Bidrag till Fennoskandiens språkliga förhistoria i tid och rum

Näytä kaikki kuvailutiedot

Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-0066-5
Julkaisun nimi: Bidrag till Fennoskandiens språkliga förhistoria i tid och rum
Tekijä: Heikkilä, Mikko
Muu tekijä: Helsingin yliopisto, humanistinen tiedekunta, nykykielten laitos
Opinnäytteen taso: Väitöskirja (monografia)
Tiivistelmä: My academic dissertation "Bidrag till Fennoskandiens språkliga förhistoria i tid och rum" ("Spatiotemporal Contributions to the Linguistic Prehistory of Fennoscandia") is an interdisciplinary study of the linguistic prehistory of Northern Europe chiefly in the Iron Age (ca. 700 BC―AD 1200), but also to some extent in the Bronze Age (ca. 1700―700 BC) and the Early Finnish Middle Ages (ca. AD 1200―1323). The disciplines represented in this study are Germanistics, Nordistics, Finnougristics, history and archaeology. The language-forms studied are Proto-Germanic, Proto-Scandinavian, Proto-Finnic and Proto-Sami. This dissertation uses historical-comparative linguistics and especially loanword study to examine the relative and absolute chronology of the sound changes that have taken place in the proto-forms of the Germanic, Finnic and Samic languages. Phonetic history is the basis of historical linguistics studying the diachronic development of languages. To my knowledge, this study is the first in the history of the disciplines mentioned above to examine the systematic dating of the phonetic development of these proto-languages in relation to each other. In addition to the dating and relating of the phonetic development of the proto-languages, I study Fennoscandian toponyms. The oldest datable and etymologizable place-names throw new light on the ethnic history and history of settlement of Fennoscandia. For instance, I deal with the etymology of the following place-names: Ahvenanmaa/Åland, Eura(joki), Inari(järvi), Kemi(joki), Kvenland, Kymi(joki), Sarsa, Satakunta, Vanaja, Vantaa and Ähtäri. My dissertation shows that Proto-Germanic, Proto-Scandinavian, Proto-Finnic and Proto-Sami all date to different periods of the Iron Age. I argue that the present study along with my earlier published research also proves that a (West-)Uralic language – the pre-form of the Finnic and Samic languages – was spoken in the region of the present-day Finland in the Bronze Age, but not earlier than that. In the centuries before the Common Era, Proto-Sami was spoken in the whole region of what is now called Finland, excluding Lapland. At the beginning of the Common Era, Proto-Sami was spoken in the whole region of Finland, including Southern Finland, from where the Sami idiom first began to recede. An archaic (Northwest-)Indo-European language and a subsequently extinct Paleo-European language were likely spoken in what is now called Finland and Estonia, when the linguistic ancestors of the Finns and the Sami arrived in the eastern and northern Baltic Sea region from the Volga-Kama region probably at the beginning of the Bronze Age. For example, the names Suomi ʻFinlandʼ and Viro ʻEstoniaʼ are likely to have been borrowed from the Indo-European idiom in question. (Proto-)Germanic waves of influence have come from Scandinavia to Finland since the Bronze Age. A considerable part of the Finnic and Samic vocabulary is indeed Germanic loanwords of different ages which form strata in these languages. Besides mere etymological research, these numerous Germanic loanwords make it possible to relate to each other the temporal development of the language-forms that have been in contact with each other. That is what I have done in my extensive dissertation, which attempts to be both a detailed and a holistic treatise.Väitöskirjassani "Bidrag till Fennoskandiens språkliga förhistoria i tid och rum" ("Aikapaikkaisia lisiä Fennoskandian kielelliseen esihistoriaan") tutkin poikkitieteellistä lähestymistapaa noudattaen Pohjois-Euroopan kielellistä esihistoriaa erityisesti rautakaudella (n. 700 eKr.