Uno Ullbergin Viipurin taidemuseo ja taidekoulurakennus : Esimerkki 1920-luvun klassismin tulkintatavoista

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan vuonna 1930 valmistunutta Uno Ullbergin suunnittelemaa Viipurin taidemuseota ja taidekoulurakennusta esimerkkinä 1920-luvun klassismin tyylistä. Rakennuskokonaisuutta käsitellään julkisivu kerrallaan arkkitehtonisena ja taiteellisena työnä. Tutkielman aineistona käytetään museon julkisivujen säilyneitä luonnoksia, lopullisia rakennuspiirustuksia ja valokuvia. Teoriapohjana on Riitta Nikulan kolmivaiheisen 1920-luvun klassismin määritelmä. Tutkielman teoriaosassa käsitellään klassismin eri ilmentymiä 1700-luvulta lähtien ja klassisen teorian käsitettä. Suomessa klassisen teorian seuraajina pidetään muun muassa C.L. Engeliä ja Gustaf Nyströmiä. Viipurin taidemuseo liittyy Engel-Nyström -monumentaaliarkkitehtuurin jatkumoon julkisivuratkaisujen pohjalta. Myös Viipurin kaupungin 1900-luvun alun Akropoliin henkeä tavoittelevat keskustan asemakaavasuunnitelmat saattoivat vaikuttaa rakennuksen muotokielen valintaan ja kehittymiseen. Teoriaosassa kiinnitetään huomiota myös 1920-luvun klassismitutkimukseen 1980-luvulla ja myöhemmin uudestaan 2000-luvulla. 1980-luvun klassismitutkimus painottaa pohjoismaisen tradition ja italialaisen talonpoikaisarkkitehtuurin vaikutusta pelkistyneeseen 1920-luvun klassismin muotokieleen. 1980-luvun tutkijat kuvaavat klassismin yhtenäisenä tyylinä, jonka vastakohtina pidetään kansallisromantiikkaa ja funktionalismia. Uudempi 2000-luvun klassismitutkimus sen sijaan kiinnittää enemmän huomiota 1920-luvun klassismin monimuotoisuuteen, taustoitukseen ja arkkitehtuurikielen jatkumoon. Näin perusmuotoisuudessa modernia arkkitehtuuria lähenevän klassismin taustat ovat löydettävissä Engelin ajan klassismin sekä myöhäishistorismin ajoilta, mikä käy selväksi tarkasteltaessa Viipurin taidemuseon arkkitehtuuria. Arkkitehtuurikielen pelkistymiseen ja arkkitehtuurin väritykseen on vaikuttanut myös muoti ja sen seurauksena visuaalisuuden korostaminen ja tilan kokeminen objektina. Museon luonnoksissa museon arkkitehtuuri on klassisen symmetrinen ja historistinen. Lopullisissa rakennuspiirustuksissa museon ulkoasu muuttuu perustavanlaatuisesti. Rakennusten asemoinnissa tapahtui näyttävä viuhkamainen avautuminen. Poikkeava akselisuunta ja epäsymmetria symmetriassa ovat selkeitä 1920-luvun klassismin tunnusmerkkejä. Luova sommittelu mahdollistaa myös uudenlaisen tilakokemuksen. Museon arkkitehtuurin tehokeinoina on käytetty näyttävää portaikkoa, ylirakennettua porttia, koristelun niukkuutta, rakennuksen valkoista väriä ja vastakohtia. Julkisivujen kolmijako, portiikki-julkisivun jäsentely ja koristelu viittaavat Engelin ja Kreikan antiikin klassiseen arkkitehtuuriin. Eteläisen julkisivun toiminnallisuus ja parvekkeiden sijoittelu viittaavat funktionalismiin. Erikoisena innovaationa voidaan pitää museolle suunniteltua, mutta rakentamatta jäänyttä kahvilaa: yleisökeskeisyyden tuominen 1930-luvun museomaailmaan oli aikanaan uutta ja poikkeavaa.