuminen Teija Haavisto Maaperän pilaantumista aiheuttavaa toimintaa sekä maaperän pilaantumista ja sen hallitsemiseksi tehtyjä toimia koskevaa tietoa tarvitaan kansallisen maaperän pilaan- tumista koskevan politiikan luomiseksi ja sen vaikuttavuuden arvioimiseksi. Lisäksi tietoja käytetään pilaantuneen maaperän tutkimuksen ja kunnostuksen suunnitte- luun, tehostamaan pilaantuneiden maiden riskinhallintaa, erityisesti pohjavesien ja terveydensuojelun osalta sekä maankäytön ja rakentamisen suunnittelun apuna. Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) ydinindikaattoreihin sisältyy pilaantuneiden maiden hallintaa koskeva indikaattori, johon EEA on kerännyt tietoja noin parin vuoden välein. Valmisteilla oleva maaperänsuojelun puitedirektiivi tulee sisältämään jäsenmaihin kohdistuvia velvoitteita pilaantuneiden alueiden kartoittamisesta ja kunnostamisesta sekä niihin liittyvästä raportoinnista. Maaperän pilaantumista koskeva tiedonhallinta perustuu ympäristöhallinnon ylläpitämään maaperän tilan tietojärjestelmään. Tietojärjestelmään on koottu tietoja maa-alueista, joilla maaperään on voinut päästä haitallisia aineita sekä alueista, jotka on tutkittu tai kunnostettu. Tietojärjestelmään merkityt maa-alueet on aluksi tunnis- tettu alueella harjoitetun tai harjoitettavan toiminnan perusteella. Tietojärjestelmä sisältää tietoja maa-alueen sijainnista, siellä harjoitetusta tai har- joitettavasta toiminnasta, siihen sisältyvistä kiinteistöistä ja niillä mahdollisesti ole- vista käyttörajoitteista, kiinteistön omistajista, -haltijoista ja toiminnanharjoittajista, ympäristöolosuhteista sekä tehdyistä tutkimuksista, viranomaistoimista ja kunnos- tuksista. Alueelliset ympäristökeskukset ylläpitävät oman toimialueensa tietoja. Tietoja pääsevät suoraan katselemaan valtion ympäristöhallinnon lisäksi kuntien ympä- ristö-, maankäyttö- ja rakennusvalvontaviranomaiset. Muut tiedontarvitsijat voivat 50 Suomen ympäristö 11 | 2009 pyytää kohdetietoja alueellisesta ympäristökeskuksesta. Valtakunnallisesti koottua tilastotietoa tuottaa Suomen ympäristökeskus. Lisätietoja: www.ymparisto. /Palvelut ja tuotteet/Tietojärjestelmät ja -aineistot/ Maaperän tilan tietojärjestelmä Yhteyshenkilöt: Yleiset kysymykset: Anna-Maija Pajukallio, Ympäristöministeriö, puh. 050 461 8652 Yleiset kysymykset ja tietosisältö: Teija Haavisto, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde) Tietosisältö ja tietotekniset kysymykset: Matti Silvola, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde) sähköpostit: etunimi.sukunimi@ymparisto. 51Suomen ympäristö 11 | 2009 4 Ympäristön tilan seuranta 4.1 Vesi Suomen vesimuodostumat luokiteltiin ekologisen ja kemiallisen tilan perusteella ensimmäisen kerran vuonna 2008. Uusi luokittelujärjestelmä laadittiin, koska EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi (VPD) ja sitä toteuttava suomalainen lainsäädäntö muuttivat pintavesien luokittelun perusteita. EU:n yhteisissä luokitteluperusteissa arvioidaan kuinka paljon ihmistoiminta on vaikuttanut vesieliöstöön. Lainsäädän- nön mukaan pintavesissä tulee saavuttaa hyvä tila vuoteen 2015 mennessä, eikä erinomaisiksi tai hyviksi arvioitujen vesien tilaa saa heikentää. Luokitusta tarvitaan, jotta vesien tilaa voidaan arvioida ja ryhtyä sen perusteella vesiensuojelutoimiin tilan parantamiseksi. Suomen luokitelluista vesimuodostumista pääosa on ekologiselta tilaltaan erin- omaisia tai hyviä. Hyvää heikommassa tilassa on vajaa kolmannes luokitelluista järvistä, puolet jokivesistä ja yli puolet rannikkovesien kokonaispinta-alasta. Ke- miallinen tila on hyvä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. VPD:n haitallisten aineiden seurantaa on toteutettu suppealla ainevalikoimalla edustavilla taajama/ teollisuus -kohteilla sekä maatalousvaltaisilla joilla. Haitallisten aineiden seurantaa kaloissa on tarkennettu ja sedimenttien sekä sedimentoituvan aineksen seuranta aloitettu (ks. 4.1.1.4). Lisätietoja: www.ymparisto. /vesienlaatu 4.1.1 Sisävedet Sari Mitikka Ympäristöhallinnon sisävesien fysikaalis-kemiallisen ja biologisen tilan seuranta koostuu kahdeksasta kokonaisuudesta (Kuva 3). 4.1.1.1 Sisävesien ekologisen tilan ja vedenlaadun seuranta Sari Mitikka, Kari-Matti Vuori Ympäristöhallinnolle laadittiin vuonna 2008 yhteinen jokien ja järvien fysikaalis- kemiallisen ja biologisen seurannan ohjelma yhdistämällä valtakunnallinen ja alu- eellinen seuranta. Seurantaverkko palvelee mm. EU:n direktiiveissä velvoitettua tiedonkeruuta järvien vedenlaadusta. Direktiivejä ovat vesipolitiikan puitedirektiivi (VPD, 2000/60/EY), nitraattidirektiivi (92/676/ETY) ja kala-vesidirektiivi (78/659/ ETY). Tämä verkko on yhdistelmä vesienhoitoalueiden perusseurantaverkosta. 52 Suomen ympäristö 11 | 2009 Seurantaverkon tavoite on olla tasapainoinen läpileikkaus luontaisista pintavesi- tyypeistä. Vaikka ympäristöhallinnon seurannan havaintopaikoista merkittävin osa on jokseenkin luonnontilaisissa vesissä, tavoitteena vesien vertailuolotiedon tuotta- minen, seurantaverkkoon valittiin jonkin verran myös ihmistoiminnan vaikutusten alaisia vesiä. Ihmistoiminnan vaikutuksen alaisten vesien tieto tulee edelleenkin pääasiassa velvoitetarkkailuista ja hajakuormituksen osalta maa- ja metsätalousmi- nisteriön rahoittamasta hajakuormitusseurannasta. Seuranta jäsenneltiin (Kuva 4) merkittävimpien tietotarpeiden mukaisesti huomioiden kesäkuussa 2008 valmistu- neen ekologisen luokituksen tulokset ja vesienhoitosuunnitelmien toimenpiteet. Seurannalla pyritään vastaamaan seuraaviin tietotarpeisiin: – vertailutilaa edustavien vesien vedenlaatu ja biologia – pitkäaikaismuutokset vedenlaadussa ja biologiassa – rehevöitymiskehitys – säännöstelyn ja muiden hydromorfologisten paineiden vaikutus – toksisuushaitat eliöissä Joet ja järvet jaetaan kahteen ryhmään, jotka ovat: vesitilavuudeltaan ja pinta-alaltaan merkittävät vesimuodostumat ja muut vesimuodostumat. Seurantafrekvenssi on joko vuosittainen (intensiivinen tai 2-3 kertaa vuodessa) tai kolmen, kuuden tai 12 vuoden välein toistuvaa. Lähellä luonnontilaa olevien pintavesien kohdalla on mahdollista niiden ryhmittely luonnonoloiltaan ja hajakuormitukseltaan samankaltaisiksi ryh- miksi. Vertailuvesien seurantakohteisiin valittiin mahdollisimman paljon sellaisia kohtei- ta, joilla on merkitystä myös biodiversiteettiseurannan näkökulmasta (Natura 2000 -kohteet, uhanalaislajien tunnetut esiintymiskohteet). Kuva 3. Ympäristöhallinnon sisävesiseurannan rakenne. Pääosa seurannoista palvelee vesipuitedi- rektiiviä. 53Suomen ympäristö 11 | 2009 Verkkoon on pyritty valitsemaan havaintopaikkoja, joilta on aiemmissa järviseu- rannoissa kerääntynyt runsaasti vedenlaatutietoa. Osa aikasarjoista ulottuu 1960-lu- vulle. Varsinkin pienempien järvien osalta aikasarjat voivat olla hajanaisia ja/tai lyhyitä. Tiedot tallentuvat kaikkien havaintopisteiden osalta ympäristöhallinnon HERTTA- tietojärjestelmään. Säännöstelyn ja muiden merkittävien hydromorfologisten paineiden vaikutus- ten seurannan järjestämiseksi on liitetty mukaan harkinnanvaraisesti lähinnä alu- eellisesti merkittäviä kohteita, joissa tietotarpeita ei pystytä tarkkailuvelvoitteiden kautta hoitamaan (valtion säännöstelemät ja toisaalta vanhat luvat, joihin ei sisälly tarkkailuvelvoitetta). Säännöstelyn ja muiden merkittävien hydromorfologisten paineiden vaikutus- ten seurannan järjestämiseksi on liitetty mukaan harkinnanvaraisesti lähinnä alu- eellisesti merkittäviä kohteita, joissa tietotarpeita ei pystytä tarkkailuvelvoitteiden kautta hoitamaan (valtion säännöstelemät ja toisaalta vanhat luvat, joihin ei sisälly tarkkailuvelvoitetta). Toksisuushaittoja, kuten esim. pohjaeläinten epämuodostumia, seurataan kohteil- la, joissa luokittelu-tietojen ja toimenpideohjelmien perusteella on erityistä tarvetta seurata eliöstön tilaa ja altistumista. Pääpaino on kohteissa, joista ei ole näköpiirissä velvoitetarkkailujen kautta tulevaa tietoa. Vesienhoitoalueiden seurantakokonaisuuteen on liitetty mahdollisuuksien mukaan RKTL:n kalaseurantojen ja TE- keskuksien ohjaamien kalataloudellisten tarkkailujen tietoja. Seurantojen suunnittelussa ja toteutuksessa pyritään hyvään yhteistyöhön. Kalarekisteriä suunnitellaan ja se liitetään valmistuessaan HERTTA- tietojärjestel- mään. Kalarekisteri otetaan käyttöön 2009_2010. Yhteyshenkilö Suomen ympäristökeskuksessa: Sari Mitikka, puh. 020 610 123 (vaihde), Kari-Matti Vuori, puh. 040 543 2227, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Kuva 4. Jokien ja järvien seurantaan valittavien kohteiden perustelut ja seurantatiheydet. 54 Suomen ympäristö 11 | 2009 4.1.1.2 Rajavedet Sari Mitikka Kaakkois-Suomen ympäristökeskus seuraa Suomen ja Venäjän välisten rajavesistöjen vedenlaatua kuukausittain Vuoksella, Hiitolanjoella, Rakkolanjoella ja Urpalanjoella sekä Nuijamaanjärvellä, joka kuuluu osana Saimaan kanavan vesireittiä. Seuranta perustuu Suomen ja Venäjän väliseen rajavesisopimukseen sekä UN/ECE rajavesis- tösopimukseen. Seurannan tuloksista raportoidaan vuosittain yhdessä vesiensuoje- lutoimien, säännöstelyn ja kalataloudellisten asioiden kanssa yhteiselle suomalais- venäläiselle rajavesistöjen käyttökomissiolle (www.rajavesikomissio. ). Lapin ympäristökeskus seuraa Tenojoen tilaan yhteistyössä norjalaisten vesiviran- omaisten kanssa. ja Tornionjoen tilaa yhteistyössä ruotsalaisten vesiviranomaisten kanssa. Tenojoen seuranta perustuu Suomen ja Norjan väliseen rajavesisopimuk- seen. Yhteyshenkilö: Sari Mitikka, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), Petri Liljaniemi, Lapin ympäristökeskus, puh. 020 610 113, sähköposti: etunimi.su- kunimi@ymparisto. 4.1.1.3 Maa- ja metsätalouden aiheuttaman hajakuormituksen vesistövaikutusten seuranta Kari-Matti Vuori Seurantahanke on osa EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin ja sen nojalla säädetyn, ve- sienhoidon järjestämisestä koskevan lain mukaista toimeenpanoa. Seuranta palvelee myös ns. nitraattidirektiivin (92/676/ETY) edellyttämää raportointia. Säädökset edel- lyttävät hajakuormituksen ja sen vaikutusten seurantaa kohteissa, joissa kuormitus muodostaa merkittävän riskin vesien tavoitetilan heikkenemiselle. Erityisesti monissa pienemmissä järvi- ja jokivesissä sekä rannikon hajakuormitetuilla alueilla hyvän ekologisen tilan saavuttaminen on uhattuna maa- ja metsätalouden aiheuttaman rehevöitymisen, liettymishaittojen ja haitallisten aineiden kohonneiden pitoisuuksien takia. Vastaavasti pohjavesissä voi hyvän kemiallisen tilan tavoite vaarantua maa- ja metsätalouden toimenpiteiden seurauksena. Lisäksi torjunta-aineiden käytön osalta on seurattava ylittyvätkö näille aineille määritetyt ympäristölaatunormit. Seurannan tavoitteena on tuottaa valtakunnallisesti edustavaa tietoa maa- ja metsätalouden kuormituksesta ja sen vaikutuksista pinta- ja pohjavesiin. Seuranta alkoi MMM:n rahoittamana vuonna 2007. Seurantaverkkoon on valittu koko maan alueelta noin 39 järvi-, 50 joki- ja 39 rannikkovesikohdetta, joissa seu- rataan vesien ekologista ja fysikaalis-kemiallista tilaa. Torjunta-aineita on seurattu ensimmäisenä seurantavuotena 9 jokikohteessa kuukausittain. Tulevina vuosina osa kohteista vaihtuu ja näytteenotto painottuu kesäaikaan. Pohjavesien kemialliseen tilaan kohdistuvia vaikutuksia seurataan noin 60 pohjavesikohteella (ks. 2.1.2). Lisäksi on perustettu automaattinen mittausasema karjatalousvaltaiselle valuma-alueelle vesistökuormituksen vaikutusten arvioimiseksi. Vuosina 2007 ja 2008 seurattiin sisävesissä kattavasti kaikkia ekologisen tilan luokittelutekijöitä kertaluonteisella näytteenotolla. Rannikkovesissä määräraha ei riittänyt kattavaan biologiseen seurataan, eikä sisävesissä pitkäaikaismuutosten in- tensiiviseurantaan (vuotuiseen biologisten tekijöiden näytteenottoon). Seurannan tarpeisiin saatiin vuodelle 2009 lisärahoitusta. Seurantaa pyritään jatkamaan koko seurantaohjelmakaudella 2009–2012 MMM:n rahoituksella siten, että osassa kohteista 55Suomen ympäristö 11 | 2009 tuotetaan tietoa ekologisen tilan vaihtelusta ja pitkäaikaismuutoksista biologisten ja fysikaalis-kemiallisten tekijöiden intensiiviseurannan avulla. Yhteyshenkilö: Kari-Matti Vuori, Suomen ympäristökeskus puh. 040 543 2227, säh- köposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 4.1.1.4 Haitalliset aineet kaloissa ja sedimenteissä Tarja Nakari, Jaakko Mannio Suomen ympäristökeskus seuraa haitallisten aineiden pitoisuuksia vuosittain seitse- mällä meri- ja rannikkoalueella sekä sisävesillä Päijänteellä, Tampereen Pyhäjärvellä, Inarinjärvellä, Kymijoella, Kokemäenjoella ja kahdella latvajärvellä. Aikaisempien tulosten perusteella osa seurantapisteistä on siirretty harvempaan näytteidenottoryt- miin. Merialueilla seurantalajina on silakka, rannikolla ja sisävesillä pääasiassa ahven ja hauki. Sedimenttejä tutkitaan samoilla alueilla kuin kaloja ja sedimentoituvaa ai- nesta Kymijoen ja Kokemäenjoen suulla. Seurattavia haitta-aineita ovat raskasmetallit (mm. elohopea, lyijy, kadmium), orgaaniset klooriyhdisteet, mm. PCB, DDT, HCB ja dioksiinit. Analyysivalikoimaa on laajennettu kattamaan vesipuitedirektiivin ja Itämeren toimintaohjelman vaatimukset, mm. bromatut palonestoaineet ja orgaani- set tinayhdisteet, jatkossa myös  uoratut yhdisteet. Elohopean taustapitoisuuksien määrittämiseksi kalassa ja vedessä toistetaan 10 vuoden välein tehty selvitys vuosina 2009_2010. Seurantaa toteutetaan yhteistyössä SYKEn, Riista- ja kalatalouden tutki- muslaitoksen, Kansanterveyslaitoksen ja Elintarviketurvallisuusviraston kanssa. Seu- rannan tulokset tallennetaan ympäristöhallinnon LIMS- analyysitietojärjestelmään. Yhteenveto kertymätuloksista julkaistaan seurantakausittain. Meriveden liuenneen kokonaishiilivetypitoisuuden määritys tehdään määrätyillä tutkimuspisteillä meren- tutkimusalus Arandan tutkimusmatkojen yhteydessä kevättalvella ja syksyllä. Yhteyshenkilöt Suomen ympäristökeskuksessa: Tarja Nakari, Jaakko Mannio ja Mirja Leivuori, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 4.1.1.5 Haitallisten aineiden seuranta simpukkaviljelymenetelmällä Sirpa Herve Orgaanisia klooriyhdisteitä seurataan selluteollisuuden vaikutusalueilla simpuk- kaviljelymenetelmällä. Simpukoiden avulla tapahtuvaa vesiympäristön haitallisten aineiden seurantaa jatketaan vuosina 2009–2012 ohjelmaan aiemmin kuuluneilla seitsemällä paikalla, joista useimmat sijaitsevat selluteollisuuden vaikutusalueilla. Aineiden seuranta antaa hyvää tietoa entisten pahasti likaantuneiden vesialueiden palautumisen nopeudesta ja sen merkittävästä riippuvuudesta mm. hydrologisista oloista ja sedimenttien resuspension vaikutuksista. Vuosittain (2009–2012) valita 2-4 haitallisten aineiden esiintymisen kannalta epäi- lyttävää paikkaa, joilla aluksi vain kertaluonteisesti selvitetään haitallisten orgaa- nisten yhdisteiden sitoutumista simpukoihin. Havaintopaikat ja paikkakohtaiset ohjelmat valitaan vuosittain yhteistyössä SYKEn ja alueellisten ympäristökeskusten kanssa. Samanaikaisesti voidaan testata myös uusia näytteen keräimiä ja verrata kertymistä simpukoihin. Yhteyshenkilö: Sirpa Herve, Suomen ympäristökeskus, puh. 040 513 5127, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 56 Suomen ympäristö 11 | 2009 4.1.2 Itämeri Mika Raateoja, Pirkko Kauppila Suomen merialueiden tilaa seurataan Itämeren suojelusopimuksen COMBINE -oh- jelman mukaisesti sekä avomerellä että rannikkovesissä. Rannikkovesissä toteu- tettavaan seurantaan vaikuttavat lisäksi vesipuitedirektiivi (VPD) sekä kansalliset vesiensuojeluohjelmat. Avoimen Itämeren seurantaohjelmaa toteutetaan tutkimusalus Arandan kolmella vuosittain tehtävällä koko Itämeren kattavalla matkalla: ravinneseuranta toteute- taan tammi-helmikuussa, pohjaeläinseurantatouko-kesäkuussa ja planktonseuranta elokuussa. COMBINE -ohjelmaan kuulumattomina, mutta jatkuvana toimintana järjestetään myös kolme Suomenlahden intensiiviseen seurantaan kuuluvaa seuran- tamatkaa (maalis-, touko- ja lokakuu), joiden tehtävänä on tuottaa tarkempaa tietoa esim. Pietarin kehittyvän jätevedenpuhdistuksen vaikutuksista Suomenlahden tilaan. Vuosittain Aranda käy COMBINE -seurannan puitteissa keskimäärin 80 eri asemalla. Yhteensä havaintoasemakäyntejä on vuodessa noin 150. Rannikkoalueilla Itämeren COMBINE – ohjelmaan kuuluu 16 intensiiviasemaa, joilla käydään 20 kertaa vuodessa, ja noin 150 kartoitusasemaa, joilla käydään 2-4 ker- taa vuodessa. Havaintoasemilta analysoidaan hydrogra set ja kemialliset muuttujat kuten avomeriasemiltakin. Sekä avomeren että rannikon osalta HELCOM:in Itämeren seurantaohjelma uudistetaan lähivuosina siten, että se täyttää EU:n meristrategiadi- rektiivin ja muiden ympäristödirektiivien asettamat vaatimukset. Vesipuitedirektiivin mukaan ekologinen luokitus tehdään biologisten muuttujien perusteella. Tämän vuoksi biologisen seurannan osuutta on lisätty rannikkovesis- sä. Uudessa ohjelmassa pohjaeläinseurantaa toteutetaan noin 50 havaintoasemalla, pohjakasvillisuutta noin 30 havaintolinjalla ja kasviplanktonin biomassaa ja lajistoa yhteensä noin 30 havaintoasemalla. Itämeren seurantaohjelman tulokset lähetetään kansainvälisen merentutkimusko- missio ICES:in tietokantaan, josta sekä HELCOM että EEA saavat tietoja käyttöönsä laatiessaan meren tilaa käsitteleviä raportteja. Lisätietoja: Itämeren avomeriseuranta on kuvattu yksityiskohtaisesti raportissa: Riitta Olsonen (toim.) 200. FIMR monitoring of the Baltic Sea Environment - Annual Report 2006. Meri, Report Series of the Finnish Institute of Marine Research. No. 59, s. 113. 4.1.2.1 Veden laadun ja ainevirtaamien pitkäaikaisseuranta Pirkko Kauppila, Antti Räike, Mika Raateoja, Hannu Haahti Jokien mereen kuljettamien ainemäärien seuranta. Jokien ainevirtaamien seuran- nalla on keskeinen asema Itämeren tilan arvioinnissa, koska joet kuljettavat valtaosan Itämereen päätyvästä kuormituksesta. Jokien kuljettama kuorma muodostuu luon- nonhuuhtoumasta, ilmaperäisestä laskeumasta, sekä piste- ja hajakuormituksesta. Suojelutoimenpiteet voidaan kohdistaa valuma-alueella merkittävimpiin kuormi- tusläheisiin osittamalla jokien ravinnevirtaamat alkuperäisten lähteiden mukaan. Hankkeen keskeisenä tarkoituksena on seurata huuhtoutumisen ja kuormituksen pitkän aikavälin muutoksia jokien valuma-alueilla. Seurannassa on mukana 32 jokea, joista otetaan näytteitä vähintään 13 kertaa vuodessa painottaen ylivirtaamakausia. Keskeisinä muuttujina ovat ravinteet, ras- kasmetallit, orgaaninen aines ja kiintoaine. Lisäksi hankkeessa määritetään useita 57Suomen ympäristö 11 | 2009 taustamuuttujia, kuten alkaliniteetti, sähkönjohtavuus ja happi. Vuosien 2009-2012 seurantaohjelmaa on muutettu karsimalla määrityslistasta orgaaniset klooriyhdisteet (AOX) ja biologinen hapenkulutus (BOD). Ähtävänjoella ainevirtaamien seuranta lopetettiin. Tulokset raportoidaan vuosittain Tilastokeskukselle ja Itämeren suojelu- komissiolle (HELCOM). Yhteyshenkilö: Antti Räike, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Hajakuormitusseuranta. Vuonna 2007 aloitettiin maa- ja metsätalousministeriön rahoittama seurantahanke hajakuormituksen vaikutuksista rannikkovesien veden- laatuun. Päähuomio on rannikkovesien rehevöitymisessä, minkä vuoksi ravinteet ja kasviplanktonin a-klorofylli ovat keskeisiä muuttujia. Näiden lisäksi vedestä ana- lysoidaan hapen pitoisuutta, sameutta, kiintoainetta ja orgaanisen hiilen kokonais- määrää (TOC). Valituilla havaintopaikoilla seurataan myös pohjaeläimistön ja kas- viplankton määriä ja lajistoa. Seuranta painottuu Suomenlahdelle ja Saaristomerelle, maatalousvaltaisten jokien suistoihin. Havaintopaikkoja on yhteensä 39, ja näytteitä otetaan viidesti vuodessa veden pintakerroksesta ja pohjan läheltä. Yhteyshenkilö: Antti Räike, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Itämeren vedenlaadun pitkäaikaisseuranta. HELCOM – seuranta. Hanke kar- toittaa Itämeren veden ravinnepitoisuutta sekä happi- ja pH-tilannetta. Seuranta toteutetaan tutkimusalus Arandan COMBINE – matkoilla, Suomenlahden intensii- vimatkoilla ja Itämeren operatiivisessa seurannassa (Alg@line). Ravinneseurannassa määritetään liukoiset ravinteet (PO4, NO2, NO3, NH4, SiO2) ja kokonaisravinteet (kok. N, kok. P). Happipitoisuutta mitataan sekä CTD –laitteiston (lämpötila- suolaisuus- luotain) happianturilla että määrittämällä happipitoisuus vesinäytteistä. Arandan matkoilla kerätään laaja-alaista fysikaalis-kemiallis-biologista havainto- tietoa. Määritettäviin muuttujiin kuuluvat tiheäskaalaiset CTD – parametrit, joita ovat lämpötila, suolaisuus, happipitoisuus ja a-klorofyllin in vivo  uoresenssi sekä erillisis- tä vesinäytteistä määritettävät parametrit, joita ovat happipitoisuus, pH, a-klorofylli, liukoiset ravinteet ja partikkeliravinteet. Lisäksi määritetään näkösyvyys. Lisäksi otetaan erillinen pohjanläheinen näyte. Näkösyvyyttä lukuun ottamatta kaikkien seurattavien muuttujien näytteenotto ja analysointi on FINAS -akkreditoitu ja laa- dunvarmistus noudattaa SFS-EN ISO/IEC 17025 standardia. Vedenlaadun seurantaa tullaan täydentämään autonomisilla ravinneanalysaattoreilla, jotka mahdollistavat tiheämmän mittausfrekvenssin esim. Alg@linen pintavedenmittausasemissa. COMBINE -seurannan ja jäljempänä esiteltävän Alg@line -seurannan tulosten perusteella vuonna 2008 tuotettiin kahdeksan Itämeren tilan kehitystä kuvaavaa indikaattoriraporttia, joita käytetään HELCOM:in Itämeren toimintasuunnitelman toteutumisen seurannassa. Itämeren HELCOM -ohjelman fysikaalisesta seurannasta vastaa ilmatieteen lai- tos. Seurannan pääpaino on tutkimusalus Arandalla tapahtuvalla CTD -toiminnalla, mutta kiinteä yhteistyö Merivartioston kanssa (Merikarhu, Uisko) tuottaa lisätietoa: näille laivoille on asennettu happi- ja in vivo  uoresenssiantureilla varustetut CTD -laitteistot, joiden tuottama tieto lähetetään seurantaryhmälle. Ilmatieteen laitos to- teuttaa fysikaalista seurantaa myös ns. rannikon kiinteiden asemien avulla. Näillä asemilla asemanhoitajat (esim. Merivartiosto, yliopistojen kenttäasemat) mittaavat lämpötilaa ja suolaisuutta 10 päivän välein. Toiminta on tuottanut huomattavan pit- kiä aikasarjoja, esim. Utöllä toiminta alkoi vuonna 1911. Asemia on myös Perämeren 58 Suomen ympäristö 11 | 2009 Krunneilla, Merenkurkun Valassaarilla, Saaristomeren Seilissä ja läntisen Suomenlah- den Tvärminnessä. Tavoitteena on seurannan automatisointi lähitulevaisuudessa. Yhteyshenkilöt Suomen ympäristökeskuksessa: Mika Raateoja ja Hannu Haahti, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Yhteyshenkilö Ilmatieteen laitoksessa: Pekka Alenius, puh. 09 192 91 (vaihde), säh- köposti: etunimi.sukunimi@fmi. Vesienhoitoalueiden seuranta. Vesienhoitoalueella toteutetaan rannikon inten- siiviseurantaa ja veden laadun kartoitusta. Rannikon 16 intensiiviasemaa sijaitsevat ulommilla rannikkovesialueilla välittömien, maalta peräisin olevien kuormitusläh- teiden ulkopuolella. Intensiiviseurannan avulla saadaan tietoa rannikkovesien hyd- rogra an ja rehevyystilan vuodenaikaisesta ja vuosien välisistä vaihteluista sekä pit- kän aikavälin muutossuunnista. Intensiiviseuranta palvelee myös satelliittien avulla tehtävää kaukokartoitusta. Rannikkovesien veden laatua kartoitetaan kaikkiaan 150 havaintoasemalla vä- hintään kahdesti vuodessa, helmi- ja heinäkuussa. Seurannan avulla saadaan tie- toa Suomen rannikkovesien hydrogra an ja rehevyystilan alueellista ja ajallisista vaihteluista, mutta tietyllä vesienhoitoalueella on tarve selvittää perusteellisemmin esimerkiksi saariston syvänteiden happiolosuhteita tai matalien ja rehevien lahtien tilaa. Uudessa seurantaohjelmassa rannikkovesien havaintoasemia ja frekvenssejä on jonkin verran karsittu, analyysivalikoimaa vähennetty tietyillä asemilla ja näyt- teenottoa pyritty mahdollisuuksien mukaan integroimaan Arandan ja Muikun tut- kimusmatkojen yhteyteen. Ympäristöhallinnon uusi seurantaohjelma sisältyy osittain vesienhoitoalueiden (VHA) vesilain mukaiseen seurantaan, jonka perus- ja toiminnallinen seuranta tuottaa tietoa vesipuitedirektiivin ekologista luokitusta varten. Ympäristöhallinnon havainto- asemat kuuluvat joko perus- tai perus- ja toiminnalliseen seurantaan, kun taas kuor- mitettujen vesialueiden velvoitetarkkailuasemat edustavat toiminnallista seurantaa. VHA – seurannan lisäksi ympäristöhallinnon seuranta on osa sekä kansainvälistä Itämeri- että Euroopan laajuista merialueiden seurantaa. Rannikon veden laadun tuloksia hyödynnetään kansallisissa ja alueellisissa tutki- musprojekteissa, vesiensuojelun päätöksenteossa ja kansainvälisen yhteistyön edel- lyttämissä töissä. Tuloksia raportoidaan mm. Euroopan komissiolle EU direktiivien toteutuksen kuten vesipuitedirektiivin, nitraattidirektiivin ja yhdyskuntajätevesidi- rektiivin yhteydessä. Tulokset raportoidaan ICES:n datapankkiin, josta esimerkiksi HELCOM ja EEA saavat ne käyttöönsä meriympäristön tilan arviointejaan varten. Yhteyshenkilö: Pirkko Kauppila, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 4.1.2.2 Biologiset pitkäaikaisseurannat Mika Raateoja, Seija Hällfors, Pirkko Kauppila, Juha Flinkman, Maiju Lehtiniemi, Alf Norkko, Jouko Rissanen Itämeren HELCOM -ohjelman kasviplanktonseuranta. Seuranta kartoittaa Itä- meren kasviplanktonyhteisön rakennetta ja sen kehitystä. Seurannan pääpaino on tutkimusalus Arandan elokuisella Combine 3 -matkalla ja Itämeren operatiivisessa seurannassa (Alg@line). COMBINE 3 – matkan noin 20 asemalta pohjoisen Itämeren alueelta määritetään kasviplanktonin kvantitatiivinen määrä ja lajisuhteet. Ajallista kattavuutta kvantitatiivinen analyysi saa Alg@linen varsinaisen Itämeren pohjoisosan 59Suomen ympäristö 11 | 2009 asemalta, josta otetaan näyte kerran 1-2 viikossa läpi vuoden keskitalvea lukuun ottamatta. Alg@line tuottaa tietoa niin paljon, että sen yhteydessä käytetään pää- asiassa ns. semikvantitatiivista laskentaa, jossa kasviplanktonin määrä rinnastetaan suhteelliseen asteikkoon. Tällöin saadaan alueellisesti mahdollisimman kattava kuva Itämeren kasviplanktonyhteisöstä ja suuri näytemäärä tuottaa tarvittavan tilastollisen luotettavuuden. Kertynyttä kasviplanktontietoa hyödynnetään jokakesäisessä me- rialueiden levätiedotuspalvelussa. Lisäksi tieto pyritään jalostamaan Itämeren tilan kehitystä kuvaavaksi indikaattoriraportiksi, jolloin se palvelisi HELCOM:in Itämeren toimintasuunnitelman toteutumisen seurannassa Yhteyshenkilöt Suomen ympäristökeskuksessa: Mika Raateoja, puh. 020 610 123 (vaihde) ja Seija Hällfors, Kumpulan toimipiste, puh. 09 613 941 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Vesienhoitoalueiden kasviplanktonseuranta. Rannikon vesienhoitoalueilla toteu- tetaan kasviplanktonseurantaa intensiivisen ja harvennetun seurannan avulla. Inten- siiviseuranta kohdistuu pääasiassa ulommille rannikkovesialueille. Kasviplanktonin biomassaa ja lajistoa määritetään yhteensä 16 havaintoasemalta koko kasvukauden tai kesäkauden aikana. Seurannan tarkoituksena on tuottaa tietoa sekä kasviplanktonin vuodenaikaisesta ja vuosien välisistä vaihteluista että pitkän aikavälin muutossuun- nista. Harvennetun seurannan piiriin kuuluu 17 havaintoasemaa, joilla kasviplanktonin biomassaa ja lajistoa määritetään kolmen vuoden välien. Havaintovuosina näytteitä otetaan vähintään 4 kertaa kasvukauden aikana. Seurannan tarkoituksena on täy- dentää kasviplanktontietojen alueellista kattavuutta erityisesti sisä- ja välisaaristossa. Ympäristöhallinnon uudessa seurantaohjelmassa kasviplanktonnäytteiden vuotui- nen määrä on puolta suurempi kuin vanhassa kansallisessa seurantaohjelmassa, jossa näytteitä analysoitiin viideltä intensiiviasemalta. Ympäristöhallinnon seurannan lisäksi rannikkovesien kasviplanktonin määriä ja lajistoa seurataan velvoitetarkkailun avulla muutamilla sisemmillä rannikkovesi- alueilla sekä MMM:n rahoittamana tietyissä maa- ja metsätalouden kuormittamissa merenlahdissa. Kasviplanktontulokset palvelevat vesipuitedirektiivin ekologista luokitusta, nitraattidirektiivin toteutusta, maa- ja metsätalouden vaikutuksen arviointia ynnä muuta vesiensuojelun päätöksentekoon liittyvää ohjelmaa. Tämän lisäksi tuloksia hyödynnetään kansallisissa ja alueellisissa tutkimusprojekteissa sekä kansainvälisesti asianomaisten sopimusten (esim. HELCOM) ja kansainvälisen yhteistyön edellyttä- missä töissä. Yhteyshenkilö: Pirkko Kauppila, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Itämeren HELCOM -ohjelman eläinplanktonseuranta. Seurantaohjelma kartoit- taa Itämeren eläinplanktonyhteisöjen rakennetta ja sen kehitystä. Seurannan pääpaino on tutkimusalus Arandan elokuisella COMBINE 3 -matkalla ja Itämeren operatii- visessa seurannassa (Alg@line). COMBINE 3 – matkan noin 20 asemalta pohjoisen Itämeren alueelta määritetään eläinplanktonin kvantitatiivinen määrä ja lajisuhteet. Operatiivisessa seurannassa vuodesta 1998 alkaen ollut käytettävissä laivan perässä hinattava Continuous Plankton Recorder (CPR)- laitteisto, jolla kerätään merialueit- tain eläinplanktonnäytteitä laivan kulkiessa. Yhteyshenkilöt Suomen ympäristökeskuksessa: 60 Suomen ympäristö 11 | 2009 Juha Flinkman, puh. 020 610 123 (vaihde) ja Maiju Lehtiniemi, Kumpulan toimipiste, puh. 09 613 941 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Itämeren HELCOM -ohjelman pohjaeläinseuranta. Seuranta kartoittaa Itämeren pohjaeläinyhteisön rakennetta ja sen kehitystä. Seurannan pääpaino on tutkimusalus Arandan touko-kesäkuisella COMBINE 2 -matkalla. COMBINE 2 – matkalla noin 50 asemalta Itämeren alueelta määritetään pohjaeläinten kvantitatiivinen määrä ja laji- suhteet. Lisäksi keskitytään pohjanläheiseen happitilanteeseen. Tieto jalostetaan Itä- meren tilan kehitystä kuvaavaksi indikaattoriraportiksi ja täten palvelee HELCOM:in Itämeren toimintasuunnitelman toteutumisen seurannassa. Yhteyshenkilö: Alf Norkko, Suomen ympäristökeskus, Kumpulan toimipiste, (vaih- de), 09 613 941, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Vesienhoitoalueiden pohjaeläinseuranta. Rannikon makroskooppisia pohjaeläin- yhteisöjä on seurattu vuodesta 1964 lähtien kahdella havaintopaikalla Tvärminnes- sä läntisellä Suomenlahdella. Alueellista kattavuutta on saatu velvoitetarkkailujen pohjaeläintutkimuksista sekä LOS (Lounais-Suomen alueellinen ympäristökeskus) alueellisella seurannalla. Seurannan tuloksia on käytetty mm. velvoitetarkkailuissa havaittujen eliöstömuutosten referenssiaineistona. Suppea pohjaeläinseuranta ei kui- tenkaan ole antanut VPD:n vaatiman ekologisen luokituksen toteuttamiseen riittävää tietoa. Uudessa seurantaohjelmassa pohjaeläinten vuosittainen intensiiviseuranta laajen- netaan koskemaan kaikkia rannikkomme 11 vesimuodostumatyyppiä. Lisäksi ekolo- gista luokitusta varten osassa vesimuodostumia seurataan pohjaeläimistöä kolmen tai kuuden vuoden rotaatiovälein toteutettavalla näytteenotolla. Seurantaa täydentää myös MMM:n rahoittama hajakuormituksen vaikutusten seurantaohjelma. Pohjaeläimistön esiintyminen on voimakkaasti sidoksissa syvyyteen ja suolai- suuteen. Kultakin seurattavalta vesimuodostumalta toteutetaan näytteenotto siten, että vesimuodostuman profundaalialueiden eri syvyys- ja suolaisuusvyöhykkeet tulevat edustetuiksi. Tämä tarkoittaa vesimuodostumasta riippuen 5-15 havainto- paikkaa/vesimuodostuma. Kaiken kaikkiaan pohjaeläinnäytteitä tullaan ottamaan vuosittain keskimäärin 100_200 paikalta. Yhdessä velvoitetarkkailujen kautta saata- vien pohjaeläinaineistojen kanssa seurannalla saadaan kattava kuva makroskooppi- sen pohjaeläimistön tilasta rannikkoalueillamme. Tulokset raportoidaan EEA:lle ja HELCOM:lle. Yhteyshenkilö: Jouko Rissanen, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaih- de), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Makrofyyttiseuranta rannikon vesienhoitoalueilla. Seuranta koostuu koko lajis- toa koskevasta levälinjamenetelmään perustuvasta vuosittaisesta intensiiviseuran- nasta sekä rakkolevävyöhykkeen esiintymissyvyyden alarajan rotaatioseurannasta. Rannikkovesien rehevöitymisen vaikutukset näkyvät konkreettisesti matalissa vesissä lähellä rantaa. Tämän selvittämiseksi aloitettiin v. 1999 Itämeren rantavyö- hykkeen seurantaohjelma kaikissa HELCOMin jäsenmaissa Suomen johdolla laadi- tun ohjelman mukaisesti. Tavoitteena on kuvata suoran kuormituksen ulkopuolella sijaitsevien rantavyöhykkeiden putkilokasveista, sammalista ja levistä koostuvien makrofyyttiyhteisöjen tilaa ja selvittää siinä tapahtuvia muutoksia ja niiden syitä. Makrofyyttiseuranta tulee olemaan myös osa meristrategiadirektiivin edellyttämää merenpohjan kasviyhteisöjen seurantaa. Makrofyyttiseuranta toteutetaan sukelta- malla tehtävällä kvantitatiivisella levälinjamenetelmällä vuosittain Suomenlahdella, 61Suomen ympäristö 11 | 2009 Saaristomerellä, Selkämerellä, Merenkurkussa ja Perämerellä yhteensä 23 paikalla. Tulokset tullaan raportoimaan HELCOM:lle VPD:n mukaisen ekologisen tilan kuvaajaksi rannikkovesien makrolevien osalta on valittu rakkolevän (Fucus vesiculosus) yhtenäisen esiintymisen syvyyden alaraja. Menetelmää on kehitetty vuosina 2007_2008 pilottiprojektissa. Alarajan seurantaa voidaan toteuttaa vain alueilla missä rakkolevä muodostaa selvän vyöhykkeen; rak- kolevää ei esiinny Perämerellä. Rakkolevän kasvu ja sen muodostaman yhtenäisen vyöhykkeen alarajan muutokset ovat suhteellisen hitaita, joten seurantaa voidaan toteuttaa rotaatioperiaattella kolmen vuoden välein. Rakkolevävyöhykkeen alarajan seurantaa toteutetaan Suomenlahdella, Saaristomerellä, Selkämerellä ja Merenkur- kussa yhteensä n. 60 paikalla. Rakkolevän kaltaisia indikaattorilajeja ovat myös Rhodomela, Furcellaria ja Phyl- lophora. Näiden soveltuvuutta ekologisen tilan kuvaajiksi selvitetään vuosittaisen makrofyyttiseurannan yhteydessä. Yhteyshenkilö: Jouko Rissanen, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaih- de), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 4.1.2.3 Operatiivinen Itämeren tilan seuranta Seppo Kaitala, Vivi Fleming-Lehtinen Alg@line – seuranta. Itämeren HELCOM -ohjelman operatiivisesta seurannasta (Alg@line) vastaa Suomen ympäristökeskuksen merikeskus. Vuonna 1991 toimin- tansa aloittanut Alg@line -seuranta perustaa havainnointinsa Itämerellä liikennöiviin kauppalaivoihin asennettaviin pintaveden mittausasemiin, jotka rekisteröivät tietoa laivan kulkureitiltä. Mittausasema ottaa näytevetensä laivan kulkiessa noin 5 metrin syvyydestä ja mittaa vedestä lämpötilaa, suolaisuutta, sameutta, a-klorofyllin in vivo  uoresenssia ja sinileväpigmenttien in vivo  uoresenssia. Laitteiston sydämenä toimii räätälöity tiedonkeruuohjelma, joka tallentaa tietoa antureilta 20 sekunnin välein, joten perättäisten havaintojen etäisyys on noin 200 m riippuen laivan nopeudesta. Lisäksi laitteisto kerää reitiltä vesinäytteitä (maksimi 24 kpl), joista määritetään liukoi- set (PO4, NO2, NO3, NH4, SiO2) sekä partikkeliravinteet (kok-P, kok-N), a-klorofyllin määrä ja kasviplanktonin lajikoostumus. Havainnot laivalla mitatuista muuttujista lähetetään Merikeskukseen satelliittilinkin välityksellä tunnin välein. Pintaveden mittausasemia on vuoden 2009 alussa Helsinki-Tukholma – linjalla olevalla Tallink-Silja –varustamon Silja Serenadella, Viipuri-Utö – linjalla olevalla Kristina Cruises – varustamon Kristina Brahella, Göteborg-Kemi –linjalla olevalla Transatlantic – varustamon Transpaperilla ja Helsinki-Travemünde – linjalla ole- valla Finnlines – varustamon Finnmaidilla. Alg@line -projekti on ympäristöhallin- non yhteistyötä, sillä mittausasemien ylläpitäjiä ja toiminnasta vastaavia ovat myös Kaakkois-Suomen, Uudenmaan ja Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukset sekä Helsingin kaupungin ympäristökeskus. Yhteyshenkilö: Seppo Kaitala, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaih- de), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Itämeren kaukokartoitus (TK/GEO -yhteistyö). hanke on esitelty luvussa 4.1.4.2. Yhteyshenkilöt Suomen ympäristökeskuksessa: Seppo Kaitala, Kari Kallio ja Timo Pyhälahti, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 62 Suomen ympäristö 11 | 2009 Operatiivinen leväseuranta. Operatiivisen Itämeren tilan seurannan (Alg@line) olennaisena osana on vuodesta 1995 lähtien ollut www-pohjainen Itämeren levät- iedotuspalvelu (www.levatiedotus. ). Levätiedotus tuottaa viikoittaisia leväuutisia ja huolehtii Itämeren tilaa kuvaavien tuotteiden (leväkukintakartat, lajistorapor- tit, mittaustulokset ja niiden aikasarjat, kaukokartoitustuotteet) ajantasaisuudesta. Palvelu on toteutettu yhteistyössä Merivartioston sekä meripartiolaisten ja muiden kansalaisjärjestöjen kanssa. Yhteyshenkilö: Vivi Fleming-Lehtinen, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 4.1.2.4 Haitallisten aineiden seuranta Harri Kankaanpää, Mirja Leivuori Raskasmetallit ja organoklooriyhdisteet silakassa. Itämeren HELCOM -ohjelman raskasmetalli- ja organoklooriyhdisteiden seurannasta vastaa Suomen ympäristökes- kuksen merikeskus. Itämeren silakan raskasmetallipitoisuutta ja organoklooriyhdis- teiden pitoisuutta seurataan vuosittain kaksivuotiaasta kutemattomasta silakasta. Raskasmetalleista lyijy, kadmium, kupari ja sinkki määritetään maksasta. Lihaksesta määritetään raskasmetalleista elohopea, organoklooriyhdisteistä DDT- ja PCB -yh- disteet, α- ja γ-HCH sekä HCB. