Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia (1996-)

 

Uusimmat julkaisut

  • Koskinen, Hanna (Kela, 2018)
    This study examines the impact of the implementation of a generic reference price system on pharmaceutical prices and competition within the market. The focus is particularly on antipsychotic medications. Furthermore, the impact of reference pricing on previously implemented generic substitution is assessed. Antipsychotics and antidepressants were, in terms of value, among the fastest growing pharmaceutical groups in Finland at the turn of the 21st century. For antipsychotics, most of the cost growth resulted from the rise in the mean daily cost of treatment, whereas the main reason for antidepressant cost growth was the increased number of patients. The implementation of reference pricing decreased the daily cost of the studied antipsychotics. The decreases ranged from 30% to 66% in the short term and from 25% to 51% in the medium-to-long term. When the study was extended to other pharmaceutical groups, the average decrease was 35% at the end of the first year, 56% at the end of the second year and 60% at the end of the third year. However, there were large differences in the size of the decrease between groups. Being included in the reference price system had the largest decreasing impact on prices. However, the reference price system’s impact on prices appeared to be waning; the later an active substance was included in the system, the higher the price level remained. In addition, the impact of the reference price system on previously implemented generic substitution remained low, and 2.5 years after the implementation of the reference price system it was almost non-existent. Generic pharmaceutical markets are highly concentrated in Finland. In addition, there is an overall lack of transparency in the pharmaceutical distribution chain. Further research is needed on the barriers of entry and on the role different operators of the pharmaceutical distribution chain have in promoting price competition in the generic market sector.
  • Tervola, Jussi (Kela, 2018)
    Contemporary welfare states actively promote their key values and goals, such as gender equality and high employment. In family policy, these goals are pursued with allocated parental leave for both parents and subsidized day care services, for instance. However, it is known from previous research that parental leave is divided less equally between parents in immigrant families than in other families, and children with immigrant background participate less in centre-based day care despite the evidence that they would benefit from it the most. This study sets out to scrutinize immigrant families’ care choices and their determinants in Finland and Sweden. The study is based on comprehensive administrative register data, and the choices are observed from the take-up of different benefits. Economic and demographic factors are considered through regression analysis. Immigrant fathers in both Finland and Sweden show clearly lower take-up rates of paternity and parental leave than native-born fathers. Generally, though, the take-up rates of immigrant fathers are much higher in Sweden than in Finland, and the gap between the countries is largely traced back to differences in policy systems. However, the study also provides evidence that social norms play a role in fathers’ parental leave use, even between Finnish-born and Swedish-born fathers. Moreover, immigrant families’ choices between child home care and day care follow the pattern previously found in some European and US studies. In Finland, with strong policy support for both home and day care, immigrant families take care of their children at home longer than native-borns. However, after the child turns three, immigrants demonstrate an increasing preference for day care, even more so than native families. This may reflect immigrant-specific preferences for children’s integration and language acquisition. All in all, it seems that care choices in immigrant families have many distinct features compared to the majority families. Nevertheless, this study provides evidence that care choices can be steered and family policy goals approached through efficient and consistent policies also among immigrant populations.
  • Romakkaniemi, M; Lindh, J; Laitinen, M (Kela, 2018)
    Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten aikuisten osallisuutta sosiaalisen kuntoutuksen palvelujen asiakkaina Rovaniemellä, Kittilässä ja Inarissa. Tutkimuksen aineisto koostuu 24 nuoren yksilöhaastatteluista, neljästä sosiaalisen kuntoutuksen palveluntuottajien ryhmähaastattelusta sekä tilastoaineistosta. Nuorten aikuisten osallisuuden tukemisessa korostuu nuorten kokemustiedon, paikallisuuden ja paikallisen kulttuurin merkitykset. Erityisesti kokemustiedon huomioiminen tarjoaa nuorille aikuisille väylän vaikuttaa sosiaalisen kuntouksen palveluprosessiin. Nuorten aikuisten haastatteluista erottuu neljä erilaista toimijuuden roolia (positiota): omaan kuntoutumiseen panostava, yhteisöllinen vastuunkantaja ja toiminnan kehittäjä, etsijä sekä ajelehtija. Eri toimijuuden roolit vaikuttavat siihen, millainen merkitys sosiaalisella kuntoutuksella on nuorille aikuisille. Sosiaalisen kuntoutuksen toteuttamiseen vaikuttaa samanaikaisesti useita ammatillisia ajattelu- ja toimintatapoja (rationaliteetteja). Tärkeää on erityisesti yhteisöllinen toiminta, jossa nuorta tuetaan osana paikallisyhteisöään ja sosiaalisia verkostojaan. Monialaisen yhteistyön merkitys korostuu sosiaalisen kuntoutuksen toteuttamisessa. Sosiaalinen kuntoutus on vielä käsitteenä, palveluna ja ammattikäytäntöinä osin jäsentymätöntä sekä työntekijöille että asiakkaille. Tutkimuksen perusteella sosiaalisen kuntoutuksen sisällölliselle ja käsitteelliselle kehittämiselle on selkeä tarve.
