Laakkonen, Cia2025-05-202025-05-202025-05-20http://hdl.handle.net/10138/596202Tämä kirjallisuuskatsaus käsittelee hevosen lihaskalvoja eli faskioita, niiden rakennetta, toimintaa sekä merkitystä hevosen hyvinvoinnille. Lihaskalvot muodostavat jatkuvan verkoston, joka yhdistää lihaksia, niveliä ja muita kudoksia. Vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana hevosen kalvolinjojen kulku on saatu määritettyä, mutta kokonaisvaltaiset vaikutukset ovat jokseenkin vielä tuntemattomat. Myös myofaskiaalisen kivun aistiminen sekä hyaluronihapon merkitys ovat herättäneet mielenkiintoa viimeisen vuosikymmenen aikana. Valitsin aiheen, koska perinteisesti lihaskalvojen rooli on jäänyt lihasten ja nivelten tutkimuksen jalkoihin. Lisäksi tutkimusta ja tietämystä aiheesta, etenkin hevospuolella, on vielä todella rajallisesti. Tiedon lisääminen aiheesta voi jatkossa auttaa esimerkiksi eläinlääkäreitä sekä fysioterapeutteja ortopedisten ongelmien ratkaisemisessa ja hoitamisessa. Tutkielma pyrkii kokoamaan yhteen tämänhetkisen tietämyksen aiheesta ja tutkielma voi toimia lähtökohtana jatkotutkimuksille, joissa selvitetään tarkemmin faskioiden toimintaa. Tässä kirjallisuuskatsauksessa syvennetään ymmärrystä ja tietämystä hevosen faskioiden rakenteesta ja toiminnasta. Tutkielmassa perehdytään myös faskioiden hoitoon, joka tähtää niiden toiminnan ylläpitoon. Erityisesti esille nostetaan yksi käytetty hoitomuoto, ääniraudan käyttö, faskioiden käsittelyssä. Nykyään erilaiset faskiakäsittelyt ja hierontamenetelmät ovat yleistyneet.finCC BY-NC-ND 4.0hevonenlihaksettuki- ja liikuntaelimetfaskiatanatomialihaskalvohyaluronihappolihaskalvokäsittelymyofaskiaalinen kipuHevosen faskiat : Rakenteen, hoidon ja toiminnan näkökulmatURN:NBN:fi:hulib-202505202128pro gradu -tutkielmaEläinlääketieteen lisensiaatin koulutusohjelmaDegree Programme in Veterinary MedicineUtbildningsprogrammet i veterinärmedicin