Konstuniversitetet

 

Publikationsarkivet HELDA ger synlighet åt Konstuniversitetets publikationer och främjar deras användning och påverkan. I arkivet sparas allt textmaterial som produceras på Konstuniversitetet som t.ex. avhandlingar, lärdomsprov, konstnärlig forskning, forskningsartiklar, publikationsserier och undervisningsmaterial. Materialet är fritt tillgängligt (Open Access). All data som sparats i arkivet omhändertas och ges en egen, permanent webbaddress.

Samlingar

Nyligen publicerat

  • Kinnunen, Maarit; Luonila, Mervi; Koivisto, Juha (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, 2017)
  • Santavuo, Tiina (2017)
    Tämä on opinnäytetyöni Teatterikorkeakoulun tanssinopettajan maisteriohjelmaan. Tein taiteellis-pedagogisen opinnäytteen, ALL I HAVE LEARNED teoksen, jonka ensi-ilta oli 20.10.2016 Teatterikorkeakoulun Studio 2. Tämän taiteellis-pedagogisen teosprosessin kautta avaan pedagogista ajatteluani tässä kirjallisessa osiossa. Opinnäytteeni kirjallinen osa on dokumentaatio ja matka omaan tekijyyteen ja taiteellis-pedagogiseen ajatteluuni teosprosessin yhteydessä. Tarkennan katsetta prosessiin ja sen tapahtumiin, en niinkään lopputulokseen eli teokseen. Käyn läpi kronologiaa mukaillen teosprosessini vaiheet, johon kuuluu: haaveilua, virittäytymistä, kysymistä, materiaalin keräämistä ja tuntemattoman kohtaamista. Alun innostusta seuraa koollekutsumisen vaihe, jossa tapahtuu kohtaaminen toisten kanssa ja yhteinen jakaminen. Ja sitten alkaa itse teoksen muotoaminen. Kirjoittamani kronologian sisällä on fragmentteja ja erilaisia tekstimuotoja. Jokainen luku tarkentaa katsetta eri osa-alueeseen, jota pidän tärkeänä ja olennaisena oman työskentelyni kannalta. Ehdotan, että niin teosprosessi kuin kirjallinen työ voi olla muodoltaan fragmentaarinen ja runollinen. Vaikka taustani on tanssissa ja olen valmistumassa tanssinopettajan maisteriohjelmasta, en koe tekeväni tanssiteoksia. Yksi lähtökohdista työssäni on ollutkin esityksen lajittomuus. Teosta tehdään sen ehdoilla ja keinoilla, mitä teos juuri silloin tarvitsee. ALL I HAVE LEARNED teoksessa tärkeimmiksi löydöksiksi nousee: henkilökohtaisuus, ruumiillisuus, tuntemattoman kanssa työskentely, LeikistiVakavasti tunnelma, toiset ja kohtaaminen sekä muutos. Pohdin henkilökohtaista lähtökohtaa taiteen tekemisessä ja kuinka paljon henkilökohtaisuuteen liittyy paljastamista, paljastumista ja peittämistä. Tärkeäksi löydökseksi nousee myös ruumiillisuus ja sen henkilökohtaisuus. Kysyn ja summaan sekä taiteellisen- että kirjallisentyön avulla, mitä olen tähän mennessä oppinut? Onko toimintani taiteellis-pedagogista? Mitä on taiteellis-pedagoginen tapahtuminen? Miten teosprosessi on pedagoginen? Olen pitänyt pedagogiaa jotenkin ulkopuolisen asiana omassa taiteellisessa tekemisessäni; opettaminen ja taiteen tekeminen on tuntunut kahdelta erilliseltä puolelta itsessäni. Ikään kuin toinen olisi jätettävä sivuun kun on tekemisissä toisen kanssa. Että pedagogisuus olisi kärjistettynä: myöntymistä, kiltteyttä, mielipiteettömyyttä, muut etusijalle pistävää, oman taiteellisen kiinnostuksen sivuttamista ja taitojen opettamista eteenpäin. Mutta opintojeni ja opinnäytetyöni ALL I HAVE LEARNED teosprosessin myötä olen muuttunut. Olen rauhallisempi ja varmempi siitä, että olen kulkemassa oikeaan suuntaan. Tuntuu koko ajan enemmän, että olen löytänyt tapani olla tässä maailmassa muiden kanssa. Pedagogiikka on aina mukanani, se on tapa ajatella, katsoa, kohdata, puhua, kokea ja toimia. Pedagogiikka ei ole vaikenemista tai myhäilyä tai kompromisseja. On lupa kokeilla ja epäonnistua. Pitää hyväksyä, ettei tiedä ja ettei tarvitse olla perillä. On annettava mahdollisuus itselle, toisille ja muutokselle.
