Bisi, JukkaKurki, Sami2010-10-122010-10-122005952-10-1101-7http://hdl.handle.net/10138/17732Viime vuosina tapahtunut susikannan lisääntyminen ja levittäytyminen on nostanut esiin ihmisten ristiriitaisen suhtautumisen suteen ja erilaiset kannan hoidon tavoitteet. Susikeskustelu on kärjistynyt erityisesti Itä-Suomessa, missä on kannan esiintymisen painopiste ja mihin myös kannan kasvu voimakkaasti keskittyy. EU-jäsenyyden mukanaan tuomien ylikansallisten suojelutavoitteiden ja käytännön susipolitiikan soveltaminen aluetasolla on johtanut ristiriitoihin. Tämän tutkimuksen tavoitteena on paikantaa susikantojen kasvuun liittyvät tavoitteet ja odotukset, tarkastella niiden alueellisia ja kansallisia eroja, asemoida erilaisten intressitahojen sijoittuminen tavoitteiden kentässä ja erityisesti saada esiin niiden ihmisten näkökulmat, jotka asuvat susien esiintymisalueilla ja ovat vuorovaikutuksessa niiden kanssa. Tämä nähtiin tärkeäksi, koska arvioitiin, että näiden ihmisten asenteet ovat ratkaiseva tekijä onnistuneessa susikannan hoidossa. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen, ja sen aineiston keruussa oli kaksi päämenetelmää. Maakuntatasolla kaikki keskeiset luontoon, luonnon käyttöön tai sen käytön valvontaan liittyvät toimijatahot saivat vastatakseen kirjallisen sutta koskevan kyselyn. Sen vastausten valmistelussa laskettiin olleen mukana noin 1 000 ihmistä eri intressita­hoilta. Näiden tahojen kanssa järjestettiin myös kunkin 15 riistanhoitopiirin alueella keskustelutilaisuus, jossa esiteltiin eri tahojen vastaukset ja käytiin niistä yhteistyötavoitteinen neuvottelu. Sama prosessi käytiin läpi myös kansallisella tasolla toimivien vastaavien tahojen kanssa. Tämän lisäksi järjestettiin yhteistyössä alueellisten riistanhoitopiirien kanssa 30 kaikille avointa yleisötilaisuutta, jotka keräsivät 1 600 ihmistä keskustelemaan sudesta ja susikantojen hoidosta. Tilaisuudet nauhoitettiin, nauhat kirjoitettiin teksteiksi, puheet luokiteltiin sisällöllisesti ja niiden sisältö analysoitiin. Tilaisuuksissa kuultiin noin 2 000 susipuhetta. Susisuhtautuminen on pääosin negatiivisväritteistä ja sutta tarkastellaan ongelmakeskeisesti. Susipelko on yleistä, ja sen taustalla nähdään muun muassa 1800-luvulla tapahtuneet susien ihmissyönnit sekä niihin liittyvät susitarinat ja sadut. Susipelko puhuttaa enemmän Länsi- ja Etelä-Suomessa kuin Pohjois-Suomessa. Suden katsotaan aiheuttavan suuria ongelmia porotaloudelle, karja- ja lammastaloudelle ja metsästyskoirien käytölle. Ongelmaksi ei katsota pelkästään tapahtuneita vahinkoja, vaan myös eläinten suojaaminen, vahinkojen ennaltaehkäisy ja jatkuva huoli eläinten turvallisuudesta vaikuttavat susisuhtautumiseen. Susikantojen hoidon tavoitteissa eri tahojen välillä ja myös eri alueiden välillä voidaan paikantaa tavoiteristiriitoja. Suurin osa vastaajatahoista ja paikallisista ihmisistä pitää Itä-Suomen susikantaa jo liian suurena. Susikanta haluttaisiin myös koko maassa säädellyn, pyyntilupiin perustuvan metsästyksen piiriin, ja kannan kasvun aiheuttamat sosiaaliset vaikutukset halutaan huomioitavaksi susikantojen hoidossa. Porotalouden ja metsästyskoiraharrastajien piiristä nousee esiin voimakkaimmin suden vähentämisvaatimukset ja myös susivastaisuutta. Muista tahoista poiketen useiden suojelutahojen ja ympäristöviranomaisten tavoitteisiin kuuluu susikannan kasvattaminen ja niiden on vaikea hyväksyä metsästystä kannan hoidon keinoksi. Kyseiset tahot pitävät tiedon lisäämistä ja asennekasvatusta tärkeimpänä keinona pitää yllä ihmisen ja suden yhteiseloa ja korostavat ekologista kestävyyttä. Suojelutahojen sisällä on kuitenkin jonkin verran hajontaa. Itä-Suomessa paikallisen väestön sietokyky on jo paikoin ylittynyt. Susialueiden asukkaat kokevat, että he eivät ei voi enää vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon vaan sen tekevät heitä kuulematta viranomaiset, suojelutahot ja EU. Lähes kaikki vastaajat haluaisivatkin susikannan jakautuvan tasaisemmin, mutta Itä-Suomen ulkopuolisen Suomen maaseudulla ei ole suurta halukkuutta saada alueilleen lisääntyvää susikantaa. Myös porotalouden ja suden hoidon yhteensovittamisen vaikeus tunnustetaan yleisesti. Eniten kannan kasvatushalukkuutta ilmenee eteläisimmässä Suomessa. Sekä kansalliseen riistaviranomaiseen, maa- ja metsätalousministeriöön että alueellisiin riistanhoitopiireihin kohdistuu vahvasti ristiriitaisia odotuksia. Maa- ja metsätalousministeriö on toteuttanut vaikean paineen alla susipolitiikkaa, jota arvostellaan lähes joka suunnasta. Samoin susitutkimuksesta vastaava Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos toimii ristikkäisten tavoitteiden kentässä. Eri tahojen välille on muodostunut toimintaa vaikeuttava luottamuspula. Susikonsensuksen aikaansaaminen vaatisi eri tahoilta valmiutta joustaa omissa tavoitteissaan. Myös lainsäädäntöön ja sen tulkintaan kohdistuu lukuisia vaatimuksia, joiden toteuttaminen edesauttaisi susikonsensuksen aikaansaamista ja myös lisäisi suteen kohdistuvaa sietokykyä. Tällaisia ovat muun muassa vahingonkorvausjärjestelmän uusiminen ja suden suojelustatuksen selvempi tulkinta. Näyttää kuitenkin siltä, että kaikille sopivaa susipolitiikkaa on mahdotonta saada aikaan. EU:n lajikohtaisen suojelulainsäädännön mahdollistama tulkintakirjo on itsessään merkittävä konfliktien aiheuttaja. Esimerkiksi käsitteitä suotuisan suojelun taso ja sosiaalinen kestävyys tulkitaan kullakin taholla omien intressien mukaisesti. Suden ominaisuuksien ja siihen liittyvien pelkojen vuoksi susikantaa tulisi pystyä hoitamaan konsensuksessa. Nyt siitä on tullut ympäristöpoliittinen kiistakapula, jolloin suden suojelu ja kantojen hoito vaikeutuvat ja tämä haittaa myös eri intressitahojen yhteistyötä.168application/pdffinH929fulltext