Turkin valta Euroopan unionissa Erdoğanin strateginen narratiivi Pohjois-Syyriasta ja sen vaikutus EU:n kantoihin Helsingin yliopisto Valtiotieteellinen tiedekunta Yhteiskunnallisen muutoksen maisteriohjelma Poliittinen historia Maisterintutkielma Laatija: Oona Leinonen Ohjaaja: Jukka Kortti 29.4.2024 Helsinki Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Yhteiskunnallisen muutoksen maisteriohjelma Opintosuunta: Poliittinen historia Tekijä: Oona Leinonen Työn nimi: Turkin valta Euroopan unionissa: Erdoğanin strateginen narratiivi Pohjois-Syyriasta ja sen vaikutus EU:n kantoihin Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Huhtikuu 2024 Sivumäärä: 106 + liitteet (2 sivua) Avainsanat: Turkki, Syyrian sota, Euroopan unioni, strateginen narratiivi, Lähi-itä, ontologinen turvallisuus, kurdit, pakolaiskriisi, terrorismi Ohjaaja: Jukka Kortti Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Turkin ulkopolitiikkaa on määrittänyt vuoden 2010 jälkeen erityisesti Syyrian sota. Ideologia ystävällismielisistä suhteista naapurimaihin on vaihtunut Turkin aktiiviseen osallisuuteen Lähi-idän konflikteissa, vaikuttaen myös maan EU-suhteeseen. Turkki on pyrkinyt lisäämään vaikutusvaltaansa alueellisesti ja globaalisti, hyödyntäen perinteisen vallankäytön rinnalla pehmeää vallankäyttöä. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Turkin pehmeää vallankäyttöä ja sitä, miten sillä on vaikutettu ulkopuoliseen toimijaan. Tarkemmin ottaen tutkielmassa tarkastellaan Turkin strategista narratiivia liittyen Pohjois-Syyriaan vuosien 2016–2019 välillä ja sitä, miten kyseinen narratiivi on vastaanotettu Euroopan unionissa ja onko narratiivi heijastunut EU:n omiin kantoihin tai narratiiveihin. Tutkielman aineisto koostuu Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin puheista sekä Euroopan unionin keskeisistä Syyriaa käsittelevistä asiakirjoista. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytettiin strategisten narratiivien hyväksymisviitekehystä, ja menetelmänä sovellettiin tulkinnallista sisällönanalyysiä. Aineiston pohjalta tunnistettiin Turkin strateginen narratiivi, EU:n kannat liittyen tilanteeseen Pohjois-Syyriassa sekä rakennettiin kokonaiskuva siitä, mistä Turkin strategisen narratiivin osista EU piti kiinni, mitä se vastusti ja millä perustein. Teoreettisen viitekehyksen avulla muodostettiin tutkielman keskeinen väite: jos Turkki on onnistunut luomaan strategisen narratiivin, jossa yhdistyy EU:n materiaaliset edut ja mahdollisuus säilyttää unionin ontologinen turvallisuus, on EU todennäköisemmin hyväksynyt Turkin strategisen narratiivin ja politiikka-aloitteet. Turkin strategisen narratiivin tunnistettiin koostuvan aihe-, identiteetti- ja järjestelmänarratiiveista. Analyysi osoitti, että kyseisellä ajanjaksolla EU hyväksyi osittain Turkin aihenarratiivin pakolaisista ja terrorismista. Lisäksi EU hyväksyi osittain Turkin identiteettinarratiivin maan ”eurooppalaisista” arvoista ja asemasta eurooppalaisena valtiona. Sen sijaan EU hylkäsi Turkin aihenarratiivin liittyen kurdien aiheuttamaan terrorismin uhkaan, ja Turkin identiteettinarratiivin sen humanitaarisista velvollisuuksista Syyriassa historiallisen sivilisaation seuraajana. Lisäksi EU hylkäsi Turkin järjestelmänarratiivin maan asemasta alueellisena suurvaltana, vakautta tuottavana valtana sekä narratiivin kaksinaismoralistisesta lännestä. Tulokset osoittavat, että vuosien 2016–2019 välillä Turkki ei ollut onnistunut luomaan Pohjois-Syyriaan liittyen johdonmukaista strategista narratiivia, jossa olisivat yhdistyneet EU:n materiaaliset edut ja ontologinen turvallisuus. Näin ollen EU omaksui osittain vain tietyt Turkin strategisen narratiivin osat, kun taas toiset se hylkäsi täysin. EU valitsi teoreettisen viitekehyksen mukaisen rajoitetun osallistumisen. Sisällysluettelo Lyhenteet ............................................................................................................................................................ 4 1. Johdanto ..................................................................................................................................................... 5 2. Taustaa ....................................................................................................................................................... 9 2.1 “Turkki kuuluu Eurooppaan” ............................................................................................................. 9 2.1.1 Turkin ja EU:n suhde uudella vuosituhannella ............................................................... 13 2.1.2 Turkin ulkopolitiikka ja narratiivit arabikevään jälkeen ................................................... 15 2.1.3 Syyrian sota ja kurdikysymys ...................................................................................... 21 2.2 Euroopan unioni ............................................................................................................................... 25 2.2.1 Aiempi EU–Turkki-suhteiden tutkimus ........................................................................ 25 2.2.2 ”Teeskentelyn politiikkaa” .......................................................................................... 29 3. Teoreettinen viitekehys ............................................................................................................................ 31 3.1 Strategiset narratiivit ........................................................................................................................ 31 3.2 Strategisten narratiivien hyväksymisviitekehys ............................................................................... 37 4. Aineisto ja menetelmä .............................................................................................................................. 39 4.1 Aineisto ............................................................................................................................................ 39 4.2 Menetelmä ........................................................................................................................................ 41 5. Analyysi ................................................................................................................................................... 43 5.1 Turkin aihe-, identiteetti- ja järjestelmänarratiivit: Pohjois-Syyria ................................................. 45 5.2 Euroopan unioni ............................................................................................................................... 57 5.2.1 EU:n strateginen narratiivi .......................................................................................... 59 5.2.2 EU:n kanta Syyrian tilanteesta ja Turkin toimista Syyriassa 2016–2019 ............................ 60 5.3 Pohdinta ............................................................................................................................................ 71 6. Johtopäätökset .......................................................................................................................................... 84 Lähteet .............................................................................................................................................................. 89 Liite 1. Turkkiin kohdistunut kritiikki ja tuominta: esiintyvyys EU:n Syyria-asiakirjoissa. ..................... 107 Liite 2. Erdoğanin eniten käyttämät aihesanat Turkin strategisessa narratiivissa ...................................... 108 Lyhenteet AKP Oikeus ja kehitys -puolue DAESH/ISIS Islamilainen valtio (the Islamic State of Iraq and the Levan tai the Islamic State of Iraq and Syria) ENP Euroopan naapuruuspolitiikka EU Euroopan unioni FETÖ Turkin käyttämä nimitys Gülen- /Hizmet-liikkeelle (Fetullah Terrorist Organization / Fethullahçı Terör Örgütü) FSA Turkin tukema syyrialainen aseellinen järjestö (Free Syrian Army) HR/VP EU:n korkea edustaja/varapuheenjohtaja (High Representative/Vice-President) ISSG Kansainvälinen Syyrian tukiryhmä (International Syria Support Group) PKK Kurdistanin työväenpuolue PYD PKK:n syyrialainen sisarpuolue ”Syyrian kurdijärjestö” (The Democratic Union Party / Partiya Yekîtiya Demokrat) SDF Syyrian demokraattiset voimat (Syrian Democratic Forces) YK Yhdistyneet kansakunnat YKTN Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto YPG Kansan suojeluyksiköt YUTP Unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka 5 1. Johdanto Euroopan unionin suhde Turkkiin on ollut viimeisen vuosikymmenen aikana monimutkaisempi kuin muihin ehdokasmaihin. Turkin ulkopolitiikka on muuttunut radikaalisti Oikeus ja Kehitys -puolueen (AKP) valtakauden aikana, mutta yhteistyö unionin ja Turkin välillä on pysynyt tiiviinä. Suhteiden tasapainon horjumisen huipentumana voi lähimenneisyydestä pitää erityisesti Turkin vuoden 2016 vallankaappausyritystä, joka viimeistään johti Turkin demokratiasta, perusoikeuksista ja oikeusvaltion periaatteesta lipumiseen. Arabikevään jälkeen Syyrian sota on noussut Turkin ulkopolitiikan prioriteetiksi, ja Turkin kautta Eurooppaan suuntautuvien pakolaisvirtojen hallinta Euroopan unionin (EU) kiperimmäksi haasteeksi. Turkki on pitänyt kiinni ehdokasmaan asemastaan, mutta EU:n valta Turkin poliittisten uudistusten ohjaamiseen on vähentynyt jäsenyysnäkymien heikentyessä. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin viimeisin yritys elvyttää jäsenyysneuvotteluita oli prosessin yhdistäminen Ruotsin Nato-jäsenyyteen, jolloin vaihtokaupan myötä Ruotsista tuli EU:n ja Turkin tulliliiton uudistamisen tarpeen sekä viisumivapauden edistämisen puolestapuhuja1. Toinen lähihistorian esimerkki Turkin pyrkimyksestä elvyttää jäsenneuvotteluita oli EU:n ja Turkin välillä solmittu pakolaissopimus vuonna 2016,2 mutta sekin epäonnistui yrityksessään muuttaa jo tulehtuneeksi ajautunutta tunnelmaa EU:n ja Turkin välillä. EU:lla on ollut aina geopoliittisena intressinä vakaa itäisen Välimeren alue, mikä ylläpitää Turkin asemaa tärkeänä yhteistyökumppanina. Turkin virallinen tavoite on kuitenkin ollut EU:n täysjäsenyys siitä lähtien, kun sille myönnettiin ehdokasmaan asema: ”Maamme, joka on ollut historiallisesti, maantieteellisesti ja kulttuurisesti osa Eurooppaa jo vuosisatoja, haluaa säilyttää strategisena tavoitteenaan pitämänsä EU-jäsenyysprosessinsa molemminpuolisen kunnioituksen ja tasa-arvon molempia hyödyttävällä tavalla”3. Turkki ei ole kuitenkaan luottanut prosessiin sokeasti: ”Kaikista kaksoisstandardeista huolimatta, joita olemme kohdanneet liittymisneuvotteluissamme, Turkin strateginen tavoite on edelleen EU:n täysjäsenyys”4. Jäsenyystavoite on siis pitänyt vahvasti pintansa, 1 Lynch, S. & Barigazzi, J. (13.7.2023). Is Turkey now joining the EU? No, but the EU is engaging. POLITICO. Saatavilla: https://www.politico.eu/article/is-turkey-now-joining-the-eu-no-but-the-eu-is-engaging-nato/. Viitattu 21.2.2024. 2 Euroopan parlamentti (2016a). EU-Turkey Statement & Action Plan: Legislative Train Schedule. 3 Erdoğan, R. T. (9.5.2017). Europe day message by President Erdoğan. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/75123/avrupa-gunu-mesaji. Viitattu 15.11.2023. Huom. Kirjoittajan käännös. 4 Erdoğan, R. T. (9.5.2019). Europe day message. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/105298/europe-day-message. Viitattu 15.11.2023. Huom. Kirjoittajan käännös. 6 huolimatta EU:n Turkille asettamista loputtomista vaateista, kuten myös Turkin omista päätöksistä koskien uudistuksia, jotka ovat vieneet maata poispäin jäsenyyden mahdollisuuksista.5 AKP on ollut vallassa vuodesta 2002, jolloin se nousi parlamentissa suurimmaksi puolueeksi. Sitten 2000-luvun alun, AKP ja Erdoğan ovat onnistuneet keskittämään valtaa itselleen, luoden tietä järjestelmälle, jonka on nähty omaavan autoritaarisen järjestelmän piirteitä6. AKP:n niin kutsuttu autoritaarinen käänne alkoi joidenkin tutkijoiden mukaan jo vähitellen sen vallan alussa,7 ja toisten mukaan viimeistään sen kolmannesta vaalivoitosta vuonna 2011. Tämän jälkeen Erdoğanin hallintotapa on vienyt Turkin yhä kauemmas perinteisiksi nähdyistä eurooppalaisista arvoista ja EU- jäsenyydestä. Vielä ennen 2010-lukua myös Turkin ulkopuolella AKP:n potentiaali tunnistettiin ja sitä pidettiin alueellisen vakauden ja demokratisoitumisen välineenä.8 Silloisen ulkoministeri Ahmet Davutoğlun muotoilema ulkopolitiikka perustuen mottoon ”nolla ongelmaa naapureiden kanssa” on vaihtunut 2010-luvun edetessä lähestulkoon vastakkaiseksi toimintatavaksi, jossa Turkki on aktiivisesti osallisena konflikteissa rajojensa ulkopuolella. AKP:n rakentamassa järjestelmässä ulkopolitiikkaa onkin muotoillut yhä pienempi piiri, Erdoğan tärkeimpänä ulkopoliittisena toimijana yhdessä ulkoministerin kanssa.9 Keskeisessä roolissa Turkin ja Syyrian nykymuotoista suhdetta ja Turkin roolia Pohjois-Syyriassa voi sanoa olevan Turkin kurdivähemmistö ja Turkin suhde Syyrian kurdeihin. Turkki alkoi tukea Syyrian aseellista sunnikapinaa melko nopeasti Syyrian sodan alussa, mikä johti lopulta laajemmin al-Assadin hallinnon vastustajien tukemiseen. Turkki teki ensimmäisen ei-välillisen aseellisen interventionsa Pohjois-Syyriaan vuonna 2016. Operaatio Eufratin kilpi oli Erdoğanin mukaan alun perin Islamilaista valtiota (Daesh) vastaan aloitettu operaatio, mutta tutkijat ovat vakuuttavasti väittäneet, että kyseessä oli tosiasiassa Kansan suojeluyksiköitä (YPG) vastaan aloitettu operaatio.10 Vuoden 2019 operaatio Rauhan lähde oli sekin YPG:tä vastaan aloitettu operaatio, joskin Erdoğanin mukaan se oli ”terrorismin vastainen operaatio”. Turkin tavoitteina Syyriassa arabikevään jälkeen on uskottu olleen al-Assadin hallinnon kaataminen ja kurdien itsehallintoalueen muodostumisen estäminen. Jälkimmäinen tavoite on todennäköisesti edelleen voimassa tutkielman kirjoitushetkellä, 5 Lynch, S. & Barigazzi, J. (13.7.2023). 6 Alaranta, T. (2022). Turkey’s Foreign Policy Narratives: Implications of Global Power Shifts. Cham: Springer International Publishing, 2. 7 Ks. esim. Alaranta, T. (2022), 3. 8 Tansel, C. B. (2018). Authoritarian neoliberalism and democratic backsliding in Turkey: Beyond the narratives of progress. South European Society and Politics, 23(2), 197–198, 204. 9 Alaranta, T. (2022), 2. 10 Esim. Alaranta, T. (2022), 142. 7 joskin ensimmäisestä on mahdollisesti jo luovuttu, vaikka sitäkin tukevia argumentteja on esitetty uudelleen 2020-luvulla11. Erityistä huolta AKP:lle on aiheuttanut Kurdistanin työväenpuolue (PKK). Turkki luokittelee PKK:n terroristijärjestöksi, kuten myös EU. EU ei kuitenkaan tue Turkin väitettä siitä, että YPG olisi PKK-liitännäinen terroristijärjestö12. Sen sijaan Syyrian kurdit ovat toimineet lännen liittolaisina Daeshia vastaan. Valtioiden ulkopoliittisista narratiiveista on tullut keskeinen keino tarkastella muuttuvia kansainvälisiä suhteita ja muutoksia vallanjaossa.13 Lisäksi valtioiden strategisten narratiivien on ymmärretty olevan yhä tärkeämpiä kotimaisen ja kansainvälisen tuen kannalta,14 sillä ne tarjoavat keinon tunnistaa valtioiden pyrkimystä lisätä vaikutusvaltaansa kommunikaation avulla15. Tässä tutkielmassa perehdytään Turkin strategiseen narratiiviin liittyen Pohjois-Syyriaan ja siihen, onko AKP:n, tai eritoten Erdoğanin, rakentama strateginen narratiivi vaikuttanut EU:n kantoihin tai sen omaan narratiiviin Pohjois-Syyriaan liittyen. Aikarajaus tutkielmassa on vuodesta 2016 loppuvuoteen 2019, operaatio Eufratin kilvestä operaatio Rauhan lähteeseen. 2010-luvun puolivälin jälkeistä julkista keskustelua EU:n suhteesta Turkkiin, kuten pitkälti myös Syyriaan, on hallinnut pakolaiskriisi ja sen vaikutukset Euroopassa. Tarkoituksena tässä tutkielmassa on kuitenkin selvittää, miten Turkin strateginen narratiivi on vaikuttanut ulkopuolisen toimijan, EU:n, kantoihin. Tutkielma täydentää kansainvälisten suhteiden sekä EU:n tutkimusta, jotka keskittyvät narratiiveihin ja niiden vaikutukseen kansainvälisissä suhteissa. Kuten sanottu, tavoite ei kuitenkaan ole monien muiden tutkimusten tavoin ymmärtää EU:n narratiiveja, vaan tarkastella toisen toimijan narratiivien vaikutusta EU:n kantoihin ja narratiivien omaksumiseen. Lisäksi tutkielma täydentää strategisten narratiivien tutkimusta, jossa ei ole toistaiseksi kiinnitetty liialti huomiota siihen, mikä on valtion eri edustajien rooli strategisen narratiivin muodostamisessa. Aiempi tutkimus on jo esittänyt onnistuneiden strategisten narratiivien huomattavan vaikutuksen valtion tai muun toimijan kansainväliseen tukeen ja sen myötä ulkopolitiikkaan, mutta kysymys siitä, miksi tietyt strategiset narratiivit onnistuvat ja toiset eivät, on edelleen ratkaisematta16. 11 Ibid., 141. 12 Republic of Türkiye. Ministry of Foreign Affairs. Foreign Policy Main issues: PKK. Saatavilla: https://www.mfa.gov.tr/pkk.en.mfa. Viitattu 10.11.2023. 13 Alaranta, T. (2022), 1. 14 Van Noort, C., & Colley, T. (2021). How do strategic narratives shape policy adoption? Responses to China's Belt and Road Initiative. Review of International Studies, 47(1), 1. 15 Miskimmon, A., O’Loughlin, B., & Roselle, L. (toim.) (2017). Forging the world: Strategic narratives and international relations. University of Michigan Press., 13. 16 Van Noort, C., & Colley, T. (2021), 1. 8 EU–Turkki-suhteiden tutkimus keskittyy usein Turkin pitkittyneeseen EU-jäsenyysprosessiin, Turkin sisä- ja ulkopoliittiseen muutokseen, identiteettiin tai esimerkiksi eurooppalaistumisprosessiin. Tutkimusta on tehty myös Turkin ulkopoliittisista ja historiallisista narratiiveista, kuten myös EU:n strategisista narratiiveista. Turkin ja Syyrian suhteeseen liittyen tutkijat ovat olleet kiinnostuneita Turkin sisä- ja ulkopoliittisen muutoksen vaikutuksesta maan EU- suhteeseen, Turkin osallisuudesta Syyrian sotaan ja sen tavoitteista Syyriassa ja laajemmin alueella. Myös Turkin Syyria-narratiiveja on tutkittu suhteellisen paljon. Sen sijaan tutkimusta ei ole tehty siitä, miten Turkin strategiset narratiivit ovat vaikuttaneet sen suhteeseen ulkopuolisen toimijan kanssa ja miten narratiivit ovat onnistuneet vakuuttamaan kansainvälisen yhteisön. Tässä tutkielmassa pyritään täyttämään tutkimusaukko käyttämällä teoreettista viitekehystä tiiviisti osana metodia, tarjoten uudenlainen keino tarkastella valtion ja kansainvälisen organisaation/järjestön välisiä suhteita ja sitä, miten osapuolet muuttavat poliittista ympäristöään strategisten narratiivien avulla. Tutkimuskysymyksinä tutkielmassa ovat: 1. Mitkä ovat Turkin esittämät strategiset narratiivit liittyen Pohjois-Syyriaan? 2. Miten Turkin strateginen narratiivi on vastaanotettu EU:ssa? Onko EU heijastanut näitä narratiiveja omissa kannoissaan tai narratiiveissaan? Lisäkysymyksenä tutkielmassa on: Onko Turkin strateginen narratiivi johtanut sen vaikutusvaltaan EU:n sisällä? Tässä tutkielmassa ei keskitytä yksittäisten jäsenvaltioiden vaikutukseen EU:n ja Turkin suhteessa, vaikka mailla kuten Saksalla, on eittämättä ollut suuri rooli EU:n ja Turkin suhteen eri vaiheissa. Tutkielman ensimmäinen osa koostuu taustoituksesta. Toisessa osassa käsittelen tutkielman keskiössä olevia strategisia narratiiveja ja tutkielman teoreettista viitekehystä. Kolmannessa osassa esittelen tutkielman metodin ja aineiston. Neljäs osa, analyysi, koostuu kaksiosaisesta analyysiluvusta ja pohdinnasta. Ensimmäisessä analyysiluvussa 5.1 käyn läpi Turkin presidentti Erdoğanin puheet liittyen Syyriaan ja esittelen Turkin strategisen narratiivin koskien Pohjois-Syyriaa. Toisessa analyysiluvussa 5.2 käyn läpi keskeisimmät EU:n Syyria-asiakirjat, joiden avulla tunnistan EU:n kannat Syyrian sotaan ja Turkin toimiin Syyriassa. Kerään tulokset yhteen luvun 5.3 pohdinnassa vastaten toiseen tutkimuskysymykseen, käyden vuoropuhelua aiemman tutkimuksen, teoreettisen viitekehyksen ja tulosten kesken. Luvussa 6 esittelen tutkielman johtopäätökset tiivistäen tutkielman tulokset ja pohtien tutkielman antia sekä mahdollisia jatkotutkimusaiheita. 9 2. Taustaa Tässä luvussa käyn läpi tutkielmalle oleellista historiaa Turkkiin ja Euroopan unioniin liittyen, käyttäen hyödyksi aiempaa tutkimusta aiheesta. Luku on jaettu kahteen kokonaisuuteen Turkista ja Euroopan unionista. Luvussa 2.1 käsittelen Turkin historiaa osana Eurooppaa ja tietä kohti EU:n täysjäsenyyttä. Alaluvuissa tarkastelen Turkin ulkopolitiikkaa ja ulkopoliittisia narratiiveja sekä Turkin roolia Syyrian sodassa ja kurdikysymyksen taustoja. Luvussa 2.2 käyn läpi tarkemmin aiempaa EU–Turkki-suhteiden tutkimusta sekä EU:n näkemyksiä Turkista strategisena kumppanina ja jäsenehdokasmaana. Luvussa keskitytään erityisesti siihen, miten suhde on kehittynyt EU:n laajentumisen tavoitteiden näkökulmasta ja millainen Turkin asema on ollut historiallisesti verrattuna muihin jäsenehdokkaisiin. 2.1 “Turkki kuuluu Eurooppaan” Kun niin kutsuttu Ankara-sopimus allekirjoitettiin vuonna 1963, Euroopan komission ensimmäinen puheenjohtaja Walter Hallstein lausui: ”Tänään todistamme historiallista tapahtumaa. Turkki kuuluu Eurooppaan. Siinä piilee tämän tapahtuman merkitys. Se on pikemminkin ilmaisu todellisuudesta kuin tiivistetty maantieteellinen tosiasia tai viime vuosisadat kattava historiallinen kehityskulku.”17 Turkin valtion perustamisesta lähtien vuonna 1923 sen kansallinen tavoite on ollut rakentaa eurooppalainen valtio. Eurooppalaistamisprosessi on ollut samanaikaisesti ristiriitainen, kun Ottomaanien valtakunnalta perityt kaunat ovat pysytelleet turkkilaisen identiteetin ytimessä. 1900- luvun jälkipuoliskolla Turkin ulkopolitiikka oli kuitenkin vahvasti kiinni Euroopassa. Sen kiinnostus EU:ta kohtaan ei ole yksinomaan demokratia- tai arvokysymys, vaan myös taloudellinen intressi. 2000-luvulla Euroopan kokemat taloudelliset kriisit samanaikaisesti Turkin oman taloudellisen vahvistumisen kanssa ovat vaikuttaneet myös Turkin kansalaisten innostukseen unioniin liittymistä kohtaan. Turkin poliittisella kentällä on 2000-luvun edetessä vahvistunut ajatus siitä, että maa ei kaipaa Eurooppaa. AKP:n nousu valtaan vuonna 2002 johti Turkissa uudenlaiseen kehitykseen sekä sisä-, ulko- että EU-politiikassa. Kehitys viimeisen 20 vuoden aikana mahdollisti ensin EU:n ja Turkin suhteiden myönteisen edistymisen, ja sittemmin muutti muotoaan väkirikon suuntaan, tai vähintäänkin toimijoiden väliseen luottamuspulaan. Myös Kyproksen kysymys on ollut keskeinen koko EU:n ja Turkin suhteen kehityksen ajan, EU:n sysäten sen ratkaisu pitkälti Turkin omille 17 Hallstein, Walter (12.9.1963). Address by Professor Dr. Walter Hallstein, President of the Commission of the European Economic Community, on the occasion of the signature of the Association Agreement with Turkey. Archive of European Integration, University of Pittsburgh. Saatavilla: http://aei.pitt.edu/14311/. Viitattu 5.3.2024. Huom. kirjoittajan käännös. 10 harteille. Koko AKP:n vallassaolon ajan Turkki on liikkunut lähemmäksi EU:ta kuin koskaan ennen, mutta samanaikaisesti ja varsin paradoksaalisesti se on myös liikkunut jäsenyydestä kauemmas kuin koskaan.18 Tässä luvussa käsittelen ensin Turkin ja EU:n suhdetta historiallisessa kontekstissa, minkä jälkeen esittelen Turkin tuoreempaa sisä- ja ulkopolitiikkaa liittyen Syyrian sotaan ja kurdikysymykseen. Turkin maantieteellinen sijainti ja historia ovat vaikuttaneet Turkin asemaan kansainvälisen politiikan eri sektoreilla ja EU-suhteissa. Suhdetta on tutkittu paljon, taloudellisen yhteistyön järjestön OEEC:n perustamisesta Turkin ehdokasmaan aseman myöntämiseen vuoden 1999 Helsingin Eurooppa-neuvostossa. Seuraavassa taulukossa on lueteltu Turkin ja EU:n suhteen keskeiset virstanpylväät. VUOSI TAPAHTUMA 1948 OEEC (myöhemmin OECD) perustaminen, Turkki yksi perustajista 1949 Turkki liittyy Euroopan neuvostoon 1963 Ankara-sopimus 1987 Turkki hakee Euroopan talousyhteisön (ETY) täysjäsenyyttä 1999 G20 perustetaan (Turkki ja EU molemmat mukana) 1999 Turkille myönnetään jäsenehdokkaan asema Helsingin Eurooppa-neuvostossa 2004 Eurooppa-neuvosto vahvistaa Turkin täyttävän Kööpenhaminan kriteerit, jäsenyysneuvottelut voidaan aloittaa 2005/10 Jäsenyysneuvottelut alkavat 2006–2009 Neuvottelulukuja jäädytetään mm. Kyproksen kysymyksen vuoksi 2012 Jäsenyysneuvotteluihin saadaan vauhtia ”positiivisen agendan” (Positive Agenda) voimalla 2015 EU:n ja Turkin yhteinen toimintasuunnitelma (joint Action Plan) pakolaisiin liittyen 18 Alaranta, T. (2014). The End of the EU Project in Turkey? Determinants of Turkey’s EU bid under the AKP regime. Ulkopoliittinen instituutti, FIIA Briefing Paper, joulukuu 2014/156. 11 VUOSI TAPAHTUMA 2016 EU:n ja Turkin pakolaisiin liittyvä julkilausuma: EU tarjoaa rahoitusta, Turkki vaatii liittymisprosessin elvyttämistä 2016/3 EU:n ja Turkin pakolaissopimus ja julkilausuma: EU:lta lisärahoitusta pakolaisille, sitoutuminen liittymisprosessiin, viisumivapausneuvotteluiden nopeuttaminen 2018/6 Neuvosto päättää keskeyttää Turkin neuvottelulukujen avaamiset tai sulkemiset 2019/7 Neuvoston päätös keskeyttää kaikki korkean tason ja assosiaationeuvoston kokoukset ja tapaamiset Turkin kanssa 2019 Neuvosto tuomitsee Turkin sotilaallisen operaation Syyriassa ja pyytää YK:n turvallisuusneuvostoa puuttumaan tilanteeseen yksipuolisen toiminnan lopettamiseksi Taulukko 1. Turkin keskeiset askeleet kohti Euroopan unionia ja EU-jäsenyyttä.19 Turkin ja EU:n keskinäinen riippuvuussuhde on monikerroksinen, aiheuttaen hyötyjä ja kustannuksia kummallekin osapuolelle. Suhteen kehittyminen suuntaan ja toiseen vaikuttaa Turkin ja EU:n ulkopuolella myös globaalisti ja alueellisesti, mukaan lukien Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueet. G20, Nato sekä valtiolliset ja ei-valtiolliset multilateraaliset yhteistyönmuodot ovat olleet läsnä koko suhteen ajan. Erinäisiä yhteistyön muotoja on kehitelty, mutta ne ovat myös kärsineet suhteen epävakaudesta.20 Tutkielman kirjoitushetkellä Turkki on noussut myös tärkeäksi toimijaksi Ukrainan sodan myötä, ja EU:lla on ollut omat intressinsä ylläpitää toimivaa suhdetta Turkin kanssa.21 Yllä oleva taulukko 1 on koostettu tutkielmalle keskeisiksi nähdyistä merkittävistä askeleista EU:n ja Turkin suhteessa, jotka ovat määritelleet suhteen kehittymistä sen nykyiseen muotoonsa. G20- ryhmän perustaminen vuonna 1999 toi Turkin viralliseksi ja tunnustetuksi osaksi ”maailman rikkaimpia maita” ja Natoon Turkki liittyi jo vuonna 1952, mikä toi sen jälleen askeleen lähemmäs Eurooppaa ja EU-jäsenmaita. Erinäisiin länsiliitännäisiin järjestöihin liittyminen auttoi sen sijaan 19 Koostettu taulukosta 1.1 Milestones of EU-Turkey relations (1945–2020), 6–10. Artikkelissa Turhan, E. & Reiners, W. (2021). Unpacking the new complexities of EU–Turkey relations: Merging theories, institutions, and policies. Teoksessa Reiners, W. & Turhan, E. (toim.) (2021). EU-Turkey Relations: Theories, Institutions, and Policies (s. 1- 35). Cham: Springer International Publishing. 20 Turhan, E. & Reiners, W. (2021), 2–3. 21 Kusa, I. (2022). Russia-Ukraine War. Policy Perspectives, 19(1), 7–12. 12 Turkkia legitimoimaan sen ”näennäisen luontaisen” orientaation osana länttä, kuten Turhan ja Reiners (2021) ovat asian muotoilleet22. Lissabonin sopimus 2009 toi mukanaan suuria muutoksia EU:n toimielinten tehtäviin ja valtuuksiin. Euroopan ulkosuhdehallinto (EUH) perustettiin toteuttamaan EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa (YUTP) yhdessä EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan kanssa. Muutos vaikutti myös EU:n ja Turkin suhteisiin ja niiden hoitamiseen. Kreikan ja Kyproksen liittyminen unioniin vuosina 1981 ja 2004 heikensivät suhdetta jälleen vuosituhannen vaihteessa, kun maat kiilasivat Turkin ohi jäsenyysprosessissa23. Lisäksi pitkittynyt neuvotteluprosessi oli aiheuttanut turhautumista EU:ssa, ja jäsenmaat ovat alkaneet jakautua Turkin jäsenyyden puolesta ja vastaan.24 Turkin matka kohti EU-jäsenyyttä on kiinnostanut tutkijoita paljon. Aiempi tutkimus Turkkiin ja unioniin liittyen on keskittynyt näiden kahdenkeskisen suhteen historiallisiin yhteistyön muotoihin, joita ovat määrittäneet Turkin rooli EU:n keskeisenä kumppanimaana taloudellisella, sosiaalisella ja poliittisella tasolla. Turkki oli ollut EU:lle tärkeä kumppani jo pitkän aikaa, ja vuoden 2005 liittymisneuvotteluiden aloittamisen jälkeen, nousi Turkin ja EU:n suhteeseen keskittyvän tutkimuksen keskiöön Turkin sisäpolitiikka, sekä siihen liittyvät ja EU:n puolesta vaaditut muutokset. Keskeisimpiä näistä olivat ehdollisuus (conditionality), eurooppalaistuminen (europeanization) ja toisaalta ei-eurooppalaistuminen (de-europeanization). Lisäksi tutkimusta on tehty siitä, miten EU:n sisäinen dynamiikka, identiteettikysymykset sekä normit ja arvot ovat vaikuttaneet Turkin liittymismahdollisuuksiin. Myös Turkin liittymisen esteet ja EU:n laajentumispolitiikka yleisemmin ovat olleet kiivaita tutkimuksen aiheita. Lähivuosina tutkimuksessa on nostettu esiin näkökulmia, jotka pyrkivät etsimään vaihtoehtoisia yhteistyömalleja liittymisprosessin ulkopuolelta.25 EU– Turkki-suhteiden tutkimukseen palataan tarkemmin EU:ta käsittelevässä luvussa 2.2.1. Seuraavassa alaluvussa käsittelen Turkin ja EU:n suhdetta 2000-luvulla. 22 Turhan, E. & Reiners, W. (2021), 10. 23 Kreikan liittyessä Euroopan unioniin tasapaino kahden vanhan vihollisen, Turkin ja Kreikan, välillä muuttui. EU:n oli kuitenkin pidettävä huolta siitä, ettei Turkki ajaudu kylmän sodan Euroopassa kauemmas lännestä. Ks. tästä esim. Suvarierol, S. (2003). The Cyprus obstacle on Turkey's road to membership in the European Union. Turkish Studies, 4(1), 62–63.Vaikka Kreikan, Turkin ja Kyproksen tasavallan väliset erimielisyydet ovat olleet hyvin merkittävässä asemassa myös EU–Turkki-suhteen eri vaiheissa, ei tässä tutkielmassa syvennytä Kyproksen kysymykseen. On kuitenkin huomioitava, että vuodesta 2004 Turkki on käytännössä miehittänyt EU-maata, eli Pohjois- Kyprosta, aiheuttaen tässä tutkielmassa käsiteltävien aiheiden lisäksi huomattavaa haittaa EU–Turkki-suhteelle. 24 Turhan, E. & Reiners, W. (2021), 10–14. 25 Ibid., 3, 16. 13 2.1.1 Turkin ja EU:n suhde uudella vuosituhannella EU:n ja Turkin vuoden 1999 jälkeisen suhteen voi kiteyttää kolmeen eri vaiheeseen: kultainen kausi (1999–2006), pysähtyneisyys (2007–2013) ja taantuminen (2013–nykypäivä). Kun Turkille myönnettiin EU-jäsenehdokasmaan status Helsingin Eurooppa-neuvostossa vuonna 1999 ja AKP voitti vaalit vuonna 2002, Turkki ryhtyi uudistuksiin vastatakseen Kööpenhaminan kriteerit, tavoitteenaan täysjäsenyys. Kööpenhaminan kriteerit toimivat perustana EU-jäsenyyden saavuttamiselle vuoden 1993 Kööpenhaminan Eurooppa-neuvoston päätelmien mukaisesti. Ne testaavat jäsenehdokkaiden liittymiskelpoisuutta maan poliittisten ja taloudellisten rakenteiden osalta. Poliittiset rakenteet sisältävät demokraattiset institutionaaliset rakenteet, joiden pohjana on oikeusvaltio ja vähemmistöjen oikeuksien suojelu, kun taas taloudellisesti mailla tulisi olla toimiva vapaa markkinatalous. Lisäksi maiden tulee olla valmiita jäsenmaita koskeviin velvoitteisiin poliittisten, taloudellisten sekä talous- ja rahaliiton tavoitteiden saavuttamiseksi. Jäsenmaiden tulee näin ollen yhdenmukaistaa kansalliset lakinsa ja muut käytäntönsä EU:n lainsäädännön ja EU:n muun säännöstön kanssa (acquis communautaire).26 Liittymiskriteereillä EU:n tavoitteena on edistää vakautta ja vaurautta Euroopassa sekä muun muassa varmistaa demokraattisten arvojen yhdenmukaisuus.27 Helsingin Eurooppa-neuvoston päätös vuonna 1999 antoi Turkin eliitille toivoa EU-jäsenyydestä, kunhan se saavuttaisi jäsenyyden ehdot.28 Ehtoihin liittyvä ehdollisuus onkin ollut EU:n ulkosuhteiden keskeinen elementti vuoden 1991 Luxemburgin Eurooppa-neuvoston jälkeen.29 Se on Kööpenhaminan kriteereihin ja EU-jäsenyyden saavuttamiseen liittyvä käsite, joka määrittää ehdokkaiden jäsenyysneuvotteluiden edistymistä liittymiskriteerien mukaisesti. Se on myös tärkeä laajentumispolitiikan väline sekä osa Euroopan naapuruuspolitiikkaa (ENP).30 Vuonna 2004 Eurooppa-neuvosto päätti, että Turkki oli onnistunut vaadituissa poliittisissa uudistuksissaan ja jäsenyysneuvottelut aloitettiin vuoden 2005 lokakuussa. Pian tämän jälkeen Kyproksen kysymys sekä tiettyjen jäsenmaiden, kuten Saksan, vastustus Turkin jäsenyyttä kohtaan 26 Dudley, D. (2020). European Union membership conditionality: the Copenhagen criteria and the quality of democracy. Southeast European and Black Sea Studies, 20(4), 527.; EUR-Lex: ‘Accession Criteria (Copenhagen Criteria)’. Saatavilla https://eur-lex.europa.eu/EN/legal-content/glossary/accession-criteria-copenhagen-criteria.html. Viitattu 18.12.2023. 27 Consilium (n.d.). Policies: EU Enlargement Policy. https://www.consilium.europa.eu/fi/policies/enlargement/ Viitattu 20.12.2023. 28 Usul, A. R. (2010). Democracy in Turkey: the impact of EU political conditionality. Routledge, 174–178. 29 Sasse, G. (2005). EU conditionality and minority rights: Translating the Copenhagen criterion into policy., 1. 30 Keukeleire, S., & Delreux, T. (2014). The foreign policy of the European Union 2nd edition. Palgrave Macmillan., 244–248. 14 johti neuvotteluiden hidastumiseen. Lisäksi Turkin hallinnon vastaus Gezi-puiston protesteihin vuonna 2013 aiheutti avointa kritiikkiä EU:n sisällä. Turkki tukahdutti mielenosoitukset väkivaltaisesti, minkä lisäksi protesteja seurasi pidätysten aalto. Viimein vuoden 2016 vallankaappausyritys ja sitä seurannut siirtyminen presidentiaaliseen järjestelmään vuonna 2018 sai EU:ssa aikaan epäilyksen ja kritiikin aallon Turkin demokratian tilasta.31 AKP:n valtakauden alussa Turkki nähtiin muslimidemokraattisena mallimaana ja Erdoğan niin sanottuna sillanrakentajana. Kuitenkin suhteiden stagnaatiovaiheen loppupuolella vuonna 2011 Saksan liittokansleri Angela Merkel melko avoimesti tyrmäsi silloisen Turkin presidentin Abdullah Gülin tapaamisen jälkeen Turkin mahdollisuudet jäsenyyteen, korostaen ”toisenlaisia yhteistyömuotoja”32. Gezi-puiston protestien jälkeisessä ilmapiirissä myös EU ilmaisi huolensa yhä useammin Turkin ihmisoikeuksien, sanan- ja kokoontumisvapauden sekä oikeusvaltion tilasta. Länsimaissa Turkki alettiin nähdä autoritaarisena maana, johon Turkki vastasi euroskeptiseen sävyyn esittäen Turkin jopa jonkinlaisen kansainvälisen salaliiton uhrina.33 On myös väitetty, että EU on soveltanut ehdollisuutta eri alueisiin eri tavoin. Muun muassa Keukeleiren ja Delreuxin (2014) mukaan Turkin tapauksessa ehdollisuusinstrumenttia on laajennettu esimerkiksi koskemaan uudistuksia, joita ei aiemmin vaadittu Keski- ja Itä-Euroopan mailta niiden liittymisen aikaan. Vaatimusten on uskottu osaltaan johtaneen Turkin jäsenyyshalukkuuden heikkenemiseen.34 Ali Resul Usul (2010) on nostanut esiin myös armeijan roolin 2000-luvun alussa ja sen julistamat huolensa koskien tiettyjä EU-ehtoja. Erityisesti kurdikysymyksessä Turkin armeija oli vastustanut EU:n ehtojen noudattamista, johtaen uuteen näkökulmaan, jonka perusteella EU:n ehtojen täyttäminen vaarantaisi Turkin kansallisen turvallisuuden. AKP:n alkukauden EU:n asettamien ehtojen toimeenpanon on nähty näin ollen myös jakaneen kansaa ja lisäävän euroskeptisyyttä, heikentäen Turkin yhtenäisyyttä. Siitä huolimatta voidaan sanoa, että EU:lla oli huomattavaa vaikutusvaltaa Turkin poliittisten uudistusten muokkaamisessa 2000-luvun alussa.35 31 Bedir, N. S., Gedikli, A. Ö., & Şenyuva, Ö. (2022). So Close Yet So Far: Turkey’s Relations with Germany in Recep Tayyip Erdoğan’s Narratives (2003–2018). Teoksessa Tekin, F., & Schönlau, A. (toim.) (2022). The EU-German- Turkish Triangle Narratives, Perceptions and Discourse of a Unique Relationship. Nomos Verlagsgesellschaft, 111– 112. 