  • Kultala, Johanna (2017)
    Opinnäytetyössäni ”Miten nähdä hämärässä? - Lähtökohtia tasavertaiselle ja vapaalle taiteellis-pedagogiselle työskentelylle” olen pohdiskellut niitä lähtökohtia, joista oma taiteentekemisen tyylini ja taidepedagogiikkani ponnistaa. Konkreettisena tutkimuspaikkana on toiminut tässä prosessissa ”Varjolaboratorioksi” nimeämäni työpaja, joka oli käynnissä kahteen otteeseen keväällä 2016 sekä syksyllä 2016. Prosessi lähti käyntiin keväällä 2016 havainnosta, että haluan luoda oman leikkikenttäni ”Varjolaboratorion”, johon kutsuisin vapaaehtoisia osallistujia tutkimaan varjoja kanssani. Mielessäni oli toive tutkivasta, havaintoon pohjaavasta ja täysin vapaaehtoisesta työskentelytavasta, joka olisi kaikille avointa. Tuolloin en halunnut sitoutua mihinkään yksittäiseen työryhmään vaan päinvastoin toimia kevyesti vaihtuvien osallistujien kanssa. Minua kiinnosti se, minkälaisiksi työpajatilanne muodostuisi erilaisten ihmisten kanssa ja minkälaista työskentely ilman valmista suunnitelmaa voisi olla. Niinpä päätin yrittää luottaa jokaisen laboratorion synnyttämään ainutlaatuiseen tilanteeseen ja työskennellä sen puitteissa. Varjolaboratorion myötä sain paljon arvokasta tietoa paitsi varjoteatterista myös omasta roolistani pedagogina vaihtuvissa tilanteissa. Merkityksellisiksi asioiksi muodostuivat varsinkin yksityisopetustilanteiden erityisyys, oma joustava roolini opettajana, itse varjojen synnyttämä herkkäviritteinen, rauhallinen ja keskittynyt ilmapiiri sekä välineet kuten assosiaatiokartta, jonka avulla löysin avaimia tasa-arvoiseen tapaan jakaa kokemuksia. Aivan aluksi kerron kuitenkin niistä lähtökohdista, joiden pohjalta lähdin hahmottamaan vastausta siihen, millainen taiteentekijä ja pedagogi olen. Minkälaiset asiat ovat minulle merkityksellisiä kohtaamisissa muiden ihmisten kanssa taiteen parissa. Tällaisiksi merkityksellisiksi tekijöiksi muodostuivat varsinkin taiteellinen vapaus ja tasa-arvo. Kysymyksestä ”Minkälaiset tekijät luovat edellytyksiä vapaalle ja tasavertaiselle työskentelylle” hahmottuikin minulle se pinta, jota vasten yritin työskentelyäni arvioida. Kysymys kummitteli jo taustalla lähtiessäni toteuttamaan taiteellis-pedagogista käytännönosuutta syksyllä 2016. Syksyllä 2016 ” Varjolaboratorio” jatkui edelleen avoimien laboratorioiden muodossa mutta nyt työryhmääni liittyi myös muusikko. Lähdimme toteuttamaan yhdessä varjoteatteriesitystä nimeltä ” Varjounia”, jonka ensi-ilta oli Teatterikorkeakoulussa 29.9.2016. Puran tässä opinnäytetyössäni taiteellista prosessia ja nostan siitä esiin minulle merkityksellisenä näyttäytyneitä teemoja, jotka liittyivät muun muassa työrooleihin, kuunteluun, taiteidenvälisyyteen ja itse teoksen estetiikkaan ja sisältöön. Syksyn ja kevään 2016 Varjolaboratorioita reflektoimalla olen yrittänyt hahmottaa suuntaviivoja omalle taiteellis-pedagogiselle työlleni ja asenteelleni. Siinä taide on keskiössä mutta pedagogiset kysymykset vahvasti läsnä.
  • Tavi, Katriina (2017)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa haastan omaa ruumis-kielellistä ajatteluani. Etsin suhdetta tekijyyteeni tanssijana, esiintyjänä ja taiteilijana. Käsittelen tanssijan taiteen maisteriopintojeni aikana kohtaamiani haastavia ja ristiriitaisia tunteita. Esiin nousee varsinkin aggression ja siihen liittyvien tunteiden ilmaisun tarve subjektin minuuden rajautumisen kannalta. Kirjoituksessani kaikuu siis eri tavoin vahvana omien rajojeni tunnistamisen tärkeys esiintyjän- ja tanssijantyössä. Pohdin esiintyjän työtäni avaten kahta ryhmätyöproduktiota, joissa olen ollut mukana, tanssijan taiteen maisteriopintojeni aikana. Toisessa pääluvussa esittelen työskentelyäni taiteellisessa lopputyössäni Elina Pirisen teoksessa Kosto I-IX. Kolmannessa pääluvussa pureudun kohtaamiini ristiriitaisiin tunteisiin tanssijan- ja koreografian koulutusohjelmien yhteisessä demoproduktiossa keväällä 2016. Tuon näkyviin aggression ilmenemistä ja ilmaisua tanssijana, esiintyjänä ja naisena näissä projekteissa. Pohdin lisäksi tanssijan vastuutani ja erilaisia mahdollisuuksia käyttää toimjuuttani ja tanssijan taitoja. Avaan tanssijan ja koreografin välistä valtasuhdetta ja kuljetan hieman ajatteluani myös laajempaan pohdintaan vallan eri ilmenemismuodoista yhteiskunnassa. Käyn kirjoitustyössäni vuoropuhelua feministisen kirjallisuuden erityisesti Helen Cixousin (1975) teoksen Medusan nauru ja muita ironisia kirjoituksia teemojen kanssa. Olen viehättynyt ja inspiroitunut Cixousin elävästä kielestä ja sen terävästä kyvystä kirjoittaa naiseudesta, toiseudesta, feminiinistä, maskuliinista ja näiden kaikkien vuoropuhelusta yhdessä merkittävien filosofisten tekstien sekä psykoanalyysin kanssa. Tämä on rohkaissut minua kuljettamaan myös omassa kirjoituksessani tutkimuksellisen asiatekstin rinnalla feministisestä kirjoituksesta inspiroitunutta fenomenologista ilmenemisen kieltä. Pyörittelen ajatuksia, lähestyn merkityksiä. Tahdon kirjoittaa näkyviin sanat, joita ruumiini kantaa. Sanattomat ajatukset, jotka vaeltelevat kehossani, puristavat selkärangassa. Pakottava tarve kirjoittaa. Kieleni avulla rajaudun, piirryn olevaksi ja esiin tulevaksi. Jossain kaukana aiemmasta ymmärryksestäni, minuuden kokemuksesta, tästä hetkestä käsin…
  • Kupari, Anna (2017)
    Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa pohdin esiintyjän näkökulmasta osallisuuttani taiteellisissa prosesseissa. Tarkastelen tätä ryhmän sisäisen kommunikaation ja vuorovaikutuksen kautta. Pyrin tunnistamaan olosuhteita, jotka voisivat edesauttaa sekä taiteellisen työn syntyä että ryhmän jäsenten tasa-arvoa ja hyvinvointia prosessissa. Avaan ajatteluani henkilökohtaisen historiani kautta, sekä kuvaamalla viimeisimpiä taiteellisia prosesseja, joissa olen ollut mukana. Lähdekirjallisuuden avulla laajennan ajatteluani ja kirkastan kokemuksistani nousseita tuntemuksia ja toiveita. Ensimmäisessä luvussa pohdin, mitkä eri tekijät minua motivoivat ja huolestuttavat taiteen tekemisen sosiaalisessa vaatimuksessa. Tuon esille sen, miten työryhmässä työskentely mahdollistaa minulle asioiden tuntumisen merkityksellisiltä. Pohdin työrooliani ryhmässä, avaten henkilökohtaisesta historiastani nousevia tuntemuksiani suhteessa nimikkeisiin tanssija ja esiintyjä. Tarkastelen erilaisia työtapoja toisessa luvussa, joka koostuu neljästä eri työskentelyesimerkistä. Esimerkit ovat taiteellisista prosesseista, joissa olen ollut mukana viimeisen vuoden aikana. Kirjoitan jokaisesta prosessista pyrkien ensin kuvaamaan sen, mitä tapahtui: millaiset työroolit ja –tavat prosessi sisälsi ja miten työ eteni. Sen jälkeen tuon esille, miten työskentelytavat ja ryhmän sisäinen kommunikaatio vaikuttivat henkilökohtaiseen kokemukseeni ja toimijuuteeni esiintyjänä. Kolmannessa luvussa nostan tarkasteluun kommunikaation työryhmän sekä prosessin mahdollistajana. Kirjoitan keskustelusta sekä taiteellisen työn perustana, että määrittelemässä ryhmän sisäistä vastuunjakoa. Esiintyjänä huomioni kiinnittyy suhteeseen ohjaajan kanssa, sillä se on perinteisesti ollut alisteinen esiintyjää kohtaan. Ehdotan tälle suhteelle dialogista laatua, jossa toisen toiseuden kohtaaminen mahdollistaa myös itsen vapautumisen. Perustan ehdotukseni Leena Rouhiaisen artikkeliin, joka on vaikuttunut Merleau-Pontyn fenomenologiasta. Kirjoitan siitä, miten työskentelyn aikana myös esiintyjän tulisi olla oikeutettu ilmaisemaan itseään puhumalla ja olemalla läsnä tunteidensa kanssa. Lainaan eri teatterintekijöiden ajatuksia ja pohdin, miten ryhmän sisäinen dialogi jakaa toimijuutta, sekä edelleen kehittää luottamusta ja luovuutta. Tuon esille, millaisia haasteita toiveeni työskentelytavoista asettaa itselleni. Pohdin, voisivatko konfliktit olla myös hyväksytty osa prosessia ja esitystä. Näen kirjoitukseni ehdotuksena yhdessä olemisen tavasta taiteellisessa prosessissa. Tiedostan sen vaativan halua muutokseen sekä aikaa eli myös rahaa. Resurssien niukkuudesta sekä jähmeistä rakenteista huolimatta uskon kirjoitukseni tekevän toiveistani enemmän mahdollisia.
  • Kauhanen, Karoliina (2017)
    Opinnäytteeni lähtökohtina ovat pohdintani kehonkuvasta ja sukupuolesta. Kysyn ”Mitkä asiat ovat vaikuttaneet kehonkuvaani?”sekä ”miksi asetan kehoni katseen alle?”. Teemat avaavat laajan kysymisen maaston itseni ympärille. Tarve kehonkuvan ja sukupuolen pohtimiselle on kummunnut tarpeesta valmistuvana tanssijana kyseenalaistaa ja tarkastella naisen kehooni ja sukupuoleeni kohdistuvia asenteita. Nojaan kirjallisessa opinnäytteessäni kokemuksiini Teatterikorkeakoulusta sekä aikaisemman elämän varrelta. Lähestymistapani on kokemuksellinen ja keskustelen kokemuksistani minua tällä hetkellä puhuttelevien kirjoittajien, tutkijoiden sekä filosofien kanssa. Aluksi pohdin identiteettiä. Identiteetin rakentuminen ja romuttuminen on ollut minulle yksi isoista teemoista Teatterikorkeakoulu-vuosieni aikana kun olet kasvanut kohti itsenäistä naistaiteilijaa. Avaan matkaani identiteetin ääreltä tarkastellen minkälaista identiteetin käsitystä olen kantanut Teatterikorkeakouluun tullessani ja kuinka tanssijan opinnot, ulkopuolisten kommentit, miellyttämisen tarve sekä tanssikoulu historiani ovat rakentaneet identiteettiäni. Identiteetti rakentuu suhteesta historiaamme, maailmassa olemiseemme, kehoomme ja mieleemme. Käytän apunani Stuart Hallin identiteetistä tekemiä havaintoja. Identiteetti kulkee käsikädessä pääteemani kanssa. Seuraavaksi käsittelen opinnäytteeni pääteemaa, kehonkuvaa. Kysyn: mitkä asiat ovat vaikuttaneet kehonkuvaani? Kuka saa katsoa? Kenellä on oikeus arvostella kehoani? Avaan kehonkuvani rakentumista suhteessa traumoihin tanssikoulumaailman sukupuolittuneeseen tyttö-poika asetelmasta, kirjoitan sosiaalisesta mediasta, joka ulkoisilla asenteilla luo objektoitua kehonkuvan käsitystä, tutkin katseen alla olemista kysymällä itseltäni ”miksi asetun katseen alle?”, pohdin naisen kehooni kohdistuneita asenteita ja kritiikkiä tuomalla esiin palautteita ja kommentteja esiintyjän työstäni ja kehostani, sekä fantasiaani aktiivisesta, omilla ehdoilla toimivasta kehosta, esityksen kontekstissa. Tämän lisäksi käsittelen kehoa esiintyjäntyön välineenä. Pohdin kuka olen kun esiinnyn ja esittelen itselleni toimivia työkaluja kehon lämmittämiseen sekä esiintyjäntyöhön. Esittelen Timo Klemolan Mindfulness – Tietoisuuden harjoittamisen taito (2013) kirjan pohjalta Klemolan määrittelemät tietoisuuden neljä peruselementtiä, jotka ovat toimineet tukena esiintyjän läsnäolon löytämisessä sekä meditaation harjoittamisessa. Lopuksi otan tarkastelun alle taiteellisen lopputyöni Kosto I-IX. Käsittelen teoksen tekstien kirjoittamisprosessia ja suhdettani koston fantasiaan. Jatkan avaamalla koreografi Elina Pirisen ruumiillisia harjoitteita ”Being evil” sekä ”Autuus”, joiden kautta teoksemme ruumiillinen materiaali syntyi. Kirjoitan kehoni dramaturgiasta avaamalla kokemustani esityshetkestä käsin sekä uusista asenteista, joita teos tarjosi kehonkuvani ajattelulle.
