Painting a Local Future : Re-Defining Peace Processes in the Context of the Ongoing Syrian Civil War

Abstract

Tässä työssä tarkastelen tulevaa sodanjälkeistä tilaa vielä 2018 jatkuvan Syyrian sisällissodan jälkeen. Työni tarkoituksena on selvittää poliittisia prosesseja, jotka voisivat rikkoa toistuvan väkivallan kierteen ja tukea alueen vakautumista pitkällä aikavälillä. Vaikuttaa siltä, että rauhanprosesseihin liittyvästä kansainvälisestä keskustelusta on tullut “rauhautunutta” (eng. pacifitized) – turhan latautunutta, jotta se johtaisi rauhan kannalta olennaisiin lopputuloksiin. Kansainväliset toimijat ja konfliktiosapuolet käyttävät enemmän aikaa toistensa syyttelyyn kuin todellisten ratkaisujen etsintään. Tätä ongelmaa ei mielestäni ole tähän saakka huomioitu tarpeeksi alan kirjallisuudessa. Sodanjälkeiset aiheet tuleekin nostaa rauhanprosessien keskiöön ja kansainvälisen keskustelun vastakkainasettelu purkaa.

Käytän työssäni usean poliittisen lähestymistavan yhdistelmää. Voimapolitiikkaa on helpompi kuvata realismin keinoin, kun taas liberalismi soveltuu paremmin yhteisöllisiin ilmiöihin. Näitä tukevat työssäni poststrukturalismi ja postkolonialismi. Syyrian konfliktirakenne on monisyinen vuorovaikutusverkko, jota olisi vaikea kuvata vain yhden teorian avulla. Viittaan myös aiempiin sektariaanisiin konflikteihin löytääkseni vertailukohteita Syyrian rauhanprosessille. Menneiden konfliktien kokemuksista voidaan ottaa opiksi, jotta jatkossa vältyttäisiin samoilta virheiltä, ja uuden ympäristön tuntemuksen kautta sovittaa taannoisia positiivisia kokemuksia ohjaamaan uutta prosessia.

Syyriasta näyttää jälleen tulleen suurvaltojen sijaissodan taistelutanner. Riippumatta siitä, kuka selviytyy sodasta voittajana, tulee vallanpitäjää vaivaamaan legitimiteetinpuutos. Syyrian poliittinen kenttä on saatava avautumaan ja siihen löydettävä sopiva stabilisaatiomenetelmä. Inklusiivisuuden lisääminen on myös yksi tehokkaimmista tavoista ehkäistä mahdollisten rauhanprosessin pilaajien (eng. spoiler) toimintaa. Inklusiivisen yhteiskunnan rakentaminen ja vastakkainasettelua vastaan kamppailu on raskas ja kallis prosessi. Rahoitus sodanjälkeisiä toimia varten voitaisiin kenties koota globaalin valuuttasiirtoveron keinoin.

Muutokset vievät aikaa ja niiden tulee läpäistä koko yhteiskunta. Paikallisen tuen varmistamiseksi prosessin on syytä juurtua paikalliseen kulttuuriin heti alkuvaiheessa. Tämä voi myös vähentää sellaisten objektien määrää, joita voitaisiin myöhemmin käyttää rauhanprosessin rauhauttamiseen.

Tulen tutkielmassani siihen tulokseen, että prosessien tulee olla sellaisia, jotka paikallinen väestö hyväksyy. Toiseksi, niiden tulee uskottavasti voida lähitulevaisuudessa muokkautua omavaraisiksi. Tämä vaatii prosesseilta huolellista suunnittelua, jo mielellään ennen kuin mahdollinen kansainvälinen interventio konfliktiin tehdään. Rauhanprosessi tulee todennäköisesti hyvän aikaa kaipaamaan jatkuvaa kansainvälistä tukea, mutta sen tulisi aina muokkautua paikallisiin raameihin.

In this study I look ahead into the immediate postwar future in Syria. The purpose of my study is to review political processes that could break the pattern of recurring violence and support long-term stabilization. It seems to me that peace processes and the international discussion surrounding them have become what could perhaps be called ‘pacifitized’ – too charged with assumptions and contest to yield substantial results. Actors and conflict parties spend more time on blaming each other than discussing tangible solutions. This has been too scarcely noted in previous conflict resolution literature. Postwar issues need to become the intrinsic focus of peace negotiations. To bring this development about, the discussion around peace needs to become less charged with antagonizing communication.

I utilize a combination of several political theory approaches for this study. Power political decisions are suited by a realist view, whereas cooperative communal projects benefit of a liberal perspective. These approaches are supplemented with additions from poststructuralism and postcolonialism. The Syrian scene is a complex conflict matrix that cannot sufficiently be analyzed with one theory alone. I also review experience from previous sectarian conflicts to find cases the Syrian situation can be compared to. Past experiences from similar conflict structures can be revisited to avoid making the same miscalculations that were made before. Processes resulting in a positive outcome in one setting, combined with the knowledge on another specific local, can be adjusted and applied in a new context.

Syria seems to again have become a proxy battle ground for great power interests. Regardless of where the power ultimately settles, the governing party will have a shortage on legitimacy. The Syrian political sphere needs to open up and adequate postwar stabilization efforts commence. Introduction of inclusive societal elements can further be one of the most effective ways to combat spoilers. The task of building an inclusive society and countering antagonization is arduous and costly. Funding for retribution and rebuilding could perhaps be collected into a global fund established for this cause.

Changes will take time, and they need to take place on all societal levels. For the aim of ensuring local support, the peace process needs to be rooted in the local from the start. This will also limit the amount of issues that parties can use for objects of pacifitization.

To summarize, the processes set into motion need to be ones that firstly, the local community agrees with and secondly, ones that can plausibly be considered to become self-sustainable in the future. This requires sturdy planning from trials to funding of the process, preferably already before an international intervention into the conflict is conducted. International support for peace processes will continuously be called for, but for the previously mentioned reasons, the local should be the uncontested focus of all peace processes.