Yliopiston tutkimuslaitokset

Uusimmat julkaisut

  • Näsi, Matti; Tanskanen, Maiju; Haara, Paula; Reunanen, Esa; Kivivuori, Janne (Kriminologian ja oikeuspoliitikan instituutti, 2018)
    Katsauksia 30/2019
  • Vuorinen, Sami (Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, 2002)
    Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 184
  • Kinnunen, Aarne (Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, 2002)
    Publications of the National Research Institute of Legal Policy 185
  • Lehti, Martti; Aromaa, Kauko (2002)
    Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 186
  • Valkama, Elisa; Muttilainen, Vesa; Tala, Jyrki (Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, 2002)
    Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 187
  • Kivivuori, Janne (Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, 2002)
    Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 188
  • Muttilainen, Vesa (Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, 2002)
    Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 189
  • Kouvonen, Anne (Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, 2002)
    Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 191
  • Marttunen, Matti; Takala, Jukka-Pekka (Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, 2002)
    Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 192
  • Lehti, Martti (Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos/Tilastokeskus, 2002)
    Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 194
  • Lappi-Seppälä, Tapio (Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, 2002)
    Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 195
  • Kivivuori, Janne; Kemppi, Sari; Smolej, Mirka (Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, 2002)
    Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 196
  • Niemi, Hannu (Kriminologian ja oikeuspoliitikan instituutti, 2018)
    Katsauksia 29/2018
    Vuonna 2017 poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli noin 456 000 rikosta, mikä on 7 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Sen lisäksi vuonna 2017 kirjattiin noin 406 000 liikennerikkomusta, mikä on puolestaan viidenneksen enemmän kuin edellisvuonna. Poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä on 1990-luvun alusta lähtien vähentynyt. Eri rikoslajeissa kehitys on ollut kuitenkin eritahtista ja osittain erisuuntaista. Varkausrikoksissa väheneminen on ollut miltei yhtäjaksoista. Petosrikosten ja varsinkin maksukorttipetosten määrä on viime vuosia lukuun ottamatta puolestaan lisääntynyt. Ilmi tulleiden pahoinpitelyrikosten määrä kasvoi 2010-luvulle saakka. Vuodesta 2012 alkaen poliisin tietoon tulleiden pahoinpitelyrikosten määrä on kuitenkin vähentynyt melko selvästi. Väestölle suunnattujen uhritutkimusten perusteella väkivallan määrä on pysynyt pitkään suunnilleen samalla tasolla, kun otetaan huomioon sekä poliisin tietoon tullut että piiloon jäänyt rikollisuus. Henkirikosten määrä on 1990-luvun puolivälistä alkaen vähentynyt ja on nyt alhaisemmalla tasolla kuin koko itsenäisyyden aikana. Poliisin tietoon tulleiden raiskausrikosten määrä on noin puolitoistakertainen verrattuna 2000-luvun loppuvuosiin. Lapsiin kohdistuneet seksuaaliset hyväksikäytöt ovat kääntyneet vuodesta 2012 selvään laskuun. Rattijuopumusten määrä on vähentynyt noin kolmanneksen 25 vuodessa. Liikennerikkomusten määrä alkoi voimakkaasti kasvaa sen myötä, kun poliisi otti käyttöön 2000-luvulla automaattisen ylinopeuksia mittaavan kameravalvonnan. Rikollisuuden määrän ja rakenteen muutoksiin ovat viime vuosikymmeninä vaikuttaneet väestön vanhentuminen, erityisesti tietotekniikan kehityksestä johtuva rikostilaisuuksien lisääntyminen ja muuntuminen, maahanmuutto ja valtioiden välisten rajanylitysten helpottuminen. Rikollisuuden kannalta edelleen merkitystä on muun muassa kaupungistumisella, alkoholin kulutusmäärillä ja kulutustottumuksilla, taloudellisilla suhdanteilla sekä poliisin valvontaresursseilla ja niiden kohdentamisella.