  • Broas, Jenna (2017)
    Kirjallisessa opinnäytteessäni tutkin liikkeen kokemusta, ruumista, kehoa, tietoisuutta ja heijastan niitä omaan kokemukseeni Gaga-tekniikasta. Harjoitin Gaga-tekniikkaa kuukauden ajan Israelissa ja tarkastelen tässä kirjoituksessa siellä syntyneitä kokemuksia ja avaan kokemuksesta laajenevia maailmoja. Pyrin tutkimaan myös tämän kokemuksen suhdetta minuun ja syventämään ymmärrystäni tanssijaidentiteetistäni näiden havaintojen ja niiden kielellistämisen kautta. Ensimmäisessä luvussa esittelen ajatuksiani ennen matkaani ja pohdin tanssijuuden kysymyksiä, esiolettamuksiani ja vaatimuksia itselleni. Kirjoituksessani pyrin avaamaan ajatuksiani ideaalista tanssijasta sekä tarkastelen tavoitteitani, haaveitani ja suhdettani tanssijuuteen. Käsittelen tässä luvussa myös kehon ja olemisen moninaisuutta, joka avautuu minulle liikkeen avulla; pohdin, millainen on heterogeeninen keho? Toisessa luvussa esittelen tarkemmin Gaga-tekniikkaa: mitä se on, miten sitä harjoitetaan sekä miten se on suhteessa kehoni tietoisuuteen? Tarkastelen myös kehoa, kehon maastoa sekä tiedon ja taidon oppimista. Käytän lähteenä Timo Klemolan ja Jaana Parviaisen tekstejä kirjoittaessani kehoni sisältä avautuvasta maailmasta, suhteestani liikkumisen kokemukseen ja kehooni kerrostuneesta taidosta. Kolmannessa luvussa kirjoitan kokemuksen kielellistämisestä ja kirjoittamisen kokemuksesta. Millaisen jäljen kokemus jättää kieleen? Millaista on kirjoittaa lihallisesta kokemuksesta virittyneestä kehon tilasta käsin? Tarkastelen lähemmin, miten havainnot heräävät minussa ja missä kokemus asuu minussa. Pohdin, mitä kokemus on kehossani ja ruumiissani. Liikun Kirsi Heimosen ehdottamassa lihallisessa kielessä ja tutkin, millaisia jälkiä liikkeen kokemus jättää minuun. Viimeisessä luvussa sukellan kokemuksen luomaan maisemaan. Kielessä ja kirjoituksessa pyrin tuomaan esille sitä kokemushorisonttia, missä liikun. Kirjoitan kuvauksia harjoitteista ja kuvaan sitä, minne ne ovat vieneet minua. Liikun, leijailen ja kellun kokemuksesta syntyneissä sanoissa ja lauseissa. Avaan erilaisia kokemusmaailmoja ja samalla yritän eritellä millaista olemisen moninaisuutta erilaiset mielikuvat ovat herätelleet. Tässä luvussa liikun vapaasti omissa havainnoissani, mielikuvissa, assosiaatioissa ja merkityksissä, joita minulle avautui Gagan harjoittamisesta. Tämän prosessin myötä kokemusmaailmani kehoni mahdollisuuksista on syventynyt. Voin asua kehoni potentiaalissa — voin herätellä liikkumisen ja havainnoin kautta, siellä jo olemassa olevaa moninaisuutta. Matkan ja kirjoittamisen kautta, olen avannut mahdollisuuksiani ruumiillistua moneksi sekä herkistynyt olemisen identiteeteille. Minuus ja identiteettini elävät suhteessa muuttuvaan maailmaan. Tämä työ on lisäksi vahvistanut liikkumisen ja kehollisen kokemuksen merkitystä minulle ja tanssijaidentiteetilleni.
  • Snellman, Joonas (2017)
    Opinnäytteeni käsittelee masennusta ja omaa kokemustani siitä. Masennusta, tai sen kokemusta, on vaikeaa kuvailla muuten kuin metaforilla ja symboliikalla. Oirelistat ja objektiiviset havainnot siitä, miten se näyttäytyy ulospäin, eivät välttämättä anna todellista kuvaa siitä, millaista masentuneena eläminen on. Tämän takia opinnäytteeni kirjallinen muoto on paikoitellen proosallinen tai lyyrinen. Vastapainona, tekstini on myös tutkimuksiin perustuen kylmän analyyttistä. Se helpottanut minua ymmärtämään masennusta sairautena. Olen käyttänyt lähteinä omia päiväkirjamerkintöjä vuosien varrelta, suoraan liittyen opiskeluun sekä käynnissä olevaan terapiaprosessiini. Inspiraation lähteenä olen lukenut Andrew Solomonin teosta Keskipäivän demoni: Masennuksen atlas, joka nimensä mukaisesti on kattava perusteos masennuksesta yhteiskunnallisena ja lääketieteellisenä ilmiönä, mutta myös kokemuksellisena sairautena. Lisäksi olen lukenut useita tilastoja, yrittäen selvittää, kuinka yleistä masentuneisuus on opiskelijoiden keskuudessa. Nämä lähteet ovat kuitenkin jääneet lähinnä kaiuksi teoksen pohjalle ja valtaosa tekstistä on omaa pohdintaani aiheesta. En juurikaan käsittele suoraan näyttelijäntyötä. Päädyin tähän ratkaisuun, koska koin polttavampaa tarvetta jäsentää omaa historiaani masennuksen suhteen ja miten se on opiskeluissani. Pohjimmainen