Kasvatustieteellinen tiedekunta

 

Uusimmat julkaisut

  • Simpson, Ashley (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämän tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu Mikhail Bakhtinin dialogisuuden käsitteeseen (Bakhtin, 1981, 1984, 2012). Tutkimus käsittelee suomalaista koulutusta ja siihen liittyvien yksittäisten ilmaisujen meta-diskursseja ja niiden välistä suhdetta siihen, miten kuva suomalaisesta koulutuksesta rakentuu. Tutkimus koostuu artikkeleista ja tästä yhteenvedosta, jonka tavoitteena on tuoda esille tapoja, joilla koulutuksen ammattilaiset (akateemiset tutkijat, poliittiset päättäjät, opettajat, kansalaisjärjestöt jne.) käsitelevät ja rakentavat merkityksiä demokratialle, tasa-arvolle ja ihmisoikeuksille. Tämän tutkimuksen aineistonkeruu koostuu haastatteluista, joita olen kerännyt kansalaisjärjestöistä ja Helsingin yliopistosta järjestetystä konferenssista. Sen lisäksi olen kerännyt verkkomateriaaliaja tehnyt diskurssianalyysia johtavien suomalaisten kouluttajien ja koulutuksen asiantuntijoiden videoista ja podcasteista, joita on saatavilla internetistä. Aineiston analyysi koostuu menetelmistä, jotka pohjautuvat diskursiiviseen pragmatiikkaan, kuten dialogisuus, heteroglossia, indeksisyys, vertikaalinen dimensio ja facework (kasvotyö). Toistettaessa meta-diskursseja suomalaisen opetuksen menestyksestä ja suosiosta termit, kuten demokratia, tasa-arvo ja ihmisoikeudet rakentuvat synonyymeiksi suomalaiselle koulutukselle ja Suomen maalle yleisemmin. Tämän lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö ja opetushallitus ovat viime vuosina suorittaneet opetussuunnitelmauudistuksia, joissa todetaan, että opiskelijoiden osallistuminen ja demokratia ovat tärkeä elementti suomalaisissa kouluissa. Tässä tutkimuksessa kaikkia artikkeleita yhdistävä, tärkeä tutkimuskysymys on se, miten koulutuksen asiantuntijat ymmärtävät ja ilmaisevat keskeisiä käsitteitä, kuten demokratia, tasa-arvo ja ihmisoikeudet. Tässä väitöskirjatutkimuksessa Bakhtinin diskurssin teoria ja käytäntö todentaa sitä, miten demokratian, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien merkitys muuttaa muotoaan yksittäisissä keskusteluissa, ja samalla tuottaa meta-diskursiivisia esityksiä ja johtopäätöksiä (esimerkiksi Suomi on tasa-arvon edelläkävijä, Suomen demokraattinen järjestelmä on hyvä esimerkki koko maailmalle jne.). Tällainen meta-diskursiivinen suuntautuminen voi olla ongelmallista. Esimerkiksi kriittisen interkulttuurisen kasvatuksen ja koulutuksen kentän sekä kriittisen kulttuurienvälisen viestinnän kentän tutkijat ovat huolissaan tällaisesta puheesta. Heidän mukaansa näkemys, jossa yksi maa on parempi kuin toinen, voi mahdollisesti johtaa yksipuoliseen etnosentrisen ja nationalistisen puheen sallimiseen. Tässä mielessä demokratiaa ja tasa-arvoa koskevat keskustelut voivat itseasiassa tuottaa hierarkioita, jotka mahdollistavat rakenteellista syrjintää. Näin ollen tämä väitöskirjatutkimus problematisoi ja tuo esille piilotettuja merkityksiä ja ehkä jopa vaiettuja aiheita (tabuja), jotka voivat jäädä tunnistamatta näissä Suomalaisen koulutuksen meta-diskursseissa. Tämän johdosta tutkimukseni tiivistelmän viimeisessä osassa tuodaan esille suosituksia tarkastella demokratiaa, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia tutkijoiden, opettajien, ammattilaisten ja poliittisten päätöksentekijöiden näkökulmasta. Avainsanat: Suomi, koulutus, demokratia, tasa-arvo, ihmisoikeudet, heteroglossia, facework (kasvotyö), Mikhail Bakhtin
  • Ahonen, Elsi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin aktiivista oppimista suomalaisten opettajien pedagogisessa ajattelussa ja opettajaksi opiskelevien pedagogisen ajattelun oppimisprosessissa. Tutkimuksessa aktiivista oppimista jäsennettiin opettajan tahtona, taitona ja ymmärryksenä toiminnan ja ajattelumallien tavoitteelliseen ja uutta luovaan muokkaamiseen. Aineisto koostui 68 perusopetuksen opettajan haastattelusta ja 19 opettajaksi opiskelevan haastatteluista. Teemahaastatteluissa hyödynnettiin visuaalista menetelmää, retrospektiivistä narraatiota ja critical incidents -tekniikkaa. Analyysi toteutettiin laadullisena sisällönanalyysinä. I osatutkimuksessa tarkasteltiin aktiivista oppimista perusopetuksen opettajien ajattelussa ja selvitettiin, varioivatko opettajien käsitykset koulun erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että aktiivinen oppiminen sisältyi opettajan pedagogiseen ajatteluun, mutta melko rajautuneesti. Aktiivisen oppimisen ilmeneminen oli vahvasti sidoksissa toimintaympäristöön ja toiminnan kohteeseen eli siihen, keiden kanssa opettaja toimi ja millaisesta toiminnasta oli kyse. Oppilaille aktiivinen oppiminen mahdollistui tyypillisesti koulun vapaamuotoisemmissa tilanteissa. Opettajille aktiivinen oppiminen puolestaan mahdollistui oppilaan kanssa mm. haastavia kasvatuksellisia tilanteita ratkottaessa, jolloin pyrittiin yhteisen näkemyksen rakentamiseen. Sen sijaan opettajan aktiivista oppimista ammatillisessa yhteisössä kuvattiin harvoin. II osatutkimuksessa analysoitiin opettajaksi opiskelevien merkittävien oppimiskokemusten laatua, ajallista sijoittumista, kontekstia ja sitä, minkä suhteen muutos tapahtui. Tulokset osoittivat, että suurin osa opiskelijoiden oppimiskokemuksista oli positiivisia ja ne painottuivat ensimmäisille opintovuosille. Kokemukset sijoittuivat erityisesti monialaisiin opintoihin, opetusharjoitteluun ja pääaineen teoriaopintoihin. Opinnäytetyön tekemiseen, sivuaineopintoihin tai informaaleihin tilanteisiin liittyen niitä raportoitiin vähemmän. Kokemusten sisältönä oli vahvimmin praktinen pedagoginen tietäminen. Myös pedagoginen sisältötieto ja identiteetin rakentaminen olivat oppimiskokemusten kohteena. Sen sijaan oppimisen kohteeksi määrittyi vain harvoin teorian ja käytännön yhdistyminen. Opiskelijoiden oppiminen oli pääsääntöisesti assimilaatiota. Aktiivista oppimista tapahtui lähinnä tilanteissa, joissa oppimisen kohteena oli identiteetti tai teorian ja käytännön yhdistyminen. III osatutkimuksessa tarkastelua laajennettiin eri osatekijöistä rakentuvien oppimisprosessiprofiilien tasolle. Opettajaksi opiskelevilla tunnistettiin neljä profiilia: merkitysorientoitunut aktiivinen, jäsentymätön, strateginen ja merkitysorientoitunut sopeutuva. Tulokset osoittivat, että aktiivinen oppiminen sisältyi opettajaksi opiskelevien pedagogisen ajattelun oppimiseen. Profiilit erosivat toisistaan kuitenkin sen suhteen, missä määrin ne ilmensivät aktiivista oppimista ja niitä voitiin tarkastella oppimisen aktiivisuuden suhteen jatkumona. Tulokset osoittivat myös, että erityisesti aktiivisen oppimisen taito -ulottuvuuden oppimisessa oli haasteita kaikkien profiilien kohdalla. Väitöstutkimuksen tulokset avasivat uusia näkökulmia aktiivisesta oppimisesta niin opettajien pedagogisen ajattelun osana kuin rakentajana. Tulokset osoittivat, että aktiivinen oppiminen sisältyi opettajien pedagogiseen ajatteluun ja opiskelijoiden pedagogiseen ajattelun oppimiseen, mutta melko rajautuneesti, eikä se vielä ole jäsentynyt systemaattiseksi toimintatavaksi heidän omassa oppimisessaan.