  • Pekola, P (Kela, 2018)
    Erilaisten markkinamekanismien käyttö on yleistynyt eri maiden terveyspalveluissa. Yleisesti ajatellaan, että kilpailu lisää laatua erityisesti silloin, kun hinnat ovat kiinteät ja asiakkaat voivat vapaasti valita palveluntuottajansa. Intuitiivisesti järjestelmä toimii seuraavasti: kilpailun kiristyessä valinnanvapauden myötä asiakkaat valitsevat tuottajikseen parempaa laatua tuottavat yksiköt, ja siten parempaa laatua tuottavien yritysten voitot kasvavat. Aikaisemmat kilpailua ja laatua käsittelevät tutkimukset analysoivat enimmäkseen sairaalamarkkinoita, ja tutkimuksia on tehty erityisesti Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Tämän väitöskirjatutkimuksen tarkoituksena oli arvioida kilpailun ja sääntelyn vaikutuksia laatuun Kelan järjestämissä vaikeavammaisten fysioterapiapalveluissa. Näin ollen tämä väitöskirja laajentaa aikaisemman kirjallisuuden näkökulmaa kuntoutuspalveluihin, kuten fysioterapiaan, joita ei ole aikaisemmin tästä näkökulmasta tutkittu. Yleensä Kela järjestää fysioterapiapalvelut kilpailuttamalla tuottajat. Osallistuessaan kilpailutukseen yritykset määrittelevät tarjouksessaan sekä hinnan että laadun, ja Kela pisteyttää nämä tekijät. Sopimuskaudella 2011–2014 fysioterapiapalveluiden järjestämisessä kokeiltiin kiinteähintaista palveluseteliä kahdessa Kelan vakuutuspiirissä. Tässä järjestelmässä sopimuksen saaneet yritykset tuottivat voittoa vain, jos asiakkaat valitsivat heidät tuottajakseen. Fysioterapian asiakkaat eivät maksa palvelusta omavastuuta. Edellä mainittu toimintaympäristön muutos todennäköisesti vaikutti yritysten insentiiveihin tuottaa laatua. Tulokset osoittivat, että kilpailu laski laatua huolimatta siitä, miten palvelut järjestettiin tai miten hinta määräytyi. - Englanninkielinen julkaisu
  • Aaltonen, K (Kela, 2017)
    Tutkimuksessa tarkasteltiin lääkekorvausjärjestelmien lääkkeiden saatavuuteen vaikuttavia piirteitä, erityisesti korvattavuuden ehtoja, disinsentiivejä, korvattavaa valikoimaa ja universalismia, suhteessa lääkeomavastuiden jakautumiseen ja hoitojen käyttämättä jättämiseen kustannussyistä. Aineistoina käytettiin tuote- ja hinnastotietoja, kulutustutkimusaineistoa, postikyselyaineistoa ja apteekkien ostorekistereitä. Yhtäläisyydet liittyivät universalismiin ja korvattavuuden ehtoihin. Korvauksia kohdennettiin molemmissa maissa tarpeeseen liittyvillä mekanismeilla, omavastuukaton avulla sekä korvattavuusrajoituksilla. Erot liittyivät valikoimaan ja disinsentiiveihin. Suomessa korvattiin enemmän hoidollisesti toisiaan lähellä olevia vaihtoehtoja ja uusien lääke­innovaatioiden määrä markkinoilla oli laajempi, mutta omavastuutaso korkeampi. Uudessa-Seelannissa kokonaan korvattavia lääkkeitä oli saatavissa useimpiin terveysongelmiin. Korvattava valikoima oli kuitenkin kontrolloidumpi ja sisälsi enemmän vanhempia lääkkeitä. Suomessa omavastuilla oli regressiivisiä vaikutuksia. Pienemmät tulot ja huonompi terveydentila olivat yhteydessä palveluiden käyttämättä jättämiseen kustannussyistä, mikä vastasi aiemmassa kirjallisuudessa Uudesta-Seelannista julkaistuja tuloksia. Omavastuiden jakautumisen perusteella Uudessa-Seelannissa ikääntyneet henkilöt käyttivät vain harvoin muita kuin kokonaan korvattavia lääkkeitä eivätkä korkeat omavastuut olleet yhteydessä potilaan sosioekonomiseen asemaan. Korkeammasta sairastavuudestaan huolimatta maoreilla (alkuperäiskansa) kuitenkin korkeat omavastuut olivat harvinaisempia, ja he myös ostivat vähemmän lääkkeitä eurooppalaistaustaisiin nähden. Kumpikin järjestelmä sisältää riittävyyteen liittyviä heikkouksia ja vahvuuksia eikä kumpikaan kykene täysin suojaamaan potilaita omavastuiden haitallisilta vaikutuksilta. Sosioekonomisten ja etnisten lääkkeiden käyttöön liittyvien erojen syiden ja seurausten selvittäminen vaatii vielä lisää tutkimusta. - Englanninkielinen julkaisu.
  • Rintala, A; Hakala, S; Sjögren, T (Kela, 2017)
    Tämän järjestelmällisen kirjallisuuskatsauksen tavoite oli selvittää etäteknologiaa hyödyntävän liikunnallisen kuntoutuksen vaikuttavuutta kuntoutujien toimintakykyyn. Kirjallisuushaku tehtiin (2000–2014) seuraaviin tietokantoihin: CENTRAL, Embase, Ovid MEDLINE, CINAHL, PsycINFO, OT-Seeker, PEDro ja WOS. Mukaanottokriteerit olivat PICO-asetelman mukaisesti potilasryhmä (P: 18–65-vuotiaat), interventio (I: fyysistä aktiivisuutta tai toimintakykyä edistävä etäteknologiaa käyttävä liikunnallinen kuntoutus), vertailumenetelmä (C: samanlainen, tavanomainen tai minimaalinen liikunnallinen kuntoutus ilman etäteknologiaa tai ei kuntoutusta) ja terveystulos (O: paino, painoindeksi, vyötärön ympärysmitta, maksimaalinen hapenottokyky, liikkuminen, fyysinen aktiivisuus, työkyky, elämänlaatu ja minäpystyvyys). Laadunarviointi tehtiin Furlanin ym. (2009) kriteereitä ja Anttilan (2008) luokittelua käyttäen. Tilastolliset menetelmät olivat meta-analyysi ja metaregressio. Näytönaste määriteltiin Käypä hoito -suositusten mukaan. Meta-analyyseissa oli yhteensä 45 tutkimusta, joissa 11 602 tutkittavaa. Tutkittavien keski-ikä oli 52 vuotta, heistä naisia oli 52 %. Etäteknologiaa hyödyntävä liikunnallinen kuntoutus lisäsi fyysistä aktiivisuutta etenkin henkilöillä, joilla oli diagnosoitu sairaus, verrattuna tavanomaista tai minimaalista liikunnallista kuntoutusta ilman etäteknologiaa saaneisiin. Vaikuttavuutta havaittiin myös painonpudotuksessa, koetussa elämänlaadussa sekä sydänkuntoutujien ja MS-kuntoutujien fyysisen aktiivisuuden lisääntymisessä. Vaikuttavuutta ei havaittu verrattaessa samanlaiseen kuntoutukseen ilman etäteknologiaa osallistuneisiin tai henkilöihin, joilla ei ollut diagnosoitua sairautta. Tuloksissa havaittiin osittain heterogeenisyyttä. Etäteknologian havaittiin vaikuttavan kaikilla toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälisen luokituksen ICF:n luokituksen tasoilla. Tulevaisuudessa tarvitaan laadukkaita satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia etäkuntoutuksena toteutettavan liikunnallisen kuntoutuksen vaikutuksen arviointiin.