havaintoni näyttelemisestä on, että kannan väistämättä lavalla mukanani kaikkea sitä, mitä olen ihmisenä. Toisin sanoen: Minun oli hyväksyttävä, että en pääse pakoon masennustani lavallakaan vaan se pikemminkin korostuu siellä, ja jotta voisin olla parempi näyttelijä, minun tulee ensisijaisesti kehittyä ihmisenä. Opinnäytteeni käsittelee myös paljon ryhmää, ryhmäytymistä ja sen minulle asettamia haasteita. Käyn läpi oman vuosikurssini ryhmäytymisprosessia ja niitä haasteita ja ahdistuksia, joita koin sen aikana. Lopuksi käsittelen myös sitä, kuinka luopumisen kautta olen jälleen löytänyt kiinnostuksen näyttelemiseen ja miten opiskeluympäristön ulkopuolelta löytyneet yhteisöt ovat auttaneet tässä prosessissa. Masennuksessa ei lopulta ole mitään ihmeellistä. Se on täysin luonnollinen reaktio suuriin elämänmuutoksiin ja iso osa ihmisistä kokee masennusta jossain elämän vaiheessa. Joillain kuitenkin luonnollinen alakuloisuus jää päälle, ottaa vallan elämästä ja muuttuu arkea hallitsevaksi mielentilaksi. Masennus diagnosoituna sairautena on kohtuutonta reagointia kohtuullisiin tilanteisiin. Se on kyvyttömyyttä erottaa tunteita ja ajatuksia erillisiksi prosesseiksi. Se on kyvyttömyyttä rakastaa ja tulla rakastetuksi. Sen lisäksi, että pyrin opinnäytteessä jäsentämään itselleni omaa masennustani, tavoitteenani on myös avata masennukseen liittyviä uskomuksia ja ennakkoluuloja. Masennus kantaa edelleen sairautena monia stigmoja, joita toivon opinnäytteen purkavan. Kyseessä ei ole mitenkään ihmeellinen tai mystinen tila. Kokemukseni mukaan se on täysin jäsennettävissä ja syy-seuraus –suhteiksi purettavissa oleva tapa hahmottaa maailmaa ja yksilön omaa suhdetta siihen ja sitä kautta siitä on myös mahdollista vapautua
  • Pax, Immanuel (2017)
    Opinnäytetyössäni tutkin valotaiteen ja valotaidefestivaalien luonnetta ja erityispiirteitä. Tarkastelen myös valotaidefestivaalien ja valotaiteen muiden esillepanoalustojen, eli museo- ja gallerianäyttelyiden ja pysyvien julkisten valotaideteosten eroja. Esittelen lyhyesti valotaiteen historiaa ja avaan omaa taiteilijaidentiteettiäni jäsentäviä käsityksiä taiteen tarkoituksesta ja yhteiskunnallisesta roolista. Tarkastelen valotaiteen nykyistä roolia yhteiskunnallisen ja poliittisen dialogin osapuolena. Esittelen havaintoni valotaiteen turvallisuushakuisesta luonteesta ja määrittelen perustelut taideteosten turvallisuudelle. Käytän turvallisen taiteen vastaterminä taideteoksen provokatiivisuutta. Tarkastelen valotaiteen turvallisuushakuisuuden taustoja ja mahdollisia syitä. Aineistona käytän pääasiassa eri valotaidefestivaaleilla näkemiäni teoksia ja festivaalien ohjelmistokokonaisuuksia. Luokittelen teokset joko turvallisiksi, provokatiivisiksi tai näiden väliin jäävään kategoriaan potentiaaliset teokset. Keskityn lähdemateriaalissani vuosina 2013-2017 Lux Helsinki –valotaidetapahtumassa esillä olleisiin teoksiin. Vertailukohtana tarkastelen myös kahden muun eurooppalaisen valofestivaalin ohjelmistoa. Esitän havaintoni turvallisten ja provokatiivisten teosten määrällisistä suhteista valotaidefestivaalien ohjelmistoissa. Esittelen opinnäytetyön taiteellisena osiona tekemäni Maailma jossa elämme -valotaideteoksen. Teos oli esillä tammikuussa 2016 Lux Helsinki –valotaidefestivaalilla. Paikkalähtöinen teos sijoittui Annantalon lasten ja nuorten taidekeskuksen piha-alueelle ja rakennuksen julkisivuun. Teoksen suunnittelun yhtenä lähtökohtana on tarkastella valotaiteen mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisessa. Pyrin käytännön kokeilulla selvittämään, onko valotaiteessa tai valossa teosten mediana jotain, joka estäisi niiden toimimisen poliittisen taiteen välineenä. Esittelemieni teosten ja oman valotaiteilijana työskentelyn perusteella totean, että valotaide taidemuotona soveltuu myös yhteiskunnallisesti kantaaottavien teosten tekemiseen. Tällaisia teoksia on kuitenkin valotaidefestivaaleilla esillä vain hyvin vähän. Totean että valotaide ei nykymuotoisena juurikaan pyri kommentoimaan yhteiskunnan sosiaalisia tai poliittisia ilmiöitä. Valotaidefestivaalit ovat niin järjestäjille, taiteilijoille, yleisölle kuin yhteiskunnallekin turvallisia tapahtumia, sillä ne eivät pyri muuttamaan vallitsevia poliittisia olosuhteita.
