Towards a 'new' political arithmetic: An assessment of the indicators of sustainable development

Show full item record

Permalink

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201703272669
Title: Towards a 'new' political arithmetic: An assessment of the indicators of sustainable development
Author: Karjalainen, Joni
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Social Sciences, Department of Political and Economic Studies
Thesis level: master's thesis
Abstract: This study examines the urge to construct indicators of sustainable development that has been outlined in the Agenda 21 of the Rio Earth Summit 1992, re-expressed in the Rio+20 Declaration 'The Future We Want' in 2012, and discussed in the work by the Commission on the Measurement of Economic Performance and Social Progress (2009). An indicator of sustainable development (SDI) is a measure expected to signal whether a society is on a sustainable path, or not, by organising large data sets into easily readable illustrations for the purposes of policy-makers. The study positions into the earlier work of sociologists of science and philosophers such as Hacking and Latour who have aimed to understand the contexts in which knowledge is formed. For policymakers and the wider public, understanding the limitations of these different measurement approaches can be beneficial. This study suggests that SDIs can be considered analogous to evidence-based autonomous models that can be framed in various ways. One-dimensional indicators select a single bottom-line against which other considerations are judged; composite SDIs typically aim to balance environmental, social and economic considerations; and monetary-based indicators attempt to incorporate ecological and social losses into economic costs. Depending on the choice of approach, a SDI may either adhere to the principle of ‘strong sustainability’ according to which no ecological harm is acceptable, or ‘weak sustainability’ that accepts substitutability between different types of capital, including the loss of natural capital. However, a general weakness of several SDIs has been their inability to signal when ecological thresholds are crossed. Under energy and resource constraints, these efforts reflect an aspiration, borrowing the terms of seventeenth century political economists, the need to explore means towards a ‘new’ political arithmetic. This study aims to observe what choices researchers and political institutions have and have made in adapting to the realities of climate change and other ecological constraints. The study will argue that the depiction of ‘sustainable development’ may be a worthy ideal but for measurement purposes of actual ecological or social thresholds, a notion of multiple meanings has challenged the work of scientists who have been unable to agree over a ‘proper’ indicator. By assessing the theoretical underpinnings of science, the aim of this study is provide common ground to the multidisciplinary subject matter of sustainability for natural and social scientists who often conduct research in their separate research strands. Furthermore, scientific work itself follows societal progress and is limited by theoretical underpinnings that inevitably also influence the attempts to construct meaningful indicators. The study observes how in the context of political decision-making, institutions that act as gatekeepers that shape the understanding of politicians about the choices they have, even if these institutions are constrained by ideological discourses as well as existing institutional arrangements. For the purpose of the measurement of sustainable development, existing cross-country measures such as the GDP have serious weaknesses. At least in the advanced economies, while the measurement of aggregate economic growth may remain useful, it may be less relevant than it was in the contexts of modernisation and post-Second World War reconstruction when the current UN System of National Accounts was adopted. However, pragmatic challenges also undermine some of the alternative indicators, including the lack of available data as well as the need for institutional capacity and improved theoretical understanding about sustainability. Nevertheless, it is suggested that states could engage more closely to explore the possibility to use SDIs as a new technology of governance. For