ESOPHAGEAL CANCER AND ASSOCIATED NUTRITIONAL DEFICITS - TREATMENT AND EFFECT ON PROGNOSIS

Show full item record

Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:ISBN 978-951-51-4965-7 (PDF)
Title: ESOPHAGEAL CANCER AND ASSOCIATED NUTRITIONAL DEFICITS - TREATMENT AND EFFECT ON PROGNOSIS
Author: Järvinen, Tommi
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Medicine, Clinicum, Kirurgian osasto
Doctoral Program in Clinical Research
Thesis level: Doctoral dissertation (article-based)
Abstract: Esophageal cancer (EC) is one of the most lethal malignancies, with long-term survival rates lower than 15% in western countries. Nutritional deficits, muscle wasting and swallowing disorders are commonly associated with EC. The aims of this study were to 1) assess the safety and efficacy of esophageal stent insertion as a bridge to surgery in EC, 2) the impact of muscle wasting and low muscle mass in EC patients undergoing Neoadjuvant treatment (NAT), 3) and in patients undergoing palliative stent insertion for EC. In addition, 4) we weighed the factors affecting esophageal stent failure rates across in all indications for stenting. We analyzed 174 patients with EC of clinical T-stage ≥ 2 operated at Helsinki University Central Hospital (HUCH) between 2006-2014 in study I. A total of 30 patients receiving a self-expanding metallic stent (SEMS) preoperatively were 1:1 propensity matched to 30 non-stented patients. In study II, 115 EC patients operated and treated with NAT between 2010 and 2014 at HUCH were analyzed for sarcopenia, muscle mass and muscle mass loss during NAT by using computed tomography (CT) scans taken during the treatments. Study III comprised of 238 patients undergoing SEMS insertion for palliative treatment of EC between 2005 and 2013. We used CT scans to assess the patients’ sarcopenia status and muscle mass. For study IV, we collected data on 469 patients with SEMS inserted at HUCH between 2005 and 2013 for EC, non-esophageal malignancy or benign disease. We compared the factors affecting stent failure. SEMS insertion did not negatively affect the overall survival (OS), progression-free survival (PFS) or complication rates. Stenting produced a low complication rate in this patient group. Patients with preoperative SEMS insertion, did however have longer operation times. Sarcopenia is not a prognostic factor in EC patients undergoing NAT, it did not affect OS, RFS or complication rates. However, loss of skeletal muscle mass, measured in this study by Skeletal muscle index (SMI) had a significant effect: patients who lost more skeletal muscle than median had a worse OS. In advanced EC patients receiving a SEMS, sarcopenia, defined by predefined SMI values, was not a prognostic marker for OS. A low SMI on the other hand correlated well with worse outcome. SMI change below the median was also correlated with worse OS. Esophageal stent failure is most common in non-malignant indications. Stenting of the middle third of the esophagus also carries a high risk of adverse events, as do shorter stents. Using stents before surgery for EC seems to be safe regarding oncological outcomes and complications. Surgeons should however be aware that the following operation may be more challenging, reflected in our study by the prolonged operative time. Muscle mass loss during NAT for EC is a marker of poor prognosis and should be taken into account when evaluating the patients treatment plan. Nutritional evaluation should be done routinely in these patients. Advanced EC produces a challenge in the patients nutrition from an obstructing and a metabolic point of view, accelerated loss of muscle mass and initial low muscle mass serve as markers for worse prognosis in patients with advanced EC receiving a palliative stent, which should be considered when applying palliative treatments. A palliative stent insertion rarely reverses muscle mass loss or sarcopenia. Stenting of the esophagus in benign esophageal disease