  • Ervasti, Kaijus (Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, 1998)
    Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 154
  • Lehti, Martti (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2018)
    Katsauksia 28/2018
    * Vuonna 2017 poliisin tietoon tuli Polstatin ennakkotietojen mukaan 84 (–12 %) uhrin kuolemaan johtanutta Suomessa tehtyä tahallista väkivaltarikosta. Vuotuinen rikollisuustaso 100 000 asukasta kohti oli 1,5. * Henkirikosseurannan, johon rikokset kirjataan vasta esitutkinnan päätyttyä, tämän hetkisen arvion (28.2.2018) mukaan henkirikosten määrä vuonna 2017 oli 78 (+4 %). Vuotuinen rikollisuustaso 100 000 asukasta kohti oli 1,4. * Henkirikosten määrä vastasi siten vuonna 2017 edellisvuoden tasoa ollen edelleenkin erittäin matala 1990-luvun ja 2000-luvun alun keskitasoon verrattuna. Henkirikollisuus on vähentynyt kaksikymmentä vuotta yhtäjaksoisesti ja rikollisuustaso on tällä hetkellä maamme modernin tilastointihistorian matalin. Muutos on tapahtunut yksinomaisesti miesten tekemissä henkirikoksissa. * Henkirikosten pääosa liittyy Suomessa keski-ikäisten työelämän ulkopuolella olevien miesten keskinäisiin alkoholinkäyttötilanteisiin. Vuosina 2010–2016 60 %:ssa aikuisten välisiä henkirikoksia kaikki osapuolet olivat rikoshetkellä humalassa, 79 %:ssa rikoksia ainakin yksi osapuolista oli humalassa. * Yleisin uhri on tuttavan tai ystävän surmaama mies (44 % uhreista). Seuraavaksi yleisimmät ovat parisuhdekumppanin surmaama nainen (16 %) ja uhrille ennalta tuntemattoman henkilön surmaama mies (11 %). * Vuosina 2010–2016 henkirikoksiin syyllistyneistä miehistä 60 % oli tuomittu tuomioistuimessa henki- tai pahoinpitelyrikoksesta rikosta edeltäneiden kymmenen vuoden aikana ainakin kerran, 32 % oli ollut rikosta edeltäneiden viiden vuoden aikana suorittamassa ehdotonta vankeusrangaistusta. 37 % oli ollut elämänsä aikana vankilassa ainakin kerran ennen rikosta. * Henkirikollisuuden maakunnalliset tasoerot ovat huomattavat, mutta viime vuosina supistuneet. Korkeimmat rikollisuustasot löytyivät vuosina 2010–2016 Lapista, Keski-Suomesta ja Kymenlaaksosta, matalimmat puolestaan Ahvenanmaalta ja Keski-Pohjanmaalta. * Henkirikollisuuden taso on Suomessa tällä hetkellä Euroopan unionin kymmenenneksi korkein ja keskimääräistä korkeampi myös kaikkien kehittyneiden teollisuusmaiden ryhmässä. Rikollisuustason korkeus selittyy suurelta osin keski-ikäisten työttömien miesalkoholistien korkealla rikollisuustasolla. Muiden sosioekonomisten ryhmien henkirikollisuus ei Suomessa tasoltaan juurikaan eroa muiden läntisen Euroopan maiden tilanteesta. * Henkirikoksista vuosina 2010–2016 epäillyistä 83 % vastaan nostettiin syyte ja 71 % tuomittiin rangaistukseen. Rangaistukseen tuomituista 94 % sai ehdottoman vankeusrangaistuksen. Ajanjaksolla taposta tuomittujen miesten keskirangaistus oli 10 vuotta 3 kuukautta ja naisten 9 vuotta 3 kuukautta.
  • Kääriäinen, Juha (Institute of Criminology and Legal Policy, 2018)
    Research Briefs 27/2018
    The purpose of this study was to survey Finns' conceptions of appropriate punishments in seven criminal cases and to compare these survey responses with the pre vailing punishment policies for corresponding cases. The population survey was conducted in the form of an interview and it comprised 1,251 respondents. The punish ment policies were studied in a separate survey sent to district judges, 192 of whom completed it. The same seven criminal cases were described to the respondents in both groups. The lay respondents were asked to determine a punishment that they deemed to be appropriate, whereas the judges were asked to determine a punishment according to Finnish punishment policies. The cases involved the following acts (the type of offence referred to in the court ruling in the actual case underlying the survey questions is indicated in brackets): * Violence in a public place (aggravated assault) * Sexual intercourse with a child (sexual abuse of a child) * Forced sexual intercourse with someone who was asleep (rape) * Violence in a close relationship (assault) * Trafficking and selling cocaine (aggravated narcotics offence) * Fraudulent avoidance of taxes (aggravated tax fraud) * Driving under the influence of intoxicants (driving while seriously intoxicated) As the survey was conducted using the so-called vignette method, only a limited amount of information about the cases could be provided, which posed a challenge, particularly for the professional judges. The research findings can be summarised as follows: * In terms of severity, the described cases were ranked in quite a similar order by both the laypeople and the judges. In this respect, the punishment policies and people's "sense of justice" are quite well aligned as regards these cases. * In terms of the type of punishment, the laypeople (on average) chose a harsher punishment than the professional judges in five out of the seven cases. On the other hand, in the cases involving the trafficking and selling of narcotics, and fraudulent avoidance of taxes, the judges (on average) preferred a more severe punishment than the lay respondents. * In the population survey, there was quite a lot of dispersion in the choices of type of punishment, so in this respect, the term "general sense of justice" cannot be used, as people's opinions on the appropriate punishment vary greatly. Among the judges, there was less dispersion than among the laypeople. * In terms of length of sentence, the conditional and unconditional prison sentences determined by the professional judges were longer than those chosen by the laypeople in five out of the seven cases. * The population survey respondents clearly favoured community service, which is a more severe punishment than conditional imprisonment but an alternative to unconditional imprisonment.
