Tutkielmat

Uusimmat julkaisut

  • Karjalainen, Jenni (2018)
    Tämä tutkimus on etnografinen tapaustutkimus ”Piano tutuksi” -oppiaineessa toteutetusta kosketinsoi-tinavusteisesta musiikinteorian opetuksesta. Oppiaine on tarkoitettu musiikin perusopinnot suorittaneille oppilaille, joilla on pääinstrumenttinaan jokin muu soitin kuin piano. Tutkimus toteutettiin lukuvuonna 2017–2018, jolloin ”Piano tutuksi” -oppiaine järjestettiin tutkimukseen osallistuneessa musiikkiopis-tossa ensimmäistä kertaa. Tutkimuksessa selvitettiin ”Piano tutuksi” -oppiaineen sisältöjä ja työtapoja sekä kartoitettiin pianon koskettimiston toimivuutta musiikinteorian opetuksessa. Lisäksi pohdittiin, miten kosketinsoitinavustei-nen musiikinteorian ryhmäopetus vaikuttaa oppilaiden musiikkisuhteeseen, asenteisiin ja motivaatioon musiikinteorian opiskelua kohtaan ja kokemukseen itsestä musiikillisena toimijana. Tutkimus toteutet-tiin havainnoimalla kahta ”Piano tutuksi” -ryhmää syksyllä 2017. Havainnoinnin lisäksi tutkimukseen haastateltiin viittä havainnointijaksolle osallistunutta oppilasta sekä oppiaineen opettajaa. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja aineisto analysoitiin temaattisen analyysin menetelmin. Tutkimustu-loksia verrattiin viimeisimpään tutkimuskirjallisuuteen pragmaattisista opetusmenetelmistä. Tutkimus osoitti pianon koskettimiston olevan visuaalisuutensa ansiosta toimiva apuväline musiikinteo-rian opetukseen oppilaille, jotka eivät olleet aikaisemmin soittaneet pianoa. Koskettimistolla havainnol-listettu puolisävelaskelpohjainen musiikinteorian opetus syvensi oppilaiden ymmärrystä tonaliteetista ja paransi oppilaiden nuotinlukutaitoa. Haasteita oppilaille tuottivat pianon soittotekniikka ja kahden nuot-tiviivaston lukeminen samanaikaisesti soittotapahtuman aikana. Monipuoliset tehtävätyypit, ryhmässä opiskelu ja musiikinteoreettisten asioiden soveltaminen käytännön musisointiin osoittautuivat oppilai-den motivaatiota ja musiikillista toimijuutta vahvistaviksi tekijöiksi.
  • Kiiski, Anna (2018)
    Tämän tutkimuksen aiheena on aikuisten soittoharrastajien kokemukset lapsuudessa aloitetun, mutta myöhemmin tauolle jääneen klassisen musiikin soittoharrastuksen jatkamisesta ohjatusti aikuisiällä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mikä motivoi aikuisia jatkamaan ohjattua soittoharrastustaan usean vuoden soittotauon jälkeen, ja millaisista elementeistä motivaatio ja oppiminen aikuisiän harrastuksen parissa rakentuvat. Tutkimus on luonteeltaan laadullinen tapaustutkimus. Keräsin aineiston haastattelemalla neljää klassisen musiikin soittoharrastustaan espoolaisen musiikkiopisto Juvenalian Musisoinnin ilo –osastolla aikuisena jatkanutta henkilöä. Analysoin heidän kokemuksiaan oppimisesta ja motivaatiosta fenomenologisella tutkimusotteella konstruktivistisen oppimiskäsityksen ja aikuiskasvatuksen teorioiden valossa. Aiempien tutkimusten perusteella aikuisen soittoharrastajan oppimisessa olennaista on itseohjautuvuus, autonomisuus, elämänkokemusten hyödyntäminen ja sisäinen motivaatio oppimiseen. Tutkimustulokset osoittavat, että aikuisille soittoharrastajille on tärkeää mahdollisuus osallistua ohjattuun opetukseen joustavasti ja omaan elämäntilanteeseensa sopivalla tavalla. Heitä motivoi ohjatun soittoharrastuksen jatkamiseen mahdollisuus harrastaa omaehtoisesti, mahdollisuus musisoida toisten kanssa, omien harrastustavoitteiden määritteleminen itse sekä itsensä kehittäminen. Aikuisuus saatetaan kokea jopa lapsuutta otollisemmaksi ajaksi harrastaa klassista musiikkia. Tutkimuksen perusteella lapsena aktiivisesti klassista musiikkia harrastaneissa ja sittemmin harrastuksen syrjään jättäneissä on suuri potentiaali palata harrastuksen ääreen myöhemmin elämässään. Tämän takia tulisi kehittää edelleen sellaisia musiikinharrastusyhteisöjä, jotka tarjoavat aikuisille mahdollisuuksia joustavaan soitonopiskeluun henkilökohtaisessa ohjauksessa ja tilaisuuksia harrastaa muiden kanssa tavoitteellisuutta unohtamatta. Musiikkiopistossa lapsena ja nuorena tavoitteellisesti musiikkia harrastaneet kokevat musiikkiopiston mielekkääksi ja tasokkaaksi instituutioksi harrastuksensa jatkamiselle aikuisiässä. Aikuisiän musiikkikasvatuksen mahdollisuuksia tulisi tutkia enemmän.
