Colour Ascetism and Synthetist Colour : Colour Concepts in turn-of-the-20th-century Finnish and European Art

Show full item record

Permalink

http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-8047-0
Title: Colour Ascetism and Synthetist Colour : Colour Concepts in turn-of-the-20th-century Finnish and European Art
Author: von Bonsdorff, Anna-Maria
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Arts, Department of Philosophy, History, Culture and Art Studies, Art history
Publisher: Helsingin yliopisto
Date: 2012-06-06
URI: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-8047-0
http://hdl.handle.net/10138/33523
Thesis level: Doctoral dissertation (monograph)
Abstract: This study proposes a point of departure for the study of images which in Finnish art history have tended be read as an expression of style, ideas or movements toward a study of a specific palette and the two-colour practices at the turn of the twentieth century. I am adapting the notion of painting as a deposit of a colour consciousness in a specific turn-of-the-twentieth century context. The focus of my investigation is on Finnish and European artists who used the new colour concepts, colour ascetism and synthetist colour in their paintings. As my examples I have chosen the Finnish artists Väinö Blomstedt, Magnus Enckell, Axel Gallén, Pekka Halonen, Eero Järnefelt, Helene Schjerfbeck and Ellen Thesleff. Thus, explaining these painters use of ascetic or synthetist palettes must take into consideration a much larger context and time span. In discussing these concepts of colour, and to illustrate the long tradition of colour ascetism, I will draw on such precursors as Eugène Carrière, Édouard Manet, Pierre Puvis de Chavannes and James McNeill Whistler. These artists and their personal palettes were important, not only to Finnish, but also to many artists around the turn of the twentieth century. Although considered artists of the modern period, they looked to the past for their inspiration on a restricted palette: Spanish art, Rembrandt, Frans Hals and Early Renaissance were among the sources of art as they were the inspiration for Finnish artists too in the 1890s. They all developed their personified ascetic palette. It is my intention to show that acromatic art and anti-colourism is a much broader and more significant phenomenon in western art than has hitherto been believed. The muted, restrained, ascetic colours were the key element in depicting modern melancholy, silence, inwardness and harmony in painting. For synthetist colour I will present Paul Gauguin and his followers Paul Sérusier, Jan Verkade and Maurice Denis who have now be studied from the point of establishing a synthetist colour practice of tertiary close-tones which differs from the use of pure colours. Finnish artists who explored the synthetist colour range are Blomstedt, Gallén and Järnefelt. Synthetist colour was used to enhance the non-mimetic effect, the surnaturelle, which was to be the expressive force in painting. The key words for synthetist colour are vision, dynamism, primitive, emotion, sensation and dream image. During this period in Finnish art ascetic and synthetist colour can be seen as parallel colour practices away from the mimetic range. The adoption of these new palette practices also brought innovations in painting and in the use of different mediums such as tempera and gouache. The time of traditional oil painting was changing. This colour-conscious art was created to present new content. This study offers two new colour concepts and new readings of nineteenth-century art, assessing the wider resonances of artists debates on colour and medium as they tested the limits of painting as a new language of colour .Värien tutkiminen maalaustaiteessa on yllättävän usein jäänyt sivujuonteeksi taidehistoriallisissa