Mahdollisuus vai välttämätön paha? Suomalaisten puolueiden keskeiset näkemykset sosiaalisesta Euroopasta Suomen EU-jäsenyyden aikana

Show full item record

Permalink

http://hdl.handle.net/10138/26426
Title: Mahdollisuus vai välttämätön paha? Suomalaisten puolueiden keskeiset näkemykset sosiaalisesta Euroopasta Suomen EU-jäsenyyden aikana
Author: Ohisalo, Maria
Contributor: Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta, Sosiaalitieteiden laitos, Sosiaalipolitiikka
Thesis level:
Abstract: Suomi on ollut Euroopan unionin jäsen vuodesta 1995 lähtien. Tuona aikana maamme on osallistunut neljiin Euroopan parlamentin vaaleihin vuosina 1996, 1999, 2004 ja 2009. Kussakin vaalissa kahdeksan Suomen suurinta puoluetta on julkaissut eurovaaliohjelman, joihin on tiivistetty puolueiden tärkeimmät eurooppapoliittiset kannat. Tutkielma selvittää, kuinka EU-tasolla jatkuvasti suositummiksi teemoiksi nousevat, nykyään ”sosiaalisen Euroopan” (aiemmin sosiaalinen ulottuvuus tai malli) käsitteeseen kytkeytyvät näkemykset ovat olleet esillä suurimpien suomalaisten puolueiden eurovaaliohjelmissa ja mitä puolueet ovat käsitettä käyttäessään sillä tarkoittaneet. Tutkimuksen aineistona toimivat puolueiden eurovaaliohjelmat vuosilta 1996–2009 ja aineistoa täydentävät haastatteluin kerätyt asiantuntijalausunnot liittyen puolueiden suhtautumiseen sosiaalista Eurooppaa kohtaan. Tutkimusmenetelmänä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jossa taustalla vaikuttaa niin koti- kuin ulkomainenkin teoreettinen tutkimus Euroopan unionin sosiaalipolitiikasta, mutta jossa aikaisemman tiedon merkitys ei ole teoriaa testaava, vaan ennen kaikkea uusia ajatuksia luova. Tutkimus hahmottaa suomalaisten puolueiden EU-tasoisen sosiaalipolitiikan ajattelua ja selventää sosiaalisen Euroopan käsitettä poliittisissa puheissa esiintyvänä iskusanana. Sosiaalisen Euroopan käsite on laaja ja väljä, sisältäen eri politiikkoja ihmisen elinkaaren lapsuudesta vanhuuteen asti. Vaaliohjelmien perusteella käsite rajautuu pääasiassa työelämään liittyvään puheeseen ja muut sosiaalisen Euroopan teemat, kuten koulutuspolitiikka tai tasaarvokysymykset esiintyvät ohjelmissa mainintojen tasolla. Tutkielmassa esitellyt puolueiden EU-tasoiset sosiaalipoliittiset näkemykset ovat muuttuneet ajallisesti Suomen EU-jäsenyyden aikana ratkaisevasti vasta vuoden 2009 eurovaaleissa, joissa sosiaalisen Euroopan teemat olivat läsnä edeltäneitä vaaleja vahvemmin. Puolueet eroavat toisistaan selvimmin siinä, kuinka halukkaita ne ovat olleet sosiaalista Eurooppaa edistämään ja toisaalta, mille ihmisryhmille kunkin puolueen sosiaalinen Eurooppa on ollut inklusoiva. Suomalaisten puolueiden vaaliohjelmista oli löydettävissä paljon sisäisiä samankaltaisuuksia ja pääasiassa puolueiden näkemys sosiaalisesta Euroopasta esittäytyi tasapainoiluna kahden pohdinnan välillä: kaikki puolueet kannattivat suomalaisen hyvinvointivaltion säilyttämistä ja tukemista, lisäksi puolueet olivat joko myöntyväisiä tai vastustivat lähtemistä mukaan eurooppalaisen sosiaalipolitiikan standardien harmonisointiin. Näin ollen EU:n toimivallan kasvattamista sosiaalipolitiikan alueella tietyissä rajoissa kannatettiin tai vieroksuttiin. Sosiaalinen Eurooppa voi tarkoittaa yhtäältä kaikkia niitä politiikan aloja ja käytännön toimia niihin liittyen, joita tässä tutkielmassa on esitetty, mutta toisaalta sen voidaan myös nähdä olevan suurempi ideologinen siirtymä kohti sosiaalisempaa Euroopan unionia, jossa talouden lainalaisuuksien ohella inhimillinen näkökulma kulkee vahvasti mukana kaikessa unionin politiikassa. Tällöin sosiaalisen Euroopan käsite on ennemmin puheen kuin käytännön tasoinen eurooppalaista yhtenäisyyttä rakentamaan pyrkivä käsite.
Description: Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler.Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library.Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla.
URI: http://hdl.handle.net/10138/26426
Date: 2011-05-17
Subject: sosiaalinen Eurooppa
europarlamenttivaalit
vaaliohjelmat
puolueet - Suomi
Euroopan unioni
Discipline: Sosiaalipolitiikka


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record