Asuinalueiden elinkaarikestävyys pääkaupunkiseudulla

Abstract

Erityisesti pääkaupunkiseudulla esikaupunkialueet muodostavat valtaosan tulevaisuuden asuinympäristöstä. Täydennysrakentamisen, kehittämisen ja osittaisen uudisrakentamisen tulisi sekä vahvistaa esikaupunkien kykyä sopeutua tuleviin muutoksiin että lisätä asuinalueiden käyttöarvoa ja elinkaarikestävyyttä. "Asuinalueiden elinkaarikestävyys pääkaupunkiseudulla" -tutkimuksen tavoitteena on tuottaa käytäntöön sovellettavaa tietoa pääkaupunkiseudun asuinalueiden elinkaarikestävyyteen vaikuttavista sosioekonomisista sekä alue- ja palvelurakenteellisista tekijöistä ja niiden muutoksista. Asuinalueen elinkaarikestävyyttä tarkastellaan sekä olemassa olevien tilastoaineistojen että asukkaiden näkemysten perusteella. Tutkimuskohteena ovat pääkaupunkiseudun tilastollisista pienalueista muodostetut asuinalueet. Tutkimuksen syventävinä kohteina ovat Helsingin Kannelmäki ja Oulunkylä, Espoon Karakallio ja Matinkylä-Olari sekä Vantaan Mikkola ja Kaivoksela. Pääkaupunkiseudun asuinalueiden erilaistuminen on ollut 30 viime vuoden aikana erittäin voimakasta ja siinä on erotettavissa useita ulottuvuuksia, joista osa on myönteisiä ja osa kielteisiä. Uudet tai täydennysrakentamisen ansiosta nopeasti kasvaneet alueet muuttuivat elinkaarikestävyyden näkökulmasta parempaan suuntaan. Kaupunkimaisimmista alueista suurin osa muodosti Helsingin kantakaupungista lähtevien pääliikenneväylien varsille levittäytyvän sormimallin. Näiden asuinalueiden liikenteellisesti edullinen asema tukee useimmiten myös niiden elinkaarikestävyyttä. Osassa näistä, etenkin itäisen Helsingin, Espoon keskiosien ja Vantaan itäosien asuinalueista, väestön taloudellisen huoltosuhteen ja samalla alueiden sosioekonomisten resurssien kehitys kuitenkin heikensi asuinalueiden elinkaarikestävyyttä. Näillä alueilla tarvittaisiin etenkin työvoima- ja koulutuspoliittisia kehittämistoimia. Sosioekonomisten rakenteiden lisäksi myös fyysinen ympäristö ja sen tarjoamat kehittämismahdollisuudet luovat pohjan asuinalueiden elinkaarikestävyyden tukemiselle. Asuinalueiden elinkaaren rakennetun ympäristön tarjoamista tukivaihtoehdoista tärkeimpiä ovat täydennysrakentamisen mahdollistava rakennusmaavaranto sekä vanhan rakennuskannan saneeraus- ja muunneltavuusmahdollisuudet. Pääkaupunkiseudun kaavoitettujen alueiden laskennallinen käyttämätön rakennusoikeus vuonna 2011 mahdollistaisi parhaimmillaan noin 42 000 uuden kerrostaloasukkaan ja 97 000 pientaloasukkaan tulon alueelle. Täydennysrakentamisella voidaan monipuolistaa asuntotarjontaa sekä sitä kautta oikaista alueen väestön vinoutunutta ikä- ja sosioekonomista rakennetta. Tiivistäminen tukee myös alueen palveluiden pysyvyyttä ja monipuolistaa palvelukysyntää. Lisäksi täydennysrakentamisella voidaan rahoittaa vanhojen rakennusten peruskorjauksia. Myös ilmastopoliittiset tekijät puoltavat yhdyskuntarakenteen tiivistämistä ja toisaalta energiatehottomien lähiökerrostalojen korjaamista. Yhtenäisimmät energiatehottomat alueet sijaitsevat Helsingin itä- ja länsiosissa, erityisesti metroradan varressa ja kantakaupungin koillisrajan tuntumassa, Vantaan keskiosissa Helsinki-Vantaan lentokentän eteläpuoleisilla asuinalueilla sekä Espoon itä- ja keskiosissa. Asukkaiden suhtautuminen täydennysrakentamiseen vaihtelee asuinkunnan, asuinalueen ja talotyypin mukaan. Helsinkiläiset hyväksyivät asuinalueiden tiivistämisen yleisemmin kuin espoolaiset, vantaalaiset tai muiden kaupunkiseutujen asukkaat. Pääkaupunkiseudun asukkaat näkivät palvelujen säilyttämisen ja kehittämisen tärkeimmäksi asuinalueiden elinkaarikestävyyttä vahvistavaksi tekijäksi. Esimerkiksi julkisten ja kaupallisten palvelujen yhteistyön ja yhteisten tilojen lisääminen toisi synergiaetuja ja vähentäisi liikkumistarvetta. Asuinalueiden elinkaarikestävyyden tukeminen edellyttääkin eri osapuolten toimivaa vuorovaikutusta, jonka avain on kaupunkien aktiivinen yhteydenpito sekä palvelujen tuottajiin että asukkaisiin.