  • Rautio-Härkönen, Heta (2018)
    Tutkielmassani oppilaiden ääni pääsee kuuluviin, kun tarkastelen piano-oppilaiden kokemuksia sävellyksen opiskelusta osana musiikkiopiston soittotunteja. Oppilaiden kokemuksia kuuntelemalla improvisoinnin ja sävellyksen opetusta voidaan kehittää musiikkiopiston soitonopetuksessa. Tutkimus toteutettiin pääkaupunkiseudun taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista opetusta antavassa musiikkioppilaitoksessa. Mukana oli yhdeksän 10-18-vuotiasta pianonsoiton opiskelijaa. Prosessi toteutui kevätlukukauden 2018 aikana, jolloin oppilaiden viikoittaisesta soittotunnista käytettiin noin kolmannes oman musiikin tekemiseen improvisoiden ja säveltäen. Oppilaat kirjoittivat prosessista omat muistiinpanot oppimispäiväkirjaansa ja kauden päätteeksi järjestimme heille yksilöhaastattelut. Oppilailla oli perusteltuja ja omakohtaisia näkemyksiä omasta musiikkiharrastuksestaan. He kertoivat kokemuksistaan mielellään ja toivoivat saavansa vaikuttaa soittotuntien sisältöihin. Säveltäminen ja improvisointi näyttäytyivät oppilaille luontevana musisointimuotona. Oma musiikki antoi mahdollisuuden omakohtaiseen, aktiiviseen ja itseohjautuvaan musiikinopiskeluun. Säveltäminen oli oppilaiden mukaan haastava, mutta kiehtova tapa opiskella kokonaisvaltaisesti musiikin hahmottamista, pianonsoittoa ja musiikillista itseilmaisua. Säveltäminen vaati tukea ja konkreettisia työkaluja opettajalta, sekä rohkaisua omien ideoiden kehittämiseen. Oppilaat kokivat omalla musiikillaan ilmaisemisen ja esiintymisen mielekkäänä ja parantavan opiskelumotivaatiota. Säveltäminen paransi heidän mukaansa musiikillista ymmärrystä ja musiikin tulkinnan mahdollisuuksia soitossa. Oman musiikin nuotintaminen oli monelle oppilaalle haastavaa ja antoi syytä pohtia, kuinka näiden taitojen kehittämistä voitaisiin jatkossa tukea. Säveltäminen näyttäytyi mielekkäänä ja tehokkaana keinona opiskella kokonaisvaltaisesti sekä oppilaslähtöisesti pianonsoittoa. Oma musiikki osana soitonopiskelua auttaa tutkimuksen mukaan kehittämään soitonopetusta myönteiseksi, kokonaisvaltaiseksi, musisoinnin iloa ja oppilaan hyvinvointia lisääväksi harrastukseksi. Tutkimuksen tuloksia voivat hyödyntää musiikkioppilaitosten toimijat ja soitonopettajat.
  • Pettinen-Diaby, Lotta (2017)
    Tutkimukseni tarkoitus on kartoittaa ja kuvailla Kirinan kylän musiikkikoulun toimintaa ja kehitys-suunnitelmia Malissa, Länsi-Afrikassa. Musiikkikoulun on perustanut yhdysvaltalainen Playing For Change Foundation. Näkökulmani on lokaalien, glokaalien ja globaalien ilmiöiden kohtaaminen. Li-säksi pohdin ulkopuolisten asiantuntijoiden mahdollisia rooleja yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Teoreettisen viitekehyksen tutkimukselleni muodostaa Afrikan musiikkikulttuurien tutkimusta sekä Malin koulutusta ja musiikkiperinteitä koskeva kirjallisuus. Tutkimukseni on etnografinen. Keräsin aineiston toukokuussa 2016 asuessani musiikkikoululla. Haas-tattelin kahdeksaa kirinalaista, kirjoitin tutkimuspäiväkirjaa ja osallistuin musiikkikoulun oppitunneille sekä toimintaa havainnoiden että siihen osallistuen. Tutkimuskysymykseni ovat: 1. Mitkä ovat musiikkikasvatuksen perinteet Kirinassa ja miten koulutusta halutaan kehittää? 2. Miten lokaalius, glokaalius ja globaalius ilmenevät Kirinan musiikkikoulun toiminnassa ja tule-vaisuuden suunnitelmissa? 3. Minkälaisia rooleja ulkopuolisilla asiantuntijoilla voi olla Kirinan musiikkikoulussa? Aineistosta kävi ilmi, että lokaalien perinteiden rinnalle syntyy Kirinassa glokaaleja ilmiöitä, jotka mahdollistavat globaaliin vuorovaikutukseen ja kulttuurivaihtoon osallistumisen. Musiikki ja musiikki-kasvatus koetaan mahdollisuudeksi parantaa lasten ja nuorten elämänlaatua. Tutkimuksen lopussa esi-tän mallin siitä, miten lokaali, glokaali ja globaali muusikkous voivat toteutua Kirinassa.
  • Kytöjoki, Samu (2015)
    XXX
  • Luostarinen, Hanne-Maija (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2018)
    Tutkimuksen tavoitteena on saada tietoa suomalaisista jazzmuusikoista. Millaisia mielikuvia jazzmuusikoilla on omien arvojensa lisäksi erilaisista muusikkouksista? Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Shalom Schwartzin (1992) teoria yleismaailmallisista arvoista. Kohderyhmää, Sibelius-Akatemian jazzmusiikin aineryhmässä opiskelevia, opettavia ja opiskelleita, tarkastellaan Henri Tajfelin (1978) kehittämän sosiaalisen identiteetin teorian (SIT) kautta. Tutkimuksessa käytettiin Lindemanin ja Verkasalon (2005) laatimaa lyhyempää Schwartzin arvomittaria, SSVS:ää (Short Schwartz Value Survey). Lisäksi kehitettiin musiikkimaailmaan soveltuva arvomittari kyselylomakkeen muusikkouksia koskevia arvokierroksia varten. Vastaajat (N = 66) eriteltiin kolmeen ryhmään, jotka oli jaoteltu sen mukaan, minkälaista jazzmusiikkia he mieluiten soittavat, kuuntelevat tai säveltävät. Sen jälkeen tarkasteltiin sitä, miten nämä ryhmät ovat arvottaneet kyselylomakkeella esiintyviä mielikuvallisia muusikkouksia. Tulokset osoittavat, että kyselyyn vastanneet Taideyliopiston Sibelius-Akatemian jazzmusiikin aineryhmässä opettavat, opiskelevat, tai joskus opiskelleet jazzmuusikot ovat sekä omilta arvoiltaan että muita muusikkouksia arvottaessaan hyvin yksimielisiä. Henkilökohtaisilta arvoiltaan jazzmuusikoiden voi sanoa olevan itseohjautuvaisesti suuntautuneita. Jazzmusiikin tyylillisen mieltymyksen ei voida katsoa vaikuttavan eri muusikkouksien arvostuksiin. Vastaajaryhmä oli yhtä mieltä siitä, että klassiseen musiikkiperinteeseen pohjautuvassa orkesterimuusikkoudessa pidetään tärkeänä päinvastaisia arvoja, joita vastaajat itse edustavat. Orkesterimuusikoiden ryhmä nähdään täten hyvin erilaisena suhteessa jazzmuusikoiden muodostamaan omaan ryhmään.