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos ottaa näytteet Kalajoen, Porin, Hangon ja Kotkan edustan merialueelta sekä Ahvenanmereltä. Lä- hivuosien toiminnassa huomioidaan HELCOMin Itämeren toimintaohjelman (Baltic Sea Action Plan) implementoinnista aiheutuvat mahdolliset muutostarpeet. Yhteyshenkilöt Suomen ympäristökeskuksessa; Harri Kankaanpää, ja Mirja Leivuori, Hakuninmaan toimipiste, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ ymparisto. Veden kokonaishiilivetypitoisuus. Itämeren HELCOM -ohjelman mukaisesta pintaveden kokonaisöljypitoisuuksien seurannasta vastaa Suomen ympäristökes- kuksen merikeskus. Aineistoa tuotetaan  uorometrisellä mittausmenetelmällä niiltä tutkimusasemilta, joilta aiempaa aineistoa on kertynyt eniten vuosina 1977_2008. Seuranta-aineistoa tuotetaan painottaen talvikautta (Arandan COMBINE 1 -mat- ka), jolloin öljypitoisuudet ovat suurimmillaan. Lisäksi aineistoa tuotetaan Arandan COMBINE 3-matkalla. Tulokset raportoidaan HELCOM:ille. Yhteyshenkilö: Harri Kankaanpää, Suomen ympäristökeskus, Hakuninmaan toimi- piste, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Haitalliset aineet rannikon kaloissa ja sedimentissä. Hanke esitellään luvussa 4.1.1.4. Yhteyshenkilö: Jaakko Mannio, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 63Suomen ympäristö 11 | 2009 4.1.3 Velvoitetarkkailut Heidi Vuoristo Velvoitetarkkailua tehdään sekä sisä- että rannikkovesillä. Yhdyskuntien, teolli- suuslaitosten ja muiden toiminnanharjoittajien velvoitetarkkailut tuottavat tietoa kuormitetuilta alueilta, jotta voidaan arvioida kuormituksen vesistövaikutuksia ja ryhtyä tarvittaessa toimenpiteisiin vaikutusten vähentämiseksi. Tarkkailut perustuvat ympäristöluvassa annettuihin velvoitteisiin. Ne tehdään ympäristöviranomaisten hyväksymien suunnitelmien mukaan. Ohjelmien sisältö ja laajuus vaihtelevat kuor- mituksen luonteen, määrän ja vesistön ominaisuuksien mukaan. Velvoitetarkkailuissa veden laatua seurataan lähes 5000 järvi-, rannikko- tai jokipaikalla. Laajimmissa vel- voitetarkkailuissa seurataan myös biologisia muuttujia. Vesienhoitolain vaatimukset otetaan huomioon tarkkailuissa. Esim. biologisia tekijöitä ja haitallisten aineiden määrityksiä kuormittajien lähivesissä tullaan tarvittaessa lisäämään tarkkailuihin. Ympäristöhallinto edistää velvoitetarkkailua valmistelemalla tarkkailuohjeita, kehit- tämällä tarkkailumenetelmiä, edistämällä laadunvarmistusta, järjestämällä aiheeseen liittyvää koulutusta sekä laatimalla valtakunnallisia yhteenvetoja. Yksittäisistä velvoi- tetarkkailuohjelmista saa parhaiten tietoa kyseisen ympäristökeskuksen seurannasta vastaavilta henkilöiltä Yhteyshenkilö: Heidi Vuoristo, Suomen Ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 4.1.4 Kaukokartoitus 4.1.4.1 Lumen sulamisen seuranta Sari Metsämäki Optisen alueen satelliittikuvia on käytetty SYKEssä lumen sulamisen seurantaan vuodesta 1999 lähtien. Seuranta liittyy SYKEn yleiseen vesien tilan seurantaan ja vesistöennusteisiin, joiden tarkkuutta kaukokartoituksella voidaan parantaa. Satel- liittikuvilta lasketaan lumen peittämän alan (engl. SCA, Snow Covered Area) pro- sentuaalinen osuus 500m×500m hilassa, minkä lisäksi tieto tuotetaan myös suoraan 3. jakovaiheen valuma-alueille laskettuna. Tämä siksi että vesistöennustemallissa laskenta tapahtuu valuma-alueittain, jolloin kaukokartoitustiedon vieminen mal- leihin on mahdollisimman helppoa. Lumen peittämän alan estimoinnissa käytetään SYKEssä kehitettyä, optisia satelliittikuvia hyödyntävää menetelmää, joka perustuu puoliempiiriseen heijastusmalliin. Heijastusmalli voidaan kalibroida soveltumaan eri instrumenteille: tällä hetkellä lumikartat tuotetaan käyttäen amerikkalaisen MO- DIS Terra-satelliitia. MODIS- kuvia vastaanotetaan päivittäin Ilmatieteen laitoksella, josta ne lähetetään SYKEen prosessoitaviksi. Prosessoinnista huolehtii SYKEn auto- maattinen prosessointi- ja arkistointijärjestelmä. Päivittäiset lumikartat työstetään teemakartaksi SYKEn internet-sivuille (www.ymparisto. /lumipeite), minkä lisäksi tieto lähetetään numeerisena vesistöennustemalliin. Optisten satelliittikuvien huonona puolena on, että pilvet peittävät näkymän maan pinnalle. Tämä rajoittaa kuvien hyödynnettävyyttä pitkien pilvisten kausien aikana ja erityisesti silloin kun lumitilanteessa tapahtuu muutoksia joita ei näin ollen voida havaita. Mikroaaltoalueen kuvilla tätä ongelmaa ei ole. Teknillisen korkeakoulun avaruustekniikan laboratoriossa on kehitetty mikroaaltotutkakuvia käyttävä mene- 64 Suomen ympäristö 11 | 2009 telmä lumen peittämän alan estimointiin. Menetelmä otettiin testikäyttöön SYKEssä keväällä 2006. Tutkakuvilta lasketut lumitiedot ovat jo osoittautuneet hyödyllisiksi vesistöennusteiden kannalta, joten niiden käyttöä tullaan jatkamaan. Kuvien korke- an hinnan vuoksi niitä voidaan hankkia vähemmän kuin tarvetta olisi, mutta niillä yritetään kuitenkin kattaa Pohjois-Suomen sulamiskausi niin, ettei syntyisi pitkiä (yli viikon) katkoksia kaukokartoitusseurantaan. Lumipeitteen vesiarvo (engl. Snow Water Equivalent, SWE) voidaan kartoittaa 25kmx25km hilassa käyttäen satelliittimikroaaltoradiometrimittauksia yhdistettynä maanpäällisiin sääasemilla tehtäviin lumenpaksuushavaintoihin. Satelliittiaineisto- na käytetään ilmaiseksi NASAn ilmaiseksi jakelemia AMSR-E-kuvia, jotka kattavat Suomen kahdesti päivässä, aamuyöllä ja iltapäivällä. Vesiarvokartoituksen kehitystyö (lähinnä tarkkuuden parantamiseksi) on vielä meneillään, mutta tämänhetkiset kar- tat ovat jo tarkkuudeltaan sellaisia, että niiden käyttöä vesistöennusteissa kannattaa kokeilla. Yhteyshenkilö: Sari Metsämäki, Suomen Ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 4.1.4.2 Veden laadun seuranta Kari Kallio, Saku Anttila ja Jenni Attila Suomea ympäröivillä merialueilla seurataan satelliittikuvien avulla pintalämpötilaa, a-klorofylliä ja pintaleväkukintoja ja sameutta. Näistä tärkeimmät muuttujat ovat a-klorofylli ja pintaleväkukinnat, koska ne liittyvät suoraan VPD:n edellyttämiin seurantoihin. Kahdelletoista suurelle järvelle tuotetaan myös pintalämpötilatietoa. Järvien a-klorofylli ja kiintoainetulkinnat (300 m resoluutio) tulevat testikäyttöön syksyllä 2008. Pintalämpötilaa seurataan päivittäin toukokuun alusta lokakuun loppuun. Pinta- leväkukintoja havainnoidaan heinä-elokuun aikana myös päivittäin. Sameuden sekä a-klorofyllipitoisuuden seurannassa siirrytään jatkossa enemmän kausittaiseen rapor- tointiin ja tulokset julkaistaan osin koostetuotteina. Kaukokartoituskauden päätyessä syksyisin tuotteiden tarkkuutta arvioidaan vertaamalla niitä maastohavaintoihin. Perustuotteiden hyödynnettävyyttä merellä parannetaan tekemällä niistä vesimuo- dostumakohtaisia jatkotuotteita, kuten leväkukintaindeksejä ja a-klorofyllin aika- sarjoja. Vuorovaikutusta loppukäyttäjien kanssa lisätään mm. aloittamalla koulutus tuotteiden käyttöön vuonna 2009. Koulutuksen lähtökohtana ovat loppukäyttäjien tarpeet ja aktivointi kaukokartoitustuotteiden käyttöön. Samalla saadaan selville loppukäyttäjien näkemykset kaukokartoitustuotteiden kehittämisestä. Vedenlaatutulkinnoissa käytetään Envisat MERIS instrumenttia, jonka alueellinen tarkkuus on 300 metriä. Pintalämpötilat tulkitaan NOAA AVHRR instrumentilta (alueellinen tarkkuus 1km). Kaikki kaukokartoituskuvat eivät ole käyttökelpoisia seurantaan, sillä pilvisiltä tai utuisilta alueilta ei voida tehdä tulkintaa. Operatiiviset kaukokartoitustuotteet ovat nähtävissä osoitteessa www.ymparisto.  /syke/kaukokartotus Yhteyshenkilö: Saku Anttila, Suomen Ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 65Suomen ympäristö 11 | 2009 4.1.4.3 Maankäytön ja -peitteen kartoitukset Pekka Härmä Maankäytön ja maanpeitteen kartoitukset tuottavat taustatietoa moneen seuranta- ja tutkimusohjelmaan. Tietoja hyödynnetään mm. hajakuormituksen mallinnuksessa, hydrologisessa seurannassa, luototyyppien uhanalaisuusarvioinneissa, luonnon mo- nimuotoisuuden mallinnuksessa ja alueidenkäytön seurannoissa. SYKE on osallistunut Suomen alueen maanpeitetiedon tuotantoon osana kansal- lisia yhteistyöhankkeita 1980-luvun lopulta alkaen. Kansallisessa SLICES yhteistyö- hankkeessa valmistui tietokanta Suomen maankäytöstä vuoden 1990 luvun lopun tilanteessa. Tietokanta päivitettiin 2007 vastaamaan Suomen maankäyttöä vuonna 2005. SLICES maankäyttöelementti perustuu eri organisaatioiden keräämien ja yllä- pitäminen paikkatietoaineistojen ja rekisterien luokitteluun, rasterointiin ja yhdistä- miseen. SLICES hankkeen tietotuotannosta vastaa Maanmittauslaitos. SYKE osallistui EU:n CORINE2000 hankkeeseen, jossa tuotettiin yhteiseurooppa- laisen CORINE luokittelun mukainen tietokanta Suomen maankäytöstä ja – peittees- tä. Aineisto valmistui 2004 ja vastaa tilannetta vuonna 2000 (+/- 1 vuosi). Kartoituk- sen tietotuotanto perustui kartta-, maasto- ja satelliittitietojen yhdistämiseen. EU:n tavoitteena on CORINE aineiston päivitys 5-10 vuoden välein. Seuraava päivitys valmistuu SYKE:ssä vuoden 2009 aikana, jolloin tuotetaan uusi versio Suomen maanpeitteestä vuoden 2006 tilanteessa ja maanpeitemuutokset välillä 2000_2006. Päivitys perustuu vuosien 2006_2007 aikana vastaanotettuihin satelliitti- kuviin (IRS P6 LISS III ja SPOT 4/5 XS, IMAGE2006) ja kansallisiin paikkatietoaineis- toihin (mm. Maastotietokanta, SLICES2005 ja Rakennus- ja huoneistorekisteri). Met- säntutkimuslaitos tuottaa tiedot Suomen metsistä Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI10) maastoaineistoihin ja satelliittikuviin (IMAGE2006) perustuen. Edellä mainituissa hankkeissa tuotetuista paikkatietoaineistoista on laskettu tilas- toja Suomen maankäytöstä ja -peitteestä Hertta ympäristötietojärjestelmään valuma- alueittain, pohjavesialueittain ja kunnittain. Lisäksi aineistot ovat käytössä ympä- ristöhallinnon paikkatietopalvelimilla ja karttapalvelussa, sekä internetissä (www. ymparisto. /oiva) Yhteyshenkilö Pekka Härmä, Suomen Ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 4.2 Ilma 4.2.1 Ilmanlaadun seuranta kaupungeissa Pia Anttila Ympäristönsuojelulain mukaan kaupunki-ilmanlaadun seurannan järjestäminen on kuntien vastuulla. Myös toiminnanharjoittajat ovat lain mukaan velvollisia olemaan selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista ja ne voidaan ympäristöluvissa velvoit- taa järjestämään ilmanlaadun seurantaa tai osallistumaan paikallisen ilmanlaadun seurannan kustannuksiin. Yksi ilmanlaadun seurannan tavoitteista on saada tietoa ilmanlaadusta suhteessa kansallisiin ohjearvoihin, jotka on annettu valtioneuvoston päätöksessä ilmanlaadun ohjearvoista ja rikkilaskeuman tavoitearvosta (VNP 480/1996). Ohjearvot ilmaisevat 66 Suomen ympäristö 11 | 2009 ilmansuojelun tavoitteita pitkällä aikavälillä ja ne ovat ohjeena ilman saastumista aiheuttavien toimintojen suunnittelussa kuten ympäristöluvissa. Myös Euroopan Unionin lainsäädäntö sääntelee voimakkaasti kaupunkien ilman- laadun seurannan laajuutta, menetelmiä ja laatutavoitteita. Vuoden 1999 jälkeen direktiiveillä on määritelty rikkidioksidin (SO2), typpidioksidin (NO2), hengitettävien hiukkasten (PM10), lyijyn (Pb), bentseenin (C6H6), hiilimonoksidin (CO), otsonin (O3), arseenin (As), kadmiumin (Cd), nikkelin (Ni) ja bentso(a)pyreenin (BaP) yksityiskoh- taiset mittausvelvoitteet. Direktiivit määräävät mittausasemien tarpeen riippuen siitä kuinka lähellä kun- kin saasteen raja-arvon ylittymistä ollaan: korkeiden pitoisuuksien alueilla pitoi- suuksia tulee seurata jatkuvin mittauksin ja hyvin alhaisten pitoisuuksien alueilla ei mittauksia tarvita lainkaan. Mittaustarve tulee tarkistaa vähintään viiden vuoden välein. Lisäksi direktiiveissä on komponenttikohtaisia erityismääräyksiä, kuten että yli 250 000 asukkaan kaupunkikeskittymissä ilmanlaatua tulee mitata pitoisuuksista riippumatta ja toisaalta, että tausta-alueilla tulee olla mittauksia pinta-alaperusteisesti (esim. yksi asema/100 000 km2). Vuonna 2007 kaupunkien ja teollisuusalueiden ilmanlaadun mittauksia hoiti 33 mittausverkkoa. Verkoista valtaosa on kunnallisia ympäristönsuojeluyksiköitä. Verkot ylläpitivät 97 jatkuvatoimista mittausasemaa 48 kunnan alueella. PM10-pitoisuuksia mitattiin 61 asemalla, typpidioksidia 60 asemalla, rikkidioksidia 46:lla, haisevia rikki- yhdisteitä (TRS) 31 asemalla, otsonia 15:lla, hiilimonoksidia 13:llä sekä pienhiukkasia (PM2.5) 11 asemalla. Viime vuosina SO2- ja CO-mittauksia on lakkautettu tarpeettomi- na pitoisuuksien ollessa hyvin matalia raja-arvoihin verrattuna ja tämä kehityssuunta tullee jatkumaan tarkastelujaksolla ainakin rikkidioksidin osalta. PM2.5-mittausten määrä puolestaan on kasvussa ja tullee vielä lähivuosina jonkin verran lisääntymään uusimman ilmanlaatudirektiivin (2008/50/EY, 11.6.2008) vaikutuksesta. Paitsi em. jatkuvatoimisia kaasu ja -hiukkasmassamittauksia, lainsäädäntö (VNA 164/2007) edellyttää myös eräiden raskasmetallien ja orgaanisten yhdisteiden ilmapi- toisuuksien seurantaa. Raskasmetallien ilmapitoisuudet ovat Suomessa korkeimmil- laan - jopa lähellä tavoitearvojaan - muutamien teollisuuslaitosten lähiympäristöissä, mutta muualla varsin alhaisia. Niinpä mittausvelvoitteita on vain kourallisella teolli- suusympäristöjä. Ilman arseeni-, kadmium- ja nikkelipitoisuuksia on viime vuosina mitattu kolmesta viiteen paikkakunnalla joko jatkuvin mittauksin tai kampanja- tyyppisesti. Tämä laajuus tullee jatkumaan lähivuosina. Mittausten lukumääräisen lisäämisen sijasta huomiota tulisi kiinnittää mittausmenetelmiin, mittauspaikkojen valintaan sekä mittausten kestoon. Orgaanisista yhdisteistä säänneltyjä ovat bentseeni ja bentso(a)pyreeni, joiden pitoisuuksia on Suomessa mitattu joillakin paikkakunnalla mittauskampanjaluon- teisesti. Bentseenipitoisuudet ilmassa ovat niin alhaisella tasolla, ettei lähivuosina ole odotettavissa seurantavelvollisuuden laajenevan. Bentso(a)pyreeni voi kuitenkin olla korkea myös alueilla, joilla ei ole suuria teollisuuden pistepäästöjä. Mittauskam- panjoissa pääkaupunkiseudulla ja Kuopiossa on havaittu kohonneita talvipitoisuuk- sia asuntoalueilla, joilla puun pienpoltto on yleistä. Näköpiirissä ei kuitenkaan ole bentso(a)pyreenin seurantavelvollisuuden lisääntymistä. Ilmanlaadun mittausten laatua koordinoi ja valvoo Ilmatieteen laitoksessa toimiva ilmanlaadun kansallinen vertailulaboratorio. Vertailulaboratorion keskeisiä tehtäviä ovat kuntien ilmanlaatumittausten vertailukelpoisuuden osoittaminen, kansallisten ilmanlaadun vertailumittausten järjestäminen ja koulutuksen ja tiedon välittäminen ilmanlaatumittauksiin liittyvissä kysymyksissä EU:n ja kuntien mittauksista vastaa- vien tahojen välillä. Vuonna 2007 ilmanlaadusta tiedottaminen siirtyi reaaliaikaan valtakunnallisen ilmanlaatuportaalin myötä (www.ilmanlaatu. ). Ilmanlaatuportaali on ilmainen ja kaikille avoin internet-palvelu, josta on saatavissa reaaliaikaisesti Suomen ilman- 67Suomen ympäristö 11 | 2009 laatumittausten tulokset (76 asemalta kesällä 2008) sekä monenlaista taustatietoa ilmansaasteista. Yhteyshenkilö Ilmatieteen laitoksessa: Pia Anttila, puh. 050 368 6420, sähköposti: etunimi.sukunimi@fmi. 4.2.2 Laskeuma ja ilmanlaatu tausta-alueilla Jussi Vuorenmaa, Sirkka Leppänen Ilmatieteen laitos ja Suomen ympäristökeskus (SYKE) ovat seuranneet ilman epä- puhtauskuormitusta eri mittausohjelmin ilmanlaadun perustasoa kuvaavilla tausta- alueilla 1970-luvulta lähtien. Vuonna 2004 laitokset yhdistivät laskeuman mittaus- verkkonsa tuottamaan optimoidusti tietoa ilman kautta tulevan epäpuhtauskuormi- tuksen suuruudesta, sen pitkän aikavälin muutoksista ja kuormituksen alueellisista eroista ilmanlaadun seurannan tausta-alueilla. Koko maan kattavalla seurantaver- kolla tutkitaan happamoittavien yhdisteiden, ravinteiden, raskasmetallien sekä py- syvien orgaanisten ympäristömyrkkyjen (POPs) laskeumaa palvellen kansallisia ja kansainvälisiä mittausohjelmia. Yhdistetyssä seurantaverkossa on 20 asemaa. Ilmatieteen laitos seuraa epäpuhtauksien pitoisuuksia ilmassa sekä sateen mukana tulevaa laskeumaa 13 asemalla. Kansainvälisiin mittausohjelmiin kuuluu yhdeksän asemaa, ja niiden lisäksi toimii neljä erikoisasemaa: • AMAP (Arctic Monitoring and Assessment Programme) on arktisten alueiden ympäristön seurantaohjelma, yksi asema (Pallas). Ohjelma keskittyy erityisesti ympäristömyrkkymittauksiin: sadeveden pysyvien orgaanisten yhdisteiden ja raskasmetallien (ml. elohopea) laskeuma sekä pitoisuusmittauksia ilmasta. Ohjelmaa toteutetaan yhteistyössä Ruotsin vesi- ja ympäristötutkimuslaitoksen (IVL) kanssa. • EMEP (Co-operative programme for monitoring and evaluation of the long-range transmission of air pollutants in Europe) on Eurooppaa koskeva epäpuhtauksien seuranta- ja arviointiohjelma, viisi asemaa (Utö, Virolahti, Ähtäri, Oulanka ja Pallas). Sadeveden happamoittavien aineiden laskeuma, ilman rikki- ja typpiyhdisteiden sekä emäskationien pitoisuudet, jatkuvatoiminen otsonin ja typpi- ja rikkidioksidin monitorointi, sadeveden raskasmetallien laskeuma kolmella asemalla (Virolahti, Oulanka ja Pallas) ja hiukkasten massa kolmella asemalla (Utö, Virolahti ja Pallas). Lisäksi Virolahdella ja Pallaksella mitataan elohopeaa ja PAH- yhdisteitä ilmasta ja sadevedestä ja Utössä ja Pallaksella kevyitä hiilivetyjä ilmasta. • GAW (Global Atmosphere Watch) on Maailman ilmatieteen järjestön alainen ilmakehän kemiallista koostumusta ja taustailman fysikaalisia ominaisuuksia tutkiva ohjelma, yksi asema (Pallas-Sodankylä). Erittäin monipuolinen ohjelma, johon kuuluu EMEP-mittausten lisäksi mm. kasvihuonekaasujen, keveiden hiilivetyjen, mustahiilen ja hiukkasten massan sekä UV-säteilyn ja koko ilmakehän otsonipitoisuuden seurantaa. Asemaan sisältyy useita eri mittauspaikkoja Pallaksen alueella ja Sodankylässä. Pallas-Sodankylä on myös yksi Suomen yhdeksästä pitkäaikaisen ympäristötutkimuksen verkoston (Finnish Long-Term Socio-Ecological Research network, FinLTSER) alueesta (Pallas-Sodankylä LTER observatory). • HELCOM (Helsinki Commission) seuraa Itämereen ilman kautta tulevaa epäpuhtauskuormitusta, yksi asema (Hailuoto), happamoittavien aineiden ja raskasmetallien laskeuma. 68 Suomen ympäristö 11 | 2009 • Ympäristön yhdennetyllä seurannalla (IM, Integrated Monitoring) pyritään alueellisesti rajatulla alueella, pienellä valuma-alueella, kartoittamaan ilman kautta leviävien epäpuhtauksien pitkäaikaisvaikutuksia koko ekosysteemin tilaan. Ohjelman mukaisia mittauksia tehdään kolmella alueella (Kotinen, Hietajärvi, Pallas), sadeveden happamoittavien aineiden ja raskasmetallien laskeuma kuukausinäytteistä sekä otsonipitoisuus jatkuvatoimisesti. • Erikoisasemia ovat Hyytiälä, Raja-Jooseppi, Sevettijärvi ja Kevo, joissa noudatettava mittausohjelma vaihtelee. Suomen ympäristökeskus seuraa kansallisella ohjelmalla ravinteiden laskeumaa 14 asemalla (Tvärminne, Vihti, Jokioinen, Kotinen (Evo), Peipohja, Kotaniemi, Ähtäri, Ylistaro, Maaninka, Hietajärvi (Lieksa), Viitamäki, Teeriranta, Sodankylä ja Nellim). Lisäksi kahdella erikoisasemalla (Evo ja Pallas) mitataan ympäristömyrkkyjen (sa- deveden pysyvät orgaaniset yhdisteet, POPs) laskeumaa. SYKEn pohjavesien seurantaohjelman osana lumen ainepitoisuuksia ja talviai- kaista laskeumaa mitataan 30 pohjaveden tutkimusasemalla. Seuranta on aloitettu vuonna 1975. Seurantatutkimuksen tavoitteena on selvittää pitkähkön ajanjakson (3-5 kk) epäpuhtauslaskeuman alueellisia vaihteluita sekä seurata integroidulla lähesty- mistavalla sulamisveden kulkua ja muutosprosesseja maaperässä ja sen vaikutusta pohjaveden määrään ja laatuun. Yhteyshenkilöt: Laskeuma: Sirkka Leppänen, Ilmatieteen laitos, sähköposti: etunimi.sukunimi@fmi.  , Jussi Vuorenmaa, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihd: etunimi. sukunimi@ymparisto. Pohjavesiseuranta: Risto P. Mäkinen, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.p.sukunimi@ymparisto. 4.2.3 Stratosfäärin mittaukset Rigel Kivi, Esko Kyrö, Tuomo Suortti, Kirsi Latola Otsoni. Suomessa Ilmatieteen laitos aloitti stratosfäärin otsonin mittaukset Sodanky- lässä vuonna 1988 ja Jokioisilla vuonna 1994. Molemmilla asemilla toiminta perustuu Brewer- spektrofotometrin jatkuviin otsonikerroksen paksuuden mittauksiin ja tutki- muspallojen mukana lähetettävien otsoniluotaimien antamiin tietoihin. Otsoniluota- uksista saadaan ilmakehän otsonipro ili, joka ulottuu reilusti stratosfäärin puoliväliin asti. Sodankylässä otsoniluotauksia tehdään säännöllisesti viikoittain läpi vuoden (Kuva 5). Jokioisissa luotaukset ajoittuvat lähinnä talvelle ja kevättalvelle, jolloin kemiallisen otsonikadon oletetaan olevan voimakkainta. Tämän lisäksi Sodankylässä seurataan otsonikerroksen paksuuden kehitystä talvisin ranskalaisella (CNRS) SA- OZ spektrofotometrillä. SAOZ mittalaite kykenee mittaamaan myös hyvin matalilla auringon korkeuskulmilla mahdollistaen operoinnin Sodankylän (67°) pohjoisessa talvessa. Sekä Sodankylän, että Jokioisten otsonikerrokselle ovat ominaisia voimak- kaat vuodenaikaisvaihtelut. Sodankylän päivittäiset otsonimittaukset on nähtävissä (http://fmiarc.fmi. /ozonecolumn.html). Ilmatieteen laitos panostaa myös voimak- kaasti otsoni ja muiden stratosfäärin yhdisteiden satelliittimissioihin. Ilmatieteen laitoksen tutkijoita on ollut mukana Envisat- satelliittissa oleva Gomos instrumentin sekä Odinin OSIRIS- ja EOS Auran OMI- insrumenttien kehitystyössä. Polaaripilvet. Polaaripilvet (helmiäispilvet) ovat stratosfäärin pilvimuodostumia, jotka syntyvät kun ilmakehän lämpötila laskee alle tietyn kriittisen rajan (-78 C 50 69Suomen ympäristö 11 | 2009 Kuva 5. Päivittäiset otsonikolumnivahvuudet Sodankylän yläpuolella vuosina 1988-2009. Brewer ja SAOZ- mittaukset on esitetty harmailla ympyröillä. Vertailun vuoksi kuvassa on esitetty myös TOMS -satelliitin pitkäaikaiskeskiarvo mustalla. http://fmiarc.fmi. /ozonecolumn.html hPa korkeudella). Helmäispilvihiukkaset kiihdyttävät otsonikatoa, prosessoiden il- makehän klooriyhdisteitä otsonikerrokselle vaarallisiksi radikaaleiksi. Pilvet jaetaan optisten ominaisuuksiensa perusteella kahteen eri perustyyppiin. PSC tyyppi II on muodostunut suurista kidemäisistä hiukkasista, pääosin veden jääkiteistä. PSC tyy- pin I pilvihiukkaset ovat pienempiä alijäähtyneitä typpihappoliuospisaroita, tyyppi Ia (Nitric Acid Trihydrate [NAT], HNO3/3H2O), tai liuospisaroita, jotka sisältävät myös rikkihappoa, tyyppi Ib (Supercooled Ternary Acid Droplets [STS], HNO3/ H2SO4/H2O). Sodankylässä PSC hiukkasia on havainnoitu Lidar mittalaitteella talvisin 1991/1992, 1994/1995, sekä 1996_1999. Polaaripilvitutkimusta on tehty myös aerosolisondein vuodesta 1994. Aerosolisondeja on lähetetty tutkimuspallojen mu- kana talvisin, kriittisinä PSC aikoina, joka vuosi useita kappaleita. Näin on pystytty seuraamaan myös stratosfäärin aerosolien taustakonsentraation toipumista vuonna 1991 tapahtuneen Pinatubon tulivuorenpurkauksen jälkeen. Stratosfäärin vesihöyry. Ilmakehän vesihöyry toimii maapallon ilmastosysteemis- sä tärkeimpänä kasvihuonekaasuna. Viime vuosikymmeninä tehdyt mittaukset alem- man stratosfäärin vesihöyrystä osoittavat sen pitoisuuden olevan nousussa. Näyttäisi siltä, että tämä vesihöyrypitoisuuden muutoksen aiheuttama vaikutus stratosfäärin säteilytaseelle on laskenut stratosfäärin lämpötilaa suunnilleen saman verran, kuin mitattu otsonikato. Vesihöyryn pitoisuuden muutokset vaikuttavat tämän lisäksi myös stratosfäärin otsonikemiaan. Sodankylässä on otettu käyttöön kaksi meteo- rologisilla palloilla operoitavaa luotainta, joilla pystytään seuraamaan stratosfäärin vesihöyrypitoisuuden kehitystä. Toinen näistä instrumenteista on NOAA/CMDL huurrepiste peilihygrometri ja toinen CAO FLASH-B Lyman-alfa hygrometri. Pei- lihygrometrilennot aloitettiin Sodankylässä ensimmäisen kerran vuonna 1996. Sekä vesihöyryyn liittyvien meteorologisten prosessien tutkimuksen, että sen pitoisuuden pitkä-aikaisseurannan odotetaan jatkuvan tulevina vuosina Sodankylässä. Ultraviolettisäteily. Ilmatieteen laitos on mitannut UV-säteilyä Sodankyässä vuo- desta 1990 (Brewer Mark II instrumentti) ja Jokioisessa vuodesta 1995 (Brewer Mark III instrumentti). Sodankylässä on vuodesta 2002 lähtien käytetty myös NILU-UV monikanava-instrumenttia. Projektitarkoituksiin on hankittu myös Bentham DM 150. Spektrofotometrit kalibroidaan Sodankylässä ja Jokioisilla sijaitsevissa kalibrointila- boratorioissa. Ilmatieteen laitos operoi SL501 eryteemapainotteiseen UV-mittariin perustuvaa UV-verkostoa jonka tulokset julkaistaan laitoksen www-sivuilla. Samoilla 70 Suomen ympäristö 11 | 2009 sivuilla on nähtävissä myös 2 vuorokauden uv-ennuste, jossa esitetään keskipäivän pilvettömän sään UV-indeksi tasa-arvokäyrin (http://www.fmi. /saa/varoituk_7. html) UV-B -säteilyn vaikutustutkimus. Lapin ilmatieteellisessä tutkimuskeskuksessa tehdään myös UV-B -säteilyn vaikutustutkimusta, joka perustuu FUVIRC (Finnish Ultraviolet International Research Centre) -tutkimusaseman toimintaan. Tutkimus- aseman perustan muodostaa Lapin ilmatieteellinen tutkimuskeskus yhdessä So- dankylän geofysiikan observatorion kanssa. UV-säteilyn tutkimusasema palvelee ilmakemian, lääketieteen ja biologian tutkimushankkeita tuottamalla UV-säteilyn mittausaineistoa ja tarjoamalla palveluja, kuten UV-säteilyn mittalaitteiden kalibrointi ja huolto, tietotekninen neuvonta, koekenttien valvonta ja kokeiden ylläpito. Alueilla on lisäksi tarvittavat majoitus- ja tutkimuslaboratoriotilat sekä varusteita ja laitteita tutkijoille. Asemalla tehtävä tutkimus tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tutkielmi- en ja opinnäytetöiden tekemiseen, eritasoisten koulutustilaisuuksien ja seminaarien järjestämiseen ja myös teknisen alan koulutukseen. UV-B -altistuskenttä on raken- nettu mäntymetsään ja vastaavanlainen UV-B -säteilynaltistuskenttä suolle (Kuva 6). Altistuskentillä luonnontilassa kasvavia kasveja säteilytetään keinotekoisella 46 %:n UV-B -lisällä, mikä vastaa kokonaisotsonin vähenemistä noin 20 %:lla. Yhteyshenkilöt : Esko Kyrö ja Rigel Kivi, Ilmatieteen laitos, Arktinen tutkimus, Sodan- kylä, puh. 016 619 619, sähköposti: etunimi.sukunimi@fmi. , FUVIRC: Kirsi Latola, etunimi.sukunimi@oulu. Lisätietoja: http://fmiarc.fmi. /, http://fuvirc.oulu. / Kuva 6. UV-B -suoaltistuskoekenttä Sodankylässä. Luonnontilassa kasvavia kasveja säteilytetään keinotekoisella 46 %:n UV-B -lisällä, mikä vastaa yläilmakehän kokonaisotsonin vähenemistä noin 20 prosenttia 71Suomen ympäristö 11 | 2009 4.2.4 Sisäilman laatu Jari Keinänen Terveydensuojelulaissa (763/1994) on terveyshaittojen ehkäisemiseksi annettu mää- räykset asunnon tai muun oleskelutilan sisäilman laadusta. Lain 26 §:n mukaan asunnon tai muun oleskelutilan sisäilman puhtauden, lämpötilan, kosteuden, melun, ilmanvaihdon, valon, säteilyn ja muiden vastaavien olosuhteiden tulee olla sellaiset, ettei niistä aiheudu asunnossa tai sisätilassa oleskeleville terveyshaittaa. Sisätilassa ei myöskään saa olla eläimiä tai mikrobeja siinä määrin, että niistä aiheutuu terveys- haittaa. Lain 26 § ei koske työtiloja. Terveydensuojelulain 32 §:n valtuuttamana sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuonna 2003 Asumisterveysohjeen (sosiaali- ja terveysministeriö, oppaita 2003:1), jossa se antaa tarkempia ohjeita asuntojen ja muiden oleskelutilojen fysikaalisista, kemiallisista ja biologisista tekijöistä. Asumisterveysohje soveltuu sisäilman tervey- dellisten olojen arviointiin muun muassa lämpötilan, huoneilman ja rakenteiden kosteuden, ilmanvaihdon, radonin, melun, ammoniakin, asbestin, formaldehydin, hiilidioksidin ja – monoksidin, styreenin, pienhiukkasten, tupakansavun ja mikrobien osalta. Vuonna 2005 sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi lisäksi Asumisterveysohjeen soveltamisoppaan, Asumisterveysoppaan, jonka tavoitteena on tarkentaa Asumis- terveysohjeen tulkintoja. Asumisterveysoppaan toinen korjattu painos julkaistiin vuonna 2008 Asuntojen ja muiden oleskelutilojen sisäilman laadun valvonta kuluu kunnan ter- veydensuojeluviranomaiselle ja työtilojen osalta työsuojeluviranomaisille. Valvonta perustuu viranomaisten tekemiin tarkastuksiin, näytteenottoon ja mittauksiin, joita tehdään terveyshaittaa epäiltäessä kiinteistön omistajan tai haltijan pyynnöstä. Var- sinaista säännöllistä seurantajärjestelmää asuntojen tai muiden oleskelutilojen ilman laadulle ei ole olemassa. Vaikka säännöllistä järjestelmää sisäilman laadun seuran- nalle ei ole, merkittävää tietoa sisäilman laatuun liittyen on jo vuosikymmeniä saatu muun muassa kunnan terveydensuojeluviranomaisten, työsuojeluviranomaisten, kansanterveyslaitoksen, työterveyslaitoksen ja yliopistojen tekemistä sisäilmatutki- muksista. Muun muassa sisäilman mikrobien esiintymiseen ja niiden terveysvaiku- tuksiin liittyvässä tutkimuksessa Suomi on yksi johtavista maista. Yhteyshenkilö: Jari Keinänen, Sosiaali- ja terveysministeriö/HTO, puh. 09 1607 3126, sähköposti: etunimi.sukunimi@stm. 4.3 Metsät 4.3.1 Yleiseurooppalainen metsien terveydentilan seuranta Martti Lindgren, John Derome, Päivi Merilä Yleiseurooppalaiseen metsien terveydentilan seurantaohjelma. Suomi on osallis- tunut vuodesta 1985 lähtien yleiseurooppalaiseen metsien terveydentilan seuranta- ohjelmaan, joka koostuu kahdesta erillisestä toiminnosta: 1) laaja-alaisesta metsien terveydentilan seurannasta (I taso) sekä 2) intensiivisestä metsäekosysteemien seu- rannasta (II taso). 72 Suomen ympäristö 11 | 2009 Tämä Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan Talouskomission (YK/ECE) alainen metsien terveydentilan seurantaohjelma (ICP Forests) pohjautuu kansainväliseen ilman epäpuhtauksien valtiosta toiseen tapahtuvaa kaukokulkeutumista koskevaan yleissopimukseen. Tällä hetkellä ohjelmaan osallistuu 40 maata. Euroopan unionin jäsenmaissa metsien terveydentilan seuranta nojautui vuoteen 2006 saakka vuosina 1986 ja 1994 vahvistettuihin säädöksiin ja niihin myöhemmin tehtyihin täydennyk- siin. Vuosina 2009-2010 metsien terveydentilan seurantaohjelma saa rahoitusta EU:n Life+ -ohjelmasta (FutMon -projekti). Seurannalla toteutetaan myös Strasbourgin ministerikokouksen päätöslauselmaa S1, Helsingin ministerikokouksen päätöslau- selmaa H1 ja Lissabonin ministerikokouksen päätöslauselmaa L2 Euroopan metsien suojelemisesta. Suomessa metsien terveydentilan seurannasta vastaa Metsäntutkimuslaitos. Par- kanon toimintayksikön tehtävänä on ohjelman kansallinen koordinointi sekä kansal- lisena tietokeskuksena (National Focal Centre, NFC) toimiminen. Ohjelman kansallisena koordinaattorina toimii John Derome, Metsäntutkimuslai- tos, Parkanon toimintayksikkö, Kaironiementie 54, 39700 Parkano, puh. 010 211 4552, sähköposti: etunimi.sukunimi@metla. Seurantaohjelman tavoitteet. Yleiseurooppalaisen metsien terveydentilan seu- rantaohjelman tavoitteena on: • antaa yleiskatsaus metsien terveydentilan alueellisista ja ajallisista vaihteluista (I taso) • tuottaa tietoa ympäristötekijöiden vaikutuksesta metsien kuntoon (I taso), • tutkia ympäristötekijöiden ja metsien kunnon välisiä riippuvuussuhteita ja seurata tärkeimpien metsäekosysteemien kehitystä (II taso), • tuottaa tietoa metsäekosysteemien eri osien vuorovaikutussuhteista, • avustaa metsien kriittisen kuormituksen laskennassa sekä lisätä yhteistyötä muiden ympäristön seurantaohjelmien kanssa, • tukea metsäpolitiikkaa kansallisella, eurooppalaisella ja globaalilla tasolla sekä • tuottaa tietoa poliittisille päättäjille ja suurelle yleisölle. Laajamittainen metsien terveydentilan seuranta (I taso). Laaja-alainen metsien ter- veydentilan seuranta perustuu systemaattiseen havaintoverkkoon, joka vuonna 2008 käsitti kaikkiaan noin 6000 havaintometsikköä eri puolilla Eurooppaa. Suomessa Metsäntutkimuslaitos inventoi vuosina 1986 - 2008 puiden kunnon kansainvälisesti sovituin menetelmin noin 600 havaintometsikössä. Havaintometsiköt valittiin vuon- na 1985 valtakunnan metsien 8. inventoinnin 3000 pysyvästä havaintokohteesta. Vuonna 2009 laaja-alainen metsien terveydentilan seuranta tulee jatkumaan vastaa- van laajuisena nykyisillä valtakunnan metsien inventoinnin (VMI 9) pysyvillä ha- vaintokohteilla. Tärkeimmät vuosittain arvioitavat kuntotunnukset ovat: suhteellinen neulas- ja lehtikato eli harsuuntuneisuus, neulasten ja lehtien väriviat, sekä abioottiset ja bioottiset tuhot. Metsäekosysteemien intensiivinen seuranta (II taso). Metsäekosysteemien in- tensiivisen seurannan tavoitteena on parantaa tietämystä metsien terveydentilan ja ilman epäpuhtauksien sekä muiden stressitekijöiden välisistä vuorosuhteista. Vuo- sina 2009–2010 havaintoalojen lukumäärä Suomessa on 18, joista seitsemän sijaitsee männiköissä, yhdeksän kuusikoissa ja kaksi koivikoissa. Kaikki metsiköt, lukuun ottamatta kolmea ympäristön yhdennetyn seurannan (ICP Integrated Monitoring) metsikköä, sijaitsevat normaaleissa talousmetsissä. Yhdennetyn seurannan kohteet edustavat puolestaan luonnontilaisia metsiä. Useimmat kohteista sijaitsevat lähellä Ilmatieteen laitoksen ilmanlaadun mittausasemia. Suomessa mesäekosysteemien intensiivinen seuranta on integroitu myös kansain- väliseen AMAP (Arctic Monitoring and Assessment Program) -ohjelmaan ja LTSER (Long-Term Socio-Ecological Research) -verkostoon. 73Suomen ympäristö 11 | 2009 Varsinainen havaintoalue kussakin intensiivisen seurannan metsikössä koostuu kolmesta (30 x 30 m) näytealasta ja niitä ympäröivästä vaipasta ja suojavyöhykkeestä. Yhdellä näytealoista tehdään maaperätutkimuksia sekä kerätään sade- ja maavesi- sekä karikenäytteitä. Yksi näytealoista on varattu kasvillisuustutkimuksia ja yksi puustomittauksia varten. Vaipan ja suojavyöhykkeen leveys vaihtelee yhteensä 10-30 m. Näytealojen välinen etäisyys on puolestaan vähintään 5 m, samoin suojavyöhyk- keen minimileveys. Havaintoalueen kaikki puut on numeroitu, paikannettu ja niihin on maalattu rinnankorkeusmerkki. Kaikista puista on kirjattu puulaji ja puujakso, mitattu puun läpimitta rinnan korkeudelta, pituus ja latvusrajan korkeus. Suojavyöhykkeeltä on lisäksi valittu ja numeroitu yhteensä noin 20 näytepuuta eri läpimittaluokista, joista on mitattu edellisten tunnusten lisäksi kuoren paksuus ja otettu kairanlastu kannon ja rinnankorkeudelta iän määritystä varten. Lisäksi havaintoalueelta on määritetty metsätyyppi, rinteen kaltevuus ja kaltevuussuunta. Intensiivisen metsäekosysteemi- en seurannan aktiviteetit ilmenevät oheisesta asetelmasta. Toiminto Havaintokohteiden lukumäärä Arviointi- tai mittausjakso Latvuskunto 18 Vuosittain Maa-analyysit 18 Joka 10. vuosi Neulasanalyysit 18 Joka 2. vuosi Puuston kasvu 18 Joka 5. vuosi Laskeuma 18 Joka 4. viikko Maavesi 18 Joka 4. viikko lumettomana aikana Puustokarike 18 Joka 2. viikko Fenologia 18 Kolme kertaa Meteorologia 18 – ilman lämpötila 11 Tunneittain – suhteellinen ilmankosteus 11 Tunneittain – maan lämpötila 11 Tunneittain – maan kosteus 11 Tunneittain – tuulen nopeus 11 Tunneittain – tuulen suunta 11 Tunneittain – fotosynteettisesti aktiivinen säteily (PAR) 11 Tunneittain – auringonsäteily 11 Tunneittain Aluskasvillisuus 18 Joka 5. vuosi Seurannan kansallinen keskus (NFC) huolehtii havaintoalojen perustamisesta ja yläpidosta, havainnoinnista ja tietojen kokoamisesta sekä niiden toimittamisesta eurooppalaisiin ja kansainvälisiin tietokeskuksiin ja -kantoihin. Seurannan tuloksia julkaistaan kansallisissa raporteissa, ICP-ohjelman raporteissa sekä tieteellisissä jul- kaisuissa Yhteyshenkilöt: Koordinaattori John Derome, Metsäntutkimuslaitos, Parkanon toimintayksikkö, Kai- roniementie 54, 39700 Parkano, puh. 010 211 4552 Taso I, Martti Lindgren Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö, Jokiniemen- kuja 1, 01301 Vantaa, puh. 010 211 2537 Taso II, Päivi Merilä, Metsäntutkimuslaitos, Parkanon toimintayksikkö, Kaironiemen- tie 54, 39700 Parkano, puh. 010 211 4061 sähköposti: etunimi.sukunimi@metla. 74 Suomen ympäristö 11 | 2009 4.3.2 Metsätuhotietopalvelu Antti Pouttu Metsätuhotietopalvelun ensisijaisena tavoitteena on hoitaa metsätuhoihin liittyvää palvelu- ja neuvontatoimintaa niin, että se vastaa hyvin käytännön metsätalouden, yksityisten metsänomistajien sekä myös muiden intressiryhmien tarpeisiin ja odo- tuksiin. Akuuttien, laajojen metsätuhojen esiintymistä seurataan ja niistä tiedotetaan tarpeen mukaan. Tietoa metsätuhoista kerätään metsähallitukselta, metsäkeskuksilta ja metsänhoitoyhdistyksiltä vuosittain lähetettävällä tuhokyselyllä. Lisäksi eräitten tuholaisten kantoja seurataan pysyvillä koealoilla. Maa- ja metsätalousministeriölle laaditaan vuosittain raportti metsätuhojen esiintymisestä. Hankkeessa koottu tietämys metsätuhoista lisätään internetissä toimivan Metinfo Metsien terveys-palvelun sivuille. Palvelu on tarkoitettu käytännön metsätalouden työkaluksi metsätuhojen hallintaan, neuvontaan, toimenpiteiden valintaan ja koulu- tukseen. Palvelu sisältää yli 150 tuhonaiheuttajakuvausta ja n. 830 valokuvaa. Lisäksi palvelussa on vuorovaikutteinen tuhojen tunnistusopas, tuhoennusteita, lista tuho- asiantuntijoiden yhteystiedoista, tuhosanasto sekä tuhoaiheiset lait ja asetukset. Yhteyshenkilö: Antti Pouttu, Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö, puh. 010 211 2576, sähköposti: etunimi.sukunimi@metla. Lisätietoja: metla. /hanke/3047/www.metla. /metinfo/metsienterveys/index. htm 4.3.3 Tuhoseuranta valtakunnan metsien inventoinnissa Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI, ks. luku 2.3.1) seurataan tuhoja metsik- kö- ja puutasolla. Kaikilta VMI:n metsämaakoealoilta kirjataan mahdolliset tuhot. Tuhoista kirjataan aiheuttaja (jos mahdollista tunnistaa luotettavasti), tuhon alkamis- ajankohta ja tuhon ilmiasu. Jos metsikössä on useita tuhoja, vain kaksi merkittävintä kirjataan. Lisäksi metsikössä havaittujen tuhojen aste eli vakavuus puuston laadun ja kehityksen kannalta arvioidaan kaikille tuhoille yhteisenä arvona. VMI:n koepuista arvioidaan puutasolla tuhot vastaavalla tavalla. VMI:n tuhohavainnot raportoidaan osana VMI:n tulosraportteja Metsäntutkimus- laitoksen Metsätieteen Aikakauskirjassa, Metsätilastollisessa vuosikirjassa sekä Met- lan Metinfo - tietopalvelussa. Yhteyshenkilö: Kari T. Korhonen, Finnish Forest Research Institute, Joensuun toimin- tayksikkö, Pl 68, 80110 Joensuu, puh. 010 211 3030, sähköposti: etunimi.t.sukunimi@ metla. . Lisätietoja: www.metla. /hanke/3401 www.metla. /hanke/3047 www.metla. /metinfo/vmi www.metla. /metinfo/metsienterveys/index.htm 75Suomen ympäristö 11 | 2009 4.4 Biodiversiteetti Biodiversiteettiseurannoissa on tarkoituksena kerätä tietoa ekosysteemeissä ja elin- ympäristöissä, lajeissa ja lajiyhteisöissä tai geenistöissä ja geeneissä tapahtuvista muu- toksista. Muutokset voivat olla luonnollisia tai ihmisen toiminnasta aiheutuvia. Seu- rantatietoa voidaan käyttää biodiversiteetin tilan arviointiin, suojelu- ja hoitotoimien tarpeellisuuden tai riittävyyden arviointiin sekä biodiversiteetin käytön kestävyyden varmistamiseen. Seurannat painottuvat toistaiseksi lajeihin, joiden tutkimisessa ja harrastamisessa on Suomessa pitkät perinteet. Elinympäristöihin eli luontotyyppei- hin on kiinnitetty vastaavaa huomiota vasta kymmenkunta vuotta ja seurannat ovat vasta muotoutumassa. Geneettisellä tasolla painopiste on edelleen tutkimuksissa. 