Perhe, asenteet ja auttaminen : näkökulmia perhesukupolvien väliseen vuorovaikutukseen

Abstract

Pro gradu -työssä tutkitaan perhesukupolvien välistä vuorovaikutusta. Tutkimuksen tarkoitus on vastata kysymykseen: Mitkä tekijät ovat yhteydessä perhesukupolvien välillä annettuun apuun nyky-Euroopassa. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään pääasiassa sosiologista perhetutkimusta, evoluutioteoreettista perhetutkimusta sekä hyvinvointivaltiotutkimusta. Tutkimus osallistuu ajankohtaiseen keskusteluun evoluutioteorian sovelluksista perhetutkimukseen. Työ koostuu viidestä itsenäisestä ja julkaistusta osa-artikkelista sekä yhteenvetoluvusta, jossa esitellään tutkimuksen tavoitteet, teoreettinen viitekehys sekä työn tulokset. Ensimmäisessä ja toisessa artikkelissa käytetään Sukupolvien ketju -hankkeen vuonna 2007 kerättyä suurten ikäluokkien lomakehaastatteluaineistoa (n=1115). Viidennessä artikkelissa empiirisenä aineistona on Survey of Health Ageing and Retirement in Europe -hankkeen vuosina 2006–2007 kerätty toisen kierroksen osa-aineisto (n=33281). Artikkeleissa käytetyt menetelmät ovat kvantitatiivisia. Analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointeja, korrelaatioita, vakioituja keskiarvovertailuja ja logistista regressioanalyysia. Ensimmäisessä artikkelissa tutkitaan suurten ikäluokkien asenteita siitä, kenellä – perheellä vai yhteiskunnalla – tulisi olla vastuu vanhusten taloudellisesta tukemisesta, käytännön auttamisesta ja hoivasta. Tätä tarkastellaan sosiologisesta ja hyvinvointivaltioasenteisiin liittyvästä näkökulmasta. Tuloksena on, että suuret ikäluokat mieltävät jokaisen avun muodon kohdalla vastuun ensisijaisesti yhteiskunnalle tai sekä perheelle että yhteiskunnalle. Pääasiassa tai yksinomaan perheen vastuuksi vanhusten auttamisen ja tukemisen mieltää hyvin harva. Toisessa artikkelissa käsitellään asenteiden ja perhesukupolvien välisen annetun avun yhteyttä, jota selitetään sekä hyvinvointivaltioon että sosiologiseen tutkimukseen liittyvillä teorioilla, mutta mukaan tuodaan myös evolutiivinen tulkintakehys. Artikkelin tulos on, että valtaosa suurista ikäluokista on sitä mieltä, että pienten lasten hoitaminen ei ole isovanhempien velvollisuus, mutta tästä huolimatta suuriin ikäluokkiin kuuluvat isovanhemmat antavat satunnaista lastenhoitoapua paljon. Kolmannessa artikkelissa osoitetaan puhtaan konstruktivististen tulkintojen ongelmallisuus perhesuhteita tutkittaessa. Neljännessä artikkelissa käsitellään evoluutioteoreettisesta näkökulmasta sitä, miksi isovanhemmat eroavat toisistaan. Viidennessä artikkelissa testataan evoluutioteoreettisia hypoteeseja perhesukupolvien välisen avun kohdalla. Artikkelin tuloksena on, että eurooppalaiset isovanhemmat investoivat lapsenlapsiinsa evolutiivisten hypoteesien olettamusten mukaan eli he hoitavat todennäköisimmin geneettisesti varmimpia lapsenlapsiaan. Osa-artikkeleiden empiiristen tulosten perusteella perhesukupolvien välillä annettuun apuun ovat yhteydessä läheiset ja konkreettiset selittävät tekijät sekä hyvinvointivaltion laajuus. Perhesukupolvien välillä annettu apu sopii hyvin yhteen evolutiivisten oletusten kanssa. Lopputuloksena on, että evolutiivinen tulkintakehys toimii samanaikaisesti perinteisten sosiologisten selitysmallien kanssa, kun näitä käytetään eri tasoilla operoivina selityksinä. Kun molempia selitysmalleja verrataan metatasolla, evolutiivinen käsitys perhesukupolvien välisen auttamisen syistä on relevantimpi. Tutkimus osoittaa, että evoluutioteoreettisen lähestymistavan hyödyntäminen (perhe)tutkimuksessa on erittäin tärkeää.