tutkimuksissa. Viime vuosikymmeninä väritekniset asiat ja niiden kulttuurihistorialliset merkitykset ovat nousseet kansainvälisesti osaksi kuvataiteen tutkimusta. Väitöskirja liittyy tähän tutkimustraditioon ja painottaa kontekstualisoinnin merkitystä osana väritutkimusta: on otettu huomioon myös ne aatteelliset ja taideteoreettiset suuntaukset, jotka koskettivat taiteilijoita kansainvälisessä kulttuurivaihdossa, ja joiden pohjalta he muodostivat omat värikäsityksensä. Tutkimuksessani tarkastelen 1800 - 1900-lukujen vaihteessa suomalaisessa kuvataiteen värimurrosta, jossa irtauduttiin mimeettisestä, todellisuutta imitoivasta ihanteesta kohti ns. epätodellisia värejä. Jotkut taiteilijat pyrkivät pelkistämään palettinsa harvoihin, askeettisiin väreihin, jotkut suosivat syntetistisiä, voimakkaita sävyjä. Tutkimuksessani käytän kahta uutta käsitettä: väriasketismia (colour ascetism) ja syntetististä väriä (synthetist colour). Keskeisin kysymys on, mitä nämä käsitteet ovat ja kuinka ne ilmenevät Väinö Blomstedtin, Magnus Enckellin, Axel Gallénin, Pekka Halosen, Eero Järnefeltin, Helene Schjerfbeckin ja Ellen Thesleffin taiteessa. Väriasketismin ja syntetistisen värin käyttö taiteessa kulminoituu 1890 - 1900-luvuilla, taustalla vaikuttivat historialliset ja aatteelliset syyt. Tämä varhainen modernismi sai vaikutteita monesta traditiosta: arkaaisesta taiteesta, japanilaisista puupiirroksista, varhaisrenessanssin freskoista sekä espanjalaisesta ja alankomaalaisesta muotokuvataiteesta. Vanhempien taidekausien ihannointi ja intertekstuaaliset viittaukset niihin olivat luonteenomaisia. Suuntauksen kehittäjiä olivat ranskalaiset Pierre Puvis de Chavannes, Paul Gauguin, Édouard Manet, Eugène Carrière, sekä amerikkalaissyntyinen James McNeill Whistler. Vaikka tutkimukseni keskittyy pääasiassa suomalaisiin taiteilijoihin, tarkastelen värikysymysten kautta myös edellä mainittujen taiteilijoiden tuotannon aiemmin tutkimatta jääneitä osa-alueita. Pyrin määrittelemään merkittävän värisuuntauksen ja katson tunnettua kotimaista taidetta uudesta näkökulmasta. Taiteilijoiden paneutuminen väriteoreettisiin kysymyksiin johdatti uuteen käsitykseen värien symbolistisista ja emotionaalisista merkityksistä. Suomalaisen varhaismodernismin sisälle syntyi kaksi vastakkaista palettikäytäntöä. Väriasketismi pyrki kuvastamaan hiljaisuutta, harmoniaa, henkisyyttä ja värittömyydellään immateriaalisuutta. Väriaskeettista mustaan, ruskeaan ja valkoiseen perustuvaa palettia käyttivät Enckell, Thesleff ja Schjerfbeck. Syntetistiset värit, kuten violetti, turkoosi, oranssi, keltainen ja sinivihreä korostivat puolestaan dynaamisuutta, visiota, unenomaisuutta ja viattomuutta. Blomstedt ja Halonen opiskelivat Pariisissa 1893 - 1894 Tahitilta palanneen Gauguinin ateljeessa. Heidän kiinnostuksen kohteena oli teosofia, idän vanha mystiikka ja buddhalaisuus. Gallén omaksui niin symbolistiseen kuin kalevalaiseen taiteeseensa syntetistisen väriasteikon. Myös Järnefeltin 1890-luvun tuotannosta löytyy yllättäviä kokeiluja. Siirtyminen luonnollisesta eli luontoa imitoivasta realismin ja naturalismin väriasteikosta värienkäytön ääripäihin on kuitenkin ollut varhaisen modernismin keskeinen päämäärä - pyrkimys kohti yksinkertaistamista ja henkisyyttä, värin ja sisällön yhteensulautumista. Väriasketismi ja syntetismi eivät olleet vain maalaustaiteen tekniikoita, ne mahdollistivat myös erityisten sisällöllisten merkitysten kuvaamisen. Toisin kuin taidehistoriallisessa tutkimuksessa yleensä on nähty, tämä värimurros oli ensimmäisiä reaktioita modernismin murroksessa.
Subject: taidehistoria
Rights: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.


Files in this item

Total number of downloads: Loading...

Files Size Format View
Colouras.pdf 4.803Mb PDF View/Open

This item appears in the following Collection(s)

Show full item record