4.4.1 Velvoitteet ja tavoitteet Ulla-Maija Liukko, Anne Raunio Seurantatavoitteen asettamisessa ja rajaamisessa ovat lähtökohtana säädöksistä ja sopimuksista seuraavat kansalliset ja kansainväliset velvoitteet. Tärkeimpiä ovat biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus (78/1994, Rio de Janeiro), EU:n lintu- ja luontodirektiivit (79/409/ETY ja 92/43/ETY),) sekä luonnonsuojelulaki ja -asetus (160/97 ja 913/2005). Vesiympäristöjen biodiversiteettiseurantoja ohjaavat edellisten lisäksi EU:n vesipuitedirektiivi (2000/60/EY) ja meristrategiadirektiivi (2008/56/EY). EU:n luonto- ja lintudirektiiveihin liittyvien seurantojen järjestäminen on ym- päristöhallinnon kannalta keskeisin biodiversiteettiseurannan velvoite lähivuosi- na. Samalla on otettava huomioon niin lajien kuin luontotyyppienkin kansalliset seurantatarpeet. Vesiympäristöjen ”biologista tilaa” koskevia seurantavelvoitteita tulee neljän eri EU:n direktiivin kautta, joten seurantojen suunnittelussa, toteutta- misessa ja tiedonhallinnassa tarvitaan integraatiota. Jäsenmaat arvioivat vuonna 2007 ensimmäistä kertaa kaikkien alueellaan esiintyvien, yhteisön tärkeinä pitämien lajien ja luontotyyppien suojelutason (luontodirektiivin raportointi EU:lle kaudelta 2001–2006). Varsinaista seurantatietoa jäsenmailta edellytetään vasta seuraavissa raportoinneissa eli kaudelta 2007–2012 ja sen jälkeen. Kuluvan raportointikauden aikana Suomen eri seurannoista vastaavien tahojen kesken on perustettava sekä kansainväliset että kansalliset vaatimukset täyttävä seurantaohjelma, jossa hyödynne- tään myös olemassa olevia seurantoja ja muita toimintoja. Aiheesta valmistui SYKEn yleisselvitys vuonna 2008 (Suomen ympäristö 14/2008). Oman seurantavelvoitteensa aiheuttavat myös Johannesburgissa v. 2002 pidetyssä YK:n kestävän kehityksen huippukokouksessa tehty päätös hidastaa merkittävästi biodiversiteettikatoa globaalilla, alueellisella ja kansallisella tasolla vuoteen 2010 mennessä ja Euroopan Unionin jäsenmaita koskeva Eurooppa-neuvoston Göteborgis- sa v. 2001 tehty päätös, jonka mukaan biodiversiteetin köyhtyminen tulee pysäyttää yhteisön alueella vuoteen 2010 mennessä. Vuoden 2010 tavoitteiden toteutumisen seurantaan tarkoitettuja kansainvälisesti sovittuja indikaattoreita on valmisteltu maa- ilmanlaajuisesti Rion sopimuksen sihteeristössä ja Eurooppaan Euroopan ympäris- tökeskuksen (EEA) vetämässä hankkeessa (Streamlining European 2010 Biodiversity Indicators eli SEBI 2010), joista molemmista on valmistunut omat indikaattoriko- koelmansa. SYKEn päiväperhosseuranta on jo mukana SEBI 2010 indikaattoreissa (1. vaihe valmiina), vaikka eri maiden osallistumisesta indikaattoreissa tarvittavien tietojen tuottamiseen ei ole vielä sovittu. 76 Suomen ympäristö 11 | 2009 Kansalliset biodiversiteettiä ja sen seurantaa koskevat ympäristöhallinnon ylei- set tavoitteet on kirjattu ympäristöministeriön strategiaan (YM moniste 101/2002), ympäristön seurannan strategiaan (YM moniste 114/2003) sekä ministeriön toimin- ta- ja taloussuunnitelmaan, jossa on hallinnonalan keskeiset tavoitteet ja toimenpi- teet vuosina 2006–2009 (YM moniste 143/2004). Niiden mukaan hallinnonalan yksi päätavoite on luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen hidastaminen. Seurannan kehittämiseksi suunnitelluilla keskeisillä toimenpiteillä varmistetaan, että monimuo- toisuuden arvioimiseksi saadaan riittävät tiedot. Kehitetään mm. valtakunnallista seurantajärjestelmää, tietojen rekisteröintiä ja ylläpitoa, laaditaan tarvittaessa eliöla- jiston suojelun ja seurannan toimenpideohjelmia ja mitataan annetuilla mittareilla hallinnon toimien vaikuttavuutta luonnon monimuotoisuuteen. Valtakunnallinen, kaikkia hallinnonaloja koskeva luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma vuosille 2006–2016 kirjaa tavoitteeksi em. seuran- tajärjestelmän valmistumisen vuoteen 2010 mennessä (Suomen ympäristö 35/2007). Sen tulee sisältää biodiversiteetin tilan mittareiden lisäksi siihen kohdistuvien pai- neiden ja harjoitettavan politiikan vaikuttavuuden mittarit. 4.4.2 Yleistilanne Ulla-Maija Liukko, Anne Raunio Valtakunnallisten biodiversiteettiseurantojen verkostoyhteistyötä ja järjestämistä pohtinut asiantuntijaryhmä jakoi biodiversiteettiseurannat ja seurantatarpeet kah- teen osaan: yleisseurantoihin ja erityisseurantoihin. (Suomen ympäristö 532/2001, Suomen ympäristö 787/2005 ja 759/2005). Yleisseurannat antavat tietoa biodiver- siteetin tilasta ja luonnossa tapahtuvista yleisistä kehityssuunnista. Biodiversiteetin tilan ja ns. luonnon hyvinvoinnin tarkkailun kannalta yleisseurannat ovat keskeisiä, sillä yleisessä lajistossa tai laajoilla alueilla esiintyvissä elinympäristöissä tapahtuvat muutokset vaikuttavat merkittävästi ekosysteemien toimintaan. Erityisseurannat kohdentuvat lainsäädännössä, direktiiveissä ja sopimuksissa erikseen lueteltuihin uhanalaisiin tai muuten tärkeinä pidettyihin lajeihin, luontotyyppeihin ja alueisiin. Erityisseurantoja tarvitaan pääasiassa em. kohteille tehtävien suojelu- ja hoitotoimien tarpeellisuuden ja tehokkuuden arviointiin. Käynnissä on laskentatavasta riippuen noin 50–60 sellaista biologista tietoa tuot- tavaa seurantahanketta, joiden on arvioitu soveltuvan biodiversiteettiseurannaksi. Sellaisiksi on luettu myös hankkeet, joiden tuottamaa tietoa analysoimalla voitaisiin arvioida biodiversiteetissä tapahtuneita muutoksia (Suomen ympäristö 759/2005). Seurannat muodostavat hyvän pohjan biodiversiteettiseurantojen järjestämiselle. Nykyiset seurannat on aloitettu niitä ylläpitävien laitosten tai yhteisöjen erilaisten tehtävien, tarpeiden ja kiinnostuksen perusteella, ei biodiversiteetin tilan arviointiin. Nykyiselläänkin seuranta-aineistot mahdollistaisivat joiltain osin korkeatasoisten biodiversiteetin tilan ja sen muutosten arvioiden tekemisen, mutta biodiversiteetin tilan kokonaisesityksiä tai teemakohtaisia yhteenvetoja ei ole kuitenkaan vielä tehty. Biodiversiteettiseurantojen ja raportoinnin kehittämisessä on ongelmana nykyisten seurantojen heikko koordinaatio ja koottujen aineistojen tiedonhallinnan puutteet. Tiedot ovat hajallaan ja sellaisessa muodossa, ettei niiden hyödyntäminen ole teho- kasta. Asiantuntemusta ja asiantuntijoita on myös useilla biodiversiteetin osa-alueilla riittämättömästi. Seurannoille on ominaista vapaaehtoistyön merkittävä osuus erityi- sesti havaintojen teossa. On arvioitu, että se on nykyseurannoissa jopa 70 % (Suomen ympäristö 759/2005). Osa seurannoista on syntynyt yksittäisten tutkijoiden aloittees- ta ja niiden jatkuvuus voi myöhemmin olla uhattuna. Näiden erityispiirteiden vuoksi nykyistenkin seurantojen jatkuvuuden turvaamiseen on kiinnitettävä huomiota. 77Suomen ympäristö 11 | 2009 Kuva 7. Biodiversiteettiseurantojen kokonaisuus. Ympäristön tilan seurannat ovat useiden hallin- nonalojen ja toimijoiden sektorivastuulla, luonnonvarojen kestävän käytön seurannat ovat pääsään- töisesti maa- ja metsätaloushallinnon vastuulla ja luonnonsuojelun tarpeisiin tehtävät seurannat ympäristöhallinnon vastuulla. Näiden seurantojen hyödyntämiseksi biodiversiteettiseurannassa tarvitaan verkostoyhteistyötä (Suomen ympäristö 759/2008). Seurantakokonaisuuden kehittäminen painottunee lähivuosina toisaalta jo olemas- sa olevien seurantojen ja niihin liittyvän tiedonhallinnan kehittämiseen sellaiseksi, että seurannoista saatavaa tietoa voidaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti ja monipuolisesti ja toisaalta uusien luontotyyppiseurantojen suunnitteluun ja aloit- tamiseen, koska niitä ei ole järjestetty vielä ollenkaan. Osin luontotyyppiseurannois- sakin voidaan hyödyntää jo muihin tarpeisiin kerättyä tietoa, kunhan tiedonsaanti järjestetään. Valtakunnallisen biodiversiteetin tilan seurantajärjestelmän kehittämisessä on edis- tettävä erityisesti eri seurantatahojen yhteistyötä ja saatava alkuvaiheessa aikaan val- takunnallisen seurannan koordinaatio. Sen pohjalta on lisättävä seuranta-aineistojen hyödynnettävyyttä, tietojen yhteiskäyttöä, indikaattoriaineistojen keruuta ja tilara- portointia. Verkostoyhteistyönä tulee myös kerätä seurantojen metatiedot kaikille avoimeen metatietokantaan. Ympäristöhallinnon vastuulla on erityisesti luonnon- suojelutyössä tarvittavien laji- ja luontotyyppiseurantojen (Kuva 7) toteuttaminen tai joiltain osin järjestäminen yhteistyössä muiden hallinnonalojen toimijoiden kanssa. Yksittäisten seurantojen ylläpito- ja raportointivastuu on jatkossakin niillä laitoksilla, jotka seurantoja tekevät. Keskeisessä asemassa biodiversiteettiseurantojen koordi- noinnissa ovat LTKM ja SYKE sekä ministeriöistä YM, MMM ja OpM. 78 Suomen ympäristö 11 | 2009 4.4.3 Toteuttajat Ulla-Maija Liukko, Anne Raunio Valtakunnallisia biodiversiteettiseurantoja ylläpitää seitsemän valtion tutkimuslai- tosta tai museota. Näiden lisäksi seurantoihin osallistuu useita muita tahoja ja yh- teisöjä. Seurannat ovat joko yhden tahon toteuttamia tai niitä tehdään kahden tai useamman tahon yhteistyönä. Lisäksi useimmissa seurannoissa vapaaehtoistyön osuus on keskeinen. Biodiversiteettiseurannoista vastaavia ja niissä keskeisesti mukana olevia tahoja ovat Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon eläin- ja kasvimuseo (LTKM), Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT), Metsähallitus (MH), Metsäntutkimuslaitos (Metla), Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL), Suo- men ympäristökeskus (SYKE), BirdLife Suomi (BL), Suomen Perhostutkijain Seura (SPS) sekä Maailman Luonnon Säätiön Suomen Rahasto (WWF). Näistä Metlan, RKTL:n ja MTT:n seurannat ovat luonnonvaraseurantoja, joissa on kuitenkin voima- kas biodiversiteettinäkökulma. Seurannoissa ovat eri tavoin mukana myös alueelliset ympäristökeskukset (AYK:t), yliopistot ja luonnontieteelliset museot, Geologian tut- kimuskeskus (GTK), uhanalaisten lajien eliötyöryhmät, Metsästäjäin keskusjärjestö (MKJ) ja riistanhoitopiirit, Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, Metsäkeskukset, Työvoima- ja elinkeinokeskukset sekä Etelä-Karjalan Allergia- ja Ympäristöinstituutti. Ministeriöistä keskeisimpiä ovat ympäristöministeriö (YM), maa- ja metsätalousmi- nisteriö (MMM) ja opetusministeriö (OpM), mutta biodiversiteetin tilan arviointi kuuluu sektorivastuun kautta myös useille muille ministeriöille ja hallinnonaloille. 4.4.4 Lajien seurannat Ulla-Maija Liukko Lajistotietoa tuottavia yleisseurantoja on käynnissä noin 30–40 eri hanketta. Niistä noin 20 voidaan asiantuntijaryhmän arvion mukaan käyttää ensisijaisen käyttötar- koituksensa lisäksi biodiversiteetin tilan arviointiin (Suomen ympäristö 759/2005). Toistaiseksi sitä ei ole juurikaan tehty. Taulukkoon 3 on koottu ne yleisseurannat, joista on mahdollista saadaan ympäristötyyppikohtaista tietoa biodiversiteetissä tapahtuvista muutoksista. On kehitteillä myös paljolti niihin pohjautuva biodiversi- teetti-indikaattori -kokoelma (Suomen ympäristö 33/2006). Muita seurantoja voidaan hyödyntää alueellisissa tulkinnoissa. Erityisseurantojen kohteina olevista lajeista ympäristöhallinnon kannalta tärkeim- mät on lueteltu EU:n lintu- ja luontodirektiivien sekä Suomen luonnonsuojeluasetuk- sen lajiliitteissä (yhteensä n. 1500 lajia). Näiden lisäksi on joukko kansainvälisiä sopi- muksia (Bonn, Bern, AEWA, ASCOBANS, EUROBATS), jotka velvoittavat jäsenmaita olemaan tietoisia tiettyjen lajien tilasta maassaan. Osa uhanalaisiksi arvioiduista lajeista kuuluu maa- ja metsätaloushallinnon toimialaan ja niihin liittyvistä suojelu- ja seurantatoimista säädetään ja sovitaan metsästykseen ja kalastukseen liittyvissä laeissa ja ohjeistuksissa. Seurantojen tuottamaa tietoa tarvitaan ko. lajien hoito- ja suojelutoimenpiteiden suunnittelussa sekä toimien vaikutusten arvioinnissa. Eurooppalaisen lajiston seurantaan velvoittavat EU:n luonto- ja lintudirektiivit. Yhteisön tärkeinä pitämiä luontodirektiivin eläin- ja kasvilajeja on Suomessa yhteensä 125 (Suomen saamia varaumia ei ole laskettu mukaan). Lisäksi mukana on kolme ylempää taksonia (sukua tms.). Tällä hetkellä seurannassa on vajaa kolmannes lajeis- 79Suomen ympäristö 11 | 2009 Taulukko 3. Eri laitosten ylläpitämät valtakunnalliset, biodiversiteetin tilaan kohdistuvat seurannat eri ympäristötyypeillä (Suomen ympäristö 759/2005). Metsät Suot Tunturit Meri, Rannikko Sisävedet Maatalous- ympäristöt Rakennetut ympäristöt LTKM Pesivä maa- linnusto Petolinnut Pesivä maalin- nusto Pesivä maalin- nusto Vesilinnut Pesivä maa- linnusto Talvilinnut Pesivä maalinusto Talvilinnut MTT Kevätvilja -peltojen Rikkakasvit METLA VMI (ylei- nen raken- ne ja ylei- nen lajisto) VMI (yleinen rakenne ja yleinen lajisto) RKTL Riistalinnut Riista- nisäkkäät Saaristolinnut Hylkeet Kalakantojen rakenne Kalavarat Vesilinnut Majavat Taloudellisesti merkittävät kalat Riistalinnut Riistanisäkkäät Pesimälinnusto SYKE + AYK:t Yöperhoset Lajien uhan- alaisuus Lajien uhan- alaisuus Lajien uhan- alaisuus Vedenalainen kasvillisuus, lajien uhanalaisuus, kasviplankton, eläinplankton, pohjaeläimet Kasviplankton Eläinplankton Pohjaeläimet Lajien uhan- alaisuus Päiväperhoset Ketohyönteiset Lajien uhan- alaisuus ta ja tiedollisten ja menetelmällisten valmiuksien perusteella se olisi järjestettävissä lisäksi noin puolelle em. lajeista (Suomen ympäristö 14/2008). Lintudirektiivi koskee periaatteessa kaikkia luonnonvaraisia lintulajeja. Erityisesti huomioitavia lajeja on Suomessa yhteensä 101 (Suomen ympäristö 14/2008). Niistä nykyiset seurannat kattavat noin 70 % ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta muidenkin seuranta olisi kohtuullisesti järjestettävissä. Lintudirektiivin raportoin- nin sisältö todennäköisesti muuttuu lähivuosina yhtenäisemmäksi luontodirektiivin kanssa. Myös kansallista em. lintudirektiivin lintuihin ja Natura 2000 -alueiden lin- nustoihin liittyvää seurantaa ollaan seurantaohjelmakaudella tehostamassa Suomessa eri toimijoiden yhteistyönä. Esimerkiksi saaristolintuseurantaa ollaan järjestämässä uudella tavalla ja sitä on kaavailtu SYKE-vetoiseksi. Uhanalaisten lajien seurantavelvoite koskee luonnonsuojeluasetuksen liitteessä 4 lueteltuja uhanalaisia lajeja (1418 lajia, joista 616 erityisesti suojeltavia). Uhanalais- ten lajien suojelun-, hoidon- ja seurannan kokonaistarkastelu olisi luonnonsuojelu- hallinnossa tarpeellinen, sillä lajimäärän vuoksi resurssit eivät riitä kaikkien lajien tasapuoliseen seuraamiseen. Nykyiset seurannat kattavat lajeista vain pienen osan (Suomen ympäristö 759/2005). Ympäristöhallinnossa tehtävien uhanalaisten ja muiden erityisseurantaa vaativien lajien havainto- ja joissain tapauksissa myös seurantatiedot tallennetaan Eliölajit - tietojärjestelmään. Se on alueellisten ympäristökeskusten, Metsähallituksen luonto- palveluiden ja SYKEn yhteiskäytössä. Järjestelmää ylläpidetään SYKEssä. SYKEssä on erityisseurantojen lisäksi käynnissä kahden voimakkaasti levittäyty- neen lajin, merimetson ja valkoposkihanhen kannankehityksen seuranta. Seuranta- ohjelmakaudella 2009_12 tulee ajankohtaiseksi myös ottaa kantaa ekologisesti hai- tallisten vieraslajien seurantatarpeeseen ja työnjakoon Suomessa, sillä kansallisen vieraslajistrategian valmistelu alkoi maa- ja metsätalousministeriön johdolla syksyllä 2008. 80 Suomen ympäristö 11 | 2009 4.4.5 Luontotyyppien seurannat Anne Raunio Yleinen luontotyyppien (l. elinympäristöjen tai biotooppien) seurantavelvoite tu- lee Rion sopimuksesta ja se toistetaan myös luonnonsuojelulaissa. Yksilöidymmin luontotyyppeihin, niiden suojeluun ja seurantaan kiinnitetään huomiota neljässä eri säädöksessä. EU:n luontodirektiivin liitteessä I on lueteltu 69 Suomessa esiintyvää luontotyyppiä, luonnonsuojelulain suojeltuja luontotyyppejä on 9, metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä 7 sekä vesilain pienvesityyppejä 4. Eri säädösten luontotyypit vastaavat osittain toisiaan, joten tiedonkeruun ja seurantojen suunnittelussa tulisi ottaa huomioon eri säädökset ja etsiä niiden välistä synergiaa. Luontotyypeille ei ole valmiina vakiintuneita, valtakunnallisesti käytettävissä olevia seurantamenetel- miä. Sekä maasto- että ilmakuva- ja GIS-seurantamenetelmiä tulisi tutkia ja kehittää edelleen. Luontotyyppitasolla seurantojen jakaminen yleis- ja erityisseurantoihin ei ole niin selkeää ja tarpeellista kuin lajitasolla. Eri säädöksissä luetellut ja seurattavaksi velvoi- tetut luontotyypit kattavat jo sinällään melko hyvin Suomessa esiintyvät elinympä- ristöt. Vaikka varsinaisia luontotyyppien seurantoja ei vielä ole, tiettyjä ympäristön tilan, luonnonvarojen ja lajien seurantojen tuloksia voitaisiin hyödyntää soveltuvin osin myös luontotyyppien tilan seurannassa. Esimerkiksi vesipolitiikan puitedirek- tiivin toimeenpanon myötä vesien seurantaa on viime vuosina kehitetty painottaen aikaisempaa enemmän biologista seurantaa ja vesien ekologisen tilan arviointia. Tä- män kehityksen jatkuessa synergiamahdollisuudet luontodirektiivin luontotyyppien seurannan kanssa edelleen lisääntyvät. SYKEssä on tehty luontodirektiivin luontotyyppien seurantatarpeen priorisoin- tiin tähtäävää tiedonkeruuta ja selvitetty eri luontotyypeille sopivia seurantamene- telmiä. Yleissuunnitelma seurannoista valmistui vuonna 2008 (Suomen ympäristö 14/2008). Metsähallitus on kartoittanut Etelä-Suomessa ja Pohjanmaalla (ns. METSO - toimintaohjelman alueilla) valtion luonnonsuojelualueiden luontotyyppejä vuodesta 2002, ja luontotyyppi-inventointi jatkuu Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelman (METSO II) kaudella vuoteen 2016 asti. Luontotyyppi-inventointia täydennetään yksityismaiden luonnonsuojelualueiden inventoinneilla alueellisten ympäristökeskusten ja MH:n yhteistyönä Pohjois-Suomen kartoitukseen MH on varannut aikaa vuoteen 2012 asti. Rannikkoalueen vedenalaisia luontotyyppejä kartoitetaan Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelmassa (VELMU), joka on kymmenvuotinen, usean ministeriön ja keskeisten meriluonnon asiantuntijalaitosten yhteistyöhanke. Inventointi tulee kattamaan kaikki Suomen ran- nikkoalueet ja sen tavoitteena on luoda yleiskuva erilaisten luontotyyppien ja lajien esiintymistä ja paikallistaa erityisen arvokkaat alueet Suomen rannikkoalueelta. Ympäristöhallinnossa on meneillään myös luonnonsuojelulain luontotyyppien kartoitus (SYKEn moniste 188), jonka ensisijaisena tarkoituksena on etsiä ne luon- nonsuojelulain 29 §:ssä luetellut luontotyyppikohteet, joiden säilyttämiseksi tarvitaan suojelurajauksia. Kohteiden seurantaa ei ole vielä pohdittu. Suomen luontotyyppien uhanalaisuuden arviointi valmistui vuonna 2008 (Suo- men ympäristö 8/2008) ja sen aiheuttamia jatkotoimia suunnitellaan ympäristöminis- teriön johdolla vuonna 2009. Kansallisesti uhanalaiset luontotyypit tulevat jatkossa olemaan keskeinen osa biodiversiteetin suojelua ja seurantoja. Metsäntutkimuslaitoksen valtakunnan metsien inventointiin (VMI) liittyvillä metsävarojen sekä metsien terveydentilan seurannan koealaverkoilla seurataan met- sissä ja soilla tapahtuvia muutoksia, ja tietoja voidaan käyttää myös biodiversiteetin tilan laaja-alaisten muutosten arviointiin. Muuten luontotyypeistä tai biodiversiteetin 81Suomen ympäristö 11 | 2009 maisematasolla tapahtuvista muutoksista tietoa tuottavia yleisseurantoja ei juuri ole tai tietoja ei ole hyödynnetty biodiversiteetin tilan arviointiin. Metsälain mukaisia metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä elin- ympäristöjä on kartoitettu yksityismailla, metsäteollisuusyritysten metsissä sekä val- tion omistamilla alueilla. Myös Metlan Valtakunnan metsien yhdeksännessä inven- toinnissa (VMI9, 1996_2003) kartoitettiin avainbiotooppeja, jotka ovat pääosin samoja kuin metsälain elinympäristöt. Avainbiotooppimittauksia ei ole kuitenkaan tarkoitus jatkaa ainakaan samalla tavoin tulevilla kartoituskierroksilla. VMI ei ole tehokkain tapa inventoida ja seurata pienialaisia, vähälukuisia elinympäristöjä. Metsäkeskukset seuraavat alueellisten metsäohjelmien toteutumista, jossa yhtenä seurannan kohteena ovat metsälain erityisen tärkeiden elinympäristöjen pinta-alat yksityismetsissä. Yhteyshenkilöt Suomen ympäristökeskuksessa: Ulla-Maija Liukko, (biodiversiteetti, lajit) ja Anne Raunio (luontotyypit), puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi. sukunimi@ymparisto. 4.4.6 Luonnontieteellisen keskusmuseon seurannat 4.4.6.1 Fenologia-seuranta Juhani Terhivuo Luonnontieteellinen keskusmuseo (Eläinmuseon selkärangattomien osasto) seuraa useiden eläin- ja kasvilajien elämänkiertoon kuuluvien vuotuisten tapahtumien ajoit- tumista. Seuranta toteutetaan luonnonharrastajille osoitetuilla kyselyillä, joissa ke- rätään lajikohtaista fenologista sekä faunisista ja  oristista tietoa. Seurantaa tehdään yhteistyössä Suomen Tiedeseuran kanssa. Yhteistyökumppaneita ovat myös Met- säntutkimuslaitos, Metsäekologian laitos (Metsäpuiden ekologia) ja Luonto-Liitto. Aineistoja on tallennettu atk:lle sekä vuosittain että takautuvasti. Ensimmäinen harrastajille osoitettu systemaattinen fenologia-kysely tehtiin jo vuonna 1846. Aluksi havaintojen keruusta ja yhteenvedoista vastasi Suomen Tiede- seura, mutta 1960-luvulta lähtien Eläinmuseo on ollut Suomen Tiedeseuran yhteis- työkumppani. Tutkimukseen osallistuu vuosittain yli 100 havainnoitsijaa, havaintojen määrän ollessa vuodessa noin 5000. Havaintojenkeruukysely uusitaan vuosittain ja siitä lähetetään yhteenveto kaikille havaintojen tekijöille. Yhteenveto ja kyselylomak- keet on nähtävissä myös Eläinmuseon kotisivuilla (www.fmnh.helsinki. ). Yhteyshenkilö: Juhani Terhivuo, puh. 09 191 28844, sähköposti: etunimi.sukunimi@ helsinki. 4.4.6.2 Hyönteiskartoitus Larry Huldén Eläinmuseon hyönteisosasto kartoittaa yhdessä hyönteistieteellisten seurojen kanssa eräiden helposti tunnettavien hyönteislajien esiintymistä Suomessa. Kartoituksessa on mukana 24 hyönteislajia, joista osa on harvinaisia. Aineiston perusteella voidaan selvittää lajien levinneisyydenmuutoksia ja runsaudenmuutoksia. Hyönteisharrastajat keräävät kohdelajeista touko-syyskuussa havaittu/ei havait- tu- tietoa 10km x10 km:n ruuduista. Tiedot kirjataan kartoituslomakkeelle, jotka taltioidaan eläinmuseoon. Nykyään suuri osa havainnosta tulee Luonnontieteellisen keskusmuseon luontohavaintojärjestelmä Hatikan kautta. Hankkeessa on mukana 82 Suomen ympäristö 11 | 2009 noin 200 havainnoitsijaa (alkuvuosina hieman enemmän). Havaintoja on kertynyt keskimäärin noin 6000 vuodessa. Hyönteiskartoitus aloitettiin vuonna 1981, jolloin seurantaan otettiin mukaan 21 lajia. Vuonna 1984 seurantalajien määrä nostettiin 24:ään. Tietokantaan on kertynyt yli 115 000 havaintoa. Yhteyshenkilö: Larry Huldén, puh. 09 191 28833, sähköposti: etunimi.sukunimi@ helsinki. 4.4.6.3 Perhoskartoitus Larry Huldén Eläinmuseon hyönteisosasto kartoittaa Suomen Perhostutkijain Seuran kanssa suur- perhosten esiintymistä Suomessa. Aineiston perusteella selvitetään suurperhosten levinneisyyttä, runsautta ja näiden muutoksia. Hanke tähtää ensivaiheessa perho- satlaksen julkaisemiseen. Seurantamenetelmiä on kaksi. Perhosharrastajilta kerätään havaintolomakkeilla vuosittain perhosten esiintymistiedot 10km x10 km:n ruuduista. Seuranta-aineistoon tallennetaan myös kaikki vanhat tiedot, esimerkiksi kokoelmatiedot. Aineistoon ote- taan mukaan myös muista hyönteisseurannoista saatava perhosten levinneisyystieto. Aineisto on jaettu ennen vuotta 1988 tehtyihin havaintoihin ja myöhempiin havain- toihin. Perhosten nykylevinneisyyttä kartoittaa noin 400 havainnoitsijaa. Kartoitus aloi- tettiin vuonna 1988. Perhos- ja muita hyönteishavaintoja talletetaan hyönteistieto- kantaan (Virtalan tietokanta), joka toimii museon palvelimella. Perhoshavaintoja on kertynyt yli miljoona. Yhteyshenkilö: Larry Huldén, puh. 09 191 28 833, sähköposti: etunimi.sukunimi@ helsinki. . 4.4.6.4 Nivelkärsäis- ja pienryhmäseuranta Anders Albrecht Eläinmuseon hyönteisosasto osallistuu Hemiptera-työryhmän nivelkärsäis- ja pien- yhmäseurantaan. Työryhmä kartoittaa luteiden, kaskaiden, kemppien, kirvojen, jau- hiaisten, kilpikirvojen, suorasiipisten, pihtihäntäisten, verkkosiipisten, jäytiäisten ja ripsiäisten esiintymistä Suomessa. Seurannan avulla selvitetään lajien levinneisyyttä, fenologiaa, levinneisyyden muutoksia ja ravintokasviyhteyksiä. Työryhmän koti- sivuilta (http://users.utu. /veirinne/tyoryhma/tyoryhma.htm) löytyy ajan tasalla olevat lajiluettelot ja levinneisyysatlakset. Aineiston keruu edellyttää perehtyneisyyttä ko. ryhmien elintapoihin ja niiden ravintokasveihin. Kartoitus tapahtuu eläinmuseon hyönteistutkijoiden ja muiden hyönteistutkijoiden yhteistyönä. Kartoitus aloitettiin kirvojen osalta vuonna 1991, muiden ryhmien kohdalla vuodesta 2001. Seurannassa on kertynyt laaja aineisto myös lajien ekologiasta ja taksonomiasta. Yhteyshenkilö: Anders Albrecht, puh. 09 191 28837, sähköposti: etunimi.sukunimi@ helsinki. 83Suomen ympäristö 11 | 2009 4.4.6.5 Suomen jokihelmisimpukkaseuranta Ilmari Valovirta Eläinmuseon selkärangattomien osasto on seurannut yhdessä Suomen WWF:n kanssa jokihelmisimpukan esiintymistä Suomessa vuodesta 1978. Jokihelmisimpukkatyöryh- män seurantatutkimuksista saadaan suojeluun tarvittavaa tietoa jokihelmisimpukan levinneisyyden ja runsauden muutoksista sekä lajin ekologiasta ja suojeluherkkyy- destä. Seurannan kohteena ovat jokihelmisimpukan lisäksi muut inventointialueilla elävät suursimpukat, erityisesti vuollejokisimpukka (Unio crassus). Jokihelmisimpukan elinpaikkojen kartoitus tapahtuu pääasiassa sukeltamalla. Yksilömäärät lasketaan metrin levyiseltä sukelluslinjalta, usein 100 m pituisina joki- alueina tai joen poikki uituina poikkilinjoina. Seurantatiheys riippuu suojelutarpeesta ja rahoituksesta, sillä tutkimussukeltajien avulla tehty inventointi on suhteellisen kallista ja hidasta. Kohteet pyritään tarkastamaan noin kuuden vuoden välein. Se nou- dattaa EU:n luontodirektiiviä, joka velvoittaa jäsenmaitaan raportoimaan seurannan tuloksista kuuden vuoden välein. Jokihelmisimpukan elinympäristön tilaa kuvaavia seurattavia ympäristömuuttujia on noin sata, joista 32 on muita merkittävämpiä. Jokihelmisimpukkatyöryhmä on tutkinut kaikkiaan yli 3500 km metrin levyistä sukelluskaistaa. Tietoja on kerätty sukeltamalla myös Suomen lähialueilta Venäjän Karjalasta, Norjasta, Virosta ja Latviasta. Lähialueelle on viety tietotaitoa ja menetel- miä on yhdenmukaistettu maiden kesken. Erityisen merkittävän lisän suojelutyön koordinointiin antoi vuosina1997–2002 kolmen jokihelmisimpukkajoen jokiekosys- teemien tutkimukseen keskittynyt LIFE -projekti ”Jokihelmisimpukan ja sen elinym- päristön suojelun taso LIFE -luonto -projektissa”. Tietoja kerätään tietokantaan myös yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Aineisto, joka on tallennettu Eläinmuse- oon (FinnMarga tietokanta), ei ole suojelusyistä julkista. Tietoja luovutetaan lähinnä suojelutarkoituksiin. Yhteyshenkilö: Ilmari Valovirta, puh. 040 5201909, sähköposti: etunimi.sukunimi@ helsinki. 4.4.6.6 Merikotkaseuranta Torsten Stjernberg Eläinmuseon selkärankaisosasto huolehtii Suomen WWF:n merikotkatyöryhmän kanssa valtakunnallisesta merikotkaseurannasta, osana merikotkatyöryhmän laajaa valtakunnallista merikotkaprojektia. Seurannan tavoitteena on merikotkakannan kannanmuutosten seuranta ja lajin suojelu. Seurannan käyttämä maastoaineisto saadaan Suomen WWF:n merikotkatyöryh- män tutkijoilta, jotka vapaaehtoistoimin tarkastavat tiedossa olevat merikotkan pe- säpaikat vuosittain ja hakevat uusia reviirejä ja pesäpaikkoja. Metsähallitus vastaa Lapin läänin ja Oulun läänin pesimäpaikkojen inventoinnista. Seurattavia muuttujia ovat mm. pesimätulos, kuolleisuuteen liittyvät tekijät ja kannanmuutokset. Kaikki merikotkan poikaset pyritään rengastamaan ja värirenkain merkittyjä lintuja seura- taan talvisilla ruokintapaikoilla. Vuonna 2008 todettiin 302 asuttua reviiriä. Merikotkatyöryhmä on harjoittanut yhteistyötä Ruotsin merikotkaprojektin ja Venäjän Karjalan luonnonsuojeluviran- omaisten kanssa. Koko merikotkaseurannan aineisto on koottu Luonnontieteellisen keskusmuseon Eläinmuseoon. Projekti aloitettiin vuonna 1972. Vuonna 2005 aloitettu inventointi- 84 Suomen ympäristö 11 | 2009 tietojen siirtäminen tietokantaan, joka on luotu Helsingin yliopiston tietojenkäsitte- lytieteen laitoksella, jatkuu. Yhteyshenkilö: Torsten Stjernberg, puh. 09 191 28857, sähköposti: etunimi.sukunimi@ helsinki. 4.4.6.7 Räyskäseuranta Torsten Stjernberg Eläinmuseon selkärankaisosasto huolehtii Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitok- sen riistantutkimuksen kanssa valtakunnallisesta räyskäseurannasta. Seurannan ta- voitteena on räyskän kannanmuutosten seuranta ja lajin suojelu Itämeren alueella. Ruotsin ja Viron räyskäkantojen seuranta tapahtuu yhteistyössä sikäläisten lintutut- kijoiden kanssa. Seurannan käyttämä maastoaineisto saadaan räyskätyöryhmän tutkijoilta ja va- paaehtoisilta lintuharrastajilta, jotka tarkastavat vuosittain suuren osan maassamme tiedossa olevista räyskän pesimäpaikoista. Pesimäpaikat sijaitsevat ulkosaaristossa. Jokaiselta pesimäpaikalta täytetään inventointilomake, johon merkitään mm. pari- määrä ja pesimistulos. Useimmilta pesimäpaikoilta rengastetaan poikaset. Projekti aloitettiin vuonna 1984. Sen jälkeen lähes kaikki räyskän pesimäyhdys- kunnat on tarkistettu vertailukelpoisella tavalla vuosittain. Yksittäisten parien pesi- mäpaikoista 85–90 % on tarkastettu vuosittain. Räyskäseurantaan on vuosien mittaan luovuttanut aineistoa noin 150 lintuharrastajaa ja -tutkijaa. Alkuvuosina Maailman Luonnon Säätiön Suomen Rahasto osallistui aktiivisesti räyskäseurantaan. Koko räyskäseurannan aineisto, jota ei vielä ole viety tietokantaan, on koottu Luonnontieteellisen keskusmuseon Eläinmuseoon. Yhteyshenkilö: Torsten Stjernberg, puh. 09 191 28857, sähköposti: etunimi.sukunimi@ helsinki. 4.4.6.8 Suomen lintuatlas Risto A. Väisänen Eläinmuseo selvittää Suomen kolmannessa lintuatlaksessa pesimälinnustomme ny- kytilan vuosina 2006–2010 ja linnuston monimuotoisuuden muutokset verrattuna vuosien 1974–1979 ja 1986–1989 lintuatlaksiin. Aineiston keräävät tuhannet vapaaeh- toiset lintuharrastajat. Yhteistyötahoina toimivat Suomen ympäristökeskus, BirdLife Suomi, Metsähallitus, Metsäntutkimuslaitos sekä Riista- ja kalatalouden tutkimus- laitos. Lajien levinneisyys selvitetään pesimisvarmuusindeksien avulla 10km x 10km:n ruuduissa. Laskijat taltioivat tiedot netissä, jossa kunkin lajin tulosten karttumista voi seurata ajantasaisilla kartoilla (www.lintuatlas. ). Kannanarviot ja kvantitatii- viset muutostiedot saadaan linjalaskennoista, jotka kattavat Suomen 25 km:n välein runsaan 500 reitin verkostona. Myös sammakkoeläin- ja matelijalajiston levinneisyys- tiedot kerätään kolmannen lintuatlaksen yhteydessä. Tietojen pohjalta kootaan digitaalinen Suomen lintuatlas, joka julkaistaan inter- netissä. Hankkeessa myös tutkitaan ympäristömuutosten vaikutuksia linnustomme monimuotoisuuden tilaan sekä arvioidaan eri elinympäristöjen linturyhmien tule- vaisuuden kannankehitykset. Yhteystiedot: (virka auki), puh. 09 1911, linnustonseuranta@Luomus. 85Suomen ympäristö 11 | 2009 4.4.6.9 Pesivän maalinnuston muutosten seuranta Risto A. Väisänen Eläinmuseoon on koottu Suomen pesivän maalinnuston muutosten laskenta-ai- neistoja noin 70 viime vuoden ajalta. Valtakunnallisia linjalaskentoja tehtiin aluksi vuosijaksoittain (1941–1949, 1952–1963 ja 1973–1977), mutta viime vuosikymmeninä on siirrytty vuodesta toiseen toistettuihin 4–6 km pitkiin linjoihin. Linjat on suun- niteltu systemaattisella otannalla siten, että ne kattavat eri osissa maata yleisimmät maastotyypit siinä suhteessa kuin niitä esiintyy. Linjojen varrelta lasketaan kaikki linnut (myös biotoopeittain 50 m leveältä pääsaralta). Vuonna 1984 aloitettiin lisäksi vuosittain toistettavat pistelaskentareitit, joissa on laskijan vapaasti valitsemat 20 laskentapistettä. Kustakin pisteestä lasketaan kaikki viiden minuutin aikana havaitut linnut. Vuosittain lasketaan noin 200 linjaa ja lähes 50 pistereittiä. Osa laskennoista on va- paaehtoisten lintuharrastajien tekemiä, mutta harvaanasutuilla seuduilla työskente- lee myös palkattuja tutkimusapulaisia. Laskentareiteiltä kirjataan laji- ja yksilömäärät eri ympäristötyypeillä (pistelomakkeella 16 biotooppia, linjalomakkeella enemmän). Laskija palauttaa linjatiedot sähköisellä lomakkeella, mutta pistelaskennan tulokset paperilla. Aineisto on linja- ja pistetietokantoina Eläinmuseossa, jossa ovat myös alkuperäiset maastolomakkeet. Aineistojen avulla tutkitaan yleisimpien maalintulajien kantojen pitkäaikaisia ja vuotuisia muutoksia. Kunkin lajin vuosi-indeksit lasketaan ns. TRIM - ohjelmalla, jota muutkin Euroopan maat käyttävät linnustonseurannassa. Suomessa on laadittu viisi ympäristön tila- ja muutosindikaattoria. Ne on saatu ryhmittelemällä vajaa sata lajia ja laskemalla kunkin ryhmän lajien kannanmuutosindeksien vuotuiset geometriset keskiarvot. Metsäluonnon tilaa ja pitkäaikaiskehitystä kuvaavat (1) metsien yleislajit ja (2) havumetsälajit sekä avomaaluontoa (3) suolinnut, (4) peltolinnut ja (5) kulttuu- rimaiden linnut. Suomen aineisto toimii jo osana yleiseurooppalaista peltolintuindi- kaattoria, joka on hyväksytty yhdeksi EU:n virallisista ympäristöindikaattoreista. Kun seuranta-aineisto kasvaa, on tavoitteena laskea indikaattorit mm. tunturilinnuille ja vanhan metsän lajeille. Yhteystiedot: (virka auki), puh. 09 1911, linnustonseuranta@Luomus. 4.4.6.10 Vesilintuseuranta Risto A. Väisänen Valtakunnallinen sisävesien vesilintuseuranta on Eläinmuseon ja Riista- ja kalatalou- den tutkimuslaitoksen yhteishanke, jossa yhdistetään lintuharrastajilta ja metsästäjiltä saatava vesilintuaineisto. Seuranta kattaa kaikki sisävesillä pesivät vesilintulajit. Eläinmuseo vastaa yhteydenpidosta hankkeessa mukana oleviin lintuharrastajiin ja riistantutkimus metsästäjiin. Aineistot yhdistetään Eläinmuseossa. Seurannassa käytetään kahta menetelmää, kiertolaskentaa (vakioreitti, kattaa usein koko järven tai lammen) ja pistelaskentaa (vakiopisteet, joilta linnut havainnoidaan; kattavat useimmiten osan vesistöstä). Linnut lasketaan jokaiselta kohteelta kerran tai kaksi kertaa loppukeväällä. Lintuharrastajat laskevat kohteelta kaikki lajit, metsäs- täjät halutessaan vain helpoimmin tunnettavat vesilinnut. Lintujen lisäksi kultakin laskentakohteelta kirjataan muistiin mm. vesistötyyppi (lomakkeella on 7 vesistö- tyyppiä). 86 Suomen ympäristö 11 | 2009 Lintuharrastajat tekevät vuosittain noin 200 kierto- tai pistelaskentaa ja metsästäjät noin 400 pistelaskentaa. Lintuharrastajien keräämä aineisto painottuu Etelä- ja Keski- suomeen; Pohjois-Suomesta saadaan lähes pelkästään metsästäjien aineistoa. Vesilintuseuranta aloitettiin vuonna 1986. Seuranta antaa tietoa sisävesien yleis- ten vesilintujen parimääristä ja tiheyksistä sekä pitkäaikaisista ja vuosittaisista kan- nanmuutoksista. Aineiston perusteella laaditaan vuosittain tiedote, joka julkaistaan loppukesällä ennen metsästyskautta (www.rktl. /riista/riistavarat). Yhteystiedot: (virka auki), puh. 09 1911, linnustonseuranta@Luomus. 4.4.6.11 Pesäkorttitutkimus Risto A. Väisänen Eläinmuseon selkärankaisosasto on koonnut Suomen Tiedeseuran kanssa mittavan lintujen pesäkorttiaineiston. Pesäkorttitutkimus aloitettiin vuonna 1954, jolloin Suo- men Tiedeseura laati lintuharrastajille ja lintututkijoille tarkoitetun pesäkortin, johon merkittiin kaikki yhdeltä linnunpesältä tehdyt havainnot. Kortti uudistettiin vuonna 1986, minkä jälkeen aineisto on ollut aiempaa helpompi tallentaa numeeriseen muo- toon. Samalla kortissa kysyttyjen tietojen määrää lisättiin. Pesäkorttitutkimuksella seurataan eri lintulajien pesinnän ajoittumista sekä pesyekoon ja pesintätuloksen vaihtelua erilaisissa elinympäristöissä, maan eri osissa ja erilaisilla pesäpaikoilla. Pesäkorttitutkimuksessa jokaisella löydetyllä linnunpesällä käydään mieluiten ainakin kahdesti. Havainnot kirjataan pesäkortille, jotka lähetetään Eläinmuseoon. Seurattavia muuttujia ovat mm. pesyekoko, pesinnän ajoittuminen, pesintätulos, pesäpaikka ja biotooppi. Eläinmuseossa on kaikkiaan 220 000 pesäkorttia, joissa on tietoa 240 lintulajin pesinnästä. Alkuperäisen mallisia kortteja on 140 000 vuosilta 1954–1985 ja uusia kortteja 80 000. Korteilla on kaikkiaan noin puoli miljoonaa havaintoa. Aineisto on taltioitu numeeriseen muotoon. Yhteystiedot: (virka auki), puh. 09 1911, linnustonseuranta@Luomus. 4.4.6.12 Talvilintujen ja -nisäkkäiden ruokintapaikkatutkimus Risto A. Väisänen Eläinmuseon ruokintapaikkatutkimuksella on seurattu talvilintujen ja joidenkin helposti havaittavien nisäkäslajien talviaikaisia kannanmuutoksia ja kuolevuutta talvesta 1988/1989 alkaen. Ruokintapaikkatutkimus on Eläinmuseon lajiseurannoista ainoa, johon myös muut linnuista ja nisäkkäistä kiinnostuneet kuin harrastajat ja tutkijat voivat osallistua. Ruokintapaikkatutkimuksen menetelmä on kehitetty mahdollisimman yksinker- taiseksi: Ruokintapaikan lintu- ja nisäkäslajisto ja yksilömäärät selvitetään talvi- kaudella määräajoin puolen kuukauden välein loka-huhtikuussa. Tiedot kirjataan lomakkeelle, johon merkitään ruokintapaikalla havaitut lajit yksilömäärineen. Lisäksi lomakkeelle merkitään biotooppi (5 biotooppia), havainnoinnin tehokkuus sekä tar- jotun ravinnon määrä ja laatu. Seuranta kattaa kaikki Suomessa talvehtivat, ruokintapaikoilla käyvät linnut ja nisäkkäät. Seurannassa on ollut mukana kaikkiaan 750 ruokintapaikkaa eri puolilta Suomea, joista runsaat 200 on vuosittain aktiivisia. Vaikka aineistot on kerätty yksin- kertaisella tavalla, ne ovat sekä seurannan kannalta että tieteellisesti arvokkaita. 87Suomen ympäristö 11 | 2009 Ruokintapaikkalomakkeita säilytetään Eläinmuseossa. Koko aineisto on taltioitu tietokannaksi. Yhteystiedot: (virka auki), puh. 09 1911, linnustonseuranta@Luomus. 4.4.6.13 Talvilintulaskenta Risto A. Väisänen Eläinmuseon selkärankaisosasto ylläpitää valtakunnallisia talvilintulaskentoja, jotka on aloitettu talvella 1956/1957. Talvilintulaskentojen avulla seurataan Suomessa tal- vehtivan lintulajiston muutoksia, talvilinnuston runsautta, ihmisen ja luonnollisten syiden aiheuttamia kannanvaihteluja sekä lintujen kuolleisuutta. Talvilintulaskenta tehdään laskemalla linnut keskimäärin 10 km:n pituiselta lasken- tareitiltä. Reitti on laskijan vapaasti valitsema, vuodesta toiseen sama ja se kierretään kolme kertaa talvessa (syystalvella, keskitalvella ja kevättalvella). Reitiltä merkitään muistiin kaikki lintulajit ja havaitut yksilömäärät. Laskentalomake uusittiin vuonna 1986, jonka jälkeen lintuhavainnot on eritelty ympäristötyypeittäin (lomakkeella 7 biotooppia). Tausta-aineistoksi kirjataan tietoja mm. pihlajanmarjasadon runsaudesta, ruokintapaikkojen määrästä ja lumipeitteen paksuudesta. Laskenta tehdään joka talvi noin 500 reitillä. Pääosa aineistosta kertyy Etelä- ja Keski-Suomesta. Osa laskennoista on paikallisten lintuharrastusyhdistysten järjes- tämiä. Talvilintulaskentalomakkeet on arkistoitu Eläinmuseoon. Arkistossa on 3770 reit- tiä, joilla on tehty 57 000 laskentaa. Laskentakilometrien määrä on 600 000. Koko aineisto on tarkistettu ja taltioitu tietokannaksi. Laskijat taltioivat tulokset nykyisin pääosin netissä. Tuloksia voi tarkastella ajantasaisesti LTKM:n verkkosivuilla. Yhteystiedot: (virka auki), puh. 09 1911, linnustonseuranta@Luomus. 4.4.6.14 Lintujen rengastus ja sisämaan seurantapyynti Jari Valkama Eläinmuseon Rengastustoimisto organisoi lintujen rengastuksen Suomessa. Rengas- tuksen tavoitteena on mm. lintujen muuttoreittien, kuolleisuuteen liittyvien tekijöi- den, ikärakenteen ja kannanmuutosten syiden selvittäminen. Rengastustutkimuksen piiriin kuuluvat kaikki maassamme tavatut lintulajit. Lintujen rengastukseen ovat oikeutettuja rengastusluvan saaneet henkilöt, joita on noin 700. Rengastus aloitettiin Suomessa vuonna 1913, minkä jälkeen maassamme on rengastettu yli 9,5 milj. lintua. Rengaslöytöjä on tullut noin 986 000 kappaletta. Vuosit- tainen rengastusmäärä on viime vuosina ollut noin 230 000 yksilöä ja löytöjen määrä runsaat 20 000. Kaikki rengastustiedot ja löytötiedot on tallennettu Eläinmuseoon. Rengastustoimisto johtaa useita lintujen rengastukseen liittyviä projekteja. Näistä sisämaan seurantapyynti on pysyvä, Euroopan laajuinen hanke. Sisämaan seuran- tapyynnissä lintuja pyydystetään verkoilla rengastusta ja mittauksia varten vakio- paikassa kahden viikon välein touko–elokuussa. Projektin avulla saadaan tietoa ta- vallisimpien varpuslintujemme populaatioiden koosta ja lisääntymistuloksen vuo- sittaisista muutoksista. Sisämaan seurantapyyntiä harjoitettiin Suomessa vuonna 2007 kaikkiaan 28 pai- kalla. Seurantahanke aloitettiin vuonna 1986. 