Aina joku pettää : luottamuksen ongelma Suomen maanalaisessa kommunismissa

Abstract

Maanalainen puolue on tässä artikkelissa pelkistynyt verkostoiksi, joiden toimivuus on viime kädessä riippunut henkilöiden välisestä luottamuksesta. Tulkinnat eivät ole yleistettävissä julkisiin ja laillisiin puolueisiin, joissa instituutiot eivät järky, vaikka jäsenistön keskinäinen luottamus ajoittain pettäisikin. Poikkeuksellista maanalaisen Skp:n tapauksessa oli myös jatkuvuus, joka rakentui saman taustan omaavien toverien keskinäisen luottamuksen varaan. Ja kääntäen – se ehdottomuus, jolla pettureihin suhtauduttiin, kesti läpi koko elämänkaaren, jopa neuvostokommunismin lopullisen romahduksen: kun lainasin 1990-luvun puolivälissä Kallion kirjastosta “Poika” Tuomisen elämäkerran, 74 sivujen marginaalit oli täytetty – kuin opiksi meille nuoremmille – iäkkään kommunistin laatimilla, Tuomisen petturuutta avoimesti halveksivilla reunahuomautuksilla.