  • Lundell, Mia (2018)
    Tämän kvantitatiivisen tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten varhaiskasvattajat käyttävät musiikkia työssään. Lisäksi tutkielma kartoittaa, minkälaisia musiikillisia tietoja ja taitoja varhaiskasvattajat kokevat tarvitsevansa työssään, minkälaista musiikinopetusta on kuulunut heidän koulutukseensa ja onko se ollut riittävää.
  • Naukkarinen, Katri (2018)
    Tutkimus tarkastelee esitystaiteen tuottajien kokemuksia kentän työskentelyprosesseista ja niiden sisäisestä taiteellis-tuotannollisesta dialogista. Tuottajan ja taiteilijan välistä kommunikaatiota hankaloittavat alalle juurtuneet perinteet ja myytit. Työryhmien sisäiset jännitteet ovat moninaisia ja usein kytköksissä henkilökemioihin ja rahaan. Tuottajan työhön liittyy virheellisiä ennakko-odotuksia. Monille taiteilijoille tuottaja assosioituu rahaan ja tuotannollisen ymmärryksen puute lisää taiteen ja tuotannon vastakkainasettelua. Tosiasiassa taide on tuottajan suurin motivaation lähde. Raha on tuottajalle väline, jonka avulla taiteilijan työ mahdollistuu ja löytää yleisönsä. Teoreettisesti katsoen teatterityön perinteisiin kuuluva työn jakaminen taiteelliseen ja tuotannolliseen työhön on perinteistä poispyrkivän nykyesityksen työtapana ristiriitainen. Tutkimus kartoittaa millaisina tuottajan työ ja taiteilijan työ tällä hetkellä käsitetään, ja miten taiteellis-tuotannollinen dialogi voi mahdollistua osapuolten välillä. Tarkastelun kohteena ovat lisäksi taidealalla vaikuttavat myytit kaiken osaavasta tuottajasta ja taiteelleen uhrautuvasta taiteilijasta. Tutkimusongelmaa lähestytään laadullisen tutkimuksen keinoin. Esitystaiteen kentällä työskentelevien tuottajien haastatteluiden avulla tutkimuksessa pyritään avaamaan tuottajan työn ominaislaatua ja tuottajan roolia työskentelyprosessin aikaisessa taiteellistuotannollisessa dialogissa. Tuotannollisen työn ja taiteellisen työn yhteensulauttamisen sijaan tärkeämmäksi seikaksi nousee kommunikaation syventäminen ja tuottajan yksilöllisen erityisosaamisen ymmärtäminen. Esitystaiteen tekemiseen vaikuttavien valtarakennelmien avaaminen helpottaa niiden tunnistamista. Toimiva taiteellis-tuotannollinen dialogi on edellytys tuottajan työlle. Dialogin avulla tuottaja ymmärtää taiteilijan pyrkimykset ja tavoitteet, ja löytää parhaat mahdolliset ratkaisut niiden toteuttamiseksi.
  • Aakala, Eero (2018)
    Tämä laadullinen tapaustutkimus käsittelee syksyllä 2016 Hämeenlinnan vankilassa järjestettyä ryhmälähtöistä vankilateatteriprojektia. Pääasiallisena tutkimustehtävänä on selvittää projektiin osallistuneiden vankien kokemuksia projektista. Tutkimus tarkastelee näitä kokemuksia terapeuttisen musiikkikasvatuksen ja kriittisen pedagogiikan tiimoilta rakentuvassa teoreettisessa viitekehyksessä. Samalla sivutaan myös maailmalla saatuja kokemuksia vankilateatterista. Ryhmälähtöisessä projektissa esityksen teemat ja sisältö, kuten myös musiikki, nousevat valmiin käsikirjoituksen tai suunnitelman sijaan itse ryhmältä. Ryhmälähtöisyys tuo taideprojektia lähemmäs soveltavaa taidetoimintaa, jolle ovat osallistavuutensa lisäksi usein tyypillisiä jonkinlaiset hyvinvointia edistävät tavoitteet. Samoin oli oman projektimme kohdalla, mutta samalla rajanveto muodollisen terapian ja pedagogisen taidetyöskentelyn välillä oli selvä. Työryhmällämme ei ollut muodollista terapeuttista koulutusta, ja projektin päämäärä oli alusta lähtien kirkas: taiteellisesti korkeatasoisen esityksen aikaansaaminen. Lopulta syntyi Vierailija -näytelmä, joka esitettiin kolmesti vankilan ulkopuoliselle kutsuvierasyleisölle. Lyhyellä aikataululla ja taiteellisella kunnianhimolla tehty projekti osoittautui haastavaksi ja paikoin stressaavaksi. Tämä herätti toisinaan kysymyksiä toiminnan tarkoituksenmukaisuudesta suhteessa vankilassa tehtävään työhön ja esimerkiksi vankilayhteisössä vallitsevaan alakulttuuriin. Osa henkilökunnasta antoi myös kriittistä palautetta. Osallistuneiden vankien kokemukset kuitenkin paljastavat palkitsevaa itsensä ylittämistä, uusia oivalluksia ja hyvältä tuntunutta kiitosta ja luottamusta. Haasteellinen projekti toi suuria onnistumisen kokemuksia ja vahvisti myönteistä suhtautumista vastaavaan toimintaan. Tähän liittyy tälle tutkimukselle olennainen transformaation käsite. Transformaatiolla tarkoitetaan ihmisessä heräävää eheyttävää sosiaalista muutosta, jossa tämä ryhtyy aktiivisesti ja vastuullisesti ottamaan elämäänsä omiin käsiinsä. Tällöin ihminen, joka Paulo Freiren sanoin on ”sorretussa” asemassa, saa myös äänensä kuuluviin. Tämä saattaa vankilateatterin kohdalla johtaa myös radikaaleihin vivahteisiin näytelmän kohtauksissa, teemoissa ja musiikissa.
