Autoimmune hepatitis: Epidemiology, prognosis and follow-up

Show full item record

Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-5135-3
Title: Autoimmune hepatitis: Epidemiology, prognosis and follow-up
Author: Puustinen, Lauri
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Medicine
Doctoral Program in Clinical Research
Thesis level: Doctoral dissertation (article-based)
Abstract: Aims: This thesis includes one study (Study I) focused on epidemiological data regarding autoimmune hepatitis (AIH) and three studies (Studies II-IV) on follow-up of AIH. Patients and methods: Patients with AIH code K73.2 or K75.4 with special reimbursement in the Social Insurance Institution of Finland registry were included. Data from the Finnish cancer register were used to calculate standardized mortality ratios (Study I). All patients with AIH diagnosis in Helsinki University Hospital were included in the retrospective study of the impact of liver histology on disease progression (Study II). Twelve patients with AIH were investigated with magnetic resonance spectroscopy, liver biopsy, and transient elastography (Study III). Follow-up biopsies of all Finnish liver transplant recipients with AIH as an indication for transplantation were combined with clinical data to evaluate the prognosis and risk factors for AIH recurrence and graft loss (Study IV). Results: We showed that the median AIH incidence between 1995 and 2015 was 1.0/100,000/year (1.2/100,000/year in women and 0.38/100,000/year in men) and increased from 0.28/100,000 to 1.0/100,000 during the study period. The prevalence of AIH in 2015 was 14/100,000, 23/100,000 in women and 6.6/100,000 in men). The standardised mortality ratio was increased in all age groups and both genders. The most prevalent excessive causes of mortality when compared to the standard population were hepatocellular carcinoma, liver cirrhosis, and AIH per se (Study I). We identified the following prognostic variables for advancing fibrosis or cirrhosis in follow-up biopsies: interface or total inflammation, necrosis, cholestasis, or rosette formation in the baseline biopsy. If inflammation in the follow-up biopsies was constantly grade two or more in the Metavir scale, the hazard ratio (HR) for cirrhosis was 5.1, (95 % Confidence interval (CI) 1.6-16.2), p<.005). Fibrosis progressed in 42% of patients, remained stable in 39% and resolved in 18% (Study II). When compared to liver histology, magnetic resonance spectroscopy revealed distinctive ratios of selected hepatocyte metabolites in patients with advanced fibrosis or active inflammation in 12 consecutive AIH patients. Transient elastography was ineffective in fibrosis quantification (Study III). After liver transplantation, AIH recurred in 36% of patients; the median time until recurrence was 5 years (range 1.1-15 years). Recurrent AIH did not affect patient or graft survival. Patient and graft survival were 94% and 86% at 1 year, 86% and 91% at 5 years, and 77% and 74% at 10 years, respectively. Immunosuppression without mycophenolate mofetil or azathioprine increased the risk of AIH recurrence (Study IV). Conclusions: The incidence and prevalence of AIH is similar in Finland as reported in other countries. Female preponderance is notable. We demonstrate that, especially in women, AIH occurs at all ages and often in the elderly. Hepatocellular carcinoma is rare but statistically is the most important cause of excess death. While liver biopsies might play a role in the follow-up of AIH, there are currently no good prognostic models that encompass liver histology. Ongoing histological inflammation is a risk factor for fibrosis progression and development of cirrhosis. Magnetic resonance imaging of the liver is a promising follow-up tool and is acceptable to patients. Transient elastography was not useful in this setting. AIH recurs