George W. Bush, Barack Obama and Donald Trump : Three perspectives on Israeli settlement activity and the status of Jerusalem

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201810173367
Title: George W. Bush, Barack Obama and Donald Trump : Three perspectives on Israeli settlement activity and the status of Jerusalem
Author: Korhonen, Karoliina
Other contributor: Helsingin yliopisto, Teologinen tiedekunta
University of Helsinki, Faculty of Theology
Helsingfors universitet, Teologiska fakulteten
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2018
Language: eng
URI: http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201810173367
http://hdl.handle.net/10138/270326
Thesis level: master's thesis
Discipline: Religion, Conflict and Dialogue
Religion, Conflict and Dialogue
Religion, Conflict and Dialogue
Abstract: Pro gradu –tutkielma tarkastelee George W. Bushin, Barack Obaman ja Donald Trumpin julkisia kannanottoja koskien kahta Israelin-Palestiinan -konfliktiin keskeisesti liittyvää aihetta: Israelin siirtokuntatoimintaa ja Jerusalemin asemaa. Huomioon ottaen Yhdysvaltojen ja Israelin läheiset suhteet sekä tiiviin puolustusyhteistyön, on otaksuttavaa, että Yhdysvallat kykenee vaikuttamaan Israelin sisäpolitiikkaan ainakin rajallisesti. Israelin pyrkimykset laajentaa siirtokuntiaan Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa uhkaavat Jerusalemin asemaa jaettuna kaupunkina sekä lisäävät jännitteitä israelilaisten ja palestiinalaisten välillä. Yhdysvaltojen kanta on ollut, että siirtokuntien laajentaminen on harkitsematonta ellei peräti laitonta, mutta useimmat presidentit ovat pitäytyneet verbaalisissa keinoissa pyrkiessään painostamaan Israelia luopumaan rakennushankkeistaan. Jerusalemin suhteen Yhdysvallat asemoitui pitkään neutraalisti tukien menettelyä jonka mukaan kaupungin tulevaisuus tulisi neuvotella palestiinalaisten ja israelilaisten kesken, mutta kanta muuttui Trumpin hallinnon tunnustettua Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Tutkielman päämääränä on tarkastella keinoja joilla Bush, Obama ja Trump oikeuttavat toimiaan sekä toiminnasta pidättymistään Israelin siirtokuntien ja Jerusalemin aseman suhteen. Lainaan Isabella ja Norman Faircloughing käsitettä käytännön argumentaatio (practical argumentation), jolla tarkoitetaan argumentointia tietyn toiminnan puolesta tai sitä vastaan. Tutkin diskurssianalyysin avulla strategioita, joita presidentit hyödyntävät käytännön argumentaatiossaan saadakseen toimensa näyttäytymään ainoina oikeina ratkaisuina. Tällaisia strategioita kuvaan Kirsi Juhilan kehittämällä termillä ”faktuaalistamisstrategia”. Bush välttää puheissaan eksplisiittistä siirtokuntakritiikkiä ja ohjaa usein keskustelun muihin aiheisiin, joista terrorismin vastainen kamppailu on yleisin. Näin hän perustelee vähäistä Israelin painostustaan. Kehottaessaan Israelia luopumaan siirtokuntahankkeistaan Bush oikeuttaa kritiikkinsä viittaamalla aiemmin tehtyihin sopimuksiin sekä huomauttamalla, että siirtokuntatoiminta häiritsee loppuvaiheen rauhanneuvotteluja. Obaman kritiikki siirtokuntatoimintaa kohtaan on jatkuvaa, ja toisin kuin Bush, Obama ei osoita haluttomuutta kommentoida aihetta. Obaman mukaan vuoden 2010 siirtokuntatoiminnan jäädyttäminen edisti neuvotteluja merkittävällä tavalla, mutta hänen painostuksensa Israelia kohtaan on kuitenkin suurimman osan ajasta sanallista. Perustellessaan päätöstään pitäytyä verbaalisessa kritiikissä Obama vetoaa tarpeeseen odottaa, että muut osapuolet ratkaisevat sisäpoliittiset kuvionsa, ja toteaa Israelin politiikan olevan liian monimutkaista, jotta siihen kannattaisi sekaantua. Toisinaan Obama priorisoi Bushin tavoin muihin asioihin todeten, että neuvottelujen tulisi ensisijaisesti keskittyä vähemmän tulenarkojen ongelmien ratkaisemiseen ennen siirtokuntakysymyksen käsittelyä. Toisen kautensa lopussa Obama päätti, ettei Yhdysvallat käytä veto-oikeuttaan kumotakseen YK:n päätöslauselman, joka tuomitsee siirtokunnat Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa. Valintansa oikeutuksena Obama esittää, että siirtokuntatoiminnan jatkaminen uhkaa kahden valtion mallia. Bush ja Obama jakavat mielipiteen, että Jerusalemin asema tulee ratkaista neuvotteluin. Trumpin kanta on toinen. Trump mainitsee siirtokunnat aineistossa vain kerran kehottaessaan Israelia hidastamaan rakennustöitään. Jerusalemin