Kolmas ikä : uusi näkökulma väestön vanhenemiseen

Abstract

Kolmas ikä on osittain kielellinen konstruktio, mutta siltäkin osin se on todellinen ilmiö. Ei ole yhdentekevää, millaisia kuvia vanhenemisesta, eläkeläiselämästä ja vanhuudesta vallitsee, sillä nuo kuvat ovat ajatteluumme ja toimintaamme vaikuttavaa ympäristöä. Kolmas ikä on aikaisempaa myönteisempää vanhuuden kuvaa edistävä käsite. Se kapinoi mekaanista elämänkaariajattelua vastaan, jossa elämän jälkipuolisko näyttäytyy alamäkenä. Toisaalta myönteisetkään käsitteet eivät ole viattomia, sillä pahimmillaan niillä voi olla kielteisiäkin seurauksia. Kolmannen iän käsitteen kenties pahin ongelma on, että sen levitessä raja neljänteen ikään nousee ehkä sitäkin jyrkempänä ja varsinainen vanhuus piirtyy kolmannen iän käänteiskuvana. Kun varhaisvanhuus konstruoidaan aktiiviseksi elämäksi ja iloiseksi asiaksi, tähän konstruktioon mahtumaton vanhuus näyttäytyy sitäkin surkeampana ja surullisempana. Mitä vauhdikkaampaa ja aktiivisempaa on kolmannessa iässä olevien elämä, tai mitä jännittävämpiä ovat sitä koskevat kulttuuriset kuvat, sitä pahempaan paitsioon voivat joutua ne, jotka eivät pysty tai halua elää näiden kuvien mukaisesti. Ikääntymisen politiikalle asettuva vähimmäisvaatimus on se, ettei lyödä kiilaa eri ikäryhmien väliin.