  • Rintakorpi, Kati (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tarkastelen tässä väitöskirjassa varhaiskasvatuksessa tapahtuvaa dokumentointia ja siihen liittyvää pedagogisen dokumentoinnin prosessia. Dokumentoinnilla tarkoitan toiminnan tallentamista ja pedagogisella dokumentoinnilla varhaiskasvatuksen suunnittelua ja kehittämistä dokumenttien avulla. Tutkin, minkälaiseen varhaiskasvatuksen toimintakulttuuriin pedagoginen dokumentointi liittyy ja mitkä ovat pedagogisen dokumentoinnin toteuttamisen mahdollisuudet ja haasteet suomalaisessa varhaiskasvatuksessa. Väitöskirjani koostuu kolmesta laadullisesta ja yhdestä määrällisestä osatutkimuksesta. Kolmessa ensimmäisessä osatutkimuksessa aineistoina käytettiin valokuvia, videoita, haastatteluita, kyselylomakkeita ja dokumenttikoosteita. Laadullisiin tutkimuksiin osallistui yli 50 lasta, vanhempaa ja varhaiskasvattajaa. Neljännessä osatutkimuksessa käytettiin laajaa määrällistä aineistoa (2889 lasta, 194 päiväkotia, 179 kasvattajatiimiä ja 13 kuntaa), jonka avulla analysoitiin dokumentoinnin ja varhaiskasvatuksen oppimisympäristön, lasten toiminnan ja orientaation välisiä yhteyksiä. Kokonaisuutena väitöstutkimukseni on käytäntölähtöinen ja monimenetelmäinen tutkimus. Pyrin teorian ja käytännön sekä tutkimusmenetelmien ja aineistojen moninaisuuden avulla rakentamaan syvällistä ymmärrystä pedagogisesta dokumentoinnista. Tutkimukseni osoittaa, että lähes 40 % varhaiskasvattajista ei käyttänyt pedagogista dokumentointia juuri lainkaan. Nuorimpien lasten kansa pedagogista dokumentointia käytettiin kaikkein vähiten. Varhaiskasvattajien mukaan pedagogisen dokumentoinnin toteuttamista vaikeuttivat pula ajasta, välineistä ja osaamisesta. Varhaiskasvattajat käyttivät dokumentointia lasten toiminnan näkyväksi tekemisen välineenä. Lasten oma osuus dokumentoinnissa oli vähäinen. Aikuislähtöinen dokumentointi voi olla riski lapsen kuulluksi tulemiselle, osallisuuden toteutumiselle ja yksityisyydelle. Kun dokumentointi sai pedagogisemman sävyn, esiin piirtyi ennakkoluulottomampi, luovempi, emotionaalisesti positiivisempi ja pedagogisemmin painottunut toimintakulttuuri. Pedagoginen dokumentointi oli yhteydessä laajojen ja leikillisten prosessien suunnitteluun ja kehittämiseen yhdessä lasten kanssa. Lisäksi pedagoginen dokumentointi tuki päiväkodin pienimpiä lapsia ilmaisussa ja muutostilanteissa. Pedagogisessa dokumentoinnissa haasteena oli vanhempien ottaminen mukaan, pedagogisen dokumentoinnin pitkäjänteinen käyttäminen sekä pedagogisen dokumentoinnin suuntaaminen uudelleen tilanteiden muuttuessa. Pedagogisen dokumentoinnin riskinä voi olla varhaiskasvattajien vähäisempi yhdessä olo lasten kanssa. Väitöstutkimukseni perusteella pedagoginen dokumentointi on yhteydessä lapsilähtöiseen ja kehittyvään toimintakulttuuriin. Näkemykseni mukaan pedagogisen dokumentoinnin avulla voidaan yhdessä lasten ja vanhempien kanssa luoda merkityksiä arjen ilmiöille sekä käsitteellistää ja muokata niitä. Silloin voidaan arvioida ja päättää, mikä varhaiskasvatuksessa on tärkeintä ja tarkoituksenmukaisinta juuri siinä kontekstissa. Toimintaa voidaan suunnata ja muokata joustavasti ja luovasti. Siirtyminen varhaiskasvatuksen aikuislähtöisestä tallentamisesta ja näkyväksi tekemisestä kohti lapsilähtöistä ja pedagogista varhaiskasvatuksen prosessointia edellyttää varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin muutosta, vahvaa pedagogista osaamista ja hyvää pedagogista johtamista. Pedagogisen dokumentoinnin tarjoamat mahdollisuudet voidaan hukata, jos sitä ei varhaiskasvatuksen kentällä tunnisteta kehittyvän toimintakulttuurin osana.