32Welt-Online (20.9.2011). Merkel lehnt EU-Mitgliedschaft der Türkei ab. Saatavilla: https://www.welt.de/politik/deutschland/article13614695/Merkel-lehnt-EU-Mitgliedschaft-der-Tuerkei-ab.html. Viitattu 26.2.2024. 33 Bedir, N. S., Gedikli, A. Ö., & Şenyuva, Ö. (2022), 112. 34 Keukeleire, S., & Delreux, T. (2014)., 244–248. 35 Usul, A. R. (2010)., 174–178. 15 2010-luvulla AKP rakensi ajatusta Turkista alueellisena suurvaltana kylmän sodan jälkeisessä maailmassa. Ahmet Davutoğlu (Turkin ulkoministeri, 2009–2014; pääministeri 2014–2016) on ollut huomattava toimija Turkin arvopohjaisen ulkopoliittisen linjan muotoilemisessa, jossa kansakunnat nähdään historian perusteella hierarkkisessa järjestyksessä, näin ollen korostaen Turkin suuruutta Ottomaanien perillisenä ja muslimivaltioiden sekä islamilaisen sivilisaation johtajana.36 Davutoğlun lähestymistapa vaikutti itsevarmalta suhteiden uudelleenmuotoilulta (EU, Nato ja lännen instituutiot), joka erosi merkittävästi 1990- ja 2000-luvun alun ulkopolitiikasta.37 Senem Çevik (2019) on vakuuttavasti esittänyt, miten Turkin ”pehmeän vallan” diskurssi, joka nousi Turkin ulkopolitiikan keskiöön vuoden 2005 jälkeen, sai kansainvälisen yhteisön positiivisen huomion vuoteen 2013 asti. Çevikin mukaan perinteisen vallankäytön rinnalla pehmeä vallankäyttö mahdollistaa toisenlaisten mielikuvien luomisen, kun kyse ei ole yksinomaa perinteisen vallankäytön vahvuudesta. Se oli alkujaan Turkin kasvanut kiinnostus Lähi-itää ja Balkania kohtaan, esittäen Turkin roolimallina muulle Lähi-idälle. Tärkeä toimija oli jälleen Ahmet Davutoğlu, joka muotoili uuden pehmeän vallan diskurssin historiallisten, kulttuuristen ja maantieteellisten siteiden pohjalta sen naapurivaltioihin. ”Nolla ongelmaa naapureiden kanssa” sekä Davutoğlun ”strateginen syvyys” (strategic depth) olivat uusia strategioita muiden uudistusten rinnalla, jotka seurasivat Turkin EU- jäsenehdokasaseman saamista. Çevikin keskeinen argumentti on, että kyseinen politiikka onnistui AKP:n hallituskausien ensimmäisen kahdeksan vuoden aikana, minkä jälkeen se menetti lännen luottamuksen demokraattisen taantumisensa seurauksena.38 2.1.2 Turkin ulkopolitiikka ja narratiivit arabikevään jälkeen Turkin 2000-luvun Syyria-politiikkaa ja sen vaikutuksia on tutkittu hyvin laajasti,39 minkä lisäksi Turkin ulkopolitiikkaa yleisemmin vuoden 1999 Helsingin Eurooppa-neuvoston jälkeiseltä ajalta on tutkittu paljon. Maan ulkopoliittista suunnanmuutosta 2000-luvulla on ymmärretty pääsääntöisesti 36 Alaranta, T. (2020). Turkey as the Order-Producing Country: Narrating the New Turkey in the Middle East. Teoksessa Mühlberger, W. (2020). Political Narratives in the Middle East and North Africa: Conceptions of Order and Perceptions of Instability (s. 55-70). Springer. 55, 59. 37 Alessandri, E. (2010). Turkey's New Foreign Policy and the Future of Turkey–EU Relations. The international spectator, 45(3), 93. 38 Çevik, S. B. (2019). Reassessing Turkey’s soft power: The rules of attraction. Alternatives, 44(1), 50–71. 39 Esim. Bishku, M. B. (2012). Turkish-Syrian relations: A checkered history. Middle East Policy, 19(3), 36–53.; Çakmak, C. (2016). Turkish–Syrian relations in the wake of the Syrian conflict: back to securitization? Cambridge Review of International Affairs, 29(2), 695–717.; Bagdonas, Ö. D. (2014). Reading Turkey's foreign policy on Syria: The AKP's construction of a great power identity and the politics of grandeur. Turkish Studies, 15(1), 139–155.; Hinnebusch, R. (2015). Back to enmity: Turkey-Syria relations since the Syrian Uprising. Orient, Journal of German Orient Institute.; Okyay, A. S. (2017). Turkey's post-2011 approach to its Syrian border and its implications for domestic politics. International Affairs, 93(4), 829–846.; Sever, A. (2020). Regional power role and intervention: The Turkish case over Syria in the 2000s. Contemporary Review of the Middle East, 7(2), 143–164. 16 seuraavista näkökulmista: (1) Turkki sillanrakentajana muslimimaailman ja Euroopan välillä, (2) Turkki on luovuttanut perinteisen paikkansa osana länttä ja omaksunut orientaation kohti itää, esimerkiksi Venäjää (vastoin länttä ja erityisesti Yhdysvaltoja), sekä (3) Turkki on määrätietoisesti itse muuttanut ulkopolitiikkansa suuntaan, joka turvaa sen roolin alueellisena valtana. Turkin ulkopolitiikka Turkin nykyistä ulkopolitiikkaa ja arabikevään jälkeistä suurta narratiivia voi ymmärtää Ömer Taşpınarin (2012) mukaan kolmen strategisen näkemyksen (strategic vision) avulla, joiden välillä se on tasapainotellut. Uusottomanismi, kemalismi ja turkkilainen gaullismi ovat tarjonneet eri aikoina eri strategisen näkemyksen sille, miten valtio on nähnyt itsensä ja muut ympärillään. Uusottomanismin mukaan Turkki on alueellinen suurvalta sekä aktiivinen ulkopoliittinen toimija alueellisesti ja globaalisti. Tähän näkemykseen kuuluu vahvasti halu toimia esimerkiksi välittäjänä konflikteissa, antaen painoarvoa monikulttuurisuudelle.40 Uusottomanismi ei näe uhkaa kurdien kulttuuristen oikeuksien säilymisessä, vaan näkee islamin yhdistävänä tekijänä, minkä nähdään puolestaan mahdollistavan yhteinen muslimi-identiteetti. Kemalistit ovat sen sijaan omaksuneet itsenäisemmän strategisen vision, jossa Turkki ei halua olla osana arabimaailman ongelmia, ei näe EU- ja Yhdysvallat-suhdetta tärkeänä, eikä halua vahvistaa poliittista islamismia, vaan uskoo sekularismiin. Kemalistien mukaan AKP:n uusottomanismi edistää islamisaatiota ja päämäärätöntä ulkopolitiikkaa. Se myös sisältää uskomuksen siitä, että länsimaat tukevat itsenäistä Kurdivaltiota. Kurdien oikeuksien salliminen ja sen myötä vahvistuva muslimi-identiteetti on heidän näkemyksensä perusteella vaarallinen vallitsevan tilan säilyttämiseksi. Se haluaa torjua kurdien separatismia ja suosii läheisempiä suhteita autoritaarisiin maihin kuten Venäjään, Syyriaan ja Kiinaan. Näin ollen Ankaran ei tarvitse välittää lännen reaktiosta mahdollisiin toimiin kurdeja vastaan.41 Sittemmin on viitattu myös postkemalistiseen paradigmaan, joka vähättelee kemalismin myönteisiä puolia ja korostaa sen ongelmia sekä siitä kantautuneita seurauksia.42 Turkkilainen gaullismi on uudempi ilmentymä ja jotakuinkin uusottomanismin ja kemalismin yhdentymä. Se perustuu nationalismiin ja isänmaallisuuteen, jakaen sekä uusottomaanien että kemalistien valtiokeskeisen näkemyksen Turkin roolista ja intresseistä maailmassa. Uusottomanismi ja kemalismi jakavat kumpikin illiberaalin taipumuksen yksilön vapauksiin ja demokratiaan, näin myös gaullismi. Turkkilainen gaullismi yhdistää vision vahvasta itsenäisestä turkkilaisesta 40 Taşpınar, Ö. (2012). Turkey's strategic vision and Syria. The Washington Quarterly, 35(3), 127-129. 41Taşpınar, Ö. (2012), 128-132. 42 Alaranta, T. (2022), 4. 17 identiteetistä ja valtiosta, joka saattaa tulevaisuudessa etsiä jopa itsenäisempää ja riippumattomampaa roolia. Taşpınarin (2012) mukaan se saattaisi tulevaisuudessa olla tavoittelematta EU-jäsenyyttä ja jopa kyseenalaistaa sotilasliittonsa Yhdysvaltojen kanssa, minkä voi osittain sanoa tapahtuneen 2020- luvulla. Gaullismiin liittyy myös vahvasti Turkin taloudellinen kehitys sitten 1990-luvun sekä suhteellinen poliittinen vakaus, johtaen vahvan kansallisen itsetunnon syntyyn. Vaikka arabikevään jälkeen Turkki näyttäytyi onnistuneena muslimidemokratiana, ovat uudet esteet EU-jäsenyydelle vieneet sijaa niin kansalaisten kuin poliitikkojen mielissä. Länsimaiden kasvava tunnustus Armenian kansanmurhalle, Kyproksen kysymys ja lännen myötätunto kurdien kansallisia pyrkimyksiä kohtaan ovat tekijöitä, jotka ovat laittaneet Turkin kyseenalaistamaan länsimaiset sitoumuksensa.43 William Hale (2012)44 on tutkinut Turkin pitkän aikavälin ulkopolitiikkaa vuodesta 1774 ja Philip Robins (2003)45 kylmän sodan jälkeen. Suuret historialliset käsikirjat Turkin ulkopolitiikasta keskittyvät lähinnä laajan kuvaan ja voimapolitiikkaan, jättäen politiikkojen tavoitteiden moniulotteisuuden nyanssit taka-alalle. Tuoreempaa ja syvempää, joskin maantieteellisesti kapeampaa tutkimusta Turkin ulkopoliittisesta muutoksesta ovat tehneet Ronald Linden, Kemal Kirişci ja Thomas Straubhaar (2012), jotka ovat jakaneet Turkin ulkopoliittisen muutoksen mahdolliset syyt ulkoisiin ja sisäisiin syihin. Ulkoisiksi syiksi he nimeävät globalisaation ja sen aiheuttamat taloudelliset riippuvuussuhteet, teknologisen kehityksen, energiapolitiikan (Mustan meren tärkeä alue) ja muun muassa kansainvälisen paineen, kuten kansainvälisen yhteisön paine vähemmistöjen oikeuksien takaamiseen ja demokraattiseen kehitykseen. Myös Lähi-idän alueen, Turkin naapuruston, käyttö länsivaltojen osalta omien etujen varmistamiseksi, kuten myös maantieteellinen sijainti Euroopan ja Aasian välillä, on johtanut Lindenin ym. mukaan kulttuurien yhteentörmäykseen. Sisäisiksi syiksi he ovat esittäneet 2010-luvun alussa AKP:n yksipuoluevallan roolin, mikä on vastoin perinteistä koalitiohallitushistoriaa Turkissa. Lisäksi AKP:n onnistuneet uudistukset vuosina 2003–2005 johtivat demokratisoitumiseen, mutta lopulta demokratiasta taantumiseen ja poliittisen järjestelmän polarisaatioon. Sisäisiin syihin liittyvät myös poliittisten muutosten samanaikaisuus taloudellisen kehityksen kanssa. Linden ym. painottavat syissä ideologioita ja ideologioiden roolia, sekä erityisesti Davutoğlun ajattelun vaikutusta; Turkki on demokratia ja Ottomaanien valtakunnan perijä. Viimeiseksi he nimeävät Erdoğanin persoonallisuuden ja siitä kumpuavan vallan.46 Myös Özgur Özdamar ja Balkan Devlen (2019) ovat 43 Taşpınar, Ö. (2012), 133–134. 44 Hale, W. (2012). Turkish foreign policy since 1774. Routledge. 45 Robins, P. (2003). Suits and uniforms: Turkish foreign policy since the Cold War. London: Hurst. 46 Linden, R. H., Kirişci, K., & Straubhaar, T. (2012). Turkey and its neighbors: Foreign relations in transition. Lynne Rienner Publishers, 5-8. 18 kuvanneet Turkin ulkopolitiikkaa arabikevään jälkeen kunniahimoiseksi yritykseksi vakiinnuttaa itsensä alueellisena hegemoniana ja järjestyksen takaajana alueella, mikä on vastoin Turkin perinteistä maltillista ulkopoliittista linjaa Lähi-idän alueella. Heidän arviossaan muutos alkoi vuodesta 2009, jolloin maan ulkopolitiikka muuttui aktiivisemmaksi ja päättäväisemmäksi alueellisten uudistusten mahdollistamiseksi ja johti Syyrian sodan alun jälkeiseen selvään murrokseen.47 Turkin ulkopoliittiset narratiivit: Syyria Toni Alaranta on tutkinut laaja-alaisesti Turkkia, sen ulkopolitiikkaa ja ulkopoliittisia narratiiveja. Alarannan (2022) mukaan Turkin Syyria-politiikka on AKP:n johdosta muotoiltu narratiiviin, jossa Syyrian konflikti nähdään laittoman, vähemmistöpohjaisen diktatuurin mahdollistamana sunnienemmistön jäsenten ”murhaamistarinana”. PKK-narratiivi liittyen Pohjois-Syyriaan on puolestaan rakennettu väitteelle, jossa se on uhka Syyrian alueelliselle koskemattomuudelle, ja jota myös länsimaat tukien tiettyjä ryhmittymiä vahvistavat.48 Alaranta, kuten myös Taşpınar (2012), on esittänyt, että Erdoğanin tavoitteena oli vielä vuonna 2021 vallanvaihto Syyriassa, mikä on vastoin Turkin politiikkaa koko tasavallan historian ajalta ja oli ristiriidassa Turkin ulkopoliittisen opin kanssa, johon ei ollut sisältynyt interventiopolitiikkaa. Alarannan mukaan Erdoğanin ja laajemmin AKP:n esittelemä ja edustama ”uusi Turkki” on ideologisesti revisionistinen, aluejohtajuuteen pyrkivä valtio. Politiikka ei keskity ainoastaan Ottomaanien valtakunnan alueisiin, vaan myös sen ulkopuolelle. Pyrkimys on vaatinut irtautumista länsimaalaistumisesta, joskin se ei ole tehnyt siitä ”euraasialaista” valtiota. Uusi Turkki on irtautumista Atatürkin rakentamasta valtiosta ja sen tavoite on ollut ”rekonstruoida kuviteltu turkkilainen yhteisö”49. Näkemyksen perusteella Turkki pyrkii välttämään kahdenkeskisten liittojen solmimista muiden valtioiden kanssa, vaan suosii yksin toimimista. Useissa kansainvälisissä konflikteissa se ei ole kuitenkaan ollut mahdollista, minkä vuoksi Turkki onkin solminut kauppasuhteita niin erinäisten suurtoimijoiden, kuten Venäjän ja Yhdysvaltojen, kuin myös pienempien toimijoiden kanssa.50 Sekulaarinationalistit ajattelevat, että AKP-johtoinen ulkopolitiikka hyökkää tasavaltaisen Turkin ja Lausannen rauhansopimuksen kimppuun, pyrkien rikkomaan Atatürkin perustaman maallisen tasavallan. Sen sijaan muslimikonservatiivit ajattelevat, että Turkki on hylännyt Ottomaanien valtakunnan keskeiset alueet, 47 Özdamar, Ö., Devlen, B. (2019). Man vs. the System: Turkish Foreign Policy After the Arab Uprisings. Teoksessa Belloni, R., Della Sala, V., Viotti, P. (toim.) Fear and Uncertainty in Europe. Global Issues (s.177–195). Palgrave Macmillan, Cham, 177–178. 48 Alaranta, T. (2020), 63–65. 49 Christofis, N. (2018). The AKP's" Yeni Turkiye": Challenging the Kemalist Narrative?. Mediterranean Quarterly, 29(3), 11. 50 Alaranta, T. (2022), 141. 19 kuten Syyrian ja Irakin. Näin ollen Erdoğanin uusi Turkki pyrkii nimenomaisesti rikkomaan sen tasavallan, joka se on Atatürkin jälkeen ollut.51 Tutkimusta on myös melko runsaasti siitä, miten länsimainen media kirjoitti Syyrian sodasta. Tutkimus kiteytyy laajalti ajatukseen, että Daeshin vastaisessa taistelussa länsimainen media alkoi kirjoittaa narratiivia, joka sodasta haluttiin luoda.52 Alaranta (2022) tunnistaa kaksi eri ajattelun ”koulukuntaa” siinä, mikä meni pieleen länsimaiden Syyria-politiikassa. Ensimmäisen mukaan ongelma ei ollut sodan alkuvaiheen retoriikassa, jossa vaadittiin al-Assadin erottamista, vaan ennemminkin sitä seuranneissa toimissa. Toisen koulukunnan näkemyksen perusteella ongelma on ollut ensi sijassa alkuvaiheen vaatimuksessa al-Assadin erolle, mikä raivasi tien sisällissodalle, luoden valtatyhjiön ja johtaen aseellisten oppositioryhmien tukemiseen, jotka myöhemmin paljastuivat al-Qaida-ryhmittymiin liitännäisiksi.53 Viimeisen sadan vuoden aikana Turkissa on ollut käynnissä jonkinlainen kilpailu kahden eri kulttuuriperinteen, joilla on erilaiset käsitykset modernisaatiosta, välillä: republikaaninen ja keisarillinen. Republikaaninen projekti on jotakuinkin kemalistisen modernisaatioprojektin jatke, kun taas keisarillisen projektin keskiössä ovat historiallissivilisaatiolliset oletukset, jossa uskonnollisella identifioitumisella on tärkeä rooli poliittisen yhteisön keskuudessa. Sen mukaan Turkki on islamilaisen maailman johdossa historiallisten velvollisuuksien saattelemana; uskottu rooli, joka on tärkeä myös tämän tutkielman kannalta. AKP:n 2010-luvun ulkopolitiikka on ollut vahvasti yhteydessä tähän keisarilliseen kertomukseen, joka on syntynyt 1950-luvulla ja jota Turgut Özal toteutti 1980-luvulla. Se ei siis ole uusi suuntaus, vaikka se eroaakin republikaanisesta paradigmasta. Toinen Turkin ulkopolitiikkaan rantautunut ajatus tai prosessi on aiemminkin mainittu ”nolla ongelmaa naapureiden kanssa”, joka viittaa Turkin tavoitteeseen vahvistaa sosioekonomisia suhteitaan erityisesti Lähi-idän valtioiden kanssa, ja joka on vastoin ajatusta siitä, että Turkki olisi vihollismielisten valtioiden ympäröimä. Slogania on käytetty AKP:n toimesta republikaanisen kulttuurin vastineena, alueellisen yhteistyön vahvistamiseen.54 51 Ibid., 149. 52 Esim. Simons, G. (2020). Syria: Propaganda as a tool in the arsenal on information warfare. Teoksessa Baines, P, O’Shaughnessy, N., & Snow, N. (toim.). The Sage handbook of propaganda (s. 443–460). Sage.; Alaranta, T. (2022), 145. 53 Alaranta, T. (2022), 148–149. 54 Ibid., 57–59. 20 AKP:n vallan lujittuessa Turkissa, EU:n ja Turkin suhteiden tutkimuksessa alettiin keskittyä yhä enemmän Turkin sisäiseen kansalliseen keskusteluun. Başak Alpan (2014) on huomannut, että vuoden 2005 jälkeen Eurooppa menetti poliittisen roolinsa Turkin eliitin keskusteluissa. Myöhemmissä tutkimuksissaan hän keskittyi AKP:n diskurssiin Euroopasta, jonka myötä hän huomasi AKP:n käyttävän Eurooppaa vertailukohtana, jossa Euroopalle annettiin vähäpätöisiä rooleja, se nähtiin ”ei-toivottuna kumppanina”, ”alempiarvoisena demokratiana” tai ”luonnollisesti” syrjivänä ja tunkeilijana.55 Samankaltaisia tuloksia on havainnut myös Senem Aydın-Düzgit (2016)56. Bahar Rumelili (2007, 2008) on keskittynyt puolestaan turkkilaisen diskurssin vaikutuksiin Euroopassa, kuten myös eurooppalaisen diskurssin vaikutuksiin Turkissa ja Venäjällä.57 Tutkiessaan Turkin viestintää liittyen Syyrian pakolaisiin, Senem Cevik ja Efe Sevin (2017) ovat esittäneet, että Turkki käyttää strategisessa viestinnässään hyväksi lännen toimettomuutta korostamaan omaa hyväntahtoisuuttaan. Heidän mukaansa Turkki on muotoillut pakolaiskriisin ongelmaksi, joka johtuu kansainvälisen yhteisön tehottomuudesta, esittäen Turkin mallin kehysten mukaisena, humanitaarisena vaihtoehtona.58 Myös esimerkiksi Özlem Bagdonas (2014) on tarkastellut Turkin Syyria-diskurssia ja sitä, miten sen avulla on rakennettu alueellista valtaa, roolia ja minäkuvaa. Hänen analyysinsä pohjautui AKP:n hallituksen ulostuloihin konfliktiin liittyen ja osoitti, että Turkin hallitus loi demonisoivaa kuvaa al- Assadin hallinnosta ja kuvasi Turkin moraalista vastuuta syyrialaisia kohtaan. Lisäksi hän huomasi AKP:n syyrialaisia koskevan diskurssin rakentavan kuvaa Turkista suurvaltana vahvistaen Turkin moraalista ylivaltaa konfliktin muihin osapuoliin nähden.59 Kaikissa tutkimuksissa korostuvat samankaltaiset piirteet AKP:n narratiiveista, ja useissa se, miten Erdoğan on käyttänyt hyödykseen vertailua Turkin politiikan ja muiden maiden, erityisesti länsimaiden, politiikan välillä. Toisaalta on selvää, että länsimaiden toimet Syyrian konfliktiin liittyen ovat olleet myös kritiikin aihe kansainvälisesti, kuten myös länsimaiden oma narratiivi liittyen Syyrian sotaan. Kuten myös Alaranta on todennut, länsimaisen median narratiivin voi sanoa tukeneen pitkälti Erdoğanin narratiivia, jopa 55 Alpan, B. (2014). ‘Europe-as-hegemony’and discourses in Turkey after 1999: What has ‘Europeanization’got to do with it?. Journal of Balkan and Near Eastern Studies, 16(1), 68-85. 56 Aydın-Düzgit, S. (2016). No crisis, no change: the third AKP victory in the June 2011 parliamentary elections in Turkey. Teoksessa Elections in Hard Times: Southern Europe 2010-11 (s. 201-218). Routledge. 57 Aydın-Düzgit, S., & Rumelili, B. (2021). Constructivist approaches to EU–Turkey relations. Teoksessa Reiners, W. & Turhan, E. (toim.) (2021). EU-Turkey Relations: Theories, Institutions, and Policies (s. 63-82). Cham: Springer International Publishing., 75-76. 58 Cevik, S., & Sevin, E. (2017). A quest for soft power: Turkey and the Syrian refugee crisis. Journal of Communication Management, 21(4), 399-410. 59 Bagdonas, Ö. D. (2014), 140. 21 mahdollistaen sen60. Myös esimerkiksi Tiffany Dykstra (2016) ja Greg Simons (2020)61 ovat esittäneet, että länsimaisen median kuvaus Syyrian sodasta on ollut tietoinen esitys siitä, mikä tarina yleisön halutaan uskovan. Myös joitakin muita tutkimuksia on tehty siitä, mitä uutisoinnilla Syyrian sodasta on haluttu tavoittaa.62 2.1.3 Syyrian sota ja kurdikysymys Tässä alaluvussa käsittelen Turkin roolia Syyrian sodassa, kuitenkin sukeltamatta syvemmin monimutkaisiin suhteisiin eri osapuolten välillä. Turkin ja Syyrian suhde on kulkenut viime vuosikymmenten ajan vihamielisyydestä ystävyyteen ja takaisin yhteenottoihin. 1980- ja 1990- luvulla Syyria tuki kurdien separatismia (PKK:ta) Turkissa, minkä nähtiin olleen vastaus Turkin politiikkaan, jolla se pyrki maksimoimaan Tigris- ja Eufrat-jokien hyödyt omaksi edukseen. Turkin sotilaallisen pakotteen alaisena Syyrian silloinen presidentti Hafiz al-Assad lopetti PKK:n tukemisen vuonna 1998, minkä jälkeen Turkin ja Syyrian suhteet alkoivat kehittyä jälleen ystävällismielisemmiksi. AKP:n päästyä valtaan Turkissa, Ankara alkoi tukea ja investoida Syyrian vuonna 2000 valittuun presidenttiin Bashar al-Assadiin. Arabikevään kansannousujen aikaan Turkki kertoi tukevansa al-Assadia ja tämän hallinnon reformiyrityksiä, näyttäen tietä kohti muslimidemokratiaa. Syyrian kansan protestoijat eivät pitäneet Ankaran myötämielisestä al-Assadia tukevasta vastauksesta Syyrian protesteihin, ja kesäkuussa 2011 Erdoğan julistikin julkisesti al- Assadin epäonnistuneen lupaustensa lunastamisessa ja saman vuoden marraskuussa kehotti tätä eroamaan.63 Elokuuhun 2016 asti Turkki tuki vallanvaihtoa Syyriassa aseistamalla islamisti- ja jihadistiryhmiä, ilman suoraa interventiota maassa.64 Ensimmäisen sotilaallisen intervention Turkki toteutti elokuun lopulla vuonna 2016, jolloin sen kohteena oli nimellisesti Daesh. Asiantuntijat ovat operaation jälkeen kuitenkin uskottavasti väittäneet, että kohteena oli tosiasiallisesti YPG:n taistelujoukot, jotka muodostivat myös SDF:n, Yhdysvaltojen tukeman Daeshin vastaisen liittouman. Vuosien 2016, 2018 ja 2019 interventioiden lisäksi vuonna 2017 Turkki teki sotilaallisen intervention Idlibissä, perustaen sotilaallisia tarkkailuasemia alueelle.65 60 Alaranta, T. (2022), 145. 61 Dykstra, T. A. (2016). Assemblages of Syrian suffering: Rhetorical formations of refugees in Western media. Language, 4(1), 7.; Simons, G. (2019). 62 Esim. Rabea, A. (2021). Media and Terrorism: A Case Study of Western Media Coverage of the Syrian Conflict and Terrorism-Related Events in Syria from 2011 to 2018. University of Wollongong. 63 Taşpınar, Ö. (2012), 136–138. 64 Eralp, D. (2020). The Safe Zone for Undesirables on the Turkey-Syria Border. Peace Review, 32(2), 182. 65 Alaranta, T. (2022), 142. 22 Siviilien tilanteen jatkuvasti heikentyessä, Turkki oli joutunut vastaanottamaan suuren määrän pakolaisia Syyriasta. Doga Eralpin (2020) mukaan Turkin osallisuus Syyrian sisällissotaan määriteltiin ensin julkisena vieraanvaraisuutena, mutta myöhemmin jopa avoimella vihamielisyydellä. Lisäksi interventioista tuli vähitellen keino sijoittaa Turkkiin saapuneita pakolaisia ”terroristeista puhdistetuille” alueille Pohjois-Syyriassa, tavoitteen johtaen operaatio Rauhan lähteeseen vuonna 2019.66 Vaikkei operaatiot olleet nimellisesti koskaan tätä tavoitetta varten, minkä lisäksi operaatioita ei nimetty esimerkiksi kohdistumaan kurdeihin, vallitsee tutkijoiden piirissä laaja uskomus siitä, että operaatio Eufratin kilven (2016) ja operaatio oliivipuun oksan (2018) pääasiallisena syynä oli kurdien hallitseman autonomisen alueen perustamisen estäminen Pohjois-Syyriassa.67 Toinen laaja uskomus tutkijoiden piirissä on, että Turkki antoi Daeshin käyttää aluettaan ”logistiikkakeskuksena”, mikä helpotti ”jihadi-valtatien” rakentumista Turkin ja Syyrian rajalle.68 Turkin sotilaallisten interventioiden ensisijainen tavoite ei siis koskaan ollut Daeshin kukistaminen, kuten esimerkiksi länsivaltojen tavoitteen on väitetty olleen. Taşpınar (2012) on esittänyt, kuinka Turkin ulkopolitiikkaa ennen AKP:n valtakautta hallitsi ”vaatimattomuus, varovaisuus ja puuttumattomuus” Arabimaailmassa.69 Turkin ensimmäistä sotilaallista interventiota Syyriaan onkin käsitelty Turkin pehmeän vallan politiikan romahduksen kulmakivenä. Turkki järjesti Syyrian oppositiolle konferenssin Turkissa huhtikuussa 2012, mikä oli Ayşegül Severin (2020) mukaan ”kolmannen osapuolen puolueellisen intervention” (biased third- party intervention) alku. Sen jälkeen Turkki teki puolueellisia interventioita monin eri tavoin, mukaan lukien tiedusteluyhteistyön, taloudellisen ja logistisen avun oppositiolle ja lopulta lähettäen sotilaallisia joukkoja alueelle. Turkin osallistuminen sotaan ei ollut ennennäkemätöntä ottaen huomioon sen, että empiiristen todisteiden valossa sisällissodan naapurivaltiot ovat hyvin todennäköisesti osapuolena sodassa70, mutta Syyrian tapaus oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun Turkki otti osaa yhtä kokonaisvaltaisesti johonkin Lähi-idän konfliktiin.71 Turkki oli myös hakenut liittolaisia ja strategisia kumppanuussuhteita lännen ulkopuolelta. Turkki ja Venäjä olivat olleet geopoliittisia kilpailijoita ja jopa vastakkaisilla puolilla Syyrian sodassa, mutta 66 Eralp, D. (2020), 182. 67 Alaranta, T. (2022), 142. 68 Uslu, E. (2016). Jihadist highway to Jihadist haven: Turkey's Jihadi policies and Western security. Studies in Conflict & Terrorism, 39(9), 786-788. 69 Taşpınar, Ö. (2012), 130. 70 Esim. Iqbal, Z., & Starr, H. (2008). Bad neighbors: Failed states and their consequences. Conflict Management and Peace Science, 25(4), 315-331. 71 Sever, A. (2020), 152-153. 23 onnistuen rakentamaan 2010-luvulla suhteen, joka maksimoi molempien edut ja vaikutusvallan. Tämän suhteen häviäjiksi nousivat niin paikalliset kuin kansainvälisetkin toimijat. Venäjän ulkoministeri Sergey Lavrov on kuvaillut maiden suhdetta: ”Turkki ei koskaan ollut strateginen liittolaisemme. Se on kumppani, hyvin läheinen kumppani. Tämä kumppanuus perustuu strategiselle luonteelle.” Onkin todennäköistä, että Turkin ja Venäjän yhteistyö perustuu länsivastustukseen, jossa lännen nähdään uhkaavan maiden omia etuja ja estävän niitä saavuttamasta tavoitteitaan. Ilmeisistä maiden eroavaisuuksista, kuten Turkin Nato-jäsenyydestä, huolimatta maiden yhteistyö on osoittautunut strategisesti onnistuneeksi.72 Tilanteen monimutkaiseen asetelmaan on niin Turkin ja Syyrian kuin myös Turkin ja länsivaltojen välillä vaikuttanut niin kutsuttu kurdikysymys. Suurimman haasteen, jonka Syyrian sota on Turkille aiheuttanut, on Turkin ulkopolitiikkaan perehtyneen Nuh Yilmazin (2013) mukaan Turkin kansalliset intressit Syyrian pohjoisosan alueisiin.73 Kurdit ovat yksi maailman suurimmista etnisistä ryhmistä ilman valtiota. Vuoden 1920 Sèvresin sopimus, jossa suunniteltiin kurdivaltion perustamista, korvattiin vuonna 1923 Lausannen sopimuksella, joka puolestaan tunnisti vähemmistöksi vain muutamia ryhmiä, jotka eivät koostuneet pääasiassa muslimeista. Tasavallan alkuaikoina kurdit kokivatkin muita ei-muslimi vähemmistöjä enemmän assimilaatiopaineita, sillä uskonto merkkasi kulttuurista kuulumista, vaikka valtion modernisoiva eliitti ajoikin sekularisaatiota.74 Turkin on sen sijaan väitetty kärsineen niin sanotusta Sèvresin syndroomasta. Tällä viitataan pelkoon, jossa lännen uskotaan pyrkivän Turkin alueellisen koskemattomuuden purkamiseen. Yhdysvaltojen sodat muun muassa Irakissa vaikuttivat Turkin uskomukseen siitä, että sen alueellinen koskemattomuus on uhattuna. 1900-luvun haasteiden jälkeen 2000-luvulla EU- jäsenyysneuvotteluiden myötä vähemmistöjen oikeudet nousivat asialistalle, purkaen muun muassa kurdien oikeuksia rajoittaneita sääntöjä. Vuonna 2009 lanseerattiin ”kurdialoite”-paketti, jonka tarkoituksena oli ratkaista ongelmia nopeammin.75 PKK radikalisoitui kuitenkin juuri tänä aikana, jolloin mahdollisuudet kurdikysymyksen rauhanomaiseen ratkaisuun oli todennäköisempää löytää kuin koskaan aiemmin. PKK:n niin sanottua poliittista suunnanmuutosta on selittänyt Güneş Tezcür (2010), jonka tulkinnassa demokratisoitumisprosessi ei välttämättä johda väkivaltaisen konfliktin 72 Cheterian, V. (2023). Friend and Foe: Russia–Turkey relations before and after the war in Ukraine. Small Wars & Insurgencies, 34(7), 1285. Huom. lainaus kirjoittajan käännös. 73 Yilmaz, N. (2013). Turkey: Goodbye to Zero Problems with Neighbours. The regional struggle for Syria, 70. 74 Ergin, M. (2014). The racialization of Kurdish identity in Turkey. Ethnic and Racial Studies, 37(2), 324-325. 75 Ibid., 324–325. 24 päättymiseen, jos vähemmistö pelkää syrjäytymistään poliittisessa kilpailussa, vaikka sen poliittinen agenda olisikin demokratian normien mukainen.76 Mesut Yeğen (1999) on tutkinut kurdikysymystä Turkin valtion diskurssissa ja huomasi muiden tutkijoiden tavoin Turkin valtion kiistäneen kurdien olemassaolon Turkin alueella etnopoliittisena kysymyksenä 1920-luvulta 1980-luvun loppuun asti.77 2000-luvulla AKP:n nousu valtaan ja sen epäonnistunut yritys integroida kurdit osaksi turkkilaista yhteiskuntaa on johtanut kurdien lisääntyneeseen vaatimukseen alueellisesta autonomiasta ja on itseasiassa aiheuttanut suurempaa jakoa eri identiteettiryhmien välillä. Lisäpontta kurdien autonomiavaatimuksille olivat antaneet 2000- luvulla kriisit Irakissa ja Syyriassa, vaikuttaen tilanteen monimutkaistumiseen.78 Tilanne Turkin ja Pohjois-Syyrian kurdien suhteen on ollut jatkuvassa muutoksessa myös tutkielman tarkasteluvuosien jälkeen, mutta Turkin iskut kurdialueille ovat vahvistaneet näkemystä siitä, että Turkin sisä- ja ulkopoliittinen prioriteetti on estää kurdien autonomisen hallinnon syntyminen. Toisaalta Burak Özpekin (2019) mukaan AKP:n huoli kurdien autonomiavaatimuksia kohtaan voi johtua ennen kaikkea AKP:n poliittisesta selviytymisstrategiasta eikä niinkään uhasta kansallista turvallisuutta kohtaan, olihan AKP neuvottelut PKK:n kanssa 2000-luvulla vielä vuoteen 2015 asti. Kurdikysymys oli hänen näkemyksensä perusteella nähty aina turvallisuusparadigman kautta, mutta tosiasiassa AKP:n osalta kansallisen turvallisuuden uhaksi ovat kuitenkin leimattu ne oppositiopuolueet, jotka ovat uhanneet AKP:n omaa poliittista selviytymistä, vaikka ne toimisivatkin perustuslain takaaman sananvapauden myötä. Vuonna 2015 AKP menetti parlamentissa enemmistönsä kurdien tukeman HDP:n vaalimenestyksen takia, jolloin kurdeista voi nähdä tulleen myös poliittinen uhka AKP:n selviytymiselle. Özpekin mukaan kurdikysymykseen ei löydetäkään ratkaisua niin kauan, kun ratkaisun löytämistä ei pidetä kansallisen turvallisuuden vaatimuksena.79 Toisaalta esimerkiksi Yeğen (2006) esitti jo 2000-luvun alkupuolella, että Turkin nationalistiset assimilaatiopyrkimykset ja ajatus siitä, että kurdit ovat tulevaisuuden turkkilaisia, oli heikentynyt verrattuna 1900-lukuun. EU-jäsenyyden myötä kurdien saamat uudet oikeudet, kuten oman kielen opettaminen tietyissä instituutioissa, oli lisämyrkkyä turkkilaiselle nationalismille.80 76 Tezcür, G. M. (2010). When democratization radicalizes: The Kurdish nationalist movement in Turkey. Journal of Peace Research, 47(6), 775–789. 77 Yeğen, M. (1999). The Kurdish question in Turkish state discourse. Journal of Contemporary History, 34(4), 555. 78 Yavuz, M. H., & Özcan, N. A. (2015). Turkish Democracy and the Kurdish Question. Middle East Policy, 22(4), 85. 79 Özpek, B. B. (2019). The state’s changing role regarding the Kurdish question of Turkey: From consistent tutelage to volatile securitization. Alternatives, 44(1), 45–46. 80 Yeğen, M. (2007). Turkish nationalism and the Kurdish question. Ethnic and racial studies, 30(1), 139–141. 25 2.2 Euroopan unioni EU:n suhteen Turkkiin voi sanoa olleen EU:n näkökulmasta jopa ristiriitaisempi kuin Turkin näkökulmasta, sillä EU:n identiteetti ei perustu nationalismiin, patriotismiin tai valtiokeskeisiin intresseihin, joissa valtion olemassaolo on sidottu sen selviytymiseen kansainvälisissä suhteissa. Erityisesti vuoden 2016 jälkeen EU on joutunut yhä haastavampiin poliittisiin tilanteisiin kauemmas EU:n arvoista lipuvan Turkin kanssa. Turkki on kuitenkin EU:lle keskeinen strateginen kumppani, minkä myötä suhteen ylläpito ja dialogi Turkin hallintoeliitin kanssa on ollut tiivistä haasteista huolimatta, kuten myöhemmin tutkielmassa esitetään empiriaan tukeutuen. EU:n ja Turkin suhdetta EU:n näkökulmasta on tutkittu paljon ja suhdetta avataan pitkin tutkielmaa. Tässä vaiheessa on kuitenkin tarpeellista ymmärtää, miten unioni on nähnyt suhteen kehityksen ja millaista politiikkaa EU on kohdistanut lähinaapuriinsa Turkkiin. 2.2.1 Aiempi EU–Turkki-suhteiden tutkimus EU: ja Turkin suhde on, kuten aiemmassa luvussa esitin, monitasoinen. Tässä alaluvussa esittelen EU:n ja Turkin suhdetta tarkemmin EU:n näkökulmasta, syventyen aiempaan tutkimukseen ja teoreettisiin selitysmalleihin, joiden myötä suhdetta on tutkittu. Tarkoituksena on ymmärtää, minkä vuoksi Turkki on EU:lle tärkeä kumppanimaa ja toisaalta, mikä on estänyt suhteen syvenemisen kohti Turkin täysjäsenyyttä. Konstruktivistiset lähestymistavat kansainvälisessä politiikassa painottavat yhteisiä arvoja, normeja, ideoita, diskursseja ja identiteetin roolia sosiaalisessa maailmassa. Se korostaa valtioiden ja toimijoiden olemassaoloa osana sosiaalista ympäristöään ja merkitysjärjestelmiä, ei erillisinä niistä.81 Konstruktivismin mukaan EU onkin sosiaalisesti muodostettu toimija, jonka organisaatiolliset ja jäsenmaiden intressit muokkautuvat yhteisesti jaettujen normien, arvojen, identiteetin ja ideoiden mukaisesti. Tämä on tunnistettavissa niin EU:n ulkopolitiikassa kuin muussakin käyttäytymisessä kaikkien EU:n ulkopuolisten toimijoiden kanssa, mukaan lukien Turkin kanssa.82 Paul Levin (2011)83 on tutkinut Euroopan parlamentin täysistuntokeskusteluja Turkkiin liittyen vuosilta 1996–2010 ja huomasi, että historiallisella ymmärryksellä on suuri rooli nykyisissä eurooppalaisissa näkemyksissä Turkista. Toisin sanoen, historiallinen perintö vihamielisistä 81 Risse, T. (2009). Social constructivism and European integration. Teoksessa A. Wiener, T. A. Börzel, & T. Risse (toim.), European integration theory. Oxford University Press, 145. 82 Aydın-Düzgit, S., & Rumelili, B. (2021), 65–66. 83 Levin, P. (2011). Turkey and the European Union: Christian and secular images of Islam. Palgrave Macmillan. 26 asenteista islaminuskoa ja ottomaaneja kohtaan vaikutti edelleen käsityksiin Turkista ja turkkilaisista EU:ssa. Myös Türkeş Kılıç (2020) on analysoinut Euroopan parlamentin täysistuntokeskusteluja (2005–2012) liittyen Turkkiin, analysoiden puolesta ja vastaan -argumentteja, joita parlamentikot käyttivät keskusteluissa Turkin etuoikeutetusta kumppanuudesta (privileged partnership). Hän huomasi esimerkiksi äärioikeistoa edustavien jäsenten rakentaneen ”eurooppalaisen identiteetin”, jättäen Turkin identiteetin ulkopuolelle. Kyseiset äärioikeiston edustajat puolustivat näin etuoikeutettua kumppanuutta täysjäsenyyttä vastaan.84 Samankaltaisia tutkimuksia on tehnyt myös muun muassa Münevver Cebeci (2012) ja Senem Aydın-Düzgit (2012, 2013)85. Kun AKP:n politiikka alkoi kehittyä yhä enemmän epädemokraattiseen suuntaan, alkoivat tutkijat keskittyä Euroopassa käytyä keskustelua enemmän Turkin sisäiseen keskusteluun ja siihen muutokseen, joka tapahtui Turkin eliitin keskuudessa.86 Samankaltaiset identiteettiin ja jaettuihin arvoihin liittyvät tulokset on saanut Helene Sjursen (2002) tutkimuksessaan, jossa hän tarkasteli sitä, miksi Keski- ja Itä-Euroopan maat pääsivät liittymään unioniin ennen Turkkia. Hän luokitteli laajentumista kannattavat väitteet kolmeen eri kategoriaan: syyt hyödyllisyydestä, syyt liittyen oikeuksiin ja syyt liittyen arvoihin. Sjursen näin ollen esitti, että Keski- ja Itä-Euroopan laajentuminen perustui kaikkiin kolmeen, mutta Turkin kohdalla jäsenyys jäi riippumaan kolmannesta; jaettujen arvojen puutteesta. Jaettujen arvojen puute liittyi jaettuun identiteettiin ja ”sukulaisuuteen” perustuvaan velvollisuuteen, jotka Turkin kohdalla eivät täyttyneet.87 Vastaavia teorioita arvojen ja identiteetin merkityksestä on esitetty useita. Esimerkiksi Rumelili (2004) on pyrkinyt ymmärtämään EU:n naapurimaiden ja jäsenehdokkaiden erilaista kohtelua ja on esittänyt, että eurooppalainen identiteetti perustuu erotteluun suhteessa ”toiseen”, mutta siitä huolimatta ottaa erilaisia muotoja ja muodostaa näin ollen erilaisia identiteettejä. Turkin kohdalla tämä tarkoitti sekä inklusiivista että eksklusiivista, liminaalista suhtautumista toiseuteen.88 Identiteetti ja jaetut arvot ovat siis tärkeitä erityisesti tietyille edustajille. Huomionarvoista on, että niiden merkitystä ei voi vähätellä myöskään Turkin osalta. Kuten tässä tutkielmassa tullaan esittämään, on myös Turkki huomannut unionin puolen luottamuksen puutteen. Eurooppalaiseen 84 Aydın-Düzgit, S., & Rumelili, B. (2021), 74–75. 