Laskelmia perhevapaauudistuksesta. Koonti valmistelutyössä syntyneistä taustatiedoista

Näytä kaikki kuvailutiedot

Permalink

http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018080733448
Julkaisun nimi: Laskelmia perhevapaauudistuksesta. Koonti valmistelutyössä syntyneistä taustatiedoista
Tekijä: Isolankila, Tapio; Keski-Säntti, Eeva-Maria; Mattila, Jukka
Kuuluu julkaisusarjaan: Työpapereita 141
ISSN: 2323-9239
Tiivistelmä: Pääministeri Sipilän hallitus asetti vuoden 2018 budjettiesityksen yhteydessä tavoitteekseen toteuttaa perhevapaauudistuksen. Uudistuksen oli tarkoitus lisätä työelämän ja vanhemmuuden tasa-arvoa, yksinkertaistaa ja kehittää tukijärjestelmää nykyisestä, etsiä keinoja edistää ja joustavoittaa paluuta perhevapailta työelämään sekä viedä käytäntöön perheystävällisten työpaikkojen toimintamalleja ja lisätä varhaiskasvatukseen osallistumista. Uudistus aiottiin toteuttaa julkisen talouden raamien puitteissa, työllisyyttä vahvistavilla vaikutuksilla. Hallitus luopui sittemmin uudistuksesta, mutta uudistukseen liittyvän taustatyön yhteydessä syntyi vaikutusarvioihin ja laskentaan liittyvää materiaalia, jonka valossa perhevapaauudistuksen keskeisiä vaikutuskanavia voidaan tarkastella relevantissa mittaluokassa. Tässä työpaperissa esitellään virkamiestyössä laadittujen laskelmien keskeisiä piirteitä sekä erinäisiä erilliskatsauksia aiheeseen liittyviin kysymyksiin. Tarkoitus ei ole esittää näkökulmaa perhevapaauudistuksen toteuttamisen yksityiskohtiin tai ehdottaa yhtä mallia tai yksittäisiä toimenpiteitä perhevapaakokonaisuuden kehittämiseksi. Sen sijaan kirjoituksessa tuodaan esille aiheeseen liittyviä keskeisiä mekanismeja, niiden mittaluokkia sekä muita olennaisia tekijöitä perhevapaauudistusten taloudellisten vaikutusten näkökulmasta. Työpaperissa kuvataan perhevapaajärjestelmän nykytila sekä käydään läpi kuvailevin ja laskennallisin esimerkein erilaisia perhevapaakokonaisuuteen liittyviä osia ja niiden vaikutuksia etuusmenoihin, työllisyyteen sekä lyhyesti julkiseen talouteen laajemmin. Lisäksi työpaperi sisältää katsauksia eräisiin erityiskysymyksiin, kuten perhevapaiden kokonaishedelmällisyys- ja työuravaikutuksiin sekä varhaiskasvatuksen lapsivaikutuksiin. Taustakatsauksissa ei ole pyritty kvantitatiiviseen arviointiin. Ensimmäinen luku käsittelee perhe-etuuksien nykytilaa koskevaa lainsäädäntöä ja tilastotietoja perhevapaista. Toisessa luvussa käsitellään vanhempainvapaajärjestelmään liittyviä reformimalleja sekä niihin liittyviä kustannus- ja työllisyyslaskelmia. Kolmannessa luvussa käsitellään kotihoidon tukeen liittyviä kysymyksiä. Neljännessä luvussa tarkastellaan lyhyesti verotukseen liittyviä keskeisimpiä heijastusvaikutuksia. Kirjoittajat vastaavat itse työpaperissa esitetyistä näkemyksistä. Työpaperi ei vastaa kirjoittajien edustamien organisaatioiden näkemyksiä aiheesta.
Kuvaus: 36 s.
URI: http://hdl.handle.net/10138/237933
URN:NBN:fi-fe2018080733448
Päiväys: 2018
Avainsanat: perhevapaat
sosiaalietuudet
perhe-etuudet
vanhempainpäivärahat
isyysraha
kotihoidon tuki
muutokset
mallit
laskelmat
vaikutukset
kannustimet
työllisyys
työurat
äidit
syntyvyys
varhaiskasvatus
verotus


Tiedostot

Latausmäärä yhteensä: Ladataan...

Tiedosto(t) Koko Formaatti Näytä
Tyopapereita141.pdf 341.4KB PDF Avaa tiedosto

Viite kuuluu kokoelmiin:

Näytä kaikki kuvailutiedot