  • Salmenkallio, Sanna (2017)
    Maisterin opinnäytteeni kirjallinen osuus käsittelee tilojen ja materiaalien osuutta äänidramaturgian rakentumisessa Kansallisteatterin Vanja-enossa. Haen vastauksia sille, miten tilat ja materiaalit tässä esityksessä minulle näyttäytyivät ja millaisia lähtökohtia äänisuunnittelulle ne tarjosivat. Pyrin taiteellisessa opinnäytteessäni säveltäjänä ja äänisuunnittelijana olemaan aiempaa tietoisempi siitä, miten ja miksi toimin ja nyt jälkikäteen kirjallisessa työssäni purkamaan osiin sitä laajaa ajattelun, käytännön ja oppimisen pyörrettä josta esitys kasvoi ja löysi muotonsaa. Tutkimustehtävänäni on tavoitella uudenlaista tietoa ja ymmärrystä siitä, kuinka tilat ja materiaalit muodostavat vaihtoehtoisia lähtökohtia äänidramaturgian rakentamiselle. Tutkimukseni on prosessi, joka koostuu taiteellisesta työstä Kansallisteatterin Vanja-enossa sekä sen analysoinnista jälkikäteen tässä kirjallisessa opinnäytteessä. Tässä tutkimuksessa tärkein menetelmäni on ollut taiteellinen tutkiminen eli osallistuminen Vanja-enon tekemiseen. Olen osittain tekovaiheessakin ollut tietoinen materiaaleja ja tiloja tutkivista työtavoistani, mutta suuri osa käsitteellisistä työkaluista joita tekemisen analysointiin on tarvittu tuli mukaan vasta opinnäytteeni kirjallisen osuuden myötä. Tärkeitä käsitteitä tutkimuksessani ovat materiaalinen dramaturgia, tila-aika sekä tuntoisuus. Olen jo pitkään työskennellyt materiaalisen dramaturgian kautta, jossa kaikkiin esityksen aineksiin suhtaudutaan tasavertaisesti ja merkitykset kasvavat harjoitusten aikana kokeiluista, joissa ainekset laitetaan resonoimaan keskenään. Pidän tärkeänä aistien tasa-arvoisuutta ja työryhmän herkkyyttä reagoida toistensa havaintoihin ja tarjouksiin, koska sitä kautta kaikkien ihmisten sekä ainesten potentiaali saadaan paremmin käyttöön ja kokemuksellisten laatujen merkitys korostuu. Menetelmä myös sekä lisää vuorovaikutusta, että mahdollistaa itsenäisiä eriaikaisia dramaturgisia kuljetuksia ja merkityksenluonteja sanallisen diskurssin ulkopuolella. Menetelmä on varsin kaukana perinteisestä tekstilähtöisyydestä ja tuottaa toisenlaista harjoittelun dramaturgiaa, kestoja, rakenteita ja muotoja. Materiaalien lisäksi tilalla sen eri ilmenemismuodoissa oli suuri vaikutus äänidramaturgiaan. Tila näyttäytyi tässä teoksessa minulle muun muassa fyysisenä, historiallisena, akustisena, sosiaalisena, kirjallisena ja mielen sisäisenä. Analysoidessani näitä työhöni vaikuttaneita puolia tilasta tulin tietoisemmaksi tavastani työstää dramaturgiaa materiaalien ja tilojen kautta tuntoisuuden logiikalla.
  • Nylund, Mitja (2017)
    Minkä tahansa taiteellisen teon voi kategorisoida edustamaan rajattua tyyliä, vähimmillään persoonallista tyyliä. Taiteilijan persoonallinen tyyli rakentuu kokoelmasta taiteilijalle merkityksellisiä kokemuksia, oppimiaan taitoja ja kulttuurisesti opittuja rakenteita, sääntöjä ja käytäntöjä, joita hän projisoi taiteessaan. Opinnäytteeni kirjallisessa osiossa kirjoitan teknoksi kutsutusta musiikkityylistä ja siitä, millä tavoin teknon yleisen tyylin rakenteet, säännöt ja käytännöt näkyvät persoonallisessa tyylissäni. Koska persoonallinen tyylini ei luonnollisesti ole yhtä ainoastaan teknon tyylin kanssa, on opinnäytteeni aiheen rajaus myös rajoitus persoonallisesta tyylistäni kirjoittamiseen. En siis käsittele persoonallista tyyliäni kokonaisuutena, vaan sen yhtä tarkoin rajattua osaa. Kirjoitan affektin käsitteestä ja sen käyttökelpoisuudesta ja käytöstä musiikissa ja ääneen liitettävänä ilmiönä. Pohdin teknon affektiivisia ominaisuuksia ja affektin käyttöä äänisuunnittelussa taiteen merkitystason eräänlaisena vastapainona. Teknon kannalta affektin käsite on erityisen kiinnostava musiikkityylin ollessa jo lähtökohdiltaan affektin voimaan nojaavaa. Teknon toisteisuus, koko tyylin kulmakivi ja tärkein kuvaava elementti, on samalla sen affektiivisin ominaisuus. Tyylin pyrkimys affektiivisuuteen johdattelee myös kokijaa henkilökohtaisempaan, sisäänpäin kääntyvään kokemukseen, jonka vuoksi teknon estetiikkakin lopulta välttelee itsensä ulkopuolisia viittauksia. Teknon ja äänisuunnittelun suhde lähenee affektin kautta tarkasteltaessa juuri tästä syystä: äänisuunnittelulla on mahdollisuus merkitystason ohittamiseen ja kyky vaikuttaa ihmiseen puhtaasti fyysisellä ja ruumiillisella tasolla. Taiteellinen opinnäytteeni oli äänisuunnittelu ULTRA nimiseen tanssiteokseen kymmenelle tanssijalle, jonka ensiilta oli 18. maaliskuuta 2016 Norrlands Operanilla Uumajassa. ULTRA:n valmistaminen oli prosessi, jossa merkityskehikoiden, affektien ja emootioiden suhdetta reflektoitiin jatkuvasti. Välttelimme tarkoin rajaamamme merkityskehikon ulkopuolelle viittaamista, jos emme olleet varmoja kaikista tekemämme viittauksen nyansseista. Äänisuunnittelu päätyikin tematiikallaan seuraamaan koreografisia eleitä ja vain harvoin kertomaan itsessään mitään. Käyn kirjallisessa työssäni läpi teoksen kohtaukset kirjoittaen auki äänen dramaturgiaa. Lopuksi käyn läpi kirjoittamieni aiheiden näkymistä taiteellisessa työssäni ja pohdin muun muassa teknon näkymistä äänisuunnitteluissani yleensä. Totean teknon näkyvän persoonallisessa tyylissäni ennemmin tavassani ratkaista ongelmia kuin fyysisissä äänissä. Tekno on minulle tapa ajatella ääntä jatkuvana affektien virtana.