85 Cebeci, M. (2012). European foreign policy research reconsidered: constructing an ‘Ideal Power Europe’ through theory?. Millennium, 40(3), 563–583.; Aydin-Düzgit, S. (2012). Constructions of European identity: Debates and discourses on Turkey and the EU. Basingstoke–New York: Palgrave Macmillan.; Aydın-Düzgit, S. (2013). European security and the accession of Turkey: Identity and foreign policy in the European Commission. Cooperation and Conflict, 48(4), 522–541. 86 Aydın-Düzgit, S., & Rumelili, B. (2021), 75–76. 87 Sjursen, H. (2002). Why expand? The question of legitimacy and justification in the EU’s enlargement policy. Journal of Common Market Studies, 40(3), 491–513. 88 Aydın-Düzgit, S., & Rumelili, B. (2021), 71–73. 27 eksklusiiviseen identiteettiin liittyen myös Turkin eliitti on tuonut usein esiin Eurooppaa ravisuttaneen oikeistopopulismin aallon ja sen, kuinka islamofobia on suurin uhka unionille. Erdoğan huomioi Euroopan populistisen liikehdinnän vuonna 2017: ” Sellaiset sosiaaliset sairaudet kuin syrjintä, kulttuurinen rasismi, muukalaisviha ja islamofobia ovat valitettavasti yleistyneet kaikkialla mantereella. – – Tällaiset suuntaukset ja politiikat, jotka ovat nousussa Euroopassa, myrkyttävät myös Turkin ja EU:n suhteita.”89 Konstruktivististen lähestymistapojen lisäksi Euroopan integraatiota ja sen myötä unionin laajentumispyrkimyksiä on tutkittu jo pitkään liberalismin ja uusliberalismin sekä erinäisten institutionaalisten selitysmallien kautta. Lähestymistavat mahdollistavat niin sanotusti irtautumisen korkean tason muuttumattomista tai liikkumattomista valtiollisista politiikoista mahdollistaen analyysin valtiollisten käyttäytymismallien ulkopuolella. Ennen kaikkea liberaali intergovermentalismi on tarjonnut selitysmalleja EU:n ja Turkin välisille sopimuksille, kuin myös sille, miten liittymisneuvottelut päädyttiin aloittamaan Turkin kanssa vuonna 2005. Yleisemmin uusliberaali institutionalismi tarjoaa välineitä ymmärtää alueellista integraatiota ja sitä, miten ja miksi riippuvuussuhteita muodostetaan. Vaikka EU:n integraatiota selitetään usein institutionalismin kautta, on kuitenkin selvää, että itsemääräämisoikeus on edelleen EU-jäsenvaltioiden ajattelun kulmakivi.90 Liberaali intergovermentalismi kiinnittää erityistä huomiota keskinäiseen riippuvuuteen ja globalisaation voimaan. Sitä on kritisoitu taloudellisten kysymysten asettamisesta poliittisten kysymysten edelle. Usein Euroopan integraatiota toisen maailmansodan jälkeen on selitetty nimenomaisesti taloudellisen integraation avulla, olihan EU alun perin talousyhteisö. EU:n ja Turkin suhteen kehitys ja muutokset on selitetty keskinäisten rationaalisten valintojen tai valintalaskelmien perusteella. Suhde on muuttunut kahden eri muuttujan perusteella: (1) yhteistyöhön tai ei- yhteistyöhön liittyvät kustannukset kansallisille toimijoille ja (2) valtiolliset preferenssit Eurooppa- neuvostossa ja Euroopan neuvostossa.91 Kyseisen näkemyksen mukaan Helsingin Eurooppa- neuvosto vuonna 1999 myönsi Turkille jäsenehdokasmaan statuksen, koska EU pyrki takaamaan vakauden lähinaapurustossaan samalla, kun Kosovon sota järisytti Balkanin stabiliteettia ja jäsenmaat pyrkivät maksimoimaan oman etunsa. Erdoğan on sen sijaan painottanut EU:n johtajien ja Eurooppa- 89Erdoğan, R. T. (9.5.2017). 90 Tsarouhas, D. (2021). Neoliberalism, liberal intergovernmentalism and EU–Turkey relations. Teoksessa Reiners, W. & Turhan, E. (toim.) (2021). EU-Turkey Relations: Theories, Institutions, and Policies (s. 39–61). Cham: Springer International Publishing., 39–43. 91 Ibid., 44–45. 28 neuvoston roolia, ei niinkään EU:n instituutioiden, kuten komission tai parlamentin. Liberaalia intergovermentalismia on lähinnä siis käytetty selittäjänä erinäisten EU:n ja Turkin välisten sopimusten kohdalla, kuten Ankara-sopimuksen vuonna 1963 tai tulliliiton vuonna 1995. Se ei ole kuitenkaan onnistunut selittämään liittymisneuvotteluiden kariutumista, joskin se tarjoaa selitysmallin tiiviin yhteistyön välttämättömyydelle.92 Historiallinen institutionalismi keskittyy instituutioihin sekin, mutta lyhyiden prosessien sijaan pitkiin pysähtyneisyyden ja muutoksen jaksoihin. Gülay Icozin ja Natalie Martinin (2021) mukaan historiallinen institutionalismi tarjoaa Turkin EU:n jäsenyysprosessiin vastauksia, joita pelkät poikkileikkaukset tilanteesta eivät anna. He esittävät, että Turkin polkuriippuvainen EU- jäsenyysprosessi on kestänyt turvallisuussyistä. Historiallisen institutionalismin heikkouksena on nähty lähinnä yleistysten tekeminen pitkistä prosesseista, ja sitä on kritisoitu yksityiskohtien huomiotta jättämisestä, mikä vaikuttaa väistämättä ymmärrykseen EU:n ja Turkin suhteesta.93 Myös eurooppalaistuminen (europeanization) on yhtä lailla ollut suhteiden teoreettisessa ja käsitteellisessä keskiössä sitten 1990-luvun.94 Johan Olsen (2002) on tutkinut eurooppalaistumista kiteyttäen sen koskemaan institutionaalisten muutosten vaikutusta poliittisiin organisaatioihin sekä ihmisten merkitysrakenteiden muutoksiin ja ajattelumalleihin.95 Käytännössä Turkin eurooppalaistuminen on tarkoittanut pyrkimystä muokata maata kohti EU:n instituutioita, politiikkoja ja normeja. Fokus tutkimuksessa on vaihdellut EU:n muutosvoimasta ja bottom-up-lähestymistavasta laajentumisvetoiseen eurooppalaistumiseen. Kööpenhaminan kriteerit ja ehdollisuus ovat tulleet vahvasti osaksi tutkimusta, mikä on vaikuttanut Turkin sisäpoliittisiin uudistuksiin keskittymiseen.96 EU:n ja Turkin suhdetta on tutkittu myös retorisen ansan tai ”vangitsemismekanismin” kautta. Tällä viitataan normirakenteiden ja arvojen omaksumisprosessiin, jossa strategiset toimijat pakotetaan toimimaan tiettyjen sitoumusten mukaisesti. Laajentumispyrkimysten yhteydessä tämä tarkoittaa jäsenvaltioiden sitoutumista normeihin ja arvoihin, joita EU jäsenmailtaan odottaa. Turkin tapauksessa se selittää ensin liittymisneuvotteluiden aloittamisen ja sittemmin pysäyttämisen, kun 92 Tsarouhas, D. (2021), 46–52. 93 Icoz, G., & Martin, N. (2021). Historical institutionalism and EU–Turkey relations: Path dependence and critical junctures in the accession process. Teoksessa Reiners, W. & Turhan, E. (toim.) (2021). EU-Turkey Relations: Theories, Institutions, and Policies (s. 83–106). Cham: Springer International Publishing. 94 Alpan, B. (2021). Europeanization and EU–Turkey relations: Three domains, four periods. Teoksessa Reiners, W. & Turhan, E. (toim.) (2021). EU-Turkey relations: Theories, institutions, and policies (s. 107–137). Cham: Springer International Publishing, 107, 109. 95 Olsen, J. P. (2002). The many faces of Europeanization. Journal of Common Market Studies, 40(5), 926. 96 Alpan, B. (2021), 108–110. 29 maa ei noudattanut velvollisuuksiaan jäsenehdokkaana.97 Muun muassa konservatiivit ja kristilliset olivat Turkin jäsenyysstatuksen myöntämistä vastaan, kuten myös esimerkiksi Kreikka ja Kyproksen tasavalta, Kyproksen kysymyksen vuoksi. Vuoden 1963 Ankara-sopimuksen mukaisesti Turkki oli kuitenkin eurooppalainen maa. Jäsenehdokasaseman myöntämättä jättäminen alkoi näyttäytyä yhä vaikeammalta, kun muille samankaltaisessa tilanteessa oleville maille status oli jo myönnetty. Lisäksi mitä enemmän Turkki noudatti EU:n normistoa ja teki onnistuneesti uudistuksia komission arvioinnin mukaisesti, liittymisneuvotteluiden aloittamisen estämiselle ei ollut enää ”tekosyitä”. EU:n kriteereihin vastaaminen tarkoitti ehdollisuuden noudattamista myös EU:n puolesta, kuten se oli tehnyt Itä- ja Keski-Euroopan maiden kanssa. Niin kauan kuin Turkki noudatti EU:n vaatimuksia, myös sen jäsenyyden vastustajien tuli hyväksyä sen ehdokasasema. Retorinen ansa toimi kuitenkin myös toisinpäin. Kun Turkki ei enää noudattanut velvollisuuksiaan, antoi se vastustajille mahdollisuuden hidastaa liittymisprosessia. Teoria on kuitenkin ollut selitysvoimaisin ajanjaksolla 1999–2005, Helsingin Eurooppa-neuvostosta liittymisneuvotteluiden aloittamiseen. Myöhemmin molemmat osapuolet ovat menettäneet uskottavuuttaan lupaustensa pitämisessä ja molempien omat strategiset intressit ovat nousseet etualalle. Joka tapauksessa retorinen vangitsemismekanismi kykenee kuitenkin yhä selittämään sen, miksi Turkilla on edelleen muodollinen asema neuvottelupöydässä.98 EU:n ja Turkin suhteeseen perehtyneen Tanja Börzelin (2012) mukaan eurooppalaistaminen jäsenyyden kautta toimii niin sanotusti laillisen pakottamisen kautta. Myös hänen näkemyksensä on, että Turkkiin ja muihin nykyisiin ehdokasmaihin on sovellettu yhä enemmän liittymisehtoja kuin edeltäjiinsä Keski- ja Itä-Euroopassa. EU:n kannustimet toimivat muutosvoimana sinä aikana, kun AKP etsi uusia ratkaisuja ongelmiin, joita aiemmat hallitukset eivät olleet kyenneet ratkaisemaan. Börzelin arviossa Turkin sisäistä muutosta ohjaa kuitenkin yhä vähemmän EU:n ehdollisuus, vaan sen aseman on ottanut Turkin hallitsevan eliitin poliittinen agenda.99 2.2.2 ”Teeskentelyn politiikkaa” Turkin voi sanoa olleen erityisesti 2010-luvulla ENP-maiden ja virallisten jäsenehdokkaiden välimaastoa. Sille ei todellisuudessa ole luotettu ehdokasjäsenen roolia, vaan sen asema on ollut 97 Schimmelfennig, F. (2021). Rhetorical entrapment in EU–Turkey relations. Teoksessa Reiners, W. & Turhan, E. (toim.) (2021). EU-Turkey Relations: Theories, Institutions, and Policies (s. 139–156). Cham: Springer International Publishing, 139–140. 98 Schimmelfennig, F. (2021), 148–149, 151–154. 99 Börzel, T. A., & Soyaltin, D. (2012). Europeanization in Turkey: stretching a concept to its limits? KFG Working Paper Series, Nro. 36, helmikuu 2012. Research College: The Transformative Power of Europe. Freie Universität Berlin, 7–8, 16. 30 lähempänä ENP-kumppanimaiden asemaa. Kuten aiemmin esitetty, EU ei muun muassa koskaan antanut Turkille sitä sitoumusta jäsenyydestä, minkä se oli antanut Keski- ja Itä-Euroopan maille suuren laajentumisen alla, ja Turkki tunnisti luottamuksen puutteen. Alaranta (2016) onkin kutsunut Turkin EU-prosessia teeskentelyn politiikaksi (politics of pretending)100. Erdoğanin pitäessään puhetta pääministerinä vuonna 2012 AKP:n kongressille, hän ei maininnut vuoden 2023 visiossaan EU:ta.101 Kun Turkin EU:sta vastaava ministeri piti puheensa, hän totesi Turkin todennäköisesti koskaan tulevan unionin jäseneksi tiettyjen jäsenmaiden ennakkoluulojen vuoksi.102 Onkin totta, että EU:n näkemykset Turkista ovat kauttaaltaan erilaisia jäsenmaiden kesken. Turkki ei ole koskaan ollut muiden ehdokasmaiden veroinen, vaan sen ehdokasasemaa on aina varjostanut EU-maiden sisäiset näkemyserot.103 Keskeinen osa Euroopan integraatiota on eriyttämisen politiikka, jolla tarkoitetaan tietyille maille myönnettyjä poikkeuksia.104 Se voidaan määritellä yleiseksi integraatiostrategian muodoksi, joka yrittää sovittaa yhteen EU:n heterogeenisyyden.”105 Useat tutkijat ovat tuoneet esiin ajatuksen EU:n monista erilaisista jäsenyyksistä, jolloin Turkki voisi liittyä unioniin joustavamman järjestelyn avulla. Turkki on ollut anomalia EU:n laajentumisprosessissa, liittymisneuvotteluiden ollen pitkät ja hauraat. EU:n laajentumisesta vastaava komissaari Johannes Hahn esitti vuonna 2017 toiveen, että EU:n jäsenvaltiot ja Turkki olisivat valmiita löytämään ”uuden muodon Turkin suhteelle”, mikä voisi helpottaa suhteita ja vahvistaa yhteistyötä. ENP:n kohdalla kyse on eriyttämisen periaatteesta ja ulkoisen eriyttämisen integraatiosta; järjestely, jossa maan täysjäsenyys EU:ssa ei näytä todennäköiseltä, mutta toimijoiden välillä on vahva kysymyskohtainen riippuvuus aloilla, joilla politisoitumista on vähemmän, kuten talouteen liittyvillä aloilla.106 Euroopan unionin eri instituutioilla on eri roolit EU:n ja Turkin suhteessa. Euroopan komissio on keskeinen toimija suhteen ylläpidossa ja seurannassa, valvoen Turkin poliittista ja taloudellista 100 Alaranta, T. (2016) Turkey stalemate: Detecting the root causes of the dysfunctional relationship. Ulkopoliittinen instituutti, FIIA Briefing Paper, syyskuu 2016/ 201, 4. Huom. joskus viitattu myös “teeskentelyn diplomatiaksi”. 101 Tocci, N. (2014). Turkey and the European Union: A journey into the unknown. Turkey Project Policy Paper No. 5. Center on the United States and Europe at Brookings, 4. 102 Ibid., 4. 103 Tocci, N. (2007). Unpacking European Discourses: Conditionality, Impact and Prejudice in EU Turkey Relations. Conditionality, Impact and Prejudice in EU-Turkey Relations, toim. Nathalie Tocci, Instituto Affari Internazionali, heinäkuu 2007, 7–32. 104 Pirozzi, N., & Bonomi, M. (2022). Governing Differentiation and Integration in the European Union: Patterns, Effectiveness and Legitimacy. The International Spectator, 57(1), 1-2. 105 Stubb, A. C. G. (1996). A categorization of differentiated integration. Journal of Common Market Studies, 34(2), 283. 106 Turhan, E. (2017). Thinking out of the accession box: The potential and limitations of internal and external differentiated integration between Turkey and the EU. CIFE Policy Paper, nro. 58, heinäkuu 2017. 31 tilannetta sekä hallinnoiden EU:n Turkille suunnattua rahoitusta.107 Eurooppa-neuvosto on komission ohella muotoutunut yhtä lailla keskeiseksi tekijäksi EU:n ja Turkin suhteissa, mikä pohjaa Eurooppa- neuvoston rooliin EU-päätöksenteossa ja poliittisen johtajan asemaansa EU:n sisällä.108 Kolmannes keskeinen toimija on Euroopan parlamentti, jolla on puolestaan valtuus äänestää päätöslauselmista ja kehotuksista muun muassa liittymisneuvotteluihin liittyen. Parlamentin ja Turkin suhde politisoitui ja jännitteet kasvoivat vuosien 2016 ja 2019 välillä, jolloin parlamentti äänesti toistamiseen kehotuksista liittyen liittymisneuvotteluiden jäädyttämiseen ja keskeyttämiseen.109 3. Teoreettinen viitekehys Tässä luvussa käyn läpi tutkielman teoreettisen viitekehyksen. Ensin esittelen strategisen narratiivin käsitteen ja sen, miten strategisia narratiiveja tutkitaan kansainvälisissä suhteissa. Tämän jälkeen esittelen tutkielmassa käytettävän strategisten narratiivien hyväksymisviitekehyksen, jonka avulla myös tutkielman menetelmä on muodostettu. Menetelmään palataan luvussa 4.2. 3.1 Strategiset narratiivit Strategiset narratiivit ja niiden tutkimus perustuu konstruktivismin ontologiaan. Ne ovat hyödyllinen keino tarkastella nopeasti muuttuvaa kommunikaation ja vallan suhdetta nykymaailmassa, minkä lisäksi niiden tarkastelu auttaa ymmärtämään, miten valtiot ja poliittiset toimijat pyrkivät lisäämään vaikutusvaltaansa.110 Strateginen narratiivi voidaan määritellä seuraavasti: ne ovat poliittisten toimijoiden keinoja rakentaa yhteinen merkitys kansainvälisen politiikan menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Niillä pyritään muokkaamaan kotimaisten ja kansainvälisten toimijoiden käyttäytymistä,111 ja niiden käyttöä voidaan kutsua pehmeäksi vallankäytöksi.112 107 Bürgin, A. (2021). The European Commission’s role in EU–Turkey relations. Teoksessa Reiners, W. & Turhan, E. (toim.) (2021). EU-Turkey Relations: Theories, Institutions, and Policies (s. 219–240). Cham: Springer International Publishing, 219. 108 Turhan, E., & Wessels, W. (2021). The European Council as a Key Driver of EU–Turkey Relations: Central Functions, Internal Dynamics, and Evolving Preferences. Teoksessa Reiners, W. & Turhan, E. (toim.) (2021). EU- Turkey Relations: Theories, Institutions, and Policies (s. 185-217). Cham: Springer International Publishing., 185. 109 Kaeding, M., & Schenuit, F. (2021). The European Parliament’s perspective on EU–Turkey relations. Teoksessa Reiners, W. & Turhan, E. (toim.) (2021). EU-Turkey Relations: Theories, Institutions, and Policies (s. 241- 264). Cham: Springer International Publishing., 241-242. 110 Miskimmon, A., ym. (2017), 13. 111 Chaban, N., Miskimmon, A., & O’loughlin, B. (2019). Understanding EU crisis diplomacy in the European neighbourhood: strategic narratives and perceptions of the EU in Ukraine, Israel and Palestine. European security, 28(3), 236. 112 Miskimmon, A. ym. (2017), 1–2. 32 Narratiivien strategisella käytöllä on huomattavia valtavaikutuksia. Niiden käytöllä voidaan ymmärtää kansainvälisten suhteiden laajoja teemoja ja sitä, miten vuorovaikutus ja valta suhteutuvat toisiinsa. Poliittiset toimijat pyrkivät luomaan strategisten narratiivien avulla jaettua ymmärrystä maailmasta ja politiikoista tai politiikkatoimista, toivoen omien narratiivien voittoa. Omien narratiivien voitto vahvistaisi toimijan legitimiteettiä ja valtaa. Narratiiveja ja niiden vaikutusta politiikassa on tutkittu 1990-luvulta lähtien, ja yhteiskuntatieteissä tapahtuikin 1900-luvun lopulla ”narratiivinen käännös”113. Narratiivit nähdään nykyään tärkeinä poliittisten toimijoiden identiteetin rakentamisessa sekä siinä, miten he ymmärtävät roolinsa kansainvälisten suhteiden maailmassa.114 Strateginen narratiivi -käsite juontaa juurensa Lawrence Freedmanin (2006) tutkimukseen narratiiveista strategisessa käytössä aseellisen konfliktin yhteydessä.115 2010-luvulla strategisen narratiivin tutkimukseen ja teoriakehyksen kehittämiseen ovat antaneet osansa erityisesti Alister Miskimmon, Laura Roselle ja Ben O’Loughlin strategisia narratiiveja käsittelevissä teoksissaan vuosilta 2014 ja 2017116. Miskimmonin, O’Loughlin ja Rosellen mukaan strategisten narratiivien syntyprosessi jaetaan kolmeen eri vaiheeseen; muodostaminen (formation), projektoiminen (projection) ja vastaanotto (reception) Tässä tutkielmassa keskitytään erityisesti ensimmäiseen sekä viimeiseen, eli muodostamiseen ja vastaanottamiseen. Narratiivi itsessään koostuu viidestä eri komponentista: toimija(t) (agency), toimintapaikka (scene), toimi (act), toimijuus (agency) ja tavoite (purpose). Näiden lisäksi tulee tunnistaa narratiivin ajallinen komponentti, eli miten menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat toisiinsa sidottuja.117 Myös nämä seikat otetaan huomioon tutkielman analyysivaiheessa. Strategiset narratiivit rakentuvat viestinnän ja erinäisten kommunikaatioprosessien kautta. Niitä voidaan tutkia esimerkiksi tarkastelemalla puheita, strategiadokumentteja, julkilausumia tai uutisia.118 Itse narratiivit voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: aihe-, identiteetti- ja järjestelmänarratiiveihin. Aihenarratiivit pyrkivät muokkaamaan poliittista kenttää, jolla keskustelua käydään, järjestelmänarratiivit puolestaan koskevat kansainvälisen järjestelmän rakenteen luonnetta 113 “Narrative turn”. Ks. esim. Goodson, I. F., & Gill, S. R. (2011). The narrative turn in social research. Counterpoints, 386, 17-33. 114 Miskimmon. A. ym. (2017), 1–5. 115 Ibid., 2. 116 Miskimmon, A., O’Loughlin, B., & Roselle, L. (2013). Strategic Narratives: Communication Power and the New World Order. Routledge.; Miskimmon, A. ym. (2017). 117 Miskimmon, A. ym. (2017), 6–9. 118 Miskimmon, A. ym. (2013), 2–5, 23.; Miskimmon, A. ym. (2017), 1. 33 ja identiteettinarratiivit kertovat kansainvälisessä järjestelmässä toimivien toimijoiden identiteeteistä, jotka ovat jatkuvasti kiistanalaisina.119 Tässä tutkielmassa Turkin strateginen narratiivi tunnistetaan nimenomaisesti tunnistamalla ensin Turkin narratiivit eri narratiiviryhmien (kategorioiden) avulla. Luvun 5 taulukossa 3120 on esitetty koodikirja, jonka avulla eri Turkin strateginen narratiivi tunnistetaan. Miskimmon, O’Loughlin ja Roselle selittävät strategisia narratiiveja neljän eri kansainvälisten suhteiden tutkimukseen liittyvän käsitteen kautta, joiden avulla voi ymmärtää strategisia narratiiveja ja niiden käyttöä strategisesti: toimijat, järjestys, kilpailu ja infrastruktuuri. Esittelen seuraavaksi lyhyesti nämä neljä käsitettä, sillä jokainen niistä on varsin tärkeä tämän tutkielman kannalta. Toimijat ymmärtävät itsensä ja muut toimijat narratiivien kautta. Ajatus identiteetistä on narratiiveja tarkastellessa tärkeä, minkä lisäksi se on oleellinen käsite myös konstruktivistisessa- ja kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa. Konstruktivistinen lähestymistapa kehittyi, kun realistiset ja idealistiset lähestymistavat eivät kyenneet selittämään 1900-luvun lopun muutoksia maailmanpolitiikassa. Kysymyksiin vastatessa fokus siirtyi identiteettiin, jolla selitettiin muutoksia käyttäytymisessä ja vallassa sekä yksilö- että valtiollisella tasolla, kuten ulkopolitiikassa. Valtiot eivät rakenna identiteettiään ainoastaan yhden narratiivin varaan, vaan identiteetti muodostuu eri käsityksistä historiasta ja nykyisyydestä – myyteistä ja uskomuksista, nykyisiin poliittisiin yhteisöihin kuulumisesta. Identiteetti ei ole synnynnäinen ominaisuus, vaan sosiaalinen konstruktio. Narratiivit kertovat, ketä ja millaisia toimijat ovat ominaisuuksiltaan, mitä toimia he tekevät ja mikä motivoi heitä. Miskimmonin, O’Loughlin ja Rosellen keskeinen väite on, että toimijat voivat vaikuttaa strategisilla narratiiveillaan muiden käyttäytymisen muokkaamiseen. Usein tarkastelun kohteena ovat olleet esimerkiksi valtiot ja suurvallat.121 2010-luvulla tutkimusta on laajennettu myös ylikansalliselle tasolle, kuten Miskimmonin, O’Loughlin ja Rosellen vuoden 2017 teoksessa Euroopan unioniin. Kyseinen näkökulma on kuitenkin edelleen vähemmän tutkittu. Valtiot voivat vaikuttaa narratiivien avulla kansainväliseen järjestykseen. Yksinkertainen jako kahdenlaisiin narratiiveihin voi olla esimerkiksi hyvä ja paha; demokraattinen ja autoritaarinen. Miskimmon, O’Loughlin ja Roselle esittävät, että kansainvälistä järjestelmää määrittää strategisten narratiivien kilpailu. Kansainvälisen järjestelmän toimijat pyrkivät määrittelemään järjestelmän 119 Miskimmon, A. ym. (2013), 7. 120 Taulukko 3. Koodiryhmät ja koodit, Erdoğanin puheet., s. 44. 121 Miskimmon, A. ym. (2013), 31–33. 34 strategisten narratiivien avulla, narratiivien antaessa järjestelmälle merkityksen. He selittävät strategisten narratiivien roolin kansainvälisessä järjestelmässä kolmella eri tasolla: narratiivit vaikuttavat järjestyksen hahmotteluun/syntyyn, niillä on rooli järjestyksen tuottamisessa/rakentumisessa ja ne ovat keskeisiä järjestyksen ylläpitämisessä. Ne syntyvät vuorovaikutuksessa kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Lisäksi kansalliset toimijat pyrkivät ylläpitämään valtiolle suosiollisia strategisia narratiiveja, mikä on tärkeä huomio tutkielmaan liittyen.122 Myös tässä tutkielmassa analyysi kohdistuu narratiivien kilpailuun kansainvälisellä kentällä. Narratiivien kilpailulla (contestation) tarkoitetaan toimijoiden pyrkimyksiä haastaa toisten heijastamia narratiiveja kansainvälisissä suhteissa. Miskimmon, O’Loughlin ja Roselle huomioivat, että minkään valtion narratiivi ei ole syntynyt tyhjiössä, vaan vuorovaikutuksessa muiden narratiivien kanssa. Kansainvälisissä suhteissa narratiiveja on useita ja ne voivat olla päällekkäisiä. Ne kilpailevat keskenään ja suuret narratiivit, kuten terrorismin vastainen sota tai ilmastokriisi, voivat saada merkityksen ylikansallisella tasolla. Toimijat toivovat heidän narratiivinsa omaksuttavan kansainvälisesti ja näin ollen myös muiden alkavan toimia narratiivin mukaisesti. Narratiivi on siis suunnattu niin kansalliselle kuin kansainväliselle yleisölle, liittolaisille ja vastustajille. Jotta narratiivi saadaan läpi yleisölle ollen vakuuttava, voi narratiivien uskottavuutta lisätä esimerkiksi vetoamalla tunteisiin ja varmistamalla johdonmukaisuus narratiivin ja toiminnan välillä. Mitä johdonmukaisemmin narratiivi on muodostettu, projisoitu ja toteutettu, sitä todennäköisemmin yleisö ei epäile narratiivia.123 Selittääkseen pidemmälle strategisten narratiivien roolia kansainvälisissä suhteissa, esittelevät Miskimmon, O’Loughlin ja Roselle neljännen konseptin eli infrastruktuurin merkityksen. Infrastruktuurilla he viittaavat mediainfrastruktuuriin eli siihen, miten narratiivi liikkuu, miten se vastaanotetaan ja tulkitaan. Toimijat pyrkivät muokkaamaan ja hallitsemaan mediaympäristöä ja keskustelua siellä. Tämä vaatii nykyisen mediaympäristön ymmärtämistä, median ollessa laaja- alaisempi ja moniulotteisempi kuin koskaan aiemmin.124 Tärkeää tämän tutkielman kannalta on O’Loughlin huomio siitä, että poliittiset johtavat eivät myöskään muodosta narratiivejaan tyhjiössä, vaan muun yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen, kuten median, ympäröiminä. Vaikka nykyinen 122 Miskimmon, A. ym. (2013), 60–62. 123 Ibid., 111, 101–102. 124 Miskimmon, A. ym. (2017), 148–149, 10–11. 35 mediaympäristö kuljettaa narratiiveja paikasta toiseen nopeammin kuin koskaan aikaisemmin,125 on tosiasiassa narratiivien identifioiminen ja niiden kausaalisten vaikutusten selvittäminen vaikeaa.126 Miskimmonin, O’Loughlin ja Rosellen mukaan narratiivit ovat vallankäytön työkalu perinteisessä käyttäytymiseen vaikuttavassa mielessä (behavioral power), minkä lisäksi ne voivat olla vallankäyttöä myös abstraktimmalla tasolla. Abstraktimmalla tasolla strategisia narratiiveja käytetään kansainväliseen järjestelmään ja kansainvälisen järjestelmän toimijoiden identiteetteihin vaikuttamiseksi (constitutive power). Näin ollen strategisia narratiiveja on mahdollista käyttää ja tutkia niin toimijoiden välisessä vuorovaikutuksessa kuin myös kansainvälisen järjestyksen rakentamisen ja ylläpitämisen myötä.127 Näitä kahta eri tasoa voidaan tarkastella suostuttelun spektrin (spectrum of persuasion) sisältämien lähestymistapojen kautta, riippuen tutkijan tavoitteista. Ensimmäinen ovat ohuet analyysit (thin analyses), joissa strategisia narratiiveja tutkitaan tarkastelemalla toimijoiden vuorovaikutusta ja narratiivien valtavaikutusta heidän käyttäytymiseensä kansainvälisessä järjestelmässä. Siinä tarkastellaan toimijoiden vuorovaikutusta tietyssä järjestelmässä, kun taas kirjon toisen pään paksut analyysit (thick analyses) kysyvät, miten kansainvälinen järjestelmä on rakentunut narratiivien avulla ja miten narratiivit vaikuttavat järjestelmään abstraktimmalla tasolla.128 Esittelen seuraavaksi spektrin neljä eri tasoa. Hyvin ohuessa (very thin) analyysissä strategisia narratiiveja tutkitaan rationalismin kautta, jolloin järjestys ja toimijoiden identiteetti otetaan annettuna, tietyn käyttäytymislogiikan puitteissa. Se analysoi vuorovaikutuksia tietyllä ajanjaksolla, tuottaen tietoa toimijoiden todennäköisestä käyttäytymisestä vastaavissa tilanteissa tulevaisuudessa. Tätä hyvin ohutta analyysia on Miskimmonin, O’Loughlin ja Rosellen mukaan hyödyllistä käyttää tutkiessa esimerkiksi neuvotteluja tietyn ajanjakson ajalta. Analyysissä kysytään, kenen strateginen narratiivi voittaa julkisen mielipiteen tuen. Se ottaa narratiivin itsensä lisäksi huomioon myös sen, kuka kertoo narratiivin. Hyvin ohut analyysi ei kuitenkaan anna paksumpien analyysien tavoin painoarvoa historiallisille yksityiskohdille ja mieltymyksille, sekä niiden muodostumiselle ja vaikutuksille. Ohuessa (thin) analyysissä tarkastellaan syvemmin kommunikatiivista toimintaa (communicative action). Huomiota 125 Ibid., 317, 10–12. 126 Ibid., 25. 127 Miskimmon, A. ym. (2013), 14–17. 128 Ibid., 14–15. 36 kiinnitetään julkiseen tilaan ja siihen, miten muun muassa strategisten narratiivien tyyli vaikuttaa keskusteluun, jossa tyyliltään heikommat narratiivit eivät saa tilaa. Kyseisen analyysin keskiössä on ”suostuttelun” vaikutukset, joskin lähtökohtana pidetään edelleen rationaaliset toimijat ja verrattain stabiilit identiteetit ja mieltymykset. Se eroaa hyvin ohuesta analyysista pitäen mielessä ajanjaksot ennen ja jälkeen tarkasteluajankohdan.129 Paksussa (thick) analyysissa toimijat nähdään refleksiivisinä, mukautuen toisten toimijoiden strategisiin narratiiveihin. Tarkastelussa ovat toimijoiden vallankäyttö muokkaamalla tai heikentämällä toisten toimijoiden identiteettiä ja ymmärrystä itsestään. Toimijoiden oletetaan olevan sopeutuvia ja kykeneviä reagoimaan toisen toimijan narratiiveihin, ja jos narratiivi haastetaan uskottavasti, toimijan oletetaan uudelleen harkitsevan identiteettiään ja ymmärrystään esimerkiksi historiasta. Hyvin paksussa (very thick) analyysissa puolestaan tarkastellaan poststrukturaalisen lähestymistavan avulla järjestelmätason narratiiveja ja sitä, kenen ehdoilla ja miten järjestelmänarratiivi on rakentunut. Poststrukturalismin teorian mukaisesti politiikka koostuu diskursseista, ja paksun analyysin mukaan diskurssi ja valta ovatkin näin ollen linkittyneitä toisiinsa130. Analyysissä oletetaan, että toimijoiden valta ja identiteetti perustuvat diskursseihin, jotka ovat syntyneet pitkällä aikavälillä ja muuttuvat hitaasti. Marginaaliset diskurssit voivat vastustaa tai haastaa vallitsevia diskursseja. Paksussa analyysissä kysytään, miten olemassa oleva järjestelmänarratiivi vaikuttaa toimijoiden toimintaan. Diskurssi hallitsee strategisia narratiiveja, joskin Miskimmon, O’Loughlin ja Roselle näkevät niiden muuttamisen myös mahdollisena, vaikkakin hitaana.131 Suostuttelun spektrin eri tasojen prosesseja tulee kuitenkin käsittää vuorovaikutuksessa, jos tavoitteena on ymmärtää kokonaisvaltaisesti strategisia narratiiveja, niiden toimintaa ja vaikutusta kansainvälisissä suhteissa. Tutkijan tulee siis ymmärtää, kuinka paksu analyysi asettaa kontekstin ohuelle vuorovaikutukselle ja kuinka ohut vuorovaikutus voi lopulta muuttaa paksua.132 Tässä tutkielmassa käytän hyväksi ymmärrystä kaikista neljästä eri tasosta, tarkoituksena identifioida aihe-, identiteetti- ja järjestelmänarratiiveja ja niiden muodostumisen ja vastaanottamisen prosessia esiteltyjen tasojen vuorovaikutuksessa. 129 Miskimmon, A. ym. (2013), 13–14, 106.; Miskimmon, A. ym. (2017), 27–32. 130 Ibid., 76, .; ibid., 36–37. 131 Ibid., 15–16, 106.; ibid., 33–37, 39. 132 Miskimmon, A. ym. (2013), 108. 37 3.2 Strategisten narratiivien hyväksymisviitekehys Hyödynnän tutkielmassa Carolijn Van Noortin ja Thomas Colleyn (2020) esittelemää strategisten narratiivien tutkimiseen käytettävää strategisten narratiivien hyväksymisviitekehystä133 (strategic narrative buy-in framework). Se istuu laajemmin kvalitatiivisen narratiivisen analyysin tutkimuksen joukkoon, tarjoten kehyksen selittämään strategisten narratiivien roolia politiikan muutoksessa. Sovellan kehystä tässä tutkielmassa koskemaan valtion ja instituution välistä suhdetta, sen sijaan että sitä käytettäisiin kahden valtion välisen suhteen tarkasteluun, kuten tutkijat itse tekevät. Viitekehyksen nimi on käännetty tutkielmaa varten englannista suomeksi vastaamaan jotakuinkin sen perimmäistä tarkoitusta, vaikkei käännös olekaan suoraan alkuperäistä vastaava. Viitekehys toimii kolmessa osassa; tunnistetaan strateginen narratiivi, katsotaan, miten siihen on vastattu, ja lopulta tunnistetaan elementit, joilla se on joko hyväksytty tai se on haastettu. Van Noortin ja Colleyn kehyksen mukaisesti narratiivi on onnistunut, jos narratiivin vastaanottajaosapuoli toistaa samaa narratiivia (ja hyväksyy politiikka-aloitteet) kiistämättä.134 Toisin sanoen strategisten narratiivien hyväksymisviitekehys tarjoaa mahdollisuuden testata seuraavaa väitettä: A hyväksyy todennäköisemmin B:n politiikkatoimet ja narratiivin, jos B on onnistunut strategisessa narratiivissa, joka yhdistää A:n materiaaliset hyödyt sekä ontologiset turvallisuusaspektit. Tässä tutkielmassa politiikka-aloitteita ja niiden omaksumista ei käsitellä konkreettisella tasolla, vaan kyse on ennemmin narratiivien taistelusta kansainvälisellä kentällä. Tutkielmaan liittyen voi siis olettaa, että EU hyväksyy Turkin politiikat Pohjois-Syyriaan liittyen, jos se heijastaa narratiivin, joka yhdistää kaksi elementtiä, materiaaliset hyödyt ja ontologiset turvallisuusaspektit, EU:n eduksi. Toisaalta jos Turkki ei ole onnistunut rakentamaan vakuuttavaa narratiivia, joka maksimoisi EU:n materiaaliset hyödyt ja minimoisi ontologiset turvallisuusongelmat, todennäköisyys strategisen narratiivin omaksumiseen on pienempi. Van Noort ja Colley myös nostavat esiin myös kolmannen vaihtoehdon, jonka mukaan voi olla myös mahdollista valita ”rajoitetumpi osallistuminen”. Keskeinen käsite teoreettiseen viitekehykseen ja tutkielman tuloksiin liittyen on ontologinen turvallisuus. Strategiset narratiivit ovat käytännössä väline tarkoituksenmukaisesti heikentää toisen 133 Huom. Kirjoittajan vapaa käännös. 134 Van Noort, C., & Colley, T. (2021), 39–63. 38 valtion tai toimijan ontologista turvallisuutta.135 EU:n huolenaiheet koskien ontologista turvallisuutta ovat olleet perinteisesti kehitys- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä. Catarina Kinnvall, Ian Manners ja Jennifer Mitzen (2018) esittävät tutkimuksessaan ontologisen turvallisuuden käsitteen, jota tarvitaan ymmärtämään eurooppalaisten nykyajan pelkoja ja ahdistuksen aiheita. Heidän mukaansa se tarjoaa lähestymistavan turvallisuuden tutkimiseen EU:ssa ja EU:n rooliin turvallisuuden takaajana Euroopassa sekä globaalisti. Ontologisen turvallisuuden käsitteen historia on pitkä, alkaen Erik Eriksonin 1950-luvulla esittämästä psykoanalyyttisestä käsitteestä sosiologiseen ja siitä poliittiseen käsitteeseen. Poliittisena käsitteenä sillä viitataan siihen, miten valtiot ovat kiinnostuneita ylläpitämään johdonmukaista käsitystä itsestään lisätäkseen ontologista turvallisuuttaan suhteessa muihin.136 Ontologinen turvallisuus kansainvälisten suhteiden tutkimuksessa perustuu oletukseen, että valtio tai muu toimija pyrkii maksimoimaan stabiliteettinsa ilman sellaisia muutoksia yhteiskunnassa, jotka johtaisivat huoleen tai jopa ahdistukseen. Christopher Browning ja Pertti Joenniemi (2017) ovat laajentaneet käsitettä koskemaan vakaan identiteettiperustan lisäksi myös muutokseen, eli siihen, miten ontologinen turvallisuus ei koske vain vakauden tarvetta itsessä ja identiteetissä, vaan myös sopeutumiskykyä, avoimuutta ja kykyä selvitä muutoksista.137 Toinen keskeinen käsite teoreettisen viitekehyksen ymmärtämiseksi on materiaalinen hyöty, käytännössä tarkoittaen useimmiten taloudellisia hyötyjä, joita esimerkiksi valtio/muu toimija pyrkii tavoittelemaan kehittämällä kansainvälisiä suhteitaan.138 Toisaalta esimerkiksi pakolaisvirtoihin liittyen Euroopan unionin pelot ovat saattaneet koskea materiaalisten hyötyjen menettämistä, kuten pelkoa taloudellisen hyvinvoinnin tai yleisen turvallisuuden heikentymisestä.139 Molemmat elementit, sekä ontologinen turvallisuus ja materiaaliset hyödyt, ovat keskeisessä asemassa tutkielman tuloksia analysoidessa ja niihin palataan vielä tarkemmin luvussa 5.3. On tärkeää pitää mielessä, että tarkoitus ei ole tässäkään tutkielmassa pyrkiä esittämään kausaalista vaikutusta strategisten narratiivien ja EU:n politiikkatoimien välillä, sellaisen olevan miltei 135 Tyushka, A. (2022). Weaponizing narrative: Russia contesting EUrope’s liberal identity, power and hegemony. Journal of Contemporary European Studies, 30(1), 115-135. 