has a high failure rate. Higher location and shorter stent length are also associated with stent failure.Ruokatorven syöpä on huonon ennusteen omaava syöpä, jossa pitkäaikaisselviytyminen länsimaissa on alle 15%. Ravitsemushäiriöt, lihasmassan kato ja nielemisvaikeudet ovat ruokatorvisyöpään usein liittyviä ilmiöitä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää 1) ruokatorven syövän leikkaushoitoa edeltävän ruokatorven metalliverkkostenttauksen turvallisuutta ja vaikutusta potilaan ennusteeseen, 2) lihaskadon ja lihasmassan vähyyden vaikutusta leikkausta edeltävän solunsalpaaja- ja säde-yhdistelmähoidon läpikäyneiden ruokatorvisöypäpotilaiden ja 3) oireita helpottavan stenttauksen läpikäyneiden ruokatorvisyöpäpotilaiden ennusteisiin. Tämän lisäksi tutkimme myös 4) stenttihoidon epäonnistumiseen vaikuttavia tekijöitä. Kaikki potilasiainestot kerättiin HYKS:stä. Ensimmäinen osatyö koostui 2006-2014 leikatusta 174 ruokatorvisyöpäpotilaasta, joilla oli paikallisesti edennyt syöpä. 30 potilasta oli saanut ruokatorven metalliverkkostentin leikkausta edeltävästi, näille potilaille muodostettiin 30 potilaan verrokkiryhmä stenttaamattomista potilaista. Toisessa osatyössä 115 välillä 2010-2014 ruokatorvisyövän vuoksi leikattua potilasta, jotka olivat saaneet neoadjuvantti solunsalpaaja- ja sädehoidon, analysoitiin sarkopenian, lihasmassan ja hoidon aikana tapahtuvan lihasmassan vähenemisen suhteen. Kolmannessa osatyössä oli mukana 238 potilasta, joille oli asetettu metalliverkkostentti ruokatorvensyövän aiheuttamaan nielemisvaikeuteensa 2005-2013 välisenä aikana. Arvioimme sarkopenian asteen, lihasmassan määrä ja lihasmassan kadon seurannan aikana. Neljänteen osatyöhön keräsimme tiedot 469 potilaasta, joille oli asetettu stentti 2005 ja 2013 välillä. Ruokatorven stenttaus oli tehty joko ruokatorvisyövän, muun syövän tai ei-syöpäperäisen sairauden aiheuttaman syyn vuoksi. Tältä potilasryhmältä arvioimme stenttihoidon epäonnistumiseen vaikuttavia tekijöitä. Stentin asetttaminen ennen ruokatorvisyöpäleikkausta ei vaikuttanut selviytymiseen, syöpävapaaseen selviytymiseen tai komplikaatioiden määrään. Stenttihoidon saaneiden potilaiden leikkaussajat olivat kuitenkin merkittävästi pidempiä kuin stenttaamattomien potilaiden. Sarkopenia ei ole ennusteeseen vaikuttava tekijä neoadjuvantti säde-ja solunsalpaajahoidon läpikäyneillä leikatuilla ruokatorvisyöpäpotilailla, se ei vaikuttanut selviytymiseen tai haittojen määrään. Lihasmassan menettäminen neoadjuvanttihoitojen aikana kuitenkin ennusti huonompaa selviytymistä tässä potilasryhmässä. Palliatiivisen stenttihoidon läpikäyvillä ruokatorvisyöpäpotilailla sarkopenia, tavanomaisin lihasmassan raja-arvojen määrittelemänä, ei ole selviytymiseen vaikuttava tekijä. Matala lihasmassan määrä oli huonon ennusteen merkki ja seurannan aikana mediaania isompi lihasmassan väheneminen myöskin yhdistyi huonompaan kokonaisselviämiseen. Ruokatorven stenttihoito epäonnistuu useimmiten ei-syöpäperäisten tautien hoidossa. Ruokatorven keskikolmanneksen stentthoito ja lyhyemmät stentit omaavat myös suuremman riskin. Ruokatorvisyöpäleikkausta edeltävä stenttihoito on turvalliselta. Kirurgien tulisi kuitenkin varautua tavanomaista pidempään leikkausaikaan. Lihasmassan kato neoadjuvantti säde- ja solunsalpaajahoitojen aikana leikkausta edeltävästi on huonon ennusteen merkki. Edenneessä stenttihoidetussa ruokatorvensyövässä kiihtynyt lihaskato ja stenttauksenaikainen erittäin matala lihasmassan määrä ovat huonon ennusteen merkkejä. Ruokatorven stenttausta muun kuin syöpäperäisten syiden vuoksi, sekä ruokatorven keskiosan stenttausta, että lyhyiden stenttien käyttöä tulisi lähestyä varoen korkean epäonnistumisriskin takia.
URI: URN:ISBN:ISBN 978-951-51-4965-7 (PDF)
http://hdl.handle.net/10138/299185
Date: 2019-03-29
Subject: Lääketiede, Sydän- ja rintaelinkirurgia
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
ESOPHAGE.pdf 2.148Mb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record