Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English Helsingin yliopisto

Tahallisuuden näyttäminen

Show full item record

Files in this item

Files Description Size Format View/Open
tahallis.pdf 1.482Mb PDF View/Open
Use this URL to link or cite this item: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-7996-2
Vie RefWorksiin
Title: Tahallisuuden näyttäminen
Author: Vihriälä, Helena
Contributor: University of Helsinki, Faculty of Law
Thesis level: Doctoral dissertation (monograph)
Abstract: I pose two questions in my thesis. The first one asks how the theories of intention based on knowledge go together with the understanding of human agency in the philosophy of mind, cognitive psychology and neuroscience. Is the Finnish legislation on intent based probability theory satisfactory or should the legislation allow intention to be assessed also on the basis of the will as well?

In Finland and in many other European countries the traditional approach to intent has been that the prosecutor has to prove, firstly, that the accused has committed the crime and, secondly, that the accused has had the necessary knowledge and will while acting. This is based on a Cartesian view of two separate entities: body and mind.

In my review of literature it is apparent that the Cartesian view no longer dominates in the philosophy of mind. According to cognitive psychology and neuroscience a human being is an entity, where one cannot separate action and thought. It is very difficult if not impossible to find out what the criminal had in mind when he committed the crime. Psychologists can tell something about the possible reasons why someone acts criminally based on the knowledge of the suspect s history. But even such an expert assessment is likely to be incomplete and uncertain. Judges from whom extensive psychological expertise cannot be expected have even less chance of reliably inferring about the thoughts of the accused at the time of the act. I conclude that we can only judge people on the basis of their deeds, as we do in the other areas of life. We have objective knowledge of the act and how dangerous it was. If the accused is liable and of age (18 years), we have to assume that he or she had understood the nature of the act, if there is no proof to the contrary.

In my second question, I ask if the intention has to be proved separately from the act as seen in the judicial literature or can it be proved based on the act. Which one is dominant in the legal praxis?

I analysed about a hundred cases from the Supreme Court and the Court of appeal in Helsinki. I also circulated a questionnaire to the judges in the Helsinki area. Both strongly support the conclusion that the legal praxis does not attempt to make judgements about intent separately from establishing the facts. The guilt is assessed on the basis of the objective facts about the act.Tutkimukseni koskee tahallisuuden näyttämistä tuomioistuinprosessissa. Keskityn erityisesti rikoslain 3 luvun 6 §;ssä määriteltyyn todennäköisyystahallisuuteen, joka on tahallisuuden alin aste. Teko on sen mukaan tahallinen, jos tekijä on pitänyt seurauksen aiheutumista varsin todennäköisenä. Oikeustieteellisessä kirjallisuudessa on esitetty näkemyksiä, joiden mukaan todennäköisyystahallisuuden rinnalle, joka kuuluu mieltämisteorioihin, olisi tullut säätää positiivisen tahtoteorian mukainen tahallisuusmääritelmä. Teko olisi tahallinen myös, jos tekijä pitää seurausta varteenotettavana mahdollisuutena ja suhtautuu siihen hyväksyvästi.

Ensimmäinen tutkimuskysymykseni kuuluu: Miten tietoon (kognitioon) perustuvat tahallisuusteoriat sopivat mielenfilosofiseen, psykologiseen ja aivotutkimuksesta saatavaan käsitykseen ihmisen toiminnasta? Onko todennäköisyystahallisuuden hyväksyminen oikeansuuntainen ratkaisu, vai pitäisikö sen rinnalle säätää positiiviseen tahtoteoriaan perustuva tahallisuuden alarajan määritelmä?

Olen päätynyt siihen, että ihmisen todellinen toiminta on huomattavasti monimutkaisempaa kuin sekä mieltämis- että tahtoteorioissa oletetaan. Mieltämiseen (tietoon) perustuvat teoriat ovat kuitenkin tahtoteorioita helpommin sopeutettavissa edellä mainittujen tutkimusten mukaisiin käsityksiin ihmisen toiminnasta. Tahallisen teon ratkaisevana tekijänä tulee pitää teon vaarallisuutta, joka meillä ilmaistaan puhumalla seurauksen todennäköisyydestä. En pidä tarpeellisena positiiviseen tahtoteoriaan perustuvan tahallisuusmääritelmän lisäämistä lakiin. Tietoon perustuva tahallisuusmääritelmä on myös oikeudenmukaisempi vastaajia kohtaan. Mikäli kahden samanlaisen teon tahallisuus ratkaistaisiin tekijän tahdonsuuntauksen perusteella, on todennäköistä, että eri tuomarit päätyvät erilaisiin ratkaisuihin.

Toinen kysymykseni kuuluu: Tuleeko tahallisuus todistaa oikeuskirjallisuudessa yleisesti esitetyn mukaisesti teosta erillään vai voidaanko tahallisuuden selvittämistä ensisijaisesti teon pohjalta pitää perusteltuna? Kumpi tapa on oikeuskäytännön valossa vallitseva?

Tutkimani oikeuskäytäntö on yllättävänkin yhtenäistä. Mikäli teko laadultaan on sellainen, että seurausta voi pitää objektiivisesti katsoen varsin todennäköisenä, ei eroja ole nähtävissä sillä perusteella, oliko tekijä ymmärtänyt seurauksen olleen tuollainen. Tuomareille tekemäni kysely osoittaa samaan suuntaan. Tekijän todellisista arvioista ei ole mahdollista saada selvää, vaikka hän niitä tekisikin. Arvioinnissa käytetään ns. keskimääräistä henkilöä. En usko tekijöidenkään olettavan muuta kuin, että heitä arvioidaan samalla tavalla kuin muitakin. Samalla heille tulee antaa mahdollisuus selvittää, miksi tämä keskimääräinen mittapuu ei mahdollisesti juuri kysymyksessä olevassa tapauksessa kuitenkaan sovellu ja siten ole oikeudenmukainen.
URI: URN:ISBN:978-952-10-7996-2
http://hdl.handle.net/10138/33528
Date: 2012-06-16
Copyright information: This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
This item appears in the following Collection(s)

Show full item record

Search Helda


Advanced Search

Browse

My Account