Helsingin yliopisto, Oikeustieteellinen tiedekuntaUniversity of Helsinki, Faculty of LawHelsingfors universitet, Juridiska fakultetenKorkealehto, Annika2018URN:NBN:fi:hulib-201805091867http://hdl.handle.net/10138/235860OECD julkaisi vuonna 2015 veropohjan rapautumista ja voitonsiirtoa ehkäisevän (Base Erosion and Profit Shifting, BEPS) toimenpiteen 13 loppuraportin, jolla siirtohinnoittelun dokumentointia pyritään parantamaan. Uutena siirtohinnoitteludokumentoinnin osana tuotiin maakohtainen veroraportti, joka on monikansallisen suuryrityksen laatima selvitys yritysryhmään kuuluvien osapuolten tulojen, taloudellisen toiminnan ja maksettujen verojen maakohtaisesta jakautumisesta. Raportointivelvollisuus koskee ainoastaan yritysryhmiä, joiden konsernituloslaskelman liikevaihto ylittää 750 miljoonaa euroa ja joihin kuuluu vähintään yksi ulkomainen osapuoli. Maakohtaisen raportoinnin tarkoituksena on parantaa yritysten toiminnan läpinäkyvyyttä paikallisille verohallinnoille sekä mahdollistaa aikaisempaa tehokkaampi ylätason siirtohinnoitteluriskien tunnistaminen, jolloin resursseja voidaan suunnata oikeisiin kohteisiin. Maakohtaisia tietoja voidaan hyödyntää myös arvioitaessa muita BEPS-ilmiöön liittyviä riskejä sekä taloudellisessa ja tilastollisessa analyysissa. Maakohtainen raportointi on otettu laajasti käyttöön eri valtioissa. Suomi on muiden EU:n jäsenvaltioiden tavoin implementoinut maakohtaisen raportoinnin osaksi kansallista lainsäädäntöä, jolloin raportoinnin kynnysarvon ylittävän konsernin ylimmän emoyrityksen, jonka verotuksellinen kotipaikka on Suomessa, on tullut antaa ensimmäinen vuotta 2016 koskeva raportti viimeistään vuoden 2017 loppuun mennessä. Verohallinnot vaihtavat ensimmäisen kerran verotuksen maakohtaisia raportteja vuoden 2018 aikana automaattisesti niiden valtioiden kanssa, joissa monikansallisella yritysryhmään kuuluvalla osapuolella on verotuksellinen kotipaikka tai joissa se on verovelvollinen kiinteän toimipaikan kautta harjoitetusta toiminnasta. Tietojenvaihto perustuu EU:n jäsenvaltioiden kanssa virka-apudirektiiviin (NDir 2011/16/EU, sellaisena kuin se on muutettuna neuvoston direktiivillä 2016/881/EU). Muiden lainkäyttöalueiden osalta edellytetään erillistä joko Euroopan neuvoston ja OECD:n virka-apua koskevaan yleissopimukseen, kahdenväliseen verosopimukseen tai tietojenvaihtosopimukseen perustuvaa toimivaltaisten viranomaisten sopimusta, joka toimii oikeudellisena perustana tietojenvaihdolle. Tutkielmassa havaittiin, että maakohtaisiin raportteihin liittyy edelleen useita tulkinnallisuuksia, jotka voivat tietyissä tilanteissa hankaloittaa tietojen vertailukelpoisuutta ja hyödyntämistä verohallinnon suorittamassa riskianalyysissa. Osa maakohtaisen raportin eroista johtuu yritysten raportin laatimiseen käyttämistä tietolähteistä, joiden valinnasta on tehty joustavaa, sekä toisaalta myös valtioiden lainsäädännön eroavaisuuksista. On mahdollista, että verohallintojen tulkinnat voivat erota sen osalta, katsotaanko raportointivelvollisuuden ylipäätään syntyvän. Maakohtaiseen raportointiin liittyvät epävarmuudet voivat lisätä myös yrityksille aiheutuvaa hallinnollista rasitusta. OECD on kuitenkin aktiivisesti pyrkinyt kehittämään maakohtaiseen raportointiin liittyvää ohjeistusta, jolla avoimiin kysymyksiin voidaan vastata. Lisäksi tutkielmassa havaittiin, että koska OECD:n ohjeistus ei ole valtioita oikeudellisesti sitovaa, valtioiden on erityisen tärkeää varmistaa maakohtaisten raporttien tietojen asianmukainen käyttö sekä luottamuksellisuus toimivaltaisten viranomaisten välisissä sopimuksissa, jotta yritysten liikesalaisuudet sekä toisaalta myös valtioiden verotettavat tulot eivät vaarantuisi. Tutkielmassa tarkasteltiin myös verotustietojen julkaisemista sekä maakohtaisen raportoinnin tulevaisuutta.finpro gradu -tutkielmatFinanssioikeusFiscal lawFinansrätt