  • Virtanen, Miialiila; Kivivuori, Janne (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2018)
    Katsauksia 26/2018
  • Tuntematon tekijä (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2017)
    Katsauksia 25/2017
  • Danielsson, Petri; Kääriäinen, Juha (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2016)
    Katsauksia 23/2016
    Tässä raportissa esitetään Kansalliseen rikosuhritutkimukseen (KRT) perustuvia tietoja uhkailujen, fyysisen väkivallan sekä omaisuusrikosten kohteeksi joutumisesta sekä väkivallan pelosta vuosina 2012–2016. Kansallinen rikosuhritutkimus on nimetön, 15–74-vuotiaille suunnattu kysely, johon vastasi vuonna 2016 yhteensä 6 159 Suomessa vakituisesti asuvaa henkilöä. * Vuonna 2016 kuusi prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista oli joutunut läimäisyn tai sitä vakavamman väkivallan kohteeksi. Nuoret kokivat fyysistä väkivaltaa selvästi vanhempia ikäryhmiä enemmän. Fyysistä väkivaltaa kokeneiden osuus laski noin prosenttiyksikön edellisvuoteen nähden, mutta oli samalla tasolla kuin vuonna 2014. * Uhkailua kokeneita oli 10 prosenttia vastaajista. Uhkailua kokeneiden osuus oli samalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. * Miesten ja naisten välillä ei ollut eroja fyysisen väkivallan kokemisessa. Miehet ilmoittivat kuitenkin kokeneensa uhkailua naisia useammin. * Vamman aiheuttaneen väkivallan kohteeksi oli joutunut neljä prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista. Osuus oli edellisvuosien tasolla. * Naiset kokivat väkivaltaa useimmin työtehtävissään ja omassa kodissaan, miehet julkisilla paikoilla. Naisten työpaikallaan kokeman väkivallan ja uhkailun yleisyys on vuosina 2012–2016 lisääntynyt. * 32 prosenttia 15–74-vuotiaista ilmoitti pelänneensä väkivallan uhriksi joutumista iltaisin kodin ulkopuolella. Katuväkivaltaa pelänneiden osuus on noussut vuodesta 2014 noin viisi prosenttiyksikköä, mutta oli edelleen vuoden 2012 tasoa matalammalla. * Työpaikalla tapahtuvaa väkivaltaa oli pelännyt 15 prosenttia vastaajista. Työpaikkaväkivallan pelko on lisääntynyt noin kaksi prosenttiyksikköä vuodesta 2014. * Noin 16 prosenttia vastaajista ilmoitti välttävänsä jotakin kotinsa lähellä olevaa aluetta väkivallan uhan vuoksi. Osuus oli samalla tasolla kuin edellisenä vuonna, mutta korkeampi kuin vuonna 2014. Välttämiskäyttäytyminen oli selvästi yleisempää kaupunkimaisissa kunnissa, erityisesti pääkaupunkiseudulla. * Polkupyörävarkaudet ja autoihin kohdistuneet vahingonteot olivat yleisimmät kotitalouksien omaisuuteen kohdistuneet rikokset. Kotitalouteen kohdistuvien omaisuusrikosten kohdalla muutosta ei havaittu edellisvuosiin nähden. * Tavaran tai palvelun ostamisen yhteydessä tapahtuneesta huijaamisesta ilmoitti aiempaa useampi, noin 5 prosenttia vastaajista. Myös maksukorttipetosten ja identiteettivarkauden uhriksi joutuneiden osuus nousi aikaisempiin vuosiin nähden.
