Philip Melanchthonin käsitys sielusta

Näytä kaikki kuvailutiedot

Permalink

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201811153532
Julkaisun nimi: Philip Melanchthonin käsitys sielusta
Tekijä: Uusikartano, Anitta
Muu tekijä: Helsingin yliopisto, Teologinen tiedekunta
Opinnäytteen taso: pro gradu -tutkielmat
Tiivistelmä: Tutkimuksen aihe on Philip Melanchthonin käsitys sielusta. Tutkimuksessa pyritään hahmottamaan kokonaiskäsitys Melanchthonin sieluopista, tarkemmin perehdytään Melanchthonin käsitykseen siitä, mikä sielu on ja miten sielu toimii todisteena Jumalan olemassaolosta, sekä siihen millaisia skeptisismin vastaisia argumentteja Melanchthon käyttää. Lähteinä on käytetty Melanchthonin myöhemmän tuotannon teoksia Liber de anima vuodelta 1553 sekä Loci communes vuodelta 1555. Menetelmänä on systemaattinen analyysi. Tutkimuksen ulkopuolelle rajattiin tahtoa käsittelevät kiistakysymykset sekä vanhurskauttamiseen liittyvät seikat, Lutherin ihmiskäsitykseen vertaaminen, sekä affektioppi. Skeptisismin nousu oli seurausta reformaation kiistoista koskien uskonnollisen totuuden kriteereitä. Samalla lääketieteen kehitys anatomian tuntemuksen osalta lisäsi ihmisen tietoisuutta itsestään. Melanchthon käytti sieluoppiaan laatiessaan sekä Galenoksen vanhempia että Vesaliuksen uusia anatomiaa koskevia teoksia. Melanchthon vastustaa niin Liber de anima-teoksen kuin Loci communes-teoksen teksteissä skeptisismiä. Melanchthonin näkemys sielusta on hylomorfistinen ja se pyrkii yhdistämään sekä fyysisen ruumiin että ajattelun prosessit. Keskeinen Melanchthonin sielukäsitykselle on endelechia, joka merkitsee jatkuvaa pysähtymätöntä liikettä. Melanchthonin mukaan sielu on sellaisen orgaanisen fyysisen ruumiin jatkuva liike (endelechia), jolla on elämän kyky. Käsitys perustuu virheelliseen Aristoteleen tulkintaan, jonka Melanchthon lainaa Cicerolta ja Boethiukselta. Sielulla on erilaisia kykyjä, jotka Melanchthon jakaa alempiin ja ylempiin sielun kykyihin sen mukaan ovatko ne kuolemattomia vai eivät. Alempia sielun kykyjä ovat yleisaisti, mielikuvitus ja muisti. Ylempiä sielun kykyjä ovat järki ja tahto, jotka ovat kuolemattomia. Tärkeimpänä todisteena Jumalan olemassaolosta Melanchthon pitää järjen ja havaitsemisen prosesseja. Melanchthonin näkemyksessä korostuvat hänen luomis- ja syntikäsityksensä. Ihmisen sielu turmeltui perisynnin seurauksena, mutta kristityn ihmisen sielulle on mahdollista palautua aikaisempaan tilaan kuoleman jälkeisessä elämässä. Sielu on Melanchthonille Jumalan kuva (imago Dei) ja tietyt sielun kyvyt heijastavat Jumalan valoa. Sielu on heijastus siitä millainen Jumala mahdollisesti on, sekä siitä millainen ihmisen tila oli ennen syntiinlankeemusta. Melanchthonin mukaan ajattelun prosesseissa voidaan edelleen havaita jäänteitä tästä yhteydestä, vaikka syntiinlankeemus heikensi ihmisen tilaa monin tavoin. Illuminaatioteologiansa osalta Melanchthon tukeutuu Augustinukseen. Melanchthonin sieluoppi on synteesi, joka pyrkii yhdistelemään aristoteelista perinnettä, anatomiaa ja teologiaa.
URI: URN:NBN:fi:hulib-201811153532
http://hdl.handle.net/10138/270341
Päiväys: 2018-11-15
Avainsanat: sielu
mielenfilosofia
järki
tahto
mielikuvitus
muisti
skeptisismi
Oppiaine: Dogmatics
Dogmatiikka
Dogmatik


Tiedostot

Tiedosto(t) Koko Formaatti Näytä

Tähän julkaisuun ei ole liitetty tiedostoja

Viite kuuluu kokoelmiin:

Näytä kaikki kuvailutiedot