―1200 jKr.), mutta jonkin verran myös pronssikaudella (n. 1700―700 eKr.) ja Suomen varhaiskeskiajalla (n. 1200―1323 jKr.). Tieteenaloista edustettuina ovat germanistiikka, nordistiikka, fennougristiikka, historiatiede ja arkeologia. Keskeisintä väitöskirjassani on germaanisten kielten, (itämeren)suomen ja saamen kielten esimuodoissa tapahtuneiden äänteenmuutosten tapahtumajärjestyksen ja tapahtuma-ajan eli suhteellisen ja absoluuttisen kronologian selvittäminen historiallis-vertailevan kielitieteen ja erityisesti lainasanatutkimuksen avulla. Äännehistoria on kielten ajallista muuttumista tutkivan historiallisen kielitieteen perusta. Mainittujen kantakielten äännekehityksen systemaattinen ajoittaminen suhteessa toisiinsa tehdään väitöskirjassani ensimmäistä kertaa edellä mainittujen tieteenalojen historiassa. Kantakielissä tapahtuneen äännekehityksen ajoituksen ja toisiinsa suhteuttamisen lisäksi tutkin väitöskirjassani Fennoskandian paikannimiä. Vanhimmat ajoitettavissa ja etymologioitavissa eli alkuperältään selvitettävissä olevat paikannimet tuovat uutta tietoa Pohjois-Euroopan asutushistoriasta ja etnisestä historiasta. Käsittelen muun muassa seuraavien paikannimien etymologiaa: Ahvenanmaa/Åland, Eura(joki), Inari(järvi), Kemi(joki), Kokemäki, Kymi(joki), Köyliö, Lappi, Ounasjoki, Sarsa, Satakunta, Vanaja, Vantaa ja Ähtäri. Väitöskirjani osoittaa, että kantasuomi, kantasaame, kaikkien germaanisten kielten esimuoto kantagermaani ja pohjoisgermaanisten eli skandinaavisten kielten esimuoto kantaskandinaavi ajoittuvat kaikki rautakauden eri vaiheisiin. Väitän väitöskirjatutkimukseni sekä aiemman tieteellisen tuotantoni myös osoittavan, että (länsi)uralilaista kieltä – suomen ja saamen kielen esimuotoa – on puhuttu nykyisen Suomen valtion alueella jo pronssikaudelta alkaen, muttei sitä aiemmin. Kantasaamea on ennen ajanlaskun alkua puhuttu koko nykyisen Suomen alueella Lappia lukuun ottamatta. Ajanlaskun alussa kantasaamea puhuttiin koko nykyisen Suomen alueella, Etelä-Suomi mukaan luettuna, mistä saamen kieli on sittemmin ensimmäisenä väistynyt. Nykyisen Suomen alueella ja sen lähialueilla lienee puhuttu hyvin vanhakantaista (luoteis)indoeurooppalaista kieltä ja sittemmin kadonnutta muinaiskieltä, kun suomalaisten ja saamelaisten kielelliset esi-isät saapuivat maahan (Itämeren alueelle) itäkaakosta Volgan-Kaman alueelta luultavasti pronssikauden alussa. Esimerkiksi nimet Suomi ja Viro lienee lainattu kyseisestä indoeurooppalaisesta kielimuodosta. Skandinaviasta on pronssikaudelta alkaen tullut nykyisen Suomen alueelle (kanta)germaanisia vaikutusaaltoja. Itämerensuomen ja saamen sanastosta huomattava osa onkin eri-ikäisiä germaanisia lainasanoja, jotka muodostavat kielessä eriaikaisia kerrostumia. Nämä lukuisat eri-ikäiset germaaniset lainasanat mahdollistavat pelkän etymologisen eli sanahistoriallisen tutkimuksen lisäksi kontaktissa olleiden kielimuotojen kehityksen ajallisen suhteuttamisen toisiinsa, minkä olen tehnyt aiheeltaan ja aineistoltaan laajassa väitöstutkimuksessani.
URI: URN:ISBN:978-951-51-0066-5
http://hdl.handle.net/10138/135714
Päiväys: 2014-08-23
Avainsanat: yleinen kielitiede
Tekijänoikeustiedot: Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.


Tiedostot

Latausmäärä yhteensä: Ladataan...

Tiedosto(t) Koko Formaatti Näytä
bidragti.pdf 5.487MB PDF Avaa tiedosto

Viite kuuluu kokoelmiin:

Näytä kaikki kuvailutiedot