The Evening is Over, the Beauty Remains : A Semiotic Study of Piet Mondrian's Text "Natural Reality and Abstract Reality"

Abstract

Abstract

This study concentrates on the Dutch artist, Piet Mondrian, as a producer of a Neo-Plastic theory of art. My semiotic reading focuses mainly on one of his article series, Natural Reality and Abstract Reality (Natuurlijke en abstracte realiteit [1919-1920]), and acknowledges also the accompanying writings in the De Stijl periodical where it appeared, and a few photographs of Mondrian’s studio and motifs present in the paintings at the time when Mondrian wrote Natural Reality and Abstract Reality. Mondrian produces his ideas of non-figurative art in a way in which other external cognitive processes from science, certain esoteric streams, modern urban experience and popular culture, are to be taken as integral parts of the theory formation in his own text. This view elucidates the idea of creativity in a new way because it situates the artist’s individual activity within cultural knowledge and memory rather than just taking influences from it.

I have reached these findings by relating Mondrian’s little-researched article series to the surrounding international philosophical, esoteric and technologizing cultures of the 1920s. Studying this relation in terms of significations has led to my study reflecting the paradigmatic and related meaning effects in contemporary philosophies and reflections, such as those of Henri Poincaré, Rudolf Steiner, Henri Bergson and Sigmund Freud. By reading the text as a fictive dramatic score my study relies on Roman Jakobson’s poetic function. Following in the lines of literary scholar Jørgen Johansen’s subsequent application of Charles Peirce’s semiotics this study reads Mondrian’s article series as the process of iconization; as a flow of images, as diagrammatic enactment and as metaphors of night and a stroll.

To stage the route from ‘natural reality’ to ‘abstract, Mondrian gives to Natural Reality and Abstract Reality the flavour of being a form of logical inference applied by means of images. As a flow of images the text shows a stream of consciousness and, thus, the modern insight of perception, which differs from the traditional Kantian dualistic insight and the notion of the stable subject. The form of the text itself also represents meaning, which shows that Mondrian had literary ambitions. The aesthetic effect of the text as a diagram of many thematic oppositions and as the characters’ relations makes it a self-reflective icon of its own theme of modern consciousness. Metaphorically, the text presents the processual character of an artist’s creative thought as a night-time stroll, while developing the idea of Neo-Plasticism. Thus, there are definite Neoplatonic tenets in Mondrian’s text. This study shows that creative activity takes place not only in the processes of an individual mind but also by actively integrating and using cultural signs, such as the idea of evolution or the cultural text of the Euclidean derivative, the ‘point to line to plane’. By these kinds of ‘cultural artefacts’ Mondrian is able to conduct his own activity within and for the modern culture of the 1920s.

Abstrakti:

Tutkimukseni valottaa hollantilaisen taiteilijan, Piet Mondrianin ajattelua neoplastisen taideteorian tuottajana. Semioottisen näkökulmani keskiössä on yksi hänen artikkelisarjoistaan, Natuurlijke en abstracte realiteit [1919-1920]), unohtamatta kuitenkaan muita, rinnakkaisia artikkeleita De Stijl -lehdessä, missä Mondrianin artikkelisarja alun perin ilmestyi. Näkökulmaani tukee muutamien Mondrianin studiota esittävien valokuvien tarkastelu sekä esimerkki artikkelisarjan kirjoittamisajankohdan maalaustuotannosta. Mondrian tuotti ei-esittävän taiteen ideansa siten, että hän hyödynsi taiteen kentän ulkopuolisia tieteestä, tietyistä esoteerisista virtauksista, modernin urbaanin ihmisen kokemuksesta ja populaarikulttuurista peräisin olevia kognitiivisia prosesseja integroimalla niitä taideteoriansa olennaiseksi osaksi. Näkemykseni valaisee luovuutta uudella tavalla, sijoittamalla taiteilijan luovaa ajattelua pikemminkin kulttuurisen tiedon ja muistin alueelle kuin vain vaikutteita siitä ottavaksi.

Tavoitteena on ollut Mondrianin vähän tutkitun artikkelisarjan suhteuttaminen sitä ympäröiviin 1910-luvun filosofisiin ja esoteerisiin virtauksiin sekä teknologisoituvaan kansainväliseen kulttuuriin. Näissä suhteissa välittävinä instrumentteina ovat paradigmaattiset merkitysefektit, jotka Mondrian on jakanut tekstissään esimerkiksi sellaisten reflektoivien käsitysten kanssa, joita ovat edustaneet esimerkiksi Henri Poincaré, Rudolf Steiner, Henri Bergson ja Sigmund Freud.

Mondrianin teosta olen tutkinut ikään kuin fiktiivisenä näytelmänä nojautuen poeettisen funktion -käsitteeseen (Roman Jakobson) ja edennyt Jorgen Johansenin sovellusta myötäillen Charles Peircen semioottiseen ikoni-käsitteeseen.

Mondrianin määrittämä ’taiteen tie’ figuratiivisesta todellisuudesta (natuurlijke realiteit) kohti abstraktia todellisuutta (abstracte realiteit) luo mahdollisuuden tarkastella hänen ajatteluaan loogisena ja kuviin perustuvana. Kuvien virtana (flow of images) Natuurlijke en abstracte realiteit esittää modernin näkemyksen havainnosta, joka eroaa kantilaisesta stabiilin subjektin ajatuksesta antamalla vaikutelman tietoisuuden virrasta. Tekstin muoto henkilöiden ja temaattisten vastakohtien suhteina (diagrams) kiinnittää huomiota ja saattaa viitata Mondrianilla olleisiin kirjallisiin tavoitteisiin. Muodon tuottama esteettinen vaikutelma tekee tekstistä itseään reflektoivan, oman tietoisuuden -teemansa ikonin. Taiteilijan luovan ajattelun prosessi on esitetty yön, tien ja valaistun kaupungin metaforina (metaphors) – samalla kun se kehittää neoplastista taideteoriaa. Tutkimukseni näyttää, että uutta luova ajattelu ei ole ainoastaan yksittäisen mielen sisäistä toimintaa, vaan uusi luodaan myös integroimalla ja käyttämällä kulttuurisia merkkejä. Mondrianin tapauksessa tämä on merkinnyt evoluution ideaa ja euklidisen geometrian ideaa ’pisteestä viivan kautta tasoon’. Tämän kaltaisten kulttuuristen ’artefaktien’ kautta Mondrian on kyennyt ohjaamaan omaa toimintaansa neoplastisen taideteorian tuottajana ikään kuin 1910-luvun modernista kulttuurista käsin ja sitä varten.