Suomalainen keuhkotuberkuloosiparantola kurin järjestelmänä

Abstract

Tutkimus käsittelee suomalaisten keuhkotuberkuloosiparantoloiden toimintatapaa vuosien 1930-1960 välisenä aikana. Konkreettisina tutkimuskohteina ovat Ahveniston ja Kontioniemen parantolat. Näitä kahta tapausta tutkimalla pyritään analysoimaan parantoloiden toiminnan yleisiä piirteitä. Tarkastelussa on kolme tasoa. Ensimmäisen muodostaa parantoloiden toimintatapoja määritelleiden lääketieteellisten diskurssien analyysi. Toisen tason muodostaa parantoloiden tilanhallinnan käytäntöjen erittely. Kolmannen tason muodostaa parantolassa olleiden potilaiden ja henkilökunnan välisen vuorovaikutuksen ja toimijoiden luovan panoksen tutkiminen. Tarkastelutasot seuraavat toisiaan siten, että toinen ja kolmas taso rikastavat ensimmäisen tason aloittamaa analyysiä. Osana kolmannen tason analyysia tutkin potilasyhteisön organisoitumista. Empiirinen aineisto koostuu useista toisiaan tukevista lähdeaineistoista. Parantoloiden toimintaa määritelleitä lääketieteellisiä diskursseja erittelen tutkittuna ajanjaksona käytössä olleita sairaanhoitajien oppaita analysoimalla. Tilanhallinnan tutkimuksen aineistona ovat Ahveniston parantolan pohjapiirustukset. Potilaiden ja henkilökunnan vuorovaikutuksen ja toimijoiden luovan panoksen tutkimisessa hyödynnän SKS:n arkistossa olevaa Parantolaperinne–muisteluaineistoa sekä Kanta-Hämeen hengitys ry:n arkistoimia parantolan potilasyhteisön toiminnan jälkeensä jättämiä dokumentteja. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana ovat Michel Foucault’n diskursiivisen muodostelman käsite sekä näkemykset vallan luonteesta yleensä ja kurista erityisenä vallan muotona. Foucault’n avaamia näkökulmia tulkitaan ensisijaisesti Gilles Deleuzen kautta. Tästä lähtökohdasta Foucault’n eri näkökulmat nähdään toisiaan täydentävinä ja niitä käytetään rinnakkain. Foucault’n ohella käytetään Goffmanin näkemystä totaalisen laitoksen sisääntulorituaaleista ja Michel de Certeaun taktiikan ja strategian käsitteitä. Suomalaisten keuhkotuberkuloosiparantoloiden toimintaa määrittivät tutkittuna ajanjaksona bakteriologiaan perustuvan hygienian, yleishoidon ja leikkaushoidon lääketieteelliset diskurssit. Parantolan tilanhallinta suunniteltiin näiden diskurssien edellyttämän hoidon vaatimuksien mukaiseksi. Se ei kuitenkaan palautunut pelkäksi diskurssien jatkeeksi, vaan toi uusia elementtejä parantolaan. Vaikka toiminta parantolassa oli lääketieteellisen diskurssin ja tilanhallinnan tarkkaan säätelemää, oli potilaiden mahdollista neuvottelemalla hankkia itselleen lisää liikkumavaraa parantolassa. Potilaat organisoituivat parantoloissa hallikunniksi, joilla oli omat tehtävänsä parantolan toiminnassa.