  • Mustonen, Virpi (Helsingin yliopisto, 2018)
    Digitalisaatio on olennaisesti muuttanut sormenjälkitutkimuksen välineitä, prosesseja ja käytäntöjä. Samaan aikaan kritiikki rikostutkimusyhteisön sisältä ja ulkoa ovat pakottaneet forensiikan palveluiden tuottajat tavoittelemaan toimintansa harmonisoimiseksi yhtenäisiä kriteereitä, prosesseja ja osaamisen pätevyysvaatimuksia. Tämä väitöskirjan tavoitteena on tuottaa syvempää ymmärrystä sormenjälkitutkimuksen asiantuntijuuden kehittämisen haasteista yksilön, yhteisön ja organisaation tasoilla. Väitöstutkimus erittelee adaptiivisen asiantuntijuuden, oppimisen, ammatillisen näkemisen ja kollektiivisen tiedon luomisen käytänteitä sosiokulttuurisesta näkökulmasta. Tutkimus on luonteeltaan tapaustutkimus ja toimintatutkimus. Väitöskirjan kolmessa osatutkimuksessa kuvataan ja eritellään sormenjälkitutkimusten eritasoisia haasteita. Tulokset ohjaavat tarkastelemaan forensisen alueen haasteita, jotka liittyvät koulutukseen, sormenjälkitutkimusten tulkintaan ja päätöksentekoon, dokumentointiin, laatuun, jaettujen sääntöjen luomiseen ja myös eri työprosessien ja tutkimusmenetelmien kehittämiseen. Tulokset osoittivat, että harjoittelijat saavuttivat ammatillisen pätevyyden ja heidän yksilöllisen tapansa reflektoida ammatillisesti. Toiseksi, tulokset osoittivat kuinka osallistujat käyttivät rajoittunutta tietoa arvioidessaan heikkolaatuisia sormenjälkiä. Kolmanneksi, tulokset osoittivat kuinka sormenjälkitutkijat tuottivat ja verbalisoivat kollektiivisesti tietoa ja kurottelivat oman pätevyytensä uudelle tasolle, tunnistivat kriittisiä käytänteitä ja löysivät tutkimuksille, prosesseille ja dokumentaatioihin liittyviä yhteisiä ratkaisuja kohti harmonisoidumpia tuloksia.
  • Clavert, Maria (Helsingin yliopisto, 2018)
    Opetuksen laadun kehittäminen osana organisaatiouudistuksia edellyttää tehokkaita tapoja hyödyntää yliopiston opettajien toimintaa pedagogisissa ja alakohtaisissa käytäntöyhteisöissä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka yliopiston opettajien toiminta pedagogisten ja alakohtaisten yhteisöjen rajapinnoilla edistää pedagogisia kehitysprosesseja. Transformatiivisen oppimisen teoriaa hyödynnetään pedagogisten kehitysprosessien tarkastelussa sekä opettajana kehittymisen että epävirallisena opetuksen muutosagenttina toimimisen näkökulmista. Tutkimus koostuu neljästä erillisestä, toisiinsa liittyvästä osatutkimuksesta (I–IV). Osallistujat olivat 23 insinööritieteiden yliopiston opettajaa, joilla ei tutkimuksen alkaessa ollut virallista kehittäjän tai esimiehen asemaa organisaatiossa. Aineistonkeruun aikaan osallistujat olivat suorittaneen vähintään 10 opintopistettä (osatutkimukset I–II) tai 25 opintopistettä (osatutkimukset III–IV) pedagogisia opintoja. Aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla haastatteluilla suomalaisessa teknillisessä yliopistossa ennen organisaatiouudistusta sekä sen aikana. Haastatteluaineisto koostui 10 osallistujan haastattelusta ennen organisaatiouudistusta vuonna 2009 sekä toisten 13 osallistujan pitkittäisistä seurantahaastatteluista kolmivuotisen organisaatiouudistusjakson aikana vuosina 2011–2013. Aineiston analyysi perustui laadulliseen sisällönanalyysiin. Tutkimuksen tuloksena esitetään teoreettinen ja empiirinen malli koskien 1) pedagogisia ja alakohtaisia käytäntöyhteisöjä opettajana kehittymiseen liittyvän transformatiivisen oppimisen mahdollistavana verkostona ja 2) ‘brokering’-toimintaa epävirallisena opetuksen muutosagenttiutena akateemisten käytäntöyhteisöjen rajapinnoilla. Tulosten mukaan yliopistot voivat hyödyntää epävirallista muutosagenttiutta luomaan yhteyksiä opettajien pedagogisissa ja alakohtaisissa käytäntöyhteisöissä syntyvien transformatiivisten oppimiskokemusten sekä yliopiston opetuksen laadun kehittämistavoitteiden välille.
  • Ritella, Giuseppe (Helsingin yliopisto, 2018)
    Tämä väitöskirja käsittelee aika-tilan organisointia yhteistoiminnallisissa oppimisprosesseissa, joissa hyödynnetään tieto- ja viestintäteknologiaa. Väitöskirjan argumentin lähtökohta on,että elämme historiallisella hetkellä, jossa oppimisen suhde tilaan ja aikaan on muutoksessa. Muutokseen vaikuttaa uusien virtuaalisten tilojen ja pedagogisten lähestymistapojen käyttöönotto. Kehittelen väitöskirjassa sosiokulttuurista näkökulmaa, jonka avulla voidaan tutkia muuttuvia aika-tila-suhteita ja niiden roolia oppimisprosessissa. Näkökulma hyödyntää dialogista kronotoopin käsitettä, jonka avulla kuvaan tavoitteellisen, yhteistoiminnallisen oppimistoiminnan aikana syntyviä aika-tila-suhteiden muodostelmia.Kaiken kaikkiaan valitsemani näkökulma tarkastelee kognitiota ja oppimista ympäristöön hajautuneina ilmiöinä. Lisäksi tarkastelen tilaa ja aikaa toisistaan riippuvina sosiaalisina konstruktioina. Väitöskirjan tavoitteena oli selittää monentyyppisiä fyysisiä, sosiaalisia, virtuaalisia, todellisia ja kuviteltuja tilallisuuksia ja ajallisuuksia osana tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntäviä oppimiskäytäntöjä. Tavoitteena oli selittää tilallisuuksia ja ajallisuuksia sellaisina kuin osallistujat havaitsivat ne, neuvottelivat niistä diskursiivisesti tai toteuttivat ne kehollisesti. Toteutin neljä osatutkimusta, joissa tutkin aika-tila-suhteita eri näkökulmista. Ensimmäisessä osatutkimuksessa tutkin sitä, miten yhteistoiminnallisen oppimisen osallistujat sijoittivat itsensä ja toisensa useiden fyysisten, sosiaalisten ja virtuaalisten tilojen välillä. Toisessa osatutkimuksessa tarkastelin, miten opiskelijoiden tehtävän tekemiseen liittyvistä keskusteluista tunnistamani aika-tila-kehykset vaikuttivat heidän tehtävän tulkitsemisen prosessiin. Kolmannen osatutkimuksen tavoitteena oli analysoida,kuinka osallistujien kehollisesti toteuttamat aika-tila-muodostelmat vaikuttavat oppimisprosessin tahtiin ja laatuun. Neljännessä osatutkimuksessa tutkin, minkälaisia merkityksiä ja seuraamuksia aika-tila-suhteiden säännönmukaisuuksilla oli työvälineen syntyprosessissa. Kaikissa osatutkimuksissa käytin laadullista etnografista metodologiaa ja hyödynsin tutkimusmenetelmällistä triangulaatiota. Tutkimusmenetelminä käytin osallistuvaa havainnointia, diskurssianalyysiä ja videoanalyysiä. Tutkimukseni tulokset viittaavat siihen, että ajan ja tilan organisoinnin tutkiminen voi tuottaa ratkaisevan tärkeitä oivalluksia teknologiavälitteisestä yhteistoiminnallisesta oppimisesta. Tuloksista on hyötyä sekä käytännössä että teorian kehittämisessä. Sen ymmärtäminen, miten osallistujat sijoittavat itsensä ja toisensa tilassa ja ajassa, voi auttaa suunnittelemaan oppimisympäristöjen aika-tiloja, jotka edistävät osallistujien keskinäistä koordinaatiota ja yhteistoiminnallisia prosesseja. Sen huomioiminen, miten opiskelijat kehystävät aika-tilat diskursiivisesti,voi auttaa opettajia ja oppimisympäristöjen suunnittelijoita varmistamaan, etteivät aika-tila-kehyksiin liittyvät monenlaiset olettamukset saa opiskelijoita poikkeamaan annetusta tehtävästä.Osallistujien kehollisesti toteuttamien aika-tila-asetelmien mallintaminen voi antaa vihjeitä, miten oppimisprosessia voidaan tukea. Opiskelijoita voidaan tukea tilan organisoimisessa ja ajan hallitsemisessa opettajien pedagogisten tavoitteiden suunnassa. Lopuksi aika-tila-suhteiden säännönmukaisuuksien tunnistaminen voi auttaa tekemään päätöksiä siitä, missä ja milloin kannattaa tarjota opiskelijoille oikea-aikaista tietoa, tukea ja välineitä jotka edistävät heidän oppimistaan ilman, että heidän virtauksen kokemuksensa häiriintyy
  • Pehkonen, Eija (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksessa haluttiin saada tietoa maahanmuuttajataustaisten elämästä ammattikorkeakoulun opiskelijoina. Tutkimukseen osallistuneita naisia haastateltiin tutkimukseen ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen. Tutkimuksen kiinnostuksen kohteena olivat identiteettien rakentumiseen ja oppimiseen kohdistuvat prosessit. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Minkälaisia identiteettejä ja oppimisprosesseja maahanmuuttajataustaiset naisopiskelijat rakentavat kerronnassaan? 2) Minkälainen oppimisprosessi kerronnasta on käsitteellistettävissä? Tutkimukseen osallistuneet naiset kertoivat yksilöllisistä ja monitasoisista prosesseista elämässään. Tuloksia kuvattiin maahanmuuton, opiskelun ja oppimisen sekä sukupuolen teemoina. Tutkimus osoittaa, että opiskelu haastoi ja toisaalta tarjosi mahdollisuuden oman elämän, identiteettien ja oppimisen uudelleenmäärittelyihin. Tutkimukseen osallistuneiden naisten kerronta oli liikehdintää moneen suuntaan. Identiteettejä paikannettiin suhteessa ympäröiviin kulttuurisiin kehyksiin eri tavoin. Tutkimuksen mukaan identiteettejä rakennettiin patriarkaalisen ja individualistisen kulttuurisen kehyksen välisenä prosessina. Identiteettimäärittelyt vaihtelivat tarkastelun kohteena olevan elämänalueen mukaan. Identiteettejä paikannettiin suhteessa kulttuurisiin kehyksiin joko entiseen tai uuteen kiinnittyen tai näiden välillä joustavasti liikkuen. Entistä ja nykyistä muokattiin ja sovitettiin toisiinsa vastaamaan paremmin muuttunutta elämäntilannetta. Prosessi on kuvattu oppimisprosessin vaiheina, mallina ja tyyppikertomuksina. Tämän kuvauksen avulla on mahdollista tarkastella yksilöllisiä polkuja prosesseina ja liikkeenä eri tekijöiden välillä. Identiteettien rakentamisen monitasoisuutta sekä oppimisprosessin vaiheita, mallia ja tyyppikertomuksia voidaan hyödyntää oppimisen polkujen jäsentämisessä ja tukemisessa sekä koulutuksen kehittämisessä. Luomani oppimisprosessin malli soveltuu välineeksi jäsentää elämänpolun sen hetkistä kohtaa kokonaisvaltaisena prosessina. Malli voidaan ymmärtää karttana tai kompassina, joka auttaa opiskelijaa hahmottamaan oman elämänsä ehtoja ja valintoja sekä vaikuttamaan niihin ja löytämään polkuja eteenpäin. Tätä tutkimusta voidaan hyödyntää koulutuksen kehittämisessä sekä oppimisen ja opiskelun ohjauksessa.