  • Malve, Tuuli (2018)
    Tässä tutkimuksessa pyrin luomaan ymmärrystä siitä, miten musiikkikasvatuksessa voisi edistää turvallisuuden tunteen syntymistä ja sitä kautta avaamaan mahdollisuuksia luovuudelle. Musiikillisen keksimisen painoarvo on kasvanut Perusopetuksen perusteissa (POPS, 2014), jossa luovuuden vahvistamista opetuksessa vaaditaan. Luovuutta pidetään myös tärkeänä tulevaisuuden työelämän taitona. Valitsin tutkimuskohteekseni Kuule, minä sävellän! 2017 -sävellysprojektiin, ja tutkin kolmen siihen osallistuneen 10-12 –vuotiaan lapsen kokemuksia säveltämisestä, turvallisuuden tunteesta sekä vuorovaikutus- ja musiikkiliikunnallisista leikeistä. Tutkimuksen ote on fenomenologis-hermeneuttinen, johon kuuluu pyrkimys ymmärtää ja luoda kuvaa toisen kokemuksista. Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla yksilöhaastatteluina. Kuule, minä sävellän! on vuosittainen muutaman kuukauden mittainen projekti, johon osallistuvat lapset saavat säveltää oman teoksen sinfoniaorkesterin soittimille. Sävellykset esitetään lopuksi Kuule Ensemblen soittamana Musiikkitalossa. Vuoden 2017 projektissa improvisaatioteatterin vuorovaikutusharjoitukset, ryhmäyttävät leikit sekä yhteiset luovuuteen ohjaavat harjoitukset olivat keskeisiä työskentelytapoja. Vuorovaikutus- ja musiikillisten leikkien lomassa käytiin myös keskustelua vuorovaikutuksen ilmiöistä, itsen ja toisten hyväksymisestä ja kunnioittamisesta, mokaamisen lahjasta ja turhasta itsekriittisyydestä luopumisesta. Leikkejä tarkastellaan tutkimuksessa henkisen ja pedagogisen turvallisuuden luomisen väylinä sekä luovuuden ja musiikillisen oppimisen lisääjinä. Koulun musiikinopetuksen keskeisiin työskentelytapoihin kuten yhteismusisointiin ja laulamiseen kuuluu yhteistoiminnallisuutta, kehollista osallistumista ja vuorovaikutusta ryhmän kanssa. Osallistuminen yhteiseen tekemiseen, jossa oma toiminta usein kuullaan ja nähdään, edellyttää turvallisuuden tunnetta, jota myös Opetussuunnitelma (2014) vaatii opetukselta. Luovassa tekemisessä kuten säveltämisen opetuksessa turvallisuuden merkitys kasvaa entisestään, kun omia ajatuksia ja omaa itseä on uskallettava jakaa muille. Peruskäsitteitä tutkimuksen teoriassa ovat henkinen ja pedagoginen turvallisuuden tunne sekä luovuus. Turvallisuuden tarkastelussa sovelletaan Hurmeen ja Kyllösen (2014) turvallisuuden tunteen rakentumisen teoriaa sekä Konun (2002) Kouluhyvinvoinnin mallia. Luovuutta käsitellään Muhosen (2014), Sawyerin (2012) ja Keystonen (1981) teorioista käsin. Itsensä toteuttaminen ja luovuus voivat tapahtua vain, jos turvallisuuden tunne on saavutettu. Lasten haastatteluista keskeiseksi teemaksi nousi kokemus hyvästä yhteishengestä ja sen merkityksistä säveltämiseen ja muuhun tekemiseen projektissa. Tutkimuksessa yhteishenkeä tarkastellaan sosiaaliseen ja pedagogiseen turvallisuuteen liittyvänä elementtinä, johon myös vuorovaikutustaidot vahvasti liittyvät. Tutkimus esittää, että turvallisen ilmapiirin luominen on tärkeää säveltämiselle ja luovalle oppimiselle. Leikkien ja niiden lomassa käytyjen ohjattujen keskustelujen kautta voidaan opettaa vuorovaikutuksellisten ilmiöiden tiedostamista, opetella niihin liittyviä taitoja ja lopulta sitouttaa yhteisiin sääntöihin ja sitä kautta luoda ryhmään turvallisuuden tunnetta. Tutkimus luo uutta tietoa musiikkikasvatuksen kentällä käytävään keskusteluun turvallisuuden tunteen ja luovuuden merkityksistä, joita musiikinopettajat joutuvat pohtimaan uuden POPS:n (2014) myötä.
