Biologisten aseiden kieltoregiimi Yhdysvaltain asevalvontapolitiikassa

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan Yhdysvaltain asevalvontapolitiikkaa ja kansainvälisiä pyrkimyksiä biologisten aseiden täyskieltosopimuksen (Biological and Toxin Weapons Convention, BTWC) ympärille rakentuneen regiimin toimivuuden tehostamiseksi. Tutkielman tarkoituksena on selvittää ja analysoida Yhdysvaltain asevalvontapolitiikan kehitystä ja sen vaikutuksia maan sitoutumisessa regiimiin. Samalla tarkastellaan Yhdysvaltain eri hallintojen suhdetta asevalvontaan ja kansainvälisiin asevalvontajärjestelyihin yleisemmällä tasolla. Tutkielman teoreettisessa osassa tarkastellaan asevalvonnan tutkimuksen kehitystä ja erityisesti 1960-luvulla luotujen teorioiden suhdetta Yhdysvaltain asevalvontapolitiikkaan. Lähdeaineistona on käytetty pääasiassa kansainvälisen politiikan tutkijoiden monografioita ja tieteellisten aikausjulkaisujen artikkeleita. Asevalvonnan tutkimus sijoitetaan kansainvälisten suhteiden tutkimuksen kenttään ja samalla tarkastellaan asevalvonnan suhdetta keskeisiin kansainvälisen politiikan teorioihin. Yhdysvaltain asevalvontapolitiikka jaetaan bilateralistiseen, multilateralistiseen ja unilateralistiseen aikakauteen, joiden avulla havainnollistetaan asevalvonnan roolin muutosta Yhdysvaltain ulkopolitiikassa. Yhdysvaltain ulkopolitiikan ja asevalvonnan tutkimuksen välille muodostui tiivis side erityisesti 1960- ja 1970-lukujen kuluessa, jolloin tutkimuksessa pyrittiin löytämään keinoja Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välisen varustelukilpailun haittavaikutusten rajoittamiseksi. Yhdysvallat rakensi Neuvostoliiton kanssa kattavan asevalvontasopimusten järjestelmän, jonka keskeisimmät tavoitteet olivat ydinsodan välttäminen ja joukkotuhoaseiden leviämisen estäminen uusiin valtioihin. Tämä supervaltojen bilateraaliseen erityissuhteeseen perustuva järjestelmä muodosti kylmän sodan aikaisen kansainvälisen asevalvontayhteistyön perustan. 1990-luvulla, Neuvostoliiton valtiollisen olemassaolon päätyttyä, multilateraalisten asevalvontajärjestelyjen merkitys korostui tutkimuksessa ja pyrkimyksissä joukkotuhoaseiden leviämisen estämiseksi. Yhdysvallat osallistui multilateraalisiin asevalvontaneuvotteluihin ja tuki pyrkimyksiä kemiallisten ja biologisten aseiden todentamisjärjestelmien kehittämiseksi. 2000-luvulla Yhdysvaltain hallinnon suhde multilateraaliseen asevalvontaan on muuttunut; kylmän sodan aikaisia asevalvonnan periaatteita ei enää ole pidetty tärkeinä Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden strategiassa. Samalla erityisesti vientivalvontajärjestelyjen ja tiedustelun merkitystä on entisestään korostettu. Empiirinen tarkastelu keskittyy biologisten aseiden kieltoregiimiin, jossa Yhdysvaltain asevalvontapolitiikan eri aikakaudet ovat selkeästi nähtävissä. Empiirisen osan lähteinä on aikaisempien selvitysten ohella käytetty muun muassa Yhdysvaltain hallinnon lausuntoja ja neuvotteluissa tuotettuja dokumentteja. Yhdysvaltain päätös luopua biologisista aseista oli osa strategiaa, jolla joukkotuhoaseiden leviämistä pyrittiin estämään. BTWC-sopimukseen ei supervaltojen bilateraalisten neuvottelujen seurauksena kuitenkaan liitetty järjestelmää sopimuksen noudattamisen todentamiseksi. 1980-luvulla käyttöön otetut luottamusta lujittavat toimet eivät kyenneet hälventämään epäilyjä sopimusrikkomuksista. 1990-luvulla todentamisjärjestelmää ryhdyttiin luomaan multilateraalisissa neuvotteluissa. Yhdysvallat päätti irtautua neuvotteluista vuonna 2001. Yhdysvaltain päätös perustui yhdistelmään turvallisuuspoliittisia, teknologisia ja kaupallisia perusteluja, joiden keskeinen sisältö on neuvotteluista huolimatta säilynyt muuttumattomana jo 1990-luvun alusta. Asevalvonnan tutkimuksen ja asevalvontayhteistyön kannalta Yhdysvaltain linjaukset ovat merkittäviä. Asevalvonnan elinvoiman säilyttämiseksi bioaseiden ja muiden uudenlaisten asetyyppien erityisluonne on sopimusten muotoilussa otettava uudella tavalla huomioon.