  • Harkko, J; Lehikoinen, T; Lehto, S; Ala-Kauhaluoma, M (Kela, 2016)
    Tässä tutkimuksessa siirtymävaihetta nuoruudesta aikuisuuteen tutkittiin nuorten elämäntilanteen, palvelujärjestelmän ja toteutuneiden toimenpiteiden näkökulmista. Tutkimme ilmiötä väestötasolla. Aikaisemmissa tutkimuksissa työelämästä syrjäytymisen riskiryhminä on pidetty vähän koulutettuja, psyykenlääkkeitä käyttäviä, työkyvyttömyysetuuksia saaneita sekä kodin ulkopuolelle sijoitettuja nuoria. Tutkimus tarkastelee nuorten aikuisuuteen siirtymistä elämänkulun näkökulmasta, erityisesti hyödyntäen työmarkkinoiden muutosten ja muutoksenhallinnan sekä uusia sosiaalisten riskien teorioita. Rekisteriaineistot kerättiin useista hallinnollisista rekistereistä (Tilastokeskus, Kela, TEM, THL). Seurasimme vuosina 1983–1985 syntyneiden nuorten (60 %:n otos; n = 119 600) siirtymää nuoruudesta aikuisuuteen kymmenen vuotta. Kodin ulkopuolelle sijoitetuille tehty kysely (n = 150) selvitti nuorten elämäntilannetta, koulunkäyntiä ja tulevaisuuden tavoitteita. Palvelujärjestelmän edustajien haastatteluilla (n = 52) syvennettiin tietoja syrjäytymisriskissä olevien nuorten palveluista. Työmarkkinaurat vakiintuivat tutkimuksen kymmenvuotisseurannan aikana suurimmalla osalla nuorista. Keskeinen tavoite oli tarkastella työstä syrjäytymisen riskiryhmiin kuuluvia nuoria tai niitä nuoria, jotka olivat seurannan päättyessä olennaisesti muuta väestöä huonommassa asemassa. Koulutukseen ja työhön kiinnittymisen ongelmat olivat suurimmat niillä nuorilla, joilla oli useita syrjäytymiseen vaikuttavia riskitekijöitä samanaikaisesti. Ongelmat koulutukseen ja työhön kiinnittymisessä olivat sekä yksilötasoisia että institutionaalisia. Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota siihen, että palvelukokonaisuuden toimintamalleja tulee integroida siten, että niihin käytetyillä resursseilla saadaan nykyistä useammin luotua kestäviä työmarkkinauria myös heikoimmassa asemassa oleville nuorille.
  • Pitkänen, T; Levola, J; Tourunen, J; Kaskela, T; Holopainen, A (Kela, 2016)
    Ihmisen kokonaistilanne on tärkeä ottaa hoidossa ja kuntoutuksessa huomioon. Psychosocial Factors Relevant to Brain Disorders in Europa (PARADISE) -hanke toteutettiin kymmenen instituutin yhteistyössä professori Ciezan johdolla 2010–2013. Tavoitteena oli kehittää tutkimukseen perustuva menetelmä, jonka avulla voidaan kartoittaa psykososiaalisia vaikeuksia eri aivotoiminnan häiriöiden hoidossa, kuntoutuksessa ja tutkimisessa. Hankkeessa oli lähtökohtana oletus psykososiaalisten vaikeuksien horisontaalisesta epidemiologiasta. Hankkeessa tutkittiin yhdeksää aivotoiminnan häiriötä: dementiaa, depressiota, epilepsiaa, migreeniä, MS-tautia, Parkinsonin tautia, skitsofreniaa, aivoverenkiertohäiriötä ja päihderiippuvuutta. Kunkin häiriön osalta toteutettiin systemaattinen kirjallisuuskatsaus ja fokusryhmähaastattelu. Esiin nousseet psykososiaaliset vaikeudet luokiteltiin ja linkitettiin kansainväliseen toimintakykyluokitukseen (ICF). Eri häiriöille yhteisten 64 psykososiaalisen vaikeuden yleisyyttä ja intensiteettiä tutkittiin yksilöhaastatteluissa (n = 722). Tulosten pohjalta muodostettiin yleisiä psykososiaalisia vaikeuksia mahdollisimman laajasti kattava PARADISE24-kysely. Oletus eri häiriöiden yhteisistä psykososiaalisista ongelmista osoittautui todeksi. Kyselyyn valikoitui neljätoista kysymystä ICF:n osa-alueelta b Ruumiin/kehon toiminnot ja kymmenen kysymystä osa-alueelta d Suoritukset ja osallistuminen. Psykososiaalisten vaikeuksien intensiteetissä esiintyi kuitenkin häiriöiden välillä eroja siten, että psykiatristen tai päihdehäiriöiden takia haastatellut käyttivät laaja-alaisesti viisiportaista vastausvaihtoehtojen asteikkoa, mutta neurologisten häiriöiden yhteydessä kaksi- tai kolmeportainen asteikko vaikutti riittävältä. PARADISE24-kysely sisältää olennaiset kysymykset, mutta jatkotutkimusta tarvitaan erityisesti kyselyn toimivuudesta seurantakäytössä. Raportissa esitetään PARADISE24-kyselyn valmistamisen tutkimusperusta horisontaalisten tulosten sekä erikseen päihdehäiriöiden näkökulmasta.