  • Kopra, Maiju (2018)
    Maisterin tutkielmassani tutkin oopperalaulajien kouluttajien käsityksiä kehollisuudesta oopperaroolin rakentamisessa. Tulkitsen kouluttajien puhetta ja käsityksiä Émile Jaques-Dalcrozen ja Konstantin Stani- lavskin menetelmien näkökulmista. Teoreettinen viitekehykseni keskittyy kehollisuuteen ja keholliseen oppimiseen. Lähestyn asiaa Maurice Merleau-Pontyn fenomenologisen filosofian pohjalta. Tarkastelen kehollisuutta yleisesti, musiikinoppi- misen ja näyttelijäntyön kannalta sekä oopperalaulajan työssä. Tarkastelen myös, miten se näyttäytyy Taideyliopiston Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun laulutaiteen, oopperalaulun ja näyttelijän- taiteen opetussuunnitelmissa. Teoreettisessa viitekehyksessäni perehdyn myös Émile Jaques-Dalcrozeen ja hänen musiikkikasvatukselliseen lähestymistapaansa sekä Konstantin Stanislavskiin ja hänen kehittä- määnsä metodinäyttelemiseen. Tutkimukseni on tapaustutkimus, jossa tutkimusaineiston muodostaa kahdella teemahaastattelulla kerät- ty litteroitu aineisto. Teemahaastatteluissani perehdyin kahden oopperakouluttajan näkemyksiin keholli- suudesta osana oopperalaulajan roolinrakentamista. Tuloksissa analysoin heidän puheitaan kehollisuu- desta Dalcroze-pedagogiikan ja Stanislavskin metodinäyttelemisen kautta. Kokonaisvaltainen ja kehollinen näkökulma yhdistää näitä menetelmiä sekä haastateltavieni puheita.
  • Ljungberg, Sabrina (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2018)
    Tutkimuksen tarkoitus on kuvata naispuolisten musiikinjohtajien kertomuksia työstään sekä työn ja suku-puolen mahdollisesta yhteydestä. Tutkimuksen avulla pohdin vallitsevia kulttuurisia käsityksiä ja sosiaali-sia rakenteita suomalaisessa musiikkielämässä. Tutkimuskysymykseni ovat: Miten vastaajat kuvailevat ammattiaan musiikinjohtajina? sekä Miten vastaajat kuvailevat ammatin ja sukupuolen välistä yhteyttä? Musiikinjohtamisella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa taiteellista johtajuutta kuorojen, orkesterien sekä erilaisten vokaali- ja instrumenttiyhtyeiden yhteydessä. Musiikinjohtamista tarkastellaan sekä taiteellise-na että pedagogisena johtajuutena. Sukupuoli (gender) käsitetään sosiaalisesti rakentuvaksi, opituksi ja performatiiviseksi kokonaisuudeksi. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään sukupuolentutkimuksen, feministisen pedagogiikan ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kirjallisuutta. Tutkimusmenetelmä on mixed methods -tyyppinen, laadullista ja määrällistä tutkimusta yhdistelevä tutkimus. Tutkimus on toteu-tettu internetkyselynä, johon osallistui 21 taustoiltaan erilaista naispuolista musiikinjohtajaa. Tarkoituk-seni on tuoda esiin musiikinjohtajina työskentelevien naisten kokemuksia ja niiden taustalla vaikuttavia ilmiöitä tarkan yksittäisen henkilökuvauksen sijaan. Pohdintaluvussa tarkastelen teoreettisen kirjallisuu-den ja tutkimusaineistoni välistä yhteyttä, sekä esittelen tekemäni johtopäätökset ja tulevia tärkeitä tut-kimusaiheita. Musiikinjohtajalta edellytetään aineiston perusteella monipuolista musiikillista osaamista ja laaja-alaisia opintoja. Tämä heijastuu työnkuvaan: musiikinjohtajan ammatille on ominaista eräänlainen musiikin sekatyöläisyys. Musiikinjohtajien koulutuksessa ei aineiston perusteella huomioida tarpeeksi työn psy-kologista ja pedagogista luonnetta. Johtamistyön perustana koettiin hyvä vuorovaikutus, avoimuus ja turvallisen ilmapiirin luominen. Sukupuolen vaikutus musiikinjohtajan työhön ilmenee perhe-elämän ja työelämän yhdistämiseen liittyvinä haasteina, palkkaeroina, korkean profiilin johtotehtävien mieskeskei-syytenä, ennakkoluuloina ja eri tavoin ilmenevänä vähättelynä. Kasvatuksella koetaan olevan tärkeä roo-li sukupuolisen tasa-arvon muokkaajana. Tyttöjä ja naisia tulisi kannustaa musiikinjohtajan ammattiin tasa-arvoisesti poikiin ja miehiin nähden. Toiveena oli, että suomalaisessa musiikkikulttuurissa lopetet-taisiin jaottelu nais- ja miesjohtajiin, ja että sukupuoliin liittyvistä ennakkoluuloisista asenteista luovut-taisiin. Musiikinjohtaja on muusikko- ja taiteilijarooliensa lisäksi myös musiikkikasvattaja. Koulutuksen pohja-vireet tiedostettuine ja tiedostamattomine arvoineen vaikuttavat väistämättä toimintaamme. Purkaak-semme sukupuolittuneisuutta ja epätasa-arvoisia valtasuhteita ongelmat täytyy ensin tunnistaa. Keskus-telun herätteleminen naisten asemasta ja tuoreen naistiedon tuottaminen ovat oivia tapoja puuttua peliin. Toivon työni olevan itselleni ja lukijalle väline koulutuspoliittiseen keskusteluun osallistumiseksi, mu-siikkikoulutuksen ravistelemiseksi ja rakenteellisen eriarvoisuuden purkamiseksi.
