Religion and the Battlefield in the first English Civil War (1642-1646) : Instructing Soldiers and Dehumanising Enemies

Show full item record



Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-7307-2
Title: Religion and the Battlefield in the first English Civil War (1642-1646) : Instructing Soldiers and Dehumanising Enemies
Author: Taipale, Antti
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Arts, Faculty of Arts
Doctoral Programme in History and Cultural Heritage
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2021-06-03
Language: en
URI: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-7307-2
http://hdl.handle.net/10138/329830
Thesis level: Doctoral dissertation (monograph)
Abstract: This thesis examines how religious arguments, concepts and viewpoints were used as instruments to instruct soldiers and dehumanise enemies in the first English Civil War (1642-1646). I argue that religion had an important role in encouraging soldiers, enforcing military discipline and creating group cohesion and comradery. Furthermore, I suggest that religion was used to delegitimise the enemy and thus prepare the soldiers to fight their fellow countrymen in an efficient and bloody manner. The differences between the ways in which the King and Parliament understood religious warfare form the main argument of the thesis. The Royalist ministers and Puritan preachers had quite opposite views on the use of religion as a tool of war. Whereas the King’s clergymen underlined peaceful aspects of the Christian faith and merciful and compromising attitudes of its practitioners, the Parliamentarian chaplains thundered harsh words and black-and-white images of an eschatological battle between God and the anti-Christ, which left room for neither peace nor compromise. The Royalists took the nation’s sins on their shoulders, accepting God’s wrath and judgement and praying for the calamities to end with the passive submission of a martyr. The Puritans, by contrast, portrayed themselves as actively participating in Christ’s battles against the Devil as saints. They did not hesitate to frame the conflict in religious terms and use the martial aspects of the Protestant faith to advance their cause. I examine printed sermons and pamphlets to produce a comprehensive view on the public press and its significance in propagating these different ideas about the relationship between religion and war. The more radical, revolutionary approach of the Parliamentarian ministers and authors is evident from the beginning of the conflict, and I suggest that, even though the pinnacle of religious-martial education was reached when the New Model Army was formed in 1645, in itself it was not exceptional in its religious character compared to earlier Parliamentarian armies. The Royalist clergymen, for their part, were equally constant in combatting the sins of the King’s soldiers instead of preparing them to fight the war. Similar differences manifested in the dehumanisation of the enemy. On the one hand, the Puritan ministers stressed the judgemental, uncompromising work that they had to do in order to wash the nation’s sins away with blood. They juxtaposed the King’s men with the Catholic Irish, who had rebelled in 1641 and who had been very harshly treated both in publications and in battle. On the other hand, the Royalists were hesitant to condemn the Parliamentarians to an equal extent; they were rather trying to reclaim the Parliamentarians from their revolt back to the good graces of the King by offering mercy and pardon in exchange for repentance. The thesis re-evaluates the role of religion in the English Civil War by focusing on military preaching and publishing. In this way it contributes to the debates about the significance of religion in the political and societal landscapes of the period. Furthermore, I seek to show that religion was an important instrument of war, whose different uses by the Royalists and Parliamentarians played a part in how the conflict proceeded and culminated.Väitöskirjani käsittelee uskonnon välineellistä, retorista käyttöä sotilaiden neuvomisessa ja vihollisten dehumanisoinnissa kuninkaan ja parlamentin välisen ensimmäisen Englannin sisällissodan aikana (1642–1646). Esitän, että uskonnolla oli merkittävä rooli sotilaiden rohkaisemisessa, sotilaskurin ylläpitämisessä ja toverihengen luomisessa. Niin ikään totean, että uskonnollissävytteistä retoriikkaa käytettiin usein epäinhimillistämään vihollisia ja valmistamaan omia sotilaita taistelemaan tehokkaasti näitä vastaan. Erot, joita kuninkaan ja parlamentin puolilla oli uskonnolliseen sodankäyntiin liittyen, muodostavat väitöskirjani pääasiallisen argumentin. Rojalistipapistolla ja parlamenttia tukevilla puritaanisaarnaajilla oli täysin vastakkaiset näkemykset uskonnosta sodankäynnin välineenä. Kuninkaan papit korostivat kristinuskon rauhanomaisia puolia ja käsitystä armosta. Heidän mukaansa konflikti oli syttynyt kansakunnan syntien vuoksi ja he alistuivat Jumalan vihaan ja tuomioon aseenaan rukoilu. Kuninkaan puolella taisteleville sotilaille heillä oli tarjota esikuvana passiivinen, pessimistinen marttyyri. Parlamentin saarnamiehet puolestaan maalailivat sisällissodasta kuvaa Jumalan ja antikristuksen välisenä kamppailuna, jossa ei ollut sijaa rauhalle tai kompromisseille. He näkivät sotilaansa pyhimyksinä, jotka taistelivat Kristuksen puolesta paholaista vastaan aktiivisena kutsumuksena. Väitöskirjani lähteinä toimivat painetut saarnat ja pamfletit sekä uutislehtiset, jotka tarjoavat kattavan kuvan aikakauden julkaisutoiminnasta ja sen merkityksestä uskonnon ja sodankäynnin välistä suhdetta määrittelevien ajatusten levittämiselle. Puritaanitaustaisten pappien ja kirjoittajien radikaalit tulkinnat olivat nähtävissä jo sodan alkuvaiheissa, ja vaikka aiempi tutkimus on nähnyt vuonna 1645 muodostetun parlamentin New Model Armyn esimerkkinä hurskaan uskonnollisuuden ja sotilaallisen tehokkuuden yhdistelmästä, esitän, ettei sen kristillinen luonne ollut poikkeuksellinen aikaisempiin parlamentin armeijoihin verrattuna. Rojalistipapit puolestaan painottivat säännönmukaisesti enemmän omia syntejä kuin vihollista vastaan taistelemista. Heidän tulkintansa mukaan uskonnon käyttö sodankäynnin välineenä oli hyvin ongelmallista kristinopin näkökulmasta. Samantyyppisiä eroja osapuolten välillä on havaittavissa vihollisen dehumanisointiin liittyen. Puritaanit korostivat Jumalalta saatua tuomarin roolia ja armotonta työtä kansakunnan syntien pesemiseksi pois verellä. He rinnastivat kuninkaan sotilaat katolisiin irlantilaisiin, jotka olivat nousseet kapinaan 1641 ja joita kohdeltiin hyvin julmasti sekä painotuotteissa että taistelukentällä. Kuninkaan papisto sen sijaan oli hyvin haluton tuomitsemaan parlamentin kannattajia epäinhimillistävällä retoriikalla, ja he yrittivätkin enimmäkseen johdattaa nämä eksyneet kapinalliset takaisin hallitsijan kuuliaisiksi alamaisiksi tarjoamalla armoa ja anteeksiantoa vastineeksi taistelun lopettamisesta. Väitöskirjani esittää uudelleenarvioinnin uskonnon roolista Englannin sisällissodassa keskittymällä armeijoille julkaistuihin painotuotteisiin sekä sodankäyntiin keskittyviin saarnoihin. Tällä tavoin se osallistuu pohdintoihin uskonnon merkityksestä aikakauden poliittisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa. Pyrin osoittamaan, että uskonto oli tärkeä sodankäynnin väline, jonka erilaisilla käyttötavoilla oli merkitystä konfliktin kehittymisen ja jopa lopputuloksen kannalta.
Subject: yleinen historia
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
taipale_antti_dissertation_2021.pdf 1.714Mb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record