  • Merikoski, M; Enlund, H (Kela, 2016)
    Uusia biologisia lääkkeitä tulee markkinoille koko ajan enemmän, ja niiden kustannukset ovat kasvaneet huomattavasti 2000-luvulla. Näihin lääkkeisiin liittyy useita hoidollisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä muun muassa lääkkeiden tehosta, turvallisuudesta, kohdentamisesta, kustannusvaikuttavuudesta ja hinnasta. Tässä tutkimuksessa selvitettiin biologisten lääkkeiden käyttöönottoon ja käyttöön liittyvää päätöksentekoa. Tutkimus toteutettiin vuosina 2013–2014. Tutkimuksessa haastateltiin reuma- ja syöpälääkäreitä sekä sairaala-apteekkareita eri puolilla Suomea. Lisäksi tarkasteltiin päätöksentekoon liittyviä dokumentteja ja lääkehoidon kustannuksia. Päätettäessä uuden lääkkeen käyttöönotosta arvioidaan sen asemaa sairauden hoidossa. Päätökset tehdään organisaatioissa ja jokapäiväisessä potilastyössä. Kaksikanavainen rahoitusjärjestelmä ohjaa valitsemaan korvattavia avohoitolääkkeitä lääketieteellisesti hyväksytyissä rajoissa. Kaksikanavaisuuteen liittyvät käytännöt koetaan ongelmallisina. Päätöksenteossa voidaan päätyä erilaisiin lopputuloksiin riippuen yksilöistä, organisaatioista ja paikallisista tekijöistä. Yksilöt voivat tulkita olemassa olevaa tietoa eri tavoin. Organisaatioiden linjaukset ja paikalliset tekijät, kuten sairastavuus, hoidon järjestämisen käytännöt ja resurssit, vaikuttavat päätöksenteossa. Vaikka erot päätöksenteossa eivät automaattisesti merkitse huonompia tai parempia hoitotuloksia, nousee tutkimuksen perusteella esille tarve yhtenäisille linjauksille kalliiden lääkehoitojen käytössä. Yhtenäiset linjaukset tukevat yhdenvertaisen hoidon toteutumista. Kalliita lääkkeitä koskeva päätöksenteko on yhdistelmä lääketieteellisiä, yhteiskunnallisia ja arvoihin liittyviä tekijöitä. Päätöksentekoa yhteisistä linjauksista voidaan tukea seuraamalla ja tutkimalla lääkkeiden vaikuttavuutta. Lisäksi päätöksenteossa tarvitaan tietoa eri osapuolten näkökulmista ja intresseistä. Kalliiden lääkehoitojen järkevä käyttö yksilöä hyödyttävällä, yhdenvertaisella ja yhteiskunnallisesti kestävällä tavalla asettaa entistä suuremman haasteen päätöksentekijöille ja väestölle.
  • Seppänen-Järvelä, R; Syrjä, V; Juvonen-Posti, P; Pesonen, S; Laaksonen, M; Tuusa, M; Savinainen, M; Henriksson, M (Kela, 2015)
    Tämä tutkimus on osa Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeeseen (TK2-hanke) kohdistunutta arviointitutkimusta, jonka tehtävä oli arvioida kuntoutusmallin toteutumista ja toimivuutta sekä sen vaikutuksia ja hyötyjä kuntoutujan, työpaikan, työterveyshuollon ja kuntoutuksen palvelutuottajan näkökulmista. Tapaustutkimuksen tavoite oli tuottaa tietoa kuntoutujan kuntoutus- ja kuntoutumisprosessista, sen sisällöstä ja etenemisestä sekä kuntoutumista edistävistä ja haittaavista mekanismeista. Monimenetelmällinen tapaustutkimus koski 11:tä kuntoutujaa. Siinä sovellettiin fenomenologista ajattelutapaa, realistisen arvioinnin käsitteitä ja vertailevan analyysin metodia. Tutkimuksessa oli moninäkökulmainen haastatteluaineisto sekä asiakirja- ja kyselyaineistot. Aineistojen analyysissä koottiin ensin kaikista aineistoista tutkimuskysymyksittäin tapauskuvaukset, ja toisessa vaiheessa tapauksia vertailtiin kuntoutujan työuraan liittyvien vaikutusten näkökulmasta. Toimijoiden yhteistoiminta edisti kuntoutumista. Kuntoutujan oman toimijuuden lisäksi keskeistä oli esimiehen tai työpaikan osallistuminen. Vaikutukset, jotka kytkeytyivät työhön ja työuraan, edellyttivät työpaikan ja esimiehen aktiivista osallistumista kuntoutusprosessiin. Kuntoutuksen tulokset rajoittuivat kuntoutujan omaan terveyteen ja hyvinvointiin, jos kuntoutumista edistävä mekanismi työpaikalla ja esimiestyössä ei toiminut. Työterveyshuollon aktiivinen kumppanuus edisti erityisesti osatyökykyisten kuntoutumista. TK2-malli vaikutti merkittävästi yksilön hyvinvointiin ja tuki työssä jatkamista, kun kuntoutujan toimijuutta tuettiin ja hän sai riittävästi tietoa tavoitteiden asettamista ja päätöksentekoa varten.
  • Pyöriä, O; Reunanen, M; Nyrkkö, H; Kautiainen, H; Pieninkeroinen, I; Tapiola, T; Lohikoski, P (Kela, 2015)
    Satunnaistettu seurantatutkimus Aktiivisuutta ja osallistumista tukeva fysioterapia aivoverenkiertohäiriöön (AVH) sairastuneiden alkuvaiheen kuntoutuksessa toteutettiin vuosina 2008–2013. Tutkimuksessa selvitettiin laaja-alaisia toimintakyvyn muutoksia ja kuntoutujien ja heidän omaistensa kokemuksia sekä terveys- ja sosiaalipalvelujen käyttöä aktivoivassa ja perinteisessä fysioterapiassa. 108 osallistumiskriteerit täyttänyttä kuntoutujaa satunnaistettiin aktivoivan ja perinteisen fysioterapian ryhmiin. Aktivoivan fysioterapian ryhmän kuntoutus tuki kuntoutujien aktiivista osallistumista ja kotiutumista. Seurannan aikana molempien ryhmien toimintakyky parani eikä ryhmien välillä ollut tilastollisesti merkitseviä eroja. Aktivoiva ryhmä käytti perinteiseen ryhmään verrattuna puolet vähemmän perusterveydenhuollon laitoshoitopäiviä, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Perusterveydenhuollon kuntoutujakohtaiset kustannukset vuodessa olivat aktivoivassa ryhmässä 1 200 € perinteistä ryhmää pienemmät. Alkuvaiheen kuntoutuksen intensiivisyys, suunnitelmallinen seuranta ja moniammatillinen työote molemmissa ryhmissä on saattanut vaikuttaa tuloksiin. Aktiivisuutta tukeva fysioterapiaote oli vakiintunut fysioterapeuttien toimintatavaksi, mikä vähensi intervention vertailtavuutta ryhmien välillä. Kuntoutujien kokemukset haastavat fysioterapeutit syventämään moniammatillista yhteistyötä ja siirtämään painopistettä kuntoutujan elinympäristöön ja sosiaaliseen osallistumiseen. Tulevaisuudessa AVH-kuntoutusta tulisi tutkia myös tarkastelemalla, voidaanko kuntoutuksella ehkäistä sairauden uusiutumista ja siten vaikuttaa AVH:sta johtuviin terveydenhuollon kokonaiskustannuksiin.