  • Pihlgren-Eveli, Ann-Kristin (Helsingin yliopisto, 2017)
    Det övergripande syftet med studien är att analysera hur litterär storyline fungerar som metod för interkulturell litteraturpedagogik. Jag har designat en litterär storyline som två lärare i årskurs 7 har genomfört i två klasser i en finlandssvensk skola. Storylinen utgår från boken En ö i havet (1996) av Annika Thor och handlar om två österrikiska judiska syskon som av sina föräldrar sänds till Sverige för att undkomma judeförföljelsen under andra världskriget. Boken, vars överordnade tema är kulturmöten, erbjuder en bearbetning av mångdimensionella existentiella livsfrågor. Fältstudien präglas av en etnografisk metodisk ansats med aktionsinriktning. Min forskarroll i klassrummet är en passiv observatör där jag gör temporära interventioner under pågående projekt. Studien betraktas dels ur ett litteraturpedagogiskt perspektiv, dels ur ett kritiskt mångkulturellt pedagogiskt perspektiv där interkulturell förståelse är centralt. Eleverna har individuellt och kollektivt arbetat inom olika genrer med så kallade nyckelfrågor som rör flyktingar, kulturell tillhörighet och möten i fiktionen och i deras egna liv. Deras produktion analyseras genom receptionsanalys och meningskoncentrering. Studien bidrar till ny kunskap inom tre områden: det kunskapsmässiga, det metodologiska och det didaktiska området. För det första gäller kunskapsbidraget elevers förståelse av en historisk och aktuell samhällsproblematik i en finlandssvensk skolkontext. För det andra är kombinationen av receptionsanalys av litterär storyline och en teoristyrd analys och tolkning av ett digert material ett innovativt metodologiskt bidrag. Till detta fogas dessutom ett litteraturpedagogiskt perspektiv och en presentation av kritisk mångkulturell pedagogisk teori. För det tredje bidrar studien till utveckling av en didaktik där litteraturpedagogiska redskap och interkulturellt pedagogiskt tänkande skapat en gränsöverskridande didaktisk design med stor potential för djuplärande i förhållande till existentiella frågor i unga människors liv. Eleverna visar i olika grad förstärkt medvetande och kritiskt engagemang angående tematiken i Annika Thors bok. Hos merparten framgår en öppen attityd till andra etniciteter och människor som är annorlunda än dem själva. De har dock alltjämt fördomar och etnocentriska och stereotypa uppfattningar. Men de uttrycker också en antydan till förståelse av och empati för krigsbarnen och judarna under andra världskriget både i fiktionen och i verkligheten. I viss mån visar de tendenser till förståelse av och empati för dagens flyktingar. För att optimera litterär storyline som interkulturell pedagogisk metod krävs en utförlig kritisk reflektion och granskning av elevernas värderingar i helklass. Detta förutsätter stor kompetens av läraren, varför utbildning i kritisk mångkulturell pedagogik behövs. Nyckelord: Litteraturpedagogik, kritisk mångkulturell pedagogik, storyline, kulturell mångfald, kulturella minoriteter
  • Ketonen, Elina (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tämä väitöstutkimus tarkasteli sitä, kuinka motivaatio ja opiskeluun liittyvät tunteet (ns. akateemiset tunteet) edistävät yliopisto-opintoihin sitoutumista sekä miten ne ovat yhteydessä opiskelijoiden tilannekohtaisiin kokemuksiin ja opintomenestykseen ensimmäisten opiskeluvuosien aikana. Tutkimuksen ensimmäinen päätavoite oli tarkastella opiskelijoiden yleisempää opiskeluun liittyvää motivaatiota ja tunnekokemuksia ja tunnistaa näiden perusteella erilaisia opiskelijaprofiileja. Toinen päätavoite oli tutkia, miten opiskelijaprofiilit ja yleinen opiskelumotivaatio ovat yhteydessä opiskelijoiden tilannekohtaisiin kokemuksiin. Kolmantena tavoitteena oli tutkia, miten opiskelijaprofiilit ja tilannekohtaiset akateemiset tunteet ovat yhteydessä lyhyen ja pitkän aikavälin opintomenestykseen. Ensimmäinen osatutkimus selvitti, ovatko tilannekohtaiset akateemiset tunteet yhteydessä tenttimenestykseen luentokurssilla. Toinen ja kolmas osatutkimus tarkastelivat, minkälaisia yleiseen opiskelumotivaatioon ja tunnekokemuksiin liittyviä opiskelijaprofiileja voidaan tunnistaa sekä miten profiilit eroavat toisistaan luentokurssiin liittyvien kokemusten, itseopiskeluun käytetyn ajan ja kurssiarvosanan sekä pitkän aikavälin opintomenestyksen suhteen. Neljäs osatutkimus seurasi sitä, kuinka aamulla asetettuihin opintotavoitteisiin liittyvä motivaatio oli yhteydessä saman päivän aikana koettuihin akateemisiin tunteisiin. Viides osatutkimus tarkasteli ensimmäisenä opiskeluvuotena koetun opiskeluinnon yhteyttä sekä ensimmäisen että toisen opiskeluvuoden tilannekohtaisiin kokemuksiin. Aineisto koostui kyselylomakeaineistosta, kokemusotantamenetelmällä kerätystä intensiivisestä pitkittäisaineistosta ja opiskelijarekisteristä saaduista opintomenestystiedoista. Tutkimuksessa hyödynnettiin erilaisia tilastollisia menetelmiä. Henkilösuuntautuneen analyysin avulla löydetyt opiskelijaprofiilit olivat yhteydessä opiskelijoiden tilannekohtaisiin kokemuksiin, mutta myös sekä lyhyen että pitkän aikavälin opintomenestykseen. Opiskelijat, jotka olivat sitoutuneimpia, myös menestyivät parhaiten. Sen sijaan opintoihin liittyvä merkityksen puute oli yhteydessä negatiivisiin kokemuksiin sekä heikompaan opintomenestykseen. Alun perin uravalinnastaan epävarmat opiskelijat eivät kokeneet suuria ongelmia opinnoissaan ja paransivat opinnoissa edistymistään ensimmäisen vuoden jälkeen. Opinnoistaan vieraantuneet opiskelijat pärjäsivät kiinnostuksen puutteestaan huolimatta opinnoissaan melko hyvin. Muuttujalähtöinen analyysi paljasti lisäksi, että opiskelijoiden tilannekohtaiset akateemiset tunteet olivat yhteydessä opintomenestykseen luentokurssilla. Yksilön sisäiseen, tilannekohtaiseen kokemukseen liittyvä analyysi osoitti, että aamulla ilmaistu opintotavoitteisiin liittyvä motivaatio oli yhteydessä päivän aikana koettuihin akateemisiin tunteisiin. Ensimmäisen vuoden opiskeluinto selitti päivittäisiä tilannekohtaisia kokemuksia myös pitkällä aikavälillä. Tämä väitöstutkimus osoittaa, että jopa yliopistoon tarkoin valikoituneiden opiskelijoiden akateemisissa tunteissa, opiskelumotivaatiossa sekä opintoihin sitoutumisessa on vaihtelua ja yksilöllisiä eroja jo opintojen alussa. Tutkimus osoittaa myös, että motivaatiolla ja akateemisilla tunteilla on merkitystä opintomenestyksen, yliopisto-opintoihin sitoutumisen sekä niissä etenemisen kannalta. Näitä ilmiöitä on tärkeää tarkastella yleisen tason ohella myös tilanne- ja kurssikohtaisesti, huomioiden sekä pidemmän aikavälin vaikutukset että opintoihin liittyvät päivittäiset kokemukset.