88 Suomen ympäristö 11 | 2009 Yhteyshenkilö: Jari Valkama, puh. 09 191 28849, sähköposti: etunimi.sukunimi@ helsinki. 4.4.6.15 Petolintuseuranta Pertti Saurola Eläinmuseon Rengastustoimisto seuraa petolintujen pesintää ja vuosittaisia run- sauden muutoksia Suomessa. Petolintuseurannassa ovat mukana muut kuin eri- tyisseurantaan kuuluvat (maa- ja merikotka, muutto- ja tunturihaukka sekä sääksi) petolinnut. Petolintujen pesintää ja vuosittaisia runsaudenmuutoksia seurataan kahdella taval- la. Petolintujen rengastajat ilmoittavat kesän jälkeen Rengastustoimistoon kuluneen vuoden aikana löytyneet petolintujen pesät ja reviirit sekä pesissä todettujen munien ja poikasten määrät tarkoitusta varten laaditulla yhteenvetolomakkeella. Menetelmä paljastaa lyhyen aikavälin muutoksia petolintukannoissa. Petolinturengastajien yh- teenvetolomakkeita palautetaan vuosittain noin 350. Pidemmän aikavälin muutoksia seurataan ns. petolinturuutujen avulla. Petolintu- ruutu on 10x10 km:n karttaruutu, josta pyritään etsimään joka vuosi mahdollisimman tarkoin kaikki petolintujen pesät ja reviirit. Vuosittain tarkastetaan noin 130 ruutua. Useimmat petolinturuutuja tutkivat henkilöt ovat rengastajia. Petolintuseuranta aloitettiin vuonna 1982. Petolintuseurannasta on julkaistu vuo- sittain kattava raportti, viimeisin Linnut- vuosikirjassa 2007, sivut 36-51. Yhteyshenkilö: Pertti Saurola, puh. 09 191 28850, sähköposti: etunimi.sukunimi@ helsinki. 4.4.6.16 Sääksiseuranta Pertti Saurola Eläinmuseon Rengastustoimisto on ylläpitänyt valtakunnallista sääksiprojektia vuo- desta 1971 alkaen. Projektin tarkoitus on kerätä mahdollisimman monipuolisesti tietoa sääksen kannanmuutoksien seurantaa ja suojelua varten. Projektiin kuuluvat mm. sääksen pesäpaikkarekisteri, pesien tarkastukset, poikasten rengastus, pesimis- tuloksen selvittäminen ja tekopesien rakentaminen. Sääksiprojektin aineiston ovat keränneet lintujen rengastajat. Projektiin on vuosien mittaan osallistunut kaikkiaan 370 rengastajaa; vuonna 2007 pesien tarkastuksen toteutti 111 rengastajaa. Rengastajat toimittavat tiedot kaikilta tarkistamiltaan pesiltä Rengastustoimistoon. Vuonna 2007 tarkistettiin kaikkiaan 1624 potentiaalista sääksen pesäpaikkaa, joista 964 todettiin asutuiksi. Sääksirekisteriin on 37 vuoden aikana kertynyt yli 48 223 havaintoa, jos yhdeksi havainnoksi tiivistetään kaikki samalla pesäpaikalla yhtenä vuonna tehdyt havainnot. Koko sääksiprojektin aineisto on tallennettu Rengastustoimistoon. Sääksiseuran- nasta on vuosittain julkaistu raportti, viimeisin Linnut- vuosikirjassa 2007, sivut 18-25. Yhteyshenkilö: Pertti Saurola, puh. 09 1912 8850, sähköposti: etunimi.sukunimi@ helsinki. 89Suomen ympäristö 11 | 2009 4.4.6.17 Suomen sammakkoeläimet ja matelijat Juhani Terhivuo Eläinmuseon selkärangattomien osasto seuraa sammakkoeläin- ja matelijalajien levin- neisyyttä ja runsautta Suomessa. Seurantaa toteutetaan internetin kautta jatkuvana kyselynä, museon elektronisen HATIKKA– luontopäiväkirjan, sanoma- ja aikakausi- lehtien julkaisemien lajikohtaisten kampanjoiden sekä fenologisten kyselyjen yhtey- dessä saatujen havaintotietojen avulla. Havaintojen keruun pääpaino on vuoden 1992 jälkeen tehdyissä havainnoissa ja niiden vuosittainen kartunta on n. 250 kpl. Hanke on mukana Euroopan herpetofaunaa käsittelevässä kartoituksessa. Ensimmäinen harrastajien tekemiin havaintoihin ja kirjallisuuteen perustuva at- lastutkimus tehtiin 1970-luvun alussa. Tutkimus toistettiin 1980-luvulla ja sen tu- lokset - vuoden 1992 loppuun mennessä tehdyt havainnot - julkaistiin vuonna 1993. Matelija- ja sammakkoeläinkartoituksiin on osallistunut yli 13 500 havainnoitsijaa, ja havaintoja on kertynyt yli 35 000. Yhteyshenkilö: Juhani Terhivuo, puh. 09 1912 8844, sähköposti: etunimi.sukunimi@ helsinki. 4.4.6.18 Suomen putkilokasvien levinneisyyskartoitus ja -seuranta Raino Lampinen Kasvimuseon putkilokasviosasto on kartoittanut vuodesta 1985 alkaen putkilokasvi- en levinneisyyttä Suomesta. Aineiston perusteella kaikista Suomen putkilokasveista on laadittu levinneisyyskartat, joita täydennetään edelleen. Aineiston avulla seura- taan putkilokasvien levinneisyyden ja runsauden muutoksia. Aiemmista versioista poiketen levinneisyyskartat ovat nyt saatavilla selainkäyttöisenä palveluna suoraan kasvimuseon Kastikka-tietokannasta osoitteessa www.luomus. /kasviatlas. Putkilokasvien levinneisyyskartoitus on jatkuva hanke, joka käyttää hyväkseen kaikkia kasvimuseon  oristiseen tietokantaan kertyviä tietoja. Kartoitus tapahtuu yhteistyössä muiden kasvimuseoiden ja maastoaineistoja keräävien kasviharrastajien kanssa. Aineistoa kerätään maastossa inventoimalla neliökilometrin kokoisten ruu- tujen putkilokasvisto mahdollisimman tarkoin. Ruutukohtaiset tiedot tallennetaan kasvimuseon tietokantaan. Ennen vuotta 2008 ruutuja on inventoitu runsaan 300 kar- toittajan voimin yli 6600 kappaletta noin 1500 eri neliöpeninkulmalta. Yhdistämällä neliökilometriaineisto kasvimuseon  oristiseen havaintotietokantaan (KASTIKKA - tietokanta, noin 5 miljoonaa havaintoa syksyllä 2008), voidaan interpoloida eri put- kilokasvilajien alueelliset esiintymistodennäköisyydet ja seurata niiden muutoksia. Levinneisyyskartoissa pistekokona on 10km x 10 km. Yhteyshenkilö: Raino Lampinen, puh. 09 191 24429, sähköposti: etunimi.sukunimi@ helsinki. 4.4.6.19 Lepakkoseurantojen kehittäminen Juhani Lokki Luonnontieteellinen keskusmuseo on tehnyt lepakkotutkimusta ympäristöministe- riön rahoituksella vuodesta 2002 alkaen. Hankkeessa on mm. koottu yhteen lepa- koiden talvehtimista koskevia tietoja, käynnistetty lepakoiden rengastustutkimus ja hoidettu EUROBATS-sopimukseen liittyviä velvoitteita, kuten erilaisia selvityksiä 90 Suomen ympäristö 11 | 2009 ja raportointeja. Luontodirektiivin raportoinnin (2000 – 2006) yhteydessä koottiin kaikki saatavissa oleva tieto lepakkolajien levinneisyyksistä Suomessa. Tiedot ovat vielä monin osin puutteellisia ja siksi laajamittainen lepakoiden kartoittaminen sekä populaatioiden seuranta ovat keskeisiä kehityskohteita. Suomen Lepakkotieteellinen yhdistys ry (SLTY) on käynnistänyt hankkeen, jonka tavoitteena on kouluttaa osaavia lepakkoharrastajia. Museon lepakkoprojektin ja yhdistyksen yhteistyönä on tarkoitus aloittaa lepakkopopulaatioiden seurantaan soveltuvia, suurelta osin harrastajavoimin toteutettavia hankkeita. Tällaisista seurantahankkeista on saatu hyviä kokemuksia Iso-Britanniassa. SLTY koordinoi vuonna 2008 pilottina alkanutta lepakoiden muu- tonseurantaan liittyvää hanketta, jossa on mukana useita toimijoita. Yhteyshenkilö: Eeva-Maria Kyheröinen, puh. 09 1912 8865, sähköposti: etunimi.su- kunimi@helsinki. . 4.4.7 Metsähallituksen seurannat 4.4.7.1 Metsähallituksen vastuulajiseurannat Heikki Eeronheimo Metsähallitus vastaa eräiden luonto- ja lintudirektiivien liitteiden ja uhanalaisten la- jien valtakunnallisesta seurannasta ympäristöministeriön tulosohjauksen mukaisesti. Seurantojen toteuttamiseen ja analysointeihin osallistuvat vapaaehtoiset harrastajat ja organisaatioista mm. WWF Suomi, alueelliset ympäristökeskukset, Joensuun ja Hel- singin yliopistot, EVIRA ja metsäntutkimuslaitos. Vastuulajien esiintymistä valtaosa on Metsähallituksen hallinnoimilla alueilla. Vastuulajeja on vuonna 2008 yhteensä 36: 2 nisäkästä (saimaannorppa, naali), 4 lintua (maakotka, muuttohaukka, tunturihauk- ka, valkoselkätikka), 7 hyönteistä, 20 putkilokasvia ja 3 sammalta. Luontodirektiivin liitteiden lajeja näistä on 23 ja lintudirektiivin 4. Uhanalaisia lajeja on yhteensä 29. Nisäkkäiden ja lintujen seurannassa ollaan pisimmällä. Näiden ryhmien seurantoja ovat useimmiten aloittaneet muut tahot (mm. WWF) ja Metsähallitus on sittemmin jatkanut niitä. Ensimmäisenä Metsähallitukselle siirtyi maakotkan seurantavastuu vuonna 1993. Aiemmin mainittujen nisäkäs- ja lintulajien seurantaan käytetään suurin osa seurannan työpanoksesta. Näiden seuranta on hyvin kattavaa ja käsittää lähes kaikki tunnetut paikat ja reviirit. Linturengastajien ja muiden harrastajien työpanos seurannassa on hyvin merkittävä. Muista vastuulajien eliöryhmistä putkilokasvien seurantaa on kehitetty ja kehite- tään yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Menetelmien ja seurannan laajuuden yhtenäistämistä tarvitaan monilla lajeilla edelleen ennen varsinaisten seu- rantaohjelmien käynnistämistä. Hyönteisten ja sammalten seurannan suunnittelua ollaan vasta aloittamassa, lajien seuranta on ollut Metsähallituksen vastuulla vuoden 2006 alusta. Putkilokasveilla, sammalilla ja hyönteisillä painopisteenä on ollut ny- kytilanteen selvittäminen. Puuttuvat laji- tai eliöryhmäkohtaiset seurantaohjelmat tullaan laatimaan lähivuosina ympäristöhallinnon luontodirektiivin ja uhanalaisten lajien seurantojen suunnittelun yhteydessä. Valtakunnallisten vastuulajien lisäksi Metsähallitus vastaa kiljuhanhen pesimäym- päristöjen seurannasta ja merikotkan seurannasta Lapin ja Oulun lääneissä. Lisäksi Metsähallitus osallistuu useisiin muihinkin ympäristöhallinnon, LTKM:n, RKTL:n ja BirdLife Suomen kasvi- ja eläinlajiseurantoihin keräämällä aineistoja hallinnoimiltaan alueilta. Lisätietoja: www.metsa. etusivu > luonnonsuojelu > lajit ja luontotyypit 91Suomen ympäristö 11 | 2009 Yhteyshenkilö: Heikki Eeronheimo, Metsähallitus, Luontopalvelut, PL 8016, 96101 Rovaniemi, puh. 0205 64 7696, sähköposti:etunimi.sukunimi@metsa. . 4.4.7.2 Ennallistamisen ja luonnonhoidon vaikutusseurannat Esko Hyvärinen Metsähallitus seuraa ennallistamisen ja luonnonhoidon vaikutuksia metsissä, soilla ja perinneympäristöissä. Seurantojen tarkoituksena on tuottaa yleistettävää tietoa en- nallistamis- ja luonnonhoitotoimien ekologisista vaikutuksista. Seurannat jakautuvat vaikutusseurantoihin ja hoitoseurantoihin. Metsien ennallistamisen ja luonnonhoidon vaikutusten seuranta Metsiä ennallistetaan tuottamalla lahopuuta, pienaukottamalla ja poltoin. Lahopuun- lisäyksen ja pienaukotuksen vaikutusten seurantaa varten on perustettu erityinen seurantaverkosto (Päivinen & Aapala 2007). Lahopuunlisäyskohteilla seurataan toimenpiteen vaikutuksia kovakuoriais- ja kääpälajistoon sekä elävän ja kuolleen puuston rakenteeseen. Pienaukotuskohteilla seurataan puuston rakenteen kehitystä. Polton vaikutuksia lajistoon seurataan tapauskohtaisesti, varsinaista seurantaverkos- toa ei ole perustettu. Metsien luonnonhoitoa toteutetaan pääasiallisesti lehdoissa, valkoselkätikkametsissä ja harjumetsien paahdeympäristöissä. Vaikutusseuranta- verkostot ovat näiltä osin suunnitteluvaiheessa ja seurannat tullaan käynnistämään vuosien 2009 ja 2010 aikana. Soiden ennallistamisen vaikutusten seuranta Soiden ennallistamisen vaikutusseurannat jakautuvat kasvillisuuden, perhoslajiston ja hydrologian seurantaan sekä jokaisella ennallistamiskohteella tehtävään hoitoseu- rantaan (Päivinen & Aapala 2007). Hoitoseurannoissa selvitetään mm. onko ennallis- taminen onnistunut teknisesti ja onko ennallistumiskehitys käynnistynyt halutulla tavalla. Vuosina 2007_2010 perustettavaan kasvillisuusseurantaverkostoon kuuluu yhteensä 120 suota, joista puolet on luonnontilaisia ja puolet ennallistettavia. Seuran- nassa on kohteita korvista, rämeistä ja nevoista. Perhosseurantaverkoston kohteilla seurataan ennallistamistoimien vaikutusta soiden päiväperhoslajistoon. Seurattavat kohteet sijoittuvat toistaiseksi Keski-Suomeen ja Pohjois-Karjalaan. Hydrologisen seurannan avulla tarkastellaan muutoksia, joita ennallistaminen aiheuttaa suoveden laadussa ja dynamiikassa. Hydrologisen seurannan tavoitteena on myös arvioida ennallistamistoimien alapuolisissa vesistöissä aiheuttamia vaikutuksia. Perinnebiotooppien hoidon vaikutusten seuranta Perinnebiotooppien hoito käsittää pääosin alueiden raivausta, laidunnusta ja niit- toa. Lisäksi Metsähallitus hoitaa perinnebiotooppeja harvinaisemmin menetelmin mm. kaskeamalla ja lehdestämällä. Toimenpiteiden vaikutusta seurataan hoito- ja vaikutusseurannoin. Hoitoseurannoissa selvitetään hoidettujen perinnebiotooppi- tyyppien määrää ja arvioidaan hoidon laatua alueen biologisten, maisemallisten ja kulttuurihistoriallisten arvojen kannalta. Hoitoseurantojen yhteydessä alueilla tehdään visuaalista maiseman seurantaa valokuvien avulla. Vaikutusseurannoissa tarkastellaan tarkemmin hoidon vaikutusta putkilokasveille ja päiväperhosille. Lisäk- si muita eliöryhmiä, kuten kovakuoriaisia ja linnustoa seurataan tapauskohtaisesti. Vaikutusseurantojen verkosto on suunnitteluvaiheessa ja seurannat tullaan käynnis- tämään vuosien 2009_2011 aikana. Metsähallituksen perinnebiotooppiseurannat ja seurantaverkosto pyritään kytkemään yksityismailla tehtäviin perinnebiotooppien ja maatalousluonnon seurantoihin. 92 Suomen ympäristö 11 | 2009 Yhteyshenkilö: Jussi Päivinen, Metsähallitus, Luontopalvelut, PL 36, 40101 Jyväskylä, puh. 0205 64 5068, sähköposti: etunimi.sukunimi@metsa. . 4.4.7.3 Riistan elinympäristöjen hoidon vaikutusseurannat Ahti Putaala Metsähallitus tekee valtionmailla tehtäviin riistan elinympäristöjen hoitotoimiin liit- tyviä vaikutusseurantoja. Rakennettavien vesilintukosteikkojen seurannat. Rakennettavilla vesilintu- kosteikoilla tehdään vuosittain vesilintujen parilaskentoja, poikuelaskentoja ja ke- rääntymislaskentoja. Lisäksi uusilla kosteikoilla tehdään vuosittain rantalinnuston, pienpetojen, selkärangattomien, kalaston, lepakoiden ja kasvillisuuden inventointia. Kosteikkojen merkitystä kiintoaineiden ja ravinteiden pidättäjänä selvitetään kolme kertaa vuoden aikana tulo- ja lähtövedestä otettavien vesinäytteiden analysoinnin kautta. Vesilintulaskennat tehdään kiertolaskentaohjeiden mukaan parilaskentoina tou- kokuussa, poikuelaskentoina kesä-heinäkuussa, ja kerääntymislaskentoina elokuun alkupuolella. Rantalinnuston laskenta tehdään maalintujen pistelaskenta -ohjeen mukaisesti. Pienpetojen runsautta kosteikoilla seurataan hajupostimenetelmällä. Selkärangattomien laji- lukumääräsuhteita inventoidaan vesilintukosteikoilla ak- tiivisuuspyydyksin kesä-heinäkuun aikana. Kalaston esiintymistä kosteikolla seu- rataan tiheäsilmäisin katiskoin tapahtuvin koepyynnein. Lepakoiden kosteikkojen käyttöä inventoidaan lepakkodetektorilla elokuussa samassa yhteydessä viimeisen vesilintulaskennan kanssa. Kosteikkojen kasvillisuuden inventointia tehdään otan- taruuduilta ja laskentalinjoilta ennen vesittämistä ja vesittämisen jälkeen vuoden välein heinäkuussa. Ennallistettavien riekkosoiden seurannat. Riekkosoiden ennallistamisseurannat sisältävät riekon kevätreviirikartoitukset sekä soiden hydrologia- ja hoitoseurannat. Riekkojen reviirikartoitukset ennallistettavilla ja jo ennallistetuilla kohteilla tehdään huhtikuussa reviirikukkojen paikantamisen avulla. Seurannalla selvitetään riekkojen palautumista ennallistetuille riekkosuoalueille. Ennallistettujen riekkosoiden hydro- logia- ja hoitoseurannoissa selvitetään ennallistamisen teknistä onnistumista ja ennal- listamisprosessin käynnistymistä suojelualueiden ennallistamiskohteille kehitettyä seurantamallia soveltaen. Ennallistettavien metsämaiden kosteikkopainaumien seurannat. Metsäkanalin- tujen poikue-elinympäristöiksi ennallistettujen kosteikkopainaumien pitkäaikaisseu- rannassa inventoitiin lähtötilanteessa 20 ojitetun ja 10 luonnontilaisen kosteikkopai- nauman kasvillisuus kasviruuduilta sekä selkärangattomien laji- ja lukumääräsuhteet haavintojen ja kuoppapyydysten avulla. Ennallistamistoimet tehtiin tämän jälkeen 10 ojitetulla kosteikkopainaumalla. Inventoinnit uusitaan viiden vuoden päästä ja ver- rataan tuloksia ennallistettujen, ojitettujen ja luonnontilaisten kosteikkopainaumien kesken. Yhteyshenkilö: Ahti Putaala, Metsähallitus, Luontopalvelut, PL 81, 90101 Oulu, puh. 0205 64 6619, sähköposti: etunimi.sukunimi@metsa. . Viitteet: Päivinen, J. & Aapala, K. 2007. Metsien ja soiden ennallistamisen seuranta- ohje. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja B 83. 98 s. 93Suomen ympäristö 11 | 2009 4.5 Radioaktiivisuus Raimo Mustonen Säteilyturvakeskus (STUK, www.stuk. ) on valtakunnallisesta säteilyvalvonnasta vastaava viranomainen Suomessa. Kotimaan lainsäädännön lisäksi EURATOM- so- pimus edellyttää jäsenmailta organisoitua ympäristön säteilyvalvontaa. Lisäksi so- pimus velvoittaa toimivaltaisen viranomaisen määräajoin raportoimaan valvonnan tuloksista komissiolle. Vuonna 1999 uudistettuun EURATOM- sopimuksen vaatimuk- siin mukautettuun valvontaohjelmaan kuuluu ulkoisen säteilyn, ulkoilman, maidon, pinta- ja juomaveden sekä ihmisen päivittäisruuan radioaktiivisten aineiden sään- nöllinen seuranta. Lisäksi seurataan radioaktiivisten aineiden määriä laskeumassa, ihmisissä ja Itämeressä. Ympäristön radioaktiivisia aineita seurataan myös useissa tutkimushankkeissa, joiden tavoitteena on hankkia uutta tietoa radioaktiivisten ai- neiden kulkeutumisesta ja käyttäytymisestä luonnossa. Ensihavainto mahdollisesta säteilytilanteen muutoksesta saadaan ulkoisen säteilyn annosnopeuden ja/tai ilman radioaktiivisten aineiden määristä. Ulkoisen säteilyn annosnopeuden mittausverkkoon kuuluu noin 280 jatkuvasti mittaavaa automaatti- asemaa. Jos vallitseva säteilytilanne muuttuu, valvontaohjelmia muutetaan tilanteen edellyttämään laajuuteen. Ilman ja laskeuman osalta valvontaa toteutetaan yhteis- työssä Ilmatieteen laitoksen, Ilmailulaitoksen, Puolustusvoimien tutkimuskeskuksen ja Rajavartiolaitoksen kanssa. Ilma ja laskeuma. STUK valvoo pintailman radioaktiivisten aineiden pitoisuutta kahdeksalla paikkakunnalla (Helsinki, Imatra, Ivalo, Kajaani, Kotka, Kuopio, Rova- niemi, Sodankylä) ja Puolustusvoimien tutkimuskeskus Ylöjärvellä. STUK analysoi säännöllisesti radioaktiivisten aineiden pitoisuudet edellä mainittujen paikkakuntien laskeumanäytteistä. Ulkoilman radioaktiivisia aineita valvotaan keräämällä suuri määrä ilmaa suodat- timen läpi, jolloin ilmassa olevat radioaktiiviset aineet jäävät suodattimeen. Ilmapö- lynäytteet analysoidaan kaksi kertaa viikossa, laskeumanäytteet kuukausittain. Näyt- teistä analysoidaan gammasäteilyä lähettävät radioaktiiviset aineet, osasta näytteitä myös radioaktiivinen strontium. Ilmatieteen laitos seuraa ilman radioaktiivisuutta 8 asemalla (Helsinki, Nurmijärvi, Virolahti, Tikkakoski, Oulanka, Rovaniemi, Sodankylä ja Kevo). Kolmella asemalla (Helsinki, Nurmijärvi, Sodankylä) kerätään vuorokautiset aerosolinäytteet. Näytteistä mitataan niiden kokonaisbeeta-aktiivisuus sekä 210Pb- ja 212Pb-pitoisuudet. Kaikilla asemilla rekisteröidään jatkuvasti aerosolin beeta-aktiivisuutta. Viidellä asemalla seurataan jatkuvasti myös ulkoista gammasäteilyä. Beryllium-7 määritetään gam- maspektrometrisesti Sodankylän aerosolinäytteistä. Lisäksi Ilmatieteen laitos mittaa tarvittaessa yläilmakehän radioaktiivisuutta sääluotaimiin liitettävillä radioaktiivi- suusantureilla. Pintavesi. Pintaveden radioaktiivisuutta valvotaan ottamalla näytteet neljästi vuo- dessa Kymijoen, Kokemäenjoen Oulujoen ja Kemijoen suusta. Alueelliset ympäris- tökeskukset toimittavat näytteet STUKille. Näytteistä analysoidaan gammasäteilyä lähettävät radioaktiiviset aineet ja radiostrontium. Maito, päivittäisruoka, juomavesi ja luonnontuotteet. Viiden paikkakunnan (Jo- ensuu, Jyväskylä, Riihimäki, Rovaniemi, Seinäjoki) meijereistä kerätään maitonäytteet viikoittain. Näytteet yhdistetään kuukausinäytteiksi ja niistä analysoidaan gamma- nuklidit ja radiostrontium. Ihmisten päivittäisruoasta otetaan näytteet kolmelta eri paikkakunnalta (Helsinki, Tampere, Rovaniemi) kahdesti vuodessa. Paikat on valittu siten, että sekä pohjoisen että etelän ruokavaliot ovat edustettuina. Ruokanäytteiden yhteydessä otetaan näytteet myös paikkakunnan juomavedestä. Lisäksi analysoidaan 94 Suomen ympäristö 11 | 2009 juomavesinäytteet Turun ja Oulun vesilaitoksista kahdesti vuodessa. Näytteistä mää- ritetään gammanuklidit ja 90Sr, juomavedestä lisäksi myös tritium. Lisäksi otetaan näytteitä Helsingistä, Tampereelta ja Rovaniemeltä kaupoissa olevista luonnon tuot- teista: kaloista, sienistä ja marjoista. Näytteistä analysoidaan gammanuklidit. Ihmisen radioaktiiviset aineet. Ihmisen radioaktiivisuutta valvotaan säännöllisillä kerran vuodessa tehtävillä mittauksilla Helsingissä, Tampereella ja Rovaniemellä. Mittauksiin valitaan riittävän suuri joukko eri-ikäisiä suomalaisia. Kehossa olevien gammasäteilyä lähettävien radionuklidien määrät mitataan tätä varten rakennetulla kokokeholaskurilla. Radioaktiiviset aineet Itämeressä. Kaikki Itämeren maat ovat rati oineet Helsin- gin sopimuksen eli Itämeren merellisen ympäristön suojelusopimuksen. Helsingin komissio (HELCOM) koordinoi kansainvälistä yhteistyötä, joka huolehtii sopimuksen täytäntöönpanosta. Komission suosituksessa on määritelty ohjelma, jonka avulla valvotaan radioaktiivisten aineiden esiintymistä, kulkeutumista ja määrää Itämeres- sä. Ohjelmaan kuuluu merivesi-, pohjasedimentti-, kala- ja muiden biotanäytteiden (kuten levät ja pohjaeläimet) näytteiden otto kerran vuodessa. Näytteet ottaa tutki- musalus Aranda ja rannikon läheisyydessä STUK tai paikalliset näytteenottajat. Tutkimusohjelmista tietoa valvonnan tarpeisiin. Varsinaisen valvontaohjelman lisäksi ympäristön radioaktiivisista aineista saadaan tietoa myös STUKin tutkimus- projekteista, joihin kuuluu monenlaisten ympäristönäytteiden radionuklidianalyyse- jä. Tutkimuksen kohteina ovat muun muassa radionuklidien kulkeutuminen kaloihin ja poistuminen niistä erilaisissa järvissä, radioaktiivisten aineiden vaihtelut sienissä, metsämarjoissa ja riistanlihassa sekä radiocesiumin jakauma metsässä, maaperässä, pohjasedimenteissä ja maatalousympäristössä. Valvontaohjelman tulokset julkaistaan vuosittain STUK:n raporttisarjassa STUK-B Ympäristön säteilyvalvonta Suomessa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Ympäris- tövalvonnasta vastaava henkilö STUKissa on Raimo Mustonen, . Ulkoisen säteilyn automaattisesta valvonnasta vastaa Juhani lahtinen. Ilman radioaktiivisten aineiden valvonnasta vastaa Aleksi Mattila, ihmisten kokokehomittauksista vastaa Jussi Hui- kari ja laskeuman, elintarvikkeiden sekä maa- ja vesiympäristön osalta Ulla-Maija Hanste ja Itämeren osalta Tarja Ikäheimonen. Yhteyshenkilö: Raimo Mustonen, Säteilyturvakeskus (STUK), www.stuk. , puh.09 759881, sähköpos- ti: etunimi.sukunimi@stuk. . Laitoksen muut sähköpostit ovat samaa muotoa. Ilmatieteen laitoksen seurannan tulokset julkaistaan Ilmanlaatumittauksia -vuosikir- jassa yhteenvetoina ja yksityiskohtaisemmin erillisissä raporteissa. Yhteyshenkilö: Jussi Paatero, Ilmatieteen laitos, www.fmi. , puh. 09 1929 5495, säh- köposti: etunimi.sukunimi@fmi. . 4.6 Haitalliset aineet 4.6.1 Maaympäristö Tarja Nakari SYKE seuraa haitallisten aineiden pitoisuuksia ja kertymistä joka toinen vuosi pääs- täisessä (Sorex sp.), joka on eräs boreaalisen metsäympäristön ravintoketjunavainla- 95Suomen ympäristö 11 | 2009 jeja. Seuranta on kohdennettu kahdelle tausta-alueelle, Etelä-Suomessa Lammin Evo ja Pohjois-Suomessa Pallastunturi. Näillä alueilla on monipuolista ja täydentävää ympäristönlaadun tutkimusta ja seurantaa kansanvälisissä ohjelmissa (ICP IM, ICP FOREST, AMAP). Alueiden pääasialliset kuormituslähteet ovat ilman kautta tulevat POP-yhdisteet kuten orgaaniset klooripestisidit, polyklooratut bifenylit (PCBt) ja bromatut palonestoaineet (PBDE) sekä raskasmetallit (Cd, As, Pb, Hg, Pt, Pd), joiden kertymiä eliöstössä seurataan. Seurantaan lisätään tarpeen mukaan uusia kemikaa- leja ns. prioriteettiainelistoilta. Seurannan tulokset tallennetaan ympäristöhallinnon LIMS - analyysitietojärjestelmään. Yhteyshenkilö: Tarja Nakari, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 4.6.2 Raskasmetalli- ja typpilaskeuman seuranta sammalten avulla Juha Piispanen, Jarmo Poikolainen, Eero Kubin Seurannassa tutkitaan metsäsammalten (Hylocomium splendens, Pleurozium schreberi) avulla Suomen alueelle tulevaa raskasmetalli- ja typpilaskeumaa sekä merkittävim- pien päästölähteiden päästöjen vaikutusalueissa tapahtuvia muutoksia. Tutkimus on osa Euroopan laajuista yhteistyötä, jonka koordinoinnista vastaa YK:n alainen tutkimusohjelma UN/ECE ICP Vegetation. Kartoitukset on tehty Suomessa viiden vuoden välein vuodesta 1985 lähtien. Sam- malnäytteet on kerätty joka vuosi samoilta VMI:n pysyviltä koealoilta. Sammalista on määritetty alusta alkaen kahdeksan eri raskasmetallin (Cd, Cr, Cu, Fe, Ni, Pb, V ja Zn) pitoisuus ja vuodesta 1995 lähtien myös arseenin ja elohopean pitoisuus. Eurooppa- laisessa kartoituksessa analysoitiin vuosina 2005/2006 sammalnäytteistä ensimmäistä kertaa myös typpipitoisuus. Suomessa typpipitoisuus on määritetty jo vuodesta 1990 lähtien. Suomen näytteet on esikäsitelty Metlan Paljakan ympäristönäytepankissa ja näytteet on analysoitu Metlan keskuslaboratoriossa Vantaalla ja Muhoksen toi- mintayksikön laboratoriossa. Analyyseissa käyttämättä jäänyt sammalmateriaali on varastoitu Paljakan näytepankkiin tulevia tutkimustarpeita varten. Seuraava yleiseurooppalainen kartoitus on sovittu tehtäväksi vuonna 2010. Sam- malten typpipitoisuutta Suomessa vuonna 2010 tullaan vertaamaan typen kriittiseen kuormaan (SYKE). Yhteyshenkilöt: Metla, Muhoksen toimintayksikkö, Kirkkosaarentie 7, 91500 Muhos, Juha Piispanen, puh. 010 211 3720, Jarmo Poikolainen, puh. 050 391 3753, Eero Kubin, puh. 010 211 3710, sähköposti: etunimi.sukunimi@metla. . Lisätietoja: http://www.metla. /metinfo/metsienterveys/raskasmetalli 4.7 Ympäristön yhdennetyn seurannan ohjelma Jussi Vuorenmaa Yhdennetyllä seurannalla tarkoitetaan ekosysteemin eri osa-alueiden samanaikais- ta ja samalla paikalla tapahtuvaa intensiivistä kemiallista, fysikaalista ja biologista seurantaa. Seurannassa ekosysteemiä ja sen prosesseja tarkastellaan toiminnallisena kokonaisuutena. Ympäristön yhdennetyn seurannan ohjelma on YK:n Euroopan Talouskomission (ECE) ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevan yleis- 96 Suomen ympäristö 11 | 2009 sopimuksen (1979) alainen seurantaohjelma (International Cooperative Program- me on Integrated Monitoring of Air Pollution Effects on Ecosystems, UNECE/ICP IM). Hankkeessa on tällä hetkellä (v. 2009) mukana 50 tutkimusaluetta 17 maasta. Suomessa Ympäristön yhdennetyn seurannan ohjelma (YYS) käynnistyi 1987 osana pohjoismaista yhteistyötä. Hanke on yksi ECE:n alaisista ns. vaikutusohjelmista, joiden avulla pyritään tuot- tamaan poliittisen päätöksenteon tueksi tietoa kansainvälisten päästörajoitusten vaikutuksista ja riittävyydestä. Hankkeen yleistavoitteena on seurata ja ennustaa erityisesti kaukokulkeutuvien ilmansaasteiden, kuten typpi- ja rikkiyhdisteiden, mut- ta myös esim. raskasmetallien ja otsonin, sekä muiden ympäristömuutosten (mm. ilmastonmuutoksen) pitkän aikavälin vaikutuksia ekosysteemeihin. YYS -alueilta tuotettujen aineistojen avulla kehitetään ekosysteemimallinnusta ja mm. testataan kriittisen kuormituksen mallilaskelmia. Ohjelman kansainvälinen tieto- ja arviointikeskus sijaitsee Suomen ympäristö- keskuksessa. Tieto- ja arviointikeskus koordinoi kansainvälistä hanketta, ylläpitää kansainvälistä seurantatietokantaa sekä raportoi tuloksista. Yhdennettyä seurantaa on aiemmin toteutettu Suomessa neljällä seuranta-alueella. Vuodesta 2000 lähtien on varsinaista YYS -seurantaa toteutettu kahdella alueella: Valkea-Kotinen (Kotisten luonnonsuojelualue, Lammi), ja Hietajärvi (Patvinsuon kansallispuisto, Lieksa). Vuonna 2009 Pallaksen tutkimus- ja seuranta-alue (Pallas- Yllästunturin kansallispuisto, Muonio) liitetään kansainvälisen IM-ohjelman ase- maverkostoon. Suomen YYS -alueilla on kuluneiden vuosien aikana toteutettu pa- riakymmentä fysikaalis-kemiallista ja biologista osaohjelmaa. Osaa osaohjelmista on toteutettu kaikilla seuranta-alueilla jatkuvasti, joitain osaohjelmia on toteutettu periodimaisesti. Suomen kansallisen ohjelman toteuttamiseen ovat osallistuneet monet ympäristöntutkimusta ja -seurantaa tekevät tutkimuslaitokset (Suomen ympäristökeskus, Ilmatieteen laitos IL, Metsäntutkimuslaitos METLA, Geologian tutkimuskeskus GTK, Riista- ja Kalatalouden tutkimuslaitos RKTL) sekä Hämeen, Pohjois-Karjalan ja Lapin alueelliset ympäristökeskukset. Myös monet yliopistot ovat osallistuneet seuranta- ja tutkimustoimintaan. Seurantaa toteuttavat keskeiset yhteistyötahot ovat solmineet keskenään tutki- musyhteistyösopimuksen seurannan toteuttamisesta jatkaen sopimusta 2009_2012. Yhteistyötahot toteuttavat Ympäristön yhdennettyä seurantaa Suomessa ohjelman voimassa olevan kansainvälisen ohjekirjan (Manual for Integrated Monitoring) mu- kaan siten, kun se on Suomen olosuhteet ja voimavarat huomioon ottaen tarkoituk- senmukaista. Sopijapuolet pyrkivät ohjaamaan alueille myös viitekehykseen sopivien tutkimushankkeiden toimintaa. Ohjelmaa koordinoimaan on perustettu asiantunti- jaryhmä, jossa on kunkin toteuttajatahon edustaja. Yhteistyöosapuolet toimittavat kansainvälisen ohjelman edellyttämät seurantatiedot SYKE:n ylläpitämään IM -tie- tokantaan ja edistävät yhteistyössä tulosten raportointia. Seurantakaudella 2009-2012 IL seuraa ilman laatua ja laskeumaa. Meteorologiset tiedot saadaan alueita lähinnä olevilta IL:n ilmastoasemilta. METLA on toteuttanut seurantaa Forest Focus/ICP Forests, Level II - hankkeessa (Metsäekosysteemien intensiivinen seuranta, II taso) ja seurantaa on jatkettu Forest Focus – ja FutMon- ohjelmassa. METLA seuraa mm. lehvästösadantaa ja sen kemiaa, maaperän ja maa- veden kemiaa, lehvästökemiaa, metsävaurioita, puustoa ja aluskasvillisuutta. SYKE ja alueelliset ympäristökeskukset vastaavat hydrologian pohjaveden ja pintavesien seurannasta. Lisäksi RKTL, alueelliset ympäristökeskukset sekä Helsingin ja Joen- suun yliopistot vastaavat biologisesta seurannasta. YYS -alueille on keskittynyt myös merkittävä määrä tutkimustoimintaa ja alueiden aineistoa on hyödynnetty useissa tutkimushankkeissa. Toiminta on laajentunut il- mansaasteiden vaikutustutkimuksesta kattamaan uusia aihealueita, joista tärkeimmät ovat hiilen ja typen ainevirtaamat ja ilmaston-/globaalimuutosten vaikutukset. YYS 97Suomen ympäristö 11 | 2009 – alueista Valkea-Kotinen ja Pallas kuuluvat myös Suomen pitkäaikaisen ympäris- tötutkimuksen verkostoon (Finnish Long-Term Socio-Ecological Research network FinLTSER). Suomen ympäristökeskus: Martin Forsius, Jussi Vuorenmaa, Risto P. Mäkinen puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Hämeen ympäristökeskus, Petri Horppila, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.  Pohjois-Karjalan ympäristökeskus: Riitta Niinioja, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Lapin ympäristökeskus, Annukka Puro-Tahvanainen, sähköposti: etunimi.sukuni- mi@ymparisto. Helsingin yliopisto, metsäekologian laitos: Mike Starr, sähköposti: etunimi.sukuni- mi@helsinki. Helsingin yliopisto, Lammin biologinen asema, Merja Otronen, sähköposti: etunimi. sukunimi@helsinki. Joensuun yliopisto, Ekologian tutkimusinstituutti, Markku Viljanen, sähköposti: etu- nimi.sukunimi@joensuu. Ilmatieteen laitos: Tuija Ruoho-Airola, sähköposti: etunimi.sukunimi@fmi.fi Metsäntutkimuslaitos: Liisa Ukonmaanaho, sähköposti: etunimi.sukunimi@metla.  Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Martti Rask, sähköposti: etunimi.sukunimi@ rktl. Lisätietoja hankkeesta: www.ymparisto. /syke/im 4.8 Suomen pitkäaikaisen ympäristötutkimuksen verkosto (FinLTSER) Martin Forsius, Lauri Arvola, Eeva Furman, Juha Helenius, Juha Karjalainen, Kimmo Kurunmäki, Kari Laine, Eero Nikinmaa, Jussi Paatero, Marko J. Reinikainen, Jussi Vuorenmaa LTSER-verkostolla tarkoitetaan maan kattavaa korkeatasoisesti ja monipuolisesti varusteltua ekologisiin ja sosio-ekologisiin vuorovaikutuksiin keskittyneiden tutki- musasemien tai -keskittymien verkostoa. Verkosto tarjoaa koordinoidun tutkimus- ja seurantainfrastruktuurin kaikille niille hallinnonaloille, joilla tehdään ympäristöön ja luonnonvaroihin kohdistuvaa tutkimusta ja seurantaa. Suomen pitkäaikaisen ympäristötutkimuksen verkosto (Finnish Long-Term Socio- Ecological Research network, FinLTSER) perustettiin vuonna 2006. Verkostossa laa- japohjaiset konsortiot tekevät yhteistyössä LTSER konseptin mukaista tutkimusta ja seurantaa tällä hetkellä yhdeksällä alueella kattaen maaekosysteemejä, makean veden ja murtoveden ekosysteemejä, sekä maatalous- ja kaupunkiympäristöjä. Konsortiot muodostuvat yliopistoista, valtion sektoritutkimuslaitoksista, kunnista ja yksityisistä yhteisöistä ja yrityksistä. FinLTSER verkosto koostuu sekä LTER- että LTSER-alueista. LTER-alueilla tutki- mus painottuu perinteiseen ekologiseen ja luonnontieteelliseen tutkimukseen, kuten Lammi (Southern Boreal Aquatic and Terrestrial Long Term Ecological Research Area, Lammi LTER), Pohjois-Häme (Northern Häme LTER), Tvärminne (Western Gulf of Finland LTER site WelFin), Päijänne (Lake Päijänne LTER site) ja Pallas-Sodankylä (Pallas-Sodankylä LTER observatory). Laajemmissa LTSER-aluekokonaisuuksissa - 98 Suomen ympäristö 11 | 2009 Pohjanlahden alue (Bothnian Bay LTSER-platform), Lepsämänjoen valuma-alue (Lep- sämänjoki agricultural watershed area LTSER), Helsingin Metropoli alue (Helsinki Metropolitan Area, HMA LTSER) ja Pohjois-Suomen LTSER alue (Northern LTSER- platform) - vahva yhteiskunnallinen aspekti on myös mukana sosio-ekonomisen tutkimuksen myötä. FinLTSER verkoston pääorganisaation muodostavat Helsingin, Jyväskylän ja Ou- lun yliopistot, Suomen ympäristökeskus sekä Ilmatieteen laitos. Keskeisiä toimijoita Suomen LTSER verkostossa ovat myös Turun yliopiston Lapin tutkimuslaitos Kevo, Metsäntutkimuslaitos (METLA), Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) sekä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT). FinLTSER verkoston kansallinen koordinaattori on Suomen ympäristökeskus (SYKE). Koko verkoston ohjausryhmänä toimii ympäristöministeriön johtama Suomen ympäristötutkimuksen koordinaatio- ryhmä. LTER verkoston malli kehitettiin Yhdysvalloissa, missä kansallinen LTER- verkosto (US LTER) perustettiin vuonna 1980. USAn mallin mukaisesti LTER- verkosto on kehittynyt kansainväliseksi konseptiksi, jonka käytännön toteutus on nyt nopeasti etenemässä Euroopassa ja muualla maailmassa. Suomen ympäristökeskus on osal- listunut laajaan Euroopan unionin rahoittamaan biodiversiteetin huippuosaamisver- kostoon (ALTER- Net, A Long-Term Biodiversity, Ecosystem and Awareness Research Network), joka muotoutui vuonna 2007 Euroopan LTER- verkostoksi (Europe LTER) monitieteisen biodiversiteetti- ja ekosysteemitutkimuksen tarpeisiin. FinLTSER hyväksyttiin Euroopan LTER- verkoston ja maailmanlaajuisen kansain- välisen LTER-verkoston (International LTER, ILTER) jäseneksi vuonna 2007. Lisäksi FinLTSER- verkosto on hyväksytty Suomen kansallisen tason tutkimusinfrastruk- tuurien tiekartalle. Verkoston perustamisen keskeiset lähtökohdat sekä toiminta-ajatukset ovat jat- kuvuus, voimavarojen keskittäminen ja aineistojen käytettävyys. Monet keskeiset ekologiset prosessit (esim. ilmastonmuutoksen vaikutukset) tai ympäristöpolitii- kan vaikutukset näkyvät vasta pitkän ajan kuluessa ja niiden tutkiminen edellyttää systemaattista toimintaa, joka ei perustu muutaman vuoden projektirahoitukselle. Suomen tiedemaailmalle on tullut välttämättömäksi saattaa tutkimusinfrastruktuurit tehokkaaseen yhteiseen käyttöön, poistaa päällekkäisyyksiä ja lisätä tutkimuksen vaikuttavuutta. Tutkimusresurssien hyödyntämistä tehostetaan, koska sama aineisto palvelee useiden hankkeiden tarpeita. Voimavarojen keskittäminen ja tutkimusinf- rastruktuurien kehittäminen lisäävät kansainvälistä houkuttelevuutta. Kansallinen LTSER verkosto tehostaa Suomen ympäristötutkimuksen ja -seurannan kansallista, eurooppalaista ja laajempaa kansainvälistä verkottumista. Lisätietoja: www.ymparisto. /syke/lter; www.environment. /syke/lter Yhteyshenkilöt: Suomen ympäristökeskus: Martin Forsius, Eeva Furman, Jussi Vuoren- maa, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Helsingin yliopisto: Lauri Arvola (Lammi), Juha Helenius (Lepsämänjoen valuma- alue), Kimmo Kurunmäki (Helsingin Metropoli alue), Eero Nikinmaa (Pohjois-Hä- me), Marko J. Reinikainen (Tvärminne), sähköposti: etunimi.sukunimi@helsinki. Jyväskylän yliopisto: Juha Karjalainen (Päijänne), sähköposti: juhakar@bytl.jyu. Oulun yliopisto: Jouni Aspi (Pohjanlahden LTSER alue), Kari Lai- ne (Pohjois-Suomen LTSER alue), sähköposti: etunimi.sukunimi@oulu.fi Ilmatieteen laitos: Jussi Paatero (Pallas-Sodankylä), sähköposti: etunimi.sukunimi@ fmi. 99Suomen ympäristö 11 | 2009 4.9 Kaatopaikat Risto Saarinen, Tuula Rytkönen Valtioneuvoston kaatopaikkapäätöksen (861/1997; muutokset:1049/1999, 552/2001, 13/2002, 202/2006, 59/2008, 381/2008) tavoitteena on ohjata kaatopaikkojen suunnit- telua, perustamista, rakentamista, käyttöä, hoitoa, käytöstä poistamista ja jälkihoitoa sekä jätteiden sijoittamista kaatopaikoille siten, ettei niistä pitkänkään ajan kulues- sa aiheudu vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Kaatopaikan pitäjän on valvottava ja tarkkailtava kaatopaikkaa ja sen ympäristöä; kaatopaikan seurantaa varten on laadittava tarkkailuohjelma. Tarkkailu koskee niin jätetäyttöä kuin kaato- paikkakaasun kertymistä ja purkautumista sekä kaatopaikkavesiä; kaatopaikkaa on tarkkailtava myös sen sulkemisen jälkeen. Jätetäytön tarkkailemiseksi on pidettävä kirjaa kaatopaikan pinta-alasta, tilavuu- desta, koostumuksesta, painumisesta, jätetäytön sisäisistä ominaisuuksista kuten ve- sipinnan korkeudesta ja lämpötilasta, jätteen sijoittamismenetelmästä sekä käytössä olevista täyttöalueista. Lisäksi kirjanpidosta tulee käydä ilmi laskelma kaatopaikan jäljellä olevasta tilavuudesta. Jätetäyttöä ja sen painumia on tarkkailtava säännöllisesti täytön aikana sekä kaatopaikan jälkihoitoaikana. Kaatopaikkakaasun määrä, paine ja pääkomponentit on myös selvitettävä sään- nöllisin väliajoin. Erityisesti kaatopaikkakaasun kertymistä ja purkautumista tulee seurata kaatopaikoilla, jonne on sijoitettu helposti hajoavaa orgaanista ainesta sisäl- tävää, runsaasti kaasua tuottavaa jätettä. Seuranta tulee toteuttaa siten, että kaasun muodostuksesta saadaan luotettavat tiedot kaatopaikan kaikilla osilla. Kaatopaikka- kaasun määrä, paine ja kaasun aineosat metaani, hiilidioksidi ja happi on selvitettävä käyttövaiheessa kuukausittain ja jälkihoitovaiheessa puolivuosittain. Lisäksi kaato- paikkavesien määrää, laatua ja puhdistamista on tarkkailtava. Kaatopaikka-alueen puhtaat pintavedet ja ulkopuoliset valumavedet on pidettävä erillään jätteestä ja kaatopaikkavesistä, eikä kaatopaikalle sijoitettava jäte saa