this purpose, the study also examines indicators of climate change, material flows and energy. It is also suggested that decision-makers may need to better adopt a perspective of systemic thinking that adopts an ecological view that also internalises social considerations rather than macroeconomic theories that treat ecological and social costs as externalities.Tämä tutkielma tarkastelee kestävän kehityksen mittareita ja niiden rakentamistapoja. Tarve kyseisten mittareiden kehittämiselle on mainittu sekä Rio 1992 -kokouksen Agenda 21 -toimintaohjelmassa sekä Rio+20-kokouksen päätösasiakirjassa vuonna 2012. Hyvinvoinnin mittaamisen problematiikkaa on käsitellyt lisäksi ns. Stiglitzin komitea (2009). Tutkielma käsittelee kestävän kehityksen mittareita malleina, jotka kokoavat laajojakin tietomääriä esityksiksi päättäjille ja virkamiehille. Kestävän kehityksen mittareiden odotetaan paljastavan yhteiskunnan kestävyyden tilan. Lainaten 1600-luvun taloustieteilijöiden käsitteistöä, tutkielma esittää että mittausyritykset ilmentävät 'uudenlaista' poliittista aritmetiikkaa, toisin sanoen laskentatapoja, joissa energia-, resurssi-, ilmasto- ja ekologisen kestävyyden kysymykset otetaan mukaan taloudelliseen päätöksentekoon. Aikaisemmin muun muassa Hacking ja Latour ovat tutkineet tieteen- ja tiedonsosiologian tutkimusperinteissä tilanteita, joissa tietoa muodostetaan. Lisäksi myös instituutiot, jotka käyttävät, rakentavat tai jättävät käyttämättä mittareita, muokkaavat poliittisten päätöksentekijöiden ymmärrystä. Instituutioita rajoittavat ideologiset diskurssit, organisaatioiden omat tavoitteet, säännöt ja kulttuuri, mikä tekee niistä portinvartijoita kansalaisten ja tieteellisen tiedon välissä. Tutkimuksen tavoitteena on lisätä luonnontieteilijöiden, yhteiskuntatieteilijöiden ja päättäjien keskinäistä ymmärrystä siitä, miten ja miksi kestävää kehitystä tulisi mitata. Työssään kestävyyden mallintamiseksi tutkijat ja instituutiot eivät ole saavuttaneet yhteisymmärrystä 'yhdestä oikeasta' mittarista, mikä saattaa osittain johtua kestävän kehityksen monitulkintaisesta käsitteestä. Yksiulotteiset mittarit viestivät kestävyydestä yhdellä mitattavalla ulottuvuudella. Erilaiset indeksit puolestaan usein yhdistävät yhteiskunnan ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen tilan mittaamisen - kestävän kehityksen käsitettä mukaillen. Varallisuuden tai pääoman käsitteitä hyödyntävät mittarit pyrkivät laskemaan hinnan ympäristö- tai sosiaalisille haitoille. Tällaisessa kokonaisvarallisuuden arvioinnissa 'vahvan kestävyyden' mittarit vastustavat ympäristön tilan heikkenemistä, kun taas 'heikon kestävyyden' periaatetta noudattelevat mittarit sallivat luontopääoman heikkenemisen. Useiden mittareiden ongelmana on niiden kyvyttömyys osoittaa, koska ihmisen toiminta heikentää ympäristön tilaa peruuttamattomasti. Tämä on haaste muun muassa silloin, kun ilmastonmuutoksesta pyritään viestimään ymmärrettävällä tavalla. Tuloksina tutkielma esittää että monet nykyisin käytettävät mittarit ovat puutteellisia kestävän kehityksen tavoitteen saavuttamiseksi, ja että mittareiden rajoitusten ymmärtäminen olisi hyödyllistä päättäjille ja kansalaisille. BKT ja sitä mukaileva YK:n kansantalouksien tilinpitojärjetelmä (SNA) otettiin käyttöön toisen maailmansodan jälleenrakennuksen aikoihin, mutta niiden hyödyllisyyden voi nähdä tänä päivänä rajallisena - erityisesti kehittyneissä talouksissa. Vaihtoehtoisten mittaustapojen käyttöönottoa haittaavat käytännölliset ongelmat, kuten rajallinen kansainvälinen ymmärrys kestävyyskysymyksistä sekä mittaustulosten puute tietyissä valtioissa. Työ esittää, että puutteistaan huolimatta valtionhallintojen kannattaisi harkita kestävyysmittareiden käyttöönottoa päätöksenteon tueksi. Tämä edistäisi päätöksentekoa joka lähtee liikkeelle luonnontieteellisestä tiedosta ja ottaa lisäksi huomioon inhimillisen hyvinvoinnin. Perinteisissä makroekonomisissa malleissa sosiaaliset ja ympäristövaikutukset on nähty lähinnä taloudellisen toiminnan ulkoisvaikutuksina.
URI: URN:NBN:fi:hulib-201703272669
http://hdl.handle.net/10138/135394
Date: 2014
Discipline: Political Science, Politics
Yleinen valtio-oppi, politiikan tutkimus
Allmän statslära, politologi


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
2013 Karjalaine ... w political arithmetic.pdf 2.709Mb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record