  • Rantala, Kati; Tyni, Sasu; Koskenniemi, Lauri; Liimatainen, Anu; Kääriäinen, Henri (Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, 2017)
    Tutkimuksia 4/2017
    Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkimuksessa on tarkasteltu tutkintavankien oloja ja oikeuksien toteutumista. Analyysi perustuu tutkintavangeille suunnattuun lomakekyselyyn, joka toteutettiin syksyllä 2015. Suurin osa vastaajista oli yleisesti ottaen tyytyväisiä oloihinsa, oikeuksiensa toteutumiseen ja toimintamahdollisuuksiin tutkintavankilassa. Toisaalta vakaviakin puutteita ilmeni, eli tulosten mukaan tutkintavankien asemassa on runsaasti korjaamisen varaa. Moneen tutkimuksessa esille tulleeseen ongelmaan eduskunnan oikeusasiamies on jo puuttunut, toisinaan useita kertoja vuosien aikana. Olojen karuuteen poliisivankilassa on puuttunut useasti myös Euroopan neuvoston alainen Kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun estämiseksi toimiva komitea. # Tie­don saan­nis­sa on on­gel­mia Tulosten perusteella tutkintavankien tiedonsaanti tutkintavankilassa ei ole tyydyttävällä tasolla yleisesti ottaen. Ongelmia ilmeni etenkin tutkintavankilaan saavuttaessa ja ensi kertaa vankilaan saapuvilla. Järjestyssäännöt ja tulo-oppaat eivät olleet kaikille tutkintavangeille tuttuja, vaikka päiväjärjestys tunnettiinkin melko hyvin. Puutteita ilmeni myös henkilökunnan alttiudessa neuvoa ja ohjeistaa sekä vastata kysymyksiin. Muut vangit ja tutkintavangit korostuivat tiedon lähteinä. # Tut­kin­ta­van­gin mah­dol­li­suuk­sis­sa pi­tää yh­teyt­tä asia­mie­heen on mer­kit­tä­viä puut­tei­ta Tutkintavangin mahdollisuudessa pitää yhteyttä asiamieheen sekä ylipäänsä että luottamuksellisesti ilmeni vakavia puutteita. Keskustelujen luottamuksellisuutta on vaikea taata, jos tutkintavanki joutuu soittamaan osaston yleisestä puhelimesta. Lisäksi rajalliset soittoajat ja soiton kalleus rajoittavat puheluja asiamiehen kanssa. Mahdollisuus luottamukselliseen puhelinyhteyteen korostuu etenkin, jos asiamiehen tapaamisille on esteitä, kuten pitkät välimatkat. Toisaalta myöskään tapaamistilat eivät aina mahdollistaneet luottamuksellista keskustelua. # Yh­tey­den­pi­to­ra­joi­tus­ten pe­rus­teis­sa on epä­sel­vyyt­tä tut­kin­ta­van­gin nä­kö­kul­mas­ta Yhteydenpitorajoituksia oli lähes joka kolmannella vastaajista, ja heistä vain joka toinen koki, että rajoitus oli annettu selkeästi tiedoksi. Kaikki eivät vastaustensa perusteella ymmärtäneet, miksi heillä oli yhteydenpitorajoitus. Osa oli turhautuneita siitä, että rajoitus koski läheisiä. Rajoitukset olivat odotetusti yhteydessä rikosprosessin vaiheeseen. Yhteydenpitorajoitteiden katsottiin vaikeuttavan sekä vapaa-ajan toimintoihin että vankityöhön ja koulutukseen osallistumista. # Toi­min­to­ja ei ole riit­tä­väs­ti, sa­moin nii­den käy­tös­sä on on­gel­mia Rikosseuraamuslaitoksella ei ole ollut riittävästi voimavaroja järjestää kaikille vankeusvangeille tarpeeksi vankitoimintoja. Tutkintavankien toimintoihin osallistuminen on siksi jo lähtökohtaisesti vähäisempää. Olikin odotettu tulos, että kolmannes vastaajista oli tyytymätön mahdollisuuksiin osallistua vankitoimintoihin kuten vankityöhön. Mahdollisuus vapaa-ajan toimintoihin oli kiitettävää, joskin kirjaston käytössä ilmeni ongelmia, eikä tutkintavangin taloudellinen tilanne välttämättä mahdollista puheluja niiden kalleuden takia. Myös välttämättömien hygieniatarvikkeiden hankinta on osalle hankalaa vähäisten käyttövarojen