joutua kosketuksiin poh- javeden kanssa. Pinta- ja pohjavesiä on tarkkailtava virtaussuunnassa kaatopaikan ylä- ja alapuolella. Kaatopaikkaveden määrää ja laatua on tarkkailtava erikseen jokai- sessa kohdassa, jossa kaatopaikkavettä johdetaan kaatopaikan ulkopuolelle. Lisäksi kaatopaikkavesien puhdistamista ja puhdistuksesta pois johdettavia vesiä tulee tark- kailla siten, että puhdistuksen tehokkuutta ja kaatopaikan aiheuttamaa kuormitusta voidaan arvioida. Myös pohjaveden ja kaatopaikan sisäisen veden korkeutta on seurattava puolivuosittain; mikäli alueen pohjaveden korkeus vaihtelee, on seurantaa lisättävä. Pohjaveden laatua koskevista havainnoista on pidettävä kirjaa ja tiedot on koottava taulukoksi, josta helposti käy ilmi laadussa tapahtuvat muutokset. Kaatopaikan pitäjän on lähetettävä vuosittain raportti valvonnasta ja tarkkailusta alueelliselle ympäristökeskukselle. Raportista tulee ilmetä: • Tiedot vastaanotetun ja vastaanottamatta jätetyn jätteen määrästä jätelajeittain, • Yhteenveto päätöksessä tarkoitetuista kaatopaikkakelpoisuuden asiantuntija- arvioista, • Tiedot jätetäytöstä, • Yhteenveto tarkkailuohjelman mukaisista seurantatiedoista, • Selvitys kaatopaikan ympäristökuormituksesta ja haittojen torjunnasta sekä • Selvitys poikkeuksellisista tapahtumista ja poikkeamisista hyväksytyistä suunnitelmista. Kaatopaikan pitäjän alueelliselle ympäristökeskukselle toimittamat vuosiyhteenveto- tiedot tallennetaan jätemäärien, jätteen hyödyntämis-, käsittely- ja varastointitietojen 100 Suomen ympäristö 11 | 2009 sekä jätteen muualle toimittamisen osalta vuosittain VAHTI- tietojärjestelmään, josta niitä voidaan hyväksikäyttää seuranta- ja yhteenvetoraportteja laadittaessa. Lisäksi järjestelmään tallennetaan alueellisten ympäristökeskusten kaatopaikoille myöntä- mät ympäristöluvat, luvan haltijoille lähetetty kirjattu posti (kuten selvityspyynnöt) sekä kaatopaikkoja koskevat tarkastuspöytäkirjat. SYKE tekee VAHTI- tietojärjes- telmän tietojen pohjalta yhteenvetotaulukoita seurantaa varten, jotka julkaistaan ympäristöhallinnon www-sivuilla. Kaatopaikkoja koskevassa valtioneuvoston asetuksessa (202/2006, 59/2008) sää- detään biohajoavien jätteiden raportoinnista sekä eräiden poikkeustapausten täy- täntöönpanosta. Lupaviranomaisen ja alueellisen ympäristökeskuksen on vuosittain toimitettava Suomen ympäristökeskukselle arvio toiminta-alueellaan esikäsitellyistä, kierrätetyistä, muulla tavoin hyödynnetyistä, kaatopaikalle sijoitetuista ja muulla tavoin käsitellyistä biohajoavista jätteistä sekä tiedot eräiden poikkeustapausten täy- täntöönpanosta. Näiden tietojen pohjalta Suomen ympäristökeskus toimittaa selvi- tyksen ympäristöministeriölle. Ensimmäisen kerran selvitys laadittiin vuonna 2007 vuoden 2006 tietojen pohjalta. Lisäksi kaatopaikkadirektiivi (1999/31/EY) edellyttää raportoimaan kolmen vuo- den välein Euroopan komissiolle mm. kaatopaikoille sijoitettavan biohajoavan jätteen määrän sekä toimivien kaatopaikkojen määrän ja jäljellä olevan kapasiteetin. Kaato- paikoille sijoitettavia jätemääriä koskevaa tietoa raportoidaan Euroopan komissiolle kolmen vuoden välein jätedirektiiviä (91/156/ETY) koskevassa kyselyssä. Yhteyshenkilöt: Risto Saarinen ja Tuula Rytkönen, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 4.10 Ympäristömelu Sirkka-Liisa Paikkala Melun määrittely. Melu on ääntä, jonka ihminen kokee epämiellyttävänä tai häirit- sevänä tai joka on muulla tavoin ihmisen terveydelle vahingollista tai hänen muulle hyvinvoinnille haitallista. Määrittely pitää sisällään kolmenlaisia haitallisia vaiku- tuksia ja seuraamuksia. • Melu vähentää viihtyisyyttä, koska se koetaan epämiellyttävänä ja häiritsevänä. Tämä aiheuttaa pitkään jatkuessaan terveysvaikutuksia, vaikka melu lyhytkestoisena, tilapäisenä ja satunnaisena olisikin pääosin viihtyvyyskysymys. • Melu aiheuttaa fysiologisin mittauksin osoitettuja muutoksia muun muassa unen laadussa, kognitiivisissa toiminnoissa, puheviestinnässä, verenpaineessa ja sydämen toiminnassa. Niiden seurauksena ilmenee lyhytkestoista ja tilapäistä toiminta- ja työkyvyn heikentymistä ja pitkään jatkuessaan jopa vakavia terveysvaikutuksia. • Voimakkaana ja pitkään kestävänä melu voi aiheuttaa kudosvaurioita. Ääni voidaan vain osittain määrittää meluna sen äänitason perusteella, koska ääni määräytyy meluksi yhtäältä sen fysiologisten vaikutusten ja toisaalta altistettujen kokemien häiritsevyyspiirteiden perusteella. Nämä vaikutukset eivät siis riipu yk- sinomaan melun äänitasosta, vaan myös melun laadusta, äänilähteestä, sen ajalli- sesta esiintymisestä, koetuista elämyspiirteistä ja merkityssisällöstä sekä yksilöön ja yhteisöön sidoksissa olevista muista tekijöistä. Kuvassa 8 esitetään melun haitallisia terveysvaikutuksia kuvaava kaavio, jossa akustisena ympäristötekijänä olevan melun 101Suomen ympäristö 11 | 2009 lisäksi erotellaan yksilön ja yhteisön käsittämien tekijöiden osuus melun aiheuttamiin vaikutuksiin. Ympäristömelun vaikutukset. Melu vaikuttaa monella tavalla kielteisesti ihmi- sen terveyteen, hyvinvointiin ja viihtyvyyteen. Melulla on välittömiä, suhteellisen automaattisia vaikutuksia, kuten fysiologiset vaikutukset, vaikutukset viestintään, uneen, lepoon ja suorituskykyyn. Melu haittaa viestintää heikentämällä puheen ja hä- lytysäänien erotuskykyä meluisassa ympäristössä. Lisäksi oman äänen rasittuminen puhuttaessa melussa voi johtaa äänihuulivaurioihin. Välittömät vaikutukset lisäävät melun häiritsevyyttä. Voimakkaana, jatkuvana tai usein toistuvana melu voi vuosien kuluessa vaurioittaa kuuloa ja aiheuttaa kuulokyvyn eriasteista heikkenemistä. Melu voi johtaa myös haitallisiin kognitiivisiin vaikutuksiin havainto-, ajattelu- ja muistitoi- minnoissa. Melu aiheuttaa stressiä, joka pitkään kestäessään voi lisätä muun muassa sydän- ja verenkiertoelimistön sairastavuusriskiä. Terveysvaikutusten lisäksi melu huonontaa elinympäristön laatua ja viihtyisyyttä, esimerkiksi meluinen ympäristö rajoittaa mahdollisuuksia oleskella ulkona ja pitää ikkunoita auki. Meluhaitat hei- kentävät altistettujen suoritus- ja toimintakykyä ja elämänlaatua ja voivat olla yhtenä syynä syrjäytymiseen. Yksilölliset psykofysiologiset seikat vaikuttavat siihen, millaisen äänen ihminen kokee häiritsevänä. Saman melun vaikutukset vaihtelevat eri henkilöillä, mutta vä- estötasolla melun haitalliset vaikutukset on kiistatta osoitettu. Yksilöllinen melu- herkkyys kuvastuu henkilön herkkyytenä melun häiritsevyydelle ja fysiologisille vaikutuksille. Meluherkät yksilöt tottuvat meluun huonommin ja hitaammin, rea- goivat voimakkaammin ja aistivat melun häiritsevämpänä ja uhkaavampana kuin ei-meluherkät. Tutkimuksissa meluherkkien osuus väestöstä on ollut 25_43 % ja suo- malaisessa tutkimuksessa 38 %. Melu ympäristöongelmana. Melu on yksi yleisimpiä elinympäristön laatua hei- kentäviä tekijöitä. Merkittävä osa melusta on seurausta yhdyskuntarakenteen muu- toksista ja liikenteen kasvusta. Tähän ovat puolestaan vaikuttaneet erityisesti nopea kaupungistuminen 1960–1980 – luvuilla sekä yhteiskunnan erilaisten toimintojen keskittyminen yhä enenevässä määrin. Melua on myös lisännyt erilaisten melua aiheuttavien laitteiden yleistyminen. Tekniset ratkaisut melun vähentämiseksi ovat olleet osin puutteellisia ja riittämättömiä. Myös ihmiset voivat käyttäytymisellään ja valinnoillaan aiheuttaa melua. Kuva 8. Melun vaikutuksiin liittyvät tekijät. Lähde: T. Jauhiainen, H.S. Vuorinen ja M. Heinonen- Guzejev: Ympäristömelun vaikutukset. Ympäristöministeriö. Suomen ympäristö 3/2007. 102 Suomen ympäristö 11 | 2009 Meluongelmia on monesti vaikea poistaa, sillä yhtäältä melua aiheuttavat toimin- nat, kuten liikenne ja teollisuus ja toisaalta melulle herkät toiminnot, kuten asuminen, ovat kiinteä osa yhdyskuntien perusrakennetta. Näiden toimintojen uudelleenjärjes- tely tai muuttaminen on hidasta ja kallista. Melupolitiikka 2000-luvulla. Ympäristönsuojelulainsäädännön kokonaisuudistus vuonna 2000 merkitsi meluntorjuntalain (382/1987) kumoamista, ja sen tilalle tuli ympäristönsuojelulaki (86/2000). Uudistus vahvisti meluntorjunnan asemaa yhtenä ympäristönsuojelun lohkona. Ympäristöministeriö asetti vuonna 2002 työryhmän valmistelemaan melupolitiikan kansallisia tavoitteita sekä sovittamaan yhteen ja tehostamaan meluntorjuntaa Suo- messa. Työryhmä esitti mietinnössään (Meluntorjunnan valtakunnalliset linjaukset ja toimintaohjelma, Ympäristöministeriö, Suomen ympäristö 696/2004) ehdotuksensa meluntorjunnan valtakunnallisiksi linjauksiksi ja toimintaohjelmaksi. Toisena vai- heena kansallisen melupolitiikan kehittämisessä oli valtioneuvoston periaatepäätös meluntorjunnasta 31.5.2006. Periaatepäätöksen tavoitteena on melutasojen alentami- nen ja melulle altistumisen vähentäminen. Melun aiheuttamien ongelmien ennalta- ehkäisy ja olemassa olevien haittojen vähentäminen edellyttävät, että meluntorjunta otetaan huomioon läpäisevästi kaikkea melua aiheuttavaa toimintaa suunniteltaessa ja toteutettaessa. Valtioneuvoston periaatepäätös sisältää ensimmäistä kertaa melun- torjuntatyölle määrälliset tavoitteet ympäristömelulle altistumisen vähentämiseksi. Niiden mukaan vuonna 2020 päiväajan keskiäänitason yli 55 desibelin melualueilla asuvien määrä on vähintään 20 prosenttia pienempi kuin vuonna 2003. Euroopan yhteisöjen komissio kiinnitti1990-luvun alkupuolella huomiota melua koskevien valitusten lisääntymiseen tilanteessa, jossa muita ympäristöhaittoja koske- vat valitukset olivat toteutettujen torjuntatoimien ansiosta kääntyneet laskuun. Ko- missio julkaisi vuonna 1996 vihreän kirjan tulevaisuuden melupolitiikasta (KOM(96) 540), ja sen johdonmukaisena jatkona on vuonna 2002 voimaan tullut direktiivi ym- päristömelun arvioinnista ja hallinnasta (ympäristömeludirektiivi) (2002/49/EY). Direktiivi merkitsee koko yhteisön alueella toteutettavia määräajoin ja yhtenäisillä menetelmillä tehtyjä meluselvityksiä ja meluntorjunnan toimintasuunnitelmia. Tällä tavoin saadaan eri maista vertailukelpoista tietoa melutilanteesta sekä perustietoja EU:n melupolitiikkaan, erityisesti melulähteiden päästöjen rajoittamiseen. Tiedot ympäristömelulle altistumisesta. Ympäristönsuojelulain 5 §:n 1 momentin mukaan ympäristön pilaantumista aiheuttavan toiminnanharjoittajan on oltava riittä- västi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista. Säännöstä sovelletaan myös tien- pitäjään, raideliikenteen järjestäjään ja ilmailupaikkojen pitäjään. Lain 25 §:n mukaan kunnan on alueellaan huolehdittava paikallisten olojen edellyttämästä tarpeellisesta ympäristön tilan seurannasta. Sekä toiminnanharjoittajien että kuntien yleiseen sel- villäolo- ja seurantavelvollisuuksiin kuuluvat siten myös melukysymykset. Ympäris- tönsuojelulain 25 a § ja 25 b § sisältävät lisäksi säännökset ympäristömeludirektiivin mukaisten meluselvitysten ja meluntorjunnan toimintasuunnitelmien laatimisesta. Suomessa kunnista on noin 30 prosenttia tehnyt eriasteisia melutilanneselvityksiä alueillaan. Selvityksiä alettiin yleisemmin tehdä meluntorjuntalain tultua voimaan vuonna 1988. Eri kuntien selvitykset ajoittuvat varsin sattumanvaraisesti. Tehdyt meluselvitykset ovat varsin eritasoisia, ne pohjautuvat erilaisiin tarpeisiin ja tavoit- teisiin. Melualueiden määrittelyssä on monasti käytetty yksinkertaistettuja menetel- miä. Suurimmassa osassa, ja erityisesti alueellisesti laajimmissa, maaston muotojen ja rakennusten este- ja heijastusvaikutuksia melutasoon ei esimerkiksi ole otettu huomioon. Lisäksi useissa selvityksissä tarkastelun kohde on rajattu, esimerkiksi vain vilkasliikenteiset kadut, jolloin osa melulle altistumisesta jää selvityksen ul- kopuolelle. Melutilanteen seurannan uusiminen tai tarkistaminen on lisäksi ollut kuntien ratkaistavissa, eikä tietoja ole siten välttämättä päivitetty. Ympäristöministe- riön käynnisti 4.12.2006 hankkeen meluntorjunnan tietojärjestelmän kehittämiseksi. 103Suomen ympäristö 11 | 2009 Tavoitteena on järjestelmä, jonka avulla voidaan hoitaa ympäristömeludirektiivin mukaiset raportoinnit ja koota yhteen paikkaan erilaiset melutilanneselvitykset eri käyttäjäryhmien saataville. Ympäristöministeriön ja Pohjois-Savon ympäristökeskuksen vuonna 1998 jul- kaisema esiselvitys ympäristömelulle altistumisesta Suomessa (Suomen ympäristö 241/1998) sisälsi katsaukset 1990-luvulla käytössä olleisiin melutilanneselvityksiin ja niiden perusteella tehdyt arviot melulle altistumisesta. Ympäristöministeriö käynnisti vuonna 2004 selvityksen tavoitteena arvioida Suomessa ympäristömelulle altistuvi- en määrät päivä- ja yöaikoina eri meluvyöhykkeillä päivittämällä ja laajentamalla mainittua esiselvitystä. Taulukossa 4 on työhön sisältyvä kokonaisarvio altistumis- tilanteesta vuonna 2005. Taulukko 4. Kokonaisarvio ympäristömelulle altistuvien (melualueilla asuvien ihmisten) määristä melulähteittäin Suomessa 2005. Lähde: L. Liikonen ja P. Leppänen: Altistuminen ympäristömelulle Suomessa, Tilannekatsaus 2005. Ympäristöministeriö. Suomen ympäristö 809/2005. Melulähde Altistuvien määrä Altistumisen raja Maantiet 350 000 LAeq>55 dB Kadut ja kaavatiet 405 900 LAeq>55 dB Lentoliikenne 22 800 Lden>55 dB Raideliikenne 48 500 LAeq>55 dB (tai LAeq> 50 dB yöllä) Vesiliikenne ja satamat 300 LAeq>55dB Teollisuus 5 000 LAeq>55 dB (tai LAeq> 50 dB yöllä) Siviiliampumaradat 3 000 LAImax>65 dB Moottoriurheiluradat 2 500 LAeq>55 dB YHTEENSÄ 838 000 Vuonna 2007 valmistuivat ensimmäiset ympäristömeludirektiivin mukaiset melusel- vitykset Helsingin kaupungista, vilkkaimmin liikennöidyistä maanteistä (750 km) ja rautateistä 96 km) sekä Helsinki-Vantaan lentoasemasta. Ympäristömeludirektiivin mukaisesti melutilannetta arvioidaan laatimalla laskennallisesti melualuekartat ja laskemalla asukkaiden määrät eri liikennemuotojen aiheuttamilla meluvyöhykkeillä. Selvityksessä käytetään melun tunnuslukuina vuorokausimelutasoa (päivä–ilta–yö- melutaso) Lden ja yömelutasoa Lyö. Suomessa melutason ohjearvot on annettu päivä-ajan ja yöajan keskiäänitasoina. Siksi valmistuneiden selvitysten laskentatuloksia ei voida suoraan verrata aiempiin selvityksiin. Voidaan kuitenkin todeta, että toteutettu- jen maanteiden meluselvitysten ja Helsinki-Vantaan lentoaseman selvityksen melulle altistuvien määrät vastaavat varsin hyvin aiempia selvityksiä. Sen sijaan Helsingin kaupungin selvityksen mukaan melulle altistuvien määrät ovat huomattavasti suu- remmat kuin aiemmissa selvityksissä. Meluselvitysten jälkeen on vuonna 2008 laadittu samoille alueille meluntorjunnan toimintasuunnitelmat melutilanteen parantamiseksi. Meluselvitykset ja meluntorjun- nan toimintasuunnitelmat tarkistetaan viiden vuoden välein. Seuraavissa, vuonna 2012 tehtävissä, meluselvityksissä kohteet kattavat ympäristömeludirektiivin koko soveltamisalan. Helsingin kaupungin lisäksi Espoo ja Kauniainen, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu ja Lahti tekevät meluselvityksensä. Lisäksi liikenneväylien pituudet suunnilleen kolminkertaistuvat. Melutason ohjearvot Suomessa. Valtioneuvosto on antanut kaksi päätöstä melu- tasoista, melutason ohjearvot (993/1992) ja ampumaratojen aiheuttaman melutason ohjearvoista (53/1997). Ne annettiin jo meluntorjuntalain (382/1987) nojalla ja ovat edelleen voimassa. Ohjearvot on annettu meluhaittojen ehkäisemiseksi ja ympäristön viihtyisyyden turvaamiseksi. Niiden soveltamiskäytäntö on sittemmin laajentunut 104 Suomen ympäristö 11 | 2009 ympäristönsuojelulain ja myös maa-aineslain (555/1981) mukaisiin lupa- ja hallin- topakkomenettelyihin. Ohjearvoja täydentävät seuraavat ympäristöministeriön an- tamat melun yleiset mittaus- ja laskentamalliohjeet: • Tieliikennemelun laskentamalli. Ohje 6/1993 • Ympäristömelun mittaaminen. Mätning av omgivningsbuller. Ohje 1/1995 • Raideliikennemelun mittaaminen. Mätning av buller från spårbunden tra k. Ympäristöopas 5/1996 • Tieliikennemelun mittaaminen. Mätning av buller från vägtra k. Ympäristöopas 15/1996 • Ampumaratamelun mittaaminen. Mätning av buller från skjutbanor. Ympäristöopas 61/1999 • Raideliikennemelun laskentamalli. Beräkningsmodell för buller från spårbunden tra k. Ympäristöopas 97/2002 Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuonna 2003 asuntojen ja muiden oleskelutilojen fysikaalisia, kemiallisia ja mikrobiologisia tekijöitä koskevan Asumisterveysohjeen (Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003:1). Asumisterveysohjeessa annetaan muun muassa asuntojen ja muiden oleskelutilojen melutason ohjearvot sekä ohjei- ta melun mittaamisesta ja tulosten tulkinnasta. Ministeriö on lisäksi vuonna 2005 julkaissut ohjeen soveltamisoppaan, Asumisterveysopas (vuonna 2008 julkaistu 2. korjattu painos). Yhteyshenkilö: Sirkka-Liisa Paikkala, Ympäristöministeriö, Rakennetun ympäristön osasto, puh. 020 690 160, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 105Suomen ympäristö 11 | 2009 5 Veteen ja terveyteen liittyvä seuranta 5.1 Talousvesi Outi Zacheus Talousveden laadun säännöllinen seuranta aloitettiin terveydenhoitolain nojalla vuonna 1968. Nykyiset talousveden laatua ja valvontaa koskevat yleiset määräykset sisältyvät terveydensuojelulakiin 763/1994. Kunnan terveydensuojeluviranomaisen tehtävänä on valvoa talousveden laatua sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 461/2000 mukaisesti. Asetus perustuu ihmisten käyttöön tarkoitetun veden laadusta annettuun neuvoston direktiiviin 98/83/EY. Asetuksen keskeinen tavoite on ihmisen terveyden suojelu. Asetusta sovelletaan talousveteen, jota toimitetaan vähintään 10 m3 päivässä tai vähintään 50 henkilön tarpeisiin. Tätä pienempiä yksiköitä koskevat määräykset sisältyvät sosiaali- ja terveysministeriön asetukseen 401/2001. Kunnan terveydensuojeluviranomainen seuraa talousveden laatua säännöllisesti tehtävien valvontatutkimusten perusteella. Suurten laitosten valvontatutkimusten tulokset raportoidaan Euroopan komissiolle kolmen vuoden välein. Raportoinnin piiriin kuuluvat sellaiset laitokset, jotka toimittavat talousvettä yli 1 000 m3 päivässä tai yli 5 000 henkilölle. Kunnan terveydensuojeluviranomainen toimittaa valvonta- tutkimusten tulokset lääninhallitukseen, josta ne lähetetään edelleen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vastaa kansallisen raportin laatimisesta ja tietojen lataamisesta eurooppalaiseen WISE- tietojärjestelmään. Edellä mainittujen laitosten talousvedestä tehdään vuosittain noin 85 000 valvontatutki- musta. Yhteyshenkilö: Outi Zacheus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), puh. 020 610 6374, sähköposti: etunimi.sukunimi@thl. 5.2 Talousveden välityksellä leviävät sairaudet Ilkka Miettinen Terveydensuojelulain 763/1994 nojalla kunnan terveydensuojeluviranomainen voi antaa talousveden käsittelyä tai käyttöä koskevia määräyksiä terveyshaitan ehkäise- miseksi. Epidemiatilanteessa on kunnan terveydensuojeluviranomaisen ryhdyttävä toimenpiteisiin taudin leviämisen ehkäisemiseksi ja ilmoitettava asiasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle ja asianomaiselle lääninhallitukselle. 106 Suomen ympäristö 11 | 2009 Talousveden välityksellä leviävien sairauksien selvittämiseksi, rajoittamiseksi ja ehkäisemiseksi on tarpeellista seurata niiden esiintymistä. Vuonna 1997 otettiin Suo- messa käyttöön ruokamyrkytys- ja vesiepidemioiden epäilyilmoitusmenettely, joka mahdollistaa nopeasti saatavan asiantuntija-avun epidemian selvittämiseksi. Kunnan terveydensuojeluviranomainen lähettää epäilyilmoituksen Terveyden ja hyvinvoin- nin laitokselle, josta tieto välitetään edelleen Elintarviketurvallisuusvirastolle, asian- omaiselle sairaanhoitopiirille ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoon, Valviraan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ympäristöterveyden osasto antaa asiantuntija-apua vesiperäisten epidemioiden selvitystyössä. Epidemioiden selvi- tysilmoitukset lähetetään kunnista asianomaiselle lääninhallitukselle ja Elintarvike- turvallisuusvirastoon, joka ylläpitää ilmoituksista koottavaa kansallista rekisteriä ja toimii Suomen yhdysviranomaisena WHO:n Euroopan alueen seurantajärjestelmäs- sä. Elintarviketurvallisuusvirasto laatii vuosittain yhteistyössä asiantuntijalaitosten kanssa kansallisen ruokamyrkytyksiä ja vesiepidemioita koskevan raportin. Yhteyshenkilö (vesiepidemiat): Ilkka Miettinen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), puh. 020 610 6371, sähköposti: etunimi.sukunimi@thl. 5.3 Uimavesi Outi Zacheus Suomessa yleisten uimarantojen veden laatua on valvottu 1970-luvulta lähtien. Kun- nan terveydensuojeluviranomainen vastaa terveydensuojelulain 763/1994 nojalla uimaveden laadun säännöllisestä valvonnasta. Suuria yleisiä uimarantoja koskevat määräykset on sisällytetty huhtikuun 2008 alussa voimaan tulleeseen sosiaali- ja ter- veysministeriön asetukseen 177/2008. Asetuksessa on otettu huomioon vuonna 2006 voimaan tulleen uimavesidirektiivin 2006/7/EY vaatimukset. Asetuksen tavoitteena on uimareiden terveyden suojelu ennalta tehtävien ja uimakauden aikana tehtävien toimenpiteiden avulla. Vesienhoidon järjestämisestä annetun lain nojalla kerättyjä seurantatietoja tullaan hyödyntämään uimavesipro ilien laadinnassa kartoitettaessa uimaveden laatuun vaikuttavia tekijöitä. Uimavesien seurantatietoja tullaan vasta- vuoroisesti hyödyntämään vesienhoitosuunnitelmissa. Suomessa on tällä hetkellä lähes 350 suurta yleistä uimarantaa, joiden päivittäinen uimarimäärä on vähintään 100 uimaria. Uimavedestä seurataan säännöllisesti Esche- richia coli -bakteerin ja suolistoperäisten enterokokkien pitoisuuksia. Neljän uima- kauden valvontatutkimustulosten perusteella uimavesi luokitellaan erinomaiseksi, hyväksi, tyydyttäväksi tai huonoksi. Syanobakteerien esiintymistä seurataan aistin- varaisesti. Uimakauden päätyttyä kunnan terveydensuojeluviranomainen toimittaa uimaveden laatua ja valvontaa koskevat tiedot lääninhallitukseen, joka tarkastaa tiedot ja lähettää edelleen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Uimarantaluettelo toimitetaan vastaavalla tavalla kunnista Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle ennen kunkin uimakauden alkua. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vastaa molempia rapor- tointeja koskevien tietojen lataamisesta WISE- tietojärjestelmään. Edellä mainittujen suurten uimarantojen lisäksi Suomessa on noin 2 000 pientä yleistä uimarantaa, joiden uimaveden laatua kunnan terveydensuojeluviranomainen valvoo säännöllisesti. Pienten yleisten uimarantojen valvontaa ja laatua koskevat määräykset on sisällytetty kesäkuun 2008 alussa voimaan tulleeseen sosiaali- ja ter- veysministeriön asetukseen 354/2008. Yhteyshenkilö: Outi Zacheus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), puh. 020 610 6374, sähköposti: etunimi.sukunimi@thl. . 107Suomen ympäristö 11 | 2009 6 Alueidenkäytön tiedot ja seuranta Kaisu Harju, Kari Oinonen, Antti Rehunen, Kaarina Vartiainen Alueidenkäytön tietoja tarvitaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten tehtävien hoitamiseen, maankäytön suunnittelun ja rakentamisen kehittämiseen ja ohjaukseen sekä valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ja muiden ympäristöpoliittisten tavoitteiden toteuttamiseen. Tietoja käytetään myös strategiatyössä, päätöksenteossa, indikaattorihankkeissa ja tutkimuksessa. Keskeisiä tavoitteita alueidenkäytön tietojen hyödyntämisessä ovat yhdyskuntien toimivuus, yhdyskuntarakenteen eheyttämi- nen, maankäytön ohjauksen kehittäminen, hyvä elinympäristö, ilmastonmuutoksen torjunta, kulttuuriympäristön huomioon ottaminen sekä viher- ja virkistysalueiden riittävä toteutuminen. YM:n rakennetun ympäristön osaston perustamisen myötä on tarve yhä laajempaan ja kattavampaan alueidenkäytön tietoon ja sen hyödyntämiseen kasvanut. Kokonaiskuvan muodostamiseen alueidenkäytöstä tarvitaan kattavia tietoaineisto- ja, niiden yhdistelyä ja muokkaamista, käyttäjien tarpeita vastaavia tietojärjestelmiä ja näitä tukevia erillisselvityksiä. Alueidenkäyttötietoihin liittyvä työ ympäristöhal- linnossa on vahvasti yhteistyöhön pohjautuvaa. Yhteistyötä tehdään laajasti tiedon tuottajien, hyödyntäjien, kehittäjien ja muun hallinnon kanssa. Suurin osa tiedoista tuotetaan pääosin ympäristöhallinnon ulkopuolella muun muassa Tilastokeskukses- sa, kunnissa, maakuntien liitoissa tai ne saadaan valtakunnallisten perusrekisterien kautta. Ympäristöhallinto pyrkii vaikuttamaan perusaineistojen tuotantoprosessei- hin, tietojen saatavuuteen, laatuun ja standardeihin sekä päällekkäisen työn vähen- tämiseen. Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) tullessa voimaan vuonna 2000 säädettiin seu- rantatietojen toimittamisvelvollisuudesta (MRL 205 §, jota tarkennettu asetuksessa MRA 96 §) sekä määriteltiin eri toimijoiden välinen työnjako (MRA 2 §). Säädöksellä ympäristöministeriölle vastuutettujen keskeisimpien tietojärjestelmien ja -aineistojen toteuttamisesta huolehtii Suomen ympäristökeskus SYKE. SYKEn alueidenkäytön ryhmä kehittää ja pitää yllä alueidenkäytön tietojärjestelmiä ja -aineistoja, edistää niiden käyttöä sekä hyödyntää niitä. SYKEn alueidenkäytön tehtäviin ei liity varsi- naista omaa tiedonkeruuta. Alueelliset ympäristökeskukset tuottavat ja ylläpitävät kaavoituksen, rakentamisen sekä kulttuuriympäristönhoidon paikkatietoja, joita ne hyödyntävät työtehtävissään ja päätöksenteossa GISALU-paikkatietojärjestelmän kautta. Kunnista tulee suurin osa GISALU:n lähdeaineistoista, joita alueelliset ympäristökeskukset tallentavat omiin järjestelmiinsä. Tehostamisen varaa olisi muun muassa kuntien ja ympäristökes- kusten välisessä tiedon siirrossa. Esim. kuntien asemakaavan seurantalomakkeet täytetään jo verkossa ja ympäristökeskukset huolehtivat vain lomakkeiden kattavasta saannista. Vuonna 2009 käynnistyvässä GISALU:n jatkokehityshankkeessa tullaan miettimään keinoja, miten edelleen kehittää ja tehostaa tietojen keruuta, tallentamista ja hyödyntämistä sekä yhteistyötä muiden organisaatioiden kanssa mm. päällek- 108 Suomen ympäristö 11 | 2009 käisen tiedontuotannon poistamiseksi. Hankkeessa on tarpeen lisäksi priorisoida ympäristökeskusten tekemää tiedonkeruutyötä. Alueidenkäytön tietojärjestelmät jakautuvat aiheeltaan kaavoitukseen, yhdyskun- tarakenteeseen ja elinympäristöön. Tietojärjestelmät ovat käytettävissä www-käyt- töliittymän kautta Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertassa. Alueidenkäyttöön liittyvät paikkatietoaineistot ovat käytettävissä www-käyttöliittymän kautta Hertan Karttapalvelussa ja ympäristöhallinnon omissa GEO- ja GISALU-paikkatietokäyttö- liittymissä, jotka on rakennettu ArcGIS-ohjelman päälle. Ympäristöhallinnon ulko- puoliset voivat käyttää osaa Hertan osajärjestelmistä sekä Karttapalvelua ja osaa sen tietoaineistoista Ympäristö- ja paikkatietopalvelu OIVAn kautta. OIVAn kautta on mahdollista myös ladata ympäristöhallinnon paikkatietoaineistoja. Alueidenkäytön järjestelmät ja aineistot on kuvattu Taulukossa 5. Taulukko 5. Alueidenkäytön järjestelmät ja aineistot Järjestelmä / aineisto Tieto- tyyppi Tietosisältö Käyttöliittymä Suunnitelmat ja päätökset GIS- käyttö- liittymä WWW-käyttöliittymä VASEPA paikka- tieto Maakuntien liittojen vektoroitu seutukaava- aineisto. GEO Karttapalvelu MAKUPA paikka- tieto Maakuntien liittojen vektoroitu ja skannattu maakuntakaava-aineisto. GEO Karttapalvelu (tavoitteena saada osaksi OIVAa) GISALU paikka- tieto Alueellisten ympäristökeskusten maankäyt- tö- ja rakennuslain kaavoituksesta ja luvista sekä kulttuuriympäristöstä tuottamat paik- katietoaineistot. GISALU Karttapalvelu (tavoitteena saada osaksi OIVAa) Vahvistetut yleiskaavat paikka- tieto SYKE:n tuottamat skannatut ja vektoroidut rakennuslain mukaisesti vahvistetut yleis- kaavat. GISALU ja GEO (vain vektori) Karttapalvelu (vain vekto- ri), myös OIVAssa Asemakaavan seurantalomake tilasto Kunnan tai sen valtuuttaman konsultin seu- rantalomakkeella toimittamat tiedot asema- ja ranta-asemakaavoista. – Hertta (selailu), TYVI-operaattori (tallennus) 1) Kaavoituksen seuranta tilasto GISALU-aineistojen ja asemakaavan seuran- talomakkeiden pohjalta ympäristöhallinnon tuottamat tilastotiedot maankäytön suun- nittelusta. – Hertta, myös OIVAssa Rakennettu ympäristö Yhdyskuntaraken- teen seurannan tietojärjestelmä YKR paikka- tieto ja tilasto Väestö-, työpaikka-, palvelu- ja viherraken- teesta sekä niiden välisistä yhteyksistä v. 1980-2007 vertailukelpoista ruutu-, alue- ja analyysitietoa. YKR Hertta Elinympäristön seurannan tietojär- jestelmä ELYSE tilasto Väestöä, rakennuksia, asuntoja, palveluja, liikennettä, työpaikkoja ja työssäkäyntiä sekä maankäyttöä ja yhdyskuntarakennetta kos- kevia tilasto- ja indikaattoritietoja kunnittain ja kuntakerrannaisittain sekä toiminnallisilta alueilta kunnittain ja kuntakerrannaisittain. – Hertta (tavoitteena saada osaksi OIVAa) VIRGIS - Luonnon- virkistyskäyttö- mahdollisuuksien paikkatiedot paikka- tieto Kuntien sekä Metsähallituksen vektoroima, SYKEssä yhtenäistetty paikkatietoaineisto virkistysalueista, ulkoilureiteistä ja virkistys- palveluista. GEO Tulossa myöhemmin Karttapalveluun ja myös OIVAan 1) Tiedonkeruu ympäristöhallinnon ulkopuolelta on kilpailutettu valtiovarainministeriön TYVI- konseptin (tietovirrat yritysten ja viranomaisten välillä) mukaisesti. TYVI- operaattorin välityksellä on järjestetty tietojen ilmoittaminen säh- köisesti valtionhallinnolle. 109Suomen ympäristö 11 | 2009 Lisätietoja: Suomen ympäristökeskus, Tietokeskus, Geoinformatiikka- ja alueidenkäyttöyksik- kö Alueidenkäytön tietojärjestelmien neuvonta: www.ymparisto. /aluneuvonta, alu_ tuki@ymparisto. Ympäristöhallinnon tietojärjestelmät ja aineistot: www.ymparisto. > Palvelut ja tuotteet > Tietojärjestelmät ja -aineistot 110 Suomen ympäristö 11 | 2009 7 Ympäristöpolitiikan ja toimenpiteiden seuranta 7.1 Ympäristönsuojelumenot Eila Salomaa 7.1.1 Julkinen sektori Julkisen sektorin ympäristönsuojelumenotilastot kuvaavat valtion ja kuntien ympä- ristönsuojeluun vuosittain käyttämää rahamäärää. Tilastointi palvelee yhteiskunnal- lista päätöksentekoa ja tutkimusta mahdollistamalla julkisen sektorin ympäristön- suojelutoiminnan arvioinnin ja vertailun Suomessa ja kansainvälisesti. Tilastoinnissa noudatetaan kansantalouden tilinpidon sekä EU:n ja OECD:n ympäristönsuojelume- nojen seurantaa koskevia tilastointiperiaatteita. Tilastossa ovat mukana julkisen hallinnon budjettiohjattujen organisaatioiden li- säksi liikelaitokset, joilla on merkittävä osuus esim. kuntien jäte- ja vesihuollosta. Tiedot perustuvat pääosin valtion tilinpäätöstietoihin ja niissä käytettyihin tehtävä- ja taloustoimikohtaisiin luokitteluihin sekä kuntien kirjanpidosta tilastointia varten saataviin tietoihin. Nämä mahdollistavat ympäristönsuojelumenojen varsin tarkan taloudellisen tarkastelun, mutta eivät tunnista kaikkia ympäristönsuojelun tehtäviä, minkä vuoksi aineistoa täydennetään myös laskennallisesti. Valtion ympäristönsuojelumenot koostuvat suurelta osin hallinnollisen ja taloudel- lisen ohjauksen kuluista, mutta myös ympäristötutkimukseen ja kehittämiseen sekä luonnon- ja ympäristönsuojeluun suoraan ohjautuvista menoista. Kuntien menot koostuvat pääasiassa jäte- ja jätevesihuollon tehtävien hoidosta sekä mm. ympäris- tövalvonnan kuluista. Yhteyshenkilö: Leo Kolttola, Tilastokeskus, puh. 09 17 341 (vaihde), ymparisto.ener- gia@tilastokeskus. . Lisätietoja: http://www.tilastokeskus. /julkisensektorinymparistonsuojelumenot 7.1.2 Teollisuus Teollisuuden ympäristönsuojelumenot - tilasto kuvaa ympäristönsuojelusta teol- lisuudelle aiheutuvia menoja. Se on tarkoitettu yhteiskunnallisen päätöksenteon, yritysten ja niiden etujärjestöjen sekä tutkimuksen tarpeisiin. Tilasto mahdollistaa ympäristönsuojelusta aiheutuneiden menojen vertailun eri teollisuudenalojen ja ym- päristönsuojelun osa-alueiden kesken sekä kansainvälisesti. Välillisesti sen avulla voidaan arvioida teollisuuden ympäristönsuojelun luomaa kysyntää ja ympäristö- markkinoiden laajuutta. Tilasto noudattaa EU:n tilastoviraston, EUROSTATin, yh- 111Suomen ympäristö 11 | 2009 teistyössä jäsenmaiden kanssa kehittämiä tilastointiperiaatteita. Tietoja on saatavilla vuodesta 1992 lähtien. Tilasto kattaa teolliset toimialat eli kaivos- ja kaivannaistoiminnan, teollisen val- mistuksen ja energiahuollon sekä veden puhdistuksen ja jakelun. Näihin sisältyvät toimialat on ryhmitelty EU:n komission asetuksella vahvistetun toimialaluokituksen mukaisesti. Teollisuuden ulkopuoliset toimialat, kuten ympäristöpalveluihin kuulu- vat jätevesi- ja jätehuolto, eivät sisälly tilastoon. Teollisuuden ympäristönsuojelume- not tilasto sisältää: • Ympäristönsuojeluinvestoinnit • Ympäristönsuojelulaitteistojen käyttö- ja kunnossapitomenot • Päästöjen tarkkailun ja ympäristöseurannan kulut • Muut ympäristönsuojelun toimintamenot, kuten: – ympäristöhallinnon kulut, – ympäristönsuojelun tutkimus- ja kehitysmenot sekä – erilaiset maksut ja korvaukset. Ympäristönsuojeluinvestointeihin sisältyvät sekä päästöjen vähentämiseen että nii- den käsittelyyn tarkoitetut investoinnit. Päästöjä vähentävät toimenpiteet muuttavat tuotantoprosessia siten, että tuotannosta aiheutuvien päästöjen muodostuminen suh- teessa tuotantomääriin pienenee. Päästöjen käsittelyyn tarkoitetut ympäristönsuoje- luinvestoinnit ovat puhdistimia ym. lisälaitteita tai ratkaisuja, joiden käyttöönotto ei oleellisesti muuta itse tuotantoprosessia. Ympäristönsuojelu on määritelty toiminnaksi, jonka tarkoituksena on vähentää teollisuuslaitoksen tai toimipaikan aiheuttamia ympäristöhaittoja, tai joka oleellisesti liittyy näiden haittojen vähentämiseen. Tällaisia toimenpiteitä ovat esimerkiksi: • Päästöjen ja jätteiden käsittely, • Niiden muodostumisen ehkäiseminen, • Ympäristötarkkailu ja valvonta, • Ympäristönsuojeluun liittyvä hallinto, koulutus ja tiedottaminen, • Ympäristövahinkojen korjaaminen sekä • Tuotannon ympäristöhaittojen vähentämiseen tähtäävä tutkimus- ja kehitystyö. Energiansäästö- ja työsuojelutoimenpiteet eivät sisälly tilastoon. Teollisuuden ympäristönsuojelumenot -tilastoa varten tehdään vuosittain otantaan perustuva kysely noin 2000 teolliselle toimipaikalle. Otos painottuu ympäristönsuo- jelun kannalta merkittävimpiin toimialoihin ja yrityksiin, ja sen perusteella voidaan laskea suhteellisen tarkasti Suomen koko teollisuutta koskevat tiedot. Yhteyshenkilö: Eila Salomaa, Tilastokeskus, puh. 09 17 341 (vaihde), ymparisto.ener- gia@tilastokeskus. . Lisätietoja: http://www.tilastokeskus. /teollisuudenymparistonsuojelumenot 7.1.3 Muut sektorit Kotitalouksien, järjestöjen, palveluyritysten ja esimerkiksi maa- ja metsätalouden ympäristönsuojelumenoista ei toistaiseksi ole olemassa vakiintunutta tilastotuotan- toa. Ympäristönsuojelumenoja voidaan jossain määrin arvioida kotitalouksien ku- lutusmenoja koskevista tilastoista, yritysten ja järjestöjen tilinpäätöstiedoista sekä välillisesti jäte- ja jätevesihuoltoa koskevista tilastoista. 