  • Seppänen-Järvelä, R; Aalto, A-M; Juvonen-Posti, P; Laaksonen, M; Tuusa, M (Helsinki, 2015)
    Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeeseen (TK2-hanke) kohdistuneen arviointitutkimuksen tehtävä oli arvioida kuntoutusmallin toteutumista ja toimivuutta sekä sen vaikutuksia ja hyötyjä kuntoutujan, työpaikan, työterveyshuollon ja kuntoutuksen palveluntuottajan näkökulmista. Tutkimus oli monimenetelmällinen: tutkimuskysymyksiin vastaaminen ja tutkimuksen tulokset perustuivat useasta näkökulmasta kerättyihin aineistoihin, joilla hankittiin tietoa valituista arviointikohteista. Määrällisiä ja laadullisia aineistoja kerättiin kuntoutujilta (N = 233), heidän esimiehiltään, työpaikkojen henkilöstöltä, työterveyshuollon edustajilta, työpaikkojen henkilöstöasiantuntijoilta (HR) sekä kuntoutuksen palveluntuottajan edustajilta. Aineisto koostui kyselyistä, yksilö- ja ryhmähaastatteluista sekä työpajakeskusteluista. TK2-kuntoutus kohdentui tarpeenmukaisesti, sillä siihen valikoitui työntekijöitä, joilla oli muuta henkilöstöä enemmän sekä työhön liittyviä muutoksia ja kuormitustekijöitä että terveyteen ja toimintakykyyn liittyviä ongelmia. Kuntoutujat olivat aktiivisia toimijoita: he olivat kuntoutukseen motivoituneita ja kokivat pystyvänsä vaikuttamaan työhönsä. Enemmistö kuntoutujista piti kuntoutuksen ajoitusta oikea-aikaisena. Kuntoutuksen kytkemisessä työhön onnistuttiin. Kuntoutujilla, jotka kokivat tuen tarpeita työolosuhteisiin ja omaan työuraan liittyen, ilmeni työhön liittyviä myönteisiä vaikutuksia erityisesti niissä tekijöissä, joissa heidän tilanteensa oli huonompi verrattuna muuhun henkilöstöön. Esimiehen aktiivinen osallistuminen ja sitoutuminen kuntoutukseen oli tärkeä kuntoutumista edistävä tekijä. Kuntoutuksen myönteiset vaikutukset tulivat esille kuntoutujien arvioissa omasta työkyvystään. Kuntoutusmallin joustavuus, yksilöllinen räätälöinti ja tiivis työpaikka- ja työterveysyhteistyö oli sekä vahvuus että haaste käytännön toteutuksen kannalta.
  • Tuulio-Henriksson, A; Appelqvist-Schmidlechner, K; Salmelainen, U (Kela, 2015)
    Kela toteutti vuosina 2010–2014 avomuotoisen AMI-kuntoutushankkeen, jonka tavoitteena oli tukea työsuhteessa olevien masennuskuntoutujien työ- ja toimintakykyä sekä ehkäistä tai lieventää masennuksen haittoja ja uusiutumista. AMI-kurssi painottui ryhmäkäynteihin, mutta myös yksilökäyntejä järjestettiin. Vuoden kestäneen ja kuuden palveluntuottajan toteuttaman AMI-kurssin aloitti yhteensä 247 kuntoutujaa, joista 216 osallistui Kelan ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) yhteistyönä toteutettuun arviointitutkimukseen. Tutkimuksessa selvitettiin kuntoutuksen koettua vaikuttavuutta kyselylomakkeiden avulla. Omaa vointia, toimintakyvyn osa-alueita ja kuntoutusta koskevia kysymyksiä sisältäneet lomakkeet täytettiin kurssin alussa, puolivälissä ja lopussa. Tutkimuksen avulla arvioitiin myös palvelujärjestelmän toimivuutta, soveltuvuutta ja yhteistyötä. Aineistoa tätä varten kerättiin kyselyin kuntoutukseen lähettäneeltä taholta ja kuntoutusohjaajilta. Kuntoutujat ja projektiryhmien jäsenet osallistuivat lisäksi ryhmähaastatteluihin. Tutkimustulosten perusteella AMI-kuntoutus saavutti hyvin sille asetetut tavoitteet. Kuntoutujat kokivat kurssin pääosin hyödyllisenä ja psyykkistä vointia, työ- ja toimintakykyä sekä voimavaroja kohentavana. Ryhmässä saatu vertaistuki koettiin erityisen tärkeäksi. Kuntoutukseen osallistuminen työn ohella onnistui, vaikka joustavuutta kuntoutusmalliin tai työnantajien asenteeseen kaivattiinkin. Kuntoutusta tarvinneet tunnistettiin työterveyshuollossa kohtalaisen hyvin, mutta oikea-aikaisuus ei aina toteutunut. Alkuvaiheen rekrytointiongelmien jälkeen yhdyshenkilötoiminta helpotti kuntoutukseen ohjautumista ja tiedonkulkua. Ohjaajien mukaan parhaiten kuntoutumista edistivät kuntoutuksen ryhmämuotoisuus ja avomuotoisuus, kesto sekä käytetyt teemat ja harjoitukset. Työterveyshuollon kanssa sovitut jatkotapaamiset olivat tärkeä tuki kuntoutuksen päättyessä. Monitahoinen tutkimusasetelma tuotti laajasti tietoa AMI-kurssin onnistumisesta ja esiin tulleista kehittämistarpeista.
