Vallinnanrajoitussääntely ja velallisen epärehellisyys saneerausmenettelyn aikana

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202011194515
Title: Vallinnanrajoitussääntely ja velallisen epärehellisyys saneerausmenettelyn aikana
Author: Koskinen-Vaara, Tytti
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Law
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2020
URI: http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-202011194515
http://hdl.handle.net/10138/321686
Thesis level: master's thesis
Abstract: Tiivistelmä – Referat – Abstract Saneerausmenettelyn aikana velallinen lähtökohtaisesti säilyttää samanlaisen vallintavallan kuin ennen saneerausmenettelyä. Velallinen voi itsenäisesti siis päättää muun muassa yritystoimintaansa liittyvistä hankinnoista ja omaisuudesta. Koska velallinen on kuitenkin ajautunut saneerauslain edellyttämällä tavalla maksukyvyttömäksi tai maksukyvyttömyys on vasta uhkaamassa, on velallisen liiketaloudellinen harkintakyky pettänyt. Jotta vältettäisiin korjaantumattoman syvä maksukyvyttömyys, ei velallisen vallintavalta kuitenkaan voi säilyä täysin ennallaan. Tämän vuoksi saneerauslain 29.2 § sisältää listan oikeustoimista, joita velallinen ei voi tehdä itsenäisesti ilman selvittäjän lupaa. Velalliseen kohdistuu siis vallinnanrajoituksia saneerausmenettelyn aikana. Vallinnanrajoituksia vastaava listaus oikeustoimista sisältyy myös rikoslakiin, velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistöön (RL 39: 1 §). Molemmilla säännöksillä on samanlainen tarkoitus: molemmat pyrkivät estämään velallista tekemästä sellaisia merkittäviä oikeustoimia, jotka voivat vahingoittaa velkojien suorituksensaantioikeutta ja saneerausmenettelyn näkökulmasta saneerausmenettelyn onnistumisedellytyksiä. Paitsi että työssä tarkastellaan säännösten velkaantumista koskevien yksittäisten kohtien välistä suhdetta, tarkastellaan myös vallinnanrajoitussääntelyn ajantasaisuutta ja maksukyvyttömyysdirektiivin vaikutusta näihin. Tällä hetkellä luvanvaraisuusharkinta kuuluu selvittäjän tehtäviin, mikä ei välttämättä ole tarkoituksenmukaisin ratkaisu. Merkittävin haaste liittyy selvittäjien mahdollisiin puutteisiin liiketaloudellisessa osaamisessa, mitä luvanvaraisuusharkinta edellyttää. Työssä ehdotetaankin luvanvaraisuusharkinta siirrettäväksi velkojille. Lisäksi pidetään perusteltuna laajentaa luvanvaraisuusajanjaksoa nykyisestä saneerausmenettelyn kestosta alkamaan saneeraushakemuksen vireille tulon myötä ja jatkumaan saneerausohjelman toteutusaikaan. Työssä tarkastellaan myös vallinnanrajoitusten piiriin kuuluvia velkaantumistoimia, joilta edellytetään liiketaloudellista perusteltavuutta. Velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistön soveltuminen puolestaan edellyttää, että velallinen on velkaantunut vailla liiketaloudellista perusteltavuutta. Velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistössä edellytetään velkaantumisen aiheuttavan maksukyvyttömyyden tai sen oleellisen pahentumisen. Etenkin jälkimmäisen määritelmän soveltamiseen liittyy oikeuskäytännössä haasteita, jotka tutkimuskysymyksen kohdalla voivat johtaa epäloogiseen lopputulokseen. Vallinnanrajoitusten ja velallisen epärehellisyyden tunnusmerkistön välisen yhteyden selvittämiseksi työssä tarkasteltaviksi tulevat myös rikosoikeudelliset kysymykset tahallisuudesta, erehdyksen mahdollisuudesta, tehokkaasta katumisesta ja velkojien suostumuksesta. Velallisen epärehellisyys perustuu ajattelulle siitä, että velallinen on koko ajan tietoinen taloudellisesta tilanteestaan. Sama oletus liittyy myös saneerausmenettelyyn, sillä saneeraushakemuksen jättäminen edellyttää selvillä oloa yrityksen tilanteesta. Tämän vuoksi tunnusmerkistöerehdyksen mahdollisuus suljetaan pois. Kieltoerehdys puolestaan ei voine soveltua sen vuoksi, että lupaharkinnassa arvioidaan velkaantumisen hyväksyttävyyttä saneerauslain edellyttämällä tavalla eikä selvittäjältä saatua neuvoa voida tulkinnalla laajentaa koskemaan myös rikosoikeudellista vastuuta. Mikäli velallinen havaitsisi luvanvaraisella velkaantumisellaan voivan aiheuttaa maksukyvyttömyyden tai sen oleellisen pahentumisen, voisi hän vielä estää rikosoikeudellisen vastuun tehokkaalla katumisella ennen maksukyvyttömyysseuraamuksen syntymistä. Rikosoikeudellinen vastuu voisi olla vältettävissä myös, jos lupaharkinta siirretään velkojille, jotka yksimielisesti tulisivat antaneeksi velalliselle luvan velkaantumiseen. Tämän saavuttaminen lienee käytännössä kuitenkin vaikeaa. Työssä havaitaan velkaantumistoimen voivan vain poikkeuksellisesti kuulua sekä saneerauslain vallinnanrajoitus- että velallisen epärehellisyyssääntelyn soveltamisalaan. Lainkohtien välinen yhteys toimii siis tarkoituksenmukaisesti, sillä merkittävämpi kohtalonyhteys voisi muodostua ongelmalliseksi vallinnanrajoitussääntelyn tarkoituksen näkökulmasta. Lisäksi vain murto-osaan insolvenssimenettelyistä liittyy velallisen epärehellisyys. Luvanvarainen velkaantuminen ei siis voine muodostaa estettä maksukyvyttömyysdirektiivin tarkoittamalle uudelle alulle eikä sitä koskeva sääntely muutoinkaan ole ristiriidassa direktiivin kanssa. Luvanvaraisuussääntely vaatii kuitenkin päivittämistä, sillä säännöksen ajatonta suojelukohdetta ei toteuta parhaalla mahdollisella tavalla.
Subject: yrityssaneeraus
velallisen epärehellisyys
maksukyvyttömyys
vallinnanrajoitus
luvanvarainen oikeustoimi
Discipline: Prosessi- ja insolvenssioikeus
Procedural and insolvency law
Process- och insolvensrätt


Files in this item

Files Size Format View

There are no files associated with this item.

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record