112 Suomen ympäristö 11 | 2009 7.2 Ympäristöverot Eila Salomaa Ympäristöperusteisten verojen ja maksujen tilasto kuvaa julkisen sektorin keräämien ympäristöperusteisten verojen ja maksujen määrää sekä niiden osuutta kokonaisvero- tuloista. Se sisältää ympäristöperusteiset verot ja maksut sekä tietyt ympäristöperus- teiset käyttömaksut. Tilasto palvelee yhteiskunnallista päätöksentekoa ja suunnittelua sekä kansainvälisen tilastoinnin tarpeita. Kiinnostus ympäristöperusteisia veroja ja maksuja kohtaan on kasvanut, sillä julkisen hallinnon tavoitteena on kestävän kehityksen periaatteiden noudattaminen kaikessa toiminnassa, ja ympäristöverot ja maksut ovat keskeinen osa kestävää kehitystä tukevaa hallinnollista ohjausta. Julki- sen hallinnon tiedontarvetta on lisännyt myös halu selvittää mahdollisuutta siirtää verotuksen painopistettä työn verotuksesta ympäristöä rasittavan toiminnan vero- tukseen ja toisaalta tarve selvittää ympäristöverotuksen raskautta ja sen vaikutusta talouden kilpailukykyyn. Ympäristöperusteisten verojen ja maksujen tilasto perustuu kansainvälisesti yh- tenäiseen tilastointikehikkoon, jonka määrittelyyn ovat osallistuneet mm. OECD ja EU:n tilastovirasto EUROSTAT. Yhteistyössä kehitetty ja hyväksytty tilastointikehik- ko mahdollistaa kansainvälisesti yhdenmukaisten tietojen keräämisen ja vertailun. Nykyisten tilastointiperusteiden mukaan kerättyjä tietoja on saatavilla vuodesta 1980 alkaen. Ympäristöverojen määrittelyssä lähdetään siitä, että veron tulee kohdistua sellai- seen mitattavaan fyysiseen suureeseen, jolla on haitallinen vaikutus ympäristöön. Määrittelyssä keskeistä on veropohja, ei veron luonne. Määritelmän mukaan esi- merkiksi kaikki energiaverot ja ajoneuvoverot lasketaan ympäristöveroiksi. Lisäksi mukana ovat pakkauksiin kohdistuvat verot, torjunta-aineista maksettavat verot ja maksut, öljynsuoja- ja öljyjätemaksut sekä vesiensuojelumaksut ja jätevero. Tilastoon sisällytetään omina erinään myös kunnalliset vesi- ja jätevesimaksut sekä jätehuol- tomaksut. Tilastointi on kansainvälisen käytännön mukaan maksuperusteinen. Toisin sa- noen verot ja maksut kirjautuvat sille vuodelle, jona ne todellisuudessa maksetaan. Ympäristöverojen tilasto perustuu pääasiassa Tilastokeskuksen, tullihallituksen, val- tiokonttorin ja eräiden muiden julkisen hallinnon toimijoiden tilastoihin ja kirjanpi- toon. Lisäksi tilastoinnissa seurataan eräiden keskusliittojen ja järjestöjen tilastoja soveltuvilta osin. Yhteyshenkilö: Leo Kolttola, Tilastokeskus, puh. 09 17 341 (vaihde), ymparisto.ener- gia@tilastokeskus. Lisätietoja: http://www.tilastokeskus. /ymparistoverot 113Suomen ympäristö 11 | 2009 8 Ympäristönäytepankit 8.1 Metsäntutkimuslaitoksen Paljakan ympäristönäytepankki Eero Kubin, Jarmo Poikolainen, Juha Piispanen Metlan ympäristönäytepankki on pitkäaikaiseen ympäristönäytteiden varastointiin tarkoitettu kansainväliset kriteerit täyttävä näytevarasto, jonka perusosa valmistui vuonna 1994 ja laajennus-osa vuonna 1999. Sen kokonaispinta-ala on 770 m2, josta varastotilojen osuus on 296 m2. Näyte-pankissa on yhdeksän erillistä paloturvallista varastohuonetta (19 m2_62 m2), joissa hyllypituus on yhteensä 3 960 m. Siellä on myös tilat näytteiden kuivatukseen ja esikäsittelyyn, näyttelytila, kokoustilat sekä toimis- to- ja majoitustiloja. Näytepankissa säilytetään toistaiseksi vain kuivattuja näytteitä. Sinne on varastoitu kaikki Metlan pitkäaikaista säilytystä vaativat ympäristönäytteet, erillisiä näytesarjoja Helsingin ja Oulun yliopistoista sekä sammalreferenssinäytteitä eurooppalaista raskasmetallikartoitusta varten (UN/ECE ICP Vegetation). Erityisen arvokkaita ovat pitkän ajan kuluessa kerätyt näytesarjat, kuten valtakunnallisissa raskasmetalli- ja typpilaskeuman kartoituksissa kerätyt sammalnäytteet, ICP Forests -tutkimusohjelmassa kerätyt neulasnäytteet ja siemensatotutkimuksia varten kerätyt karikenäytteet. Näytepankissa on yli 200 000 yksittäistä näytettä, jotka on järjestetty hyllyihin, mutta kaikkien näytteiden tietoja ei ole vielä tallennettu tietokantoihin. ”Monimuotoisuuden tutkimusohjelmaan” (MOSSE) kuuluvassa opetusministeri- ön rahoittamassa hankkeessa ”Ympäristönäytteiden pitkäaikainen säilytys ja yhteis- käyttö” (2003_2006) laadittiin toimintamalli ympäristönäytteiden säilytykseen, niitä käsittelevän tiedon tallennukseen ja näytteiden yhteiskäyttöön. Toimintamalli on julkaistu ”Suomen ympäristö” - sarjassa 56/2006. Luonnontieteellisen keskusmuseon toimintaa käsitellyt työryhmä on esittänyt, että Paljakan näytepankkiin varastoitaisiin luonnontieteellisten museoiden harvoin käytettyjä näytteitä. Paljakan näytepankin nykyistä laajempi käyttö ympäristönäytteiden, mm. luonnontieteellisten museoiden harvoin käytettyjen näytteiden, varastoinnissa, on selvitysten alla. Yhteyshenkilöt: Metla, Muhoksen toimintayksikkö, Kirkkosaarentie 7, 91500 Muhos Eero Kubin, puh. 010 211 3710, Juha Piispanen, puh. 010 211 3720 (referenssinäytteet), Jarmo Poikolainen, puh. 050 392 3753 sähköposti: etunimi.sukunimi@metla. . Lisätietoja: http://www.metla. /mu/index-en.htm 114 Suomen ympäristö 11 | 2009 8.2 SYKEn ympäristönäytepankki Tarja Nakari Ympäristönäytepankkiin säilötään ja varastoidaan kasvi- ja eläinnäytteitä ja/tai nii- den osia eri muodoissa kuten pakasteina, kuivattuina tai nesteissä. Näytteiden kä- sittelyn ja säilönnän yhteydessä näytteisiin ei saa joutua ylimääräisiä epäpuhtauksia. Näytteiden säilöntäajat ovat yleensä pitkiä (> 10 v.) ja näytteitä käytetään vertailu- materiaaliksi tulevaisuutta varten, kun halutaan selvittää ”nyt tuntemattomien” hai- tallisten aineiden esiintymistä ja vaikutuksia eliöstössä (retrospektiivinen tutkimus). Lisäksi eläinnäytteitä voidaan käyttää biologisten menetelmien kehittämisessä mm. tutkia epäsymmetriaa osoittavia tunnuslukuja suhteessa haitallisten aineiden pitoi- suustasoihin itse eläimessä tai elinympäristössä. Suomessa ympäristönäytepankkeja, joiden näytteistöt soveltuvat haitallisten aineiden tutkimuksiin, ylläpitävät SYKEn lisäksi metsäntutkimuslaitos (Metla) ja luonnontieteellinen keskusmuseo (LTKM). Pohjoismaiden laajin biologinen kudosnäytepankki sijaitsee Ruotsin Luonnonhisto- riallisessa Keskusmuseossa Tukholmassa. SYKEn ympäristönäytepankkitoiminta on kiinteästi sidottu haitallisten aineiden seurantaohjelmiin. Näytepankkiin on säilötty pakasteina vesieliöstönäytteitä säännöllisesti aina 1960-luvulta lähtien ja maaeliös- tönäytteitä vuodesta 1993 alkaen. Nykyisin vesiympäristön näytteet pakastetaan nestetyppeen (-196 °C). Maaympäristön näytteet on säilötty -75° ja -25° asteessa sekä kylmäkuivattuina. Yhteyshenkilö: Tarja Nakari, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 115Suomen ympäristö 11 | 2009 9 Seurantatiedon hallinta ja käyttö 9.1 Ympäristöhallinnon tietojärjestelmiä 9.1.1 Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta Jorma Sipilä Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta on ympäristöhallinnon kehittämä ja yllä- pitämä palvelu, joka koostuu seuraavista tietojärjestelmistä: • Hydrologian ja vesienkäytön tietojärjestelmä • Tulvatietojärjestelmä • Järvirekisteri • Uomatietojärjestelmä • Vesistötöiden tietojärjestelmä • Pintavesien tilan tietojärjestelmä (vedenlaatu, pohjaeläimet, seuranta) • Vesimuodostumat tietojärjestelmä • Pohjavesitietojärjestelmä • Eliölajit -tietojärjestelmä • Ilmapäästötietojärjestelmä • Vesistökuormitusarviot • Kemikaalien ympäristötietorekisteri • Elinympäristön seurannan tietojärjestelmä • Kaavoituksen seurantajärjestelmä • Asemakaavan seurantalomake • Yhdyskuntarakenteen seuranta • Karttapalvelu Hertan tietosisältö monipuolistuu edelleen uusien järjestelmien valmistumisen myö- tä. Tällä hetkellä uusina aihepiireinä ovat kehitteillä Yöperhoset, Kasviplankton- ja levähaitta sekä haitalliset aineet. Valtaosa ympäristöhallinnon seurannoissa tuotetusta tiedosta on käytettävissä Hertan kautta. Palvelussa tarjotaan myös muiden organisaatioiden ympäristöhallin- nolle toimittamaa tietoa muun muassa velvoitetarkkailuista. Hertassa hyödynnetään karttapalvelun kautta monipuolisesti myös ympäristöhallinnon paikkatietoaineistoja. Palvelun rakentamisen keskeisenä tavoitteena on ollut ympäristötietojen käytön tehostaminen ja aineistojen yhdistämisen helpottaminen. Hertta toimii www-selaimella, ja se on tarkoitettu ympäristötietoa työtehtävissään tarvitsevien asiantuntijoiden työvälineeksi. Osa Hertan sisältämistä tiedoista tallen- netaan suoraan Herttaan, jolloin järjestelmä palvelee operatiivista toimintaa (esimer- 116 Suomen ympäristö 11 | 2009 kiksi pohjaeläinseurannat). Muissa tapauksissa tiedot siirretään ohjelmallisesti muista tietojärjestelmistä. Tietoja voi tarkastella listoina, taulukkoina, kuvaajina ja kartoilla. Sen lisäksi tietoja voi kopioida tiedostoihin jatkoanalyysia varten. Järjestelmä on kaikkien ympäristöhallinnon työntekijöiden käytettävissä. Aiem- min on sopimuksen mukaan järjestelmään myönnetty käyttöoikeuksia myös muille yhteistyöorganisaatioiden henkilöille. Vuonna 2008 suuri osa Hertan järjestelmistä on siirretty myös internet käyttöön Oiva-palvelun kautta (www.ymparisto. /oiva), joka on avoin kaikille käyttäjille kirjautumisen jälkeen. Oiva-palvelun tietosisältö poikkeaa jonkin verran hallinnon sisäisistä järjestelmistä aineistojen käyttöoikeus- rajoituksista johtuen. Tietojärjestelmien ja aineistojen tarkemmat kuvaukset on esitelty sivuilla http:// www.ymparisto. /tietojarjestelmat. Yhteyshenkilöt: Jorma Sipilä, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde) ja Väinö Malin, Ympäristöministeriö, puh. 020 690 160, sähköposti: etunimi.sukunimi@ ymparisto. . 9.1.2 Valvonta- ja kuormitustietojärjestelmä VAHTI Markku Nurmio Valvonta- ja kuormitustietojärjestelmä VAHTI on tietojärjestelmä, johon tallennetaan ja jossa ylläpidetään tietoja mm. ympäristölupavelvollisten luvista ja päästöistä vesiin sekä ilmaan ja jätteistä. Tietojärjestelmään on kytketty rekisteritietojen lisäksi myös asioiden ja dokumentin hallinta. Tietojärjestelmän ensisijainen tarkoitus on olla alu- eellisten ympäristökeskusten lupakäsittelyn ja – valvonnan työväline. Samalla tieto- järjestelmä tuottaa perustiedot valtakunnantason ympäristökuormituksesta ilmaan ja vesiin sekä jätetiedot. Tietojärjestelmä toimii osaltaan Ympäristönsuojelulain 27§ mukaisena Ympäristönsuojelun tietojärjestelmänä. Tietojärjestelmään on rakennettu käyttöliittymä Suomen kuntia varten. Tietojärjestelmästä tuotetaan tietoa myös eräille viranomaisille, asiakkaille ja heidän konsulteille. Myös valvonnan toimeenpanoa koskeva internet-palvelu on avattu. VAHTI asiakastietojärjestelmässä ylläpidetään mm. seuraavia tietoja: • asiakastiedot • yhteyshenkilöt • valvojat • tarkastuspöytäkirjat • lupapäätökset • ympäristövahinkovakuutustiedot • päästöpisteet • puhdistusyksiköt • jätevedenpuhdistamot • kattilatiedot • polttoainetiedot • kaatopaikat • päästöt ilmaa ja vesiin sekä jätteet • energian tuotanto • raaka-aine • tuotanto • vedenotto • kalankasvatus • turvetuotanto 117Suomen ympäristö 11 | 2009 • eläinsuojat • analyysit Tietojärjestelmän käyttöliittymällä voidaan lisätä ja muuttaa asiakkaiden tietoja ja tuottaa erilaisia raportteja sekä tehdä tarkastuspöytäkirjoja. Lisäksi tietojärjestelmään sisältyy mm kalenteritoiminto ajallisten tapahtumien ylläpitoon. Vuonna 2008 VAHTI sisältää noin 34000 asiakkaan tietoja. Tietojärjestelmää tukee sähköinen tiedonsiirto- järjestelmä jossa hyödynnetään TYVI- operaattoria. Yhteyshenkilö: Markku Nurmio, Länsi-Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 109, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 9.1.3 Paikkatietojärjestelmät Yrjö Sucksdorff Ympäristöhallinto kehittää ja ylläpitää omaan toimialaansa kuuluvia paikkatieto- järjestelmiä. Olennaisimman osan paikkatietojärjestelmistä muodostavat paikkatie- tovarannot, joiden kehittäminen ja ylläpito ovat SYKEn vastuulla. Joidenkin tieto- varantojen osalta ylläpito on hajautettu alueellisiin ympäristökeskuksiin, kuitenkin siten, että valtakunnallisten aineistojen ylläpidon koordinointi on aina SYKEssä. Ym- päristöhallinnon paikkatietojärjestelmissä käytetään myös muiden tiedontuottajien aineistoja. Ympäristöhallinnon omat paikkatiedot kuvaavat seuraavia keskeisimpiä teemoja; vesivarat, ympäristön tila, luonnonsuojelu sekä maankäyttö ja rakennettu ympäristö. Perusmuuttujia sisältävien tietovarantojen lisäksi on olemassa laaja jouk- ko erilaisia hyödyntämiseen liittyviä tietovarantoja, jotka kuvaavat hyödyntämisen ympäristöllisiä seurauksia. Yhteyshenkilö: Yrjö Sucksdorff, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaihde), sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. 9.2 Tilinpitojärjestelmät Leo Kolttola, Jukka Muukkonen, Marianne Kaplas, Eila Salomaa Ympäristötilinpito kuvaa tilastollisesti ympäristön ja kansantalouden välistä vuoro- vaikutusta samankaltaisissa tili- ja tasetarkasteluissa joita käytetään kansantalouden tilinpidossa. Ympäristö- ja taloustietoja yhdistävien tilastojärjestelmien yleinen kehik- ko, eräänlainen ”sateenvarjo” on esitetty YK:n ympäristötilinpitokäsikirjassa (SEEA). Sen ensimmäinen versio ilmestyi vuonna 1993 ja uudistettu käsikirja vuonna 2003. EU:n tilastotoimisto, EUROSTAT on kehittänyt ympäristötilinpitoaan pääasiassa hollantilaisen kuormitustilinpidon (NAMEA), ympäristönsuojelumenojen tilinpidon (EPEA), ainevirtatilinpidon (MFA) sekä metsätilinpidon (IEEAF) pohjalta. Yhteyshenkilöt: Leo Kolttola ja Jukka Muukkonen, Tilastokeskus, puh. 09 17 341 (vaihde), ymparisto.energia@tilastokeskus. . Lisätietoja: www.tilastokeskus. /ymparisto Kuormitustilinpito liittää kansantalouden tilinpidon rahamääräisissä suureissa ilmaistaviin tarjonta- ja käyttötauluihin fyysisissä mittayksiköissä ilmaistun ympäris- tön kuormituksen ja luonnonvarojen käytön. Kuormitus ilmaistaan ympäristöteema- 118 Suomen ympäristö 11 | 2009 kohtaisina indekseinä, joiden painot perustuvat kemiallisiin tai fyysisiin ominaisuuk- siin, esimerkiksi kasvihuonekaasupotentiaaliin tai happamoittavuusvaikutukseen. Kuormitustilinpidosta on nähtävissä kansantalouden rahavirrat ja fyysiset virrat sekä niiden vaikutus talouteen ja ympäristön tunnuslukuihin. Tuotteita ja toimialoja tilinpidossa on 34. Rivit kuvaavat, mistä raha- ja päästövirrat ovat peräisin ja sarak- keet kuvaavat mihin virrat päätyvät. Päästöt on esitetty fyysisissä yksiköissä aivan kuten ne luonnossa esiintyvät eikä niillä ole vaikutusta talouden tunnuslukuihin. Euromääräinen ja fyysinen tieto on esitetty omissa osioissaan. Päästötiedot kootaan yhteen kertoimien avulla ja niiden vaikutukset esitetään ympäristöteemojen avulla. Näitä teemoja ovat ilmastonmuutos, otsonikerroksen oheneminen, happamoitumi- nen, rehevöityminen, jätteet, jätevedet ja luonnonvarojen nettolisäys. Yhteyshenkilö: Marianne Kaplas, Tilastokeskus, puh. 09 17 341 (vaihde), ymparisto.energia@tilastokeskus. . Lisätietoja: www.tilastokeskus. /ymparisto Ympäristönsuojelumenojen tilinpito tarkastelee ympäristönsuojelun taloutta kansantalouden osana. Siinä kootaan tilit sellaisista ympäristöön liittyvistä talous- toimista, jotka ovat mukana tavanomaisessa kansantalouden tilinpidossakin, mutta joita ei siellä esitetä erikseen. Tärkeimpiä tämän tilinpidon osia ovat teollisuuden ja julkisen sektorin ympäristönsuojelumenot, ympäristöverot sekä ympäristöliiketoi- minta. Yhteyshenkilö: Eila Salomaa, Tilastokeskus, puh. 09 17 341 (vaihde), ymparisto.energia@tilastokeskus. . Lisätietoja: www.tilastokeskus. /ymparisto Metsätilinpidon tilastot kuvaavat pääasiassa puuvarojen muutoksia ja puuainek- sen virtoja sekä niihin liittyviä taloudellisia arvoja kansantaloudessa. Puun lisäksi mukana on myös muita metsien tuottamia hyötyjä, joiden määrät tai rahamääräinen arvo tunnetaan sekä metsien käyttöön liittyviä pinta-alatietoja. Tilastokeskuksen metsätilinpito sisältää metsätalouden, metsäteollisuuden, muun teollisuuden sekä loppukulutuksen kansantalouden tilinpidossa käytettävän toimi- alaluokituksen mukaisesti eriteltynä. Taseissa seurataan yli 200 raaka-aine-, välituo- te- ja hyödykenimikkeen sekä puujätteen virtoja 15 luokkaan summattuna. Tietoja metsien ja puun käytöstä yhdistetään toimiala- ja osin hyödyketasolla kansanta- louden tilinpidon taloustietoihin ja työllisyystietoihin, panos-tuotostauluihin sekä energia- ja päästötietoihin. Yhteyshenkilö: Jukka Muukkonen, Tilastokeskus, puh. 09 17 341 (vaihde), ymparisto.energia@tilastokeskus. Lisätietoja: www.tilastokeskus. /ymparisto Ainevirtatilinpito kuvaa systemaattiseksi kokonaisuudeksi järjestettynä ainei- den virtaa luonnonvaroista talouteen, talouden sisällä, talouden ja ulkomaisten ta- louksien välillä sekä taloudesta takaisin luontoon. Ainevirtatilinpidossa on kaksi toisiaan tukevaa päälinjaa, toimialoittainen panos-tuotostarkastelu sekä luonnon- varojen kokonaiskäytön tilasto. Jätteiden kuvausta osana panos-tuotostarkastelua ollaan tarkentamassa jätetilinpidossa. Ainevirtatilipitoa on tehty pääasiassa Oulun yliopiston Thule-instituutissa, yhteistyössä muun muassa ympäristöhallinnon ja Ti- lastokeskuksen kanssa. Toimialoittaiset panos-tuotos taulukot sisältävät panospuolella toimialojen koti- maan luonnosta otetut, talouden tuottamat sekä ulkomailta tuodut aineet ja tavarat. 119Suomen ympäristö 11 | 2009 Tuotospuoli sisältää vastaavasti kotimaan talouden käyttöön tuotetut, luontoon jou- tuneet sekä ulkomaille viedyt aineet ja tavarat. Panoksista on suoraan summattavissa kansantalouden luonnonvarojen kokonaiskäytön suorat panokset, joita ovat luonnos- ta otetut talouden käyttöön siirtyvät aineet sekä ulkomailta tuodut aineet ja tavarat. Kun näihin lisätään kotimaiset piilovirrat (luonnonvarojen oton yhteydessä siirretyt ja muunnetut ainemäärät) sekä tuonnin piilovirrat (tuontituotteiden valmistukseen ulkomailla käytetyn, itse tuotteisiin sisältymätön ainemäärä), summa kuvaa Suomen luonnonvarojen kokonaiskäyttöä (Total Material Requirement TMR). Yhteyshenkilö: Jukka Muukkonen, Tilastokeskus, puh. 09 17 341 (vaihde), ymparisto.energia@tilastokeskus. Lisätietoja: www.tilastokeskus. /ymparisto 9.3 Kestävän kehityksen indikaattorit Ulla Rosenström ja Jarmo Muurman Seurantaohjelmat tuottavat ympäristöstä runsaasti tietoa. Suuri tietomäärä saattaa joskus vaikeuttaa halutun tiedon löytämistä, joten sen helpottamiseksi on ryhdytty kehittämään indikaattoreita, jotka tiivistävät tietoa nopeammin käytettävään muo- toon. Indikaattorit ovat erityisen tärkeitä päättäjille ja kansalaisille suunnatussa ma- teriaalissa. Indikaattoreiden perusominaisuuksiin kuuluu käyttökelpoisuus ja luotettavuus. Tärkeimpiä yksittäisiä ominaisuuksia, jotka indikaattoreissa käytettävän aineiston pitää täyttää ovat ajallinen ja alueellinen edustavuus, tieteellinen hyväksyttävyys, toistettavuus ja vertailtavuus. Ympäristöindikaattorit pohjautuvat paljolti seuran- tatietoihin, sillä seuranta-aineistot ovat tarpeeksi pitkiä ja kattavia ja niiden avulla voidaan selvittää mahdollisten muutosten suunnat. Indikaattoreita laadittaessa on tiedettävä minkälaista seurantatietoa on saatavilla. Tämän vuoksi on tärkeää, että yhteistyö seurantoja suunnittelevien, seurantatietoja käyttävien ja indikaattoreita kehittävien välillä on sujuvaa. Koska seurannoissa käy- tetyt mittausmenetelmät ovat usein kansainvälisesti standardoituja, niihin perustuvat indikaattorit ovat myös kansainvälisesti vertailukelpoisia. Kansainväliset indikaattorihankkeet. Kansainvälisen tason indikaattorihank- keissa pyritään luomaan kokonaisuuksia, joilla voidaan mitata ja verrata eri maiden ympäristön tilaa. Tällaiset indikaattorit ovat usein melko yksinkertaisia, koska niissä joudutaan huomioimaan eri maiden erilaiset valmiudet tuottaa tietoa. Merkittä- vimpiä kansainvälisiä indikaattorihankkeita ovat OECD:n ympäristön ja kestävän kehityksen indikaattorit sekä Euroopan tasolla Euroopan ympäristökeskus (EEA) ja Eurostat, jotka seuraavat EU:n Kestävän Kehityksen Strategiaa. Alueellisia indikaat- toreita on kehitetty mm. Pohjolan kestävän kehityksen strategian sekä Baltic Agenda 21:n seurantaan. Kansalliset indikaattorihankkeet. Suomessa ympäristöindikaattorikokoelmaa on sisällytetty kestävää kehitystä kuvaavaan laajempaan kokonaisuuteen. Kansallisten kestävän kehityksen indikaattoreiden kokoelma on laaja hanke, jonka ekologiset ja luonnonvaroja kuvaavat osat perustuvat pitkälti ympäristötilan seurantatietoihin. Hankkeessa on mukana useita eri ministeriöitä ja tutkimuslaitoksia ja yksi sen tarkoi- tus on seurata hallituksen kestävän kehityksen ohjelman toteutumista Suomessa. Kansainvälisesti Suomi on edelläkävijä indikaattorien kehittämisessä. Ensimmäi- nen indikaattorikokoelma julkaistiin vuonna 2000, jonka jälkeen indikaattoreita on säännöllisesti päivitetty ja edelleen kehitetty. Vuosien varrella indikaattoreiden poli- tiikkarelevanssiin on kiinnitetty erityistä huomiota ja sen myötä 34 avain indikaattoria 120 Suomen ympäristö 11 | 2009 julkaistiinkin osana hallituksen kestävän kehityksen strategia asiakirjaa vuonna 2006. Kyseiset indikaattorit löytyvät myös internetistä. Indikaattoreita on käytetty konkreettisesti hallituksen kestävän kehityksen ta- voitteiden toteutumisen arviointiin vuonna 2007 ja seuraava arvio tehdään 2009. Avainindikaattoreiden lisäksi ympäristöhallinto pitää yllä noin 40 täydentävän indi- kaattorin kokoelmaa sekä tuottaa neljästi vuodessa teemaindikaattori lehtisen, joka tukee kestävän kehityksen toimikunnan kokouksia. Yhteyshenkilöt: Ulla Rosenström ja Aino Inkinen, Suomen ympäristökeskus, puh. 020 610 123 (vaih- de), Jarmo Muurman, Ympäristöministeriö, puh, 020 690160, sähköpostit: etunimi. sukunimi@ymparisto. Lisätietoja: Kestävän kehityksen indikaattorit: http://www.ymparisto. /indikaat- torit 121Suomen ympäristö 11 | 2009 10 Seurantoihin käytetyt resurssit Jorma Niemi Ympäristöhallinnon seurantahankkeiden vastuuhenkilöitä pyydettiin arvioimaan hank- keisiin vuonna 2009 käytettävät henkilötyövuodet (ilman palkkakuluja) sekä hankkeen kustannukset (kenttätyöt, näytteiden analysointi, havaintopalkkiot ja muut menot) eu- roina. Myös ympäristöhallinnon ulkopuolisia laitoksia pyydettiin arvioimaan seuran- taan käytetyt vastaavat resurssit. Seurantojen resurssitietoja pyrittiin kokoamaan mah- dollisimman laajalti, sillä Euroopan ympäristökeskuksella (EEA) on tarve saada tietoa jäsenmaittensa seurannan ja raportoinnin kustannuksista (Taulukko 6.) Taulukko 6. Eri organisaatioiden seurantaresurssit v. 2009. Työaika on ilmoitettu henkilötyövuosina ilman palkkaku- luja. Kustannukset sisältävät kenttätyöt, näytteiden analysoinnin, havaintopalkkiot ja mahdolliset muut kulut. Organisaatio Seurantalohko Työaika (htv) Kustannukset (x 1000 €) SYKE ja alueelliset ympäristö- keskukset Hydrologia 19.5 830 Pienet valuma-alueet 4.5 298 Sisävedet 22 1780 Itämeri 6.2 555 Mereen laskevat joet 2 205 Ilmansaasteet ja ilmastonmuutos 1.2 135 Haitalliset aineet 4 221 Biodiversiteetti 8.1 588 Alueiden käyttö 6 189 Yhdennetty seuranta 1 94 Yht. 74.5 4895 RKTL Kalojen elinympäristötutkimus 9 200 Kalakantojen arviointi 34.5 442 Riistakantojen arviointi 40.1 282.3 Porolaiduninventoinnit 1.7 5 Yht. 85.3 929.3 MTT/ Kasvin- tuotannon tutkimus MYTVAS3/kevätviljapeltojen rikkakasvillisuus 2.5 12 Kasvintuhoojien runsauden seuranta 1 1 KHK-inventaario 1.75 Peltomaiden kemiallisen tilan valtakunnallinen seuranta 1 29.8 Yht. 6.25 42.8 Metsähallitus MH:n vastuulajit 1) 5.1 113 Ennallistamisen ja luonnonhoidon vaikutukset 8 79 Riistan elinympäristöjen hoidon vaikutusseurannat 1 5 Osallistuminen muihin biodiversiteettiseurantoihin; karkea arvio 2 0 Osallistuminen muihin luonnonvaraseurantoihin, karkea arvio 1 0 Yht. 17.1 197 Säteilyturvakeskus Ympäristön säteilyvalvonta 8.1 678 Yht. 8.31 1030 1) Seurantoihin osallistuvat lisäksi vapaaehtoiset harrastajat noin 3 htv:n sekä muut organisaatiot noin puolen htv:n työpanoksella ja muihin seurantojen kustannuksiin noin 6 000 eurolla. 122 Suomen ympäristö 11 | 2009 11 Ympäristöhallinnon seurannat ja niiden kehittäminen 11.1 Tuottavuusohjelman vaikutukset seurantoihin Jarmo Muurman Tuottavuusohjelman tavoitteet. Ympäristön seurannan ja raportoinnin kehittäminen on yksi valtion tuottavuusohjelman ympäristöhallinnon kehittämishankkeista. Val- tiovarainministeriön esityksestä ympäristöhallinto kehittää ja rationalisoi ympäristön seurantaa ja raportointia vuoteen 2011 mennessä mm. keskittämällä voimavaroja tärkeimpiin kohteisiin ja poistamalla päällekkäistä toimintaa. Tavoitteena on vä- hintään 15 htv:n vähennys, jonka ympäristöministeriö on vahvistanut. Tehtävä on haastava, koska samanaikaisesti EU:n lainsäädäntö edellyttää uusien seurantojen ja raportointien, mm. vesibiologisten, haitallisten aineiden, ja luonnon monimuotoi- suuden seurantojen aloittamista. Näiden tavoitteiden yhteensovittaminen uuteen seurantaohjelmaan ei ole ongelmatonta. Kuinka ehdotukset tuotavuusohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi laadittiin? Ympäristöministeriö perusti hankkeen, jonka tehtävänä oli laatia toimenpide-ehdo- tuksia tuottavuusohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi. Hankkeen ohjausryhmä, puheenjohtajana oli Pekka Jalkanen ja projektipäällikkönä Jarmo Muurman, asetti seuraavat projektit: Alueellinen ympäristön seuranta. Selvitysmies Jukka Malmin valmisteli raportin alueellisen seurannan laajuudesta, resursseista ja vaikuttavuudesta, sekä seurannan tehostamis- ja vähentämismahdollisuuksista. Kansainvälinen raportointi. SYKE:n raportointiryhmä valmisteli Tapani Säynätkarin johdolla raportin ympäristöhallinnon kansainvälisen raportoinnin laajuudesta, siihen käytettävästä työmäärästä sekä raportoinnin tehostamismahdollisuuksista. Alueidenkäytön, asumisen ja rakentamisen kansallinen raportointi. Matti Vatilon johta- man projektiryhmä laati raportin alueidenkäytön, asumisen ja rakentamisen seuran- nan ja kansallisen raportoinnin laajuudesta, käytetyistä resursseista ja vaikuttavuu- desta sekä raportoinnin tuottavuudesta. Ympäristön- ja luonnonsuojelun kansallinen raportointi. Jarmo Muurmanin johtama projektiryhmä laati raportin ympäristön- ja luonnonsuojelun kansallinen raportoin- nin laajuudesta, siihen käytetyistä resursseista ja vaikuttavuudesta sekä raportoinnin tuottavuuden tehostamismahdollisuuksista. Lisäksi ohjausryhmä perehtyi seuraaviin selvityksiin ja käytti niitä työssään: Mikko Kuusisen johtaman projektiryhmän väliraportti biodiversiteetin seurannasta ympäris- töhallinnossa ja biodiversiteettiseurannan valtakunnallisesta koordinoinnista sekä Jukka Malmin johtaman ohjausryhmän laatima raportti ”Ympäristöhallinnon valtakunnallisten seurantojen arviointi” Ohjausryhmä valmisteli näiden selvitysten perusteella ehdotukset tuottavuusoh- jelman tavoitteiden saavuttamiseksi. 123Suomen ympäristö 11 | 2009 Tärkeimmät ehdotukset. Ohjausryhmän ehdotukset esitetään raportissa ”Ympä- ristön seurannan ja raportoinnin kehittäminen - ympäristöministeriön hallinnonalan tuottavuusohjelman hanke”. Ehkä keskeisimmät raportissa esitetyistä ehdotuksista ovat seuraavat: Laaditaan yksi yhteinen ympäristöhallinnon seurantaohjelma. Aikaisemmasta jaosta valtakunnallisiin ja alueellisiin seurantaohjelmiin luovutaan. Uuteen seurantaohjel- maan sisällytetään mm. lainsäädäntöön ja kansainvälisiin sopimuksiin perustuva seuranta, ml. vesienhoitoalueiden seuranta sekä yhtenäinen hydrologisen seurannan havaintoverkko. Seuranta suunnataan erityisesti vertailualueille ja alueille, joille koh- distuu merkittäviä ympäristöpaineita. Joissakin tapauksissa jouduttaneen joustamaan seurantojen alueellisesta kattavuudesta. Ympäristön seurannan ja raportoinnin voimavaroja karsitaan noin 10 prosentilla. Alu- eellisten ympäristökeskusten osalta tämä tarkoittaa 12 htv:n vähennystä ja SYKE:n osalta 3 htv:n vähennystä vuoteen 2011 mennessä. Vähennys pyritään saavuttamaan karsimalla havaintopaikkoja, pienentämällä näytteenottofrekvenssiä, lisäämällä ro- taatiota, tehostamalla näytteenottoa ja laboratoriotoimintaa, keskittämällä erityis- osaamista mm. biologisten näytteiden analysoinnissa, vähentämällä raportointia ja painottamalla enemmän sähköistä raportointia, sekä lisäämällä ympäristöhallinnon sisäistä ja eri hallinnonalojen välistä yhteistyötä Raportissa esitetään lisäksi useita yksityiskohtaisia kehittämisehdotuksia, jotka koskevat näytteenottoa ja laboratoriotoimintaa, tiedon hallintaa ja tietojärjestelmiä, yhteistyötä, työnjakoa sekä kansallista ja kansainvälistä raportointia. Täytäntöönpanon lähtökohtana oli, että esitettyjä ehdotuksia soveltamalla saadaan kaudelle 2009_2012 laadittua uusi ympäristöhallinnon yhteinen seurantaohjelma, jossa tuottavuusohjelman tavoitteet toteutuvat. Luonnon monimuotoisuuden seu- rantaa täydennetään ohjelmakaudella luonnonsuojeluhallinnon tuottavuushankkeen ehdotusten pohjalta ottaen kuitenkin huomioon hallinnon tuottavuustavoitteet. SYKE asetti työtä varten kolme projektiryhmää, joiden tehtävänä oli valmistella ympäris- töhallinnon yhteinen seurantaohjelma, selvittää vesien biologisen seurannan toimin- taperiaatteita sekä arvioida uusien menetelmien mm. automatisoinnin, kaukokartoi- tuksen ja mallien käyttömahdollisuuksia seurannoissa. Ympäristöministeriö asetti ohjausryhmän valvomaan seurantaohjelman valmistelua. Ryhmien kokoonpanot esitetään tämän raportin esipuheessa. 11.2 Ympäristöhallinnon seurantaohjelman pääkohtia Jarmo Muurman Ympäristön seurantaohjelman valmistelu vuosille 2009_2012 oli vaativa tehtävä. Ta- voitteena oli laatia ohjelma joka palvelee päätöksentekijöitä ja valmistelijoita sekä valtakunnallisella että alueellisella tasolla. Samanaikaisesti on laadittu vesienhoito- lain mukaiset vesienhoitoalueiden seurantaohjelmat, jotka ovat myös kansalaisten nähtävänä ja kommentoitavana. Seurannan ohjausryhmässä (ks. raportin esipuhe) laadittiin seuraava yhteenveto seurantaohjelman pääkohdista: • Ohjelma laadittiin siten, että se voidaan toteuttaa 15 htv:tä pienemmillä henkilöresursseilla kuin edellinen ohjelma. Toiminnan vaikuttavuuden ei pitäisi kärsiä ratkaisevasti näistä vähennyksistä. Sen sijaan tätä suuremmat vähennykset voisivat jo haitata tehtävien hoitoa ympäristöhallinnossa ja ehkä laajemminkin. • On mahdollista, että kansainvälisten sitoumusten ja erityisesti vesipolitiikan puitedirektiivin (VPD) tavoitteita ei välttämättä riittävästi saavuteta uudessa 124 Suomen ympäristö 11 | 2009 seurantaohjelmassa. Asiantuntijat ovat nostaneet esiin erityisesti vesistöjen seurannan kattavuuden, intensiteetin, vesibiologisen seurannan, pohjavesien ja haitallisten aineiden seurannan. • Seurantojen karsimisesta syntyvät säästöt ja ohjelman täydennykset eivät kohdistu tasaisesti eri aluekeskusten ja SYKE:n kesken, mikä voi hankaloittaa toimeenpanoa. Olisi tarkemmin selvitettävä, miten rasitusta ympäristökeskusten välillä voitaisiin tasata. • Vesibiologiset menetelmät ja erityisesti työnjako näytteiden analysoinnissa ja analyysien tilaamisessa edellyttävät jatkokehittämistä. Analyysien tuottamisessa on löydettävä kustannustehokkain malli. • Ohjausryhmä esittää, että vesienhoidonsuunnittelun (VHS) sähköistä työvälinettä kehitettäisiin ja käytettäisiin ympäristöhallinnon yhteisen seurantaohjelman suunnittelussa, kokonaisuuden hallinnassa ja toteuman seurannassa. • Ilmastomuutoksen vaatimia seurantoja ei ole riittävästi tarkasteltu. Tämä koskee mm. hydrologisia seurantoja. • Seurannan koordinaation (SYKE, AYK:t ja ministeriöt) on järjestettävä. Tämä on tärkeää erityisesti aluehallinnon uudistusten vuoksi. • Ympäristön seurannan kehittämistä jatketaan laatimalla pitkän aikavälin strategia, jossa hahmotellaan miten seurantoja toteutetaan tulevaisuudessa. Yhteyshenkilö: Jarmo Muurman, Ympäristöministeriö, puh, 020 690160, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Lisätietoja: Ympäristön seurannan ja raportoinnin kehittäminen - ympäristöminis- teriön hallinnonalan tuottavuusohjelman hanke, Ympäristöministeriön raportteja 18/2008 (www.ymparisto. > ympäristöministeriö > julkaisut > ympäristöministe- riön raportteja – sarja). 11.3 Seurantojen automatisointi ja uudet menetelmät seurannoissa Timo Huttula, Jarmo Linjama Ympäristön seurannan automatisointia ja uusia menetelmiä (erityisesti kaukokartoi- tus ja mallinnus) selvittävä projektiryhmä on laatinut raportin ”Ympäristön seuran- nan automatisoinnin ja muiden uusien menetelmien mahdollisuudet”. Raportissa käsitellään monipuolisesti automaattimittausten, kaukokartoituksen ja mallien so- velluksien nykytilaa ja mahdollisuuksia ympäristön seurantoihin liittyen. Raportissa esitetään kahdenlaisia hankkeita ja järjestelyjä. Ensimmäiseen luokkaan kuuluvat hankkeet, joita voidaan hoitaa SYKEn sisäisillä resurssijärjestelyillä ja YMn budjettivarojen kohdentamisilla. Tällaisia hankkeita ehdotetaan yhteensä 20 kpl. Toiseen luokkaan kuluvat hankkeet, joita varten tarvitaan merkittävää ulkopuolista rahoitusta tai yhteistyötä muiden laitosten kanssa. Tällaisia ehdotuksia esitetään yhteensä 11 kpl. Lisäksi työryhmä käsitteli neljää vaihtoehtoista tapaa organisoida SYKEn vastuulla olevat seurannat niin, että myös uusien menetelmien soveltaminen käytäntöön tulee tehokkaasti hoidettua. Työryhmä ehdottaa, että pitkällä tähtäimellä (2008 - 2020) vesistöjen (laatu)seu- rantojen automatisointia laajennettaisiin merkittävästi ja lisäksi seurantojen paino- pistettä siirrettäisiin nykyisistä perinteisistä menetelmistä automatisoinnin kautta kuormitusmallien käyttöön. 125Suomen ympäristö 11 | 2009 Lisätietoja projektiryhmän raportissa: Timo Huttula, Emir Bilaletdin, Pekka Härmä, Kari Kallio, Jarmo Linjama, Kari Lehtinen, Hannu, Luotonen, Olli Malve, Bertel Vehviläinen ja Leena Villa.2008. Ympäristön seurannan automatisoinnin ja muiden uusien menetelmien mahdollisuudet. 11.4 Vesienhoitoalueiden biologisten seurantamenetelmien kehittäminen Kari-Matti Vuori, Satu Maaria Karjalainen Biologisten menetelmien kehittämistä pohtivat projektiryhmä on laatinut raportin: ”Vesienhoitoalueiden biologisten seurantojen järjestäminen ja määritysten hankinnan toimintaperiaatteet ympäristöhallinnossa ”. Raportin johtopäätös on, että nykyinen biologinen seuranta ei ole riittävää ympäristövaikutusten arviointitulosten varmista- miseksi, pitkäaikaismuutosten seuraamiseksi tai edustavan kuvan saamiseksi yleisten ja runsaiden tyyppien tilan kehityksestä. Uuden seurantaohjelman suunnittelussa on tuottavuusohjelman asettamilla reunaehdoilla tärkeää kartoittaa kaikki mahdolliset alueellisen seurannan resurssit, joilla näitä puutteita voidaan paikata. Samalla tulisi huomioida biodiversiteettiseurannan tarpeet kohdentamalla perusseurantaa Natu- ra 2000 -alueille, joilla esiintyy uhanalaisia vesiluontotyyppejä ja uhanalaislajistoa. Projektiryhmä pohti erikseen biologisten seurantojen kehittämistä joissa, järvissä ja rannikkovesissä. Projektiryhmä painotti myös, että seurannalle olisi tarpeen määritellä täsmällisem- mät tavoitteet. Ryhmän ehdottama seurannan jäsentely osaohjelmiksi (vertailuolojen ja pitkäaikaismuutosten, rehevöitymiskehityksen, hydromorfologisten vesistövaiku- tusten ja toksisuushaittojen seuranta) onkin otettu uuden seurantaohjelman perus- taksi. Osaohjelmat jakautuvat edelleen intensiiviseurantaan sekä vertailuolojen ja tilamuutosten arviointia täydentävään, harvennetun rotaation seurantaan. Työryhmä tarkasteli erikseen jokien, järvien ja rannikon biologisten seurantojen kehittämistar- peita. Jokien biologinen seuranta. Intensiiviseuranta puuttuu täysin kaikkien biolo- gisten tekijöiden osalta. Uudessa seurantaohjelmassa tilannetta tulisi pyrkiä korjaa- maan, jotta mm. ilmastomuutoksen vaikutuksia ja muita pitkäaikaismuutoksia sekä rehevöitymiskehitystä voitaisiin luotettavasti seurata myös jokien ekologisen tilan osalta. Pohjaeläinten seuranta on puutteellisinta jokityypeissä Psa, Ksa, Pk, Pt ja Kt; näissä seurantaa tulee täydentää. Alueellista edustavuutta tulisi parantaa lisäämällä seurantaa vesienhoitoalueilla 4,5 ja 6. Perifytonin seuranta vertailujoissa on puutteel- lista erityisesti pienissä joissa, mutta myös keskisuurissa jokityypeissä sekä suurissa turvemaiden joissa (St). Makrofyyttiseuranta puuttuu täysin, joten ympäristöhal- linnon tulisi ryhtyä toimenpiteisiin seurannan kehittämiseksi t&k - hankkeiden ja seurantaohjelmien puitteissa. Järvien biologinen seuranta. Myöskään järvissä ei intensiiviseurantaa ole mui- den laatutekijöiden kuin kasviplanktonin osalta ja kohteita tulisi saada mukaan in- tensiiviseurantaan eri osaohjelmiin (erityisesti vertailuolot ja rehevöitymiskehitys). Kasviplanktonin seurannassa aliedustettuja järvityyppejä ovat Lv, MVh ja PoLa sekä jossain määrin Kh, Mh, MRh, Rh ja RrRk Näiden tyyppien seurantaa tulee täydentää mm. rotaation avulla sekä MMM seurannan kautta. Intensiiviseurantaa voitaisiin mahdollisesti karsia suurista järvityypeistä ja kohdentaa sitä aliedustettuihin tyyppei- hin. Suuria vähähumuksisia ja humusjärviä lukuun ottamatta makrofyyttiseuranta on 126 Suomen ympäristö 11 | 2009 täysin riittämätöntä ja monissa tyypeissä (PoLa, MVh, Lv) vain yhden järven varassa. Voimakkaasti muutetuissa vesistöissä seuranta puuttuu miltei täysin. Litoraalin piilevien osalta ympäristöhallinnon toimesta tulisi ryhtyä toimenpitei- siin seurannan ja luokittelun kehittämiseksi tutkimus- ja kehittämishankkeiden ja seurantaohjelmien puitteissa: käytännössä näytteenotto voidaan kustannustehok- kaasti toteuttaa makrofyyttiseurannan tai litoraalipohjaeläin seurannan yhteydessä. Aineiston analysointi ja menetelmien kehittäminen voitaisiin toteuttaa erillisessä hankkeessa. Syvännepohjaeläimistön seuranta painottuu suuriin järviin ja sen kohdentamista tulisi harkita eräisiin puutteellisemmin edustettuihin tyyppeihin (Vh, PoLa). Lito- raalipohjaeläinten seuranta on hyvin puutteellista; sitä tulisi kohdentaa mataliin järvityyppeihin osana MMM-seurantaa (kuormitetut) ja ympäristöhallinnon perus- seurantaa (vertailujärvet) sekä säännösteltyihin suurempiin järvityyppeihin. Rannikon biologinen seuranta. Kasviplanktonin ulompia rannikkovesiä koskeva intensiiviseuranta on nykytasolla riittämätön (vain 5 asemaa), eikä se edusta kaikkia merialueita ja vesienhoitoalueita. Sisemmillä rannikkotyypeillä on tuskin lainkaan kasviplanktonseurantaa. Ympäristöhallinnon oma pohjaeläinseuranta on ollut vä- häistä, eikä litoraaliseurantaa ei ole lainkaan. Vertailuolojen ja pitkäaikaismuutosten sekä rehevöitymiskehityksen intensiiviseurannassa voitaisiin tukeutua velvoitetark- kailuun sekä MMM:n rahoittamaan maa- ja metsätalouden vaikutusten seurantaan. Makrofyyttiseuranta perustuu projektirahoitukseen. Se puuttuu sisäsaaristosta ja kokonaan Perämeren alueelta. Lisätietoja: Kari-Matti Vuori, Seppo Hellsten, Marko Järvinen, Pentti Kangas, Satu Maaria Karjalainen, Pirkko Kauppila, Kristian Meissner, Heikki Mykrä, Jouko Rissa- nen, Mikko Olin, Martti Rask, Jukka Ruuhijärvi, Tapio Sutela, Teppo Vehanen 2008: Vesienhoitoalueiden biologisten seurantojen järjestäminen ja määritysten hankinta, Suomen ympäristökeskuksen raportteja 35/2008. http://www.ymparisto. /default. asp?contentid=311455&lan= . 