  • Paltamaa, J; Perttinä, P (Kela, 2015)
    Maailman terveysjärjestön (WHO) toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus (ICF) kuvaa, miten sairauden ja vamman vaikutukset näkyvät yksilön elämässä. Suomessa muun muassa Kela suosittaa ICF:n käyttöä kuntoutuksen suunnittelussa, tavoitteiden asettelussa ja vaikuttavuuden arvioinnissa. ICF julkaistiin vuonna 2001 ja käännettiin suomeksi vuonna 2004, mutta Suomessa sen käyttöön ottaminen on edennyt hitaasti. Tämän tutkimus- ja kehitysprojektin tarkoituksena oli edistää ICF:n juurtumista kliiniseen käyttöön. Tutkimuksessa arvioitiin ICF:n juurtumiseen liittyviä haasteita kolmessa kuntoutuskeskuksessa. Projektissa suomennettiin ICF eLearning Tool -itseopiskelumateriaali, joka tullaan sijoittamaan WHO:n kotisivuille. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa selvitettiin kyselytutkimusten ja ryhmähaastattelujen avulla moniammatillisten kuntoutustiimien käsityksiä ICF:n käytöstä. Toisessa osassa selvitettiin COPM-haastattelun ja WHODAS 2.0 -kyselyn avulla selkäydinvammakuntoutujien kokemia toimintakyvyn haasteita ICF-viitekehyksessä. Lisäksi arvioitiin kuntoutusselosteiden sisällön muutoksia 10 vuoden aikana siltaamalla selosteiden sisältö ICF:ään ja vertaamalla tuloksia ICF:n selkäydinvamman ydinlistaan. Tulosten mukaan ICF tiedettiin nimenä, mutta se koettiin irrallisena tiimien ja organisaatioiden toiminnasta. Nykykäytäntöjen muuttaminen vaati aikaa ja kärsivällisyyttä sekä koko työyhteisön sitoutumista. Tarvitaan kaikki ammattihenkilöt tavoittavaa koulutusta sekä yhteisöllistä oppimista organisaatioissa ja toimintaverkostoissa. ICF on laaja-alaista kuntoutujan tilanteen ja toimintakyvyn ymmärtämistä – aitoa kuntoutujalähtöistä työtä, joka koettiin hyödylliseksi ja tarpeelliseksi.
  • Hakala, P; Toikka, T; Paturi, M; Autti-Rämö, I (Kela, 2015)
    Ravitsemuskuntoutuksella (ravitsemusneuvonta ja ruokatarjonta) on erityisen tärkeä merkitys ravitsemukseen liittyvien sairauksien hoidossa ja ehkäisyssä. Sillä voidaan vaikuttaa myönteisesti myös kuntoutujien toiminta- ja työkykyyn sekä elämänlaatuun. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, miten ravitsemuskuntoutus toteutetaan eri kuntoutuslaitoksissa. Tutkimuksen erityiskohteiksi valittiin seitsemän erityyppistä kuntoutuskurssia. Tiedot kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella. Se lähettiin 55 kuntoutuslaitokseen, joissa toteutetaan Kelan järjestämiä kuntoutuskursseja. Vastaukset saatiin 50 (91 %) laitoksesta. Ravitsemusneuvontaa annettiin 45 laitoksessa. Neuvontaa antoi yleisimmin laillistettu ravitsemusterapeutti (80 %), mutta myös muiden ammattiryhmien edustajat, kuten terveyden- ja sairaanhoitajat sekä lääkärit. Neuvonnan tärkeimmiksi aihepiireiksi vastaajat arvioivat seuraavat: terveellinen ravitsemus yleensä, painonhallinta, säännöllinen ateriarytmi, kuidun riittävä saanti sekä rasvojen laatu ja määrä. Ateriatarjonta vastasi hyvin tai melko hyvin annettua ravitsemusneuvontaa lähes kaikissa laitoksissa. Terveellisen aterian koostaminen havainnollistettiin lautasmallin avulla joka neljännessä laitoksessa. Ravitsemuskuntoutuksen kehittämisehdotuksissa painotettiin ravitsemusneuvonnan ja ruokatarjonnan laadun varmistamista sekä joustavuuden ja asiakaslähtöisyyden lisäämistä. Tulosten perusteella voidaan esittää seuraavaa: Jokaisessa kuntoutuslaitoksessa tulisi olla laillistettu ravitsemusterapeutti, joka vastaa siitä, että ravitsemusneuvonta ja ruokatarjonta ovat ravitsemussuositusten mukaisia. Ruokatarjontaa tulisi kohentaa erityisesti parantamalla rasvojen laatua ja vähentämällä suolan käyttöä ruokien valmistuksessa. Lautasmalli tulisi olla esillä kaikissa laitoksissa esimerkkinä terveellisestä ateriasta. Ravitsemuskuntoutusta koskevia standardeja tulisi tarkentaa ja ravitsemuskuntoutus tulisi ottaa Kelan auditoinnin piiriin.
