Käsitellä vai eikö käsitellä? : käsittelykiellot oikeudenkäynnin esteinä

Abstract

Käsitteet oikeusvoima ja vireilläolo ovat vankasti juristikunnan kollektiivisessa muistissa: jokainen lakimies tuntee nämä käsitteet ja osaa pääpiirteissään myös ne oikeusvaikutukset, joita käsitteisiin on tapana kytkeä. Harva kuitenkaan huomaa niiden taakse kätketyn agendan, oikeusvoima ja vireilläolo ilmentävät eräänlaista kerralla valmiiksi -ideaalia. Kuvitellaan, että asianmukaisesti toimimalla riitapuolet saavat ja heidän on myös saatava välinsä lopullisesti kuntoon yhdellä oikeudenkäynnillä. Todellisuus on tässäkin kaukana ihanteista. Rinnakkaiset oikeudenkäynnit (laajassa merkityksessä) leimaavat tuomioistuinten arkipäivää. Korkeimman oikeuden vuosikirjat puolestaan täyttyvät tapauksista, joissa kiistellään kolmessa oikeusasteessa siitä, kuinka lopullinen riitaisessa oikeussuhteessa annettu lainvoimainen tuomio olikaan. Tulevaisuuskaan ei lupaa hyvää. Päinvastoin riidanratkaisujärjestelmän etenevä pilkkoutuminen - toisesta näkökulmasta sen monipuolistuminen - ajaa ihannetta yhä kauemmas.

Tässä tutkimuksessa arvioidaan, miten hyväksyttävä tai edes realistinen yhden oikeudenkäynnin ideaali on nykymaailmassa ja kuinka hyvin vallitsevat sovellukset oikeusvoimaprekluusiosta ja vireilläolovaikutuksesta toteuttavat ihannetta. Lopuksi haetaan vaihtoehtoja näille sovelluksille. Kirjan teoreettisen taustan muodostaa yhtäältä access to justice ajattelu, toisaalta modernin konfliktinhallinnan teoria. Kohteena toimivuusarvioissa ovat yleinen lainkäyttö, hallintolainkäyttö sekä keskeiset vaihtoehtoisen riidanratkaisun muunnelmat kuten välimiesmenettely, järjestäytynyt sovittelu ja lautakuntien toiminta.