  • Mönkkönen, Konsta (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2018)
    Tässä tutkimuksessa pyrittiin selvittämään musiikillisen narratiivisuuden ilmenemistä posttonaalisessa musiikissa ja sitä, miten musiikin kertovuuden teoriaa voidaan hyödyntää posttonaalisen teoksen analyysissa. Tutkielma keskittyi kuubalaisen säveltäjän Leo Brouwerin viidenteen kitarakonserttoon, jolla on lisänimi ’Concerto di Helsinki’. Musiikillista narratiiviisuutta on tutkinut muiden muassa Byron Almén, jonka tutkimukset keskittyvät pääasiassa tonaaliseen musiikkiin. Alménin teoriaa on laajentanut posttonaalista musiikkia koskevaksi Michael L. Klein. Alménin narratiivisuuden perusperiaatteet toimivat analyysin metatason teoriana ja pintatason analyysissa hyödynnettiin Kleinin ajatuksia. Posttonaalinen musiikki on monimuotoisuudessaan musiikkianalyysin näkökulmasta haastavaa. Ei ole olemassa yhtä analyysimenetelmää, joka toimisi jokaiseen posttonaaliseen teokseen. Tonaalisessa musiikissa konventionalisoituneet hierarkiaerot esimerkiksi toonikan ja dominantin välillä näkyvät useimmissa tonaalisissa teoksissa, mutta posttonaalinen musiikki luo itse oman syntaksinsa ja hierarkkisuutensa. Tätä monimuotoisuutta Klein on narratiivisuuden näkökulmasta pyrkinyt selventämään jaolla seuraaviin neljään narratiivisuuden alaluokkaan: narratiivinen, uusnarratiivinen, ei-narratiivinen ja antinarratiivinen. Jokainen posttonaalinen teos voidaan sijoittaa johonkin alaluokkaan tai joidenkin alaluokkien välille. Brouwerin konserton sävelkieli on hierarkkista, mutta posttonaalista. Siinä on eklektisiä viittauksia useihin musiikkityyleihin. Muiden muassa tämän moninaisuuden vuoksi musiikillinen kertovuus voisi olla kyvykäs analyysikeino Brouwerin musiikkiin, koska narratiivisuus on musiikkianalyysin menetelmä, joka pohjautuu erilaisiin musiikillisiin elementteihin ja niiden dialogeihin. Näiden dialogien kautta pyritään hahmottamaan teoksen kerronnallisuutta. Dialogien perusteella sekä teoksen osista että konsertosta kokonaisuutena pystyttiin löytämään musiikillisen kertovuuden kehitys ja sitomaan yhteen aiheiden erilaisuudet yhdeksi kokonaisuudeksi. Konserton sisäinen aiheiden toisto osien välillä luo tunteen jatkuvuudesta ja elementtien muuttuminen teoksen edetessä vahvistaa musiikillisen kertovuuden tunnetta.
  • Ndale, Megan (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2018)
    Finding the balance between working collaboratively as part of a community, and exploring one’s own, individual creative instincts and abilities can be difficult in artistic and educational settings. Could the arts be a key to unlock the flow of individual creativities and expression, specifically amidst the conditioning of the Tanzanian Secondary School system? In this paper the author explores the concepts of creativities and the community arts through a reflection of the pedagogical project “Camp for Creativity” conducted with seven Tanzanian youth. Aiming to develop creative skills, the camp consisted of day workshops exploring various creative skills, such as rhythmic compositional creativity, dance, drama, and making instruments out of everyday items. The camp ended in a video-recorded performance open to the public. After five days of workshops, this project confirmed the author’s speculations on how these activities affect the participant’s personal creativities in various situations, during interviews the participants mentioned that confidence and self worth were the main things they took away, as well as a newfound sense of discovery in themselves and the world around them. This project establishes the importance of similar projects in the future as a way to kick-start individual creativity and confidence in participants.
  • Jagt, Kari (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2016)
    Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella taiteen ylijäämän ilmiötä ja pohtia ehdotettuja "ylijäämätaiteen" ja "taidehävikin" käsitteitä. Taidemaailmaa lähestytään hävikkiajattelun näkökulmasta: taidetta tuotetaan enemmän kuin kulutetaan. Laadullisen tapaustutkimuksen kohteina oli neljä taiteen lajia: kuvataide, kirjallisuus, musiikki ja teatteri. Aineisto koostui 12 kulttuurialan järjestön edustajan asiantuntijahaastattelusta. Tutkimuskysymyksinä oli: Minkälaista ylijäämää eri taiteen aloilla syntyy ja miten sitä voidaan hyödyntää? Miten ylijäämän ja hävikin käsitteet voisivat määrittyä osana taidemaailman toimintaympäristöä? Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä hyödynnettiin estetiikan, kulttuurintutkimuksen ja taidesosiologian kirjallisuutta. Taidehallinnon osalta tarkasteluun otettiin erityisesti kulttuuriteollisuuden näkökulmat taiteesta kulutettavina kulttuurituotteina. Ehdotetut käsitteet (taidehävikki ja ylijäämätaide) kohtasivat varauksellisen ja kielteisen vastaanoton. Toisaalta hävikin hyödyntämisen uusiin mahdollisuuksiin suhtauduttiin innostuneen myönteisesti. Tutkimusprosessin aikana uudet termit (ylijäämätaide ja taidehävikki) saivat tarkemman määrittelyn soveltuakseen osaksi taidemaailman keskustelua. Ylijäämätaide on taidetta, jota ei koskaan lopulta tuoteta taideteokseksi eli aseteta arvostamisen kohteeksi. Taidehävikkiä on toteutumaton osa taidetuotteelle tavoitellusta vastaanottamisen laajuudesta. Asiantuntijahaastateltavat näkivät taiteen ylitarjonnan luonnollisena ja taidealaan kuuluvana hyväksyttävänä asiana, jonka syntymistä kuitenkin mieluummin estettäisiin, jos se vain olisi mahdollista. Taidehävikin syntyä ehkäistään ennalta muun muassa uusien sovellusten kautta, joilla yleisöä pyritään tehokkaammin ohjaamaan taide-elämysten äärelle. Taiteen ylijäämään on tartuttu muun muassa omakustantamisen mahdollistavissa itsejulkaisupalveluissa. Haastateltavat suhtautuivat myönteisesti taidehävikin hyödyntämiseen esimerkiksi jakeluna vähävaraisille. Pohdittavaksi jää, voisiko jokin rakenne ottaa taidehävikin hyödyntämisen ja jakelun vastattavakseen ja kuinka silloin saadaan toteutumaan sekä yhdenvertaisuuden periaate että taiteilijan ansainta tekijänoikeuksineen.