  • Väisänen, Eija (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tässä väitöstutkimuksessa seurattiin laskemisen sujuvuuden kehitystä toiselta viidennelle luokalle ja sen yhteyttä lukemisen sujuvuuden ja nimeämisnopeuden kanssa. Lisäksi tarkasteltiin kahden alakouluikäisille suunnatun harjoitusohjelman kykyä vaikuttaa lasten matemaattisiin taitoihin. Ensimmäisessä seurantatutkimuksessa seurattiin kahden koululuokan lasten laskutaidon muutosta toiselta neljännelle luokalle sekä pyrittiin selittämään myöhempää laskemisen sujuvuutta aiemman laskemisen sujuvuuden, lukemisen sujuvuuden, sukupuolen, nimeämisnopeuden ja vanhempien koulutuksen avulla (osatutkimus III). Toisessa seurantatutkimuksessa (osatutkimus IV) lapsista muodostettiin toisella luokalla arvioidun laskemisen ja lukemisen sujuvuuden perusteella sujuvuusryhmät (ei-sujuva laskija, ei-sujuva lukija, sujuva molemmissa taidoissa), joiden sujuvuutta sekä laskemisessa että lukemisessa seurattiin viidennen luokan syksyyn saakka. Ryhmiä verrattiin toisiinsa myös nimeämisnopeuden suhteen. Interventiotutkimuksia oli kaksi. Niistä ensimmäisessä (osatutkimus I) osallistujat olivat saman koulun kolmelta luokka-asteelta (2., 3. ja 4.), ja harjoitusohjelma perustui aiempiin interventiotutkimuksiin (mm. Bryant, Bryant, Gersten, Scammacca & Chavez, 2008; Fuchs, Compton, Fuchs, Paulsen, Bryant & Hamlett, 2005). Toisessa interventiotutkimuksessa (osatutkimus II) osallistujat olivat ensimmäisellä luokalla. Tässä osatutkimuksessa käytetty harjoitusohjelma oli muokattu Minäkin lasken! –harjoitusohjelmasta (Van Luit, Aunio & Räsänen, 2010). Osatutkimuksissa I ja IV kuvattiin myös lasten yksilöllistä kehitystä tutkituissa taidoissa. Laskemisen sujuvuus eri luokka-asteilla oli voimakkaasti yhteydessä keskenään. Ääneen lukemisen sujuvuus oli yhteydessä päässä laskettavien tehtävien kanssa, äänetön sanantunnistus sekä päässä että algoritmien avulla laskettavien tehtävien sujuvuuden kanssa. Lapset, jotka olivat sujuvuudeltaan heikkoja laskijoita, olivat usein suhteellisen heikkoja myös lukemisen sujuvuudessa. Lasten myöhempää laskemisen sujuvuutta kyettiin parhaiten selittämään aiemmalla laskemisen sujuvuudella. Toisen luokan talvella arvioidulla laskemisen sujuvuudella kyettiin selittämään 2/3 kolmannen luokan kevään laskemisen sujuvuudesta ja 1/5 neljännen luokan kevään laskemisen sujuvuudesta. Viidennellä luokalla alkujaan pelkästään laskemisessa tai lukemisessa ei-sujuvat lapset olivat saavuttaneet laskemisen sujuvuudessa luokka-asteensa tason. Interventiotutkimukset (osatutkimukset I ja II) osoittivat, että lasten matemaattisia taitoja voidaan tukea alakoulussa erilaisin systemaattisin harjoitusohjelmin. Parhaita tuloksia saadaan varhaisessa vaiheessa toteutetuilla interventioilla. 1. luokalla toteutetussa interventiossa harjoitusryhmän lapset saavuttivat varhaisissa matemaattisissa taidoissa vertailuryhmän lapset. Toisessa osatutkimuksessa tuesta vaikutti olevan merkittävintä hyötyä 2. luokalla. Yksittäisten lasten välillä oli eroja siinä, miten he hyötyivät interventiosta. Molemmissa interventioissa tuesta hyötyminen oli merkittävintä lapsilla, joilla matemaattisissa taidoissa ilmeneviin heikkouksiin ei liittynyt muuta oppimiseen vaikuttavaa pulmaa. Tutkimuksen perusteella laskemisen sujuvuuden kehitystä olisi tärkeä seurata systemaattisesti koko alakoulun ajan. Varsinkin toisen luokan aikana arvioitu laskemisen sujuvuus ennakoi varsin hyvin myöhempää sujuvuutta, myös algoritmien avulla laskettaessa. Seurannassa kannattaa ottaa huomioon myös lukemisen sujuvuus. Tällöin kiinnitetään jo varhaisessa vaiheessa huomiota myös päällekkäisiin sujuvuuspulmiin.
  • Taar, Jaana (Helsingin yliopisto, 2017)
    Virolainen kotitalousopetus on muuttunut paljon viimeisten vuosikymmenten aikana opetussuunnitelman mukaisten oppisisältöjen ja oppimiskäsityksen osalta. Tämän vuoksi opettajat ovat kokeneet opetussuunnitelman vaatimusten täyttämisen haasteelliseksi. Jotta opettajia voidaan tukea opetussuunnitelman toteuttamisessa, pitää ymmärtää nykyistä paremmin, millaisia oppimisprosesseja kotitaloustuntien oppimistehtäviin liittyy. Tämän tutkimuksen tavoitteena on kehittää kotitalousopetusta tarkastelemalla erityisesti oppilaiden vuorovaikutusta. Tutkimus toteutettiin yhdessä opettajan oman oppitunteja koskevan suunnittelun kanssa. Aineisto kerättiin neljältä oppilasryhmältä yhdestä virolaisesta peruskoulusta. Oppilasryhmien keskustelujen tallenteista (n=11) analysoitiin heidän yhdessäajatteluaan (interthinking). Aineistoa täydennettiin oppilaiden antamalla palautteella ja opettajan kanssa käydyillä reflektiokeskusteluilla. Sosiokulttuurisen diskurssianalyysin avulla tarkasteltiin, miten oppilaat käyttävät kieltä välineenä vuorovaikutusta edellyttävissä oppimistehtävissä. Yhdessä ajattelu (interthinking) ja ongelmanratkaisuprosessi (gap-closing process) olivat keskeisiä käsitteitä analysoitaessa oppilaiden puheen piirteitä ryhmätöiden vuorovaikutustilanteissa ja tehtävien ratkaisun kriittisissä vaiheissa. Tämän lisäksi oppilaiden yhdessäajattelusta kognitiivisesti ja käytännöllisesti orientoituneiden oppimistehtävien ratkaisemisen aikana rakennettiin kehityskaaria (trajectories), joita analysoitiin. Opiskelijoiden yhdessäajattelun syvällisyys vaihtelee oppimistehtävien ratkaisemisen aikana. Opiskelutaidot vaikuttavat opiskelijoiden yhdessäajattelun syvällisyyteen. Riittämättömät opiskelutaidot estävät laadukkaan keskustelun opiskelutovereiden kanssa ja vaarantavat opiskelijan pääsyn omalle lähikehityksen vyöhykkeelle. Ryhmätyöprosessin kriittisten vaiheiden aikana apua saadaan usein toiselta opiskelijalta tai opettajalta. Tämä vahvistaa havaintoa kielen tärkeydestä informaation ja tiedon välittäjänä. Kotitalousopetuksen oppimisympäristö tarjoaa lisäksi erilaisia välineitä, joista opiskelija saa vihjeitä ongelmanratkaisuun. Taito käyttää kognitiivisia ja psykologisia välineitä parantaa oppimisen laatua tutkituissa oppimistehtävissä.