asema sen sijaan tulee esille toistuvasti Trumpin perustellessa päätöstään tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi. Trump viittaa Jerusalemin menneisyyteen juutalaisten perustamana kaupunkina ja huomauttaa päätöksen olleen Yhdysvaltojen kongressin tahto. Ennen kaikkea Trump esittää, että on julistuksellaan ratkaissut yhden konfliktin vaikeimmista kysymyksistä ja näin edistänyt rauhanprosessia.The master’s thesis views the public statements of George W. Bush, Barack Obama and Donald Trump concerning two issues central to the ongoing Israeli-Palestinian conflict: Israeli settlement activity and the status of Jerusalem. The ties between the United States and Israel are remarkably close, and it would be reasonable to assume the U.S. to have leverage over Israeli politics. The continuing Israeli settlement activity on the West Bank and East Jerusalem threaten Jerusalem’s status as a divided city between the Israelis and Palestinians and contribute to the overall unrest on the area. While the position of successive U.S. administrations has been that the settlement activity is ill-advised or even illegal, most presidents have only applied verbal means in an attempt to press Israel to end the construction. When it comes to Jerusalem, the stance of the U.S. had long been that the status of the city was to be negotiated between the Israelis and Palestinians, which however changed as the Trump administration recognized Jerusalem as the capital of Israel. In this thesis, I view the ways with which the three presidents rationalize the righteousness of their actions in speeches, interviews, press conferences and proclamations. Here, I borrow Isabella and Norman Fairclough’s term “practical argumentation”, which is argumentation for or against a particular way of acting. Using discourse analysis as my method, I view the strategies with which the presidents make their action, or abstention from action, seem as the single right option. Such strategies are referred to as “factualization strategies”. The focus is in the decisions the presidents make concerning Israeli settlements and the status of Jerusalem. For the most part, Bush avoids elaborate critique towards Israeli settlements, guiding the discussion to other topics, such as the fight against terrorism. When Bush does urge Israel to cease building settlements, he justifies his critique by referring to previous agreements and by arguing that the settlement activity has a prejudicing effect on the final-status negotiations. Obama’s critique towards the settlements is consistent. Unlike Bush, he does not show unwillingness to discuss the topic, arguing that the 2010 settlement freeze helped negotiations proceed in a constructive way. However, when inquired about further actions towards Israel, Obama states that he needs to wait and see how Israeli and Palestinian politics are going to sort themselves out and that Israeli politics are too complex to be interfered with. Like Bush, Obama occasionally prioritizes on other matters at the expense of the settlement question arguing that less emotionally loaded issues need to be solved first. Close to the end of his last term, Obama decided to abstain from vetoing a United Nations resolution that condemned Israeli settlements on the West Bank and in East Jerusalem. He factualizes the righteousness of his decision by stating that the accelerating pace of the settlement construction poses a threat to the two-state goal. Bush and Obama share the view that the status of Jerusalem is to be negotiated between the parties themselves. Trump has a different approach. While he voices his stance on the settlements only once, suggesting that Israel should slow down with the construction, he addresses the status of Jerusalem multiple times. Trump argues that recognising Jerusalem as the capital of Israel was right due to Jerusalem being founded by Jews and that the recognition was the will of the U.S. Congress. Furthermore, Trump argues that the status of Jerusalem has long been the hardest topic of the negotiations and that a U.S. intervention to solve the issue serves the interests of the peace process, as there now is one less question to discuss.
Subject: United States
Israel
Palestine
Jerusalem
settlements
discourse analysis


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record