  • Tuulasjärvi, Henri (2017)
    Tämä maisterin kirjallinen opinnäytetyöni Kaikissa ruumiissani kannan kuolemaa sisältää viisi lukua: 1. Johdanto, 2. Mysteeri, 3. Sanat, 4. Ikoni sekä 5. Testamentti. Ensimmäinen luku Johdanto käsittää johdannon, saatteen sekä kiitokset. Avaan johdannossa sitä maastoa, jossa olen liikkunut noin vuoden verran kirjoittaessani maisterin kirjallista opinnäytetyötä. Luvussa päädyn siihen, että Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa opiskellessani olen käsitellyt taiteellisissa töissäni usein kuolemaa. Toisessa luvussa Mysteeri pyrin vastaamaan muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Mitä minulle on taide? Entä taiteilijana oleminen? Miksi koen taiteen ja taiteen tekemisen merkitykselliseksi itselleni? Miten paikannan oman tekijyyteni esittävän taiteen ja teatterin kontekstissa? Kolmas luku Sanat sisältää lyhyen alustuksen sekä kaksi tekstiä: I ja II. Nämä tekstit kytkeytyvät sanojen omuuteen, kokemuksellisuuteen ja ruumiillisuuteen. Kolmas luku nojaa filosofi Tere Vadénin teoksen Ajo ja jälki esseeseen Sitten, kun piilopaikkoja ei enää ole. Neljännessä luvussa Ikoni etsin vastausta kysymykseen: Miksi minua koskettaa Mirkka Rekola? Tässä luvussa käsittelen myös suhdettani kirjoittamiseen, joka tulkintani mukaan on traumatisoitunut. Suhteeni sanoihin muodostuu siten rikkinäisen puhelimen kautta. Päädyn tulkintaan, jonka mukaan Mirkka Rekolan kirjallinen tuotanto ja ajattelun filosofia ovat olleet pirstaloituneen sanavarastoni sekä maailmankuvani kokoontumisen paikka. Luvun lopuksi teen päätelmän siitä, miten kuolema kytkee minut kiinni sekä elämääni että taiteen tekemiseen. Viimeinen luku Testamentti sisältää alustuksen sekä tekstin HT. Kyseinen teksti on polylogi, joka tekee irtioton kirjallisesta opinnäytetyöstäni. Päädyn luvussa ja samalla tässä maisterin kirjallisessa opinnäytetyössäni lopputulokseen, joka kattaa kaiken työni: mulla on vaan henkilökohtaisuuteni / ja siitä käsin mä tahdon elää / ja olla taiteilija.
  • Peltola, Piia (2017)
    Opinnäyte käsittelee suomalaisen teatterin rakenteita opiskelijan näkökulmasta tekijänä, kokijana ja uudistajana. Eri näkökulmista kirjoitettu työ on hyvin fragmentaarinen. Yhdistävä havainto on kokemus ristiriitaisuudesta. Johdannossa käsitellään aihetta koskevaa keskustelua, jossa alan näkemykset eivät kohtaa toisiaan. Ohjaajaopiskelijoiden keskustelussa näkyy sukupolvemme ristiriita suhteessa vallitsevaan aikaan: onko meillä muuta mahdollisuutta vallankumoukseen kuin surra? Nuoret freelancerit ovat ammattikentällä heitteillä. Vallitseva järjestelmä pitää sisällään ihanteita, jotka eivät ole meille nuorille välttämättä enää niin tärkeitä. Yhtä kaikki, Valtionosuusjärjestelmä, eli orkestereita ja teattereita koskeva rahoituslaki odottaa uusimistaan. Kerron yleisimmistä ehdotuksista, ja opinnäytteen loppupuolella esittelen itse koostamiani ideoita rakenteiden uudistamiseksi. Esittelen keskeisimpiä puheenvuoroja nykyjärjestelmän kritiikiksi ja oman luentani teatterijärjestelmän historiasta. Kantava teema on, että rakenteet pitävät sisällään arvot. Analysoin pitkällisesti niin sanottua intersektionaalista risteystäni maailmassa luvussa Rakenteellinen epätasa-arvo kansalaisen, naisen, uhrin, liikuntavammaisen ja sukupolvensa äänen kokemuksessa. Yritys keskustella rakenteiden uudistamisesta eri mielisten kanssa johtaa riitaan, ja kappale sisältää humoristisella otteella kirjoitetun katkelman, jossa näkyvät pääargumentit, joilla kaiken säilyttämistä samana usein puolustetaan. Kirjoitan rakenteista myös esityksen tasolla. Esitys implikoi oman oletetun katsojansa, luo siis sisäkulttuurin, joka voi huonossa tapauksessa olla ulosrajaava. Tämä mekanismi on paikallistason rakenne. Rakenteet näyttäytyvät myös työryhmäroolien välisissä valtasuhteissa, ja perinteinen produktiomalli sekä työryhmähierarkia mahdollistavat kiusaamisen. Määritän itselleni tärkeiksi rakenteiksi tilanteen ja jännitteen luomisen välineet omissa esityksissäni. Keinoja luoda jännitettä edustaa kahvinkeitin. Näyttelijäkuva on tärkeä kysymys, koska näyttelijä on ihmiskuvan edustaja näyttämöllä. Näyttelijäkuvan uudistaminen puolestaan on haaste, joka törmää kentän ajasta jäljessä oleviin realiteetteihin, kuten näyttelijäntaiteen ammattilaisten haastatteluissa käy ilmi. Oman uran löytyminen on opinnäytteessäni mukana kulkeva juonne. Miten tulla toimeen kilpaillulla alalla, vähillä resursseilla? Käsittelen Bojana Kunstin ”vähemmän tekemisen” ideaa mahdollisuuten löytää kestävä tapa tehdä teatteritaiteilijan työtä. Lopussa avaan vielä uudestaan kokemuksellisen rakenneanalyysin ideaa.