127Suomen ympäristö 11 | 2009 Liite 1. Ympäristöhallinnon seurannat Hankkeiden vastuuhenkilöt Seurantaprojekti Aloitus- vuosi Havaintopaikko- jen lkm Näytteenottotiheys, seurattavat muuttujat, lisätie- toja Hydrologinen seuranta Sadanta 1922 250 SYKE laskee päivittäin alue-arvot yli 100 alueelle. Ilma- tieteen laitos ylläpitää kaikki havaintopaikat Lumen vesiarvo 1936 160 Kuukausittain, aluearvo lasketaan päivittäin yli 100 alu- eelle Haihdunta (Class A) 1957 10 Päivittäin. Muut organisaatiot ylläpitävät 10 havainto- paikkaa Vedenkorkeus 1847 410 Päivittäin (jatkuva), koko maan kattava verkko vuodesta 1911, muut organisaatiot ylläpitävät näistä 80 havainto- paikkaa. Vesistöjen virtaama 1900 295 Päivittäin (jatkuva), muut organisaatiot ylläpitävät 120 havaintopaikoista Järvien ja jokien jäänpaksuus 1910 60 Kolme kertaa kuukaudessa jäänpaksuus; jäätymistä ja jäänlähtöä havainnoidaan yli 100 paikalla Veden lämpötila pintavesi - lämpötilaluotaus 1916 1961 35 10 Päivittäin avovesikautena kolme kertaa kuukaudessa, pro ilien syvyydet 10-65 m. Pohjavesiasemien hydrologia 1975 60 600 pohjavesiputkea, mittaukset 2 kertaa kuukaudessa, 45 rekisteröivää pohjaveden korkeuden mittaria,170 routaputkea, 7 reaaliaikaista maankosteusmittaria, 13 ympäri vuoden toimivaa lysimetriä, 12 kesäajan toimivaa lysimetriä Pohjavesiasemien laatu- mittaukset 1975 1976 1975 38 36 35 Pohjaveden laatu 2- 4 kertaa vuodessa lähteistä tai putkista, n. 38 laatumuuttujaa.Lumen laatunäyte kevät- talvella, n. 30 laatumuuttujaa. Suotautuvien vesien laatu, keskimäärin 2 kertaa vuodessa, n. 30 laatumuuttujaa. Roudan syvyys 1955 35 160 routaputkea Pienet valuma-alueet 1950-luku 35 Päivittäin (jatkuva) vedenkorkeus (valuma), lämpötila, sadanta, lumi, routa, vedenlaatukomponentteja Sisävedet Jokien ja järvien ekologi- sen tilan ja vedenlaadun seuranta 1962 joet 1965 järvet Laaja havainto- verkko Yhdistetty aiemmat alueelliset ja valtakunnalliset seu- rannat ja lisätty biologisia muuttujia vesipuitedirektiivin vaatimusten mukaisesti, vähintään n. 20 fysikaalis-kemi- allista muuttujaa vuodessa, lisäksi biologisia näytteitä Jokien ja järvien biologinen seuranta 2006 Laaja havainto- verkko Järvet: Kasviplankton, vesimakrofyytit, pohjaeläimet Joet: Piilevät, pohjaeläimet Samoilta paikoilta kalat RKTL:n toimesta. Näytteenottotiheys vaihtelee muut- tujittain. Rajavedet 1966 17 jokea ja Sai- maan kanava Enintään 12 näytettä vuodessa, n. 20-30 kemiallista ve- denlaatumuuttujaa sekä haitalliset aineet Maalta vesiin tulevien aineiden seuranta 1962 14 aluetta, manuaalinen näytteenotto, ainemäärien seuranta kevätjaksolla kerran viikossa ja syysjaksolla kahdesti viikossa. Valumahuipuista otetaan näytteitä automaattisella laitteistolla. Noin 20 kemiallista veden- laatumuuttujaa. Vesistöjen velvoite- tarkkailu 1962 n. 5000 Ympäristönsuojelulainsäädäntö velvoittaa likaajia tark- kailemaan vastaanottavia vesistöjä. Ympäristöhallinto koordinoi. Laaja-alaiset ympäristövaikutukset Ilmansaasteet (happamoi- tuminen, haitalliset ai- neet), ja ilmastonmuutos 1979 31 (v. 2009) Noin 25 kemiallista vedenlaatumuuttujaa analysoidaan 6-12 krt vuodessa 31 järvestä. Liite 1 128 Suomen ympäristö 11 | 2009 Laskeuman laadun seu- ranta 1971 16/20 (v. 2009) Toteutus yhteisellä mittausverkolla Ilmatieteen laitoksen (IL) kanssa. SYKE: kuukausittain kerätyistä sadevesi- näytteistä ravinteet (14 asemaa) sekä pysyvät orgaaniset yhdisteet (POPS) (2 asemaa). IL: viikoittain/kuukausittain happamoitavat yhdisteet (9 asemaa), raskasmetallit (8 asemaa), POPs (3 asemaa). Rannikkovedet Jokien mereen kuljetta- mat ainemäärät 1970 33 Vähintään 13 näytettä vuodessa, 37 fysikaalis-kemiallista vedenlaatumuuttujaa mm. raskasmetalleja Rannikkovesien laadun seuranta 1979 103 Kaksi kertaa vuodessa, 17 fysikaalis-kemiallista vedenlaa- tumuuttujaa Rannikkovesien intensii- viseuranta 1983 13 20 krt vuodessa 19 fysikaalis-kemiallista vedenlaatu- muuttujaa Rannikon pohjaeläimistö 1964 Yksi alue Näytteet kahdesti vuodessa, lajisto, määrä ja biomassa Hajakuormitusseuranta 2007 39 Fysikaalis-kemiallisten muuttujien osalta näytteitä ote- taan viisi kertaa vuodessa. HELCOM -seuranta 1979 80 paikkaa COM- BINE – seuran- nassa, kaikkiaan avomeriseuranta- paikkoja n. 150 Laaja-alainen fysikaalis-kemiallinen ja biologinen seu- ranta. Kolme COMBINE seurantamatkaa tutkimusalus Arandalla: ravinteet tammi-helmikuussa, pohjaeläimet touko-kesäkuussa, plankton elokuussa. Alg@line 1991 Ravinne- ja fysikaaliset näytteet sekä kasvi- ja eläinplank- tonnäytteet 1-2 kertaa viikossa avovesikauden aikana. Algaline läpivirtauksen kautta klorofylli - uorosenssi, fykosyaniinipigmentti sekä fysikaaliset suureet. Biodiversiteetti Maatalousympäristön päiväperhosseuranta 1999 n. 50 linjaa Noin puolet linjoista lasketaan viikoittain kesän aikana, loput seitsemän kertaa kesässä. Linjat on jaettu ympäris- töltään homogeenisiin lohkoihin, joilta lasketaan lajeit- tain yksilömäärät. Valtakunnallinen yöper- hosseuranta 1993 53 paikkaa Viikottaisia näytteitä 20-25 vuodessa, kolme biodiversi- teettimuuttujaa (lajirunsaus, alfadiversiteetti, harvinai- suusindeksi) Luontodirektiivin luonto- tyyppien seuranta Alkaa todennä- köisesti kaudella 2009-2012 Voimakkaasti runsastu- neiden lajien seuranta (merimetso ja valkopos- kihanhi) 1996 Lajien pesimä-, levähdys- ja ruo- kailupaikat Suo- messa Merimetsokannan kehitys erityisesti Länsi-Uudenmaan saaristossa. Muualla Suomessa sijaitsevien kolonioiden pesä- ja munamäärät, poikastuotto, uudet koloniat, van- hojen kolonioiden jakautuminen, läpimuuttavan kannan koko, muuton ajoittuminen ja eri ikäluokkien osuudet. Valkoposkihanhen pesimä- ja syyskanta koko Suomessa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla Uhanalaisten lajien seu- ranta 1997 196 esiintymää Vaihtelee eri eliöryhmillä; esiintymien määrä, levinnei- syys, yksilömäärä, lisääntyminen, elinympäristön laatu ja uhat Lintudirektiivien lajien seuranta Seuranta- järjestel- män kehit- täminen kaudella 2009-2010 Luontodirektiivin lajien seuranta 2001, täydentyy mahdolli- suuksien mukaan Kasveilla n. 900 seurattavaa esiin- tymää, seurat- tavat eläinlajien esiintymät tar- kentuu ohjelma- kaudella Vaihtelee eri eliöryhmillä; esiintymien määrä, levinnei- syys, yksilömäärä, lisääntyminen, elinympäristön laatu ja uhat Liite 1 129Suomen ympäristö 11 | 2009 Tulokashyönteisseuranta Muutettu ketohyön- teisseu- rannasta v. 2009 20 havaintopaik- kaa, joista 10 py- syvää, 5 kiertävää (3 vuoden kiero) ja 5 kartoittavaa Näytteeenotto 2 kertaa/kk ajalla 1.5-30.9; muuttujat: lajirunsaus, harvinaisten lajien suhde muihin lajeihin, ekologisten ryhmien tasapaino. Haitalliset aineet Sisä- ja rannikkovesien ympäristömyrkkyseu- ranta 1971 14 Vuosittain näytteeksi otetuista eliöistä määritetään raskasmetalleja, orgaanisia klooriyhdisteitä, dioksiineja, furaaneja ja PCB-yhdisteitä. Analyysivalikoimaa on laa- jennettu kattamaan VPD:n ja Itämeren toimintaohjelman vaatimukset Orgaanisten klooriyhdis- teiden seuranta selluteol- lisuuden vaikutusalueilla simpukkaviljelymenetel- mällä 1988 9 Analysoidaan kloorifenolit, kloorihiilivedyt sekä klooria- nisolit ja veratrolit Haitallisten aineiden seu- ranta maaympäristöissä 1933 2 Joka toinen vuosi kerätyistä päästäisnäytteistä analysoi- daan orgaanisia klooripestisidejä, polykloorattuja bifeny- leitä, bromattuja palonestoaineita ja raskasmetalleja Muita seurantoja Ympäristön yhdennetty seuranta (UNECE/ICP IM) 1987 3 (v. 2009) UNECE:n alainen laaja ekosysteemin eri osa-alueiden samanaikainen ja samalla paikalla tapahtuva intensiivinen kemiallinen, fysikaalinen ja biologinen seuranta. Suomen pitkäaikaisen ympäristötutkimuksen verkosto (FinLTSER) 2006 9 tutkimusaluetta SYKEn koordinoima koko maan kattava korkeatasoisesti ja monipuolisesti varusteltu ekologisiin ja sosio-ekologi- siin vuorovaikutuksiin keskittyneiden tutkimusasemien tai -keskittymien verkosto. Liite 1 130 Suomen ympäristö 11 | 2009 Liite 2. Ympäristöhallinnon seurantahankkeiden kuvaukset Hankkeiden vastuuhenkilöt Hydrologia XC02 111 Hydrometeorologinen seuranta Tuotetaan reaaliaikaisia tietoja sadannan ja lumen vesiarvon aluearvoista. Tietoja käytetään mm. operatiivisissa vesistömalleissa ja –ennusteissa sekä vesivarojen ja ym- päristön tutkimuksessa. Heidi Sjöblom sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Tuotetaan tietoja haihdunnasta WMO:n standardimittarilla (Class A -astia). Tulok- sia hyödynnetään vesistö- ja ympäristöntutkimuksessa. Jukka Järvinen, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Tarkemmat kuvaukset ja mittausmenetelmät ovat osoitteessa: www.ymparisto.  > Ympäristön tila > Pintavedet > Hydrologia ja vesivarat > Hydrologisen kierron seuranta XC02 112 Vesistöseuranta Ylläpidetään kattavaa vesistöjen vedenkorkeuden seurantajärjestelmää sekä tuote- taan tarvittavat vedenkorkeustiedot vesistöjen virtaaman seurannalle. Keskeinen osa tiedoista hankitaan reaaliaikaisesti. Heidi Sjöblom sähköposti: etunimi.sukunimi@ ymparisto. Ylläpidetään kattavaa vesistöjen virtaaman seurantajärjestelmää. Tuotetaan virtaa- matietoja laajalle käyttäjäkunnalle. Keskeisin osa tiedoista hankitaan reaaliaikaisesti. Matti Ekholm, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Vedenkorkeus- ja virtaamatietoja käytetään laajasti hyväksi vesien suojelun, vesi- varojen käytön ja hoidon sekä ympäristön seurannan ja tutkimuksen tehtävissä. Tuotetaan reaaliaikaisia tietoja vesistöjen jää- ja lämpötilaoloista tiedotusvälineille ja suurelle yleisölle sekä ylläpidetään vastaavia seurantajärjestelmiä mm. ympäristön- tutkimuksen tarpeisiin. Jää- ja lämpötilatietoja tuotetaan tiedotuksen lisäksi erilaisiin tutkimustarpeisiin (esim. ilmastonmuutostutkimus). Johanna Korhonen, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. Tarkemmat kuvaukset ja mittausmenetelmät seurannoista ovat osoitteessa: www. ymparisto. > Ympäristön tila > Pintavedet > Hydrologia ja vesivarat > Hydrologisen kierron seuranta XCO2 113 Hydrogeologinen seuranta Seurataan erilaisissa ilmastollisissa sekä maa- ja kallioperägeologisissa olosuhteissa luonnontilaista pohjaveden pinnankorkeutta ja laatua, sekä seurata suotautuvien vesien määrää ja laatua sekä maankosteuden muutoksia. Seurataan erilaisissa ilmas- tollisissa sekä maaperägeologisissa olosuhteissa luonnontilaista roudan syvyyttä ja lumipeitteen paksuutta. Tuotetaan ajantasaista pohjaveden pinnankorkeustietoa ja routatietoa laajalle käyttäjäkunnalle ja tallennetaan valtakunnallisen hydrogeologi- sen seurannan tulokset POVET-tietojärjestelmään. Vastuuhenkilö: Risto Mäkinen, sähköposti: risto.p.makinen@ymparisto. Tarkemmat kuvaukset ja mittausmenetelmät seurannoista ovat osoitteessa. www. ymparisto. > Ympäristön tila > Pintavedet > Hydrologia ja vesivarat > Hydrologisen kierron seuranta> Pohjaveden mittaaminen // Roudan mittaaminen Liite 2 131Suomen ympäristö 11 | 2009 Hajakuormitus maa-alueilta XA03030 Pienten hydrologisten alueiden seuranta ja tutkimus Havaintotoiminta maastotyypiltään erilaisilta valuma-alueilta (0,07_122 km2) tuottaa tietoa veden kiertokulun komponenteista valuma-alueen mittakaavassa. Mitattavia muuttujia ovat vedenkorkeus (valunta), sadanta, ilman ja veden lämpötila, lumen vesiarvo ja roudan syvyys. Valuma-alueilta lähtevää hajakuormitusta tai luonnon huuhtoumaa arvioidaan mittaamalla veden laatua 14 pienten valuma-alueiden ver- kostoon kuuluvalla alueella. Mitattuihin muuttujiin perustuen on laadittu kuormi- tusmalleja, joita voidaan hyödyntää EU:n vesipuitedirektiivin toimeenpanossa. Jarmo Linjama, Jukka Järvinen, Kirsti Granlund ja Seppo Rekolainen, sähköposti: etunimi. sukunimi@ymparisto. . Ilmapäästöt XA01009 Laskeuman laadun seuranta Mitataan happamoittavien yhdisteiden, ravinteiden sekä ympäristömyrkkyjen (py- syvät orgaaniset yhdisteet, raskasmetallit) pitoisuuksia sadevedessä sekä laskeumaa ilmanlaadun seurannan tausta-alueilla. Laskeuman seuranta toteutetaan yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa yhteisellä mittausasemaverkolla. Koko maan kattaval- la mittausverkolla selvitetään ilman kautta tulevan epäpuhtauskuormituksen suu- ruutta, sen pitkän aikavälin muutoksia ja kuormituksen alueellisia eroja palvellen kansallisia ja kansainvälisiä mittausohjelmia. Jussi Vuorenmaa ja Markku Korhonen, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. . Sisävedet XA01002 Ilmansaasteiden ja ilmastonmuutoksen vaikutusten seuranta pintave- sissä Hankkeen tarkoituksena on tuottaa tietoa laaja-alaisten ympäristövaikutusten kuten kaukokulkeutuvien ilmansaasteiden (happamoittavat yhdisteet, raskasmetallit, py- syvät orgaaniset yhdisteet) ja ilmastonmuutoksen aiheuttamista vaikutuksista sekä niiden pitkän aikavälin muutoksista järvivesistöissä. Järvillä tehdään intensiivistä fysikaalis-kemiallista vuodenaikaisseurantaa, jolla selvitetään ilman epäpuhtaus- laskeuman muutoksen vaikutuksia pintaveden tilaan ja mahdollisia vaikutuksia eliöstöön, vedenlaadun vuodenaikaisten vaihteluiden esiintymistä, sekä valuma- alueilla tapahtuvien eri prosessien muutoksien sekä ilmaston vaihtelun heijastumista pienjärvien tilaan. Osalla järvistä tehdään myös biologista seurantaa (XA03003/ VPD). Seurantaverkko kuuluu UNECE:n ilmansuojelusopimuksen alaiseen ilman- saasteiden vesistövaikutusten seuranta- ja arviointiohjelmaan (ICP Waters), jossa ve- sistöjen osalta painopisteenä ovat trenditarkastelut ja eliöiden annos/vaste -suhteet. Hankkeessa verkkoa täydentää myös Ympäristön Yhdennetyn Seurannan (UNECE/ ICP IM, YYS) tutkimusjärvet. Osa järvistä kuuluu myös SYKEn XA3002/XA03003/ VPD-seurantaverkkoon. Seurantatuloksia hyödynnetään myös Suomen pitkäaikaisen ympäristötutkimuksen verkostossa (FinLTSER) sekä arktisten alueiden seuranta- ja arviointiohjelmassa (AMAP).Jussi Vuorenmaa, sähköposti: etunimi.sukunimi@ym- paristo. . XA03001 ja XA03002 Jokien ja järvien vedenlaadun vertailuolojen ja pitkäaikais- muutosten seuranta. Ympäristöhallinnon jokien ja järvien vedenlaadun seuranta- verkko palvelee mm. vesiensuojelun suuntaviivojen toteutumisen seurantaa, EU:n direktiiveissä velvoitettua tiedonkeruuta vedenlaadusta ja rajavesien tilan seurantaa (UN/ECE ja kahdenväliset sopimukset rajanaapureiden kanssa). Direktiiveistä kes- Liite 2 132 Suomen ympäristö 11 | 2009 keisimmät ovat vesipolitiikan puitedirektiivin (VPD, 2000/60/EY), nitraattidirektiivi (92/676/ETY) ja kalavesidirektiivi (78/659/ETY). Tämä verkko on osa vesienhoito- alueiden perusseurantaverkkoa. Biologinen seuranta esitetään omana hankkeenaan (XA03003), mutta seurantaverkko on sama. Kohteet edustavat vertailuoloja tai hyviä pitkäaikaismuutosten seurantakohteita. Seurantaverkko on laadittu yhdistämällä valtakunnalliset ja alueelliset seurannat. Jokien ja järvien vedenlaadun seurannan tavoitteena on saada riittävä ja luotettava kuva jokien ja järvien vertailutilasta sekä sen ajallisesta, paikallisesta ja alueellisesta vaihtelusta ja tuottaa aineistoa vesistöjen ekologisen tilan ja sen muutossuuntien arviointia varten vesienhoitosuunnitelmien toimeenpanon tukemiseksi Seurantafrekvenssi on joko vuosittainen (4-12 kertaa vuodessa) tai kolmen, kuuden tai 12 vuoden välein toistuvaa. Joissa on yksi näytteenottosyvyys ja järvissä pääsään- töisesti 1 m, pohja-1 m ja vesipatsaan keskisyvyys. Lisäksi lämpötila ja happi mitataan aina 5-10 m välein. Seurattavista muuttujista yleisemmät ovat: näkösyvyys, lämpötila, happi, hapen kyllästysprosentti, sameus, sähkönjohtavuus, kiintoaine (joet), alkalini- teetti, pH, väri, CODMn, kok.N, NO2-N+NO3-N, NH4-N, kok.P, PO4-P, Fe ja a-klorofylli (järvet). Lisäksi osalta kohteista mitataan:Al, K, Ca, Mg, Na, org.C/TOC, epäorg. C/ TIC (joet), SiO2, Cl, SO4, Mn, liuk. kok.P (joet) ja liuk. PO4-P.Valitulta joukolta jokia analysoidaan lisäksi: As, Cd, Cr, Cu, Ni, Pb, Zn ja Hg. Kaukokartoituksen tukisuurei- na mitataan valitulta joukolta järviä (noin 5 näytteenottoa avovesikaudella) lisäksi: absorptiokerroin (400nm ja 750 nm) ja kiintoaine. Seurattavien kohteiden tyyppiedustavuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Lisäksi aina kun on ollut mahdollista, on valittu kohde Natura 2000 -alueelta, jot- ta saataisiin tuettua luontodirektiivin edellyttämää seurantaa. Kalavesidirektiivin vuoksi seurattavat kohteet ovat osin samoja kuin VPD:n perusseurantaverkon koh- teet. Osaa kohteista seurataan pääosin vesistöjen velvoitetarkkailussa. Seurattavaa muuttujaluetteloa on karsittu ja ko. direktiivi pyritään kattamaan samalla seurannalla kuin mitä VPD vaatii. Verkkoon on pyritty valitsemaan havaintopaikkoja, joilta on aiemmissa seuran- noissa kerääntynyt runsaasti vedenlaatutietoa. Osa aikasarjoista ulottuu 1960-luvulle. Varsinkin pienempien jokien ja järvien osalta aikasarjat voivat olla hajanaisia ja/tai lyhyitä. Tiedot tallentuvat kaikkien havaintopisteiden osalta HERTTA- tietojärjestel- mään, josta ne päivittyvät myös Internetin Oiva- järjestelmään.Sari Mitikka etunimi. sukunimi@ymparisto. XA03003 Jokien ja järvien biologian seuranta Vesipolitiikan puitedirektiivin täytäntöönpano edellyttää vesien ekologisen tilan luo- kittelua ja seurantaa biologisten tekijöiden sekä niitä tukevien fysikaalis-kemiallisten ja hydrologis-morfologisten tekijöiden avulla. Biologisia laatutekijöitä ovat sisäve- sissä kasviplankton, vesikasvit, piilevät, pohjaeläimet ja kalat. Ympäristöhallinto on aloittanut aiemmin hankkeen järvien biomonitorointi (A03003), jossa on seurattu kasvi- ja eläinplanktonia sekä pohjaeläimistöä osana laajempaa hanketta (A03002 Valtakunnallinen veden laadun seuranta järvillä). Jokien osalta biologiset seuran- nat käynnistyivät valtakunnallisesti vuonna 2006. Käytännössä tiedot biologisista tekijöistä ovat olleet hajanaisia ja niiden määrä ja laatu on vaihdellut alueittain ja vesimuodostumatyypeittäin. Vuonna 2009 alkava uusi hankekokonaisuus perus- tuu vesienhoitoalueiden biologisten seurantojen järjestämistä pohtineen työryhmän ehdotuksiin ja alueellisten ympäristökeskusten esityksiin (Vuori K.-M., Hellsten S., Järvinen M., Kangas P., Karjalainen S.M., Kauppila P., Meissner K., Mykrä H., Olin M., Rask M., Ruuhijärvi J., Rissanen J., Sutela T. & Vehanen T. 2008: Vesienhoitoalueiden biologisten seurantojen järjestäminen ja määritysten hankinnan toimintaperiaatteet ympäristöhallinnossa. Työryhmän ehdotukset seurantaohjelman uudistamista var- ten. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 35/2008). Liite 2 133Suomen ympäristö 11 | 2009 Hanke tukeutuu havaintopaikkojen suhteen pääosin jokivesistöjen (XA03001) ja järvien (XA03002) vedenlaadun seurantakohteisiin sekä edelleen maa- ja metsätalo- uden kuormituksen ja vaikutusten seurantaan (XA03081). Jokien ja järvien biologisen seurannan tavoitteena on saada riittävä ja luotettava kuva järvien ja jokien vertailutilasta sekä sen ajallisesta, paikallisesta ja alueellisesta vaihtelusta sekä tuottaa aineistoa vesistöjen ekologisen tilan ja sen muutossuuntien arviointia varten vesienhoitosuunnitelmien toimeenpanon tukemiseksi. Lisäksi tuo- tetaan tietoa sisävesien biodiversiteetistä myös muita kansallisia ja kansainvälisiä sitoumuksia varten. Järvissä seurattavia biologisia laatutekijöitä ovat: kasviplankton, vesien makro- fyytit, syvänteiden pohjaeläimistö. Lisäksi seurantahankkeessa tuetaan litoraalin pohjaeläimistön ja piilevästön seurannan kehittämistä. Joissa seurataan piileviä ja koskien pohjaeläimistöä. Lisäksi hankkeessa tuetaan suvantojen vesimakrofyyttien seurannan kehittämistä. Kalaston seuranta vastaavilla kohteilla tehdään Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) toimesta. Seppo Hellsten etunimi.sukunimi@ ymparisto. XA03004 Veden laadun seuranta Suomen rajavesistöissä Hankitaan tietoa Suomen ja Venäjän välisten rajavesistöjen veden laadusta ja vir- taamista rajavesikomission käyttöön. Seuranta perustuu Suomen ja Venäjän välisen rajavesisopimukseen sekä UN/ECE rajavesistösopimukseen. Seurataan Tenojoen tilaa yhteistyössä norjalaisten vesiviranomaisten kanssa Suomen ja Norjan välisen rajavesisopimuksen perusteella. Lisäksi seurataan Tornionjoen tilaa yhteistyössä ruot- salaisten vesiviranomaisten kanssa. Suomen puolella analysoitujen vesinäytteiden tulokset tallennetaan SYKEn ylläpi- tämään HERTTA- tietojärjestelmään ja tarkemmin sen pintavesien laatua koskevaan osioon. Venäjä-yhteistyössä (Kaakkois-Suomi) tulokset lähetetään mahdollisimman pian niiden valmistuttua sähköpostilla Venäjän osapuolelle. Venäläisen osapuolen tulokset saadaan sähköpostilla ja ne tallennetaan Excel-tietokantaan (SYKE). Sari Mitikka, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. . XA03081 Maa- ja metsätalouden kuormituksen ja sen vaikutusten seuranta pinta- ja pohjavesissä Seurantahanke on osa EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin ja sen nojalla säädetyn, ve- sienhoidon järjestämisestä koskevan lain mukaista seurantaa. Säädökset edellyttävät hajakuormituksen ja sen vaikutusten seurantaa kohteissa, joissa kuormitus muodos- taa merkittävän riskin vesien tavoitetilan heikkenemiselle. Seurannan tavoitteena on tuottaa valtakunnallisesti edustavaa tietoa maa- ja metsätalouden kuormituksesta ja sen vaikutuksista pinta- ja pohjavesiin. Seuranta alkoi MMM:n rahoittamana vuonna 2007. Seurantaverkkoon on valittu koko maan alueelta noin 50 järvi-, 50 joki- ja 39 rannikkovesikohdetta, joissa seurataan vesien ekologista ja fysikaalis-kemiallista tilaa. Torjunta-aineita on seurattu ensimmäi- senä seurantavuotena 9 jokikohteessa kuukausittain. Pohjavesien kemialliseen tilaan kohdistuvia vaikutuksia seurataan noin 67 pohjavesikohteella. Lisäksi on perustettu automaattinen mittausasema karjatalousvaltaiselle valuma-alueelle (Puttaanjoki), jolla selvitetään erityisesti intensiivisen lietelannan levityksen vesistökuormitusta. Vuosina 2009_2012 seurantaa jatketaan tarkennetulla ohjelmalla. Pintavesissä seuranta painottuu SYKEn koordinoimana biologisten vaikutusten seurantaan sekä torjunta-aineiden seurantaan. Pohjavesissä seuranta jatkuu SYKEn koordinoima- na kattaen ravinteet ja torjunta-aineet. Automaattinen kuormituksen mittaus (SY- KEn koordinoima) kattaa seuraavat parametrit: nitraatti, sameus, virtaama, veden ja ilman lämpötila. Alueelliset ympäristökeskukset huolehtivat havaintopaikkojen vedenlaadun seurannasta sekä toimivat alihankkijoina em. SYKEn koordinoimien Liite 2 134 Suomen ympäristö 11 | 2009 osahankkeiden toteuttamisessa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos vastaa ka- lastovaikutusten seurannan toteuttamisesta. Kari-Matti Vuori, sähköposti: etunimi. sukunimi@ymparisto. . Rannikkovedet XM01001 Jokien mereen kuljettamien ainemäärien seuranta Hankkeessa seurataan jokiemme mukana Itämereen kulkeutuvaa ainevirtaamaa. Tulokset raportoidaan vuosittain Tilastokeskukselle ja Itämeren suojelukomisiolle (HELCOM). Jokien Itämereen kuljettamat ravinnevirtaamat ositetaan kuormituk- sen alkuperän mukaan. Kuormitusaineisto käsittää pistekuormituksen (teollisuus, yhdyskunnat ja kalanviljely) ja hajakuormituksen (maa- ja metsätalous, haja-asutus) sekä laskeuman ja taustakuorman. Osittamista varten tarvitaan myös arvio ravin- teiden pidättymisestä Suomen vesistöalueilla. Keskeisenä tarkoituksena hankkees- sa on seurata huuhtoutumisen ja kuormituksen pitkän aikavälin muutoksia jokien valuma-alueilla. Tätä varten hankkeessa kehitetään jokien ainevirtaamien seuranta- jalaskentamenetelmiä, pitkäaikaismuutosten tilastollista todentamista sekä virtaama- normalisointimenetelmien soveltamista. Antti Räike, sähköposti: etunimi.sukunimi@ ymparisto. . XM01002 Rannikon vedenlaatu- ja kasviplanktonseuranta Rannikkovesien vedenlaadun seurantaohjelma sisältää intensiivistä seurantaa ja veden laadun ja rehevyystilan alueellista kartoitusta. Intensiiviseurannan avulla saadaan pitkän aikavälin tietoa rannikkovesien hydrogra an ja rehevyystilan vuo- denaikaisesta ja vuosien välisestä vaihtelusta. Vertikaalinäytteitä otetaan 16 intensii- viasemalla 16_20 kertaa vuodessa ja kahdella intensiiviasemalla 6 kertaa vuodessa. Vedestä analysoidaan hydrogra an ja ravinteiden lisäksi kokonaishiili ja kasviplank- tonin a-klorofylli sekä kaukokartoitusanalyyseistä kiintoaine ja absorbanssit. Veden laatua ja rehevyystilaa kartoitetaan noin 150 havaintoasemalta, joilta näyt- teitä otetaan vähintään kahdesti vuodessa, helmi- ja heinäkuussa. Osa asemista kuu- luu velvoitetarkkailun piiriin, mikä nostaa havaintofrekvenssien todellista määrää. Muutamalla asemalla toteutetaan harvennettua seurantaa. Muuttujalista sisältää hyd- rogra an, ravinteet ja a-klorofyllin, mutta vaihtelee jonkin verran havaintoasemasta riippuen. Ravinteet määritetään vain pinnasta ja pohjan läheisestä vesikerroksesta. Ohjelma on osa kansainvälistä seurantaa sekä Suomen vesienhoitoalueiden VHA -seurantaa, joka tuottaa tietoa vesipuitedirektiivin ekologista luokitusta varten. Pirk- ko Kauppila, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. . Rannikon kasviplanktonseuranta sisältää intensiivistä seurantaa ja harvennettua rotaatioseurantaa. Intensiiviseuranta tuottaa tietoa kasviplanktonin vuodenaikaisesta vaihtelusta ja pitkän aikavälin muutoksista. Kuudella intensiiviasemalla kasviplank- tonin biomassa ja lajisto määritetään 14_16 kertaa vuodessa ja kuudella intensiivi- asemalla 4 kertaa kesäkauden aikana. Intensiiviseurannan yhteydessä kartoitetaan vesipetokirpun, Cercopagis pengoin, esiintymistä kahdeksalla havaintoasemalla. Kasviplanktonin biomassaa ja lajistoa kartoitetaan 17 havaintoasemalla kolmen vuoden välein. Havainnointivuosina näytteitä otetaan 4 kertaa kesäkauden aikana. Parilla havaintoasemalla biomassa- ja lajistomääritys tehdään tiheämmin, 10 kertaa vuodessa. Harvennetun rotaation tarkoituksena on täydentää kasviplanktontietojen alueellista kattavuutta vesipuitedirektiivin ekologista luokitusta varten. Kansainvä- lisen seurannan osana ohjelma tuottaa tietoa mm. HELCOM:n indikaattoriraportteja varten. Pirkko Kauppila, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. . Liite 2 135Suomen ympäristö 11 | 2009 XM01004 Rannikkovesien pohjaeläimistön pitkäaikaisseuranta Seuranta koostuu pehmeiden pohjien makroskooppisen pohjaeläimistön vuosittai- sesta intensiiviseurannasta eri rannikkovesityypeillämme sekä kattavasta kolmi- tai kuusivuotisrotaatioon perustuvasta seurannasta. Kullakin seurattavalla vesimuodos- tumalla toteutetaan näytteenotto 5-15 havaintopaikalla siten että vesimuodostuman eri syvyys ja suolaisuusvyöhykkeet tulevat edustetuiksi. Lisäksi Hangossa ja Saaris- tomerellä jatketaan yksittäisiin havaintopaikkoihin perustuvia pitkäaikaisseurantoja entisillä menetelmillä. Tulokset tallennetaan Hertan pohjaeläintietojärjestelmään. Jouko Rissanen, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. . XM01005 Itämeren rantavyöhykkeen makrofyyttiseuranta Seuranta koostuu koko makrofyyttilajistoa koskevasta levälinjamenetelmään pe- rustuvasta vuosittaisesta intensiiviseurannasta sekä rakkolevävyöhykkeen esiinty- missyvyyden alarajan kolmivuotisrotaatiovälein toistettavasta seurannasta. Jouko Rissanen, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. . Biodiversiteetti A02008 Maatalousympäristön päiväperhosseuranta Seuranta tuottaa perustietoa päiväperhosten kannanvaihteluista osana maatalous- ympäristön biodiversiteetin ja sen muutosten seurantaa. Havaintoaineistot kerätään vuosittain maatalousalueille sijoitetuilta vakioiduilta laskentalinjoilta, jotka havain- noidaan säännöllisin väliajoin keväästä syksyyn. Seuranta-aineiston avulla voidaan tutkia esimerkiksi erilaisten viljelykäytäntöjen,maatalousmaiseman rakenteen ja maankäytön muutosten vaikutuksia maatalousalueiden biodiversiteetille. Maatalou- sympäristön päiväperhosseuranta yhdessä MYTVAS -seurantatutkimuksen, RKTL:n peltolintuseurannan ja MTT:n peltojen rikkakasviseurannan kanssa muodostaa maa- talousluonnon monimuotoisuuden kehityksestä monipuolista tietoa tuottavan seu- rantakokonaisuuden. Seurannassa kerättävä aineisto on vertailukelpoista MYTVAS -aineistojen sekä muualla Euroopassa (mm. Britannia, Hollanti, Espanja) toimivien vastaavien seurantahankkeiden aineistojen kanssa. Arviot lajien kannanmuutok- sista tuotetaan Hollannissa kehitetyllä ns. TRIM -ohjelmistolla, joka on tieteellisesti testattu ja laajalti käytetty sekä perhos- että lintukantojen seurannassa. Seurannan toteutus on kustannustehokasta, koska se pohjautuu vapaaehtoisten perhosharras- tajien työpanokseen pientä havaintopalkkiota vastaan. Havaintopalkkioiden lisäksi kustannuksia aiheutuu seurannan koordinoinnista, tiedonhallinnasta ja vuosittaisesta raportoinnista. Seurannasta saadaan myös huomattavia synergiaetuja SYKEn luon- non monimuotoisuuden tutkimusohjelman (LTO) maatalousluonnon tutkimuksissa. Seurannan vuosiraportit julkaistaan säännöllisesti Suomen Perhostutkijain Seuran Baptria -lehdessä, ja ne ovat vapaasti ladattavissa seurannan omilta verkkosivuilta (http://www.ymparisto. /paivaperhosseuranta). Janne Heliölä (SYKE/LTO), säh- köposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. . XC01063 Valtakunnallinen yöperhosseuranta Yöperhosseurannalla pyritään selvittämään Suomen metsäympäristöissä tapahtu- via ajallisia muutoksia sekä määrällisillä että laadullisilla indikaattoreilla. Lisäksi seurannalla kerätään tietoa eri lajien kantojen muutoksista ja analysoidaan näihin vaikuttavia tekijöitä kuten ilmastonmuutos ja maankäyttö. Tavoitteena on saada maan kattavia alueellisia pitkiä aikasarjoja, joita analysoimalla voidaan säännöllisesti tiedottaa Suomen hyönteisten monimuotoisuuden tilasta ja laatia käytäntöön sovel- Liite 2 136 Suomen ympäristö 11 | 2009 tuvia toimenpide- ehdotuksia indikaattoreiden pohjalta. Yöperhostietojärjestelmä siirtyy osaksi Herttaa kevään 2009 aikana. Reima Leinonen, sähköposti: etunimi. sukunimi@ymparisto. . XC01064 Tulokashyönteisseuranta (ketohyönteisseuranta) Seuranta kaudella 2009_2012 kohdistuu avointen alueiden tulokashyönteislajeihin muissa ryhmissä kuin perhoset. Seurannalla kerätään tietoa ilmastonmuutoksen vai- kutuksen nopeudesta Pohjois-Euroopan hyönteisfaunaan seuraamalla 30 ensisijaises- ti hemiboreaalivyöhykkeessä sijaitsevan paikan tulokaslajistoa malaisepyydyksillä. Tavoitteena on saada tietoa uusista leviävistä lajeista, niiden leviämisnopeudesta sekä lajien vaikutuksesta uusin elinympäristöihin. Guy Söderman, sähköposti: etunimi. sukunimi@ymparisto. . C01005 Luontodirektiivin luontotyyppien seuranta Suomessa esiintyy 69 EU:n luontodirektiivin liitteen I luontotyyppiä. Direktiivin mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava näiden luontotyyppien suojelutason seu- rannasta ja raportoitava tulokset komissiolle kuuden vuoden välein. Luontotyyppien ensimmäiset suojelutasoarviot raportoitiin komissiolle vuonna 2007. Seurantaohjel- makaudella 2009_2012 täydennetään Natura 2000 – alueiden luontotyyppien esiin- tymätietoja sekä valmistaudutaan seuraavaan suojelutason raportointiin vuonna 2013. Metsähallitus ja alueelliset ympäristökeskukset jatkavat Natura 2000 -alueiden inventointia valtionmailla ja yksityisillä suojelualueilla. Tuloksena saadaan tiedot direktiiviluontotyyppien esiintymien sijainnista, edustavuudesta ja luonnontilai- suudesta, ja tulokset tallennetaan Metsähallituksen kuviotietojärjestelmään. Vuonna 2013 tapahtuvaa seuraavaa EU-raportointia valmistellaan ympäristöministeriön aset- tamassa työryhmässä, jossa pyritään sopimaan tarvittavista seurannoista ja niiden vastuutahoista. Suomen ympäristökeskus julkaisi vuonna 2008 yleissuunnitelman luontodirektiivin luontotyyppien ja lajien seurannasta. Anne Raunio, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. . XVC01008 Voimakkaasti runsastuneiden lajien seuranta (Merimetso -Phalacroco- rax carbo sinensis ja valkoposkihanhi - Branta leucopsis Seurataan merimetsokannan kehitystä Suomenlahdella, Saaristomerellä, Selkämerel- lä, Merenkurkussa ja Perämerellä. Lasketaan ja koordinoidaan merimetsokolonioiden pesämäärä ja pyritään selvittämään munamäärät. Kolonioissa poikastuotto pyritään selvittämään. Merimetson käyttämä ravinto pyritään selvittämään yhdessä RKTLn kanssa. RKTLn kanssa pyritään selvittämään merimetson verkkokalastajille aiheuttamia vahinkoja. Ravinnonhakukäyttäytymistä pyritään selvittämään Hangon lintuasemalta. Merimetson syysmuuttoa seurataan Hangon lintuasemalta.Valkoposkihanhen pesimätulosta seurataan pääkaupunkiseudulla. Valkoposkihanhen syyskanta selvitetään koko Suomessa. Timo Asanti, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. . C01028 Uhanalaisten lajien seuranta Uhanalaisten lajien seuranta perustuu kansainvälisiin velvoitteisiin (mm. Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus) ja luonnonsuojeluasetuksen (160/97) 2 §:ään, jonka mukaan ympäristöministeriön on järjestettävä luonnonvaraisten eliöla- jien seuranta siten, että sen pohjalta on arvioitavissa eliölajien suojelutaso. Erityisesti on huomioon otettava uhanalaiset lajit. Seurannan tavoitteena on saada riittävän hyvä käsitys uhanalaisten lajien kan-tojen kehityksestä ja niihin vaikuttavista syis- tä, jotta voidaan mm. arvioida suojelutoimien tehokkuutta ja tarvittaes-sa suunna- ta niitä uudelleen. Uhanalaisten lajien seurannasta vastaa ympäristöministeriö ja seurantaa ohjaa Suomen ympäristökeskus. Seurantaa toteuttavat mm. alueelliset Liite 2 137Suomen ympäristö 11 | 2009 ympäristökeskukset, Metsähallituksen luontopalvelut, luon-nontieteelliset museot ja tärkeänä ryhmänä uhanalaisten lajien suojelutyössä toimivan eliötyöryhmäverkoston va-paaehtoiset tutkijat ja harrastajat. Tähän seurantahankkeeseen sisältyvät ensisijaisesti ympäristöhallinnon vastuulla olevat uhanalaiset lajit, joita ei seurata muualla. Kaudella 2009-2012 järjestelmällisessä seurannassa on 20 putkilokasvilajia ja 46 selkärangatonta. Muiden eliöryhmien ja lajien tietoja kootaan ja seuranta pyritään käynnistämään sitä mukaa kun menetel- miä kehitetään ja asiantuntijoita koulutetaan. Käytännössä seurantaa ohjataan mm. SYKEn koordinoimien eliöryhmäkohtaisten alueellisten priorisointineuvotteluiden avulla, joita käydään alueellisten ympäristökeskusten toimialueittain. Neuvotteluis- sa määritellään lajien seurannan tavoitteet, aikataulu, seurattavat kohteet ja niiden tärkeysjärjestys kullakin alueella. Seurantatiedot kootaan maastolomakkeille, joiden tiedot tallennetaan Hertta-tietojärjestelmän Eliölajit-osioon. Terhi Ryttäri, Ilpo Man- nerkoski, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. XC01118 Lintudirektiivin lajien seuranta EU:n lintudirektiivi koskee kaikkien luonnonvaraisena elävien lintulajien suojelua Euroopassa (jäsenvaltioiden alueella). Sen tavoitteena on näiden lajien suojelu, hoito ja sääntely sekä antaa säännöksiä niiden hyödyntämisestä. Lintujen lisäksi direktiivi koskee myös niiden munia, pesiä ja elinympäristöjä. Joidenkin lajien (liite I) elinym- päristöjä on suojeltava erityistoimin. Lintudirektiivi velvoittaa jäsenvaltioita seuraamaan yhteisön tärkeinä pitämien lajien (listattu direktiiviin liitteeseen I) suojelutason kehittymistä sekä raportoimaan tehdyistä toimenpiteistä ja seurannoista komissiolle kolmen vuoden välein. Suomessa tavataan 62 liitteen I lajia. Lisäksi seurannassa tulee huomioida Suomessa säännöl- lisesti esiintyvät tai läpimuuttavat muuttolintulajit (muut kuin liitteen I lajit), jotka huomioidaan kuten liitteen I lajit. Näitä lajeja on 38. Linnustonseurannat kattavat Suomen lajiston erittäin hyvin. lajistoseurantoja tai lajistomuutoksista tietoa kerääviä hankkeita on 10. Lisäksi on kahdeksan yhteen lajiin keskittyvää seurantaa. EU ei ole tähän mennessä pyytänyt jäsenmaita raportoi- maan lajikohtaisia tietoja, mutta raportoinnin sisällön muuttamista ollaan parhaillaan harkitsemassa ja on mahdollista, että jatkossa pyydetään nykyistä tarkempia lintu- kantoihin ja niiden muutoksiin liittyviä tietoja. Mahdolliset uudet lintudirektiivin seurantatarpeet huomioidaan Suomessa kansallisen linnustonseurantajärjestelmän kehitystyön yhteydessä. Syksyllä 2006 perustettu Lintutyöryhmä otti yhdeksi tehtä- väkseen linnustonseurantajärjestelmän kehittämisen. Työryhmän toimintaohjelmassa seurantajärjestelmän kehittäminen ajoittuu vuosille 2009_2010. Mikkola-Roos Mark- ku, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. XCO1044 Luontodirektiivin lajien seuranta EU:n luontodirektiivin (92/43/ETY) mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava yh- teisön tärkeinä pitämien lajien suojelutason seurannasta ja raportoitava tulokset ko- missiolle kuuden vuoden välein. Direktiivin liitteissä mainittuja lajeja tai lajiryhmiä on Suomessa 136, joista Yhteisön ensisijaisen tärkeinä pitämiä lajeja on yhdeksän. Osa liitteiden lajeista on Suomessa kansallisesti uhanalaisia. Lajien seurannassa tu- lee tarkastella luontodirektiivissä määriteltyjä suojelutason osatekijöitä, jotka ovat lajin levinneisyysalue, lajin kantojen koko, tila ja tulevaisuudennäkymät sekä lajin elinympäristöt. Seurantaohjelmakaudella 2009_2012 jatketaan esiintymätietojen keräämistä ja päi- vittämistä eri lajiryhmissä. Tavoitteena on myös käynnistää uusia seurantoja yhteis- työssä eri tahojen kesken. Tarvittavista seurannoista, niiden periaatteista ja vastuu- tahoista pyritään sopimaan ympäristöministeriön vuonna 2008 asettamassa luonto- direktiivin raportoinnin työryhmässä. Sen tehtävänä on varmistaa, että seuraavassa Liite 2 138 Suomen ympäristö 11 | 2009 luontodirektiivin mukaisessa raportoinnissa vuonna 2013 on saatavissa riittävä luon- nontieteellinen asiantuntemus ja tiedot kaikista liitteiden lajeista ja luontotyypeistä. Työn pohjaksi Suomen ympäristökeskus julkaisi kesällä 2008 yleissuunnitelman lajien ja luontotyyppien seurannasta. Siinä esitetään lajien nykytila, seurantatarpeen hal- linnollinen priorisointitarkastelu, seurannan periaatteet, eri lajien seurantavalmius sekä ehdotuksia seurannan järjestämiseksi. Tällä hetkellä vain pientä osaa luontodirektiivin liitteiden lajeista seurataan jär- jestelmällisesti. Näistäkin seurannoista valtaosa on muiden tahojen kuin alueellisten ympäristökeskusten vastuulla. Tämän hankkeen vuoden 2009 resursseina esitetään vain tällä hetkellä tehtävä työpanos, mutta seurantaohjelmakaudella 2009_2012 tar- vittavat, erityisesti alueellisten ympäristökeskusten, resurssit ovat moninkertaiset, jotta velvoitteet direktiivin kaikkien lajien seurannasta voidaan täyttää. Lajien seurantatiedot tulee tallentaa ympäristöhallinnon Hertta-tietojärjestelmän Eliölajit - osioon tai muihin järjestelmiin. Tietojen ajantasainen tallennus on välttämä- töntä ja se palvelee niin toistuvaa seuranta- ja raportointivelvoitetta kuin kansallista lajien uhanalaisuusarviointia. Petri Ahlroth. etunimi.sukunimi@ymparisto. Haitalliset aineet XA05028 Haitallisten aineiden seuranta kaloissa ja sedimentissä Hankkeessa seurataan haitallisten aineiden pitoisuuksia ja pitoisuuksien muutoksia sisä- ja rannikkovesialueita pyydetyissä kaloissa ja sedimenteissä. Tavoitteena on selvittää kertymien vaikutuksia ja merkitystä vesikkosysteemissä. Seurantakaudelta 2009_2012 näytteet pyydetään ja kerätään seuranta-alueilta laaditun ohjelman mukai- sesti. Eläimistä määritetään raskasmetalleja, orgaanisia klooriyhdisteitä, dioksiine- ja, furaaneja ja PCB-yhdisteitä ja bromattuja palonestoaineita. Analyysivalikoimaa laajennetaan tarvittaessa kattamaan vesipuitedirektiivin vaatimukset. Pitoisuudet määritetään joko yksittäisistä eläimistä (HELCOM) tai poolatuista näytteistä. Eläi- mistä kertymien lisäksi määritetään eläinten pituus, paino, sukupuoli, sukurauhasten kehitysaste ja ikä. Osa preparoiduista näytteistä säilötään ympäristönäytepankkiin (-180C). Seurantatulokset raportoidaan seurantakausittain. Tulokset on tällä hetkellä kirjattu SYKEn Lims- järjestelmään. Näytteiden ottajille lähetetään vuosittain ohjeet pyydettävistä näytteistä sekä niiden toimittamisesta. Jaakko Mannio, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. . XA05029 Haitallisten aineiden seuranta maaympäristössä Seurantakaudella 2009_2012 pyritään tuottamaan tietoa haitallisten aineiden esiinty- misestä boreaalisen metsäekosysteemin ravintoketjun eräässä avainlajissa, päästäises- sä sp. Päästäiset pyydetään joka toinen vuosi (2010 ja 2012) kesä- ja elokuun välisenä aikana. Päästäisiä pyydetään Pallakselta ja Evolta. Näytteenottajille lähetetään ohjeet näytteenotosta sekä niiden toimittamisesta SYKEen. Mitattavat haitalliset aineet ovat biologisesti kertyviä, kaukokulkeutuvia pysyviä orgaanisia yhdisteitä (POP- yhdistei- tä) sekä raskasmetalleja. Tulokset raportoidaan seurantakausittain. Tulokset kirjataan tällä hetkellä laboratorion LIMS- järjestelmään. Tarja Nakari, sähköposti: etunimi. sukunimi@ymparisto. . XA05072 Haitallisten aineiden seuranta seuranta simpukkaviljelymenetelmällä Simpukoiden avulla tapahtuvaa vesiympäristön haitallisten aineiden seurantaa jat- ketaan vuosina 2009-2012 ohjelmaan aiemmin kuuluneilla seitsemällä paikalla, joista useimmat sijaitsevat selluteollisuuden vaikutusalueilla. Aineiden seuranta antaa hyvää tietoa entisten pahasti likaantuneiden vesialueiden palautumisen nopeudes- ta ja sen merkittävästä riippuvuudesta mm. hydrologisista oloista ja sedimenttien resuspension vaikutuksista. Liite 2 139Suomen ympäristö 11 | 2009 Tarkoituksena on vuosittain (2009-2012) valita 2-4 haitallisten aineiden esiinty- misen kannalta epäilyttävää paikkaa, joilla aluksi vain kertaluonteisesti selvitetään haitallisten orgaanisten yhdisteiden sitoutumista simpukoihin. Havaintopaikat ja paikkakohtaiset ohjelmat valitaan vuosittain yhteistyössä SYKEn ja alueellisten ym- päristökeskusten kanssa. Samanaikaisesti voidaan testata myös uusia näytteenkeräi- miä ja verrata kertymistä simpukoihin. Sirpa Herve, sähköposti: etunimi.sukunimi@ ymparisto. . XB207, XB219, XB224, XB225, XB238, XB226 Alueidenkäytön seuranta Alueidenkäytön tietoja tarvitaan maankäyttö- ja rakennuslain mukaisten tehtävien hoitamiseen, maankäytön suunnittelun ja rakentamisen kehittämiseen ja ohjaukseen sekä valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden ja muiden ympäristöpoliittisten tavoitteiden toteuttamiseen. Tietoja hyödynnetään myös strategiatyössä, päätök- senteossa, seurannassa, indikaattorihankkeissa ja tutkimuksessa. Alueidenkäytön seurannan järjestämisen päätarkoituksena on kerätä tietoa tilanteesta ja muutoksista. Valtion ympäristöhallinto on seurannut kaavoitusta ja rakentamista 1970-luvun al- kupuolelta lähtien. Maankäyttö- ja rakennuslaissa säädetään seurantatietojen toimit- tamisvelvollisuudesta ja määritellään eri toimijoiden välinen työnjako. Säädöksellä ympäristöministeriölle vastuutettujen seurannan kannalta keskeisimpien tietojär- jestelmien ja -aineistojen toteuttamisesta huolehtii Suomen ympäristökeskus SYKE. Tietojärjestelmät jakautuvat aiheiltaan