vuoksi. Osa tutkintavangeista viettää lähes koko vuorokauden eristettynä. # Osa hen­ki­lö­kun­nas­ta ei koh­te­le tut­kin­ta­van­ke­ja asial­li­ses­ti Noin puolet vastaajista koki henkilökunnan toiminnan olevan selkeää, johdonmukaista ja ennustettavaa, mutta vastaava määrä ei kokenut siten. Vaikuttaa siltä, että vartijat olisivat tutkintavankien mielestä valtaosin asiallisia, mutta joukossa olisi myös henkilöitä, joiden toimintatapa koettiin asiattomaksi, osin jopa mielivaltaiseksi. Vastausten perusteella asiatonta käyttäytymistä ilmeni liittyen niin tiedon antamiseen, kurinpitoon (kokemukseen, että kurinpidollisten toimien perusteita ei välttämättä kerrota), syyllisenä kohteluun kuin muutoksenhausta tai kantelusta rankaisemiseen. # Tut­kin­ta­van­gin taus­ta vai­kut­taa ko­ke­muk­siin Ne tutkintavangit, joilla oli aikaisempaa kokemusta vankiloista, suhtautuivat myönteisimmin tiedonsaantiin sekä kantelu- ja oikaisumenettelyjen toimivuuteen. Ensi kertaa vankilaan saapuneet kokivat tiedonsaannin muita heikommaksi. He kuitenkin luottivat muita useammin henkilökuntaan sekä toiminnan oikeudenmukaisuuteen. Vastausten sisältämiä eroja selitti usein myös rikosprosessin vaihe: esitutkintavaiheessa tai syyteharkintavaiheessa olevat tutkintavangit antoivat yleisesti ottaen kriittisimpiä vastauksia. Lisäksi ulkomaalaistaustaiset on syytä mainita erityisenä ryhmänä. Tutkintavankien joukossa on henkilöitä, jotka puhuvat ja ymmärtävät vain omaa äidinkieltään. Erityisesti venäjän kieltä puhuvat raportoivat ymmärryksen puutteesta ja vaillinaisesta tiedonsaannista omalla äidinkielellään (lomake oli käännetty venäjäksi). Vaikka tutkintavanki puhuisi englantia, tiedonsaanti ei ole vastausten mukaan silloinkaan taattua. Yleinen tiedon puute ja kommunikoinnin vaikeus heijastuu ymmärrettävästi kokemukseen, että tietoa ei saa myöskään itseä koskevista ratkaisuista. Samoin valitusten ja kantelun tekeminen on vaikeaa ilman kielitaitoa, jos siihen ei saa apua. Vastausten mukaan vieraskielisten tutkintavankien joukossa vaikuttaa olevan henkilöitä, joiden on ylipäänsä vaikea ymmärtää syitä tutkintavankeudessa oloon. # Po­lii­si­van­ki­las­sa poik­keuk­sel­li­sen ka­rut olo­suh­teet Moni tutkintavanki aloittaa tutkintavankeutensa poliisivankilassa. Yksi esille tullut merkittävä ongelmakohta on poliisivankilan ankarat olot, joihin myös eduskunnan oikeusasiamies ja Euroopan neuvoston alainen Kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun estämiseksi toimiva komitea ovat toistuvasti puuttuneet. # Ke­hit­tä­mi­seh­do­tuk­sia Rikosseuraamuslaitoksessa on käynnistetty useita toimenpiteitä, joilla on pyritty parantamaan vankien olosuhteita vankilassa. Samoin käynnissä on kehittämistoimia liittyen tutkintavankien oloihin poliisivankilassa. Nämä seikat huomioon ottaen tutkimuksessa esitetään seuraavia suosituksia: 1) tiedon saatavuuden parantaminen, 2) sähköisten viestintämahdollisuuksien lisääminen, 3) tietojärjestelmän kehittäminen, 4) puuttuminen henkilöstön epäasialliseen toimintaan, 5) yksittäisten käytännön järjestelyihin liittyvien epäkohtien korjaaminen, 6) lainsäädännön ja muun normiston kehittäminen, 7) syventäviä jatkotutkimuksia. Jo tiedon saannin parantaminen vähentäisi todennäköisesti koettuja ongelmia. Sähköisillä viestintämahdollisuuksilla voitaisiin puolestaan parantaa yhteydenpitoa asiamiehen kanssa sekä läheisiin, jos he asuvat kaukana eikä tutkintavangilla ole heihin yhteydenpitorajoituksia.

Näytä lisää