  • Korkiainen, Tiina (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2015)
    Tutkielma avaa viiden naisopiskelijan kokemuksia laulun opiskelusta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa (TeaK). Kyseessä on laadullinen tapaustutkimus, jonka aineisto on kerätty yksilöteemahaastatteluilla. Aihetta lähestytään kahden tutkimuskysymyksen avulla: 1) miten haastateltavat kokevat näyttelijäntyön koulutuksen aikaisen laulunopetuksen antavan valmiuksia laulamiseen osana näyttelijän työtä, ja 2) millä tavoin laulunopetus integroituu näyttelijäntyön koulutusohjelmaan kuuluviin äänenkäytön opintoihin haastateltavien kokemuksen mukaan. Tutkielmani teoreettinen osuus tarkastelee laulun opiskelun osa-alueita sekä TeaKin näyttelijäntyön koulutusohjelman tarjoamia äänenkäyttöön liittyviä opintoja, eli laulun- ja musiikinopetusta sekä puheopetusta. Ääntään ammatikseen käyttämään pyrkivän laulun opiskelu on pitkä prosessi ja siihen liittyvät osa-alueet linkittyvät tiiviisti yhteen. Laulua opiskelevan tavoitteisiin vaikuttaa pitkälti se, mitä musiikin ajatellaan olevan; on siis syytä tutustua kahteen vallitsevaan musiikkinäkemykseen. Ääni-instrumentin toiminnan perusteiden hahmottaminen auttaa käsittämään erilaisille laulutyyleille, kuten klassiselle ja rytmimusiikille, ominaista äänenkäyttötapaa ja niiden eroavaisuuksia. Laulunopetuksessa yleisesti käytettävät menetelmät itsenäisen harjoittelun työtapojen lisäksi avaavat laulua opiskelevan arkea. Kunkin haastateltavan laulun opiskeluun liittyvät kokemukset vaihtelevat yksilöllisesti, mutta kaikki haastateltavat haluaisivat käyttää laulutaitoaan ammatissaan tavalla tai toisella. Haastateltavat kokevat hyötyneensä lauluopinnoistaan vaihtelevasti esimerkiksi äänialansa laajentumisen myötä, ymmärtämällä ja hallitsemalla ääntään paremmin sekä pystymällä hyödyntämään laulunopettajan neuvoja esiintyessään laulaen. Näyttelijän työn kannalta useimmat haastateltavat kokevat laulunopetuksessa olevan kuitenkin kehittämisen varaa. Muutostoiveiden keskiössä vaikuttaisi olevan opetuksen painopisteen siirtyminen pois klassisesta laulusta, sillä yhtä lukuun ottamatta haastateltavat kokevat tyylin poikkeavan teatterilavalla yleisesti käytettävästä lauluäänestä ja vaikeuttavan näyttelijälle käytännöllisen monipuolisen äänenkäytön opiskelua. Kaikki haastateltavat kokevat lisäksi rytmimusiikin kiinnostavan itseään enemmän. Toinen monen haastateltavan mainitsema kehityskohde on opetuksen yksilöllisyys, johon vaikuttaisivat haastateltavien mielestä niin laulutyylin valikoituminen kuin opetusmenetelmien vaihteleminen opiskelijan mukaan. Laulunopetus on haastateltavien mukaan erillään musiikin- ja puheopetuksesta ja useimmat haastateltavat toivoisivat, että ne kommunikoisivat enemmän keskenään. Tutkimustulosten perusteella esitän, että puhelaulu ja rytmimusiikki voisivat soveltua näyttelijäntyön opiskelijoiden laulunopetuksen tyyliksi.
  • Ylönen, Satu (Sibelius-Akatemia, 2011)
    Pro gradu -tutkielman aihe kumpusi muutoksesta, joka on tapahtunut 2000-luvulla musiikkialan ansaintalogiikassa ja digitaalisten jakelukanavien sekä internetin luomista uusista mahdollisuuksista pienille toimijoille. Marginaalisen musiikin yhtyeillä ei ole taustalla suurten levy-yhtiöiden markkinakoneistoa vaan heidän on tultava toimeen omillaan. Kuitenkin arvokkainta, mitä yhtye voi omistaa, on sen brandi ja brandi-identiteetti. Lähestyin brandin rakentamista yhtyeen keulahahmon toimien kautta. Monissa yhtyeissä niin klassisen musiikin kentällä kuin rytmimusiikin saralla on yhtyeestä pyritty rakentamaan yhtä henkilöbrandia yhtyeen keulahahmon kasvot ja persoona edellä. Mielenkiintoista on miten yhtyeen keulahahmo itse vaikuttaa brandin rakentamiseen prosessin aikana ja mikä hänen roolinsa on yhtyeen brandin rakentamisen kokonaisuudessa. Lähestyin aihetta brandi- ja brandin johtamiskirjallisuuden kautta, josta teoreettisen viitekehyksen raamiksi valikoitui Kapfererin luoma brandi-identiteettiprisma. Lisäksi teorian kautta sivuan myös vahvoja yrityksiä jotka ovat luoneet oman brandin yrityksen perustajan ja toimitusjohtajan persoonan sekä hänen julkisten toimien kautta. Valitsin tutkimuskohteeksi neljä eri musiikkigenreä edustavaa yhtyettä ja tutkimustavaksi teemahaastattelun. Haastattelin tutkielman aineistoksi yhtyeiden kaulahahmoja, jotka olivat toimineet myös yhtyeen perustajina. Haastattelumateriaalin purin laajoiksi ja aihetta monipuolisesti kuvaaviksi tarinoiksi. Analysoin tutkielmassani brandin rakentamista brandin johtamisen näkökulmasta ja pyrin löytämään vastauksia yli musiikkigenrerajojen marginaalisen musiikin kentässä. Tutkielman johtopäätöksissä keulahahmon rooli visionäärinä ja tulevaisuuden suunnittelijana korostui. Vision lisäksi keulahahmon tuli löytää oikeat ihmiset toteuttamaan tätä visiota brandin rakentamisprosessissa. Näiden lisäksi merkittävään rooliin aineiston kautta nousivat keulahahmon luoma musiikillinen sisältö ja musiikilliset taidot. Eroavaisuuksia eri musiikkigenrejen toimintakulttuureissa oli havaittavissa päätöksentekoprosessien demokraattisuudessa sekä viestintätavoissa ja niiden merkityksessä riippuen toimintakenttänä olevasta musiikkigenrestä.