  • Airaksinen, Susanna (2017)
    Tämän kirjallisessa opinnäytteessä käyn läpi ohjaajaksi kasvamisen prosessia kolmen taiteellisen työni kautta. Analysoin matkaa kohti oivallusta, että itsenäinen ja vahva taiteellinen ajattelu sekä hyvä työn johtaminen tarkoittavat antautumista vuorovaikutukselle ja muiden huomioimista. Tämä kirjallinen opinnäytetyö on myös yritys hahmottaa sitä, miten saada minua kiinnostava ajattelu ja estetiikka näkymään ohjauksissani. Käytän ajattelun apuna tilaa ja sen käsitteellistämistä. Esityksen tilallinen kokemus on minulle tärkeä osa teosteni estetiikkaa. Minulle runollinen näyttämökieli syntyy tilassa samanaikaisesti risteävien kertomusten ja näkökulmien näkyväksi tuomisesta. Tilan sosiaalinen järjestäytyminen taas muodostaa eettisen perustan ohjausteni tekoprosesseille ja kerronnalle. Viittaan lähinnä länsimaiseen filosofiseen ajatteluun ja tärkeimpänä lähdemateriaalina käytän Doreen Masseyn esseekokoelmaa Samanaikainen tila. Johdannossa käyn läpi kirjallisen opinnäytetyöni kysymyksenasettelua ja esittelen taiteelliset työni, joiden kautta pohdin aiheita. Pyrin myös avaamaan ajatteluani tilasta ja näyttämörunoudesta. Ensimmäisessä luvussa käyn läpi Teatterikorkeakoulun kandidaatin lopputyötäni Kahdekan askelta pituussuuntaan, kolme poikittain. Pohdin kirjoittamani ja ohjaamani näytelmän kautta ruumiillisuutta tekemisen lähtökohtana sekä tutkin minua kiinnostavaa dramaturgista ajattelua. Toisessa luvussa käsittelen taiteellisena lopputyönä Turun kaupunginteatteriin ohjaamaani esitystä Neljäntienristeys. Kerron aikaisemmista vaikeuksistani harjoittelussa ja niiden tuottamista oivalluksista. Pyrin erittelemään, miten nämä oivallukset auttoivat Neljäntienristeyksen työprosessin onnistumisessa. Käyn myös läpi omia keinojani kestää ohjaamisen paineita ja selvitä työn kuluttavuudesta. Kolmannessa luvussa esittelen vielä kesken olevan prosessin Legenda pienestä luusta. Sen kautta pohdin yleisösuhdetta, yhteisohjaajuutta ja paikkasidonnaisen esityksen tekemistä. Pohdin paikan vaikutusta esityksen tekemiseen ja katsomiseen. Totean, että ei-teatteritila vapauttaa joistakin esityksen katsomisen konventioista. Neljännessä luvussa teen johtopäätöksiä ja suunnittelen tulevaisuutta niiden pohjalta. Teen itselleni ehdotuksen mahdollisesta tulevasta ekofeministisestä esityksestä, joka toteutettaisiin heveosten kanssa. Päädyn kirjallisessa opinnäytetyössäni lopulta tulokseen, että minulle näyttämö on maaginen, monien samanaikaisten kudelmien paikka. Se on mielikuvituksen matkustusväline, jolla voi notkeasti liikkua aikojen, paikkojen ja sisäisten kokemusten välillä. Haastan ja yllytän itseäni kuvittelemaan sekä teosten maailmoja että työskentelyn jäsentymistä toisten olentojen kannalta ja sitä kautta myös vahvistamaan omaa ajatteluani ja taiteilijuuttani.
  • Valkama, Laura (2017)
    Kirjallinen lopputyöni käsittelee näytelmien parenteeseja. Haluan tietää, mitä parenteesit merkitsevät minulle erityisesti kirjoittajana ja lukijana. Jonkin verran pohdin asioita myös esityksen tekijän ja yleisön näkökulmasta. Työn näkökulma on osin käytännönläheinen, osin teatteritieteellinen. Miellän näytelmän olevan teksti, joka on tarkoitettu vietäväksi näyttämölle sellaisenaan ja joka on samalla itsenäinen kirjallinen teos, ja parenteesi on se näytelmätekstin osa, joka ei ole dialogia. Aluksi pohdin parenteesin käsitteen rajausta ja dialogin ja parenteesin suhdetta, tässä keskeisiä ovat mm. Ingardenin, Pohjolan, Astonin ja Savonan käsitteet. Sitten käyn läpi eri tapoja jaotella parenteeseja ryhmiin. Pfister jakaa näyttämöohjeet (jotka kuuluvat parenteeseihin) näyttelijää ja audiovisuaalista kontekstia koskeviin ohjeisiin ja Fido sen mukaan, miten suoraan ne voi näyttämöllistää. Issacharoff jakaa sivutekstin (eli parenteesit) tyyppeihin sen mukaan, kenelle se on suunnattu. Itse jaan parenteesit ryhmiin sen perusteella, koskevatko ne hetkeä vai laajempaa aikaa näytelmässä ja Fidoa mukaillen sen perusteella, miten ne näyttämöllistyvät. Lopuksi tarkastelen joitakin omaan kirjoittamiseeni liittyvistä käytännön parenteesikysymyksistä. Ne koskevat näytelmän alussa olevia parenteeseja, parenteesien tarpeellisuutta, parenteesien yleisösuhdetta, lukijan ja esityksen rajoittamista parenteesilla, ehdottavaa ja kommentoivaa ääntä parenteesissa ja loppulauseena sitä, millaisia parenteeseja haluan tällä hetkellä kirjoittaa. Samalla tulen käsitelleeksi esimerkiksi parenteesien kielellisiä rakenteita. Työ sisältää esimerkkejä sekä muiden näytelmistä että omistani ja muutamia tätä työtä varten keksimiäni parenteeseja. Koska samaa parenteesia voi katsoa useista näkökulmista, jossain mielessä samantapaisia parenteeseja esiintyy esimerkkeinä useaan kertaan. En pyri muodostamaan suoraa jatkumoa teoriasta käytäntöön tai löytämään keskeisiä väitteitä, vaan kysymykset ja näkökulmat ovat erillisiä, kaikki sellaisia, joita pohdin tällä hetkellä kirjoittaessani ja lukiessani ja joihin minulla ei siksi ole lopullista vastausta. Työn liitteenä on taiteellinen lopputyöni, näytelmä Miten kävi ja terveisiä.