kaavoitukseen, yhdyskuntarakenteeseen ja elinympäristöön. Kari Oinonen, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. . Muita hankkeita XA01001 Ympäristön yhdennetty seuranta Hankkeessa hoidetaan ympäristöhallinnon osuus (hydrologia, pintaveden laatu) kansallisessa Ympäristön Yhdennetyn Seurannan (YYS) ohjelmassa. Lisäksi SYKE toimii kansainvälisen YYS- ohjelman (UNECE/ICP IM) ohjelmakeskuksena (projekti XA01027), joka vastaa kansainvälisen ohjelman tieto- ja arviointikeskustoiminnas- ta. Yhdennetyn seurannan tavoitteena on selvittää mahdollisimman monipuolisen, ekosysteemin eri osa-alueisiin kohdistuvan kemiallisen, fysikaalisen ja biologisen seu- rannan avulla kaukokulkeutuvien ilmansaasteiden, kuten typpi- ja rikkiyhdisteiden, mutta myös esim. raskasmetallien ja otsonin, sekä muiden ympäristömuutosten (mm. ilmastonmuutoksen) pitkän aikavälin vaikutuksia ekosysteemeihin. YYS -alueille on keskittynyt myös merkittävä määrä tutkimustoimintaa ja alueiden aineistoa on hyö- dynnetty useissa tutkimushankkeissa. Seurantaa toteutetaan Valkea-Kotisen ja Hie- tajärven valuma-alueilla sekä Pallaksen alueella. Valkea-Kotisen ja Pallaksen alueet kuuluvat myös Suomen pitkäaikaisen ympäristötutkimuksen verkostoon (FinLTSER). Jussi Vuorenmaa, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. . Liite 2 140 Suomen ympäristö 11 | 2009 Liite 3. Ympäristöalan menetelmästandardit Anja Holmsten SYKE laatii menetelmästandardeja. Ympäristöministeriö on määrännyt Suomen ympäristökes- kuksen (SYKE) toimimaan ympäristöalan kansallisena vertailulaboratoriona, jonka yhtenä tehtä- vänä on osallistua menetelmästandardien laadintaan. SYKEllä on Suomen Standardisoimisliitto SFS ry:n kanssa yhteistyösopimus menetelmästandardien laadinnasta. Sen mukaan SYKE vastaa SFS-standardien valmistelusta ja huolehtii Suomen osuudesta standardisointityössä eurooppa- laisen (CEN) ja kansainvälisen (ISO) standardisoimisjärjestön seuraavien toimialojen teknisissä komiteoissa (TC): CEN/TC 230 Water analysis, CEN/TC 308 Characterization of sludges, CEN/ TC 318 Hydrometry, CEN/TC 345 Characterization of soils, ISO/TC 147 Water quality ja ISO/ TC 190 Soil quality. Näiltä teknisiltä komiteoilta valmistuu ympäristöalan eurooppalaisia (EN) ja kansainvälisiä (ISO) standardeja. Euroopan Unioni (EU) on ottanut kantaa standardisointiin hyväksymällä päätöslauselman standardisoinnin merkityksestä Euroopassa kehottamalla kaikkia osapuolia osallistumaan aktiivisesti standardisointiin vapaaehtoisesti, avoimesti ja julkisesti sekä pyrkimällä sovitteluratkaisuun. Menetelmästandardien käyttö. Vuonna 2007 syksyllä tehdyn kyselyn mukaan ympäristöalan me- netelmästandardeja käytetään eniten ympäristöntutkimukseen, seurantoihin, velvoitetarkkailuun sekä valvontaan. Veden- ja maan laadun käytetyimmät standardit ovat kemialliset ja fysikaaliset menetelmät. Hydrologisissa standardeissa käytetyimpiä standardeja ovat vesistömittauksia koske- vat menetelmät ja lietteiden karakterisointimenetelmissä käytetyimpiä ovat lietteiden ominaisuuksia kuvaavat kemialliset ja fysikaaliset menetelmät. Valtioneuvoston asetus (1040/2006) vesienhoidon järjestämisestä (21§) edellyttää käyttämään pinta- ja pohjavesien seurannoissa SFS, -EN - ja ISO -standardien mukaisia menetelmiä tai muita yhtä tarkkoja ja luotettavia menetelmiä. Maaperän laatua koskeviin asetuksiin tulee myös vastaavasti viittaus hyväksyttyihin standardimenetelmiin. Kansalliset standardisointiryhmät ja niiden tehtävät. Toteuttaakseen SFS:n kanssa solmimaa sopi- musta SYKE on asettanut kuusi standardisointityöryhmää, joiden tehtävinä on vastata toimialallansa kaikista standardisointiin liittyvistä tehtävistä kuten standardisointialoitteiden käsittelystä, kansal- listen lausuntokierrosten järjestämisestä ja Suomen kannanoton valmistelusta eri valmisteluvaiheis- sa oleviin standardiehdotuksiin sekä osallistumisesta kansainvälisiin standardisointikokouksiin. Veden laatu – standardeja valmistelevat standardisointityöryhmät ovat: • Vesinäytteenoton standardisointityöryhmä • Vesibiologian standardisointityöryhmä • Vesikemian standardisointityöryhmä • Vesimikrobiologian standardisointityöryhmä, joka on vuoden 2007 alusta toiminut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (aikaisemmin kansanterveyslaitos) vastuulla ja vetämänä. • Maan laatu – standardeja valmistelee Maaperämenetelmien standardisointityöryhmä. • Lietteiden karakterisointi – standardeja valmistelee Lietteiden karakterisoinnin standardisointityöryhmä. • Hydrologisista mittauksista ei ole asetettu erillistä työryhmää. SFS myy menetelmästandardeja ja – ehdotuksia (SFS, EN, ISO). Puh. 09 149 9331 (vaihde), säh- köposti: sales@sfs. , verkkokauppa: http://sales.sfs. / Standardisoinnin yhteystiedot. SYKE-SFS -yhteyshenkilö on suunnittelija Anja Holmsten, puh: 0400 148801; sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto. ; www-sivut: http://www.ymparisto. / menetelmastandardisointi, joista löytyy linkit muun muassa edellä mainittujen standardisoinnin aihealueiden standardiesitteisiin sekä lausunnolla oleviin standardiehdotuksiin. Liite 3 141Suomen ympäristö 11 | 2009 Liite 4. Ympäristön seurantaan liittyviä EU-säädöksiä Tapani Säynätkari EU:n voimassa olevan lainsäädännön luettelon (EUR-Lex) ympäristöosio: http://eurlex.europa.eu/en/legis/20081101/chap15.htm 15 Ympäristö, kuluttajat ja terveydensuojelu 15.07 Tilastot Neuvoston direktiivi 96/62/EY, annettu 27 päivänä syyskuuta 1996, ilmanlaadun arvioinnista ja hallinnasta Neuvoston päätöslauselma, annettu 15 päivänä joulukuuta 1998, Euroopan unio- nin metsästrategiasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/81/EY, annettu 23 päivänä lokakuuta 2001, tiettyjen ilman epäpuhtauksien kansallisista päästörajoista Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2150/2002, annettu 25 päivänä marraskuuta 2002, jätetilastoista Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 280/2004/EY, tehty 11 päivänä helmikuuta 2004, järjestelmästä yhteisön kasvihuonekaasupäästöjen seuraamiseksi ja Kioton pöytäkirjan täytäntöön panemiseksi 15.10 Ympäristö Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2037/2000, annettu 29 päivänä kesäkuuta 2000, otsonikerrosta heikentävistä aineista 15.10.10 Yleiset asiat ja ohjelmat Neuvoston asetus (ETY) N:o 1210/90, annettu 7 päivänä toukokuuta 1990, Euroopan ympäristökeskuksen sekä ympäristöä koskevan Euroopan tieto- ja seurantaverkoston perustamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 1600/2002/EY, tehty 22 päivänä heinäkuuta 2002, kuudennesta ympäristöä koskevasta yhteisön toimintaohjelmasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/96/EY, annettu 27 päivänä tam- mikuuta 2003, sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta Euroopan Parlamentin ja Neuvoston direktiivi 2008/56/EY, annettu 17 päivänä ke- säkuuta 2008, yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista (meristrategiadirektiivi) 15.10.20 Saastuminen ja haitat Yleissopimus Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelusta 1974 (Helsingin so- pimus) Vuoden 1992 yleissopimus Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelusta (vuonna 1992 tarkistettu Helsingin sopimus) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 166/2006, annettu 18 päivä- nä tammikuuta 2006, epäpuhtauksien päästöjä ja siirtoja koskevan eurooppalaisen rekisterin perustamisesta ja neuvoston direktiivien 91/689/ETY ja 96/61/EY muut- tamisesta Liite 4 142 Suomen ympäristö 11 | 2009 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/1/EY, annettu 15 päivänä tam- mikuuta 2008, ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistä- miseksi (Kodi oitu toisinto) 15.10.20.20 Vesiensuojelu ja vesihuolto Yleissopimus Koillis-Atlantin merellisen ympäristön suojelusta Neuvoston direktiivi 80/68/ETY, annettu 17 päivänä joulukuuta 1979, pohjaveden suojelemisesta tiettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamalta pilaantumiselta Neuvoston direktiivi 76/464/ETY, annettu 4 päivänä toukokuuta 1976, tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantu- misesta Neuvoston direktiivi 86/280/ETY, annettu 12 päivänä kesäkuuta 1986, direktiivin 76/464/ETY liitteen luetteloon I sisältyvien tiettyjen vaarallisten aineiden päästöjen raja-arvoista ja laatutavoitteista Neuvoston direktiivi 88/347/ETY, annettu 16 päivänä kesäkuuta 1988, direktiivin 76/464/ETY liitteen luetteloon I sisältyvien tiettyjen vaarallisten aineiden päästöjen raja-arvoista ja laatutavoitteista annetun direktiivin 86/280/ETY liitteen II muuttami- sesta Neuvoston direktiivi 91/271/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1991, yhdyskun- tajätevesien käsittelystä Neuvoston direktiivi 91/676/ETY, annettu 12 päivänä joulukuuta 1991, vesien suo- jelemisesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta Neuvoston direktiivi 91/692/ETY, annettu 23 päivänä joulukuuta 1991, eräiden ympäristöä koskevien direktiivien täytäntöönpanoon liittyvien kertomusten standar- doinnista ja järkeistämisestä Neuvoston direktiivi 98/83/EY, annettu 3 päivänä marraskuuta 1998, ihmisten käyt- töön tarkoitetun veden laadusta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/60/EY, annettu 23. lokakuuta 2000, yhteisön vesipolitiikan puitteista Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 2455/2001/EY, tehty 20 päivänä marraskuuta 2001, vesipolitiikan alan prioriteettiaineiden luettelon vahvistamisesta ja direktiivin 2000/60/EY muuttamisesta 2005/294/EY: Komission päätös, tehty 5 päivänä huhtikuuta 2005, vesien suojelemi- sesta maataloudesta peräisin olevien nitraattien aiheuttamalta pilaantumiselta annetun neuvoston direktiivin 91/676/ETY liitteen III 2 kohdan b alakohdan ja 9 artiklan mu- kaista poikkeusta koskevasta pyynnöstä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/7/EY, annettu 15 päivänä helmi- kuuta 2006, uimaveden laadun hallinnasta ja direktiivin 76/160/ETY kumoamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/11/EY, annettu 15 päivänä hel- mikuuta 2006, tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta (kodi oitu toisinto) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/113/EY, annettu 12 päivänä joulukuuta 2006, simpukkavesiltä vaadittavasta laadusta (kodi oitu toisinto) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/118/EY, annettu 12 päivänä joulukuuta 2006, pohjaveden suojelusta pilaantumiselta ja huononemiselta Euroopan Parlamentin ja Neuvoston direktiivi 2008/56/EY, annettu 17 päivänä kesäkuuta 2008, yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista (meristrategiadirektiivi) 15.10.20.30 Ilman saastumisen valvonta Vuoden 1979 valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevan yleissopimuksen pöytäkirja typen oksidien päästöjen tai niiden valtiosta toiseen kulkeutuvan vuon rajoittamisesta Liite 4 143Suomen ympäristö 11 | 2009 Otsonikerrosta heikentäviä aineita koskevan Montrealin pöytäkirjan muutokset Vuoden 1979 valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumis- ta koskevan yleissopimuksen pöytäkirja rikkipäästöjen edelleen vähentämistä Osapuolten yhdeksännen kokouksen hyväksymät Montrealin pöytäkirjan muutok- set Vuoden 1979 valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumis- ta koskevan yleissopimuksen pöytäkirja happamoitumisen, rehevöitymisen ja alailma- kehän otsonin vähentämisestä Neuvoston direktiivi 85/203/ETY, annettu 7 päivänä maaliskuuta 1985, ilmanlaatu- standardeista typpidioksidille 86/277/ETY: Neuvoston päätös, tehty 12 päivänä kesäkuuta 1986, ilman epäpuh- tauksien kaukokulkeutumisen tarkkailun ja arvioinnin Euroopan yhteistyöohjelman (EMEP) pitkän aikavälin rahoittamista koskevan pöytäkirjan tekemisestä vuoden 1979 valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan yleissopimukseen 93/389/ETY: Neuvoston päätös, tehty 24 päivänä kesäkuuta 1993, yhteisön CO2- päästöjen ja muiden kasvihuonekaasupäästöjen valvontajärjestelmästä Komission asetus (ETY) N:o 926/93, annettu 1 päivänä huhtikuuta 1993, yhteisön metsien suojelusta ilmansaasteilta annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3528/86 soveltamista koskevista tietyistä yksityiskohtaisista säännöistä annetun asetuksen (ETY) N:o 1696/87 muuttamisesta Neuvoston direktiivi 96/62/EY, annettu 27 päivänä syyskuuta 1996, ilmanlaadun arvioinnista ja hallinnasta 97/101/EY: Neuvoston päätös, tehty 27 päivänä tammikuuta 1997, ilman epäpuh- tauksia mittaavien jäsenvaltioiden mittausasemaverkostojen ja yksittäisten mittausase- mien tietojenvaihtojärjestelmän käyttöönottamisesta Neuvoston direktiivi 1999/30/EY, annettu 22 päivänä huhtikuuta 1999, ilmassa ole- vien rikkidioksidin, typpidioksidin ja typen oksidien, hiukkasten ja lyijyn pitoisuuksien raja-arvoista Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/69/EY, annettu 16 päivänä mar- raskuuta 2000, ilmassa olevan bentseenin ja hiilimonoksidin raja-arvoista Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/76/EY, annettu 4 päivänä jou- lukuuta 2000, jätteenpoltosta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/80/EY, annettu 23 päivänä loka- kuuta 2001, tiettyjen suurista polttolaitoksista ilmaan joutuvien epäpuhtauspäästöjen rajoittamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/81/EY, annettu 23 päivänä loka- kuuta 2001, tiettyjen ilman epäpuhtauksien kansallisista päästörajoista Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/3/EY, annettu 12 päivänä hel- mikuuta 2002, ilman otsonista 2003/37/EY: Komission päätös, tehty 16 päivänä tammikuuta 2003, direktiivissä 1999/30/EY säädetyssä PM2,5-pitoisuuksien näytteenotossa ja mittaamisessa käytet- tävää väliaikaista referenssimenetelmää koskevista ohjeista Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/87/EY, annettu 13 päivänä loka- kuuta 2003, kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta 2004/279/EY: Komission päätös, tehty 19 päivänä maaliskuuta 2004, ohjeista ilman otsonista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/3/EY täytän- töön panemiseksi Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 280/2004/EY, tehty 11 päivänä helmi- kuuta 2004, järjestelmästä yhteisön kasvihuonekaasupäästöjen seuraamiseksi ja Kioton pöytäkirjan täytäntöön panemiseksi Liite 4 144 Suomen ympäristö 11 | 2009 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/107/EY, annettu15 päivänä joulukuuta 2004, ilmassa olevasta arseenista, kadmiumista, elohopeasta, nikkelistä ja polysyklisistä aromaattisista hiilivedyistä 2005/166/EY: Komission päätös, tehty 10 päivänä helmikuuta 2005, järjestelmästä yhteisön kasvihuonekaasupäästöjen seuraamiseksi ja Kioton pöytäkirjan täytäntöön panemiseksi tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 280/2004/ EY täytäntöönpanosäännöistä 2005/381/EY: Komission päätös, tehty 4 päivänä toukokuuta 2005, kyselylomak- keesta kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kaupan järjestelmän toteuttamisesta yhteisössä ja neuvoston direktiivin 96/61/EY muuttamisesta annetun Euroopan par- lamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY soveltamiseksi 2006/944/EY: Komission päätös, tehty 14 päivänä joulukuuta 2006, neuvoston pää- töksen 2002/358/EY nojalla yhteisölle ja sen jäsenvaltioille Kioton pöytäkirjan mukai- sesti sallittujen päästötasojen määrittämisestä Komission asetus (EY) N:o 1737/2006, annettu 7 päivänä marraskuuta 2006, metsien ja ympäristövuorovaikutusten seurannasta yhteisössä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2152/2003 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 2007/589/EY: Komission päätös, tehty 18 päivänä heinäkuuta 2007, Euroopan par- lamentin ja neuvoston direktiivin 2003/87/EY mukaisten ohjeiden vahvistamisesta kasvihuonekaasupäästöjen tarkkailua ja raportointia varten Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/50/EY, annettu 21 päivänä tou- kokuuta 2008, ilmanlaadusta ja sen parantamisesta 15.10.20.40 Meluhaittojen ehkäisy Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/49/EY, annettu 25 päivänä kesä- kuuta 2002, ympäristömelun arvioinnista ja hallinnasta Komission suositus, annettu 6 päivänä elokuuta 2003, tarkistettuja väliaikaisia las- kentamenetelmiä koskevista suuntaviivoista teollisuusmelun, ilma-alusten aiheutta- man melun, tieliikennemelun ja raideliikennemelun laskemiseksi sekä tietoja niiden aiheuttamista melupäästöistä 15.10.20.50 Kemikaalit, teolliset riskit ja biotekniikka Neuvoston direktiivi 91/692/ETY, annettu 23 päivänä joulukuuta 1991, eräiden ym- päristöä koskevien direktiivien täytäntöönpanoon liittyvien kertomusten standardoin- nista ja järkeistämisestä Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 2455/2001/EY, tehty 20 päivänä marraskuuta 2001, vesipolitiikan alan prioriteettiaineiden luettelon vahvistamisesta ja direktiivin 2000/60/EY muuttamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 850/2004, annettu 29 päivä- nä huhtikuuta 2004, pysyvistä orgaanisista yhdisteistä sekä direktiivin 79/117/ETY muuttamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1907/2006, annettu 18 päivänä joulukuuta 2006, kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoi- tuksista (REACH), Euroopan kemikaaliviraston perustamisesta, direktiivin 1999/45/ EY muuttamisesta sekä neuvoston asetuksen (ETY) N:o 793/93, komission asetuksen (EY) N:o 1488/94, neuvoston direktiivin 76/769/ETY ja komission direktiivien 91/155/ ETY, 93/67/ETY, 93/105/EY ja 2000/21/EY kumoamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 689/2008, annettu 17 päivänä kesäkuuta 2008, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista Liite 4 145Suomen ympäristö 11 | 2009 15.10.30.10 Luonnon- ja maaseutuympäristön sekä luonnonvarojen järkevä hoito ja käyttö Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus Neuvoston päätöslauselma, annettu 15 päivänä joulukuuta 1998, Euroopan unionin metsästrategiasta Euroopan parlamentin ja neuvoston suositus, annettu 30 päivänä toukokuuta 2002, rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon toteuttamisesta Euroopassa 15.10.30.20 Luonnonvaraisten eliölajien ja niiden elinympäristöjen säilyttäminen Yleissopimus muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemisesta Neuvoston direktiivi 79/409/ETY, annettu 2 päivänä huhtikuuta 1979, luonnonva- raisten lintujen suojelusta Neuvoston direktiivi 92/43/ETY, annettu 21 päivänä toukokuuta 1992, luontotyyp- pien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta Neuvoston asetus (EY) N:o 338/97, annettu 9 päivänä joulukuuta 1996, luonnonva- raisten eläinten ja kasvien suojelusta niiden kauppaa sääntelemällä 98/145/EY: Neuvoston päätös, tehty 12 päivänä helmikuuta 1998, muuttavien luon- nonvaraisten eläinten suojelemisesta tehdyn Bonnin yleissopimuksen liitteisiin I ja II tehtävien, yleissopimuksen osapuolten konferenssin viidennessä istunnossa päätettyjen muutosten hyväksymisestä Euroopan yhteisön puolesta 2005/101/EY: Komission päätös, tehty 13 päivänä tammikuuta 2005, neuvoston direktiivin 92/43/ETY mukaisesta luettelosta boreaalisen vyöhykkeen luonnonmaan- tieteellisellä alueella olevista yhteisön tärkeänä pitämistä alueista Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/44/EY, annettu 6 päivänä syys- kuuta 2006, suojelua ja parantamista edellyttävien makeiden vesien laadusta kalojen elämän turvaamiseksi Neuvoston asetus (EY) N:o 708/2007, annettu 11 päivänä kesäkuuta 2007, tulokas- lajien ja paikallisesti esiintymättömien lajien käytöstä vesiviljelyssä 2008/24/EY: Komission päätös, tehty 12 päivänä marraskuuta 2007, neuvoston di- rektiivin 92/43/ETY mukaisen, boreaalisen vyöhykkeen luonnonmaantieteellisellä alueella olevista yhteisön tärkeinä pitämistä alueista tehdyn luettelon ensimmäisestä päivityksestä Euroopan Parlamentin ja Neuvoston direktiivi 2008/56/EY, annettu 17 päivänä ke- säkuuta 2008, yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista (meristrategiadirektiivi) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/60/EY, annettu 23. lokakuuta 2000, yhteisön vesipolitiikan puitteista 15.10.30.30 Jätehuolto ja puhdas teknologia Neuvoston direktiivi 75/439/ETY, annettu 16 päivänä kesäkuuta 1975, jäteöljyhuol- losta Neuvoston direktiivi 86/278/ETY, annettu 12 päivänä kesäkuuta 1986, ympäristön, erityisesti maaperän, suojelusta käytettäessä puhdistamolietettä maanviljelyssä Neuvoston direktiivi 91/689/ETY, annettu 12 päivänä joulukuuta 1991, vaarallisista jätteistä Neuvoston direktiivi 91/692/ETY, annettu 23 päivänä joulukuuta 1991, eräiden ympäristöä koskevien direktiivien täytäntöönpanoon liittyvien kertomusten standar- doinnista ja järkeistämisestä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 94/62/EY, annettu 20 päivänä joulu- kuuta 1994, pakkauksista ja pakkausjätteistä Liite 4 146 Suomen ympäristö 11 | 2009 97/640/EY: Neuvoston päätös, tehty 22 päivänä syyskuuta 1997, osapuolten kon- ferenssin päätöksen III/1 mukaisen muutoksen hyväksymisestä yhteisön puolesta vaarallisten jätteiden maan rajan ylittävien siirtojen ja käsittelyn valvontaa koskevaan yleissopimukseen (Baselin yleissopimus) Neuvoston päätöslauselma, annettu 24 päivänä helmikuuta 1997, yhteisön jätehuol- tostrategiasta Neuvoston direktiivi 1999/31/EY, annettu 26 päivänä huhtikuuta 1999, kaatopai- koista Neuvoston asetus (EY) N:o 1420/1999, annettu 29 päivänä huhtikuuta 1999, tiettyjen jätteiden siirtoihin tiettyihin Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestöön (OECD) kuulumattomiin maihin sovellettavista yhteisistä säännöistä ja menettelyistä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/53/EY, annettu 18 päivänä syys- kuuta 2000, romuajoneuvoista Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/76/EY, annettu 4 päivänä jou- lukuuta 2000, jätteenpoltosta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/95/EY, annettu 27 päivänä tam- mikuuta 2003, tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektro- niikkalaitteissa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/96/EY, annettu 27 päivänä tam- mikuuta 2003, sähkö- ja elektroniikkalaiteromusta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2150/2002, annettu 25 päivänä marraskuuta 2002, jätetilastoista Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/12/EY, annettu 5 päivänä huh- tikuuta 2006, jätteistä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/21/EY, annettu 15 päivänä maa- liskuuta 2006, kaivannaisteollisuuden jätehuollosta ja direktiivin 2004/35/EY muut- tamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/66/EY, annettu 6 päivänä syys- kuuta 2006, paristoista ja akuista sekä käytetyistä paristoista ja akuista ja direktiivin 91/157/ETY kumoamisesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 166/2006, annettu 18 päivänä tammikuuta 2006, epäpuhtauksien päästöjä ja siirtoja koskevan eurooppalaisen rekis- terin perustamisesta ja neuvoston direktiivien 91/689/ETY ja 96/61/EY muuttami- sesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1013/2006, annettu 14 päivänä kesäkuuta 2006, jätteiden siirrosta 15.10.40 Kansainvälinen yhteistyö Luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskeva yleissopimus Yleissopimus Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elin- ympäristön suojelusta Valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskeva yleissopimus Sopimus öljyn ja muiden vaarallisten aineiden aiheuttaman Pohjanmeren pilaantu- misen torjuntayhteistyöstä (Bonnin sopimus) Otsonikerroksen suojelua koskeva Wienin sopimus Montrealin pöytäkirja otsonikerrosta heikentävistä aineista - Euroopan talousyhtei- sön julistus Vaarallisten jätteiden maan rajan ylittävien siirtojen ja käsittelyn valvontaa koskeva Baselin yleissopimus Liite 4 147Suomen ympäristö 11 | 2009 Vuoden 1979 valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevan yleissopimuksen pöytäkirja typen oksidien päästöjen tai niiden valtiosta toiseen kulkeutuvan vuon rajoittamisesta Biologista monimuotoisuutta koskeva yleissopimus Otsonikerrosta heikentäviä aineita koskevan Montrealin pöytäkirjan muutokset Ilmaston muutosta koskeva Yhdistyneiden Kansakuntien puitesopimus Yleissopimus Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelusta 1974 (Helsingin so- pimus) Vuoden 1992 yleissopimus Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelusta (vuonna 1992 tarkistettu Helsingin sopimus) Muutos vaarallisten jätteiden maan rajan ylittävien siirtojen ja käsittelyn valvontaa koskevaan Baselin yleissopimukseen Vuoden 1979 valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevan yleissopimuksen pöytäkirja rikkipäästöjen edelleen vähentämistä Valtiosta toiseen tapahtuvasta ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumisesta vuonna 1979 tehtyyn yleissopimukseen liittyvä raskasmetalleja koskeva pöytäkirja Biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvä Cartagenan biotur- vallisuuspöytäkirja - Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen 34 artiklan 3 kohdan mukainen Euroopan yhteisön ilmoitus Vuoden 1979 valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevan yleissopimuksen pöytäkirja happamoitumisen, rehevöitymisen ja alailmakehän otsonin vähentämisestä Valtiosta toiseen tapahtuvaa ilman epäpuhtauksien kaukokulkeutumista koskevaan vuoden 1979 yleissopimukseen liittyvä pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskeva pöytäkirja Yleissopimus tiedon saatavuudesta, yleisön osallistumisesta päätöksentekoon sekä oikeuden saatavuudesta ympäristöasioissa Pysyviä orgaanisia yhdisteitä koskeva Tukholman yleissopimus 85/613/ETY: Neuvoston päätös, tehty 20 päivänä joulukuuta 1985, elohopea- ja kad- miumpäästöjä koskevien ohjelmien ja toimenpiteiden hyväksymisestä yhteisön puolesta maalta peräisin olevan meren pilaantumisen ehkäisemistä koskevan yleissopimuksen mukaisesti 88/540/ETY: Neuvoston päätös, tehty 14 päivänä lokakuuta 1988, otsonikerroksen suo- jelua koskevan Wienin yleissopimuksen ja otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan tekemisestä 98/746/EY: Neuvoston päätös, tehty 21 päivänä joulukuuta 1998, Euroopan luonnon- varaisen kasviston ja eläimistön sekä niiden elinympäristön suojelemisesta tehdyn Bernin yleissopimuksen liitteisiin II ja III tehtävien, yleissopimuksen pysyvän komitean seitse- männessätoista kokouksessa päätettyjen muutosten hyväksymisestä yhteisön puolesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös N:o 280/2004/EY, tehty 11 päivänä helmi- kuuta 2004, järjestelmästä yhteisön kasvihuonekaasupäästöjen seuraamiseksi ja Kioton pöytäkirjan täytäntöön panemiseksi 2005/166/EY: Komission päätös, tehty 10 päivänä helmikuuta 2005, järjestelmästä yhteisön kasvihuonekaasupäästöjen seuraamiseksi ja Kioton pöytäkirjan täytäntöön panemiseksi tehdyn Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen N:o 280/2004/EY täytäntöönpanosäännöistä Vesilintujen elinympäristönä kansainvälisesti merkittäviä vesiperäisiä maita koskeva yleissopimus Muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelua koskeva yleissopimus, jossa alasopi- muksina: – Sopimus Euroopan lepakoiden suojelusta) – Sopimus Itämeren ja Pohjanmeren pikkuvalaiden suojelusta) – Afrikan ja Euraasian muuttavien vesilintujen suojelusopimus, AEWA) Liite 4 148 Suomen ympäristö 11 | 2009 Liite 5. Käytetyt lyhenteet AEWA Afrikkaan ja Euraasiaan muuttavien vesilintujen suojelusopimus AMAP Arctic Monitoring and Assessment Programme ASCOBANS Itämeren ja Pohjanmeren pikkuvalaiden suojelusopimus AVHRR NOOA- sääsatelliitin tuottamia kuvia BL Bird Life CEN Comite Europeen de Normalization, European Committee for Standardization COMBINE Itämeren suojelusopimus CORINE Co-ordinated Information on the Environment of Europe CPR Continuous plankton recorder, eläinplanktonkeräin CTD Lämpötila- suolaisuus- luotain ECE Economic Commission for Europe, Euroopan talouskomissio EEA European Environment Agency, Euroopan ympäristökeskus ELYSE Elinympäristön seurannan tietojärjestelmä EMEP Co-operative Programme for Monitoring and Evaluation of the Long-range Transmission of Air Pollutants in Europe ENVISAT Sääsatelliitti EPEA Ympäristönsuojelumenojen tilinpitojärjestelmä EU Euroopan Unioni EURATOM Säteilyn seurantaan liittyvä sopimus EUROBATS Euroopan lepakoiden suojelusopimus EUROSTAT Euroopan tilastovirasto FINAS Suomen kansallinen akkreditointielin, Finnish Accreditation Service FUVIRC Finnish Ultraviolet International Research Centre GAW Global Atmosphere Watch GISALU Alueellisten ympäristökeskusten kaavoituksen ja rakentamisen sekä kulttuuriympäristönhoidon paikkatiedot GTK Geologian tutkimuskeskus HELCOM Helsinki Commission, Itämeren suojelukomissio Hertta Ympäristöhallinnon ympäristötiedon hallintajärjestelmä IACS Tiken hallinto- ja valvontajärjestelmä ICES Kansainvälinen merentutkimuskomissio ICP IM International Co-operative Programme on Integrated Monitoring of Air Pollution Effects on Ecosystems IEEAF Metsätilinpito IL Ilmatieteen laitos ILMARI Ilmapäästöjen laskentajärjestelmä (Tilastokeskus) IM Integrated Monitoring (= YYS, Ympäristön yhdennetty seuranta) ISO International Organization for Standardization KASTIKKA Kasvimuseon  oristinen havaintotietokanta KTTK Kasvintuotannon tarkastuskeskus LIPASTO Liikenteen päästöjen ja energiankulutuksen laskentajärjestelmä (VTT) LTKM Helsingin yliopiston luonnontieteellinen keskusmuseo MAKUPA Numeerinen maakuntakaavapaikkatietokanta MASI Metlan järjestelmä satotietojen (sienet, marjat) käsittelyyn Metla Metsäntutkimuslaitos MFA Ainevirtatilinpito MH Metsähallitus MMM Maa- ja metsätalousministeriö MKJ Metsästäjien keskusjärjestö MODIS Terrra- satellittin tuottamina kuvia Liite 5 149Suomen ympäristö 11 | 2009 MOSSE Metlan tutkimushanke, jossa kehitetään pitkäaikaisessa säilytyksessä olevien ympäristönäytteiden varastointia ja käyttöä MTT Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus NACE EU:n toimialaluokitus NAMEA Kuormitustilinpitojärjestelmä NFC National Focal Centre OECD Organization for Economic Co-operation and Development, Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OSPAR Koillis-Atlantin suojelukomissio POSKI Pohjaveden suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittamishanke POVET SYKEn pohjavesitietojärjestelmä REACH EU:n kemikaalilainsäädännön uudistus RKTL Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos SAOZ Spektrofotometri SFS Suomen standardisoimisliitto SEEA YK:n ympäristötilinpitokäsikirja SLICES Maankäyttötietokanta (Maanmittauslaitos) SOKKA Ympäristöhallinnon hanke, jossa selvitetään maa-aineslain edellyttämää pohjaveden ottamisalueiden tilaa SPS Suomen Perhostutkijain Seura ry. STTV Kemikaalirekisterin tuoterekisteri STUK Säteilyturvakeskus SYKE Suomen ympäristökeskus THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tike Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus TOMS Satelliitti TYKO Työkoneiden päästöjen ja energiankulutuksen laskentajärjestelmä (VTT) TYVI Tietovirrat yritysten ja viranomaisten välillä UTC Kansainvälinen keskiaika, Universal Time Coordinated UN/ECE Rajavesiyhteistyösopimus VAHTI Valvonta- ja kuormitustietojärjestelmä VASEPA Valtakunnallinen seutukaavapaikkatietokanta VELVET Vesihuoltolaitostietojärjestelmä VELMU Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma VIRGIS Virkistysmahdollisuudet Suomessa- hanke VMI Valtakunnan metsien inventointi VPD EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi WWF Maailman luonnonsäätiö (World Wide Fund for Nature) YM Ympäristöministeriö YHTI Ympäristöterveydenhuollon yhteinen tietojärjestelmä YKR Yhteiskuntarakenteen seurantajärjestelmä YYS Ympäristön yhdennetyn seurannan ohjelma Liite 5 150 Suomen ympäristö 11 | 2009 KUVAILULEHTI Julkaisija Suomen ympäristökeskus (SYKE) Julkaisuaika Helmikuu 2009 Tekijä(t) Jorma Niemi (toim.) Julkaisun nimi Ympäristön seuranta Suomessa 2009-2012 Julkaisusarjan nimi ja numero Suomen ympäristö 11/2009 Julkaisun teema Ympäristönsuojelu Julkaisun osat/ muut saman projektin tuottamat julkaisut Julkaisu on saatavana myös internetissä: www.ymparisto. /julkaisut Tiivistelmä Julkaisussa esitetään Suomessa vuosina 2009-2012 tehtävä ympäristön seuranta. Siinä esitellään seuraavien laitosten seurannat: Geologian tutkimuskeskus, Ilmatieteen laitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Elintarviketurvallisuusvirasto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Metsäntutkimuslaitos, Metsähallitus, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus, Säteilyturvakeskus, Sosiaali- ja terveysministeriö ja Tilastokeskus sekä Suomen ympäristökeskus ja alueelliset ympäristökeskukset. Seurannat käsittelevät vettä, maata, ilmaa, kasveja, eläimiä, metsiä, luonnon monimuotoisuutta, radioaktiivisuutta, haitallisia aineita sekä ympäristöpolitiikkaa ja rakennettua ympäristöä. Lisäksi tarkastellaan seurantaan käytettyjä resursseja. Asiasanat ympäristön tila, ympäristön seuranta, ympäristöntutkimus, tutkimuslaitokset, ympäristöviranomaiset Rahoittaja/ toimeksiantaja ISBN 978-952-11-3412-8 (nid.) ISBN 978-952-11-3413-5 (PDF) ISSN 1238-7312 (pain.) ISSN 1796-1637 (verkkoj.) Sivuja 152 Kieli Suomi Luottamuksellisuus julkinen Hinta (sis.alv 8 %) 18 € Julkaisun myynti/ jakaja Edita Publishing Oy, PL 780, 00043 EDITA Asiakaspalvelu: puh. 020 450 05, faksi 020 450 2380 Sähköposti: asiakaspalvelu.publishing@edita. www.edita. /publishing Julkaisun kustantaja Suomen ympäristökeskus (SYKE) PL 140, 00251 HELSINKI Puh. 020 610 123 Sähköposti: neuvonta.syke@ymparisto. , www.ymparisto. /syke Painopaikka ja -aika Edita Prima Oy, Helsinki 2009 151Suomen ympäristö 11 | 2009 PRESENTATIONSBLAD Utgivare Finlands miljöcentral (SYKE) Datum Februari 2009 Författare Jorma Niemi (red.) Publikationens titel Ympäristön seuranta Suomessa 2009-2012 (Miljöövervakningen i Finland åren 2006-2012) Publikationsserie och nummer Miljön i Finland 11/2009 Publikationens tema Miljövård Publikationens delar/ andra publikationer inom samma projekt Publikationen  nns tillgänglig också på Internet www.ymparisto. /julkaisut (på  nska). Sammandrag Publikationen presenterar den miljöövervakning som skall verkställas i Finland åren 2009-2012. Följande institutioners övervakningsprogram ingår: Geologiska forskningscentralen, Meteorologiska institutet, Institut för hälsa och välfärd, Livsmedelssäkerhetsverket, Naturhistoriska centralmuseet, Jordbrukets forskningscentral, Skogsforskningsinstitutet, Forststyrelsen, Jord och skogsbruksministeriets informationsservice, Vilt- och  skeriforskningsinstitutet, Strålskyddscentralen, Social- och hälsovårds ministeriet och Statistikcentralen samt Finlands miljöcentral och de regionala miljöcentralerna. Övervakningen gäller naturresurser, förändringstryck på miljön, miljöns tillstånd, vatten och hälsa, markanvändning, miljöpolitik, besittning av övervakningsdata. Därtill presenteras för övervakningen använda resurserna. Nyckelord miljö, miljöns tillstånd, forskningsprogram, övervakningsprogram, forskningsinstitut, miljömyndigheter Finansiär/ uppdragsgivare ISBN 978-952-11-3412-8 (hft.) ISBN 978-952-11-3413-5 (PDF) ISSN 1238-7312 (print) ISSN 1796-1637 (online) Sidantal 152 Språk  nska Offentlighet Offentlig Pris (inneh. moms 8 %) 18 € Beställningar/ distribution Edita Publishing Ab, PB 780, 00043 EDITA Kundtjänst: tfn. +358 20 450 05, fax +358 20 450 2380 Epost: asiakaspalvelu.publishing@edita. www.edita. /publishing Förläggare Finlands miljöcentral (SYKE) PB 140, 00251 Helsingfors Tfn. +358 20 610 123 Epost: neuvonta.syke@ymparisto. , www.miljo. /syke Tryckeri/tryckningsort och -år Edita Prima Ab, Helsingfors 2009 152 Suomen ympäristö 11 | 2009 DOCUMENTATION PAGE Publisher Finnish Environment Institute (SYKE) Date February 2009 Author(s) Jorma Niemi (Editor) Title of publication Ympäristön seuranta Suomessa 2009-2012 (Environmental Monitoring in Finland 2009-2012) Publication series and number The Finnish Environment 11/2009 Theme of publication Environmental protection Parts of publication/ other project publications The publication is available on the internet: www.ymparisto. /julkaisut Abstract This publication presents environmental monitoring carried out in Finland in 2009-2012. It is a summary of the environmental monitoring activities of the following national institutes: Geological Survey of Finland, Finnish Meteorological Institute, National Institute for Health and Welfare, Finnish Food Safety Authority, Finnish Museum of Natural History, Agrifood Research Finland, Finnish Forest Research Institute, Metsähallitus (National Board of Forestry), Information Centre of the Ministry of Agriculture and Forestry, Finnish Game and Fisheries Research Institute, Radiation and Nuclear Safety Authority, Ministry of Social Affairs and Health, Statistics Finland, Finnish Environment Institute, and Regional Environment Centres. The monitoring programs presented deal with water, air, land, animals and plants, forests, biodiversity, radioactivity, harmful substances, water and health, land use and environmental policy. In addition the resources used in monitoring are estimated. Keywords Environment, environmental quality, monitoring, water, forest, air, soil, land use, environmental authorities, Finland Financier/ commissioner ISBN 978-952-11-3412-8 (pbk.) ISBN 978-952-11-3413-5 (PDF) ISSN 1238-7312 (print) ISSN 1796-1637 (online) No. of pages 152 Language Finnish Restrictions Public Price (incl. tax 8 %) 18 € For sale at/ distributor Edita Publishing Ltd, P.O.Box 780, FI-00043 Edita, Finland Customer service: tel. +358 20 450 05, fax +358 20 450 2380 Mail orders: asiakaspalvelu.publishing@edita. www.edita. /publishing Financier of publication Finnish Environment Institute (SYKE) P.O.Box 140, FI-00251 Helsinki, Finland Tel. +358 20 610 123, fax +358 20 490 2190 Email: neuvonta.syke@ymparisto. , www.environment. /syke Printing place and year Edita Prima Ltd, Helsinki 2009 Y M PÄ RISTÖ N SEU RAN T A S U O M E S S A 2009-2012 Myynti: Edita Publishing Oy Asiakaspalvelu: PL 780, 00043 EDITA puh. 020 450 05, faksi 020 450 2380 asiakaspalvelu.publishing@edita. www.edita. /netmarket ISBN 978-952-11-3412-8 (nid.) ISBN 978-952-11-3413-5 (PDF) ISSN 1238-7312 (pain.) ISSN 1796-1637 (verkkoj.) S U O M E N Y M PÄ RISTÖ 11| 2009 Julkaisussa esitetään Suomessa vuosina 2009-2012 tehtävä ympäristön seuranta. Siinä esitellään seuraavien laitosten seurannat: Geologian tutkimuskeskus, Ilmatieteen laitos, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Elintarviketurvallisuusvirasto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Metsäntutkimuslaitos, Metsähallitus, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, Riista- ja kalatalouden tutkimuskeskus, Säteilyturvakeskus, Sosiaali- ja terveysministeriö ja Tilastokeskus sekä Suomen ympäristökeskus ja alueelliset ympäristökeskukset. Seurannat käsittelevät vettä, maata, ilmaa, kasveja, eläimiä, metsiä, luonnon monimuotoisuutta, radioaktiivisuutta, haitallisia aineita sekä ympäristöpolitiikkaa ja rakennettua ympäristöä.