  • Polso, Riikka (Sibelius-Akatemia, 2011)
    Tutkielman tehtävänä on selvittää laadullisin menetelmin mitä yhteiskunnallinen yrittäjyys tarkoittaa luovilla toimialoilla, millaisia ovat yhteiskunnalliset yritykset luovilla toimialoilla ja millaisia mahdollisuuksia yhteiskunnallinen yrittäminen voi tuoda luovien toimialojen yrittäjyydelle Suomessa. Yhteiskunnallisena yrittäjyytenä pidetään yritystoimintaa, joka ratkaisee yhteiskunnallisia tai ympäristöllisiä ongelmia liiketoiminnan keinoilla. Tarkoitus on avata tarkemmin käsitteen historiaa ja nykytilaa sekä yhteiskunnallisen yrityksen ja yhteiskunnallisen yrittäjän piirteitä. Yhteiskunnallisen yrittäjyyden teemaa tarkastellaan erityisesti luovien toimialojen näkökulmasta, mikä muodostaa tämän tutkielmani toisen tärkeän viitekehyksen. Pääasiallisena tutkimusmetodina käytetään case-tutkimusta, jonka tarkoituksena on luoda syvempi ymmärrys luovien toimialojen yhteiskunnalliseen yrittämiseen. Luovien toimialojen yhteiskunnalliset case-yritykset ovat elämyksien tuottamiseen ja taiteilijamanagerointiin erikoistunut ArtShortCut Oy, Suomen ensimmäinen eko-ompelimo nimikkeen alla toimiva Remake EkoDesign Ay sekä taidegraafikko Kirsi Neuvosen taiteilijatyötä hallinnoiva Copperfield Oy. Case-yritysten tiedonkeruumenetelmänä käytetään haastattelua. Tutkimuksen perusteella on havaittavissa, että luovien toimialojen yrittäjillä on tarve ilmentää arvojaan ja taiteellista vapauttaan yritystoiminnan kautta. Siksi he ovat valinneet toimintamallikseen yhteiskunnallisen yrityksen periaatteet, jotka mahdollistavat aidosti arvoperusteisen liiketoiminnan. Toisaalta yhteiskunnallinen yrittäminen koetaan reilumpana toimintamallina, koska yhteiskunnallisen yrityksen voitonjako on rajoitettua. Yhteiskunnalliset yritykset luovilla toimialoilla toimivat niin, että luovuus, luovat ja taiteelliset menetelmät ovat työkaluja yhteiskunnallisten ongelmien tai haasteiden ratkaisuiksi tai niin, että ratkaistaan luovien alojen sisäisiä ongelmia ja haasteita. Yhteiskunnallinen yrittäjyys on väylä uuden sukupolven yrittäjille, jotka eivät samaistu niin sanottuihin perinteisiin yrittäjyysmalleihin. Tavoitteena on esitellä tutkielman myötä luoville toimialoille vaihtoehtoinen tapa harjoittaa yritystoimintaa. Tutkielmassa pohditaan myös, mitä toimenpiteitä tulisi tehdä, jotta yhteiskunnallisen yrittäjyyden käsite ja toimintamalli olisivat laajemmin tunnettuja.
  • Tunkkari, Kirsi (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2017)
    Tutkimuksessa kuvataan ammattilauluyhtyeiden pienryhmätyöskentelyä johtajuuden näkökulmasta. Tutkimus pyrkii selvittämään miten johtajuus ilmenee ammattilauluyhtyeiden toiminnassa. Tutkimusta on ohjannut lauluyhtyekulttuurissa ilmenevä käsitys siitä, että lauluyhtyeillä ei ole johtajaa. Teoreettisessa viitekehyksessä esitellään sosiaalipsykologian pienryhmäilmiötä toimivan pienryhmätyöskentelyn näkökulmasta (luku 2). Samassa luvussa pienryhmätyöskentelyä tarkastellaan myös musiikin näkökulmasta, kamarimusiikin ja vokaalimusiikin pienryhmätutkimuksen avulla. Johtajuutta tarkastellaan omassa luvussaan tarkemmin sekä sosiaalipsykologian tarjoaman käsityksen etta? musiikin pienryhmätutkimuksen näkökulmista (luku 3). Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen tapaustutkimus ja tutkimusaineisto on kerätty teemahaastatteluina, haastattelemalla neljää pohjoismaisissa ammattilauluyhtyeissä työskentelevää laulajaa. Aineisto on analysoitu käyttäen sisällön analyysia. Ammattilauluyhtyeet tasapainottelevat työssään jossain demokraattisen työskentelyn ja jaetun johtajuuden välimaastossa. Pyrkimys demokraattiseen työtapaan ja "johtamattomuuteen" erityisesti taiteellisessa työssa?, kertoo mahdollisesti siitä miten tärkeänä taiteellinen prosessi ja siihen osallistuminen koetaan ja vahvistaa tutkimuksen tulosta siitä, että johtajuutta kuvattiin kahdessa eri kontekstissa, taiteellisessa työssa? sekä organisatorisesta näkökulmasta. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että laulajat työskentelevät hyvin erityisessä ympäristössä ja laulajien merkittävät työurat nousevat myös tässä yhteydessä tärkeään rooliin. Tutkimus osoitti, että vuorovaikutustaitoja pidettiin tärkeimpänä taitona ja haasteena ryhmätyöskentelylle. Ammattilauluyhtyeet antavat hyvin erityisen esimerkin pienryhmätyöskentelystä.

Näytä lisää