  • Hirvilammi, T (Kela, 2015)
    Tutkimuksen lähtökohtana on ristiriitainen tilanne: suomalaiset voivat keskimäärin hyvin mutta kuormittavat samalla maapallon ekosysteemejä kestämättömällä tavalla. Ristiriita herättää kysymyksen siitä, mitä olisi kestävä hyvinvointi ja miten sitä on mahdollista tutkia. Tutkimuksen tavoite on kehittää kestävän hyvinvoinnin teoriaa, joka tunnistaa ihmisen ja luonnon välisen vuorovaikutuksen sekä kestävyyden tavoitteet. Tieteidenvälisessä, hyvinvointitutkimukseen kiinnittyvässä tutkimuksessa liitetään ekologisia kysymyksiä sekä hyvinvointiteoriaan että empiirisiin tutkimusasetelmiin. Tutkimukseen sisältyvät empiiriset osajulkaisut pohjautuvat perusturvan saajien hyvinvointia ja elintasoa sekä luonnonvarojen kulutusta eli materiaalijalanjälkiä tarkastelevaan aineistoon. Materiaalijalanjäljet on laskettu MIPS-menetelmällä. Tutkimuksessa esitetään, että kestävä hyvinvointi perustuu relationaaliseen ihmiskäsitykseen, joka auttaa näkemään ihmisten ja ekosysteemien yhteyden sekä ihmisten hyvinvoinnin osana luontoa. Kestävä hyvinvointi määritellään kokonaisuudeksi, johon kuuluvat kohtuullinen elintaso, mielekäs ja vastuullinen toiminta, merkitykselliset suhteet ja elävä läsnäolo. Tutkimuksessa kehitetään dynaaminen viitekehys, jonka avulla selvitetään hyvinvoinnin tavoittelun ja materiaalijalanjälkien välisiä suhteita. Kestävyyden rajoissa pysymisen ehtona on hyvinvoinnin tavoittelun ekotehokkuus eli se, että tarpeita tyydytetään mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittaen. Lisäksi tutkimuksessa kuvataan tieteidenvälinen tutkimusasetelma, jonka avulla arvioidaan kohtuullista elintasoa sekä sosiaalisen että ekologisen kestävyyden näkökulmasta. Kohtuullinen elintaso turvaa kaikille ihmisille välttämättömät resurssit luonnon kantokyvyn rajoissa.
  • Hinkka, K; Aalto, L; Toikka, T (Kela, 2015)
    Työpaikkaan integroitunutta varhaiskuntoutusta pidetään keinona pidentää työuria. Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeen tarkoitus on tuottaa työikäisille uudenlaisia moniammatillisia kuntoutusmalleja, joita voidaan soveltaa harkinnanvaraisessa ja ammatillisessa kuntoutuksessa. Tässä raportissa esitetään tulokset viiden uuden kuntoutusmallin arviointitutkimuksesta. Neljä niistä kohdistui vakiintuneisiin työsuhteisiin ja yksi yrittäjille. Tutkimus tehtiin mallien kehittämistyön päätyttyä, kun kukin laitos (Avire, ODL, Petrea, Peurunka, Verve) toteutti valmista malliaan (HYPRO, JYRI, KOKONAISKUNTO, MODULO, TUUKKA) vielä kolmella kuntoutujaryhmällä. Tutkimuksessa arvioitiin kuntoutusmallien kehittämisideoiden toteutettavuutta ja toimivuutta eri toimijoiden näkökulmasta sekä kartoitettiin alustavasti kokemuksia mallien vaikutuksista. Tutkimuksessa käytettiin monimenetelmäistä tutkimusotetta ja sekä laadullisia että kvantitatiivisia aineistoja. Kuntoutujilta kerättiin tietoja kyselylomakkeilla ja kuntoutusrekistereistä. Muutosmittarina käytettiin terveyteen liittyvän elämänlaadun mittaria (RAND-36) ja omaa arviota työssä selviytymisestä. Teemahaastatteluin kerättiin tietoa kuntoutujien esimiehiltä, työterveyshenkilöstöltä, kuntoutuksen toteuttajilta ja Kelan toimihenkilöiltä. Mallit olivat keskenään erilaisia pituuden, jaksotuksen ja kuntoutuksen lakiperusteen suhteen. Sisällölliset painopisteet vaihtelivat, samoin yksilö- ja ryhmäosuuksien määrä. Kaikissa malleissa kokeiltiin uusia työpaikkayhteistyön ja työkytkentöjen muotoja. Kehittämisideat kohdistuivat eri vaiheisiin kuntoutusprosessissa. Eri toimijatahot arvioivat kuntoutuksen hyödyttäneen etupäässä kuntoutujaa, mutta osa esimiehistä oli hyötynyt niistä myös esimiestyössään. Kuntoutujat olivat valtaosin tyytyväisiä omaan kuntoutusprosessiinsa ja malliinsa. Muutokset koetussa työssä selviytymisessä vaihtelivat malleittain suuresti: kuntoutujien työssä selviytyminen parani parhaimmillaan kaikilla ja vähimmillään yhdellä kymmenestä.
  • Ekholm, E; Teittinen, A (Kela, 2014)
    Tutkimuksessa on tarkasteltu vammaisten nuorten aikuisten työntekijäkansalaisuuden esteitä ja edellytyksiä. Työntekijäkansalaisuus tarkoittaa taloudellista ja sosiaalista sidettä, jonka työ muodostaa yksilön ja yhteiskunnan välille. Tutkimusaineisto koostuu 21 vammaisen nuoren ja 15 työnantajan haastatteluista. Nuoret olivat pääosin liikunta- tai näkövammaisia. Tutkimusmenetelmänä oli aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Nuorista vajaa puolet oli töissä ja loput olivat työnhakijoita tai opiskelijoita. Lähes kaikilla oli kuitenkin työkokemusta. Työllistymishistoriat olivat hyvin vaihtelevia. Jotkut olivat työllistyneet helposti, toiset törmänneet ennakkoluuloihin ja monet joutuivat todistelemaan osaamistaan enemmän kuin vammattomat nuoret. Nuoret työskentelivät usein tieto- ja sosiaalialoilla. Työpaikat olivat melko esteettömiä ja nuorilla oli riittävät apuvälineet. Tietotyössä vammalla oli hyvin vähän vaikutusta työtehtävien suorittamiseen. Työllistymistä edistäviä tekijöitä olivat hyvä koulutus, opintoihin liittyvä työharjoittelu, nuorten oma rohkeus ja aktiivisuus sekä työllistämistä ja työntekoa tukevat palvelut, kuten välittävät organisaatiot ja palkkatuki. Kehitysvammaisille nuorille työhönvalmennuksella on keskeinen rooli työtehtävien oppimisessa ja työtehtävistä suoriutumisessa. Kelan tuki mahdollisti ratkaisevasti nuorten opiskelua ja työssäkäyntiä, mutta hakuprosessit koettiin raskaiksi. Nuorten mielestä pysyvää vammaa ei pitäisi jatkuvasti joutua todistamaan. Fysioterapian merkitys työkyvyn ylläpitäjänä korostui ja osa oli joutunut kamppailemaan saadakseen riittävästi fysioterapiaa. Sekä nuorten että työnantajien mielestä työkyvyttömyyseläkkeen ansaintarajaa tulisi korottaa. Toivottiin myös, että palkka- ja töidenjärjestelytuesta ja muista tuista löytyisi helposti ja keskitetysti tietoa. Työnantajien päähuomio on olemassa olevan henkilöstön työssä jaksamisen tukemisessa ja työtehtävien mukauttamisessa. Suomessa on kuitenkin kasvava joukko yrityksiä, jotka rekrytoivat vammaisia työntekijöitä osana yrityksen monimuotoisuuspolitiikkaa.