136 Kinnvall, C., Manners, I., & Mitzen, J. (2018). Introduction to 2018 special issue of European Security: “ontological (in) security in the European Union”. European security, 27(3), 256–266. 137 Browning, C. S., & Joenniemi, P. (2017). Ontological security, self-articulation and the securitization of identity. Cooperation and conflict, 52(1), 31–32. 138 Korkut, U., & Civelekoglu, I. (2013). Becoming a regional power while pursuing material gains: The case of Turkish interest in Africa. International Journal, 68(1), 188. 139 Van Houtum, H., & Pijpers, R. (2007). The European Union as a gated community: the two‐faced border and immigration regime of the EU. Antipode, 39(2), 291. 39 mahdotonta todistaa. Tarkoituksena on ennen kaikkea tunnistaa narratiivit ja tulkita niiden mahdollisia vaikutuksia, päällekkäisyyksiä tai vastakkaisuuksia suhteessa EU:n kantoihin. 4. Aineisto ja menetelmä Tässä luvussa esittelen tutkielman aineiston ja menetelmän. Aineisto koostuu kahdesta eri osasta, Turkin presidentin puheista sekä EU-asiakirjoista. Menetelmässä puolestaan hyödynnetään yllä esitellyn teoreettisen viitekehyksen analyysivaiheita osana tulkinnallista sisällönanalyysia. 4.1 Aineisto Tutkielman ensimmäiseksi osaksi aineistoa valitsin Turkin presidentti Erdoğanin virallisia englanniksi käännettyjä puheita. Rajaus englanninkieliseen aineistoon sopii tutkielman tarkoitukseen, sillä niiden voidaan olettaa olevan suunnattuja myös kansainväliselle yleisölle. Aikarajaus tutkielmassa on 1.1.2016–31.12.2019, ensimmäisestä Turkin interventiosta Pohjois-Syyriaan, eli operaatio Eufratin kilvestä, vuoden 2019 suureen operaatioon Rauhan lähteeseen. Rajaus on asetettu alkuvuoteen 2016, jotta analyysi sisältää aineistoa ajalta ennen ensimmäistä interventiota, ja loppuvuoteen 2019, jotta myös operaatio Rauhan lähteen jälkimainingeissa pidetyt puheet tulevat analysoiduiksi. Aineisto on kerätty englanninkielisiltä Turkin presidentin omilta verkkosivuilta. Erdoğanin puheet toimivat sopivana aineistona Turkin strategista narratiivia tunnistaessa, sillä Erdoğan on ollut väistämättä keskeisin henkilö Turkin ulkopolitiikan määrittelyssä AKP:n valtakaudella. Vaikka hän toimi EU-jäsenyyden puolesta suhteiden niin kutsuttuina kultaisina vuosina, ajoi hänen politiikkansa lopulta suhteen lähes hajoamispisteeseen140. Viimeistään vuoden 2018 presidentiaaliseen järjestelmään siirtymisen jälkeen Erdoğan on hallinnut koko Turkin poliittista kenttää, minkä vuoksi puheiden rajaaminen yksinomaa Erdoğanin puheisiin nähtiin asiallisena. Analyysiin olisi voitu valita myös esimerkiksi Turkin ulkoministerin puheet, jotka vastaavat nekin AKP:n ulkopoliittista linjaa, mutta tutkielman luonteen ja rajoitusten vuoksi ne jätettiin aineiston ulkopuolelle. Presidentin virallisten sivujen heikon hakutoiminnon vuoksi etsin erikseen hakusanoilla puheet, joissa esiintyi yksi tai useampi hakusanoista. Valitsin lopulta hakusanat sen mukaan, mitä kontekstia pyrin tekstistä etsimään. Tämän vuoksi esimerkiksi ”Euroopan unioni” ja ”Eurooppa” jätettiin haun 140 Bedir, N. S. ym. (2022), 112. 40 ulkopuolelle. Hakusanoina toimivat Syria*141, kurd*, EU–Turkey, Turkey–EU, republic, terror* ja refugee*. PKK, PYD ja YPG ovat myös jätetty hakusanoista pois aineiston lopullisessa haussa, sillä oli nopeasti havaittavissa, että kyseiset järjestöt löytyivät hakusanan terroris* kanssa samoista puheista. Suuren aineistomäärän vuoksi asetin rajauksen kyseisiin hakusanoihin, vaikka hakusanoja olisi voinut olla useampiakin. Aiempien rajausten lisäksi rajasin hauista pois myös esimerkiksi Kyproksen kysymystä käsittelevät puheet, joita löytyi erityisesti hakusanalla UN*. Seuraavassa taulukossa 2 esitetään haun tulokset ja valittujen puheiden määrän presidentin verkkosivuilta. HAKUSANA (engl.) OSUMIA ANALYYSIIN VALITTU142 Syria* 72 12 Kurd* 4 0 EU–Turkey 0 0 Turkey–EU 9 0 Republic 51 4 Terror* 70 6 Refugee* 19 4 UN*143 269 3 UNGA*144 - 4 Yht. 494 33 Taulukko 2. Presidentti Erdoğanin puheet: osumien määrä hakusanoilla etsiessä ja analyysiin valikoitu aineisto.145 Aineistoon on sisällytetty myös YK:n yleiskokouksessa (UNGA) pidetyt Erdoğanin puheet, sillä puheiden luonteen ja merkittävyyden vuoksi uskoin niiden heijastavan tarkasteltavia teemoja. Puheet eivät olleet kokonaisuudessaan presidentin omilla sivuilla, joten ne ovat haettu YK:n yleiskokouksen verkkosivujen arkistosta. Toisena osana aineistoa toimivat EU-asiakirjat liittyen Syyriaan. Aineisto käydään läpi toisella analyysikierroksella luoden pohja toiseen tutkimuskysymykseen vastaamiselle. Kyseinen osa aineistoa koostuu 26 eri EU:n asiakirjasta/julkilausumasta liittyen Syyriaan ja sen tilanteeseen 141 **-toimintoa ei ole presidentin sivuilla käytössä, mutta saman toiminnon saa katkaisemalla sanan keskeltä. 142 Valituista on poistettu päällekkäisyydet taulukosta. Eli jos hakusanalla Syria* oli puheita, joissa esiintyi myös terror*, on kyseinen puhe taulukoitu vain yhdelle riville. Taulukointi osumista ilman päällekkäisyyksien korjaamista on tekijän hallussa. 143 Osumista valittu ne puheet, joista löytyi Yhdistyneet kansakunnat (UN) mainittuna. 144 Puheet haettu Dag Hammarskjöldin kirjastosta 10.1.2024. https://ask.un.org/faq/93819 145 Presidency of Republic of Turkey. Speeches & Statements. Ajanjakso 1.1.2016–31.12.2019. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/receptayyiperdogan/speeches/. 41 aikavälillä 1.1.2016-31.12.2019. Asiakirjoja oli saatavilla huomattavasti enemmän, mutta valitsin tutkielmaan ne asiakirjat, jotka läpi käymällä osoittautuivat keskeisimmiksi. Valitsin analyysiin Euroopan unionin neuvoston päätelmät ajankohdilta 23.5.2016, 17.10.2016, 3.4.2017, 26.2.2018 16.4.2018 ja 14.10.2019. Eurooppa-neuvoston, eli EU:n huippukokouksen, päätelmistä valittiin analyysiin 15.12.2016 päätelmät sekä 18.10.2019 päätelmät Turkista ja Pohjois-Syyriasta. Euroopan komissiolta valikoitui yksi asiakirja: EU:n Syyria-strategian osatekijät, 14.3.2017. Euroopan parlamentin päätöslauselmista valittiin 6.10.2016 päätöslauselma Syyriasta, 24.11.2016 päätöslauselma koskien tilannetta Syyriassa, 18.5.2017 EU:n Syyria-strategia, 15.3.2018 päätöslauselma tilanteesta Syyriassa, 13.3.2019 päätöslauselma komission 2018 Turkki-raportista ja 24.10.2019 päätöslauselma koskien Turkin sotilaallista operaatiota koillis-Syyriassa ja sen seurauksia. Lisäksi analyysissä on mukana Euroopan parlamentin tutkimuspalvelulta (EPRS) kolme taustoitusta (briefing) liittyen Syyriaan, vuosilta 2016, 2017 ja 2019. Euroopan ulkosuhdehallinnon sähköisessä arkistossa saatavilla olevia EU:n korkean edustajan/komission varapuheenjohtajan (HR/VP) julkilausumia ja erinäisiä lehdistötiedotteita Syyriaan liittyen on lisäksi kahdeksan (2016: 3 kpl, 2017: 1 kpl, 2018: 3 kpl ja 2019: 1 kpl). Etsin viimeiseksi mainitun aineiston hakusanalla syria*, käyden läpi hakuosumat manuaalisesti ja valiten analyysiin julkilausumat tai lehdistötiedotteet, jotka käsittelivät Syyriaa tai tilannetta Syyriassa. Kaikki tutkielmassa analysoitu aineisto, sekä Erdoğanin puheet, että EU-asiakirjat, ovat englanninkielisiä, eikä esimerkiksi EU-asiakirjoista käytetty suomenkielisiä asiakirjoja. Näin ollen kaikki lainaukset aineistosta ovat omia käännöksiä, eikä tätä mainita erikseen lainausten yhteydessä. 4.2 Menetelmä Valitulla metodologialla on suuri merkitys, kun tutkitaan strategisia narratiiveja. Miskimmon, O’Loughlin ja Roselle huomauttavat oikean menetelmän auttavan ymmärtämään, miten narratiivit muodostuvat, miten niitä projisoidaan, vastaanotetaan ja toistetaan. Nämä ymmärtämällä on vasta mahdollista rakentaa kuva narratiivien vaikuttavuudesta.146 Tässä tutkielmassa teen analyysin soveltamalla Van Noortin ja Colleyn käyttämää kolmea askelta147 osana metodia: (1) identifioidaan Turkin strateginen narratiivi virallisista puheista (sisällyttäen historiallinen konteksti), (2) tunnistetaan EU:n Syyria-asiakirjoista EU:n kannat Syyriasta ja Turkin toimista Syyriassa, ja (3) rakennetaan kokonaiskuva siitä, mistä osista Turkin strategista narratiivia EU pitää kiinni, mitä se vastustaa ja millä perusteilla. 146 Miskimmon, A. ym. (2017), 23. 147 Van Noort C., Colley T. (2021), 48.: Strategisen narratiivin hyväksymisviitekehyksen tunnistamiseen käytetyt kolme vaihetta. 42 Sovellan näitä vaiheita hyödyntämällä laadullista sisällönanalyysia. Laadullisen sisällönanalyysin avulla voi tutkia ja identifioida strategisia narratiiveja, joita valtiot muodostavat. Koska on miltei mahdotonta identifioida koko valtion diskursiivista tilaa148, on tässä tutkielmassa tarkoituksena tarkastella poliittiseen eliittiin kuuluvan keskeisen ulkopoliittisen toimijan, Erdoğanin, muodostamia narratiiveja suhteessa Pohjois-Syyriaan. Kuten mainittu, myös muiden toimijoiden, kuten maallistuneiden nationalistien ja islamististen konservatiivien esittämien ulkopoliittisten narratiivien välillä olisi hedelmällistä, mutta tämän tutkielman puitteissa mahdotonta. Miskimmon, O’Loughlin ja Roselle näkevät tekstianalyysin sopivana menetelmänä tutkiessa strategisia narratiiveja.149 Vaikka analyysin aineistona toimivat erilaiset tekstidokumentit, ei tarkoituksena ole ensisijaisesti tarkastella näiden ilmaisullista muotoa itsessään. Siten varsinaiset tekstianalyysimenetelmät eivät ole tarpeen. Tässä tutkielmassa analyysi toteutetaan tulkinnallisena sisällönanalyysina, keskittyen asiakirjojen sisällön ja kontekstin tulkintaan ja niistä kumpuavien viestien vaikutusten analysointiin. Tulkinnallinen sisällönanalyysi ei useinkaan eroa ”tavallisesta” laadullisesta sisällönanalyysistä. Tulkinnallisessa sisällönanalyysissä pyritään tunnistamaan aineistosta sen sisällöllisiä elementtejä ja näiden elementtien merkityksiä, mikä mahdollistaa laajempien syy-seuraussuhteiden ymmärtämisen. Tulkinnallisessa sisällönanalyysissa kysytään ”mitä” ja ”miten” lisäksi myös ”miksi”, ”kenelle” ja ”minkälaisin vaikutuksin”. Tulkinnallinen sisällönanalyysi menee tulkinnassa pidemmälle kuin laadullinen sisällönanalyysi, jossa koodit ilmentävät jotakin ilmeistä tekstin sisällöstä. Tulkinnallinen sisällönanalyysi hyödyntää näiden elementtien ja merkitysten tunnistamisen lisäksi siis myös kontekstien ja piilevien sisältöjen huomioimisen.150 Viimeiseksi mainitun vuoksi menetelmä sopii erinomaisesti strategisten narratiivien tutkimiseen. Tulkinnallisen sisällönanalyysin ensimmäinen askel on aineiston huolellinen koodaus. Koodaus on suurilta osin kuvailevaa ja koodit voivat olla konnotatiivisia. Tämän vuoksi selitän ne luvussa 5 läpinäkyvyyden säilyttämiseksi, ja jotta lukija ymmärtää yhteyden koodien ja tulkintojen välillä. Vaikka sisällönanalyysissa koodit ovat usein induktiivisesti, eli aineistoon perustuen, muodostettuja, 148 Van Noort C., Colley T. (2021), 48. 149 Roselle, L., Miskimmon, A., & O’Loughlin, B. (2014). Strategic narrative: A new means to understand soft power. Media, war & conflict, 7(1), 78–79. 150 Drisko, J. W., Maschi T. (2015). Interpretive Content Analysis. Oxford University Press, 58–60. 43 voivat ne olla myös deduktiivisesti muodostettuja, tai molempia, eli abduktiivisesti muodostettuja. Tässä tutkielmassa sovellan abduktiivista sisällönanalyysia, joka on välimuoto aineistolähtöisen ja teorialähtöisen sisällönanalyysin välillä. Teen aineiston koodauksen käyttämällä ATLAS.ti- ohjelmaa. Tutkija itse on tulkinnallisessa sisällönanalyysissä analyysin muodostumisen keskeinen väline, joten reflektointi ja oman tutkijaposition ymmärtäminen on ensisijaisen tärkeää.151 Lisäksi haasteena on, että tulkinnallinen sisällönanalyysi jättää menetelmänä ulkopuolelle joitain mahdollisesti relevantteja huomioita, joita tarkemmalla, ei-tulkitsevalla koodauksella, olisi mahdollisesti huomattu. Kuten kaikissa laadullisen tutkimuksen menetelmissä, myös tätä menetelmää käyttämällä on mahdotonta saavuttaa täyttä objektiivisuutta. Huomiot pidetään mielessä läpi analyysin. 5. Analyysi Tässä luvussa vastaan ensimmäiseen tutkimuskysymykseen: mitkä ovat Turkin esittämät strategiset narratiivit liittyen Pohjois-Syyriaan? Lisäksi luon luvussa pohjan toiseen tutkimuskysymykseen vastaamiselle. Ensin esitän alaluvussa 5.1 tulokset siitä, mitä/millaisia strategisia narratiiveja on tunnistettavissa erityisesti Pohjois-Syyriaan liittyen (Van Noortin ja Colleyn askel 1), ja luvussa 5.2 esittelen Euroopan unionin kannat ja omat narratiivit liittyen Turkkiin ja Pohjois-Syyriaan (Van Noortin ja Colleyn askel 2). Alaluvun 5.3 pohdinnassa pyöräytän tulokset Van Noortin ja Colleyn kolmannen vaiheen mukaisesti asetelmaan, jossa vastaan toiseen tutkimuskysymykseen: miten Turkin strateginen narratiivi on vastaanotettu EU:ssa? Onko EU heijastanut Turkin strategisia narratiiveja kannoissaan Turkkiin ja Pohjois-Syyrian liittyen? Alla oleva taulukko esittelee analyysin ensimmäisessä osassa käytetyt, abduktiivisesti valikoidut koodit, joiden avulla olen tunnistanut Turkin strategisen narratiivin Erdoğanin puheista. Osa koodeista on päällekkäisiä, sillä eri narratiiviryhmät ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Siten niitä on mahdotonta ja jopa turhaa erotella täysin.152 151 Ibid., 73–78. 152 Narratiiviryhmien vuorovaikutussuhteeseen palataan tutkielmassa luvussa 5.1. Ks. myös kuvio 1. Aihe-, identiteetti- ja järjestelmänarratiivien vuorovaikutussuhde., s. 46. 44 KOODIRYHMÄ JA SELITYS KOODIT Aihenarratiivit Poliittiseen keskusteluun vaikuttavat narratiivit • islamofobia • terrorismi • pakolaiset • kurdit • uhat Turkille • uhat EU:lle tai lännelle • turvallisuus • yhteistyö • EU-jäsenyys Identiteettinarratiivit Kansainvälisen järjestelmän toimijoiden identiteettiin liittyvät narratiivit • Turkin historia • Turkki osana Eurooppaa • Demokratia, eurooppalaisiksi mielletyt arvot (oikeusvaltio, ihmisoikeudet) • kurdit • Turkki monikulttuurisena, suvaitsevaisena valtana • nationalismi/kansan yhtenäisyys • Turkki suurvaltatoimijana, laajennettu Turkki, aluejohtajuus Järjestelmänarratiivit Narratiivit kansainvälisen järjestelmän rakenteesta • Turkki–EU vastakkainasettelu • lännen kaksinaismoralismi tai tuplastandardit • demokraattinen Turkki – autoritäärinen Syyria / esim. terroristinen kurdien hallitsema Pohjois-Syyria ja muut • Ottomaanien valtakunta ja Turkin oikeus alueisiin, Turkki historiallisen sivilisaation perillisenä/seuraajana • Turkki alueellisena suurvaltana • kritiikki erit. YK:n status quoa kohtaan (“the world is bigger than five”) Taulukko 3. Koodiryhmät ja koodit, Erdoğanin puheet. Miskimmon, Roselle ja O’Loughlin siis tarkastelevat strategisia narratiiveja toimijoiden, järjestyksen, kilpailun ja informaatioinfrastruktuurin kautta jakaen ne kolmeen eri kategoriaan: aihe-, järjestelmä- ja identiteettinarratiiveihin. Heidän näkemyksensä mukaisesti näiden kolmen koherenssi johtaa todennäköisemmin strategisen narratiivin onnistumiseen ja näin ollen muiden toimijoiden omaksumiseen kansainvälisen politiikan kentällä.153 Koska tarkastelen tässä tutkielmassa kaikkia kolmea, aineisto koodattiin yllä olevan taulukon mukaisesti aihe-, järjestelmä- ja identiteettinarratiiveihin tarkkojen koodien perusteella. Tutkielman koodikirja on rakennettu tavalla, 153 Miskimmon A., ym. (2017), 5. 45 joka mahdollistaa tulosten vertailukelpoisuuden (Turkin narratiivit / EU:n vastaus tai omat narratiivit), mutta mahdollistaen myös joustavuutta erojen tulkinnassa.154 Valikoin koodit abduktiivisesti. Ensin muodostin raa’an rungon koodeista perustuen aiempaan tutkimukseen,155 minkä jälkeen täydensin koodikirjaa aineistolähtöisesti aineiston ensimmäisellä läpikäyntikerralla ATLAS.ti-ohjelmassa. Esimerkiksi identiteettinarratiivin koodit liittyen Turkin identiteettiin, perustuen sen historialliseen asemaan sivilisaation seuraajana, sekä järjestelmänarratiivin koodi ”alueellinen suurvalta” perustuvat Alarannan (2022) tutkimukseen, jossa hän esittää Turkin ulkopoliittisten narratiivien sisältävän käsitteitä, jotka viittaavat Turkin alueelliseen rooliin156. Sen sijaan esimerkiksi koodit kuten ”islamofobia”, ”terrorismi”, ”pakolaiset”, ”kurdit” ja ”turvallisuus” ovat aineistolähtöisesti täydennettyjä. 5.1 Turkin aihe-, identiteetti- ja järjestelmänarratiivit: Pohjois-Syyria Tässä alaluvussa esittelen aineistosta tunnistetun Turkin strategisen narratiivin liittyen Pohjois- Syyriaan. Aihe-, identiteetti- ja järjestelmänarratiivit ovat tunnistettu presidentti Erdoğanin puheista, jotka on valikoitu luvussa 4. esitetyin menetelmin. Syyria-hakusanalla etsiessä osumia puheista tuli 72 kappaletta. Näistä puheista valitsin analyysiin manuaalisesti ne, joissa mainittiin Syyrian lisäksi terrorismi (terroris*), PKK, PYD, YPG, kurdit (kurd*) Eurooppa (Europe) tai länsi (west*). Rajasin pois puheet tai julkilausumat, jotka liittyvät suoraan muihin valtioihin, valtiovierailuihin tai kahdenvälisiin poliittisten johtajien puheluihin, sillä tarkoituksena on tunnistaa Turkin strateginen narratiivi erityisesti puheista, jotka liittyvät Syyriaan tai joissa Erdoğan puhuu Syyrian sodasta. Käytännössä puheista valikoitui näillä kriteereillä joukko puheita usein samoilta merkkipäiviltä eri vuosina, mikä teki tarkastelun hedelmälliseksi. Tässä alaluvussa vastaan siis ensimmäiseen tutkimuskysymykseen: Mitkä ovat Turkin esittämät strategiset narratiivit liittyen Pohjois-Syyriaan? On tärkeää pitää mielessä, että aihe- ja identiteettinarratiivit rakentuvat paljolti käsi kädessä ja aihenarratiivit rakentavat pitkällä aikavälillä 154 Näin tehty myös esim. Hauge, H. L., Özbey, E. E., Eralp, A., & Wessels, W. (2019). Narratives of a Contested Relationship: Unravelling the Debates in the EU and Turkey. FEUTURE Online Paper Nro. 28, 5. 155 Ks. luku 2.1.2. 156 Alaranta mainitsee Turkin ulkopoliittisissa narratiiveissa esiintyviksi alueellista suurvallan roolia merkitseviksi käsitteiksi esim. ”keskusvaltio” (central state) ja ”johtava toimija” (leading actor). Tämän tutkielman koodausvaiheessa etsittiin vastaavia viittauksia Turkin alueelliseen rooliin. Ks. Alaranta, T. (2022), 103. 46 identiteettinarratiiveja. Lisäksi aihe- ja identiteettinarratiivit rakentavat järjestelmänarratiiveja, jolloin kolme eri tasoa ovatkin jatkuvassa vuorovaikutuksessa vaikuttaen toisiinsa.157 Näin ollen myös tässä tutkielmassa narratiivit esiintyvät osittain päällekkäisiä. Turkin strategiset narratiivit ovat luokiteltu aihe-, identiteetti- ja järjestelmänarratiiveihin perustuen koodaukseen. Vuorovaikutusta on kuvattu alla olevan kuvion 1 avulla. Kuvio 1. Aihe-, identiteetti- ja järjestelmänarratiivien vuorovaikutussuhde Aihenarratiivit Erdoğanin aihenarratiivit liittyen Pohjois-Syyriaan kiteytyivät erityisesti kolmeen eri osa-alueeseen: terrorismiin, kurdikysymykseen ja pakolaisiin. Erdoğanin aihenarratiivissa terrorismi ja kurdit ovat käytännössä sama asia. Aihenarratiiveillaan Erdoğan lähinnä määritti ja oikeutti Turkin politiikkatoimia ja osallistumistaan Syyrian sotaan. Aihenarratiiveilla pyrittiin nostamaan esiin sekä kansalliselle että kansainväliselle yleisölle syitä sille, minkä vuoksi muun muassa Turkin sotilaalliset interventiot Pohjois-Syyriassa olivat tarpeellisia Turkin oman turvallisuuden kannalta. Muun muassa Daesh sekä PKK/PYD/YPG nousivat puheissa esiin toistamiseen Syyriaan liittyen, sekä FETÖ kotimaassa ja globaalisti sen pitkille ulottuvien yhteyksien vuoksi. Turkin sotilaalliset interventiot vuosina 2016, 2018 ja 2019 olivat keskeisimmät aloitteet, joissa Turkki pyrki ”puhdistamaan alueet terroristeista” ja luomaan ”turvavyöhykkeen” syyrialaisille. Viisi päivää vuoden 2016 operaatio Eufratin kilven alkamisen jälkeen Erdoğan sanoi puheessaan kansallisena Voitonpäivänä: ”operaatiomme jatkuu, kunnes terroristijärjestöt, kuten Daesh, PKK ja sen syyrialainen sisarjärjestö YPG, ei enää ole uhka 157 Miskimmon, A. ym. (2013), 108. Ainenarratiivit Identiteettinarratiivit Järjestelmänarratiivit 47 kansalaisillemme.”158 Aihenarratiivissaan Turkki oli omaksunut terrorismia vastaan taistelevan valtion aseman, joka kamppaili alueen vakauden puolesta rajojensa sisä- ja ulkopuolella: ”Turkki on jatkossakin oikeuden, rauhan, oikeuksien ja vapauksien vankkumaton puolustaja rajojensa sisällä ja ulkopuolella. – – Seisomme jatkossakin kaikkien sorrettujen ja loukkaantuneiden rinnalla Palestiinasta Syyriaan ja Aasiasta Afrikkaan.”159 Erdoğanin esittämä turvallisuusulottuvuuteen pohjautuva strateginen narratiivi kytkeytyi siis Pohjois- Syyriassa pitkälti Daeshin, YPG:n ja siihen liitännäisenä nähdyn PKK:n uhkaan. Narratiivissa Turkilla oli velvollisuus hävittää Daesh ja kurdijohtoiset järjestöt160 (PKK, PYD, YPG) alueelta, sillä ne uhkasivat Turkin ja koko alueen turvallisuutta. Turkin sotilaalliset operaatiot alueella olivat presidentti Erdoğanin mukaan aluetta vakauttava elementti161. Turkin nähtiin ylläpitävän järjestystä alueella, tehden siitä välttämättömän suurtoimijan Lähi-idässä. Erdoğan ei enää vuosina 2016–2019 viitannut suoraan al-Assadin syrjäyttämiseen, vaan kyse oli terrorismia, Daeshia, PKK:ta ja YPG- joukkoja vastaan taistelemisesta. Merkityksellistä oli Erdoğanin puheet terrorismia vastaan taistelemisesta erottamatta Islamilaista valtiota ja kurdijärjestöjä: ”maamme tuella Syyrian Jarabulusissa alkanut ja al-Babin suuntaan edennyt operaatio auttoi paljastamaan Daeshin ja sen takana olevat voimat. Rajamme puhdistetaan siten kaikista terroristijärjestöistä, mukaan lukien PYD, YPG ja Daesh.”162 Laajalti vallitseva uskomus asiaan perehtyneiden piirissä on, että Turkki on nähnyt alusta alkaen kurdivyöhykkeen ongelmallisempana kuin Deashin.163 Syyriasta puhuttaessa Erdoğan muistutti alinomaa, kuinka Turkki on puhdistanut Syyrian terroristeista, viitaten Daeshin lisäksi PKK/PYD/YPG järjestöihin. Lisäksi, kuten aiemmin on tuotu esiin, oli tutkijoiden mukaan jo vuonna 158 Erdoğan, R. T. (29.8.2016). August 30 Victory Day. Presidency of the Republic of Türkiye. Huom. kaikki lainaukset tutkielman aineistosta ovat kirjoittajan omia käännöksiä. 159 Erdoğan, R. T. (9.12.2017). President Erdoğan’s Message on Human Rights Day. Presidency of the Republic of Türkiye. 160 Kurdijärjestöillä tai kurdijohtoisilla järjestöillä viitataan laveasti tässä tutkielmassa PYD/YPG/SDF- ryhmittymiin alan asiantuntijoiden harjoittaman käytännön mukaisesti. Järjestöt koostuvat suurelta osin kurdeista, joskin ainakin PYD- ja SDF-joukkoihin kuuluu myös arabeja ja armenialaisia. PKK:sta puhutaan näistä järjestöistä erillisinä, sillä se on luokiteltu EU:n toimesta terroristijärjestöksi. Lisätietoa ks. esim. Alaranta, T. (2019). 161 Erdoğan, R. T. (31.8.2017). President Erdoğan’s Message on Eid al-Adha. Presidency of the Republic of Türkiye. 162 Erdoğan, R. T. (31.12.2016). New Year Message by President Erdoğan. Presidency of the Republic of Türkiye.; myös ks. esim. Erdoğan, R. T. (29.8.2016).; Erdoğan, R. T. (11.9.2016).; Erdoğan, R. T. (9.12.2017).; Erdoğan, R. T. (28.10.2016). 163 Esim. Alaranta, T. (2019) Turkey’s invasion of Syria was predictable. A violent prelude to making a major deal to end the Syrian war. Ulkopoliittinen instituutti, FIIA Comment, lokakuu 2019/12. Viitattu 19.12.2023. 48 2016 Turkin ensimmäisen sotilaallisen intervention kohteena YPG, ei niinkään Daesh.164 Vuoden 2018 YK:n yleiskokouksen puheessaan Erdoğan sanoi: Puhdistamalla Jarablusin ja Al-Rain alueet Islamilaisen valtion läsnäolosta Irakissa, sekä Shamin ja Afrinin alueelta Kurdistanin työväenpuolueen [PKK:n], PKK:hon kytkeytyvän PYD:n ja Kansan suojeluyksiköiden [YPG] – terroristijärjestöjen – läsnäolosta, olemme onnistuneet muuttamaan yli 4000 neliökilometrin alueen turvalliseksi ja rauhalliseksi paikaksi miljoonille syyrialaisille.165 PYD oli Turkin näkemyksessä PKK:n orgaaninen jatke, jota muun muassa Yhdysvallat tukevat. Turkin hallinto oli myös toistuvasti syyttänyt PKK/PYD/YPG-ryhmittymiä terrorismi-iskuista Turkin maaperällä, vaikka jokin toinen organisaatio on ottanut vastuun ja kurdit ovat kieltäneet osallisuutensa.166 Niin kutsutut kurdijärjestöt tai suurilta osin kurdeista koostuneet aseelliset ryhmittymät eivät kuitenkaan olleet ainoa Erdoğanin uhkakuvanarratiiviin sisällytetty uhka. FETÖn väitetty heinäkuun 15. vallankaappausyritys vuonna 2016 johti Turkin perustuslailliseen uudistukseen (2018) kansanäänestyksen (2017) myötä. Se puolestaan johti EU:n lisääntyneeseen huoleen Turkin suunnasta, joka oli jo pidemmän aikaan lipunut pois demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion periaatteista. Vaikka Euroopan parlamentissa äänestettiin vuonna 2016 päätöslauselmasta, joka vaati Turkin jäsenyysneuvotteluiden keskeyttämistä kyseisistä periaatteista lipumisen vuoksi, ei äänestys ollut minkäänlaisiin toimiin sitova167. Vuoden 2017 uudenvuodenpuheessaan Erdoğan kertoi maan jättävän taakseen järjestelmän, joka ei ollut kyennyt estämään muun muassa vallankaappauksia, niiden yrityksiä ja yleistä epävakautta.168 FETÖn vastaisen narratiivin muodostamisen voi nähdä mahdollistaneen uudistukset, joilla Turkki pystyi yhä edelleen irtautumaan kemalistisesta ideologiasta ja järjestelmästä. Erdoğanin huoli FETÖstä oli liitännäinen läheisesti myös niihin muihin terrorismiuhkiin, joita hän uskoi Turkin kohtaavan. Erdoğanin mukaan esimerkiksi vallankaappausyrityksen jälkeen muun muassa PKK tehosti toimintaansa Turkin ja Syyrian raja- 164 Alaranta, T. (2022), 142. 165 Erdoğan R. T. (25.9.2018). Address by Mr. Recep Tayyip Erdoğan, President of the Republic of Turkey. Puhe YK:n yleiskokouksessa. General Assembly 73rd session: 6th plenary meeting, Tuesday 25 September 2018, New York. Official Records, A/74/PV.6., 21. 166 Deewanee, A. (2022). The Democratic Union Party (PYD) and People's Protection Units (YPG) in Turkish Official Discourse. World Affairs, 185(1), 59–90, 60–66. 167Euroopan parlamentti (24.11.2016). Freeze EU accession talks with Turkey until it halts repression, urge MEPs. Lehdistötiedote. Saatavilla: https://www.europarl.europa.eu/news/en/press-room/20161117IPR51549/freeze-eu- accession-talks-with-turkey-until-it-halts-repression-urge-meps. Viitattu 9.11.2023. 168 Erdoğan, R. T. (31.12.2017). New Year Message. Presidency of the Republic of Türkiye. 49 alueilla,169 nähden terrorismin niin sisäisenä kuin ulkoisenakin uhkana. Käytännössä vallankaappausyrityksen jälkeiset ”terrorismin vastaiset” uudet säännöt ja lait ovat olleet eräs keskeinen syy EU:n ja Turkin välirikolle 2010-luvulla. Puhuessaan terrorismista Erdoğan nimesi uhkana Turkin sisäiset sekä naapurimaiden ryhmittymät. Kyseisen narratiivin mukaan ryhmittymät ovat Turkin kansalaisten turvallisuutta uhkaavia. Erdoğan puhui toistuvasti kansan yhtenäisyydestä, jonka myötä nämä uhat voidaan ratkoa.170 Esimerkiksi FETÖn kohdalla kyse oli ”Turkin 79 miljoonan kansalaisen tuesta, joka käänsi katastrofin uudeksi aluksi”.171 Puheista kävi myös ilmi, kuinka terrorismi, joka nähtiin uhkana Turkin turvallisuudelle, voidaan voittaa vain ”kansan yhtenäisyydellä” ja ”ystävien tuella”. Oleellista on, kuinka Erdoğanin kansan yhtenäisyys -näkemys sisälsi kaikki etniset ryhmät. Uudenvuoden puheessaan 2016 Erdoğan puhui vallankaappausyritykseen liittyneistä terroristeista: ”Valtion instituutioiden kattavan siivouksen lisäksi näitä syöpäsoluja on jo pyyhitty, ja pyyhitään edelleen pois kaikilta alueilta, kansalaisjärjestöistä yritysmaailmaan.”172 Samaisessa puheessa Erdoğan nimesi Turkin edellisvuosien taistelun ”uudeksi itsenäisyyssodaksi”. Viittaukset itsenäisyydestä eivät olleet harvinaisia, vaan toistuivat vuosien mittaan, kuten vuonna 2018: ”Operaatio Oliivipuun oksan lyhyessä ajassa saavutettu menestys on osoittanut kaikille, niin ystäville kuin vihollisillekin, kansakuntamme voiman sekä sen päättäväisyyden suojella itsenäisyyttään ja tulevaisuuttaan.”173 Narratiivissa Turkki oli hyökkäyksen kohde, minkä myötä se ryhtyi taisteluun hyökkääjiä (terroristeja) vastaan. Lisäksi terroristeihin liittyen Erdoğan huomautti vuonna 2016, että taistelu käydään käytännössä terroristiorganisaatioita vastaan, mutta kyseiset järjestöt ovat yksinomaan taistelun kasvot ja pelinappulat: ”taistelu käydään pohjimmiltaan järjestöjen takana olevia voimia vastaan”.174 Terrorismin lisäksi merkittävä uhkakuva Erdoğanin aihenarratiiveissa liittyi Syyriasta saapuneisiin pakolaisiin. Uhka esitettiin usein käänteisenä, jossa pakolaiset ovat ennen kaikkea uhka muulle maailmalle, jos Turkki avaisi rajansa. Kyseisen narratiivin avulla Erdoğan kuitenkin pyrki vakuuttamaan kansallisen ja kansainvälisen yleisön kahdesta asiasta: siitä, mitä Turkki on tehnyt pakolaisten vuoksi, ja toisaalta mitä muu maailma ei ole tehnyt. Narratiivi humanitaarisesta Turkista 169 Erdoğan, R. T. (11.9.2016). President Erdoğan’s Message on Eid al-Adha. Presidency of the Republic of Türkiye. 170 Erdoğan, R. T. (29.8.2016). August 30 Victory Day. Presidency of the Republic of Türkiye. 171 Erdoğan, R. T. (31.12.2016). 172 Ibid. 173 Erdoğan, R. T. (17.3.2018). March 18th Martyrs’ Day and 103rd Anniversary of Çanakkale Victory. Presidency of the Republic of Türkiye. 174 Erdoğan, R. T. (31.12.2016). 50 näyttäisikin olleen luotu nimenomaisesti muuta maailmaa varten, minkä lisäksi pakolaisnarratiivi on tuotettu muuta maailmaa pelotellakseen, samalla säilyttääkseen mielikuva Turkista ”muun maailman pelastajana”. Käytännössä Erdoğan oli onnistunut muotoilemaan narratiivin, jossa Turkki puolusti sorrettuja ja suoritti humanitaarisia velvollisuuksiaan – narratiivi, johon palaan tarkemmin seuraavassa osassa käsitellessä identiteettinarratiiveja. On kuitenkin laajalti tiedossa, että myöhemmin Erdoğan oli pyrkinyt palauttamaan pakolaisia Syyriaan, EU:n tuomiten toimet.175 Vuonna 2019 Erdoğan sanoi: ”[operaatio Rauhan kevään] tuloksena olemme raivanneet Daeshin ja PKK:n/YPG:n terroristit neljäntuhannen neliökilometrin alueelta ja mahdollistaneet 370 tuhannen syyrialaisen pakolaisen palaamisen kotiin. Operaation avulla raivasimme terroristit toiselta lähes 4 300 neliökilometrin alueelta Ras al-Aynin ja Tell Abyadin välillä.”176 Turkki kehotti vuoden 2016 puheissaan toistuvasti kansainvälistä yhteisöä, erityisesti Euroopan unionia, ratkaisemaan syyrialaisten pakolaisten kohtaamat ongelmat ja antamaan lisää tukea Turkille. Vuoden 2016 pakolaissopimus oli Erdoğanille voitto, muttei tarpeeksi suuri. Erdoğanin vaatima turvavyöhyke Syyrian ja Turkin rajalle on ollut yksi se keskeisistä vaatimuksista, muttei ole saanut hyväksyntää kansainväliseltä yhteisöltä eikä EU:lta. EU:n mukaan uhkana on, että alueiden alkuperäinen väestö, kuten kurdit, korvataan syyrialaisella väestöllä. Pakolaiskriisiin keskittyvällä aihenarratiivillaan Erdoğan pyrki kuitenkin pitämään huolen siitä, että Turkki sai länneltä kaiken mahdollisen tuen. Käytännössä Erdoğan pyrki Pohjois-Syyriaan liittyvien aihenarratiiviensa myötä siis herättelemään kansainvälistä yhteisöä Turkin roolista pakolaisten vastaanotossa, kuten myös saamaan muun muassa tuen operaatioilleen Pohjois-Syyriassa. Operaatiot Eufratin kilpi (2016), operaatio Oliivipuun oksa (2018) ja operaatio Rauhan lähde (2019) olivat narratiivissa oikeutettuja niin kutsutulla terrorismin vastaisella sodalla, jota AKP oli nimennyt taistelevansa. Erdoğanin näkemys pohjasi ajatukseen, että Turkin uusi aktiivinen ”humanitaarinen” ulkopolitiikka oli vastaus maan kokemaan turvallisuusuhkaan ja humanitaarisiin velvoitteisiin, joita sillä oli veljeskansaansa kohtaan. Myös Bagdonas (2014) on huomioinut, että Turkin Syyria-diskurssi oli rakentunut jo ennen tämän tutkielman tarkasteluvuosia ajatukselle, jossa Turkilla oli moraalinen vastuu syyrialaisia kohtaan, mutta minkä lisäksi sillä oli myös moraalinen ylivalta konfliktin muihin osapuoliin nähden177. 175 Euroopan parlamentti (2018). European Parliament resolution of 15 March 2018 on the situation in Syria. P8_TA(2018)0090, kohta 17. 176 Erdoğan, R. T. (31.12.2019). New Year Message by President Erdoğan. Presidency of the Republic of Türkiye. 177 Bagdonas, Ö. D. (2014), 140. 51 Erdoğanin mukaan AKP:n politiikka edisti demokratiaa, kunnioitti ihmisoikeuksia ja pyrkimällä kohti poliittisia ja sosiaalisia uudistuksia se näytti esimerkkiä naapurimailleen. Lisäksi olennainen osa narratiivia oli, kuinka Turkki edisti alueen vakautta osallistumalla diplomatiaan ja konfliktien ratkaisuun, Astana-prosessi esimerkkinä. Erdoğanin aihenarratiivit kiteytyivät ajanjaksolla läheisesti myös niihin elementteihin, joilla rakennetaan omaa ulkopoliittista identiteettiä. Esittelen seuraavaksi kyseiset identiteettinarratiivit. Identiteettinarratiivit Turkin identiteettinarratiivit Erdoğanin puheissa kytkeytyivät paljolti aihenarratiiveihin, joilla identiteettiä on omalta osaltaan rakennettu. Puheiden perusteella vuosina 2016–2019 hän rakensi Turkin identiteettinarratiivia ensi sijassa seuraavien periaatteiden pohjalle: Turkki on humanitaarinen toimija ulkopolitiikassa (ml. pakolaisten suhteen), jonka humanitaariset velvollisuudet Pohjois- Syyriassa perustuvat sen historialliseen perustaan ja asemaan, Turkki on vapaa demokratia, eurooppalaiset arvot (oikeusvaltio ja ihmisoikeudet) omaava ja suvaitsevainen/monikulttuurinen oikeusvaltio178. Lisäksi identiteettinarratiivin osaksi tunnistettiin Erdoğanin ajatus Turkista alueellisena suurvaltana, jonka ulkopolitiikka stabiloi aluetta, 179 mutta tähän osaan Turkin strategista narratiivia keskitytään seuraavassa osassa käsitellessä järjestelmänarratiiveja. Paljon puhuvasti Turkin identiteettinarratiivissa eniten ilmaantuneiden sanojen joukossa olivat humanitaarisuus, demokratia ja rauha180. Turkin ja AKP:n ulkopolitiikka esitettiin siis humanitaarisena, peruspilarina oikeudenmukaisuus. Syyria-interventioiden esitettiin tukevan tätä ulkopoliittista linjaa, jossa puolustettiin globaalia oikeudenmukaisuutta. Aihenarratiivin mukaisesti pakolaisten vastaanottoon liittyen on huomionarvoista, että Erdoğan oli onnistunut rakentamaan myös hyvin vahvasti kansainväliselle yleisölle suunnatun identiteettinarratiivin, jossa pakolaisten vastaanotto esitettiin velvoitteena, johon Turkki on onnistuneesti vastannut. Erdoğanin YK:n yleiskokouksen puheet olivat eksplisiittinen esimerkki kansainväliselle yleisölle suunnatuista puheista ja Erdoğanin kannanotosta pakolaiskriisiin ja omaan rooliinsa siinä. Vuoden 2016 71. yleiskokous avattiin siirtolais- ja pakolaiskysymyksillä, johon luonnollisesti myös Erdoğan otti kantaa puheessaan: 178 Todellisuudessa Turkki omaa illiberaalin taipumuksen yksilön vapauksiin: kemalismi, uusottomanismi, turkkilainen gaullismi. Ks. tutkielman luvussa 2.1.2 esitetyt Turkin ulkopolitiikan piirteet. 