after liver transplantation in 36% of patients but is of primarily benign disease course.Autoimmuunimaksatulehdus on pitkäaikainen tulehduksellinen maksasairaus, jolle on tunnusomaista interfaasialueen tulehdus koepalatutkimuksessa, koholla oleva veren kokonaisvasta-ainetaso ja verestä mitattavat ihmisen omaan elimistöön kohdistuvat vasta-aineet. Autoimmuunimaksatulehduksen syy on useimmiten epäselvä, mutta yhdistelmä ympäristöriskeistä, puolustusjärjestelmän poikkeava tapa reagoida vieraisiin aineisiin ja perintötekijöistä johtuva elimistön puolustussolujen herkkyys reagoida maksan solujen proteiineihin. Tämä johtaa maksasolukuolemaan ja -tulehdukseen ja lopulta sidekudoksen muodostumiseen. Autoimmuunimaksatulehduksen ilmaantuvuus ja esiintyvyys nousevat. Osoitimme, että autoimmuunimaksatulehduksen mediaani-ilmaantuvuus 1995-2005 oli 0,9/100 000/vuosi; 1,2/100 000/vuosi naisilla ja miehillä 0,38/100 000 /vuosi. Kasvua oli 0,28/100 000 - 1,04/100 000 tutkimusaikana. Esiintyvyys vuonna 2015 oli 14,3/100 000; 23,0/100 000 naisilla ja 6,6/100 000 miehillä. Standardoidun kuolleisuuden suhde oli muuta väestöä korkeampi kaikissa ikäryhmissä ja molemmilla sukupuolilla. Yleisimmät ylimääräisen kuolleisuuden syyt olivat maksasolusyöpä, maksakirroosi ja autoimmuunimaksatulehdus sinänsä. Maksakudosnäyte tarvitaan autoimmuunimaksatulehduksen alkuvaiheessa, jotta voidaan varmistaa diagnoosi, ja toisaalta koepalalöydöksillä tiedetään olevan ennusteellisia merkityksiä. Rutiininomainen kudosnäyteseuranta sen sijaan on kiistanalainen. Helsingissä olemme ottaneet rutiininomaisesti seurantakoepaloja ja arvioimme niiden vaikutusta hoitovaihtoehtoihin ja ennusteeseen. Löysimme ennusteellisia muuttujia sidekudoslisän ja kirroosin kehittymiseen seurantakoepaloissa: interfaasialueen maksasoluihin kohdistuva tulehdus tai kokonaistulehdus, solutuho, sappikertymä tai rosetit alkuvaiheen koepalassa ennustivat sidekudoksen kehittymisetä. Jos seurantakoepaloissa tulehdus oli jatkuvasti vähintään keskivaikea, kirroosin riskitiheyssuhde oli 5.1 (95 % luottamusväli 1.6-16.2), p <.005 ja jos interfaasialueen maksasoluihin kohdistuva tulehdus oli jatkuvasti vähintään kaksi, riskitiheyssuhde oli 6.1 (95 % luottamusväli 1.9-20.2), p <0,005. Vain seitsemällä prosentilla potilaista oli kirroosi lähtötilanteessa. Sidekudosmäärä eteni 42 prosentilla potilaista, pysyi vakaana 39 prosentilla ja väheni 18 prosentilla. HUS Kuvantamisessa on tutkittu magneettiresonanssispektroskopiaa 3 Teslan kuvantamislaitteella rasvamaksa- ja hepatiitti c -potilailla. Elastografia (Fibroscan®) on ultraäänipohjainen tekniikka, joka mittaa maksan jäykkyyttä, jonka ajatellaan liittyvän sidekudoksen määrään. Elastografia voi erottaa pitkälle edenneen sidekudoksen ja kirroosin normaalista maksasta. Se ei kuitenkaan mittaa tulehduksen määrää. Uusia kajoamattomia testejä tarvitaan tulehduksen ja sidekudoksen arvioinnissa, joten vertasimme maksan kudosnäytettä, veriarvoja, elastografiaa ja magneettiresonanssispektroskopiaa toisiinsa. Magneettiresonanssispektroskopia löysi erilaisen maksasolujen aineenvaihduntatuotteiden kirjon potilailla, joilla oli kehittynyt sidekudoslisä tai aktiivinen tulehdus verrattuna maksan Koepalaan. Elastografia ei toiminut sidekudoksen arvioinnissa verrattuna koepalalöydökseen. Autoimmuunimaksatulehdus on vakiintunut maksansiirtoaihe, kun potilaalla on maksakirroosi. Autoimmuunimaksatulehdus uusi 36%:lla maksasiirteeseen. Uusiva autoimmuunimaksatulehdus ei vaikuttanut potilaan tai siirteen ennusteeseen. Potilaan ja siirteen ennuste oli 94% ja 86% yhden vuoden, 86% ja 91% viiden vuoden ja 77% ja 74% kymmenen vuoden aikana.
URI: URN:ISBN:978-951-51-5135-3
http://hdl.handle.net/10138/300158
Date: 2019-05-10
Subject: lääketiede
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
Autoimmu.pdf 1.158Mb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record