  • Hirvilammi, T; Laakso, S; Lettenmeier, M (Kela, 2014)
    Tutkimuksessa tarkastellaan haastatteluaineiston avulla 18 yksin asuvan perusturvan saajan elintason osatekijöitä ja luonnonvarojen kulutusta sekä hahmotellaan kohtuullisen eli sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän elintason rajoja. Tutkimuksessa kysytään, miten erilaiset elintason osatekijät ovat yhteydessä luonnonvarojen käyttöön, minkälaisen elintason haastateltavat kokevat kohtuullisena ja miten perusturvan saajien elintaso suhteutuu aiemmin määritettyihin kestävän elintason rajoihin. Analyysissa selvitetään Doyalin ja Goughin (1991) tarveteoriaan ja hyvinvointitutkimukseen kiinnittyen työmarkkinatuen tai takuueläkkeen saajien tuloja ja eri elintason osatekijöihin liittyviä kulutusmenoja sekä subjektiivisia kokemuksia elintason riittävyydestä. Elintason kohtuullisuuden arvioinnissa sovelletaan köyhyystutkimuksen ja perusturvan riittävyyden arvioinnin menetelmiä. Haastateltujen luonnonvarojen käyttö lasketaan materiaalijalanjälkenä. Se perustuu MIPS-menetelmään, jossa kuvataan, kuinka paljon luonnonvaroja on kulunut jonkin tuotteen tai palvelun koko elinkaaren aikana. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että perusturvan saajien elintaso on sekä ekologisesti että sosiaalisesti kohtuuton. Perusturvan saajien elintaso ei ole sosiaalisesti kestävä, koska se ei mahdollista heille kohtuullisen minimin mukaista kulutustasoa eikä välttämättömäksi määriteltyjä hyödykkeitä ja palveluksia. Haastatteluaineiston analyysi tuo kuitenkin esiin, että elintaso koetaan kohtuullisena, jos se suhteutetaan itseään köyhempien elintasoon tai ekologisen kestävyyden tavoitteisiin. Vaikka yksin asuvat perusturvan saajat kuluttavat selvästi vähemmän luonnonvaroja kuin keskivertosuomalaiset, heidän materiaalijalanjälkensä ylittää arviot ekologisesti kestävästä tasosta vähintään puolitoistakertaisesti. Tutkimuksen johtopäätös onkin, että suomalaisessa yhteiskunnassa luonnonvarojen kulutusta ei voida vähentää kestävälle tasolle ainoastaan yksilöllisiä kulutustottumuksia muuttamalla, vaan se edellyttää institutionaalisia muutoksia infrastruktuurissa, tuotantotavoissa ja yhteiskunnallisissa palveluissa.
  • Linnanvirta, S (Kela, 2014)
    Tutkielman tavoite oli kuvata sekä kvantitatiivisen että kvalitatiivisen aineiston avulla täyttä kansaneläkettä saavien, yksin asuvien ja epätyypillisen työhistorian tehneiden ikääntyneiden miesten koettua taloudellista ja sosiaalista turvaa elämänkulun ja kulttuuristen normien näkökulmasta. Aineistona on kansaneläkeläismiesten koettua taloudellista ja sosiaalista turvaa koskeva survey-aineisto sekä viisi elämäkerrallista yksilöhaastattelua. Kvantitatiivisena metodina käytettiin taulukointia ja kvalitatiivisessa analyysissa tukeuduttiin narratiivis-elämäkerralliseen viitekehykseen. Tutkimuksen kohteena olevat miehet (N = 40) ovat pienituloisia, mutta silti vain kolmannes heistä oli tyytymättömiä taloudelliseen tilanteeseensa ja alle puolet koki toimeentulonsa vaikeaksi. Tätä suhteellista tyytyväisyyttä selittivät yhtäältä suoraan yksilön toimeentuloon vaikuttavat tekijät (velaton omistusasunto, ilmainen asuminen, läheisapu ja omaisuuden myyminen) ja toisaalta tietynlaisesta asennoitumisesta kertovat tekijät (esim. nykytilanteen vertaaminen vielä huonompiin aikoihin, pienet kulutustarpeet, ”turhasta ei valiteta” -mentaliteetti sekä taloudellisen hyvinvoinnin vähäinen merkitys). Täyden kansaneläkkeen saamista selittivät eläkettä kerryttämättömän työn tekeminen ja/tai työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen jo nuorena. Epätyypillisestä työhistoriastaan huolimatta miesten kertomuksissa ei ilmennyt poikkeavuuden tai häpeän kokemuksia. Miesten kertomuksissa oli nähtävissä työeetosta ja yksin pärjäämisen eetosta, mutta muuten mieheyteen liitetyt kulttuuriset normit eivät juuri näkyneet kertomuksissa. Kaikki pienituloiset eivät koe tilannettaan niin huonoksi kuin voisi odottaa. Perusturvan taso on kuitenkin niin matala, etteivät sen varassa elävien perustarpeet välttämättä täyty. Perusturvan pienuus johtaa joidenkin kohdalla siihen, että heidän on pakko myydä omaisuutensa tai turvautua läheisapuun tullakseen toimeen.

Näytä lisää