  • Lammi, Johanna (Unigrafia, 2017)
    Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää yhtenäisen peruskoulun vaikutusta opettajuuteen. Keskiössä on perusopetuksen opettajuus yhtenäisen peruskoulun kontekstissa, jossa eri akateemisia heimoja edustavat opettajat sekä eri-ikäiset, vuosiluokkien 1–9, oppilaat kohtaavat uudella tavalla erillisiin peruskoulun ala- ja yläasteisiin verrattuna. Etsin väitöstutkimuksessani etnografisen tapaustutkimuksen keinoin vastauksia pääkysymykseeni Millaista opettajuutta yhtenäinen peruskoulu rakentaa? Muodostin neljä aineistonkeruutani ohjaavaa alakysymystä: 1) mitä uutta yhtenäinen peruskoulu tuo kohtaamisiin opettajan työssä, 2) millaista opettajien välistä yhteistyötä yhtenäisessä peruskoulussa tehdään, 3) millaisia valmiuksia peruskoulun opettajat tarvitsevat työssään erityisesti yhtenäisyyden näkökulmasta tarkasteltuna ja 4) mitä esteitä yhtenäistyvän perusopetuksen opettajuuden kehittymisen tiellä on? Tutkimuskouluna toimi uudehko, noin 300 oppilaan ja 30 opettajan yhtenäinen peruskoulu. Keräsin aineistoa käyttämällä teemahaastatteluita, työpäiväkirjoja ja keskusteluita, havainnoimalla opettajien arkea ja kohtaamisia, varjostamalla opettajia työssään sekä tutustumalla myös koulun asiakirjoihin ja tiedotukseen. Tutkimusaineistosta nousivat vahvasti esiin erityisesti kysymykset kohtaamisten monimuotoistumisen vaikutuksesta opettajuuteen sekä yhtenäisen toimintakulttuurin ja jaetun asiantuntijuuden merkityksestä opettajan työssä yhtenäisen peruskoulun kontekstissa. Samanlaisuuden tavoitteen sijaan olennaiseksi kysymykseksi aineistosta nousi kysymys riittävän yhtenäisestä ammatillisesta kielestä ja toimintakulttuurista. Myös vuorovaikutustaitojen, itsetuntemuksen ja moninaisuuden ymmärtämisen merkitys korostui. Sidoin tutkimustulokset kohtaamisten ympärille. Selvitin, kuinka koulurakennus, valtakunnallinen ohjaus ja koulun toimintakulttuuri rakentavat opettajuutta toimien kohtaamisten moottoreina tai jarruina. Tarkastelin yksilöiden välisten kohtaamisten monimuotoistumista yhtenäisen peruskoulun kontekstissa ja sitä, miten kohtaamiset ovat luoneet mahdollisuuksia ja haasteita opettajuuden kehittymiselle. Kohtaamisten analysoinnin kautta muodostuu kuva myös opettajien välisestä yhteistyöstä ja työssä tarvittavista valmiuksista. Vaikka yhtenäisen perusopetuksen kehittämisen ytimeen onkin nostettu oppilaiden ehyt koulupolku, muutos haastaa samalla opettajat kehittämään opettajuuttaan ja tarjoaa heille mahdollisuuden uusiin urapolkuihin. Tutkimustuloksista voidaankin löytää myös välineitä sekä yksittäisille opettajille että kokonaisille opettajayhteisöille yhtenäisen peruskoulun kontekstissa toimimiseen.
  • Saloranta, Seppo (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää koulun toimintakulttuurin vaikutusta kestävän kehityksen kasvatuksen toteutumiseen suomalaisissa perusopetuksen vuosiluokkien 1–6 kouluissa. Tutkimuksessa selvitettiin, mitkä tekijät luovat koulussa toimintakulttuuria, joka mahdollistaa ja edistää kestävän kehityksen kasvatusta sekä vaikuttaa kuudennen luokan oppilaan vapaa ajan kestävää kehitystä edistävään käyttäytymiseen. Tutkimus oli luonteeltaan poikittaistutkimus suomalaisista perusopetuksen vuosiluokkien 1–6 kouluista, niiden luokanopettajista ja 6. luokan oppilaista. Tutkimusaineisto kerättiin lomakekyselynä ositetulla otannalla valittujen koulujen oppilailta (N = 2 230), luokanopettajilta (N = 321) ja rehtoreilta (N = 80). Näistä yhdeksässä koulussa suoritettiin lisäksi täydentävä teemahaastattelu. Vertailua varten valittiin vielä erillisellä otannalla yhdeksän Vihreän lipun tai Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifikaatin saanutta koulua. Tilastollisten analyysien avulla tutkittiin erilaisten muuttujien yhteyksiä sekä verrattiin erilaisia ryhmiä toisiinsa. Tulosten perusteella voidaan todeta, että koulun toimintakulttuurilla on merkitystä siihen, minkälaista kestävän kehityksen kasvatusta koulussa toteutetaan. Suoritetut haastattelut osoittivat, että rehtori on keskeinen henkilö koulun kestävän kehityksen toimintakulttuurin kehittämisessä. Tämän tutkimuksen mukaan kestävän kehityksen kasvatus toteutuu suomalaisissa peruskouluissa hyvin vaihtelevasti. Kyselyn mukaan luokanopettajat toteuttavat kestävän kehityksen kasvatukseen sopivia oppilaskeskeisiä ja luonnon tutkimiseen sekä kokemiseen liittyviä työtapoja opetuksessaan vain satunnaisesti. Koulun toimintakulttuurin suhteen opettajien käyttämät työtavat eivät eronneet toisistaan. Hyvän kestävän kehityksen toimintakulttuurin kouluissa opettajat pitivät kestävän kehityksen toteuttamista tärkeänä, jonka vuoksi he toimivat kouluissaan useammin kestävää kehitystä edistävästi kuin heikon kestävän kehityksen toimintakulttuurin omaavien koulujen opettajat. Kuudennen luokan oppilaat toimivat tutkimuksen mukaan vapaa-ajallaan kestävää kehitystä edistävästi satunnaisesti. He olivat saaneet koulussa melko vähän kestävään kehitykseen liittyviä elämyksellisiä ja toiminnallisia koulukokemuksia. Laadittu rakeneyhtälömalli osoitti, että ekologis-taloudeliset koulukokemukset vaikuttavat opittuna tapana pääasiassa suoraan oppilaan ympäristövastuulliseen vapaa-ajan käyttäytymiseen. Sitä vastoin sosiaalis-kulttuuriset koulukokemukset vaikuttavat sekä ympäristövastuulliseen että prososiaaliseen käyttäytymiseen sisäisten tekijöiden (asenteet, henkilökohtaiset normit ja pystyvyys) kautta. Tämän tutkimuksen tuloksena syntyi kestävän kehityksen koulun malli, jossa koulun toimintakulttuuri on kestävän kehityksen kasvatuksen toteutumisen kannalta ratkaisevassa asemassa. Mallissa koulun toimintakulttuurin neljän eri ulottuvuuden huomioiminen edistää ja mahdollistaa oppilaalle oppimiskokemuksia kestävän kehityksen eri ulottuvuuksista. Oppilaan saamat koulukokemukset vaikuttavat hänen ympäristövastuulliseen ja prososiaaliseen käyttäytymiseensä ja ohjaavat häntä kohti kestävämpää elämäntapaa.