179 Uusottomanismi. Ks. tutkielman luvussa 2.1.2 esitetyt Turkin ulkopolitiikan piirteet. 180 Eniten ilmaantuneet sanat kussakin koodiryhmässä on esitetty tutkielman lopun liitteessä: Liite 2. Erdoğanin eniten käyttämät aihesanat Turkin strategisessa narratiivissa., s.108. 52 Me emme ole koskaan kysyneet, miksi he [pakolaiset] päätyivät Turkkiin. Ovemme ovat auki. – – Näiden ihmisten puolesta olemme kantaneet vastuumme ja tehneet sen, mitä meiltä on odotettu. Vaikka länsi ja muu maailma ei ehkä niin tee, me toivotamme heidät edelleen tervetulleiksi, koska olemme ihmisiä. – – Kansainvälinen yhteisö on valitettavasti välinpitämätön konfliktialueilla olevien ihmisten suhteen. – – Tässä prosessissa kansainvälinen yhteisö ei ole valitettavasti onnistunut noudattamaan humanitaarisia arvojaan ja kollektiivista omatuntoaan.181 Lainauksesta käy ilmi Erdoğanin tavoite vakuuttaa kansainvälinen yleisö Turkin hyväntahtoisten toimien osalta ja toisaalta lännen toimettomuus. Sen sijaan länsimaita syytettiin pakolaisiin kohdistuvasta diskriminaatiosta ja rasismista, nimeten Turkki lännen vastakohdaksi: ”Turkki – – vastaanottaa kaikki sorretut ja vääryyttä kokevat, riippumatta heidän etnisestä alkuperästään, uskonnosta, juurista tai kielestä.”182 Turkin korostettiin ollen ”maailman anteliain maa”, joka oli ottanut vastaan pakolaiset suvaitsevaisesti ja ilman minkäänlaista syrjintää.183 Länsi nimettiin kaksoismoralistiseksi, kääntäen selkänsä sorretuille humanitaarisen tragedian edessä. Erdoğan myös huomautti Turkin täyttäneen EU:n kanssa tehdyn pakolaissopimuksen (maaliskuu 2016) vaateet, mutta EU ei ollut pitänyt kiinni omasta osuudestaan, ”vedoten tekosyihin”.184 Samanlaiset narratiivit Turkin ja lännen humanitaarisista eroista nousivat esiin jokaisen tarkasteluvuoden aikana.185 Havainto sopii myös Cevikin ja Sevinin (2017) tuloksiin, joiden mukaan Turkki käyttää strategisessa viestinnässään lännen toimettomuutta korostamaan omia hyväntahtoisia toimiaan.186 Vahvana Erdoğanin identiteettinarratiivissa nousi myös esiin historia ja sen merkitys Turkille. Vuoden 2017 YK:n yleiskokouksen puheessaan Erdoğan sanoi: Kansainvälinen yhteisö valitettavasti hylkäsi Syyrian kansan, joka ryhtyi toimiin vaatien demokratiaa, vapautta, oikeutta ja valoisaa tulevaisuutta. Turkki ei voi jäädä välinpitämättömäksi näiden ihmisten tragedialle. Näemme heidät veljinämme ja sisarinamme heidän alkuperästään tai uskonnostaan riippumatta, ja joihin meitä yhdistää syvät historialliset siteet.187 181 Erdoğan R. T. (20.9.2016). Address by Mr. Recep Tayyip Erdoğan, President of the Republic of Turkey. Puhe YK:n yleiskokouksessa. General Assembly 71st session: 8th plenary meeting, Tuesday, 20 September 2016, New York. Official Records, A/71/PV.8., 44–48. 182 Erdoğan, R. T. (20.6.2016). The President’s Statement on World Refugee Day. Presidency of the Republic of Türkiye. 183 Erdoğan, R. T. (20.6.2019). World Refugee Day Message. Presidency of the Republic of Türkiye. ; Narratiiveissa toistuu näkemys Turkista “maailman anteliaimpana maana”, ks. esim. Erdoğan, R. T. (24.10.2017). 184 Erdoğan R. T. (20.9.2016). 185 Ks. esim. Erdoğan R. T. (19.9.2017). Address by Mr. Recep Tayyip Erdoğan, President of the Republic of Turkey. Puhe YK:n yleiskokouksessa. General Assembly 72nd session: 4th plenary meeting, Tuesday 19 September 2017, New York. Official Records, A/72/PV.4., 21–25.; Erdoğan R. T. (25.9.2018). 186 Cevik, S., & Sevin, E. (2017), 399–410. 187 Erdoğan R. T. (20.9.2016). 53 Myös Alaranta (2022) on huomioinut Erdoğanin näkevän historiallisen sivilisaation roolinsa toimineen oikeutuksena sen omien rajojen ulkopuolella toimimiseen. Turkin tukemat joukot eivät kyseisen narratiivin mukaan näe turkkilaisia ulkomaalaisina, vaan sen sivilisaation edustajina, jotka aikoinaan hallitsivat koko Lähi-itää ja Syyriaa. Vastaavasti Alaranta kuitenkin myös huomasi, että vaikka Erdoğanin ja AKP:n narratiivit liittyen Pohjois-Syyriaan loivat kuvaa Turkista miehittäjänä, jonka syyrialaiset jopa haluavat alueelleen, eivät syyrialaiset nähneet asiaa näin.188 Erdoğan esitti Turkin demokraattisena valtiona, joka kunnioitti toimillaan sen historiallista perintöä. Hän mainitsi puheissaan useasti Atatürkin, mutta viittaukset historiaan näyttävät silti tulleen kauempaa historiasta. Monikulttuurisuuden ihanteen voi nähdä kumpuavan ottomaaneista, joiden valtakunta sisälsi eri etnisyyksiä ja kansalaisuuksia. Tämän näkemyksen perusteella Turkin ulkopolitiikkaa ja suhdetta Syyriaan määrittääkin osittain keisarilliset, historiallissivilisaatiolliset oletukset, jotka AKP on omaksunut 2010-luvulla189. Turkki pyrki alun perin myös levittämään omaa demokratiaansa muihin alueiden maihin ja olla sunnannäyttäjä muille muslimimaille – rooli, jonka myös EU avoimesti myönsi Turkille 2000-luvun alussa. Erdoğanin identiteettinarratiivissa Turkki on myös suvaitsevainen valtio, joka ”puolustaa sorrettuja heidän alkuperästään, etnisyydestään tai uskonnostaan huolimatta”.190 Narratiivi alueellisesta suurvallasta on myös vahva ja sillä rakennetaan Turkista kuvaa järjestyksen luojana, kuten myös Alaranta on esittänyt191. Erdoğanin identiteettinarratiivi liittyen Pohjois-Syyriaan kiteytyi siis erityisesti kolmeen erilliseen narratiiviin, alussa esitettyjen kolmen eri periaatteen pohjalle: (1) Turkki on humanitaarinen toimija, jolla on humanitaarisia velvollisuuksia, (2) Turkki on historiallisen sivilisaation seuraaja ja toimii sen aseman mukaisesti myös rajojensa ulkopuolella, sekä (3) Turkki on eurooppalainen valtio, joka omaa niin sanotut eurooppalaiset arvot, kuten oikeusvaltion periaatteen ja kunnioittaa ihmisoikeuksia. Vaikka myös identiteettinarratiiviin liittyen analyysin koodausvaiheessa tunnistettiin vahvana Erdoğanin käsitys maasta alueellisena suurvaltana ja olisi voinut olla yksi identiteettinarratiivin osa, on se asemoitu tässä tutkielmassa osaksi järjestelmänarratiivia. Aiemmin mainittujen narratiivin osien lisäksi on selvää, että Erdoğanin identiteettinarratiivi perustuu nationalismille ja isänmaallisuudelle. Nationalismin vahvistuminen onkin ollut kokonaisvaltainen muutos AKP:n politiikassa sitten 2000- 188 Alaranta, T. (2022), 146–148. 189 Ibid., 57–58. 190 Erdoğan, R. T. (20.6.2018). World Refugee Day Message. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/94590/world-refugee-day-message. Viitattu 12.12.2023. 191 Alaranta, T. (2022), 103. 54 luvun alun. Viimeiseksi on perusteltua väittää, että Erdoğan asemoi Turkin globaaliksi vallaksi, jolla tulisi olla nykyistä suurempi kansainvälinen merkitys ja valta. Käsittelen seuraavaksi Erdoğanin järjestelmänarratiivit. Järjestelmänarratiivit Järjestelmänarratiivit esiintyivät Erdoğanin puheissa varsin eksplisiittisinä ja ne olivat rakennettu vankasti aihe- ja identiteettinarratiivien pohjalle: Turkki on alueellinen suurvalta, joka puolustaa demokratiaa ja demokraattisia arvoja muslimimaailmassa, sekä taistelee terrorismia vastaan, tuottaen alueelle vakautta/järjestystä. AKP:n ulkopolitiikka on ollut tältä osin hyvin nationalistista. Kolmas osa Erdoğanin järjestelmänarratiivia on vastakkainasettelu hyvät arvot omaavan Turkin ja ”kaksinaismoralistisen” lännen välillä. Lisäksi on perusteltua mainita, että Erdoğan näki Turkin vahvasti myös järjestelmätasolla sivilisaation perillisenä tai seuraajana, joka toimii historiaan perustuvien humanitaaristen velvoitteidensa mukaisesti, korostaen sen alueellista ja kansainvälistä asemaa osana kansainvälistä järjestelmää. ”Turkki sivilisaation seuraajana” -järjestelmänarratiivissa on tunnistettavissa Ahmet Davutoğlun kehittelemän arvopohjaisen ulkopolitiikan peruslinjat. Davutoğlun ajatuksessa eri kansat nähdään historiaan perustuen hierarkkisessa järjestyksessä ja Turkki ottomaanien perillisenä islamilaisen sivilisaation johtajana192. Kyseinen ulkopoliittinen perusta on ennen kaikkea rakentanut kuvaa Turkista alueellisena suurvaltana pyrkien vaikuttamaan kansainvälisen yhteisön kuvaan Turkin roolista nykyisessä maailmassa ja kansainvälisessä järjestelmässä. Kuten identiteettinarratiivissa, myös järjestelmänarratiiveja tunnistaessa oli selvää, että Erdoğan käytti ”Turkki historiallisen sivilisaation seuraajana” -narratiivia selittämään, minkä vuoksi Turkilla on vastuu ihmiskuntaa ja tässä tapauksessa erityisesti Syyriaa kohtaan. Narratiivin mukaan turkki on sitoutunut auttamaan veljiään ja sisariaan alkuperästään ja uskonnostaan riippumatta, pyrkien konfliktin ratkaisuun Syyriassa humanitaarisin ja poliittisin keinoin. Suurvaltanarratiivin liittyen oli Erdoğanin puheiden perusteella myös selvää, että Turkki näytti irtautuneen kemalistisesta ideologiasta, jonka perustana oli jättäytyminen pois alueellisista kriiseistä. Jo AKP:n valtakauden alussa Erdoğan solmi läheiset suhteet tiettyihin Lähi-idän maihin, mutta ne ovat olleet suuressa muutoksessa, kun Turkki on pyrkinyt ulkopolitiikallaan vahvistamaan sen 192 Esim. Alessandri, E. (2010), 93. 55 globaalia asemaa. Vuoden 2017 uudenvuoden puheessaan hän otti kantaa Turkin ulkopoliittiseen muutokseen: Kehitys alueellamme, erityisesti Syyriassa, Irakissa, Palestiinassa ja Libyassa, koskee tiiviisti maamme ja kansakuntamme tulevaisuutta. – – Se, että Turkki ei voi turvata tulevaisuuttaan, ellei se ratkaise maantieteellisiä kysymyksiä, saa meidät harjoittamaan aktiivisempaa ja määrätietoisempaa ulkopolitiikkaa, joka ottaa tarvittaessa suurempia riskejä. – – Et voi olla pöydässä, ellet ole maassa.193 Alueellisen suurvallan narratiivi pohjasi myös ajatukseen terrorismia vastaan taistelemisesta: ”Lukuisten terroristijärjestöjen – – hyökkäyksistä huolimatta Turkki etenee nopeasti tiellään kohti alueellisen ja globaalin suurvallan asemaa.”194 Turkki pyrki oikeuttamaan yleisölle osallisuuttaan Syyriassa. Tärkeä osa tätä järjestelmänarratiivia oli Erdoğanin luoma kuva Turkista vakautta ja järjestystä tuottavana valtana: ”Olemme vakauden – – ja rauhan puolella alueellamme ja kaikkialla maailmassa. Tässä hengessä puolustamme – – Damaskoksen – – oikeuksia.”195 Erdoğanin voi olettaa näkevän Turkin tässäkin tapauksessa historiallisen sivilisaation perillisenä, ja AKP:n työn Turkissa 2000-luvulla mahdollistaneen sen aseman alueellisena valtana. Vuonna 2017 Erdoğan sanoi: ”Toivotamme menestystä joukoillemme, jotka tälläkin hetkellä päivystävät taistelussa terrorismia vastaan, suorittavat rajamme ylittäviä operaatioita ja turvaavat yleistä järjestystä.”196 Lisäksi osa Erdoğanin järjestelmänarratiivia oli ”huoli [länsimaiden] mentaliteetista, joka asettaa oman edun muiden edelle ja ei huomioi ihmisoikeuksia”.197 Kyseessä oli kritiikki status quoa ja lännen terroristikäsityksiä kohtaan. Erdoğan näki vallitsevan tilan ja lännen terrorismin vastaisen taistelun hyödyntävän vain länsimaita ja heidän intressejään. Toisaalta Erdoğan kritisoi länttä, erityisesti EU:ta esimerkiksi pakolaisiin liittyvistä politiikoista, jotka jo Erdoğanin aihe- ja identiteettinarratiiveja käsiteltäessä tuotiin esiin. Yılmazin (2019) mukaan Turkki on muotoillut narratiivinsa EU:sta kronologisesti seuraavanlaisesti: EU demokraattisen ankkurina (1999–2004), EU pettymyksenä (2005–2007), EU epäluotettavana kokonaisuutena (2008–2012) ja EU vihollisena (2013 eteenpäin).198 Myös tutkielmassa analysoiduista puheista käy ilmi, että EU nähdään Turkissa, 193 Erdoğan, R. T. (31.12.2017). 194 Erdoğan, R. T. (14.6.2018). Message on Eid al-Fitr. Presidency of the Republic of Türkiye. 195 Erdoğan, R. T. (31.12.2018). New Year message by President Recep Tayyip Erdoğan. Presidency of the Republic of Türkiye. 196 Erdoğan, R. T. (31.8.2017). 197 Erdoğan, R. T. (10.12.2018). President Erdoğan’s Message on Human Rights Day. Presidency of the Republic of Türkiye. 198 Yılmaz, G. (2019). From Eu-phoria to Eu-phobia? Changing Turkish narratives in Eu–turkey relations. TalTech Journal of European Studies, 9(1), 21. 56 jos ei vihollisena, niin vähintäänkin epäluotettavana kumppanina, jonka politiikoissa on kaksinaismoralistisia perustoja. Turkin näkemyksessä EU ei ole täyttänyt humanitaarisia velvollisuuksiaan, eikä pitänyt lupauksiaan Turkille. Toinen status quoon liittyvä elementti Erdoğanin järjestelmänarratiivissa, joka on mainitsemisen arvoinen, sillä se on välillisesti liitännäinen myös Syyriaan, oli YK:n turvallisuusneuvoston (YKTN) ja sen nykyisten pysyvien jäsenten määrä. YKTN:n jäsenten nykyinen määrä on Erdoğanin mukaan epäoikeudenmukainen eikä heijasta maailman muuttuvia uhkia. Narratiivi perustuu ajatukselle, että uudistus edesauttaisi maailman kriisien ratkaisua. Erdoğan esittää vaatimuksena metaforalla ”maailma on suurempi kuin viisi” (the world is bigger than five). Se on osa narratiivia, jossa maailmassa vallan ei tulisi olla vain tietyillä valtioilla. Narratiivin mukaan myös islamilaisten valtioiden mukaan ottaminen päätöksentekoon olisi välttämätöntä ja islamilaisen maailman tulisi nousta maailmankartalle yhdessä, jotta myös sillä olisi sananvaltaa maailmanpolitiikassa. Erdoğan on sanonut: ”Jatkamme kaikilla foorumeilla tukeaksemme YK:n kattavaa uudistusta, joka varmistaisi oikeudenmukaisemman edustuksen sekä demokraattisemman ja avoimemman turvallisuusneuvoston tehokkaan ja vastuullisen toiminnan.”199 Se, mikä tekee tästä järjestelmänarratiivin osasta merkillisen myös Syyria-yhteydessä, on, että Erdoğanin mukaan ennen tämän ”epäoikeudenmukaisuuden korjaamista” globaalia rauhaa ei ole mahdollista saavuttaa200. Vuoden 2017 UNGA-puheessaan Erdoğan myös sanoi länsimaiden olevan kykenemättömiä nykyisen (2017) rakenteensa puitteissa estämään muukalaisvihaa, rasismia ja vihamielisyyttä islamia kohtaan, ja jos muut maat maailman kriisialueilla eivät osoita tahtoa taistella terrorismia ja köyhyyttä vastaan. ”Haluamme, että turvallisuusneuvostolla on demokraattinen, avoin, oikeudenmukainen ja tehokas rakenne”, hän lausui.201 Ajatus perustuu myös kansainvälisen järjestelmän muutokseen. Liberaalin kansainvälisen järjestyksen heikkeneminen tai taantuminen muun muassa Kiinan vaikutusvallan laajentumisen vuoksi on nähty lännessä lähtökohtaisesti negatiivisena asiana, eroten Turkin näkökulmasta. Turkki näkee vallalla olevan kansainvälisen järjestelmän taantumisen ei ainoastaan neutraalina asiana, johon se on kykeneväinen sopeutumaan, vaan se myös toimii uuden moninapaisen järjestelmän aktiivisena puolestapuhujana.202 199 Erdoğan, R. T. (24.10.2016). President’s Message on the 71st Anniversary of the Establishment of the UN. Presidency of the Republic of Türkiye. 200 Erdoğan, R. T. (24.10.2017). The 72nd Anniversary of the Establishment of the United Nations. Presidency of the Republic of Türkiye. 201 Erdoğan R. T. (19.9.2017). 202 Alaranta, T. (2022), 3. 57 Viimeinen osa Erdoğanin järjestelmänarratiivia on ajatus Turkista nousevana valtana, jonka talouskasvu merkitsee sen globaalin aseman väistämätöntä paranemista. Narratiivi ei ollut suoraan liitännäinen Syyriaan, mutta viittaa vahvasti siihen, minkälaisena toimijana Turkki haluaa näyttäytyä kansainvälisellä kentällä. Vuoden 2019 uudenvuodenpuheessaan, puhuessaan Turkin investoinneista Erdoğan sanoi: ”Jatkamme työtä yötä päivää tuodaksemme maamme lähemmäksi suurta ja voimakasta Turkkia.203” Sen taloudellinen kasvu on myös mahdollistanut Turkin globaalin vaikutusvallan lisääntymisen, josta Erdoğan puhui usein: ”Avautumisellamme Afrikkaan, Lähi-itään, Keski-Aasiaan ja Balkanille pyrimme saamaan kukoistamaan ne siemenet, jotka ovat odottaneet näissä maissa vuosia.”204 Tämäkin narratiivi perustuu ajatukselle Turkin roolista historiallisena sivilisaationa ja alueellisena suurvaltana. Erdoğanin järjestelmänarratiivin voi jakaa Pohjois-Syyriaan liittyen kolmeen eri osaan: (1) Turkki suurvaltatoimijana/alueellisena suurvaltana sekä (2) vakautta ja järjestystä tuottavana valtana ja (3) Turkki hyvänä valtana ja länsi kaksinaismoralistisena toimijana. Seuraavassa luvussa käyn läpi Euroopan unionin asiakirjat, jotka valitsin osaksi analyysia. Asiakirjojen analyysin jälkeen palaan teoreettisen viitekehyksen mukaiseen asetelmaan, jossa pohdin, onko EU omaksunut Turkin strategisen narratiivin (aihe-, identiteetti- ja järjestelmänarratiivit), joka edellä esiteltiin. 5.2 Euroopan unioni Tässä luvussa esittelen koodattujen EU-asiakirjojen sisällön, luoden pohja toiseen tutkimuskysymykseen vastaamiselle: Miten Turkin strateginen narratiivi on vastaanotettu EU:ssa? Onko EU heijastanut näitä narratiiveja omissa kannoissaan tai narratiiveissaan? Alaluvussa 5.2.1 käyn läpi lyhyesti taustatietoa EU:n strategisista narratiiveista aiempaan tutkimukseen pohjautuen, minkä jälkeen alaluvussa 5.2.2 käsittelen EU:n näkemystä Syyrian tilanteesta ja Turkin roolista Syyriassa perustuen analysoitujen asiakirjojen sisältöön. Tämän jälkeen luvun 5.3 pohdinnassa teen yhteenvedon analyysin tuloksista Van Noortin ja Colleyn kolmannen askeleen mukaisesti, testaten strategisten narratiivien hyväksymisviitekehyksen avulla, onko EU hylännyt vai hyväksynyt Turkin strategisen narratiivin. 203 Erdoğan, R. T. (31.12.2019). 204 Erdoğan, R. T. (31.12.2017). 58 Kävin läpi Syyrian tilannetta käsittelevät EU-asiakirjat koodaamalla tekstiin sisään aiemmin tunnistetut Turkin strategisen narratiivin osat. Koodauksen myötä selvisi, esiintyikö EU:n asiakirjoissa Turkin strategista narratiivia vastaavia näkemyksiä ja jos, niin missä muodossa; vastustaen vai omaksuen. Lisäksi tunnistin asiakirjoista EU:n omat kannat Turkin osallisuudesta sodassa Pohjois-Syyriassa, jotta teoreettisen viitekehyksen mukainen kolmannen vaiheen vertailu oli hedelmällisempää. Tutkin Turkin strategisen narratiivin ja EU:n omien näkemysten/narratiivien esiintymistä EU:n asiakirjoissa seuraavassa taulukossa esitettyjen koodien avulla. KOODIRYHMÄ JA SELITYS KOODIT Aihenarratiivit Poliittiseen keskusteluun vaikuttavat narratiivit • terrorismi • pakolaiskriisi, pakolaiset • kurdit • uhat Turkille • uhat unionille • Turkin turvallisuus • unionin turvallisuus • yhteistyö • Turkin toimet heikentävät/lisäävät alueen ja Syyrian vakautta Identiteettinarratiivit Kansainvälisen järjestelmän toimijoiden identiteettiin liittyvät narratiivit • Turkki osana Eurooppaa • Turkilla eurooppalaiset arvot, normit ja periaatteet • Turkin humanitaariset velvoitteet Syyriaa ja pakolaisia kohtaan • Turkki suvaitsevaisena ja monikulttuurisena valtana • Turkki alueellisena suurvaltana/tärkeänä toimijana alueella • Turkki historiallisena sivilisaation seuraajana, toimien oikeuttaminen historialla • Turkki muslimidemokraattisena suunnannäyttäjänä Lähi- idässä • Turkin rooli EU-jäsenehdokkaana / muut yhteistyön muodot Järjestelmänarratiivit Narratiivit kansainvälisen järjestelmän rakenteesta • Turkilla alueellisen suurvallan/johtavan vallan asema • Turkin sotilaallisten interventioiden vaikutus • Turkki globaalina valtana • Turkki alueella vakautta/järjestystä tuottavana valtana Taulukko 4. Koodikirja: EU:n kantojen tunnistaminen EU:n Syyria-asiakirjoista. EU:n asiakirjoissa, joissa puhutaan Syyrian tilanteesta, mainitaan useimmiten Turkki ja sen osallisuus Syyrian sodassa. EU:n huomiot Turkin osallisuudesta Syyrian sotaan jaettiin erikseen lisäkoodeihin, joita ei ole yllä olevassa taulukossa 4: (1) kritiikki Turkin sotilaallisia toimia kohtaan, (2) kritiikki Turkin muita toimia kohtaan, (3) Turkin sotilaallisten toimien tuomitseminen ja (4) Turkin muiden 59 toimien tuomitseminen. Näiden koodien esiintyvyys vaihteli vuositasolla. Vuosien 2016–2017 välillä kritiikkiä tai tuomintaa ei esiintynyt lainkaan, kun taas vuosien 2018–2019 välillä EU kritisoi avoimesti Turkin toimia alueella. Tarkastelluissa asiakirjoissa EU tuomitsi Turkin toimet vasta vuonna 2019.205 5.2.1 EU:n strateginen narratiivi Koska strategiset narratiivit muokkaavat näkemyksiä kansainvälisistä suhteista,206 on tärkeää ymmärtää myös EU:n strategisia narratiiveja. Michael Leigh (2019) on argumentoinut EU:n hukanneen strategisen narratiivinsa sisäisten ja ulkoisten kriisien edessä, johtaen hankaluuksiin sen suhteissa naapurimaihin.207 Miskimmonin (2017) mukaan EU kamppailee johdonmukaisen narratiivin muodostamisessa niin ulkoisesti kuin sisäisesti, johtaen mahdollisesti EU:n strategisen vaikutuksen heikkenemiseen. Lisäksi EU kamppailee strategisen narratiivinsa kanssa erityisesti alueilla, joissa narratiivit ovat jo olemassa. Toistaiseksi EU on pyrkinyt rakentamaan keskeiset strategiset narratiivinsa kansainvälisellä kentällä monin eri tavoin, keskeisinä esimerkkeinä EU ”hyvää edistävänä voimana” ja tehden siitä houkuttelevan muille.208 Ian Manners (2002, 2010) on tutkinut EU:ta normatiivisena valtana. Hänen käsityksensä Euroopan normatiivisesta vallasta pohjaa pehmeään vallankäyttöön ja vaikutusvallan vetovoimaan.209 Normatiivinen valta tarkoittaa tiettyjen normien levittämistä ja edellyttämistä EU-yhteistyön ehtona. Käytännössä EU:n normit perustuvat historiaan, kun sen tuli esimerkiksi erottaa Länsi-Eurooppa kommunistisesta Itä-Euroopasta, normien ytimessä olleen demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet.210 Toisaalta Miskimmon (2017) on huomioinut, että EU kohtaa ongelmia erityisesti strategisen narratiivin muodostamisessa ja projektiossa sen institutionaalisen rakenteensa vuoksi. EU onkin pyrkinyt vastaamaan ongelmaan erinäisillä strategioilla, kuten Euroopan turvallisuusstrategia vuonna 2003 ja sittemmin globaalistrategia vuodelta 2016.211 205 Taulukko kyseisten lisäkoodien esiintyvyydestä löytyy tutkielman lopun liitteissä: Liite 1. Turkkiin kohdistunut kritiikki ja tuominta: esiintyvyys EU:n Syyria-asiakirjoissa., s. 107. 206 Miskimmon, A. (2017). Finding a unified voice? The European Union through a strategic narrative lens. Teoksessa Miskimmon, A., O’Loughlin, B., & Roselle, L. (toim.). (2017). Teoksessa Forging the world: Strategic narratives and international relations (s. 85–109). University of Michigan Press. 207 Leigh, M. (2019). A view from the policy community: a new strategic narrative for Europe?. European Security, 28(3), 382–384. 208 Miskimmon, A. (2017), 85–88. 209 Manners, I. (2002). Normative power Europe: a contradiction in terms?. Journal of common market studies, 40(2), 235–258.; Manners, I. (2010). Global Europa: Mythology of the European Union in world politics. Journal of Common Market Studies, 48(1), 67–87. 210 Manners, I. (2002), 243–252. 211 Miskimmon, A. (2017), 102. 60 Hauge, Özbey, Eralp ja Wessels (2019) ovat korostaneet narratiivien merkitystä EU:n ja Turkin suhteiden tutkimuksessa. He argumentoivat, että narratiivien huomiotta jättäminen EU:n ja Turkin suhteiden tutkimuksessa johtaisi siihen, että toimijoiden prioriteetit ja ajattelutavat jäisivät huomiotta, jos tutkimus keskittyisi yksinomaa toimijoiden välisiin ”todellisiin” vuorovaikutuksiin. Hauge ym. vertailevat FEUTURE-paperissaan EU:n ja Turkin narratiiveja toimijoiden välisissä suhteissa 1960- luvulta alkaen, tunnistaen EU:n puolelta neljä narratiivia Turkkiin liittyen: (1) jäsenyys, (2) erityinen ehdokasmaa, (3) strateginen kumppani ja (4) kaukainen naapuri.212 Narratiivit ovat pysyneet jotakuinkin samanlaisina tämän tutkielman kirjoittamiseen saakka. Heidän keskeinen havaintonsa on kuitenkin se, miten Turkin kaikissa narratiiveissa tavoite pysyy samana (esim. EU-jäsenyys), vaikka ”juoni” muuttuisikin. Sen sijaan EU:n narratiivit muuttuvat sekä tavoitteen että juonen osalta213. 5.2.2 EU:n kanta Syyrian tilanteesta ja Turkin toimista Syyriassa 2016–2019 EU ja Syyria ovat kehittäneet suhdettaan vuoden 1977 yhteistyösopimuksesta lähtien, jolloin kyseinen sopimus oli pääasiallinen asiakirja myös kehitysyhteistyötä koskien. Vaikka myöhemmin EU ja Syyria neuvottelivat yhteistyön pohjakseen assosiaatiosopimuksen uuden ENP:n mukaisesti, ei sopimusta koskaan allekirjoitettu vuoden 2011 protestien ja protestien jälkimaininkien vuoksi. Näin ollen Syyrialla ei ole yhtäkään virallista ENP:n toimintasuunnitelmaa, jossa määritellään kumppanuuden prioriteetit, tavoitteet sekä toimenpiteet näiden saavuttamiseksi. EU on kuitenkin luonut järjestelmän, jolla ohjataan apua maahan ja edistetään tiettyjä yhteistyön muotoja. Komissiolla on niin sanotut toimintasuunnitelmat (Action Document) Syyrian väestön tukemiseksi, jotka sisältävät tietoa muun muassa EU:n rahoituksesta Syyriaan. EU:lla on myös Syyrian tueksi kohdistettu ”Madad-rahasto”214, jolla tuetaan Syyrian pakolaisia, maan sisäisiä pakolaisia ja paikallisyhteisöjä muissa maissa, esimerkiksi Jordaniassa ja Libanonissa. Sen jälkeen, kun EU jäädytti suhteensa Syyriaan toukokuussa 2011 väkivaltaisuuksien ja ihmisoikeustilanteen vuoksi, on EU:sta tullut suurin avunantaja kriisiin vastaamisessa. EU on myöntänyt yhdessä jäsenvaltioiden kanssa yli 24 miljoonaa euroa humanitaariseen kehitysapuun, taloudelliseen apuun ja vakautusapuun vuodesta 2011 lähtien. Lisäksi vuoden 2017 ”EU:n Syyria-strategian” julkaisun jälkeen Brysselissä on järjestetty vuosittainen konferenssi yhteistyössä YK:n kanssa Syyrian ja alueen tulevaisuudesta 212 Hauge, H. L. ym. (2019), 3–10. 213 Ibid., 31–32. 214 Euroopan komissio (n.d.). Aid, Development cooperation, Fundamental Rights. EU Regional Trust Fund in Response to the Syrian crisis. Saatavilla: https://trustfund-syria-region.ec.europa.eu/index_en. Viitattu 18.1.2024. 61 sekä sen tukemisesta. Käytännössä konferenssin tavoitteena on tukea Syyrian kansaa ja aktivoida kansainvälistä yhteisöä poliittisen ratkaisun löytämisessä.215 Tarkastelluissa asiakirjoissa EU noteerasi usein olevansa suurin humanitaarinen avunantaja alueella. EU ja Turkki jakavat saman huolen Syyrian sodan vaikutuksista sekä Syyrian kansalaisille että naapurimaihin, kuten myös laajemmin muuttoliikkeenä Eurooppaan. EU:n rahallinen ja kehitystuki Syyrialle toimii European Neighbourhood and Partnership Instrument / European Neighbourhood Instrument (ENPI/ENI) avulla, joka kanavoidaan muun muassa YK:n järjestöjen sekä muiden kansalaisjärjestöjen kautta. EU:n Syyria-strategia rakentuu ”Whole-of-Syria” lähestymistapaan, jolla huomioidaan jokainen alue, oli se sitten hallinnon, opposition tai muiden ryhmittymien hallinnassa.216 EU:n tukea Syyriaan ja sen kansalle on kuitenkin myös arvosteltu. Vuoden 2011 jälkeen EU:n ”väline” vaikuttaa Syyriaan perustui muun muassa EU:n ja Syyrian assosiaatiosopimukseen, kahdenvälisiin taloussuhteisiin ja ENP:n mukaisiin ohjelmiin. Pian arabikevään protestien alkamisen jälkeen EU menetti vipuvartensa, kun se vaati Yhdysvaltojen linjan mukaisesti al-Assadia eroamaan, vakuuttaen, että EU-tukea jatkettaisiin Syyriaan, jos maalle saatiin uusi johtaja. Syyriassa ei kuitenkaan ollut sellaista valtarakennetta, jossa heillä, jotka näkivät EU-suhteen tärkeänä, olisi ollut mahdollisuus tukea EU:n vaatimusta al-Assadin eroamisesta. 217 Yritys oli toisin sanoen hyödytön. Lisäksi EU:n monia Syyrian hallintoon kohdistuneita pakotteita on arvioitu kriittisesti ja pakotteiden vaikutuksen on nähty olleen lähes olematon. On myös todennäköistä, että pakotteiden vaikutus on kohdistunut suurilta osin siviileihin, kun Syyrian hallinto on saanut tukea liittolaisiltaan. Lisäksi pakotteiden on nähty vauhdittaneen niin sanottua sotataloutta.218 Poliittinen ratkaisu Euroopan unionin neuvosto hyväksyi toukokuussa 2016 päätelmät EU:n alueellisesta strategiasta Syyriaan ja Irakiin sekä Daeshin uhkaan, nimeämällä sen keskeiset tavoitteet rauhaan, vakauteen ja turvallisuuteen.219 Neuvosto ei maininnut päätelmissään Turkkia, mutta niissä osoitettiin huolta 215 Euroopan parlamentti (n.d.). External Relations. Southern Partners. Fact Sheet. Saatavilla: https://www.europarl.europa.eu/factsheets/en/sheet/173/southern-partners Viitattu 18.1.2024 216 Euroopan komissio (2016). Action Document for a "Programme to strengthen resilience and prepare for recovery in Syria” (ENI 2016/039594/Syria/Strengthen resilience and prepare for recovery). 217 Turkmani, R., & Haid, M. (2016). The role of the EU in the Syrian conflict. Security in Transition. Human Security Study Group. SiT/WP/05/16. Friedrich-Ebert-Stiftung, 20. 218 Ibid., 18.; ks. myös esim. Moret, E. S. (2015). Humanitarian impacts of economic sanctions on Iran and Syria. European security, 24(1), 120–140. 219 Euroopan unionin neuvosto, neuvoston pääsihteeristö (2016). Council conclusions on the EU regional strategy for Syria and Iraq as well as the Da'esh threat, Council Conclusions 9105/16, Bryssel. 23. toukokuuta 2016. 62 terrorismia, pakolaiskriisiä ja niiden vaikutuksia kohtaan. Turkki ei ollut vielä tehnyt ensimmäistä operaatiotaan, operaatio Eufratin kilpeä, päätelmien hyväksymisen aikaan. EU:n keskeinen argumentti oli ollut alusta alkaen, että Syyrian sotaan ei ole sotilaallista ratkaisua, vaan ratkaisun tulee löytyä poliittisesti. EU oli turvautunut vastauksissaan eskaloituneeseen kriisiin YKTN:n päätöslauselmien mukaisiin vaatimuksiin, joita oli vuonna 2016 kuusi (6) kappaletta, vuonna 2017 yksi kappale (1), vuonna 2018 kaksi (2) kappaletta ja vuonna 2019 nolla (0) kappaletta220. Erityisesti HR/VP piti kyseisistä päätöslauselmista kiinni lausunnoissaan. Vuonna 2016 EU näki Daeshin suurimpana uhkana eteläisen naapuruston alueen vakaudelle. EU ja sen jäsenmaat ilmaisivat toistuvasti tukensa kansainvälisen Daeshin vastaisen liittouman tukemiseksi,221 kuten he tekivät tarkasteluvuoteen 2019 asti. EU nimesi tarpeelliseksi turvallisuus- ja terrorismin vastaisen yhteistyön lisäämisen Turkin kanssa, jotta Daeshin leviäminen voidaan estää.222 Ainoastaan EPRS:n taustoituksessa huomioitiin jo tammikuussa 2016, ennen Turkin ensimmäistä sotilaallista operaatiota, Turkin lisääntynyt osallisuus Syyriassa. Taustoituksessa pantiin merkille, kuinka Turkin motiivit oltiin ”kyseenalaistettu” ja kuinka ”jotkut tarkkailijat väittävät, että Ankara on enemmän huolissaan kurdien poliittisten pyrkimysten hillitsemisestä kuin ISISiä/Daeshia vastaan taistelusta”.223 EPRS mainitsi myös Turkin Syyrian kontekstissa huomattavasti enemmän vuosina 2016 ja 2017, 224 kuin mikään muu EU-asiakirja. Parlamentin päätöslauselmat Syyrian tilanteesta lokakuussa ja marraskuussa 2016 vastasivat muita EU:n ulostuloja samaisena vuonna, myös jättäen Turkin mainitsematta keskeisissä asiakirjoissaan, mutta mainiten kansainvälisen yhtenäisyyden puutteen tehden tilanteesta yhä haastavampi. EU tuomitsi terroristijärjestöjen toimet, mukaan lukien Jabhat al-Nusran.225 Turkki oli tukenut al-Nusraa aiemmin oppositioryhmittymänä,226 mutta tuominnut sen vuonna 2014 terroristijärjestöksi kansainvälisen yhteisön päälinjan mukaisesti. Siitä huolimatta järjestö hyötyi edelleen jihadisteja 220 Security Council Report. UN Documents for Syria: Security Council Resolutions. Saatavilla: https://www.securitycouncilreport.org/un_documents_type/security-council-resolutions/?ctype=Syria&cbtype=syria. Viitattu 1.3.2024. 221 Euroopan unionin neuvosto, neuvoston pääsihteeristö. (2016). 222 Ibid. 223 Euroopan parlamentin tutkimuspalvelu (2016). Conflict in Syria. Trigger factors and the EU response. Briefing, tammikuu 2016. PE 573.924, 6. 224 Euroopan parlamentin tutkimuspalvelu (2016).; Euroopan parlamentin tutkimuspalvelu (2017). Mapping the future of Syria: State of play and options. Briefing, maaliskuu 2017. PE 599.362. 225 Euroopan parlamentti (2016b). European Parliament resolution of 6 October 2016 on Syria. P8_TA(2016)0382. ; Euroopan parlamentti (2016c). European Parliament resolution of 24 November 2016 on the situation in Syria. P8_TA(2016)0449, kohdat 2 ja 8. 226 Alaranta, T. (2022), 142. 63 tukevasta infrastruktuurista Turkissa, josta myös myöhemmin Daeshin vierastaistelijat alkoivat hyötyä227. Maaliskuussa 2016 Erdoğan sanoi al-Nusraan liittyen: ”PKK ja PYD/YPG ovat meidän silmissämme sama asia. Jos tämä on lähestymistapa, al-Nusra taistelee myös Daeshia vastaan. Voimmeko sitten pitää al-Nusraa myös hyvänä terroristijärjestönä? Ei, emme voi. Tämä ei voi olla meidän lähestymistapamme.”228 Syyskuussa 2016 Erdoğan puolestaan sanoi: ”Nyt al-Nusra on terroristijärjestö. Ja se taistelee myös Daeshia vastaan. Jos Daeshia vastaan taistelevat eivät ole terroristeja, niin al-Nusra ei myöskään ole terroristi.”229 Erdoğanin virallisesta linjasta huolimatta esimerkiksi Alaranta on esittänyt Turkin operaation Idlibissä vuonna 2017 saaneen hyväksynnän nimenomaisesti Hayat Tahrir al-Sham (HTS) ryhmittymältä, joka aiemmin tunnettiin nimellä Jabhat al-Nusra.230 Vuonna 2016 EU kehotti toistuvasti kansainvälisen Syyrian tukiryhmän (ISSG) jäseniä, mukaan lukien Turkkia, aloittamaan jälleen neuvottelut kestävän poliittisen ratkaisun löytämiseksi.231 Turkin ensimmäinen interventio oli jo tapahtunut, mutta se oli virallisesti kohdistettu Daeshia, ei YPG:tä, kohtaan, kuten myöhemmät operaatiot. HR/VP Mogherini oli puhunut marraskuun 24. aamuna parlamentille ennen sen täysistuntoa ja vahvistanut EU:n linjan: ”Suhteemme Turkkiin on saavuttanut ratkaisevan pisteen. Uskon, että paras tapa vahvistaa Turkin demokratiaa – tehokkain tapa – on sitoutua siihen ja pitää kanavat auki.”232 Samana päivänä, 24. marraskuuta, parlamentti äänesti päätöslauselmasta, jossa esitettiin Turkin jäsenyysneuvotteluiden jäädyttämistä. Päätöslauselma ei kuitenkaan koskenut Turkin toimia Syyriassa, joskin siinä mainittiin huoli Turkin ulostuloista liittyen Lausannen sopimukseen ja sen kiistämisen aiheuttamaan epävakauteen alueella.233 Myös kurdikysymys nousi aineistosta esiin, joskin vaisuna. Syyskuun alussa vuonna 2016 EU:n ja Turkin korkean tason poliittisen dialogin jälkeen HR/VP Mogherini kertoi keskustelleensa Turkin 227 Barkey, H. J. (2016). Syria’s dark shadow over US-Turkey relations. Turkish Policy Quarterly, 14(4), 28.; Ks. myös Stein, A. (5.4.2015). What Idlib takeover means for Turkey. Al Jazeera. Saatavilla: https://www.aljazeera.com/opinions/2015/4/5/what-idlib-takeover-means-for-turkey. Viitattu 4.3.2024. 228 Presidency of the Republic of Türkiye (31.3.2016). We continue our march without compromising on democracy, freedoms and rule of law. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/news/542/41376/demokrasiden-ozgurluklerden-ve- hukuk-devletinden-taviz-vermeden-terorle-mucadelemizi-surduruyoruz. Viitattu 4.3.2024. 229 Presidency of the Republic of Türkiye (23.9.2016). FETO leader has been in the U.S. for 17 years. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/news/542/52410/turkiye-ekonomisi-dimdik-ayakta-ve-ayakta-durmaya-devam-edecek. Viitattu 4.3.2024. 230 Alaranta, T. (2022), 142. 231 Euroopan parlamentti (2016c). 232 European External Action Service (23.11.2016). Mogherini briefs European Parliament on Turkey, Syria, EU security and defense. EEAS Archive. Saatavilla: https://www.eeas.europa.eu/node/15674_en. Viitattu 1.3.2024. 233 Euroopan parlamentti (2016d) European Parliament resolution of 24 November 2016 on EU-Turkey relations. P8_TA(2016)0450, kohta 6. 64 edustajan kanssa kurdikysymyksestä. HR/VP oli todennut PKK:n olevan terroristijärjestö ja tuomitsevansa PKK:n iskut, sekä kertoi EU:n ryhtyneen toimiin PKK:ta vastaan. HR/VP:n näkemyksessä aseet tulisi kuitenkin laskea ja Turkin sekä kurdien välinen poliittinen rauhanprosessi käynnistettävä uudelleen234. Myös samaisen vuoden tammikuussa HR/VP oli nostanut esiin kurdikysymyksen keskustelussaan eteläisen Turkin paikallisten edustajien kanssa tilanteesta Turkin ja Syyrian raja-alueilla235. EU:n näkemys tilanteesta oli siis jälleen kansainvälisen yhteisön mukainen: PKK on terroristijärjestö, mutta rauhanprosessia tulee jatkaa. Turkin keskeinen narratiivi kuitenkin oli, että myös PYD ja YPG ovat terroristijärjestöjä. Turkin alueellinen rooli EU oli kuitenkin jo asemoinut itsensä linjaan, jossa keskeistä oli humanitaarisen avun vienti Syyriaan ja Syyrian hallinnon sekä sen liittolaisten vastustaminen. Neuvoston Syyria-päätelmissä lokakuussa 2016, Turkin ensimmäisen sotilaallisen Syyria-operaation jälkeen, EU tuomitsi Syyrian hallinnon ja sen liittolaisten, mukaan lukien Venäjän, toimet ja iskut siviilikohteisiin, muttei maininnut Turkkia. Päätelmissä EU tunnisti kuitenkin alueellisten toimijoiden roolin. Päätelmissä todettiin: ”Näissä huononevissa olosuhteissa EU vaatii kiireellisesti [takaamaan] kaikkien osapuolten myöntämä esteetön ja kestävä maanlaajuinen humanitaarisen avun pääsy. – – Tässä yhteydessä erityisvastuu on alueellisilla toimijoilla, erityisesti naapurivaltioilla”. Neuvosto myös vaatii kaikkien taistelijoiden, joita ei ole YK:n puolesta luokiteltu terroristiryhmittymiksi, kuten SDF:n, erottamista niistä, jotka ovat.236 Myös Eurooppa-neuvosto kokoontui käsittelemään pakolaiskysymystä joulukuussa 2016 ja korosti EU:n ja Turkin pakolaissopimuksen merkitystä (maaliskuu 2016) ja humanitaarisen avun saattamista alueelle. Tähän aikaan Aleppossa taisteltiin ja alue sekä siviilit kärsivät suuresti; EU tuomitsi Syyrian hallinnon, Iranin ja Venäjän toimet alueella. Turkki jätettiin jälleen mainitsematta tässä yhteydessä.237 EU näki Turkin vuoden 2017 alussa keskeisenä toimijana alueella lähinnä pakolaiskysymyksen vuoksi, joskin Turkin roolia myös Syyriassa alettiin tunnistaa yhä merkittävämmäksi alkuvuoden Astana-prosessin aloittamisen myötä.238 Euroopan komission maaliskuun 2017 joint-asiakirjassa 234 European External Action Service (9.9.2016). HRVP Mogherini speaking after the EU – Turkey High Level Political Dialogue. EEAS Archive. Saatavilla: https://www.eeas.europa.eu/node/9642_en. Viitattu 1.3.2024. 235 European External Action Service (25.1.2016). High Representative to return soon to troubled south-east region of Turkey. EEAS Archive. Saatavilla: https://www.eeas.europa.eu/node/3690_en. Viitattu 1.3.2024. 236 Consilium (2016). Council Conclusions on Syria. Lehdistötiedote. Bryssel, 17 lokakuuta 2016. 237 Eurooppa-neuvosto, neuvoston pääsihteeristö (2016). European Council Conclusions 15 December 2016. EUCO 34/16. 238 Esim. European External Action Service (25.7.2017). EU-Turkey High Level Political Dialogue. EEAS Archive. Saatavilla: https://www.eeas.europa.eu/node/30391_en. Viitattu 1.3.2024. 65 parlamentille ja neuvostolle Turkki mainitaan jo huomattavasti useammin. Asiakirja edustaa elementtejä EU:n Syyria-strategialle, jota komission puheenjohtaja Juncker oli kaavaillut syyskuun 2016 unionin tila -puheessaan. Tarkoituksena oli määritellä, miten EU voisi osallistua aiempaa enemmän kestävän poliittisen ratkaisun löytämiseen Syyriassa YK:n hyväksymien linjojen puitteissa. Lisäksi EU halusi kehittää suunnitelmiaan vakauden edistämisessä ja tukea jälleenrakennusta, kun ”uskottava poliittinen siirtymävaihe” olisi sopimuksen jälkeen alkanut. Se oli myös päivitys neuvoston toukokuussa 2016 antamiin päätelmiin Syyrian ja Daeshin tilanteesta239. Turkki mainitaan pakolaiskysymystä käsittelevässä kohdassa 8 kertaa: kerran Syyrian sodan vaikutuksissa naapurimaihin ja viimeisen kerran käsitellessä Venäjän, Turkin ja Iranin tukea tulitauon saavuttamiseksi YK:n päätöslauselman 2336 mukaisesti. Asiakirjassa mainitaan myös alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden suora osallistuminen sotaan, johon EU oli käynnistänyt yhteistyössä YK:n kanssa aloitteen kehittää poliittista vuoropuhelua alueen keskeisten toimijoiden kanssa.240 Vuoden 2017 Euroopan unionin ulkoasiainneuvoston päätelmissä huhtikuussa, EU-maiden ulkoministerit hyväksyivät komission ehdotuksen EU:n Syyria-strategiaksi. Neuvosto tuki edelleen kansainvälisen Daeshin vastaisen liittouman taistelua alueella, kehottaen myös kaikkia osapuolia kunnioittamaan tulitauko. Se myös kehotti Turkkia, Venäjää ja Irania noudattamaan sitoumustaan saman vuoden alussa käynnistetyn Astana-prosessin täytäntöönpanossa.241 Neuvoston päätelmissä EU tunnisti tapansa mukaisesti Syyrian sodan vaikutukset naapurimaihin, kuten Turkkiin, ja kiitti näitä ponnisteluista pakolaisten vastaanotossa, korostaen yhteistyön ja tuen jatkumisen merkitystä, kuten myös EU:n ja Turkin pakolaissopimuksen eri kohtien täytäntöönpanoa242.243 Myös Euroopan parlamentin päätöslauselma koskien EU:n Syyria-strategiaa vuodelta 2017 mainitsi Turkin neljä kertaa, jälleen kiittäen pakolaisten vastaanotosta, Astana-prosessin neljän de- eskalaatiovyöhykkeen perustamisesta, jossa kolme allekirjoittajamaata toimi aselevon takaajina, mutta myös ilmaissen Syyrian opposition huolen siitä, että kyseinen sopimus voisi johtaa vaikutusvyöhykkeiden muodostumiseen ja Syyrian jakoon. Parlamentti myös kehotti tulitauon noudattamisen valvontaa, epäselvyyksien poistamista niiden ryhmittymien osalta, jotka jäävät 239 Euroopan unionin neuvosto, neuvoston pääsihteeristö (2016). 240 Euroopan komissio (2017). Elements for an EU Strategy for Syria, European Commission and High Representative of the Union for Foreign Affairs and Security Policy, Joint Communication to the European Parliament and the Council on Elements for an EU Strategy for Syria, Strasbourg, JOIN (2017) 11 final. 241 Consilium (2017). Council adopts EU strategy on Syria. Lehdistötiedote. Byssel,3. huhtikuuta 2017. 242 Myös esim. Eurooppa-neuvoston päätelmät 21.10.2016 korostavat viisumivapauden tavoittelemista sopimuksen mukaisesti. Ks. Eurooppa-neuvosto, neuvoston pääsihteeristö (2016). European Council meeting (20 and 21 October 2016) – Conclusions. EUCO 31/16. 243 Consilium (2017). 66 tulitauon ulkopuolelle ja kehottaen osapuolia, mukaan lukien Turkkia, varmistamaan, että sopimus ei helpota iskujen kohdistamista maltillisen oppositioon tai niiden puolella taisteleviin joukkoihin, kuten kansainväliseen ja EU:n tukeman, Daeshin vastaiseen liittouman joukkoihin.244 EPRS:n taustoitus vuodelta 2017 oli asiakirja, jossa selvästi noteerattiin Turkin mahdollinen epäilys liittyen hallinnollisiin aluejakoihin, joita Venäjä oli Astanan neuvotteluiden myötä ehdottanut. EPRS:n mukaan Turkilla saattaisi olla haasteita hyväksyä mahdolliset myönnytykset kurdeille.245 Kyseenalaistaminen ja kritiikki Vuoden 2017 Syyrian tilanteeseen liittyvän suhteellisen hiljaiselon jälkeen EU oli vuonna 2018 aktiivisempi Pohjois-Syyriaan ja Turkin osallisuuteen liittyen, mikä johtui Turkin tammikuisesta operaatiosta Syyrian Afrinissa. Parlamentin päätöslauselma maaliskuussa pani merkille varsin kriittisesti kyseisen sotilaalliseen operaation, operaatio Oliivipuun oksaan. HR/VP oli huomioinut Turkin toimet jo noin kuukausi aiemmin, helmikuun alussa puhuessaan parlamentille ennen täysistuntoa246. Ulkoasiainneuvosto puolestaan, joka oli kokoontunut vain paria viikkoa aiemmin keskustelemaan suhteistaan unionin ulkopuolelle, ei maininnut Turkin Afrinin operaatiota, vaikka neuvoston asialistalla oli myös tilanne Syyriassa247. Parlamentin maaliskuun päätöslauselman mukaan operaatio kurdien hallitsemassa Afrinissa oli ”lisännyt konfliktiin uuden ulottuvuuden, lisännyt humanitaarista huolta alueella sekä huolia kielteisistä vaikutuksista maan herkkään sisäiseen tasapainoon”. Parlamentti ilmaisi ”syvän huolensa” Turkin interventiosta kurdijoukkojen hallitsemilla Syyrian alueilla, yleisimmin Afrinin tilasta, Turkin ja Al-Assadin tai Venäjän välisten joukkojen mahdollisesta yhteenotosta sekä lisääntyneistä jännitteistä Yhdysvaltojen kanssa. Se kehotti Turkkia vetämään joukkonsa pois ja toimimaan rakentavasti konfliktissa, mikä olisi EU:n mukaan myös Turkin oman kansallisen edun mukaista. Lisäksi parlamentti toisti HR/VP:n aiemman kannan, jossa painotettiin sitä, kuinka uusien rintamien avaaminen Syyriassa ei olisi Turkin turvallisuusetujen mukaista ja pahentaisi humanitaarista kriisiä entisestään248. Parlamentti vaati ennen kaikkea humanitaarisen oikeuden kunnioittamista, siviilien suojelua sekä tulitaukoa koko Syyriassa, Afrin mukaan lukien. Se myös nosti esiin, että Astana-prosessin de-eskalaatioalueita koskevia sitoumuksia ei ollut noudatettu osallistujamaiden, mukaan lukien Turkin, toimesta. 244 Euroopan parlamentti (2017). European Parliament resolution of 18 May 2017 on the EU strategy on Syria. P8_TA(2017)0227, kohta 6. 245 Euroopan parlamentin tutkimuspalvelu (2017), 4. 246 European External Action Service (7.2.2018). Speech by High Representative/Vice-President Federica Mogherini at the European Parliament Plenary Session on the human rights situation in Turkey and the situation in Afrin, Syria. EEAS Archive. Saatavilla: https://www.eeas.europa.eu/node/39509_en. Viitattu 26.2.2024. 247 Euroopan unionin neuvosto, ulkoasiainneuvosto (2018). Outcome of the Council Meeting, 3598th Council meeting. Bryssel, 26. helmikuuta 2018. 6541/18. 248 European External Action Service (7.2.2018). 67 Parlamentin selvistä huolista huolimatta Turkkia kiiteltiin sitoumuksesta pakolaisten vastaanotossa.249 Euroopan unionin neuvoston huhtikuun 2018 päätelmät mainitsivat ensimmäistä kertaa neuvoston osalta Turkin sotilaallisen operaation kielteiset vaikutukset: ”Turkin sotilaallinen operaatio Luoteis- Syyriassa on mutkistanut tilannetta entisestään ja johtanut paikallisen väestön huomattavaan syrjäytymiseen, mikä on – – vakava huolenaihe. EU on huolissaan toistuvista loukkauksista niin kutsutuilla de-eskalaatioalueilla ja kehottaa Astanan takaajia, Venäjää, Irania ja Turkkia varmistamaan vihollisuuksien lopettamisen.” Neuvosto ilmaisi myös huolensa humanitaarisen tilanteen heikkenemisestä Luoteis-Syyriassa Turkin sotilaallisen operaation jälkeen ja korosti humanitaarisen avun päästämistä alueelle, erityisesti Afrinissa.250 Päätelmissä neuvosto korosti toistamiseen tukeaan kansainvälisen Daeshin vastaisen liittouman, johon lukeutuu tiiviisti SDF, työtä kohtaan ja korosti sen roolia Koillis-Syyriassa, jossa se vapautti alueita Daeshin hallinnasta.251 Neuvosto myös vahvisti 2018 olevansa tietoinen sodan vaikutuksista naapurimaihin sekä maiden joustavuudesta pakolaisten vastaanotossa ja vahvisti sitoumuksensa kyseisten maiden tukemiseen. Lisäksi se muistutti, että UNHCR:n määrittelemät edellytykset syyrialaisten pakolaisten palautuksille eivät ole täyttyneet.252 Huhtikuussa 2018 ennen järjestyksessään toista Brysselin konferenssia Syyrian ja alueen tulevaisuuden tukemiseksi HR/VP sanoi puheessaan Turkin ja muiden pakolaisia vastaanottavien maiden mahdollistavan syyrialaisten tulevaisuuden ja unelmat.253 Toisaalta joulukuussa 2018 HR/VP ilmoitti huolensa Turkin mahdollisesta operaatiosta Koillis-Syyriaan, joka korkean edustajan mukaan heikentäisi Daeshin vastaisen liittouman ponnisteluja alueella ja lisäisi epävakautta alueella.254 Varsinaista operaatiota ei ollut kuitenkaan vielä aloitettu, mutta HR/VP:n lausunto oli painava. Ilmapiiri oli muuttunut Turkin Afrinin operaation myötä. Vuonna 2019 EU viimein tuomitsi julkisesti Turkin toimet Syyriassa, kuten myöhemmin esitän. 249 Euroopan parlamentti (2018), kohta 6, kohta M. 250 Euroopan unionin neuvosto, neuvoston pääsihteeristö (2018). Council Conclusions on Syria 7956/18, Bryssel. 16. huhtikuuta 2018, 4. 251 Ibid., 6. 252 Ibid., 10. 253 European External Action Service (30.4.2018). Opening statement by High Representative/Vice-President Federica Mogherini at the Second Brussels Conference ‘Supporting the Future of Syria and the Region’. EEAS Archive. Saatavilla: https://www.eeas.europa.eu/node/43704_en. Viitattu 1.3.2024. 254 European External Action Service (15.12.2018). Statement by High Representative/Vice-President Federica Mogherini on the announced Turkish operation in North East Syria. EEAS Archive. Saatavilla: https://www.eeas.europa.eu/node/55531_en. Viitattu: 1.3.2024. 68 Vuoden 2019 alussa parlamentti äänesti päätöslauselmasta koskien komission vuoden 2018 Turkki- raporttia. Merkityksellistä tässä alkuvuoden päätöslauselmassa oli suositus, jonka mukaan Turkin EU-jäsenyysneuvottelut tulisi virallisesti jäädyttää. Vaikka parlamentti oli äänestänyt jo aikaisempina vuosina Turkin jäsenyysneuvotteluiden jäädyttämisestä, oli tällä päätöslauselmalla enemmän painoarvoa yhä kielteisempään suuntaan kehittyneessä tilanteessa. Käytännössä tämä tarkoitti, että EU ei voinut enää jättää huomiotta Turkin poliittista kehitystä, vaikka teeskentelyn politiikka255 tulisikin vielä jatkumaan. Parlamentin verrattain kriittisen kannan esittämistä helpotti todennäköisesti se, että jäsenyysneuvottelut olivat olleet käytännössä jäissä jo vuodesta 2018, kun Euroopan unionin neuvosto oli todennut, että se ei voi harkita uusien lukujen avaamista tai sulkemista256. Vuoden 2019 päätöslauselmaan kirjattiin: ”[parlamentti] suosittelee, että – – komissio ja Euroopan unionin neuvosto keskeyttävät virallisesti Turkin kanssa käytävät liittymisneuvottelut neuvottelukehyksen mukaisesti; [parlamentti] on kuitenkin edelleen sitoutunut demokraattiseen ja poliittiseen vuoropuheluun Turkin kanssa. – – EU:n ja Turkin poliittisen sitoumuksen tulisi perustua oikeusvaltion, ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien ehdollisuusmääräyksiin.”257 Vaikka kyseinen päätöslauselma koskee Turkki-raporttia eikä Syyriaa suoranaisesti, osoittautui se tärkeäksi tunnistettaessa EU:n kantoja Turkin Syyria-politiikasta. Päätöslauselmassa mainitaan Syyria 17 kertaa, liittyen suurin osin pakolaiskysymykseen. Merkillistä kuitenkin on, että päätöslauselmassa mainitaan Turkin tukemien FSA-joukkojen (Free Syrian Army) toimet Afrinin alueella. Parlamentti vaati, että Turkin ja FSA-joukkojen olisi maksettava korvauksia asukkaille, jotka ovat joutuneet ryöstelyiden tai muiden epäoikeudenmukaisuuksien kohteeksi, tai joutuneet lähtemään alueelta. Parlamentin nimettiin olevan huolissaan raporteista, jotka koskevat Turkin aseistamien aseellisten ryhmien ja Turkin omien sotilaallisten joukkojen rikkomuksia Afrinissa. Lisäksi parlamentti oli huolissaan siitä, että Turkki pyrkisi muuttamaan alueen väestörakenteen tasapainoa sijoittamalla Syyrian arabisunnipakolaisia Turkista kurdien asuttamille alueille. Päätöslauselmassa otettiin myös, ei niin yllättäen, kantaa Turkin sisäiseen kehitykseen: ” [parlamentti kehottaa Turkkia] luopumaan syytteistä niitä kansalaisia vastaan, jotka ovat arvostelleet turkin sotilaallisia toimia Syyriassa”.258 Kaksi päivää myöhemmin EU:n ja Turkin assosiaationeuvoston, 255 Alaranta, T. (2016). 256 Euroopan unionin neuvosto, neuvoston pääsihteeristö (2018). ENLARGEMENT AND STABILISATION AND ASSOCIATION PROCESS, Council Conclusions. 10474/18, Bryssel. 257 Euroopan parlamentti (2019a). European Parliament resolution of 13 March 2019 on the 2018 Commission Report on Turkey. P8_TA(2019)0200, kohta 21. 258 Euroopan parlamentti (2019a), kohta 29. 69 joka valvoo EU:n ja Turkin suhteita, jälkeen HR/VP kuitenkin toistamiseen antoi tukensa Turkin terrorismin vastaiselle taistelulle, joskin korkea edustaja muistutti demokratian, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen oikeuden perusperiaatteiden kunnioittamisesta.259 Tuominta Vuonna 2019 tilanne EU:n ja Turkin välillä alkoi kärjistyä. Daeshin vierastaistelijat ja leireille viedyt naiset ja lapset kiinnittivät EU:n huomion, ja Turkin iskut leireille sai EU:n huolestumaan leireiltä pakenevista taistelijoista. Lokakuussa 2019 HR/VP antoi lausunnon tilanteesta Syyriassa EU:n ulkopolitiikkaan keskittyvän konferenssin yhteydessä, muttei maininnut Turkkia, vaikka puhui muista alueellisista toimijoista Syyrian sotaan liittyen.260 Viisi päivää myöhemmin neuvosto hyväksyi päätelmät koskien Koillis-Syyriaa, kehottaen Turkkia lopettamaan yksipuoliset sotilaalliset toimensa ja vetämään joukkonsa pois alueelta. EU tuomitsi Turkin sotilaalliset toimet, korosti sen sotilaallisten toimien vaikutusta siviileihin ja heidän humanitaarisen avun saantiinsa. EU pani merkille myös Turkin toimien kielteisen vaikutuksen YK:n prosessiin ja rauhan saavuttamiseen, sekä Daeshin kukistamisessa tapahtuneeseen edistymiseen. Neuvosto tunnisti kuitenkin avoimesti Turkin keskeisen roolin EU:n kumppanina, Syyrian kriisissä ja alueella: ”Turkin turvallisuushuolet Koillis- Syyriassa tulisi käsitellä poliittisin ja diplomaattisin keinoin, ei sotilaallisilla toimilla, ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaisesti”. Lisäksi neuvosto ilmaisi tarpeen kansainvälisen yhteisön, mukaan lukien YK:n turvallisuusneuvoston, tuesta Turkin yksipuolisen sotilaallisen toiminnan lopettamiseksi. Se myös muistutti tiettyjen EU-jäsenmaiden päätöksestä keskeyttää aseiden vientilupa Turkkiin.261 Kyseiset neuvoston päätelmät olivat ensimmäiset painavat sanat Turkin Koillis-Syyriassa toteuttamia toimia vastaan. Myös Eurooppa-neuvosto tuomitsi lokakuussa 2019, kolme päivää Euroopan unionin neuvoston päätelmien jälkeen, Turkin yksipuoliset toimet Koillis-Syyriassa hyväksyen neuvoston päätelmät (14.10.2019) aiheesta. Se myös noteerasi Turkin ja Yhdysvaltojen samaisen illan ilmoituksen kaikkien sotilasoperaatioiden keskeyttämisestä, toivoen todennäköisesti liennytystä. Euroopan johtajat pitivät neuvoston linjan, muistuttivat aseiden vientilupien myöntämisen lopettamisesta ja 259 European External Action Service (15.3.2019). Remarks by HR/VP Federica Mogherini at the joint press conference following the 54th EU-Turkey Association Council. EEAS Archive. Saatavilla: https://www.eeas.europa.eu/node/59719_en. Viitattu 5.3.2024. 260 European External Action Service (9.10.2019). Speech by High Representative/Vice-President Federica Mogherini at the Conference ‘Walking the Strategic Talk A Progressive EU Foreign Policy Agenda for the Future’. EEAS Archive. Saatavilla: https://www.eeas.europa.eu/eeas/speech-high-representativevice-president-federica-mogherini- conference-%E2%80%9Cwalking-strategic-talk_en. Viitattu 10.11.2023. 261 Consilium (2019). North East Syria: Council adopts conclusions. Lehdistötiedote. Byssel,14 lokakuuta 2019. 70 kehottivat Turkkia vetämään joukkonsa kurdien hallitsemilta alueelta. Se myös muistutti edelleen EU:n jatkuvasta sitoumuksestaan vastata pakolaiskriisiin, mutta antoi tukensa yksinomaa EU:n jäsenmaille – ei unionin ulkopuolisille pakolaisia vastaanottaville maille.262 Parlamentin päätöslauselmassa lokakuussa 2019 parlamentti tuomitsi Turkin tuoreimman, kansainvälisen oikeuden vastaisen sotilaallisen operaation, operaatio Rauhan kevään, Ras Al-Ayn ja Tel Abyadin alueille. Päätöslauselma oli täynnä kritiikkiä Turkkia ja sen toimia kohtaan. Merkillistä kyseisessä operaatiossa oli, että se kohdistui SDF:n, Yhdysvaltojen liittolaisen, joukkojen hallitsemille alueille, johti suureen määrään siviiliuhreja ja lisääntyneisiin pakolaisvirtoihin. Vaikka Turkki ja Yhdysvallat olivat sopineet 18.10.2019 viiden päivän tulitauosta Syyrian raja-alueilla, sopimus oli väliaikainen Turkin joukkojen edelleen ollessa alueella läsnä. Parlamentti vaati sanktioita Turkille ja ”piti valitettavana” sitä, että ulkoasiainneuvosto ei ollut kyennyt sopimaan EU:n laajuisesta asevientikiellosta Turkkia vastaan, muistuttaen jäsenvaltioiden tarpeen noudattaa neuvoston kantaa säännöissä 2008/944/YUTP liittyen asevientiin.263 Myös Yhdysvallat oli asettanut sanktioita Turkin hallintoon kuuluville henkilöille vastauksena Turkin hyökkäykseen Pohjois- Syyriassa. Päätöslauselman mukaan Turkin yksipuolisella sotilasoperaatiolla ei ollut oikeusperustaa ja se ”vain pahentaa kahdeksan vuotta kestänyttä konfliktia”. Myös Daeshiin liittyvät haasteet nostettiin esiin: ”operaation seuraukset haittaavat vakavasti Daeshin vastaisen maailmanlaajuisen liittouman ponnisteluja, joissa SDF:n joukot ovat edelleen tärkeässä asemassa taistelemalla yhä aktiivisia ISIS-taistelijoita vastaan”. Parlamentti oli huolissaan myös Daeshin jäsenten pakenemisesta SDF:n huostasta Turkin hyökkäyksen aikaan, mikä loisi uhan uudelle terrorismin aallolle ja näin ollen myös Euroopalle ja unionille. Lisäksi päätöslauselmaan oli kirjattu, että ”Syyrian hallitus ja Syyrian neuvottelukomissio pääsivät YK:n suojeluksessa sopimukseen uskottavan, tasapainoisen ja osallistavan perustuslaillisen komitean perustamisesta, jonka pitäisi helpottaa poliittisen ratkaisun löytämistä, mikä saattaa nyt vaarantua Turkin yksipuolisten sotilaallisten toimien seurauksena.”264 Kritiikki kohdistui laajalti Turkin toimiin Pohjois-Syyriassa. Myös Turkin tukemien aseellisten joukkojen rikoksista siviilejä ja kurdeja kohtaan oltiin huolissaan, kuten myös mahdollisesta kemiallisten aseiden käytöstä. Viimeisimmän Turkki oli tosin jo kieltänyt. Lisäksi parlamentti pani merkille al-Assadin joukkojen liikkumisen Koillis-Syyrian kaupunkeihin ensimmäistä kertaa 262 Eurooppa-neuvosto, neuvoston pääsihteeristö (2019). European Council Conclusions 17–18 October 2019. EUCO 23/19. 263 Euroopan parlamentti (2019b). European Parliament resolution of 24 October 2019 on the Turkish military operation in northeast Syria and its consequences. P9_TA(2019)0049, kohdat 9–10. 264 Ibid., kohdat D–F. 71 seitsemään vuoteen, minkä nähtiin senkin johtuvan Turkin intervention seurauksista. Kurdeihin liittyen parlamentti huomioi jälleen väestörakenteen muutokset, joita kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vastaiset, etnisten ominaisuuksien muutoksiin mahdollisesti vaikuttavat pakkosiirrot aiheuttavat. Ne voivat myös johtaa uusiin jännitteisiin ryhmien kesken, jos siirrot suuntautuvat arabienemmistöisille alueille. Lisäksi päätöslauselmassa huomioitiin Turkin kaavailemien turvavyöhykkeiden kielteiset vaikutukset, joista tulee usein ”sota-alueita siviileille”.265 Parlamentti tunnisti myös Turkin turvallisuushuolet, mutta vaatii, että niihin on puututtava ”poliittisin ja diplomaattisin keinoin, eikä sotilaallisilla toimilla”. Lisäksi se totesi, että erinäisten raporttien mukaan Turkki olisi väkisin palauttanut syyrialaisia pakolaisia Pohjois-Syyriaan, mikä rikkoisi sen kansainvälisiä velvoitteita olla palauttamatta ketään paikkaan, jossa he olisivat todellisen vainon tai muun uhan vaarassa. Parlamentti tunnisti kritiikistä huolimatta Turkin roolin yhä EU:n keskeisenä kumppanina, Naton jäsenenä sekä tärkeänä toimijana Syyriassa ja muistutti rauhanomaisista, YK:n tavoitteiden mukaisista, ratkaisuista kansainvälisissä konflikteissa. Oleellista on, että päätöslauselmassa ilmaistiin parlamentin solidaarisuutta kurdeille ja alueen muille asukkaille.266 EU:n lujittunut linja Turkin Pohjois-Syyriaan kohdistuneita toimia kohtaan näkyi myös marraskuussa 2019 julkaistussa EPRS:n taustoituksessa, joka koski Turkin sotilaallista operaatiota ja sen merkitystä maan EU-suhteeseen. Taustoituksessa muuttunut tilanne tiivistettiin: ”uutta ei ole [Turkin] taistelu PKK:ta vastaan, vaan Turkin strateginen irtautuminen kahdesta liittolaisestaan, EU:sta ja Yhdysvalloista.” Irtautumisen syyksi esitettiin Turkin lähentynyt suhde Moskovaan sitten vuoden 2016, länsivastaisen retoriikan lisääntyminen ja transatlanttisen liiton vastaiset ulkopoliittiset valinnat. Myös Trumpin päätös vetäytyä Pohjois-Syyriasta antoi tilaisuuden täyttää valtatyhjiö yhdessä Venäjän kanssa.267 5.3 Pohdinta Aiemmassa luvussa esittelin EU:n kannat Syyrian tilanteeseen sekä EU:n näkemykset Turkin roolista Syyriassa vuosien 2016–2019 keskeisten EU:n Syyria-asiakirjojen perusteella. Tässä luvussa käyn läpi tulokset ja vastaan tutkimuskysymykseen: miten Turkin strateginen narratiivi on vastaanotettu 265 Ibid., kohdat G–L. 266 Ibid., kohdat M–N, 2–5. 267 Euroopan parlamentin tutkimuspalvelu (2019). Turkey’s military operation in Syria and its impact on relations with the EU. Briefing, marraskuu 2019. PE 642.284. 72 EU:ssa? Onko EU heijastanut näitä narratiiveja omissa kannoissaan tai narratiiveissaan? Lisäksi analysoin kysymystä: onko Turkin strateginen narratiivi johtanut Turkin vaikutusvaltaan EU:ssa? Alla oleva taulukko 5 kokoaa yhteen ensimmäiset tulokset siitä, miten Erdoğanin keskeisimmät narratiivit268 vastaanotettiin Euroopan unionin Syyria-asiakirjoissa sekä siitä, ovatko Turkin aihe-, identiteetti- ja järjestelmänarratiivit heijastuneet EU:n omiin kantoihin. Eroavaisuudet Turkin strategisen narratiivin ja EU:n vastauksen kesken on merkitty kursiivilla. NARRATIIVIRYHMÄ TURKIN STRATEGINEN NARRATIIVI EU:N VASTAUS Aihenarratiivi Pakolaiset (N1–2) N1: Pakolaisuutta vähennettävä ja pakolaiskriisin seurausten taklaamista jatkettava N2: Turkki–EU-yhteistyö tärkeää, lännen jatkuva tuki välttämätön / muu maailma jättänyt Syyrian pakolaiset pitkälti Turkin harteille N1: Pakolaisuutta vähennettävä ja pakolaiskriisin seurausten taklaamista olisi jatkettava / EU ei kuitenkaan tukenut Turkin pyrkimystä siirtää Turkissa olevia pakolaisia takaisin Syyriaan ”terrorismista puhdistetuille” alueille N2: EU–Turkki-yhteistyö tärkeää, länsi tukenut / EU arvostaa Turkin roolia pakolaisten vastaanotossa ja on auttanut Turkkia rahallisesti Aihenarratiivi Kurdikysymys (N3) N3: PKK, PYD ja YPG ovat uhka Turkin (tai Syyrian269) alueelliselle koskemattomuudelle N3: PKK on EU:n terrorismiluettelossa. Muut kurdijohtoiset järjestöt eivät ole uhka Turkille (tai Syyrialle)270 / EU yhä myötämielisempi kurdien autonomiavaatimuksia kohtaan Aihenarratiivi Terrorismi (N4–6) N4: Terrorismi on kitkettävä Turkin rajojen sisä- ja ulkopuolella N4: Terrorismi kitkettävä koko alueella / EU tunnistaa Turkin ongelmat terrorismin suhteen sen rajojen sisäpuolella, EU ei kuitenkaan jaa samoja terrorismimääritelmiä Turkin rajojen ulkopuolella, eikä tue Turkin toimia sen terroristeina pitämiä ryhmittymiä kohtaan 268 Analyysissä tunnistettiin 12 keskeistä narratiivia. Narratiivit esitetään taulukossa tyylillä ”narratiivi 1” = N1. 269 Ks. Alaranta, T. (2020), 63–65. Alarannan mukaan Turkin PKK-narratiivi perustuu ajatukseen, että se on uhka Syyrian alueelliselle koskemattomuudelle. 270 Huom. SDF, jota johtaa sotilaallisesti YPG, oli keskeinen lännen liittolainen Daeshin vastaisessa taistelussa. Myös PYD on ollut käytännössä lännen liittolainen terrorismin vastaisessa taistelussa, ja länsi pitää PKK:ta ja PYD:tä erillisinä entiteetteinä. Ks. esim. Euroopan parlamentin tutkimuspalvelu (2019). 73 NARRATIIVIRYHMÄ TURKIN STRATEGINEN NARRATIIVI EU:N VASTAUS N5: Turkki–EU-yhteistyötä lisättävä terrorismin vaikutusten kitkemiseksi N6: kansainvälisen yhteisön on otettava suurempaa vastuuta N5: Turkki–EU-yhteistyötä olisi lisättävä terrorismin vaikutusten heikentämiseksi / Turkin toimet terrorismin torjumiseksi eivät kuitenkaan enää tukeneet Turkin alueellisen koskemattomuuden tavoitetta vaan vaaransivat Turkin omat intressit N6: - 271 Identiteettinarratiivi Humanitaariset velvollisuudet, perusteluna mm. historiallinen perusta (N7) N7: Turkin on jopa välttämätöntä ottaa osaa Syyrian sotaan, koska sillä on humanitaarisia velvollisuuksia (sisar- ja veljeskansa, sivilisaatiollinen perusta) N7: Ajanjakson mukaan EU kyseenalaistaa, arvostelee tai tuomitsee Turkin toimia Pohjois- Syyriassa / EU:n mukaan Turkin toimet heikensivät pyrkimyksiä löytää konfliktiin poliittista ratkaisua / EU korosti YKTN:n päätöslauselmien merkitystä, ihmisoikeuksia, demokratiaa ja kansainvälisen oikeuden periaatteita Identiteettinarratiivi Arvot, eurooppalainen valtio (N8–9) N8: Turkki on demokratia ja oikeusvaltio sekä suvaitsevainen kansa N9: Turkki on ollut aina osa Eurooppaa272 N8: Kehitys kohti EU:n arvoja oli oikeansuuntaista 2010-luvun alkuun saakka / Tilanne muuttunut erityisesti vuoden 2016 jälkeen, silloin keskeistä eurooppalaisista arvoista ja periaatteista lipumista tapahtui kaikilla osa-alueilla N9: Turkki on historiallisesti kuulunut Eurooppaan Järjestelmänarratiivi Suurvaltanarratiivi, vakautta tuottava valta (N10–11) N10: Turkki on alueellinen suurvalta/johtaja N11: Turkki on toimillaan aluetta vakauttava/järjestystä tuottava valta N10: Turkki on tärkeä alueellinen toimija273 N11: Ajanjakson mukaan EU kyseenalaistaa, arvostelee tai tuomitsee toimia, joilla Turkki pyrki ”vakauttamaan” aluetta / EU korosti ystävällismielisten suhteiden säilyttämistä naapurimaihin ja ei tukenut Turkin interventiopolitiikkaa, 271 Narratiiviin ei löytynyt olennaista vastinetta EU:n kannoista. 272 Narratiivi ei viittaa maantieteeseen, vaan samaan (identiteetti)”ryhmään” kuulumiseen. 273 EU ei ota kantaa Turkin identiteettiin alueellisena suurvaltana, mutta tunnistaa Turkin roolin alueella. Ks. esim. European External Action Service (7.2.2018). 74 NARRATIIVIRYHMÄ TURKIN STRATEGINEN NARRATIIVI EU:N VASTAUS sillä se ei EU:n näkemyksen mukaan kohdistunut yksinomaa terroristeihin Järjestelmänarratiivi Hyvä valta Turkki- kaksinaismoralistinen länsi (N12) N12: Länsi tukee Daeshin vastaisessa taistelussa tiettyjä terroristijärjestöjä, mutta tuomitsee toiset / EU ”piileksii piikkilankojen takana” N12: EU ei ottanut kantaa suoranaisesti, mutta tukeutuu kannoissaan kansainvälisen sopimusten luetteluun ja poliittisen ratkaisun löytämiseen. Lisäksi EU näkee SDF:n kanssa tehdyn yhteistyön merkittäväksi Daeshin vastaisessa taistelussa / -274 Taulukko 5. Tulokset 1, narratiivit 1–12. Yllä olevasta taulukosta 5 näkee, kuinka EU oli omaksunut tiettyjä Turkin strategisen narratiivin osia ja heijastanut niitä omissa narratiiveissaan. Tiettyjä narratiiveja se oli vastustanut omilla näkemyksillään, tai osallistunut narratiivien rakentamiseen joko Turkin narratiiveja vastaan tai niiden mukaisesti. Taulukko havainnollistaa, kuinka EU heijasteli Turkin kantoja lähinnä liittyen pakolaisiin, Turkin identiteettiin eurooppalaisena valtiona sekä yleisemmin Turkin kokemaa terrorismiuhkaa kohtaan. Muissa narratiiveissa EU ei myötäillyt Turkkia merkittävästi. Turkki on Syyrian aseellisen opposition suurin tukija sotilaallisin joukkoineen Syyrian maaperällä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ennen kaikkea Syyrian konflikti on määrittänyt Turkin ulkopolitiikkaa. Länsimaiden arvostelusta ja transatlanttisten etujen ristiriitaisuudesta huolimatta Turkki on pysytellyt Pohjois-Syyriassa ja konfliktin alkuvuosien humanitaarinen lähestymistapa on korvattu voimakkaammin realistisella/voimapoliittisella lähestymistavalla. Zafer Kizilkayan (2021) mukaan vuoteen 2021 mennessä Turkilla oli kolme strategista tavoitetta Syyriassa: (1) turvavyöhykkeen tai ”ystävällismielisen” vyöhykkeen perustaminen Pohjois-Syyriaan, jota eivät hallitse kurdijoukot (PKK/PYD/YPG), (2) M4-moottoritien valvonta Idlibistä Irakin rajalle idässä (Rojavan alueella) ja (3) Eufrat-joen länsipuolella vallitsevan status quon säilyttäminen ja joen itäpuolisen status quon muuttaminen (kurdijoukkojen heikentäminen).275 Tässä tutkielmassa tarkasteltujen Erdoğanin puheiden perusteella erityisesti tavoitteet 1 ja 3 ovat olleet keskeisiä vuosien 2016–2019 välillä. Myös tavoitteen numero 2 voi oikeutetusti väittää olleen Turkin tavoite erityisesti vuoden 2019 operaation myötä, joskin Erdoğan ei siihen tarkastelluissa puheissaan viitannut. 274 Narratiiviin ei löytynyt suoranaista vastinetta, mutta on selvää, että EU ei hyväksynyt tätä. 275 Kizilkaya, Z., Hamdi, S., & Salman, M. (2021). Turkey’s Game Plan in Northern Syria and its Implications for the EU. Athens Journal of Mediterranean Studies, 7(4), 233–234, 246–247. 75 Tutkielman luvun 5.1 analyysissä osoitin Erdoğanin rakentaneen Turkin aihe-, identiteetti- ja järjestelmänarratiiveja eri tasoilla. Aikarajauksen puitteissa on nähtävissä muutos rajauksen alusta sen loppua kohden. Erdoğanin narratiivin mukaan Turkki oli vuosina 2016–2019 osallisena Syyrian sodassa sekä oman turvallisuutensa että alueen vakauden vuoksi. Turkki taisteli terrorismia, mukaan lukien kurdijärjestöjä, jotka se luokittelee terroristeiksi, vastaan omien rajojensa sisä- ja ulkopuolella. Lisäksi Erdoğanin narratiivissa Turkki on humanitaarinen ulkopoliittinen toimija, joka oli vastaanottanut miljoonia pakolaisia velvollisuutenaan, sillä se koki historiallisena kansana velvollisuutta sisar- ja veljeskansojaan kohtaan. Narratiivissa Turkki on vapaa demokratia ja oikeusvaltio, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia maailmanlaajuisesti. Sen ulkopolitiikka perustui oikeudenmukaisuuteen ja humanitaarisiin velvoitteisiin. Turkki oli myös alueellinen suurvalta, jolla on rooli Lähi-idässä vakautta ja järjestystä tuottavana maana. Erdoğanin puheissa liittyen Syyriaan keskeistä oli kurdien vastustamien leimaten pääsääntöisesti kurdeista koostuvat järjestöt terroristisiksi, sekä laajemmin kurdien autonomisen hallinnon syntymisen estäminen. Järjestöt PYD, YPG sekä SDF YPG:n sotilaallisena jatkeena nähtiin terroristeina, joita länsi on tukenut. Erdoğanin mukaan tärkeä kysymys liittyen Syyrian sotaan koski nimenomaisesti näitä terroristijärjestöjä, jotka olivat ”miehittäneet” neljänneksen Syyrian alueesta ja ”pyrkivät legitimoimaan itsensä Syyrian demokraattisina voimina”. Lisäksi Erdoğan korosti koko tarkasteluajanjakson ajan, miten kaikkia terroristiryhmiä ”tulisi kohdella samalla tavalla”.276 Myös Alaranta (2022) on huomioinut, kuinka Erdoğanin ulostuloissa PKK ja Daesh on esitetty verrannaisina terroristijärjestöinä, joita länsi on tukenut suorasti tai epäsuorasti.277 Taşpınarin (2012) esittämä Turkin kemalistinen ulkopoliittinen suuntaus on sangen samankaltainen AKP:n vuosien 2016–2019 tiettyjen ulkopoliittisten linjojen kanssa. Kuten luvussa 2.1.2 esitin, oli kemalistien mukaan kurdien oikeuksien salliminen vaarallinen suunta, jos tavoitteena olisi säilyttää status quo. Kemalistit haluavat torjua kurdien separatismia ja suosia läheisempiä suhteita autoritaarisiin maihin kuten Venäjään, Syyriaan ja Kiinaan, mitä Ankara on yhä enemmän suuntautunut kehittämään. Tehden näin, Ankaran ei tarvitsisi välittää lännen reaktiosta, jos se päättää toimia kurdeja vastaan.278 Turkki olikin jo solminut kahdenkeskisiä kauppasuhteita Yhdysvaltojen lisäksi muun muassa myös 276 Erdoğan R. T. (24.9.2019). Address by Mr. Recep Tayyip Erdoğan, President of the Republic of Turkey. Puhe YK:n yleiskokouksessa. General Assembly 74th session: 3rd plenary meeting, Tuesday 24 September 2019, New York. Official Records, A/74/PV.3., 19–24. 277 Alaranta, T. (2022), 147. 278 Taşpınar, Ö. (2012), 131–132. 