  • Samppala, Marja-Liisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja analysoida työpaikalla tapahtuvaa oppimisen ilmiötä. Tutkimuksen teoreettisessa taustassa kuvataan työpaikalla tapahtuvan oppimisen käsitettä, työelämää oppimisympäristönä ja muuttuvaa oppimista koulun ja työpaikan rajapinnalla. Tutkimuskysymykset kohdistuvat opiskelijoiden työpaikalla tapahtuvan oppimisen käsityksiin ja merkittäviin oppimiskokemuksiin. Tutkimuksen metodologinen lähestymistapa on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Aineiston keruu toteutettiin Hämeen seudulla vuosina 2011–2012. Tutkimushenkilöinä oli 24 työpaikkajaksolla olevaa laitoshuoltajaopiskelijaa. Opiskelijoiden lisäksi tutkimukseen osallistui 10 oppimisen ohjaajaa. Tutkimusaineisto koostui teemahaastattelusta, oppimispäiväkirjoista ja tutkijan kenttäpäiväkirjamuistiinpanoista. Aineiston analyysissä hyödynnettiin laadullista sisällönanalyysiä ja fenomenografista analyysiä. Tulosluvun ensimmäisessä osassa kuvataan opiskelijoiden oppimiskäsityksiä ja niiden asemoitumista sosiaalisessa ja kulttuurisessa oppimisympäristössä. Tuloksena saatiin seitsemän laadullisesti erilaista käsityskategoriaa, jotka liittyivät tiedon käsittelyyn ja ulkoiseen käyttäytymisen muuttumiseen. Tulokset osoittivat sekä eroja että yhtäläisyyksiä opiskelijoiden ja ohjaajien välillä. Yhtäläistä oli käsitysten liittyminen tiedon käyttöön ja tekemällä oppimiseen sekä ymmärtämiseen ja oivaltamiseen. Erot käsityksissä liittyivät niiden taustalla oleviin oppimisteoreettisiin piirteisiin. Toisessa tulosluvussa kuvataan käsityksiä opiskelijoiden työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta. Tuloksena saatiin viisi laadullisesti erilaista käsityskategoriaa, jotka liittyivät ammatillisiin valmiuksiin, itsesäätelyvalmiuksiin ja yleisiin työelämävalmiuksiin. Tutkimuksen tuloksena ilmeni, että opiskelijoiden ja ohjaajien käsitykset työpaikalla tapahtuvasta oppimisesta olivat samansuuntaiset. Kummankin ryhmän käsityksissä painottuivat ammatilliset valmiudet ja itsesäätelytaidot sekä enemmän yksilöllinen kuin yhteisöllinen näkökulma oppimiseen. Kolmannessa tulosluvussa kuvataan merkittäviä työpaikalla tapahtuvia oppimis- ja ohjauskokemuksia. Tuloksena saatiin 14 teemaa, jotka yhdessä muodostivat Merkittävien oppimis- ja ohjauskokemusten kehä -mallin. Malli ilmentää oppimista kolmella tasolla, joita ovat yksilö, oppimiskonteksti sekä arvot ja ajattelumallit. Tutkimuksen valossa työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa keskeisiksi nousevat oppimiskäsitysten tunnistaminen sekä vuorovaikutuksen ja ohjauksen merkitys. Näiden ohella olennaista on myös toimiva oppilaitoksen ja työpaikkojen rajoja ylittävä yhteistyö.
  • Ahtiainen, Raisa (Helsingin yliopisto, 2017)
    Tutkimuksessa tarkastelen Michael Fullanin ja Andy Hargreavesin muutosteorioita. Muutosteorioiden avulla voidaan selittää koulun muutokseen liittyviä tekijöitä ja tehdä muutosta ymmärrettävämmäksi koulumaailmassa työskenteleville. Teoriat tarjoavat malleja, joiden tavoitteena on tukea työntekijöitä kohtaamaan muutosprosessissa eteen tulevia ongelmakohtia, ratkaisemaan niitä ja tunnistamaan muutosta eteenpäin vieviä tekijöitä. Käytän Fullanin ja Hargreavesin teorioita viitekehyksenä peruskoulun erityisopetuksen uudistuksen analysoinnissa. Tutkimuksessani on kaksi päälinjaa: Fullanin ja Hargreavesin teorioiden analyysi sekä Suomen erityisopetusuudistuksen kuvaaminen ja uudistuksen muutosteoreettinen analyysi. Kolmiosainen aineisto koostui pääosin kirjallisesta materiaalista eli muutosteorioita käsittelevistä teoksista ja koulutuspoliittisista asiakirjoista. Lisäksi aineistoon kuului kyseisten teoreetikoiden haastattelut. Teoreettinen analyysi tuotti kaksi muutosajattelullista päälinjaa, joiden kautta toin esiin koulunmuutokseen liittyvät keskeiset tekijät. Tein päälinjoista synteesin, jota käyttäen rakensin muutosteoreettisen mallin. Mallini koostui neljästä osa-alueesta 1) uudistuksen esittely (Entry), 2) tavoitteiden erittely (Objective), 3) keinot, joilla tietoa uudistuksesta levitetään (Dissemination) ja 4) tekijät, joilla uudistuksen vaikutuksia arvioidaan (Impact). Malli toimi tarkastelukehikkona erityisopetusuudistukselle ja kuvasi sitä muutosteoreettisen käsitteistön kautta. Tutkimukseni tarjoaa käyttökelpoisen tavan hyödyntää Fullanin ja Hargreavesin teorioita muutosprosesseissa. Tulosteni mukaan teorioihin perustuva malli ei kuitenkaan kata kaikkia suomalaisen erityisopetuksen kehittämistyön vaiheita. Malli ei selitä Suomen koulutuspolitiikkaan olennaisesti kuuluvaa, uudistuksia ennakoivaa vaihetta, joka voi kestää vuosia. Analyysini tulosten perusteella malliin tulisi lisätä ensimmäiseksi tarkastelukohteeksi valmistelu (Preparation). Tutkimukseni osoitti myös, että erityisopetuksen uudistuksen suunnittelusta ja toteutuksesta puuttui muutosteoreettinen viitekehys. Siten suomalaisessa uudistusten suunnittelussa ja toteutuksessa tulee hyödyntää systemaattista teoriaperustaista koulunkehittämisen viitekehystä ja se kannattaa tuoda mukaan prosessiin jo varhaisessa vaiheessa eli sisällyttää se kokonaisuuden suunnitteluun, kuvaamiseen, toteutukseen ja arviointiin. Tutkimukseni sisällöllinen anti hyödyttää myös kansainvälistä erityispedagogista tutkimusta.