76 Venäjän kanssa279. Toisaalta kemalismi ei sovi yhteen sen AKP:n poliittisen islamismin kanssa, jota se on harjoittanut yhä enemmän 2010-luvun alusta alkaen.280 Kuten myös Sever (2020) on todennut, ovat Turkin motiivit Syyria-interventioille olleet sekalaiset. Niihin ovat sisältyneet huolenaiheet syyrialaisten pakolaisten humanitaarisesta tilanteesta ja Turkin kansallisesta turvallisuudesta. Lisäksi interventiot vaikuttivat kielteisesti Turkin imagoon pehmeänä vallankäyttäjänä, kuten myös alueellisena suurvaltana. Turkin sisäpolitiikassa oli 2010-luvulla ilmennyt merkittäviä ongelmia, kuten Gezi-puiston protestien väkivaltainen tukahduttaminen, minkä myötä se alkoi menettää mainettaan länsivaltojen edessä, vaikuttaen Turkin imagoon myös alueellisesti. Siitä huolimatta Ankara on onnistunut ylläpitämään vahvaa rooliaan esimerkiksi Astana- prosessissa, joskin sen voi nähdä johtuneen pitkälti Venäjä-liittoumasta.281 Aiemmissa alaluvuissa tunnistin Turkin strategisen narratiivin sekä EU:n omat kannat liittyen Pohjois-Syyriaan ja Turkin toimiin alueella. Käsittelen seuraavaksi sitä, miten Turkin strateginen narratiivi on joko hyväksytty tai hylätty/haastettu EU:n toimesta, soveltaen Van Noortin ja Colleyn strategisten narratiivien hyväksymisviitekehystä. Van Noortin ja Colleyn mukaan hyväksyminen (tai ”sisäänosto”) on tapahtunut, jos narratiivin vastaanottajaosapuoli toistaa samaa narratiivia ja hyväksyy politiikka-aloitteet kiistämättä. Näin voidaan uskottavasti väittää tapahtuneen, jos Turkki oli onnistunut luomaan strategisen narratiivin, joka yhdisti EU:n materiaaliset hyödyt sekä mahdollisti sen ontologisen turvallisuuden. Toisin sanoen, jotta EU voisi hyväksyä tai omaksua Turkin strategisen narratiivin, tarkoittaisi se sitä, että EU:n tulisi pystyä oikeuttamaan hyväksyntä joko ontologisen turvallisuuden lisääntymisellä tai sen ylläpidolla, sekä materiaalisilla hyödyillä. Kaikki ne narratiivit, joita EU ei ollut hyväksynyt yllä esitetyssä taulukossa 5, eivät täyttäneet näitä kahta kriteeriä. Alla oleva kuvio 2 selventää yhtälöä ja esittää tutkielman tulokset strategisen narratiivin hyväksymisviitekehyksen mukaisesti. 279 Alaranta, T. (2022), 141. 280 Taşpınar, Ö. (2012), 131–132. 281 Sever, A. (2020), 158–159. 77 Kuvio 2. Tulokset 2.282 Yllä olevassa kuviossa on asetettu Turkin eri narratiivit, jotka selitettiin auki taulukossa 5. tulokset 1., osaksi tutkielman teoreettista viitekehystä. Kuviosta 2 näkee, kuinka EU oli hyväksynyt osan Turkin strategisesta narratiivista. Näitä olivat ne narratiivin osat, jotka tarjosivat EU:lle korkean materiaalisen hyödyn ja/tai korkean mahdollisuuden säilyttää unionin ontologinen turvallisuus. EU hylkäsi ne narratiivit, jotka eivät tarjonneet kumpaakaan. Tässä tapauksessa narratiivin hyväksymisen myötä EU:n ontologinen turvallisuus olisi ollut uhattuna ja/tai narratiivi ei mahdollistanut EU:lle materiaalista hyötyä. EU:n materiaalisiin hyötyihin voidaan sisällyttää esimerkiksi Turkin ja EU:n yhteistyön lisääminen tietyillä sektoreilla, mikä helpottaisi Turkin integroimista Euroopan unioniin ja olisi unionin edun mukaista. Myös kauppasuhteiden tiivistäminen, investoinnit ja poliittinen näkyvyys globaaleissa asioissa ovat materiaalisia hyötyjä,283 joita EU voi tavoitella. Toisaalta esimerkiksi viisumivapaus on Turkin materiaalisten hyötyjen mukaista, minkä saamisen Erdoğan pyrkikin takaamaan pakolaissopimuksen myötä. Molemmilla osapuolilla oli omat kaupankäyntivalttinsa kansainvälisellä kentällä, jossa narratiivit taistelevat tilastaan. 282 Kuvion koonnissa sovellettu Van Noort, C., & Colley, T. (2021) kuviota 2, 47. 283 Korkut, U., & Civelekoglu, I. (2013), 188. Matala materiaalinen hyöty Suuri materiaalinen hyöty Heikko mahdollisuus säilyttää ontologinen turvallisuus Suuri mahdollisuus säilyttää ontologinen turvallisuus Aihenarratiivi: pakolaiset, terrorismi (N1–2, N4–6) Aihenarratiivi: kurdikysymys (N3) Identiteettinarratiivi: arvot, eurooppalainen valtio (N8–9) Identiteettinarratiivi: humanitaariset velvollisuudet, sivilisaation seuraaja (N7) Järjestelmänarratiivi: suurvaltanarratiivi, vakautta tuottava valta, hyvä Turkki- kaksinaismoralistinen länsi (N10–12) Vastaus narratiiviin: hylkääminen tai osittainen hyväksyntä Vastaus narratiiviin: hylkääminen tai osittainen hyväksyntä Vastaus narratiiviin: hyväksyntä Vastaus narratiiviin: hylkääminen 78 EU:n ontologinen turvallisuus puolestaan sisältää ajatukset muun muassa pysyvästä ympäristöstä, joka maksimoisi sen turvallisuuden (pelkona esim. terrorismi), pakolaiskriisistä (pelkona suuret pakolaisvirrat) tai esimerkiksi Euroalueen taloushuolista (kansalaisten tyytymättömyys)284. Lisäksi ontologisen turvallisuuden takaaminen ei järisyttäisi EU:n ja sen kansalaisten identiteettiä, vaan takaisi sen pysyvyyden.285 Esittelen seuraavaksi osittain hyväksytyt narratiivit, minkä jälkeen käyn läpi kuvion 2. vasemmassa alakulmassa olevat hylätyt narratiivit. Osittain hyväksytyt narratiivit (1) Aihenarratiivi: pakolaiset (N1–2) (2) Aihenarratiivi: terrorismi/terrorismin vastainen taistelu (N4–6) (3) Identiteettinarratiivi: arvot, eurooppalainen valtio (N8–9) Tarkasteluvuosina 2016–2019 EU pitkälti omaksui Erdoğanin narratiivin liittyen pakolaisiin. Lähialueilta, erityisesti Syyriasta, saapuneet pakolaiset, joita Erdoğan muistutti usein Turkin isännöivän yli 3 miljoonaa, olivat merkittävä huolenaihe sen aihenarratiivissa. EU noteerasi pakolaiset kaikissa tutkielmassa läpikäydyissä EU:n asiakirjoissa, osoittaen huolta pakolaisvirtojen lisääntymisestä, pakolaisten huonoista elinoloista sekä pakolaisvirtojen suuntautumisesta niin Syyria lähialueille kuin EU:n rajojen yli. EU myönsi vuodesta toiseen, että Turkin rooli on ollut pakolaisten vastaanotossa keskeinen. Myös Turkki-kriittisimmissä asiakirjoissa EU osoitti kiitoksensa Turkille pakolaisten vastaanotosta toistamiseen, mikä enteilee kysymyksen merkittävyydestä unionille. Turkin pakolaisnarratiivin omaksuminen vahvisti EU:n ontologista turvallisuutta, sillä se ei saanut EU:ta kyseenalaistamaan identiteettiään ja perusarvojaan. Lisäksi Turkin ja EU:n pakolaissopimus, jonka oli tarkoitus olla sangen edullinen Turkille, mahdollisti pakolaisvirtojen pysäyttämisen ennen Eurooppaa, näin ollen turvaten myös kansalaisten ontologinen turvallisuus. Se toi myös EU:lle ainakin jossain määrin materiaalisia hyötyjä. Vuonna 2015 eskaloitunut pakolaiskriisi johti kyseiseen pakolaissopimukseen, tarjoten Turkille vipuvarren vaatia EU:lta lisätukea. Samalla se kuitenkin mahdollisti EU:n oman taakanjaon pakolaisten suhteen. Esimerkiksi taloudellisen taakan jako helpotti jäsenvaltioiden yhtäkkisiä menoja, joita pakolaisten vastaanotosta tulee286. Mikäli EU olisi taistellut Turkin narratiivia vastaan omalla narratiivillaan, olisi Turkki voinut vaivatta haavoittaa EU:n ontologista turvallisuutta ”avaamalla rajat”. 284 Esim. Kinnvall, C. ym. ovat tutkineet eurooppalaisten ontologisia turvallisuushuolia artikkelissaan ”Introduction to 2018 special issue of European Security: “ontological (in) security in the European Union.” (2018). 285 Browning, C. S., & Joenniemi, P. (2017), 31–32.; Vrt. esim. liberaali ja konservatiivinen eurooppalainen kulttuuri. 286 McEwen, M. (2017). Refugee resettlement in crisis: The failure of the eu-turkey deal and the case of burden- sharing. Swarthmore International Relations Journal, 1(2), 26. 79 Omaksumiseen voi siis uskottavasti olettaa vaikuttaneen Eurooppaan vuodesta 2014 eteenpäin suuntautuneet ja eurooppalaisiin yhteiskuntiin vaikuttaneet pakolaisvirrat kriisialueilta, suurilta osin Syyriasta. EU:n ja Turkin pakolaissopimus oli Erdoğanille voitto, mutta EU:n osalta sopimuksen on nähty olleen seurausta pitkälti Erdoğanin kiristämisen taktiikasta. Parlamentti huomio Erdoğanin kiristystaktiikan kuitenkin vuonna 2019: ”[parlamentti] pitää mahdottomana hyväksyä sitä, kuinka Erdoğan käyttää pakolaisia aseena ja on käyttänyt heitä EU:n kiristämiseen.”287 On joka tapauksessa selvää, että vuoden 2016 pakolaissopimusta tarvittiin myös Euroopassa, koska EU oli hyvin erimielinen pakolais- ja turvapaikkapolitiikastaan, ja kriisi oli jo johtanut populististen liikkeiden kasvuun288. Vuoteen 2017 asti EU piti tärkeänä EU:n ja Turkin pakolaissopimuksen eri kohtien toimeenpanoa, kuten viisumivapauden edistämistä, jotta lupauksia Turkille ei petettäisi. EU hyväksyi osittain myös Turkin esittämän narratiivin Syyrian sodan aiheuttamasta terrorismin turvallisuusuhasta Turkille. Narratiivin osittainen hyväksyntä vahvisti tunnetta EU:n ontologisen turvallisuuden säilymisestä. Turkkiin kohdistuneiden terrori-iskujen määrä, jonka uskottiin ainakin osittain kumpuavan naapurimaan levottomuudesta, huolestutti myös unionissa, erityisesti vuonna 2016. EU tuomitsi PKK:n iskut YK:n yhteisen linjan mukaisesti, mutta sen tuomitessa määrittelemättömät Turkissa ja sen rajoilla tapahtunet terrori-iskut, ei se useinkaan nimennyt tekijää, vaan tuomitsi terrorismin yleisesti. On muistettava, että Turkki määritteli terroristeiksi ryhmittymiä, joita EU ei ole luokitellut terroristeiksi. Vastaavasti huomionarvoista on, miten Turkin narratiivissa PKK:n lisäksi myös PYD ja YPG nähtiin mustavalkoisesti terroristeina ja heitä syytettiin AKP:n toimesta erinäisissä iskuissa, vaikka kyseiset ryhmittymät olivatkin kieltäneet osallisuutensa.289 Tätä osaa Turkin terrorisminarratiivista EU ei näyttänyt hyväksyneen. Terrorismia koskevien narratiivien tarkastelusta moniulotteisen teki nimenomaisesti toimijoiden eri terroristimääritelmät. EU myös antoi tukensa EU-Turkki-yhteistyön lisäämiselle terrorismin torjunnassa, joskin vuodesta 2018 alkaen EU alkoi julkisesti kyseenalaistamaan Turkin narratiivia siitä, että sotilaalliset operaatiot Syyriassa lisäsivät Turkin turvallisuutta. Turkin toisessa identiteettinarratiivissa korostuneet arvot demokratiasta, oikeusvaltiosta ja suvaitsevasta Turkista olivat hyväksymisen ja hylkäämisen rajalla. Kuten Turkin, myös EU:n silmin Turkki oli nähty eurooppalaisena valtiona jo vuodesta 1963. Jäsenyysneuvottelut olivat kuitenkin 287 Euroopan parlamentti (2019b), kohta 19. 288 Dempsey, J. (3.3.2020). Europe and NATO’s Shame over Syria and Turkey. Garnegie Europe. Saatavilla: https://carnegieeurope.eu/strategiceurope/81191. Viitattu 22.2.2024. 289 Deewanee, A. (2022), 59–90, 60–66. 80 kestäneet pitkään ja mahdollisesta korkeasta materiaalisesta hyödystä huolimatta alkoi näyttää siltä, että EU:n ontologinen turvallisuus olisi Turkin jäsenyysneuvotteluita jatkettaessa yhä enemmän uhattuna. Ristiriitaisesti Turkin narratiivin osittainen omaksuminen mahdollisti kuitenkin materiaalisten hyötyjen ylläpidon sekä ontologisen turvallisuuden säilymisen niin kauan, kunhan suhde Turkkiin pysyisi ystävällismielisenä. EU osoitti toistuvasti huolensa Turkin demokratian ja oikeusvaltion tilasta ja viimeistään vuoden 2016 vallankaappausyrityksen jälkimainingeissa Turkki oli ilmiselvästi menettänyt statuksensa muslimidemokratiana EU:n silmissä. On kuitenkin perusteltua sisällyttää Turkin arvopohjainen narratiivi osittain hyväksyttyjen narratiivien joukkoon, sillä EU:lla kesti kolme vuotta de facto jäädyttää neuvottelut Turkin kanssa sen jälkeen, kun oli käynyt selväksi, että Turkki on lipunut tyystin pois EU:n arvoista, joita se jäsenehdokkailta odottaa. EU:n asiakirjoista kävi ilmi sen epämääräinen suhtautuminen Turkkiin jäsenehdokkaana koko ajanjakson ajan, mutta geopoliittisten intressien ja Turkin kiristystaktiikan myötä unioni ei kyennyt yhtenäiseen ja itsevarmaan päätöksentekoon sen suhteen, mitä Turkin jäsenyysneuvotteluille tulisi tehdä. Se, miten Erdoğan itse asemoi Turkin osaksi Eurooppaa, riippui enemmän kontekstista kuin siitä, mikä sen asema todellisuudessa oli Erdoğanin silmissä, sillä AKP piti kiinni Turkin täysjäsenyyden tavoitteesta koko tarkastelujakson. Turkin strateginen narratiivi rakentui tutkielman ajanjakson loppua kohden yhä enemmän pois eurooppalaisen valtion perinteisestä identiteetistä, jonka voi nähdä pohjautuvan EU:n arvoille ja jota Turkki oli aiemmin korostanut. Siitä huolimatta jäsenyysnäkymistä ei Turkin hallinnon julkisissa ulostuloissa luovuttu. Turkki oli jo aiemmin irtautunut sekularistisesta kemalismin perinteestä, ja AKP oli alkanut tukemaan vahvaa islamisaatiota Turkissa. Onkin perusteltua väittää, että Erdoğanin ja AKP:n islamistisnationalistinen tulkinta Turkin roolista maailmassa ja Euroopassa vei Turkkia kauemmas EU:sta. EU:n pelko ontologisen turvallisuuden heikentymisestä liittyen Turkin täysjäsenyyteen on aiemmin mainittujen syiden lisäksi myös EU:n jäsenvaltioiden preferensseihin vahvasti liitetty kysymys. Kuten myös Natalie Tocci on havainnut jo 2000-luvun alussa, oli Turkin jäsenehdokasasemaa aina varjostanut jäsenmaiden näkemyserot290. Myös Erdoğan mahdollisesti tiesi, kuten myös Turkin EU- ministeri vuonna 2012,291 että Turkista ei todennäköisesti tule koskaan, tai vähintään lähivuosina, jäsentä kyseisten näkemyserojen vuoksi. 290 Tocci, N. (2007). 291 Tocci, N. (2014). 81 Hylätyt narratiivit (1) Aihenarratiivi: kurdikysymys, PYD/YPG terroristeina (N3) (2) Identiteettinarratiivi: Turkin humanitaariset velvollisuudet, Turkki historiallisen sivilisaation seuraajana (N7) (3) Järjestelmänarratiivi: alueellinen suurvalta ja järjestystä tuottava valta (N10–11) (4) Järjestelmänarratiivi: hyvä valta Turkki-kaksinaismoralistinen länsi (N12) Merkityksellisiä eroavaisuuksia EU:n ja Turkin julkisissa näkemyksissä Syyriaan liittyen alkoi esiintyä vuonna 2018. Lisäksi, kun parlamentti oli hyväksynyt päätöslauselmansa maaliskuussa 2018292 Syyrian tilanteesta, oli EU:n kanta muodostumassa yhä selkeämmäksi myös julkisuudessa. Parlamentti ei myötäillyt Turkin motiiveja, joskin ne olivat todennäköisesti olleet epäselvät kansainväliselle yhteisölle koko ajanjakson 2016–2019 ajan, kuten myös aikarajauksen ulkopuolella. Vastaus kurdikysymykseen ei itsessään ollut yksiselitteinen EU:n kannalta, mutta siitä huolimatta Turkin narratiivin myötäily tässä asiassa olisi heikentänyt EU:n mahdollisuuksia säilyttää unionin ontologinen turvallisuus, eikä se toisi EU:lle materiaalista hyötyä. Kurdien näkeminen uhkana Turkille Erdoğanin narratiivin mukaisesti järisyttäisi EU:n identiteettiä perus- ja ihmisoikeuksien puolestapuhujana. Lisäpontta EU:n kritiikkiin toi vuoden 2018 operaation kohdistuminen Afriniin, kurdeista koostuvien joukkojen hallitsemalle alueelle. EU oli ilmaissut huolensa jo aiemmin eri väestöryhmien tilanteesta Syyriassa ja HR/VP oli kehottanut samaisen vuoden helmikuussa Turkin hallitusta lopettamaan hyökkäyksensä ja keskittymään YK:n terroristiluettelossa olevien terroristijärjestöjen kukistamiseen. HR/VP ei kuitenkaan ollut tuominnut Turkin toimia, mutta huomioi, kuinka se ei ”välttämättä” parantaisi Turkin turvallisuustilannetta.293 EU ei omaksunut Turkin näkemyksiä kurdien terrorismista, pois lukien YK:n terroristiluettelossa olevan PKK:n toimet. Kurdijohtoiset järjestöt, erityisesti SDF, ovat olleet tärkeä tuki kansainväliselle Daeshin vastaiselle liittoumalle ja näin ollen myös EU:lle. Vaikka kurdikysymyksestä oli keskusteltu aina, EU osoitti eksplisiittisen myötätuntonsa kurdien autonomiavaatimuksia kohtaan vasta vuonna 2019 Turkin kurdien vastaisten toimien lisääntymisen myötä. Kurdien suhteen EU oli jäänyt kahden liittolaisensa, Turkin ja Yhdysvaltojen, väliin. Vuonna 2019 eroavaisuudet EU:n ja Turkin narratiivien välillä kärjistyivät kaikilla sektoreilla yhä suuremmiksi, kuin mitä ne olivat aiemmissa julkisissa ulostuloissa olleet. Parlamentin päätöslauselma koskien Turkin sotilaallista operaatiota Koillis-Syyriassa ja sen seurauksia294 teki sen 292 Euroopan parlamentti (2018). 293 European External Action Service (7.2.2018).; Euroopan unionin neuvosto, ulkoasiainneuvosto (2018). 294 Euroopan parlamentti (2019b). 82 kannan selväksi. Turkin lipuminen EU:n keskeisistä arvoista oli lisääntynyt tasaisesti ja EU ei voinut enää uskottavasti vältellä Turkin hallinnon toimien tuomitsemista. Lisäksi Turkin operaatio Rauhan kevät kohdistui SDF:n joukkojen hallitsemille alueille, mikä teki käytännössä Nato-liittolaisten yhteenotosta mahdollisen. Toisin sanoen, perustavanlaatuiset arvoristiriidat ja yhä heikkenevät tulevaisuudennäkymät EU-Turkki-yhteistyön kehittämisestä johtivat EU:n tiukempaan kantaan Turkin suhteen. EU tuomitsi Turkin toimet Syyriassa ja vaati sanktioita hallinnolle. Vuonna 2019 EU myös julkisesti sanoi Turkin välittömän osallistumisen sotaan vievän tilannetta Syyriassa taaksepäin. Keskeistä tässä oli kansainvälisen Daeshin vastaisen liittouman saavutusten mitätöinti, kun Turkin iskujen myötä vanhoja Daesh-taistelijoita pääsi pakenemaan SDF:n huostasta. Lisäksi EU oli huolissaan Turkin tukemien aseellisten joukkojen ja Turkin armeijan rikoksista siviilejä ja kurdeja kohtaan, Turkin osallisuudesta Syyrian väestörakenteen tahalliseen muuttamiseen sekä sen kaavailemien turvavyöhykkeiden kielteisistä vaikutuksista. Turkin identiteettinarratiivi koskien sen humanitaarisia velvollisuuksia Syyriassa Turkin historiallissivilisaatiollisen perusoletuksen vuoksi ei myöskään saanut jalansijaa ja hyväksyntää EU:n ulostuloissa ja kannoissa. Narratiivin hyväksyminen olisi aiheuttanut EU:lle ennen kaikkea materiaalisia tappioita, ja sen mahdollisuus säilyttää ontologinen turvallisuus olisi heikentynyt. Turkki tunnistettiin humanitaarisena toimijana alueella vielä tarkastelujakson alussa, mutta pian sen ”humanitaarisiin velvollisuuksiin” perustuva ulkopolitiikkaa kyseenalaistettiin EU:n ulostuloissa. Turkin tapa perustella osallisuuttaan Syyrian sodassa historian avulla ei uponnut unionin kantoihin. Sen sijaan Turkin toimien nähtiin heikentävän mahdollisuuksia humanitaarisen avun perille saamiseen sekä rauhan löytämiseen. Näin ollen vastaus narratiiviin on hylkääminen, vaikka Turkin humanitaariset toimet pakolaisten vastaanotossa tunnistettiinkin. Turkin järjestelmänarratiivi perustui vahvasti uuteen Turkkiin, joka oli Erdoğanin ja AKP:n mukaan alueellinen suurvalta ja vakautta sekä järjestystä tuottava toimija. EU tunnusti koko tarkastelujakson ajan Turkin roolin alueella sen geopoliittisen tärkeyden vuoksi, mutta vuodesta 2018 eteenpäin kyseenalaisti Turkin toimet sen mukaisina. EU alkoi korostaa ystävällismielisten suhteiden säilyttämistä naapurimaihin, sillä periaatteesta poikkeaminen olisi epäedullista myös unionille. EU ei nähnyt Turkin tuottavan vakautta tai järjestystä alueella, vaan sen toimet uhkasivat myös unionin ontologista turvallisuutta: terroristit eivät olleet siellä missä Turkki näki niiden olevan, ja pakolaisvirrat lisääntyivät. EU ei myöskään nähnyt materiaalista hyötyä Turkin järjestelmänarratiivissa, sillä Turkin nationalistinen sisä- ja ulkopolitiikka oli vienyt maata ennen kaikkea kauemmas unionista. Erdoğanin puheista oli tunnistettavissa myös jaottelu hyvään ja pahaan 83 niin Syyriaan kuin Euroopan unioniinkin liittyen. On kuitenkin todennäköistä, että Turkin narratiivi järjestystä tuottavasta vallasta olisi hyväksytty EU:n puolesta vielä 2000-luvun alkupuolella. Narratiivin voi uskoa olleen EU:n näkemyksissä ainakin osittain paikallaan vielä silloin, kuin Turkki toimi niin kutsuttuna muslimidemokraattisena suunnannäyttäjänä Lähi-idän maille. Toinen järjestelmänarratiivi oli Erdoğanin esittämä länsimaita koskeva narratiivi liittyen lännen kaksinaismoralismiin eli siihen, miten länsi tukee tiettyjä terroristijärjestöjä taistelussaan Daeshia vastaan, mutta tuomitsee toiset. ”Miksi kutsutte [Euroopan parlamentti] al-Nusraa terroristijärjestöksi, jos ’Daeshia vastustavat eivät ole terroristijärjestöjä’? Al-Nusra käy myös erittäin merkittävää taistelua Daeshia vastaan. – – Lännen mentaliteetti toimii niin. He tekevät luokituksen hyvä terroristi–huono terroristi”.295 Erdoğan pyrki vaikuttamaan kansainvälisen järjestelmän luonteeseen vakuuttamalla yleisön lännen kaksinaismoralistisista taipumuksista tukea oman edun mukaisia ryhmittymiä konflikteissa. Narratiiviin ei löytynyt suoraa vastinetta, mutta on selvää, että EU tukeutui kannoissaan toistamiseen kansainvälisten sopimusten luetteluun ja vahvisti tarvetta poliittisen ratkaisun löytämiselle sen sijaan, että sotilaallisia ryhmittymiä tuetaan. Lisäksi EU ei niin sanotusti myöntänyt ”piileksivänsä piikkilankojen takana”, kuten Erdoğan on esittänyt296. EU:n voi siis sanoa hylänneen narratiivin myös siitä syystä, että se oli vastoin EU:n omaa tarinaa, jossa SDF:n kanssa tehty yhteistyö oli välttämätöntä Daeshin voittamiseksi ja alueen sekä ennen kaikkea Euroopan suojelemiseksi. Alaranta on tosin havainnut, kuinka länsimaiden ja Turkin hallinnon virallinen linja oli hyvin samankaltainen sodan alusta alkaen, viitaten samanlaiseen kertomukseen ”hyvistä” kapinallisista sekä ”pahasta” al-Assadin hallinnosta ja Daeshista297. Tutkielmassa oli lisäkysymyksenä: onko Turkin strateginen narratiivi johtanut Turkin vaikutusvaltaan EU:n sisällä? Kuten Börzel (2012) esitti jo 2010-luvun alussa, oli Turkin sisäistä muutosta alkanut ohjata EU:n ehdollisuuden ja acquis communautairen sijaan eliitin poliittinen agenda298. Myös tämän tutkielman tulokset viittaavat kehitykseen, jossa Erdoğanin ja AKP:n oma agenda ylittää prioriteettina EU:n vaatimukset, vaikka nimellisenä tavoitteena olisi ollut ja olisi edelleen EU-täysjäsenyys299. Turkin vaatimuksesta sen jäsenyysneuvotteluihin pyrittiin saamaan 295 Presidency of Republic of Türkiye (21.6.2016). President Erdogan Hosts Fast-Breaking Dinner for NGO representatives. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/news/542/45472/milletin-destegini-alan-bir-kisiyi-yedi-duvel- bir-araya-gelse-yikamaz. Viitattu 4.3.2024. 296 Erdoğan R. T. (25.9.2018). 297 Alaranta, T. (2022), 144–145. 298 Börzel, T. A., & Soyaltin, D. (2012), 7–8, 16. 299 Erdoğan on muun muassa viitannut EU:n olevan keskeneräinen prosessi niin kauan, kun Turkki ei ole täysjäsen. Ks. Erdoğan R. T. (9.5.2018). Europe Day Message. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/94170/europe-day-message. Viitattu 15.11.2023. 84 vauhtia pakolaissopimuksen myötä, mutta kehitys päättyi lyhyeen vuonna 2018. On siis oikeutettua myös kysyä, miten paljon Turkki oli pyrkinyt vaikuttamaan EU:n politiikkaan strategisilla narratiiveillaan, vai oliko kyseessä laajemmin kansainvälisen yhteisön poliittiseen keskusteluun vaikuttaminen. Erdoğanin EU:ta jopa väheksyvä retoriikka on saanut huomiota tutkijoilta myös aiemmin. Tutkielmassa ei pyritty etsimään kausaalista vaikutusta Turkin strategisten narratiivien ja EU:n politiikkatoimien välillä, mutta erityisesti yksi esimerkki osuu väistämättä silmään: pakolaiskysymys. Tulosten perusteella Turkin pakolaisnarratiivin voi nähdä johtaneen Turkin vaikutusvaltaan EU:n politiikan asettamisessa, kuten perustelin yllä, tässä luvussa. Voisikin väittää, että Turkin aihe- ja identiteettinarratiivit olivat selkeämmin suunnattu kohti unionia, pyrkimyksenä vaikuttaa tiettyihin keskusteluihin ja siihen, miten EU näkee Turkin aseman osana Eurooppaa, mutta järjestelmänarratiivit olivat suunnattu laajemmin koko kansainväliselle yhteisölle. On yhtä lailla selvää, että EU on pyrkinyt maksimoimaan omat materiaaliset hyötynsä ja turvallisuutensa kannanotoillaan ja narratiiveillaan Turkista. EU:lla kesti jäädyttää Turkin jäsenyysneuvottelut, vaikka selkeää kritiikkiä Turkin sisäistä poliittista kehitystä kohtaan oli esiintynyt jo 2010-luvun alussa ja suhde oli ajautunut Alarannan kuvaamaan ”teeskentelyn” tilaan, kuten luvussa 2.2.2 esitin. Strategisten narratiivien hyväksymisviitekehyksen mukaisesti EU pyrki mahdollisesti takaamaan omat materiaaliset hyötynsä ja ontologisen turvallisuutensa olemalla keskeyttämättä neuvotteluita, samalla ollen tarjoamatta Turkille täysjäsenyyttä. 6. Johtopäätökset Tutkielman tavoitteena oli tunnistaa Turkin strateginen narratiivi liittyen Pohjois-Syyriaan ja selvittää, miten kyseinen strateginen narratiivi on vastaanotettu EU:ssa (hyväksyen vai hyläten), sekä onko EU heijastanut Turkin strategista narratiivia omissa kannoissaan tai narratiiveissaan vuosien 2016–2019 välillä. Käytin tutkielman teoreettisena viitekehyksenä Van Noortin ja Colleyn (2021) strategisten narratiivien hyväksymisviitekehystä. Viitekehyksen ydinolettamus muodosti tutkielman keskeisen väitteen: jos Turkki on onnistunut luomaan strategisen narratiivin, jossa yhdistyy kaksi elementtiä, EU:n materiaaliset edut ja mahdollisuus säilyttää sen ontologisen turvallisuus, on EU todennäköisemmin hyväksynyt Turkin strategisen narratiivin ja sen politiikka-aloitteet. 85 Etenin analyysissä kolmessa eri askeleessa, soveltaen menetelmänä tulkinnallista sisällönanalyysia. Ensimmäisessä vaiheessa vastasin ensimmäiseen tutkimuskysymykseen, tunnistaen Turkin strategisen narratiivin. Se koostui Miskimmonin, O'Loughlin ja Rosellen (2013) kolmen eri kategorian narratiiveista: aihe-, identiteetti- ja järjestelmänarratiiveista,300 joita tunnistin yhteensä 12 kappaletta. Toisessa askeleessa tunnistin EU:n asiakirjoista unionin kannat liittyen Syyriaan. Analyysin kolmannessa askeleessa vastasin toiseen tutkimuskysymykseen, verraten EU:n kantoja Syyriasta ja tilanteesta maassa Turkin strategiseen narratiiviin. Vaikka tutkielman teoreettinen viitekehys oli Van Noortin ja Colleyn (2021) tutkimuksessa kohdistettu kahden tai monen eri valtion suhteen tarkasteluun, tässä tutkielmassa osoitin sen olevan sopiva kehys myös valtion ja organisaation välisten strategisten narratiivien omaksumis-/hyväksymisprosessia tutkiessa. Tutkielman tulokset voidaan tiivistää seuraavasti. Ensinnäkin analyysi osoitti, että Turkin aihenarratiiveissa esiin nousivat Pohjois-Syyriaan liittyen erityisesti pakolaisnarratiivi, narratiivi liittyen terrorismiin sekä kurdikysymyksen rooli Turkin osallisuudessa Syyrian sotaan. Toiseksi havaitsin, että Erdoğanin identiteettinarratiiveista liittyen Pohjois-Syyriaan korostui erityisesti narratiivi Turkista Ottomaanien valtakunnan seuraajana, toisin sanoen historiallisen sivilisaation perillisenä. Tähän narratiiviin liittyi vahvasti humanitaariset velvollisuudet, joilla Erdoğan oikeutti osallistumistaan Syyrian sotaan, sillä narratiivin mukaan Turkilla oli humanitaarisia velvollisuuksia sisar- ja veljeskansojaan kohtaan. Kolmanneksi identifioin Turkin järjestelmänarratiivin ja havaitsin aiemman tutkimuksen tuloksia vastaten Erdoğanin rakentaneen narratiivia Turkista alueellisena suurvaltana, joka tuottaa alueella vakautta ja järjestystä. Toinen osa järjestelmänarratiivia oli puolestaan Turkin esittäminen ”hyvänä valtana” ja lännen esittäminen kaksinaismoralistisena toimijana. Tutkielman tulokset koostuvat edellä esitellystä Turkin strategisesta narratiivista sekä siitä, miten EU on vastaanottanut kyseisen strategisen narratiivin. Tulokset toiseen tutkimuskysymykseen ovat seuraavat. EU omaksui osittain tietyt Turkin strategisen narratiivin osat,301 kun toiset se hylkäsi täysin302. Erityisesti tarkastelujakson alussa EU:n oli jopa luonnollista hyväksyä pakolaiskriisiin perustuva narratiivi, sillä EU:n ja Turkin välinen pakolaissopimus velvoitti EU:n noudattamaan tiettyjä kantoja Turkkiin liittyen. Narratiivin vastustaminen olisi ollut unionille epäedullista. Näin oli 300 Miskimmon, A., ym. (2013); Miskimmon, A. ym. (2017). 301 Identiteettinarratiivit: arvot, eurooppalainen valtio (N8–9). Aihenarratiivit: pakolaiset, terrorismi (N1–2, N4–6). 302 Aihenarratiivi: kurdikysymys (N3). Identiteettinarratiivit: humanitaariset velvollisuudet, sivilisaation seuraaja (N7). Järjestelmänarratiivit: suurvaltanarratiivi, vakautta/järjestystä tuottava valta, hyvä valta Turkki–kaksinaismoralistinen länsi (N10–12). 86 myös terrorismin vastaisen taistelun osalta, sillä EU tunnisti Turkin kamppailun terroriuhan kanssa koko tarkasteluvuosien 2016–2019 ajan. EU tunnisti myös Turkin osana Eurooppaa ja piti yllä sen jäsenehdokasasemaa, vaikka lipuminen EU:n keskeisistä arvoista tunnistettiinkin. EU myös heijasteli Turkin näkemyksiä osittain omaksumissaan narratiiveissa, erityisesti pakolaisnarratiivin osalta. Kausaliteettia on kuitenkin mahdotonta todistaa ja onkin huomioitava, että EU:n vastaus Turkin strategiseen narratiiviin (narratiivin heijastelu) voi olla Turkin narratiiveja monin osin vastaava muustakin kuin siitä syystä, että EU olisi epäilyksettä hyväksynyt, omaksunut ja heijastellut Turkin narratiivia omissa narratiiveissaan. Siitä huolimatta, että EU hyväksyi osittain edellä esitetyt narratiivit, se myös hylkäsi suuren osan Turkin strategisesta narratiivista. Kurdikysymys jakoi EU:n ja Turkin kantoja ja siihen liittyi vahvasti epäselvyys siitä, ketä kukin osapuoli piti terroristina. EU kuitenkin näki kurdikysymyksen terrorismista erillisenä ongelmana. Se tunnisti koko ajanjakson ajan Turkin alueellisen roolin ja geopoliittisen aseman, muttei hyväksynyt Turkin historian avulla perustelemia toimia, joilla se pyrki vahvistamaan asemaansa ja tuottamaan vakautta ja järjestystä alueelle. Lisäksi EU kyseenalaisti Turkin ulkopolitiikan, joka Erdoğanin mukaan perustui oikeudenmukaisuudelle ja humanitaarisille velvoitteille. Toisin sanoen EU ei tunnistanut Turkin ulkopolitiikkaa Pohjois-Syyriassa humanitaarisena tai oikeudenmukaisena. Analyysin kolmannen askeleen myötä siis esitin, että EU oli omaksunut Turkin strategisen narratiivin tietyiltä osin. Näin ollen EU valitsi Van Noortin ja Colleyn kolmannen mahdollisuuden mukaisen rajoitetun osallistumisen. Lisäksi tulokset osoittavat, kuinka Turkilla on vastaavasti ollut rajoitettu mahdollisuus EU:n politiikan muokkaamisessa alueella. Pakolaisiin liittyen Turkin narratiivi oli onnistunut ja johdonmukainen. Muutoin EU piti pitkälti kiinni omista narratiiveistaan omien etujensa mukaisesti, jopa niillä politiikan aloilla, joilla EU osittain hyväksyi Turkin strategisen narratiivin. On myös merkillistä, että EPRS oli ainoa tarkastelussa ollut epäpoliittinen toimija, ollen myös ainoa, joka huomioi Turkin roolin Syyriassa suhteellisen kriittisesti koko ajanjakson ajan. Käytännössä tämä istuu varsin hyvin Alarannan ”teeskentelyn politiikkaa” -ajatukseen, jossa poliittiset toimijat tyystin ignoroivat todellisuuden, mutta jatkavat samalla linjalla. Lisäksi se istuu Miskimmonin (2017) huomioon siitä, kuinka EU kamppailee alueilla, joilla sillä on jo olemassa olevat narratiivit, johtaen EU:n strategisen vaikutuksen heikkenemiseen 303. Kun EU on kerran muodostanut narratiivin – tässä 303 Miskimmon, A. (2017), 85–88. 87 tapauksessa liittyen Turkkiin ja sen jäsenyysmahdollisuuksiin – on sen muuttaminen hidasta, vaikka Turkki toimisi perusteellisesti EU:n arvoja vastaan. Tutkielma kontribuoi strategisten narratiivien tutkimukseen, Turkin ja Syyrian tutkimukseen sekä EU:n ja Turkin suhteiden tutkimukseen. Aineisto oli kattava ja lopulta analysoitavaa aineistoa oli noin 200 sivua. Tutkielman tulosten mahdollista yleistettävyyttä kuitenkin rajoittaa muutama seikka. Ensinnäkin on huomioitava, että sanavalinnat ja merkitysten vivahteet voivat muuttua käännösprosessin aikana, kun turkinkieliset puheet ovat käännetty englanniksi. Tutkielman alussa tekemäni valinta englanninkielisistä puheista perustui siihen, että käännettyjen puheiden uskottiin olevan suunnattu myös kansainväliselle yleisölle ja niiden viesti on se, mitä Turkki haluaa myös kansainvälisen yleisön kuulevan304. Lisäksi aineiston rajaaminen yksinomaa Erdoğanin puheisiin oli valinta, joka ei mahdollistanut strategisen narratiivin eroavaisuuksien tarkastelua esimerkiksi maallistuneiden nationalistien sekä islamististen konservatiivien välillä. Jatkotutkimuksen tekeminen nämä seikat huomioon ottaen olisi hyödyllistä. Keskityin tutkielmassa Turkin keskeisen ulkopoliittisen toimijan, Erdoğanin, puheisiin. Onkin tärkeää pohtia, kenelle ne olivat suunnattu. Analysoitujen puheiden kohdeyleisöissä oli suuria eroja, minkä uskoin parhaassa tapauksessa tuovan lisäarvoa tutkielman johtopäätöksiin. Esimerkiksi YK:n yleiskokouksen puheet olivat selvästi laajalle kansainväliselle yhteisölle suunnattuja, mutta kotimaassa pidetyt kansallisten merkkipäivien puheet olivat ensi sijassa turkkilaiselle yleisölle suunnattuja. Pidin kuitenkin puheiden kohdeyleisön mielessä läpi analyysivaiheen. Lopulta havaitsinkin, että puheiden sisältö kohdeyleisöstä huolimatta pysyi tarkastelujakson sisällä suhteellisen samanlaisena. Yleisöllä ei siis ollut uskottua, merkittävää vaikutusta Turkin strategiseen narratiiviin. Nykyisessä globalisoituneessa maailmassa on myös perusteltua olettaa valtionjohtajien suuntaavan puheensa kielellisistä rajoituksista huolimatta myös kansallisten rajojensa ulkopuolelle. Erdoğanin puheiksi olisi voitu myös valikoida yksinomaa kansainväliselle yleisölle suunnattuja puheita, esimerkiksi Nato-puheita, mutta kuten YK:n yleiskokouksen puheet osoittivat, olivat kansainväliselle yhteisölle ja maailman poliittiselle eliitille suunnatut puheet vuodesta toiseen melko saman sisältöiset. Näin ollen analyysi olisi voinut olla itseasiassa ohuempi, jos kyseinen valinta olisi tehty. 304 Lisäksi kuten luvussa 3.1 esiteltiin, ovat Miskimmon, Roselle ja O’Loughlin myös huomioineet, kuinka poliittisen toimijan strateginen narratiivi on aina suunnattu niin kansalliselle kuin kansainväliselle yleisölle, kuten myös liittolaisille ja vastustajille. Miskimmon, A. ym. (2017), 101–102. 88 Vastaavasti tunnistin EU:n kannat vain tiettyjen Syyria-asiakirjojen osalta, ja asiakirjat eivät edustaneet kaikkia EU-instituutioita tasapuolisesti. Analyysiin valittiin kuitenkin kaikkein keskeisimmät Syyriaa käsittelevät asiakirjat, minkä vuoksi laajojen linjojen yleistäminen on mahdollista. Kantojen eroavaisuuksia löytyy kuitenkin myös EU:n sisältä eri instituutioiden välillä, kuten myös Euroopan parlamentin sisällä. Myös näitä eroja voisi tarkastella jatkotutkimuksessa. Kysymyksiä Pohjois-Syyriasta ja sen tulevaisuudesta on monia. Eräs keskeinen kysymys on Turkin miehittämien alueiden, mukaan lukien kurdialueiden, ja Turkin tukemien oppositioryhmittymien tulevaisuus. Erdoğanin valinta yhä uudelle presidenttikaudelle vuonna 2023 varmisti sen Syyria- politiikan status quon säilymisen, jossa Syyrian sodalle ei näy loppua. Turkkilaisten tyytymättömyys sen hallinon toimiin Syyriassa sekä pakolaisiin Turkissa on edelleen vuonna 2024 suurta. Erdoğan myös toteutti pitkäaikaisen uhkauksena 28. helmikuuta 2020 ja avasi rajansa pakolaisille suuntana Eurooppa. Tämäkin johtui siitä, että Erdoğan näki EU:n jättäneen lupauksensa täyttämättä. 89 Lähteet Aineistolähteet Presidentti Erdoğanin puheet Erdoğan, R. T. (20.6.2016). The President’s Statement on World Refugee Day. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/44458/the- presidents-statement-on-world-refugee-day. Viitattu 12.12.2023. Erdoğan, R. T. (29.8.2016). August 30 Victory Day. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/51123/august-30-victory-day. Viitattu 27.12.2023. Erdoğan, R. T. (11.9.2016). President Erdoğan’s Message on Eid al-Adha. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches- statements/558/51311/president-erdogans-message-on-eid-al-adha. Viitattu 20.1.2024. Erdoğan R. T. (20.9.2016). Address by Mr. Recep Tayyip Erdoğan, President of the Republic of Turkey. Puhe YK:n yleiskokouksessa. General Assembly 71st session: 8th plenary meeting, Tuesday, 20 September 2016, New York. Official Records, A/71/PV.8., 44–48. Saatavilla: https://documents.un.org/doc/undoc/gen/n16/292/96/pdf/n1629296.pdf?token=KI2cCp93ZQzFKO S7z2&fe=true. Viitattu 10.1.2024. Erdoğan, R. T. (24.10.2016). President Erdoğan’s Message On The 73rd Anniversary Of The Establishment Of The UN. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/99360/president-erdogan-s-message-on-the- 73rd-anniversary-of-the-establisment-of-the-un-. Viitattu 27.12.2023. Erdoğan, R. T. (24.10.2016). President’s Message on the 71st Anniversary of the Establishment of the UN. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches- statements/558/55741/birlesmis-milletler-in-kurulusunun-71inci-yildonumu. Viitattu 27.12.2023. Erdoğan, R. T. (28.10.2016). Message of President Erdoğan on the Republic Day. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches- statements/558/55815/message-of-president-erdogan-on-the-republic-day. Viitattu 15.12.2023. 90 Erdoğan, R. T. (31.12.2016). New Year Message by President Erdoğan. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/69620/yeni-yil-mesaji#. Viitattu 20.12.2023. Erdoğan, R. T. (20.6.2017). Message by President Recep Tayyip Erdoğan on World Refugee Day. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches- statements/558/77644/dunya-multeciler-gunu-mesaji. Viitattu 12.12.2023. Erdoğan, R. T. (24.6.2017). President Erdoğan’s Message on Eid al-Fitr. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/77686/sayin- cumhurbaskanimizin-ramazan-bayrami-mesaji. Viitattu 16.12.2023. Erdoğan, R. T. (24.7.2017). 94th Anniversary of Lausanne Peace Treaty. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/80026/lozan- baris-antlasmasinin-94-yil-donumu. Viitattu 10.1.2024. Erdoğan, R. T. (31.8.2017). President Erdoğan’s Message on Eid al-Adha. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla:https://www.tccb.gov.tr/en/speeches- statements/558/83319/president-erdogans-message-on-eid-al-adha. Viitattu 20.1.2024. Erdoğan R. T. (19.9.2017). Address by Mr. Recep Tayyip Erdoğan, President of the Republic of Turkey. Puhe YK:n yleiskokouksessa. General Assembly 72nd session: 4th plenary meeting, Tuesday 19 September 2017, New York. Official Records, A/72/PV.4., 21–25. Saatavilla: https://documents.un.org/doc/undoc/gen/n17/291/22/pdf/n1729122.pdf?token=gYGXpbhOEXp2Fi o3DD&fe=true. Viitattu 10.1.2024. Erdoğan, R. T. (24.10.2017). The 72nd Anniversary of the Establishment of the United Nations. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches- statements/558/86069/the-72nd-anniversary-of-the-establishment-of-the-united-nations. Viitattu 27.12.2023. Erdoğan, R. T. (28.10.2017). President Erdoğan’s Message on 29 October Republic Day. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches- statements/558/86121/president-erdogans-message-on-29-october-republic-day. Viitattu 15.12.2023. 91 Erdoğan, R. T. (9.12.2017). President Erdoğan’s Message on Human Rights Day. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches- statements/558/87656/president-erdogans-message-on-human-rights-day. Viitattu 12.1.2024. Erdoğan, R. T. (31.12.2017). New Year Message. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/87951/new-year-message. Viitattu 20.12.2023. Erdoğan, R. T. (17.3.2018). March 18th Martyrs’ Day and 103rd Anniversary of Çanakkale Victory. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches- statements/558/91800/march-18th-martyrs-day-and-103rd-anniversary-of-canakkale-victory. Viitattu 10.1.2024. Erdoğan, R. T. (14.6.2018). Message on Eid al-Fitr. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/94516/message-on-eid-al-fitr. Viitattu 16.12.2023. Erdoğan, R. T. (20.6.2018). World Refugee Day Message. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/94590/world-refugee-day-message. Viitattu 12.12.2023. Erdoğan, R. T. (20.8.2018). President Erdoğan’s Message on Eid al-Adha. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches- statements/558/96257/president-erdogan-s-message-on-eid-al-adha. Viitattu 20.1.2024. Erdoğan R. T. (25.9.2018). Address by Mr. Recep Tayyip Erdoğan, President of the Republic of Turkey. Puhe YK:n yleiskokouksessa. General Assembly 73rd session: 6th plenary meeting, Tuesday 25 September 2018, New York. Official Records, A/74/PV.6., 19–23. Saatavilla: https://documents.un.org/doc/undoc/gen/n18/297/69/pdf/n1829769.pdf?token=NkrhxeaPloHgqVU FAg&fe=true. Viitattu 10.1.2024. Erdoğan, R. T. (28.10.2018). President Erdoğan’s Message on 29 October Republic. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches- statements/558/99431/president-erdogan-s-message-on-29-october-republic-day. Viitattu 15.12.2023. 92 Erdoğan, R. T. (10.12.2018). President Erdoğan’s Message on Human Rights Day. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches- statements/558/100031/president-erdogan-s-message-on-human-rights-day-. Viitattu 12.1.2024. Erdoğan, R. T. (31.12.2018). New Year message by President Recep Tayyip Erdoğan. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches- statements/558/100361/new-year-message-by-president-recep-tayyip-erdogan. Viitattu 20.12.2023. Erdoğan, R. T. (3.6.2019). Message on Eid al-Fitr. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/105602/message-on-eid-al-fitr. Viitattu 16.12.2023. Erdoğan, R. T. (20.6.2019). World Refugee Day Message. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/44458/the-presidents-statement-on- world-refugee-day. Viitattu 12.12.2023. Erdoğan, R. T. (10.8.2019). President Erdoğan’s Message on Eid al-Adha. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches- statements/558/108252/president-erdogan-s-message-on-eid-al-adha. Viitattu 20.1.2024. Erdoğan, R. T. (29.8.2019). Message on August 30 Victory Day. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/109410/message-on- august-30-victory-day. Viitattu 27.12.2023. Erdoğan R. T. (24.9.2019). Address by Mr. Recep Tayyip Erdoğan, President of the Republic of Turkey. Puhe YK:n yleiskokouksessa. General Assembly 74th session: 3rd plenary meeting, Tuesday 24 September 2019, New York. Official Records, A/74/PV.3., 19–24. Saatavilla: https://documents.un.org/doc/undoc/gen/n19/291/63/pdf/n1929163.pdf?token=neH79ridkRbxGP2v xC&fe=true. Viitattu 10.1.2024. Erdoğan, R. T. (28.10.2019). President Erdoğan’s Message on 29 October Republic Day. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches- statements/558/112328/president-erdogan-s-message-on-29-october-republic-day. Viitattu 15.12.2023. 93 Erdoğan, R. T. (10.12.2019). President Erdoğan’s Message on Human Rights Day. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches- statements/558/113872/president-erdogan-s-message-on-human-rights-day. Viitattu 13.1.2024. Erdoğan, R. T. (31.12.2019). New Year Message by President Erdoğan. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/114145/new-year- message-by-president-erdogan. Viitattu 20.12.2023. Euroopan unionin asiakirjat Consilium (2016). Council Conclusions on Syria. Lehdistötiedote. Bryssel, 17 lokakuuta 2016. Saatavilla: https://www.consilium.europa.eu/en/press/press-releases/2016/10/17/fac-syria- conclusions/. Viitattu 24.1.2024. Consilium (2017). Council adopts EU strategy on Syria. Lehdistötiedote. Byssel,3. huhtikuuta 2017. Saatavilla: https://www.consilium.europa.eu/en/press/press-releases/2017/04/03/fac- conclusions-syria/. Viitattu 24.1.2024. Consilium (2019). North East Syria: Council adopts conclusions. Lehdistötiedote. Byssel,14 lokakuuta 2019. Saatavilla: https://www.consilium.europa.eu/en/press/press- releases/2019/10/14/council-conclusions-on-north-east-syria/. Viitattu 24.1.2024. Euroopan komissio (2017). Elements for an EU Strategy for Syria, European Commission and High Representative of the Union for Foreign Affairs and Security Policy, Joint Communication to the European Parliament and the Council on Elements for an EU Strategy for Syria, Strasbourg, JOIN (2017) 11 final. Saatavilla: https://eur-lex.europa.eu/legal content/EN/TXT/PDF/?uri=CELEX:52017JC0011. Euroopan parlamentin tutkimuspalvelu (2016). Conflict in Syria. Trigger factors and the EU response. Briefing, tammikuu 2016. PE 573.924. Saatavilla: https://www.europarl.europa.eu/thinktank/en/document/EPRS_BRI(2016)573924. Viitattu 29.2.2024. Euroopan parlamentin tutkimuspalvelu (2017). Mapping the future of Syria: State of play and options. Briefing, maaliskuu 2017. PE 599.362. Saatavilla: 94 https://www.europarl.europa.eu/thinktank/en/document/EPRS_BRI(2017)599362. Viitattu 29.2.2024. Euroopan parlamentin tutkimuspalvelu (2019). Turkey’s military operation in Syria and its impact on relations with the EU. Briefing, marraskuu 2019. PE 642.284. Saatavilla: https://www.europarl.europa.eu/EPRS/EPRS-Briefing-642284-Turkeys-military-operation-Syria- FINAL.pdf. Viitattu 29.2.2024. Euroopan parlamentti (2016b). European Parliament resolution of 6 October 2016 on Syria. 8_TA(2016)0382. Saatavilla: https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/TA-8-2016- 0382_EN.pdf. Euroopan parlamentti (2016c). European Parliament resolution of 24 November 2016 on the situation in Syria. P8_TA(2016)0449. Saatavilla: https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/TA-8-2016-0449_EN.pdf. Euroopan parlamentti (2017). European Parliament resolution of 18 May 2017 on the EU strategy on Syria. P8_TA(2017)0227. Saatavilla: https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/TA-8- 2017-0227_EN.pdf. Euroopan parlamentti (2018). European Parliament resolution of 15 March 2018 on the situation in Syria. P8_TA(2018)0090. Saatavilla: https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/TA-8-2018- 0090_EN.pdf. Euroopan parlamentti (2019a). European Parliament resolution of 13 March 2019 on the 2018 Commission Report on Turkey. P8_TA(2019)0200. Saatavilla: https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/TA-8-2019-0200_EN.pdf Euroopan parlamentti (2019b). European Parliament resolution of 24 October 2019 on the Turkish military operation in northeast Syria and its consequences. P9_TA(2019)0049. Saatavilla: https://eur-lex.europa.eu/legal-content/EN/TXT/PDF/?uri=CELEX:52019IP0049. Euroopan unionin neuvosto, neuvoston pääsihteeristö (2016). Council conclusions on the EU regional strategy for Syria and Iraq as well as the Da'esh threat, Council Conclusions 9105/16, Bryssel. 23. toukokuuta 2016. Saatavilla: https://data.consilium.europa.eu/doc/document/ST-9105- 2016-INIT/en/pdf. 95 Euroopan unionin neuvosto, neuvoston pääsihteeristö (2018). Council Conclusions on Syria 7956/18, Bryssel. 16. huhtikuuta 2018. Saatavilla: https://data.consilium.europa.eu/doc/document/ST-7956-2018-INIT/en/pdf. Euroopan unionin neuvosto, ulkoasiainneuvosto (2018). Outcome of the Council Meeting, 3598th Council meeting. 6541/18, Bryssel. 26. helmikuuta 2018. Saatavilla: https://www.consilium.europa.eu/media/32966/st06541-en18.pdf. Viitattu 1.3.2024. Eurooppa-neuvosto, neuvoston pääsihteeristö (2016). European Council Conclusions 15 December 2016. EUCO 34/16. Saatavilla: https://www.consilium.europa.eu/media/21929/15-euco- conclusions-final.pdf. Eurooppa-neuvosto, neuvoston pääsihteeristö (2019). European Council Conclusions 17–18 October 2019. EUCO 23/19. Saatavilla: https://www.consilium.europa.eu/media/41123/17-18- euco-final-conclusions-en.pdf. European External Action Service (25.1.2016). High Representative to return soon to troubled south-east region of Turkey. EEAS Archive. Saatavilla: https://www.eeas.europa.eu/node/3690_en. Viitattu 1.3.2024. European External Action Service (9.9.2016). HRVP Mogherini speaking after the EU – Turkey High Level Political Dialogue. EEAS Archive. Saatavilla: https://www.eeas.europa.eu/node/9642_en. Viitattu 1.3.2024. European External Action Service (23.11.2016). Mogherini briefs European Parliament on Turkey, Syria, EU security and defense. EEAS Archive. Saatavilla: https://www.eeas.europa.eu/node/15674_en. Viitattu 1.3.2024. European External Action Service (25.7.2017). EU-Turkey High Level Political Dialogue. EEAS Archive. Saatavilla: https://www.eeas.europa.eu/node/30391_en. Viitattu 1.3.2024. European External Action Service (7.2.2018). Speech by High Representative/Vice-President Federica Mogherini at the European Parliament Plenary Session on the human rights situation in Turkey and the situation in Afrin, Syria. EEAS Archive. Saatavilla: https://www.eeas.europa.eu/node/39509_en. Viitattu 26.2.2024. 96 European External Action Service (30.4.2018). Opening statement by High Representative/Vice- President Federica Mogherini at the Second Brussels Conference ‘Supporting the Future of Syria and the Region’. EEAS Archive. Saatavilla: https://www.eeas.europa.eu/node/43704_en. Viitattu 1.3.2024. European External Action Service (15.12.2018). Statement by High Representative/Vice-President Federica Mogherini on the announced Turkish operation in North East Syria. EEAS Archive. Saatavilla: https://www.eeas.europa.eu/node/55531_en. Viitattu: 1.3.2024. European External Action Service (15.3.2019). Remarks by HR/VP Federica Mogherini at the joint press conference following the 54th EU-Turkey Association Council. EEAS Archive. Saatavilla: https://www.eeas.europa.eu/node/59719_en. Viitattu 5.3.2024. Tutkimuskirjallisuus Alaranta, T. (2020). Turkey as the Order-Producing Country: Narrating the New Turkey in the Middle East. Teoksessa Mühlberger, W. (2020). Political Narratives in the Middle East and North Africa: Conceptions of Order and Perceptions of Instability (s. 55–70). Springer. Alaranta, T. (2022). Turkey’s Foreign Policy Narratives: Implications of Global Power Shifts. Cham: Springer International Publishing. Alessandri, E. (2010). Turkey's New Foreign Policy and the Future of Turkey–EU Relations. The international spectator, 45(3), 85–100. Alpan, B. (2014). ‘Europe-as-hegemony’and discourses in Turkey after 1999: What has ‘Europeanization’got to do with it?. Journal of Balkan and Near Eastern Studies, 16(1), 68–85. Alpan, B. (2021). Europeanization and EU–Turkey relations: Three domains, four periods. Teoksessa Reiners, W. & Turhan, E. (toim.) (2021). EU-Turkey relations: Theories, institutions, and policies (s. 107–137). Cham: Springer International Publishing. Aydin-Düzgit, S. (2012). Constructions of European identity: Debates and discourses on Turkey and the EU. Basingstoke–New York: Palgrave Macmillan. Aydın-Düzgit, S. (2013). European security and the accession of Turkey: Identity and foreign policy in the European Commission. Cooperation and Conflict, 48(4), 522–541. 97 Aydın-Düzgit, S. (2016). No crisis, no change: the third AKP victory in the June 2011 parliamentary elections in Turkey. Teoksessa Elections in Hard Times: Southern Europe 2010- 11 (s. 201–218). Routledge. Aydın-Düzgit, S., & Rumelili, B. (2021). Constructivist approaches to EU–Turkey relations. Teoksessa Reiners, W. & Turhan, E. (toim.) (2021). EU-Turkey Relations: Theories, Institutions, and Policies (s. 63–82). Cham: Springer International Publishing. Bagdonas, Ö. D. (2014). Reading Turkey's foreign policy on Syria: The AKP's construction of a great power identity and the politics of grandeur. Turkish Studies, 15(1), 139–155. Barkey, H. J. (2016). Syria’s dark shadow over US-Turkey relations. Turkish Policy Quarterly, 14(4), 25–36. Bedir, N. S., Gedikli, A. Ö., & Şenyuva, Ö. (2022). So Close Yet So Far: Turkey’s Relations with Germany in Recep Tayyip Erdoğan’s Narratives (2003–2018). Teoksessa Tekin, F., & Schönlau, A. (toim.) (2022). The EU-German-Turkish Triangle Narratives, Perceptions and Discourse of a Unique Relationship. Nomos Verlagsgesellschaft. Bishku, M. B. (2012). Turkish-Syrian relations: A checkered history. Middle East Policy, 19(3), 36–53. Browning, C. S., & Joenniemi, P. (2017). Ontological security, self-articulation and the securitization of identity. Cooperation and conflict, 52(1), 31–47. Bürgin, A. (2021). The European Commission’s role in EU–Turkey relations. Teoksessa Reiners, W. & Turhan, E. (toim.) (2021). EU-Turkey Relations: Theories, Institutions, and Policies (s. 219- 240). Cham: Springer International Publishing. Börzel, T. A., & Soyaltin, D. (2012). Europeanization in Turkey: stretching a concept to its limits? KFG Working Paper Series, Nro. 36, helmikuu 2012. Research College: The Transformative Power of Europe. Freie Universität Berlin. Çakmak, C. (2016). Turkish–Syrian relations in the wake of the Syrian conflict: back to securitization? Cambridge Review of International Affairs, 29(2), 695–717. Cebeci, M. (2012). European foreign policy research reconsidered: constructing an ‘Ideal Power Europe’through theory?. Millennium, 40(3), 563–583. 98 Çevik, S. B. (2019). Reassessing Turkey’s soft power: The rules of attraction. Alternatives, 44(1), 50–71. Cevik, S., & Sevin, E. (2017). A quest for soft power: Turkey and the Syrian refugee crisis. Journal of Communication Management, 21(4), 399–410. Chaban, N., Miskimmon, A., & O’Loughlin, B. (2019). Understanding EU crisis diplomacy in the European neighbourhood: strategic narratives and perceptions of the EU in Ukraine, Israel and Palestine. European security, 28(3), 235–250. Cheterian, V. (2023). Friend and Foe: Russia–Turkey relations before and after the war in Ukraine. Small Wars & Insurgencies, 34(7), 1271–1294. Christofis, N. (2018). The AKP's" Yeni Turkiye": Challenging the Kemalist Narrative?. Mediterranean Quarterly, 29(3), 11–32. Deewanee, A. (2022). The Democratic Union Party (PYD) and People's Protection Units (YPG) in Turkish Official Discourse. World Affairs, 185(1), 59–90. Drisko, J. W., Maschi T. (2015). Interpretive Content Analysis. Oxford University Press. Dudley, D. (2020). European Union membership conditionality: the Copenhagen criteria and the quality of democracy. Southeast European and Black Sea Studies, 20(4), 525–545. Dykstra, T. A. (2016). Assemblages of Syrian suffering: Rhetorical formations of refugees in Western media. Language, 4(1), 7. Eralp, D. (2020). The Safe Zone for Undesirables on the Turkey-Syria Border. Peace Review, 32(2), 181–189. Ergin, M. (2014). The racialization of Kurdish identity in Turkey. Ethnic and Racial Studies, 37(2), 322–341. Goodson, I. F., & Gill, S. R. (2011). The narrative turn in social research. Counterpoints, 386, 17– 33. Hale, W. (2012). Turkish foreign policy since 1774. Routledge. 99 Hauge, H. L., Özbey, E. E., Eralp, A., & Wessels, W. (2019). Narratives of a Contested Relationship: Unravelling the Debates in the EU and Turkey. FEUTURE Online Paper Nro. 28. Hinnebusch, R. (2015). Back to enmity: Turkey-Syria relations since the Syrian Uprising. Orient, Journal of German Orient Institute. Iqbal, Z., & Starr, H. (2008). Bad neighbors: Failed states and their consequences. Conflict Management and Peace Science, 25(4), 315–331. Kaeding, M., & Schenuit, F. (2021). The European Parliament’s perspective on EU–Turkey relations. Teoksessa Reiners, W. & Turhan, E. (toim.) (2021). EU-Turkey Relations: Theories, Institutions, and Policies (s. 241–264). Cham: Springer International Publishing. Keukeleire, S., & Delreux, T. (2014). The foreign policy of the European Union. Palgrave Macmillan. Kinnvall, C., Manners, I., & Mitzen, J. (2018). Introduction to 2018 special issue of European Security: “ontological (in) security in the European Union. European security, 27(3), 249–265. Kizilkaya, Z., Hamdi, S., & Salman, M. (2021). Turkey’s Game Plan in Northern Syria and its Implications for the EU. Athens Journal of Mediterranean Studies, 7(4), 233–252. Korkut, U., & Civelekoglu, I. (2013). Becoming a regional power while pursuing material gains: The case of Turkish interest in Africa. International Journal, 68(1), 187–203. Kusa, I. (2022). Russia-Ukraine War. Policy Perspectives, 19(1), 7–12. Leigh, M. (2019). A view from the policy community: a new strategic narrative for Europe?. European Security, 28(3), 382–391. Levin, P. (2011). Turkey and the European Union: Christian and secular images of Islam. Palgrave Macmillan. Linden, R. H., Kirişci, K., & Straubhaar, T. (2012). Turkey and its neighbors: Foreign relations in transition. Lynne Rienner Publishers. Manners, I. (2002). Normative power Europe: a contradiction in terms?. Journal of common market studies, 40(2), 235–258. 100 Manners, I. (2010). Global Europa: Mythology of the European Union in world politics. Journal of Common Market Studies, 48(1), 67–87. McEwen, M. (2017). Refugee resettlement in crisis: The failure of the eu-turkey deal and the case of burden-sharing. Swarthmore International Relations Journal, 1(2), 20–32. Miskimmon, A. (2017). Finding a unified voice? The European Union through a strategic narrative lens. Teoksessa Forging the world: strategic narratives and international relations (s. 85–109). University of Michigan Press. Miskimmon, A., O'Loughlin, B., & Roselle, L. (2013). Strategic narratives: Communication power and the New World Order. Routledge. Miskimmon, A., O’Loughlin, B., & Roselle, L. (toim.) (2017). Forging the world: Strategic narratives and international relations. University of Michigan Press. Moret, E. S. (2015). Humanitarian impacts of economic sanctions on Iran and Syria. European security, 24(1), 120–140. Okyay, A. S. (2017). Turkey's post-2011 approach to its Syrian border and its implications for domestic politics. International Affairs, 93(4), 829–846. Olsen, J. P. (2002). The many faces of Europeanization. Journal of Common Market Studies, 40(5), 921–952. Pirozzi, N., & Bonomi, M. (2022). Governing Differentiation and Integration in the European Union: Patterns, Effectiveness and Legitimacy. The International Spectator, 57(1), 1–17. Rabea, A. (2021). Media and Terrorism: A Case Study of Western Media Coverage of the Syrian Conflict and Terrorism-Related Events in Syria from 2011 to 2018. University of Wollongong. Risse, T. (2009). Social constructivism and European integration. Teoksessa A. Wiener, T. A. Börzel, & T. Risse (toim.). European integration theory (s. 128–151). Oxford University Press. Robins, P. (2003). Suits and uniforms: Turkish foreign policy since the Cold War. London: Hurst. Roselle, L., Miskimmon, A., & O’Loughlin, B. (2014). Strategic narrative: A new means to understand soft power. Media, war & conflict, 7(1), 70–84. 101 Sasse, G. (2005). EU conditionality and minority rights: Translating the Copenhagen criterion into policy. EUI Working papers, RSCAS No. 2005/16. European University Institute. Robert Schuman Centre for Advanced Studies. Schimmelfennig, F. (2021). Rhetorical entrapment in EU–Turkey relations. Teoksessa Reiners, W. & Turhan, E. (toim.) (2021). EU-Turkey Relations: Theories, Institutions, and Policies (s. 139– 156). Cham: Springer International Publishing. Sever, A. (2020). Regional power role and intervention: The Turkish case over Syria in the 2000s. Contemporary Review of the Middle East, 7(2), 143–164. Simons, G. (2020). Syria: Propaganda as a tool in the arsenal on information warfare. Teoksessa Baines, P, O’Shaughnessy, N., & Snow, N. (toim.). The Sage handbook of propaganda (s. 443– 460). Sage. Sjursen, H. (2002). Why expand? The question of legitimacy and justification in the EU’s enlargement policy. Journal of Common Market Studies, 40(3), 491–513. Stubb, A. C. G. (1996). A categorization of differentiated integration. Journal of Common Market Studies, 34(2), 283–295. Suvarierol, S. (2003). The Cyprus obstacle on Turkey's road to membership in the European Union. Turkish Studies, 4(1), 55–78. Tansel, C. B. (2018). Authoritarian neoliberalism and democratic backsliding in Turkey: Beyond the narratives of progress. South European Society and Politics, 23(2), 197–217. Taşpınar, Ö. (2012). Turkey's strategic vision and Syria. The Washington Quarterly, 35(3), 127– 140. Tezcür, G. M. (2010). When democratization radicalizes: The Kurdish nationalist movement in Turkey. Journal of Peace Research, 47(6), 775–789. Tsarouhas, D. (2021). Neoliberalism, liberal intergovernmentalism and EU–Turkey relations. Teoksessa Reiners, W. & Turhan, E. (toim.) (2021). EU-Turkey Relations: Theories, Institutions, and Policies (s. 39–61). Cham: Springer International Publishing. 102 Turhan, E., & Reiners, W. (2021). Unpacking the new complexities of EU–Turkey relations: Merging theories, institutions, and policies. Teoksessa Reiners, W. & Turhan, E. (toim.) (2021). EU-Turkey Relations: Theories, Institutions, and Policies, (s. 1–35). Cham: Springer International Publishing. Turhan, E., & Wessels, W. (2021). The European Council as a Key Driver of EU–Turkey Relations: Central Functions, Internal Dynamics, and Evolving Preferences. Teoksessa Reiners, W. & Turhan, E. (toim.) (2021). EU-Turkey Relations: Theories, Institutions, and Policies, (s. 185–217). Cham: Springer International Publishing. Turkmani, R., & Haid, M. (2016). The role of the EU in the Syrian conflict. Security in Transition. Human Security Study Group. SiT/WP/05/16. Friedrich-Ebert-Stiftung. Tyushka, A. (2022). Weaponizing narrative: Russia contesting EUrope’s liberal identity, power and hegemony. Journal of Contemporary European Studies, 30(1), 115–135. Uslu, E. (2016). Jihadist highway to Jihadist haven: Turkey's Jihadi policies and Western security. Studies in Conflict & Terrorism, 39(9), 781–802. Usul, A. R. (2010). Democracy in Turkey: the impact of EU political conditionality. Routledge. Van Houtum, H., & Pijpers, R. (2007). The European Union as a gated community: the two‐faced border and immigration regime of the EU. Antipode, 39(2), 291–309. Van Noort, C., & Colley, T. (2021). How do strategic narratives shape policy adoption? Responses to China's Belt and Road Initiative. Review of International Studies, 47(1), 39–63. Yavuz, M. H., & Özcan, N. A. (2015). Turkish Democracy and the Kurdish Question. Middle East Policy, 22(4), 73–87. Yeğen, M. (1999). The Kurdish question in Turkish state discourse. Journal of Contemporary History, 34(4), 555–568. Yeğen, M. (2007). Turkish nationalism and the Kurdish question. Ethnic and racial studies, 30(1), 119–151. Yilmaz, N. (2013). Turkey: Goodbye to Zero Problems with Neighbours. The regional struggle for Syria, 67–73. 103 Yılmaz, G. (2019). From Eu-phoria to Eu-phobia? Changing Turkish narratives in EU–turkey relations. TalTech Journal of European Studies, 9(1), 20–32. Özdamar, Ö., Devlen, B. (2019). Man vs. the System: Turkish Foreign Policy After the Arab Uprisings. Teoksessa Belloni, R., Della Sala, V., Viotti, P. (toim.) Fear and Uncertainty in Europe (s. 177–195). Global Issues. Palgrave Macmillan, Cham. Özpek, B. B. (2019). The state’s changing role regarding the Kurdish question of Turkey: From consistent tutelage to volatile securitization. Alternatives, 44(1), 35–49. Muut lähteet Alaranta, T. (2014). The End of the EU Project in Turkey? Determinants of Turkey’s EU bid under the AKP regime. Ulkopoliittinen instituutti, FIIA Briefing Paper, joulukuu 2014/156. Saatavilla: https://www.fiia.fi/wp-content/uploads/2017/01/bp156.pdf Viitattu 19.12.2023. Alaranta, T. (2016) Turkey stalemate: Detecting the root causes of the dysfunctional relationship. Ulkopoliittinen instituutti, FIIA Briefing Paper, syyskuu 2016/ 201. Saatavilla: https://www.fiia.fi/wp-content/uploads/2018/02/bp201_the_eu_turkey_stalemate.pdf Viitattu 10.12.2023. Alaranta, T. (2019) Turkey’s invasion of Syria was predictable. A violent prelude to making a major deal to end the Syrian war. Ulkopoliittinen instituutti, FIIA Comment, lokakuu 2019/12. Saatavilla: https://www.fiia.fi/wp-content/uploads/2019/10/comment12_turkeys-invasion-of-syria- was-predictable.pdf Viitattu 18.12.2023. Viitattu 19.12.2023. Consilium (n.d.). Policies: EU Enlargement Policy. https://www.consilium.europa.eu/fi/policies/enlargement/ Viitattu 20.12.2023. Dempsey, J. (3.3.2020). Europe and NATO’s Shame over Syria and Turkey. Garnegie Europe. Saatavilla: https://carnegieeurope.eu/strategiceurope/81191. Viitattu 22.2.2024. Erdoğan, R. T. (9.5.2017). Europe day message by President Erdoğan. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/75123/avrupa-gunu- mesaji. Viitattu 15.11.2023. 104 Erdoğan R. T. (9.5.2018). Europe Day Message. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/94170/europe-day-message. Viitattu 15.11.2023. Erdoğan, R. T. (9.5.2019). Europe day message. Presidency of the Republic of Türkiye. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/speeches-statements/558/105298/europe-day-message. Viitattu 15.11.2023. EUR-Lex: Accession Criteria (Copenhagen Criteria). Saatavilla: https://eur- lex.europa.eu/EN/legal-content/glossary/accession-criteria-copenhagen-criteria.html. Viitattu 8.1.2024. Euroopan komissio (n.d.). Aid, Development cooperation, Fundamental Rights. EU Regional Trust Fund in Response to the Syrian crisis. Saatavilla: https://trustfund-syria- region.ec.europa.eu/index_en. Viitattu 18.1.2024. Euroopan komissio (2016). Action Document for a "Programme to strengthen resilience and prepare for recovery in Syria” (ENI 2016/039594/Syria/Strengthen resilience and prepare for recovery). Saatavilla: https://neighbourhood-enlargement.ec.europa.eu/system/files/2017- 04/c_2016_6767_sm_syria_2016_annex_en.pdf. Viitattu 1.2.2024. Euroopan parlamentti (n.d.). External Relations. Southern Partners. Fact Sheet. Saatavilla: https://www.europarl.europa.eu/factsheets/en/sheet/173/southern-partners Viitattu 18.1.2024 Euroopan parlamentti (2016a). EU-Turkey Statement & Action Plan: Legislative Train Schedule. Saatavilla: https://www.europarl.europa.eu/legislative-train/theme-towards-a-new-policy-on- migration/file-eu-turkey-statement-action-plan. Viitattu 20.2.2024. Euroopan parlamentti (2016d) European Parliament resolution of 24 November 2016 on EU-Turkey relations. P8_TA(2016)0450. Saatavilla: https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/TA-8- 2016-0450_EN.pdf. Viitattu 1.3.2016. Euroopan parlamentti (24.11.2016). Freeze EU accession talks with Turkey until it halts repression, urge MEPs. Lehdistötiedote. Saatavilla: https://www.europarl.europa.eu/news/en/press- room/20161117IPR51549/freeze-eu-accession-talks-with-turkey-until-it-halts-repression-urge- meps. Viitattu 9.11.2023. 105 Euroopan unionin neuvosto, neuvoston pääsihteeristö (2018). ENLARGEMENT AND STABILISATION AND ASSOCIATION PROCESS, Council Conclusions. 10555/18, Bryssel. Saatavilla: https://www.consilium.europa.eu/media/35863/st10555-en18.pdf Eurooppa-neuvosto, neuvoston pääsihteeristö (2016). European Council meeting (20 and 21 October 2016) – Conclusions. EUCO 31/16. Saatavilla: https://www.consilium.europa.eu/media/24257/20-21-euco-conclusions-final.pdf. European External Action Service (9.10.2019). Speech by High Representative/Vice-President Federica Mogherini at the Conference ‘Walking the Strategic Talk A Progressive EU Foreign Policy Agenda for the Future’. EEAS Archive. Saatavilla: https://www.eeas.europa.eu/eeas/speech- high-representativevice-president-federica-mogherini-conference-%E2%80%9Cwalking-strategic- talk_en. Viitattu 10.11.2023. Hallstein, Walter (12.9.1963). Address by Professor Dr. Walter Hallstein, President of the Commission of the European Economic Community, on the occasion of the signature of the Association Agreement with Turkey. Archive of European Integration, University of Pittsburgh. Saatavilla: http://aei.pitt.edu/14311/. Viitattu 5.3.2024. Lynch, S. & Barigazzi, J. (13.7.2023). Is Turkey now joining the EU? No, but the EU is engaging. POLITICO. Saatavilla: https://www.politico.eu/article/is-turkey-now-joining-the-eu-no-but-the-eu- is-engaging-nato/. Viitattu 21.2.2024. Presidency of the Republic of Türkiye (31.3.2016). We continue our march without compromising on democracy, freedoms and rule of law. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/news/542/41376/demokrasiden-ozgurluklerden-ve-hukuk-devletinden- taviz-vermeden-terorle-mucadelemizi-surduruyoruz. Viitattu 4.3.2024. Presidency of Republic of Türkiye (21.6.2016). President Erdogan Hosts Fast-Breaking Dinner for NGO representatives. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/news/542/45472/milletin-destegini- alan-bir-kisiyi-yedi-duvel-bir-araya-gelse-yikamaz. Viitattu 4.3.2024. Presidency of the Republic of Türkiye (23.9.2016). FETO leader has been in the U.S. for 17 years. Saatavilla: https://www.tccb.gov.tr/en/news/542/52410/turkiye-ekonomisi-dimdik-ayakta-ve- ayakta-durmaya-devam-edecek. Viitattu 4.3.2024. 106 Republic of Türkiye. Ministry of Foreign Affairs. Foreign Policy Main issues: PKK. Saatavilla: https://www.mfa.gov.tr/pkk.en.mfa. Viitattu 10.11.2023. Security Council Report. UN Documents for Syria: Security Council Resolutions. Saatavilla: https://www.securitycouncilreport.org/un_documents_type/security-council- resolutions/?ctype=Syria&cbtype=syria. Viitattu 1.3.2024. Stein, A. (5.4.2015). What Idlib takeover means for Turkey. Al Jazeera. Saatavilla: https://www.aljazeera.com/opinions/2015/4/5/what-idlib-takeover-means-for-turkey. Viitattu 4.3.2024. Tocci, N. (2007). Unpacking European Discourses: Conditionality, Impact and Prejudice in EU Turkey Relations. Conditionality, Impact and Prejudice in EU-Turkey Relations, toim. Nathalie Tocci, Instituto Affari Internazionali, heinäkuu 2007, 7–32. Saatavilla: https://www.iai.it/sites/default/files/quaderni_e_09.pdf Viitattu 9.2.2024. Tocci, N. (2014). Turkey and the European Union: A journey into the unknown. Turkey Project Policy Paper No. 5. Center on the United States and Europe at Brookings. https://www.brookings.edu/wp-content/uploads/2016/06/turkey-and-the-european-union.pdf. Viitattu 1.2.2024. Turhan, E. (2017). Thinking out of the accession box: The potential and limitations of internal and external differentiated integration between Turkey and the EU. CIFE Policy Paper, nro. 58, heinäkuu 2017. Saatavilla: https://www.cife.eu/Ressources/FCK/files/publications/policy%20paper/CIFE_Policy_Paper_58_T hinking_out_of_The_Accession_Box_EU_Turkey_Ebru_Turhan_2017_1.pdf. Welt-Online (20.9.2011). Merkel lehnt EU-Mitgliedschaft der Türkei ab. Saatavilla: https://www.welt.de/politik/deutschland/article13614695/Merkel-lehnt-EU-Mitgliedschaft-der- Tuerkei-ab.html. Viitattu 26.2.2024. 107 Liitteet KOODI 2016 2017 2018 2019 Kritiikki Turkin sotilaallisia toimia kohtaan - - 5 13 kritiikki Turkin muita toimia kohtaan - 1 3 13 Turkin sotilaallisten toimien tuomitseminen - - - 4 Turkin muiden toimien tuomitseminen - - - 2 Liite 1. Turkkiin kohdistunut kritiikki ja tuominta: esiintyvyys EU:n Syyria- asiakirjoissa.305 305 Laskennassa otettu huomioon tutkielmassa analysoidut asiakirjat. 108 KOODI 15 ENITEN ILMAANTUNUTTA SANAA KOODIRYHMISSÄ (engl.) Aihenarratiivi • terrorist • organizations • Syria • people • world • refugees • fight • security • country • humanitarian • region • terror • operation • attacks • future Identiteettinarratiivi • nation • humanitarian • people • country • Turkish • human • democracy • peace • world • Syria • rights • refugees • republic • state • operation Järjestelmänarratiivi • world • country • human • rights • people • international • Syria • nation • security • UN • organizations • refugees • Turkish • countries • us Liite 2. Erdoğanin eniten käyttämät aihesanat Turkin strategisessa narratiivissa.306 306 Sisältää vain aihesanat. Prepositiot ja muut vastaavat sekä ”Turkey” poistettiin listalta.